TÄYTE; Paistettu sipuli ja Paprikapalat, lisäksi RAEJUUSTOA.
Lisää lopuksi JUUSTORAASTE,Paiston loppu vaiheessa.
Parempi kuva, otettu myöhemmin.
HUOM.TÄYTETYT PAPRIKAT ovat Täyttäviä, siksi valitsin NYT 1/2 Parikat.
RUOKA OSTOKSET ovat vielä kesken, Ostokset tehdään aina ajoissa ennen JUHLA PYHIÄ, kuten nyt JUHANNUKSEN AIKAA..
JUHANNUS MENU/RUOKA 2025…Meidän PÄÄUOKA valinta 2025 on LIHAA, LIHAPIHVIT ja Maustevoi. PIHVIT paistetaan nykyisin Paistinpannulla. Lisäksi VARHAISPREUNOITA, jotka pestään ennen Käyttöä ja Keittämistä, KEITIN VETEEN; Mausteina Tilli ja Suola. KASVIKSIA ja VIHANNEKSIA…
TÄYTETYT PAPRIKAT ja SALAATTIA. Minun Suosikki Tomaatti ja Mozarella, Salaattia.
JÄLKIRUOKANA…HERKULLISIA&Pieniä Lettuja ja YLLÄTYS LEIVONTAA…HYMY
PAPRIKOITA myydä irtotuotteina ja Kätevintä monipakkauksina.
TÄYTE: Pilkotut Paprikapalat ja Sipuli, lisätään ja Pannulle, jossa öljyä tai Voita. Paistetaan…Lisätään RAEJUUSTO.
MEIDÄN PERHEEN JUHANNUS MENU…on vaihdellut Vuosien varrella. SUOMALAISTA: Kanaa, Kalaa ja Lihaa. Viime KESÄNÄ JUHANNUS 2024 oli Kasvis ja Lihavartaita. AINA on VARHAISPERUNOITA ja Tilliä keitettynä. Kasviksia ja Vihananeksia2.
Suomalaiseia MANSIKOITA yleensä saa ennen JUHANNUSTA, joskus ei ole Myynnissä. MANSIKAT ovat 1. Minun SUOSIKKI KESÄ MARJA.
KASVIKSIA ja VIHANNEKSIA
JUHANNUS 2024 MENU/RUOKA…PÄÄRUOKA: Liha ja Kasvisvartaat, Valmistus Grilli TAI UUNI. Suomalaista Porsaanlihaa, ULKOFILE…Terveellisiä Kasviksia ja Salaattia, Varhaisperunat ja Tilli. 19.6.2024
Since I was Young Girl, Watching TV and Searching and Listening RADIO2, SONG CONTEST HITS. AROUND EUROPE MUSIC, now 2025…
…37 Countries in COMPETITION.
I LISTENING all SONGS in CONTEST….I choice My FAVOURITES, every Year. Like&Enjoy Many Earlier WINNER SONGS. Still now 2025 ADULT WOMAN…WATCHING and ENJOY EUROVIISUT…
RECOMMENDED
SUOMIFINLAND…
VINNER 1. Time 2006….LORD -Hard Rock Halleluja, Heavy MUSIC
2. Priz 2023… KÄÄRIJÄ – CHA CHA CHA…Most AUDIENCE VOICES and FAMOUS around WORLD.
ORVOKIT ovat Seuraavat KEVÄÄN KUKAT, Narsessien jälkeen ovat jo Myynnissä. OSTAN tällä viikolla PUUTARHA, PARVEKKEELLE…
VAPPU
On meillä SUOMESSA PERINTEINEN KEVÄÄN Loppupuolen ja TYÖLÄISTEN, Ylioppilaiden JUHLA AIKA ja KARNIVAALI AIKA. 30.4. -1.5.
YLEINEN VAPAA PÄIVÄ 1.5. VAPPU pv
Syödään Hyvin ja Herkutellaan, Leivonanisilla ja Kylmillä Juomilla2. Tavataan ystäviä ja Sukulaisia…
Syödään ja Herkutellan SUOLAISTA ja MAKEAA Vuorotellen ja Kohtuudella, EI siis Liikaa…
GRILLAUS Keväästä Syksyyn PITKÄÄN… MÖKILLÄ ja KOTI Pihalla tai Parvekkella, SÄHKÖGRILLI
Aiemmin EKA KERTA GRILLAUS…VAPPU ja KESÄ Viikonloppuisin. KOTI&RUOKA, GRILLAUS.1 Kerta VAPPU KEVÄT 2016. VAPPU MENU…RUOKA, JUOMAT ja JÄLKIRUOKA. GRILLATTUA Makkaraa, KINKKU-PASTASALAATTI, Salaattikastike, Uudet Suolapalakupit ja 2 Täytettä. PÖYDÄN KATTAUS. 2.6.2016.
Nam Herkullisia….Tuoreet ja Lämpimät MUNKIT ovat minun SUOSIKKEJA, itse leivottua tai ostettuna valmiina.
TIPPALEIVÄT…
Pinnalle Tomusokeria…
Keksit&PIPARIT…KAURALASTUT Suosikit
Nam Herkullisia…SÄILYVÄT pitkään Kannellisessa Keksipurkissa, jos eivät tule syödyksi. Tykkään ja LAPSIEN SUOSIKIT2.
KOTI&RUOKA VAPPU 2024 MENU/RUOKA. Suomalaista Sisäfilepihvit pannulla paistan ja Perinamuussi, perunoista ja Salaattia. JUOMA Vaihtoehtoja ja Valinta 28.4.2024
Mm. JANSONINKIUSAUS Anjovista, Broileri, Poro ja Jauhelihakiusaus.
KIUSAUS on Ruokalaji, Pää raaka-aine on Suikaleiksi leikattu peruna ja lisäksi Lihaa, Kalaa tai Kasviksia.
PAISTOS ELI GRATIINI
LÄHDE: Wikipedia
VINKIT
Suomalainen eli Kotimainen KIRJOLOHI, LOHI
KÄYTÄN KOTI KEITTIÖSSÄ…KOTIRUAN valmistamiseen ja SUOSITTELEN
SUOMALAISIA RAAKA-AINEITA ja KASVIKSIA jne.
LOHIKIUSAUS
RESEPTI
2 – 4 hlö
Noin 500 g LOHIFILETTÄ, 1/2 Suomalaisesta Lohest ja Itse leikattuna kuten minä tai valmiita LOHISUIKALEITA.
VAIHTOEHTO KINKKUISUIKALE…KINKKUKIUSAUS
1 ps ja kg Sipuli-Perunasekoitus, PAKASTE
2 prk ruokakermaa
MAUSTEITA
Kalamauste, Suola ja Pippuri myllystä
PAISTO 200 C….40 – 50 minuuttia
VALMISTUS
Lisää ensin 1/2 Peruna-Sipulisekoituksesta Uuninkestävään vuokaan, minulla PYREX LASIVUAT Koti Keittiössä.
Minä otin VALMIIT LOHISUIKALEET pakkasesta, aiemmin sulamaan. Olin leikannut Lohesta itse LOHISIIVUT.
Seuraavaksi Lisää LOHISUIKALEET Tasaisesti…
MAUSTA Kalamauste, Suolalla ja Pippurilla Myllystä.
Lisää LOPUKSI loput Peruna-Sipulipussista.
LOPUKSI kaada Ruokakermat, Koko Vuan alueelle.
LOHIKIUSAUS ennen Paistoa…
PAISTA 200 C…50 – 60 minuuttia
Paiston jälkeen.
Minun ANNOS.Nam Herkullista…
AIEMMAT KUVAT
Suomalainen KIRJOLOHI
Yleensä Leikkaan itse LOHESTA, LOHISIIVUT. Löytyy myös Kuapasta valmiina, LOHISIIVUT.
Minun ANNOS. NAM Herkullista…SUOSITTELEN
Ihanaa KEVÄTTÄ ja VAPUN 30.4. – 1.5. JUHLA AJAN ODOTUSTA KAIKILLE…
SEURAAVAKSI KOTI PUUTARHA, PARVEKKEELLE MiniNarsessien jälkeen Istutetaan Multaan ja Amppeliin ORVOKIT. HYMY
KEVÄÄN ETENEMISEN SEURAAMINEN…
KOIVUN Lehtien silmujen aukeaminen EI ole vielä alkanut täällä päin Suomea.
Lumi on sulanut….NURMI/RUOHO
OLEN ollut LAPSUUDENPERHEESTÄ lähtien LUONNON ja ELÄIMIEN YSTÄVÄ. Olen aiemmin kertonut, olen asunut Omakotitalo aluella Lapsuudessa ja myös AIKUISENA, Oman Perheen kanssa. Tykkäsin kävellä Puistoissa ja Luonnossa, lähimetsissä jo Nuorena. LUONNON KEVÄT SEURAAMINEN alkoi siis jo Nuorena, enkä ole vielä AIKUISENAKAAN lopettanut…NATURE…SPRING INSPIRE ME…
LISÄKSI olin Aktiivinen PARTIOLAINEN noin 15 vuotta…
PARTIO ON ELÄMÄNTAPA. SUOSITTELEN…
LISÄKSI LAPSUUDENPERHEESSÄ Matkailimme Suomessa autolla, Rannalla, Rantasaunalla ja Mökillä.
ITSEKKIN Olen Matkaillut SUOMESSA, ihan POHJOISESSA UTSJOELLA ASTI ja Etelässä Helsinki, Turku jne.
Kaunokainen…Nurmen seassa
LESKENLEHTI…
KEVÄT etenee pikkuhiljaa..NYT on satanut vettä ja ollut Kylmä Sää +5 -10 C ja Yöllä on vielä pientä Pakkasta näin Huhtikuun lopussa. ….Toukokuun lopussa on YLEENSÄ viimeistään jo Aurinkoista&Lämmintä…KEVÄT
PERINTEINEN PÄÄSIÄISEN RUOKA…LIHAA tai LAMMASTA tai KARITSAA…
Minä en ole syönyt kuin KERRAN LAMMASTA uunissa perunoiden kanssa, meheväksi pastettua RAVINTOLASSA.
LAPSUUDENPERHEESSÄ oli AINA JOTAIN SUOMALISTA LIHAA, esim. Porsaanfilepihveja tai Kyljyksiä, Karjalanpaistia tms.
JÄLIRUOKA perinteisesti Mämmiä ja Lisukkeita.
Äitini valmisti myös PÄÄSIÄSENÄ PASHAA ja CHARLOTTAA, sekä Rahkapiirakka koko pellillisen. Riitti syötävää koko Pääsiäisen ajaksi
KATSO Aiemmat PÄÄSIÄISEN ARTIKKELIT…KOTI&SISUSTUS/DECORATE
PÄÄSIÄSEN 2025 JUHLA MENU…
Lohi pihvit
Riisi
Aiempia kuvia…Leikkaan itse LOHIPIHVIT, Kokonaisesta Suomalaisesta Lohesta. PAKASTAN Tarvittaessa…
UUDET KUVAT…LOHIPIHVIT Paistetaan pannulla, molemmin puolin, myös nahka puolet
MAUSTA lopuksi Suolalla myllystä.
LISUKKEENA RIISI…
Thai Riisi
KEITTO AIKA noin 10 minuuttia.
Lisää keitin Veteen Ripaus suolaa.
HUOM.
KATAN Pääsiäisen RUOKA ja kahvipöydän vasta huomenna, PITKÄPERJANTAINA….
Minun ANNOS…
Ensin otetaan Lohen ruodot pois.
***
KOTIMAISTA eli SUOMALISTA PORSAAN SISÄFILETTÄ, maustettu tai Porsaanfilettä….LIHAPAISTI
Valitsin nyt VALMIIKSI MAUSTETUN….noin 800 g
PORSAAN SISÄFILE PAISTETTUNA….
Ota LIHA HUONEENLÄMPÖÖN, 30 min ennen Paistoa.
KÄYTÄN Paistopussia ja Lihamittaria apuna.
Pattereilla toimiva PAISTOMITTARI Piippaa, kun Sisälämpötila on valmis.
Nosta SISÄFILE Paisti Folion alle.
HUOM.
Ota Paistoliemi talteen ja Käytä LIEMEN tai Kastikkeen valmistamiseen.
NYHTÖLIHA LIEMI
Öljy, Suola ja Pippuri Myllystä. Lisää myös SIiVILÖITY Paistliemi.
SEKOITA
Leikkaa LIHA Siivuiksi ja NYHDÄ, Haarukan ja Veitsen avulla
LISÄÄ Nyhtöliha, liemen sekaan. HAUDUTA ja Sekoita.
VALMIS NYHTÖLIHA
KEITÄ PERUNA LOHKOT ja VALMISTA PERUNAMUUSSI….
Perinteinen PERUNAMUUSSI, Perunoista
LISÄÄN UUSIA kuvia tähän…Kuvat lisätty.
Perunat kuoritaan ja Pilkotaan. Samankokoiset Perunalohkot Kypsyvät smaan aikaan, saat TASAIISTA PERUNAMUUSSIA.
Lisää maitoa ja voita, Vatkaa KÄSIVATKAIMELLA TASAISEKSI.
VINKKI
Lisää maitoa pikkuhiljaa, EI liian löysä PERUNAMUUSSI.
Minun RUOKA ANNOS.
LISUKKEITA…
Salaatti ja Tomaatti lohkot
Porkkanaraaste
RUOKA JUOMAT…Kylmä Vesi ja Maito
JUHLA ja PYHÄPÄIVINÄ Pukeudutaan Siististi, Kaikki Aikuiset ja Lapset.
Perinteinen JÄLKIRUOKA MÄMMI
VALIO Kuohukerma
FLORA Vaniljakastike
Sokeria oman Maun Mukaan
Perinteinen MÄMMI…
Tykkään ja Nautin MÄMMISTÄ, Lisukkeiden kanssa.
Perinteisesti Kuohukerman ja Sokerin kanssa.
Nam Herkullista
Fazer MIGNON Suklaa Pääsiäsimuna…
KUORI Munan kuoret pois…Haukkaan paloja ja annan SUKLAAN Sulaa suussa. Nam Herkullista….HYMY
SUOSITTELEN….
KEITETYT KANANMUNAT kuuluvat Pääsiäiseen…
Herkullinen AAMUPALA…SUOSIKKI
TÄYSKYPSÄ Keitetty Kananmuna….COCTAIL tai Karjalanpiirakat
Ripaus Aromi Suolaa munien päälle.
Nam Herkullista…SUOSITTELEN
RUOKA ja KAHVIPÖYTÄ…
DECORATE EASTER/PÄÄSIÄINEN 2025…
PERHE on pienentynyt 3….Nyt katan PÄÄSIÄSPÖYDÄN vain 2.
***
AIEMMAT ARTIKKELIT….
PÄÄSIÄISEN MENU/RUOKA 2024…
KOTIRUOKA PÄÄSIÄISEN MENU 2024. Pääruoma Suomalaista LIHAA, Sisäfilepaisti ja Keiteyt&Kuoritut Perunat, KermaKastike. Porkkanraaste. Jälkiruoka ja Leivonnaiset…28.3.2024
1. SUOSITTU BLOGISSA yli 260 Tykkäystä, KIITOS Kinkku-Kasvispiirakka
2. Sieni/Kanttarellipiirakka…Yli 250 Tykkäystä
3. Kala/Lohipiirakka
INNOSTUIN LEIPOMAAN…Yksi JOULU, Kalkkuna/Kinkku ja SUOLAINEN PIIRAKKA, Kinkku-Kasvis piirakasta…VALIO Resepti.
Eniten leivon tätä KINKKU-KASVISPIIRAKKAA, ympäri vuoden. Kanttarellipiirakka on SESONKI, Syksyaikaan Oma Suosikki.
Lohipiirakkaa leivon harvemmin, Lohen hinta on kallistunut. Meillä Suomessa RUOKA ON KALLISTA.
VALIO….Reseptit ja Tuotteet
KATSO ….130 Erilaista Piirakka RESEPTIÄ, Ideooita ia Vinkkejä.
PYREX PIIRAKKAVUAT Pyöreä ja Suunnikas
KINKKU-KASVISPIIRAKKA…
RESEPTI
1. POHJA
1,5 dl leivinmargariiniä sulatettuna tai 150 g EI sulatettuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2. POHJA
150 g leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 pr VALIO Pehmeä Maitorahka
TÄYTE…
KASVIKSET
Sipulia tai punasipulia
1/2 Punaista ja/tai Keltaista PAPRIKAA
TÄYTTEITÄ voi vaiheella, oman Maun Mukaan.
SAVUKINKKUSUIKALE
noin 250 g ps Savukinkkusuikale
2 kpl kananmunaa
2 – 2,5 dl VALIO Ruokakermaa
MAUSTEITA Suola ja Pippuri myllystä
EI JUUSTORAASTETTA tai
JUUSTORAASTE 1 – 2 dl, Lisätään paiston lopulla
PAISTO 200 – 225 C…noin 40 min
VALMISTUS…LEIVO ENSIN POHJA
Lisää leivinjauhe jauhojen sekaan ja SEKOITA.
Lisää rahka ja Sekoita, TASAINEN TAIKINA.
Minä VALMISTAN ja LEIVON Pienet taikinat Käsin.
TASAINEN ja VALMIS POHJA TAIKINA.
POHJATAIKINA levitetään koko PIIRAKKAVUAN pohjalle ja reunoille.
VALMISTA ja LISÄÄ TÄYTTEET
PESE ja Pilko PAPRIKAT, pieniksi paloiksi. Minulla olikin, Oranssi ja Keltaista Paprikaa, Pakasteesta, valmiiksi pilkottuna.
LISÄÄ ensin öljyä panulle ja …Paprika palat ja Pilkottu Sipuli.
VATKAA, vispilällä Ruokakerma ja kananmunat.
LISÄÄN yleensä ensin Paprikat ja Sipulit. Seuraavaksi Kinkkusuikaleet, TASAISESTI koko Piirakkavuan pohjalle.
KAADA kananmuna-ruokakerma seos, Piirakan päälle.
PIIRAKKA ennen PAISTOA….
PAISTO 200 C…noin 40 min …PAISTON JÄLKEEN
Uuni Tuore ja Lämmin KINKKU-KASVISPIIRAKKA on VALMIS…
Lastan avulla leikkaa Piirakasta ANNOS Pala ja Nosta lautaselle.
LEIVOIN VIIMEEKSI Tämän Kinkku-Kasvispiirakan…Tykkään Syödä Lounalla ja Kahvinkanssa, SUOLAISIA ja MAKEITA LEIVONNAISIA…
***
KATSO Aiemmat ARTIKKELIT…Pasteijat, Kinkkukierteet, LIHAPIIRAKKA levy, Voileipäkakku ja Voileipäkääretorttu jne.
AIEMMAT KUVAT…
Kinkku-Kasvispiirakka, JUUSTORAASTE
Juustoraasteen voi Raastaa myös, itse. Käytän vanhoja Juustoja, jos on.
PIIRAKKA, JUUSTORAASTEELLA…PAISTON Jälkeen.
Nam Herkullista…
SUOLAISET PIIRAKAT maistuvat myös Kahvin Kanssa ja KAHVIPÖYDÄSSÄ…
KANTTARELLI/Sienipiirakka…
KYLMÄSAVULOHI-Kasvispiirakka…
JUUSTORAASTE pinnalle ja Paisto loppuun.
Hei Kaupunki kävelyllä ja lähiympäristössä kävellessä, AURINKOINEN Paikka… Löysin Ekat KAUNOKAISET, Nurmen ja ruohon seasta, Lumen alta paljastuvan mullan.
KYLLÄ olen KEVÄT, LUONTO BONGARI…
KEVÄT ETENEE, Aurinko paistaa ja Sää lämpenee + 9 C. IHANAA KEVÄTTÄ KAIKILLE….
1. FAVOURITE BLOG…786 Likes, THANKFULL. First Published 2019.
Simpele and Easy CHIKEN SAUCE and Pineapple&Rice
2. FAVOURITE 481 Likes, earlier, Thankfull… SEASON MUSHROOMS, CHANTERELLERS SAUCE, CHIKEN AND RICE
SUOMIFINLAND CHIKEN FOOD…I Have Prepared:
WHOLE CHIKEN, Legs, Moth breast, Strips, Chiken-Vegetables WOK, CHIKEN CUTTLETTES…Baking in Oven, Frying pan and EARLIER GRILLED, Long Times. ENJOY&RECOMMENDED…
NOTICE FOOD SHOPS…
FOOD SHOPS….NOTICE What you want Buy?
DIFFERENT KIND CHIKEN PRODUCTS on SALE…
You should BE EXACT in Food Shops…I have Buy Wrong FOOD Products, many times. Its not GOOD THING.
FOOD is EXPENSIVE…HomeMade Food is HEALTHY, RECOMMENDED
ONE FAVOURITE CHIKEN FOOD
KANANLEIKE PIHVIT/CHIKEN CUTLETS…
RICE 2. CHOICE: Uncel Bens or Jasmin Rice
SALLAD: Tomatos and Sallad
MANUFACTORING…
KANAN FILEEPIHVIT/Chiken filled steaks… RECIPE
FOOD for 2
1 Package 560 g CHIKEN steaks, SUOMIFINLAND
2 Package Cookie creams
1 pakage Pineapple rings
SEASONING BROTH RECIPE
Oil
Curry
Garligc
Salt and Pepper
STIR GOOD…Preservation in FRIDGE, Over Night.
ROASTING ….OVEN or GRILL
200 C…20 – 30 min
READY FRIED…CHIKEN.
COOK RICE…
DAY 2. CHOICES
Uncel Bens, Longkornet ric.. COOK 10 min
Cold WATER and Salt. STIR…
Jasmin Rice…Cook 10 min
READY RICE….dran water of, use COLANDER.
SALLAD…SUOMIFINLAND Use in Home Kitchen, RECOMMENDED
Tomatoes and Lettuce, change Lettuces…
CUT Tomtoes…BLOCKS, 1 or 2 times
CHOICE …Cottage cheese
FOOD Drink…Cold Water
My DOSE…
SALLAD Own plate…or same Plate in DOSE
LOOK my Earlier FOOD ARTICLES….
EARLIER PHOTOS…
Whit NOODELS AND SALLAD…
CHIKEN SALLAD…
***
Spring-Winter..change SPRING….Walking Time, Healthy OUTSIDEDOOR LIFE
My LUXURY STYLE…HOME DECORATE, FLOWERS…MINI NARCISST, Yellow is Like SUN SHINING…
HAVE NICE&ENJOY WEEKEND…
I ENJOY OUTSOODOOR LIFE, WINTER SPRING Change AND Lovely SPRING is Coming. SMILE