SPRING&SUMMER FASHION…MY STYLE… NEULEHUPPARI. Neule, Toppi ja Farkut, Capri. Kesäkengät. Hair, Ponnari&New Earings. Kerran vielä Keräsin KIELOJA… 4. – 5.6.2023. SUOSITTU 98…41+57 Tykkäystä. FASHIONBLOG&LIFESTYLE HXSTYLE.net. VOGUE Daily…

SUOMEN KANSALLISPUU…

Lehtipuu, KOIVU

OLEN LUONNON ja ULKOILUN YSTÄVÄ

SUOMESSA näin ALKUKESÄSTÄ ja Kesäkuussa SÄÄ ja LÄMPÖTILA Vaihtelevat. NYT on ollut alle + 10 C ja Vettä satanut…PUKEUTUMINEN lämpimästi, Kerroksittain ja TAKKI tai NEULETAKKI PÄÄLLE tai mukaan.

Olen tottunut Liikkumaan ja ULKOILEMAAN SÄÄNNÖLLISESTI.

Nuorempana PARTIOLAISENA, Metsässä nukuttiin Laavussa tai Teltassa, Kesämökillä Kävimme Pitkään Lapsuuden ja Oman Perheen kassa.

Olen asunut, Lisäksi Pitkään OMAKOTITALO ALUEELLA…Lapsuuden perheessä ja myös Oman Perheen kassa. NYT olen asunut jo pitkään Kerrostalossa, joten Puistot ja Lähimetsät ja Puistoaluuet ja Rannan ovat tulleet tutuiksi ja ovat Minun Elämässä Tärkeitä, Ympäri Vuoden. HEALTHY LIFESTYLE….

Puistossa ja Metsässä, Rannalla on HILJAISTA…Mieli ja Sielu RAUHOUTTUU, kun kuulee vain luonnon ääniä.

SUOSITTELEN Lämpimästi Kaikille, Lapsilleja Meille Aikuisille

SUOMEN LUONNOSA, METSISSÄ on

LEHTI ja HAVUPUITA

Kuvassa myös HAVUPUITA, MÄNTYJÄ yleisiä Suomessa.

KAUNEUS

HIUKSET, Klassikko Ponnari eli PONIHÄNTÄ

Uusi ja Trendikäs, Pehmeä HIUSDONITSI.

UUDET Korvakorut, LOVE

..Lisäksi Ihanat HELMINAPIT, SUOSIKIT.

Kesäisen Päivän ASU, ULKONA Kova tuuli….

NEULEHUPPARI

NEULETAKKI, Lyhyet hihat

Alla TOPPI

FARKKU CAPRIT

KESÄ TENNARIT

SUOSIKKI KESÄ NEULEHUPPARI

NEULETAKKI, Lyhyet hihat

Olen NEULEIDEN YSTÄVÄ2. Käytän NEULEITA Sesongista toiseen.

KESÄLLÄ Ohuemmat Neuleet käytössä.

KERRAN Vielä KIELOJA Keräämäss, Metsässä…..

IHANAT Luonnonkukat, KIELOT…

FARKKUCAPRIT vaihtuvat myöhemmin SHORTSEIHIN ja myös HAMEISIIN, kun Sää lämpenee….

Minun VARTALOTYYPPI on…KURVIKAS.

Otan SELFIE Kuvia, Vartalo ei näytä Lähikuvissaina parhaimpia Puoliaan.

MINÄ&KEHON JOUSTAVUUS

Olen Harrastanut ERILAISTA Liikuntaa, URHEILUA Lapsuudesta lähtien.

Mm. PYÖRÄILIN ja Kävin Salilla Pitkään…NYT Kävelen ja Kesällä Uin Luonnon rannoilla.

ME&MARGOT ROBBIE…VOGUE USA June 2023 Cover, Lovely Photos

WHY I take Front PHOTO allways? I must Take SIDE SQUAT2.

Other INTERNET FRIENDS Phots2.

I am THANKFUL…SMILE

KESÄ KENGÄT…

TENNARIT, Keinonahkaa.

NYT SUOMESSA odotellaan SÄÄN Lämpenemistä ja Auringon valoa…

myös Pukeutuminen vähenee kun KESÄ SÄÄ lämpenee ja Aurinko lämmittää…

TYKKÄÄN&NAUTIN Keväästä& KESÄSTÄ. HYMY

VOGUE New JUNE 2023 COVER …..Margot Robbie in VERSACE Design dress.

VOGUE Daily….

NEW BARBIE MOVIE coming July 2023…

New Photos&BARBIE 2023….

FASHION SPRING. My STYLE FASHION…Trendikäs PAITAMEKKO ja Yhdistely Vaihtoehtoja. Arki ja Juhla Aika. 21. – 22.5.2023. KAUNEUS: Hiukset&Kynnet. Ihanat KORUT/JEWELRY. Kesä Kukat…SUOSITTU 92…46+46 Tykkäystä. FASHIONBLOG HXSTYLE.net. VOGUE Daily…

My Style LUXURY

…Luonnonkukat KIELOT, Korut&Kynnet…

KAUNEUS…

HIUKSET&KYNNET

VIIKON KYNNET…

Väri valinta

KORUT Uudet Sormukset ja Ihanat Rannerenkaat. My STYLE

HIUKSET…

Pitkät ja Värjätyt

Klassikko Hiusten sitominen

PONIHÄNTÄ eli PONNARI.

Ponnarin voi Sitoa monella tavalla.

…Niskaan alas, Ylemmäs päätä ja Pään päälle.

Ihanat KORVAKORUT, joita tykkään vaihdella.

2 REIÄT, KORVAKORUT

Helmi napit ja 3 Kertaiset Renkaat.

Juhla ja Arki Käyttöön PAITAMEKKO

NAHKATAKKI

Trendikäs Paitamekko

ASUSTEET…

KENGÄT, Trendikkäät BALLERINAT.

Uusi&Trendikäs Käsilaukku

NAHKATAKKI, pusakka malli

SUOMESSA Meidän KEVÄT SÄÄ VAIHTELEE…Vesisade yllätti ulkona, Kuvat piti ottaa äkkiä.

Trendikäs PAITAMEKKO

…Kuvia lisää Sisätiloissa.

Kiva Väri ja YKSITYISKOHDAT.

Earlier Lovely MOTHERSDAY/ÄITIENPÄIVÄ…

KESÄ ASUSTEET…

Trendikkäät KESÄKENGÄT, BALLERIINAT

Uusi &Trendikäs KÄSILAUKKU

Trendikkäästi Kainalossa, Käsilaukku

AIEMMIN PAITAMEKKO, Yhdistely ja Photos…Katso aiemmat FASHION/MUOTI&STYLE Artikkelit…

KESÄMEKKONA….

TUNIKANA, Housujen ja Legginsien kanssa…

Perinteinen ÄITIENPÄIVÄKUKKA, RUUKKURUUSUT…

RUUKKURUUSUN Kukkien nuput aukeavat pikkuhiljaa…

Olohuoneeen pöydällä, KOTI&SISUSTUS

VOGUE Daily….

FASHIONBLOG HXSTYLE.net Heini. SPRING FASHION My STYLE… LOVELY SKIRTS…Denim Skirt, Shirt and Trendy Shoes, Ballerinas… Lovely SPRING, Parks CherryTree Flowers&Photographs. SUOSITTU…55 Likes. 16.5.2023. VOGUE Daily…

PARKS…CHERRY TREES/KIRSIKKAPUUT KUKKIVAT… ULKOILUA&KÄVELYÄ Säännöllisesti… Ihan sattumalta viimeviikolla Ruokakauppa kävelyllä, Huomasin Uuden KIRSIKKAPUUN, joka on täydessä kukassa. Puistonpenkki oli just sopivasti puun alla. Ihan Pakko oli Istahtaa ja Ihailla…..ja Tietysti VALOKUVATA2. PÄIVÄN VALINTA….KORVARENKAAT 2 erikokoiset, Hopeoitua. BEAUTY… Hair&Nails JEWELRYS… …Earings and Rings KLASSIKKO NUTTURA Olen Kertonut jo aiemmin Minulla on PITKÄT&Värjätyt Hiukset. Tykkään SITOA HIUKSIA … Jatka lukemista ”FASHIONBLOG HXSTYLE.net Heini. SPRING FASHION My STYLE… LOVELY SKIRTS…Denim Skirt, Shirt and Trendy Shoes, Ballerinas… Lovely SPRING, Parks CherryTree Flowers&Photographs. SUOSITTU…55 Likes. 16.5.2023. VOGUE Daily…”

PARKS…CHERRY TREES/KIRSIKKAPUUT KUKKIVAT…

ULKOILUA&KÄVELYÄ Säännöllisesti…

Ihan sattumalta viimeviikolla Ruokakauppa kävelyllä, Huomasin Uuden KIRSIKKAPUUN, joka on täydessä kukassa. Puistonpenkki oli just sopivasti puun alla. Ihan Pakko oli Istahtaa ja Ihailla…..ja Tietysti VALOKUVATA2.

PÄIVÄN VALINTA….KORVARENKAAT 2 erikokoiset, Hopeoitua.

BEAUTY…

Hair&Nails

JEWELRYS…

…Earings and Rings

KLASSIKKO NUTTURA

Olen Kertonut jo aiemmin Minulla on PITKÄT&Värjätyt Hiukset.

Tykkään SITOA HIUKSIA Eri tavoilla…

Trendikäs ja UUSI DONITSI, pehmeä.

Esim. PONNARI eli PONIHÄNTÄ, Klassikko NUTTURA

KESÄ AJAN KYNNET; Sormien

ja Varpaiden kynnet Lakataan

Toukokuussa INNOSTUIN Lakkaamaan jo Varpaiden Kynnet, Lämmin ja Aurinkoinen viikko. NYT Sataa vettä ja Sää on kylmennyt…

KYNNET…

EUROVIISU Edustaja KÄÄRIJÄN 2. Sijoitus Kunniaksi…ARVOSTAN

2 Väriset KYNNET

KYNSIEN VÄRI Tämä Viikko…Violetti ja Viiniinpunainen?

Viimeviikko…KYNSIEN Väri, VIOLETTI eli Liila.

SUOSIKKI… Uusi sormus, PERHONEN.

UUDET, Ihanat&Trendikkäät SORMUKSET

KORVAKORUT…LoVe

Ihanan Lämmin Ilta ja Koko VIIKKO…Tarkeni hyvin Ilman takkia.

Meillä SUOMESSA SÄÄ ja LÄMPÖTILA Vaihtelevat vielä Toukokuussa.

Tämän viikon loppupuolla SÄÄ taas viilenee ja luvataan Vesisateita….

SPRING FASHION 2023 May…

DENIMSKIRT

Lovely SHIRT, Favourite&Top

Trendy SPRING/SUMMER SHOES…BALLERINAS whit Strings

Lovely SHIRTS…

FABRIC SHIRT, Lovely Model and Flowers…My FAVOURITE

TOP in under Shirt.

Classic Fashion DENIMSKIRTS…

I have several DENIMSKIRTS in my Vardobe.

This is TRENDY and My Favourite.

LONG DENIMSKIRTS are now TRENDY…

I Dont like or Wear few times LONGSKIRTS.

I Have earlier Long WHITE DENIM SKIRTS&VEST.

Trendy SHOES…

BALLERINAS whit Strings

CHOICE…Classic Fashion BALLERINAS

LOOK my earlier FASHION&STYLE Articles…

Lovely DENIM DRESS…LAPPUHAME…LIIVIHAME.

TAKKI tarvittiin vielä Alku Keväästä.

VOGUE Daily…

CONTINUE VOGUE NEWS&TRENDS….

SPRING FASHION, My STYLE FASHION. T SHIRT Dress, Capri Pants and Shoes&Choises. Lovely Jewelry&Nails. 9.5.2023. FAVOURITE/SUOSITTU…54 Likes. VOGUE Daily… FASHIONBLOG HXSTYLE.net Heini

Olen ULKOILMAIHMINEN

Viihdyn ja tykkään olla ULKONA, YMPÄRI VUODEN.

Etenkin näin KEVÄÄLLÄ js KESÄLLÄ.

SEURAAN KEVÄÄN ETENEMISTÄ Kävelen ja Istun PUISTOSSA…

VIIME Viikko oli Viileä ja Sateinen Sää,,Lämpötila +5 C ja Nyt Onneksi on Lämmin ja Aurinkonen VIIKKO, KEVÄT SÄÄ…Lämpötila yli + 15 C Meillä SUOMESSA, Etelä-Suomi.

Ihana T-PAITA MEKKO, Raidallinen

CAPRI Housut, Valkoiset

Kesä TENNARIT tai

Trendikkäät BALLERINAT

KEVÄÄN ja KESÄ AIKAAN Kuuluvat JÄÄTELÖT Nam, Sisällä ja Ulkona.

KORUT

…Korvakorut Hello Kitty, Brand

Trendikäs&Uusi SORMUS, Perhonen

KYNNET

KYNNET…Tämä viikko Ihana VIOLETTI eli Liila.

Ihana, Uusi&Treneikäs PERHONEN SORMUS

KYNNET…Viiime viikko, Helmiäinen VALKOINEN.

Ihana T-PAITA MEKKO, Raidallinen,

Kivat Värit

NEULEHUPPARI SUOSIKKI, on ihan pakko olla päällä, Ulkona SÄÄ on viileä ja vaihtelee…

KÄYTÄN PITKIÄ HOUSUJA, Syksy-Talvi kauden, kun ovat Lämpimät.

KEVÄT EDISTYY…Siirryn pikkuhiljaa KÄYTTÄMÄÄN CAPREJA ja HAMEITA

VAATEKAAPISSA löytyy useammat ja erilaiset CAPRI Housut…

FARKKU CAPRIT ja Valkoiset FARKKU CAPRIT ovat SUOSIKIT

Minä Viihdyn Kahviloissa, Kaupungilla ja Puistossa…

KESÄ TENNARIT, Tekonahkaa ja Nilkkasukat jalassa vielä Keväällä

VAIHTOEHTO…

Trendikkäät BALLERIINAT ja EI sukkia

Luonto, Kävely PUISTOSSA,

Lämmin päivä…

RUOHO, Nurmi kasvaa…

Joku Luonnonkukka?

JÄÄTELÖ Ulkona… Ekakerta,

Huhtikuun lopussa 2023

  1. SUOSIKKK JÄÄTELÖ, JÄTTIS Nam Herkullista. Useampi Suosikki JÄÄTELÖ. HYMY.

STREET STYLE …New York

GIGI Hadid&Friend

2022

Me…

BELLA Hadid

IHANAA TOUKOKUUTA ja KESÄN ODOTTELUA Kaikille…

Nyt JÄÄTELÖT MAISTUU Sisällä ja Ulkona vai Mitä?

VOGUE Daily…

CELEBRITY STYLES

FASHION/MUOTI. KEVÄT/SPRING& VAPPU 2023…MY FASHION STYLE: Kesä Mekko, Sukkahousut tai Legginsit, Neulehuppari ja Beige takki. Iloista Kevättä, Säästä huolimatta…FAVOURITE 97… 47+50 Tykkästä. 3.5.2023. FASHIONBLOG&Lifestyle SPRING FLOWERS… HXSTYLE.net Heini. VOGUE Daily…

KEVÄT JUHLA…VAPPU 2023

KOKO PERHE Pukeutuu Sisitisti ja Viikonlopun ja Juhlan tyyliin.

SUOSITTELEN

SUOMESSA VAPPU 2023 oli Kylmä…

Satoi vettä 30.4.

VAPPUPÄIVÄ…1.5. Oli jo Aurinkoisempi, mutta kylmä Lämpötila

…. alle 10 C

Olen VIETTÄNYT VAPPUJA Eritavoilla ELÄMÄNI AIKANA

Ystävien Kanssa Yökerhossa, Puistosssa Helsingissä, Koti Juhlissa ja Vappu Juhlissa. …Oman Perheen ja Ystävien kanssa jne.

Paksut sukkahousut sisätiloissa ja Parvekkella.

Nautin Aaamukahvia ja Munkkia, Puutatha, Parvekkeella.

ILLALLA Tarkeni jo Juoda limsaa…

MEKKKO, alla T Paita

Paksut sukkahousut ja Legginsit

Neulehuppari

Beige Takki

MEILLÄ VAPUN aika oli Kylmää….LÄMPIMÄSTI ULOS PUKEUTUMINEN ja KERROKSITTAIN…

KYNSIEN VÄRI VAPPU….

Helmiäis Valkoinen, Kiva vai Mitä?

Paksut sukkahousut ja/tai LEGGINSIT

KEVÄT TENNARIT Käyttöön

KÄVIN Pitkällä KÄVELYLLÄ ja samalla Seuraan Kevään etenemistä.

VIIHTYISÄ RANTA….Rannasta olivat jo JÄÄT LÄHTENEET ja Lumi sulanut

ULKONA LEGGINSIT olivat sopivat ja lämpimät.

RANNASSA, Veden äärellä saa Puhdasta ja Raikasta Ilmaa…SUOSITTELEN

KEVÄT SEURANTA

1. Toukokuuta 2023 VAPPUPÄIVÄN KÄVELYLLÄ

…LUONNON KUKAT

LÖYSIN Lisää Ihania KAUNOKAISIA ja NURMIKIN on alkanut jo kasvamaan ja Vihertämään.

Lisäksi BONGASIN…KESÄN

LUONNO KUKAT…VOIKUKAT, Keltainen.

IHANAA KEVÄTTÄ ja KESÄN ODOTTELUA KAIKILLE….

VOGUE Daily…