TV1 UUTISET. KULTTUURI.

KUVATAIDE. ELOKUVAT.

Kevät 2015

ARS FENNIKA PALKINTO

MIKA TAANILA, Voitti Ars Fennican.

ARS FENNIKA on Suomalainen, Merkittävä ja Arvostettu Kuvataidepalkinto.

Palkinnon arvo 40.000 e.

Mika Taanila on Suomalainen Elokuvaohjaaja ja Kuvataiteilija.

Taanila on Videotaiteen ja dokumenttien tekijä, lisäksi hän on tehnyt filmi- ja videoinstaallioita taidemuseoissa, Hän on tehnyt mm. musiikkivideoita, taidetta ja Futuro-taloa käsitteleviä videoita. Dokumenteissään hän, tutkii Ihmisen ja Teknologian yhdistämistä ja yhteistyötä.

Hänen töitään on ollut esillä yli 300 Elokuvafesitvaaleilla ja tv-kanavilla, ympäri maailmaa.

TV1 UUTISET.

http://yle.fi/uutiset/ars_fennica_elokuvaohjaaja_mika_taanilalle/8007145

Tutustu ja Tutki. Lisätietoja Kotisivuilla:

http://mikataanila.com/

Hämeenlinnan Taidemuseossa lokakuusta alkaen,

pääset tutustumaan ja katselemaan Taanilan taidetta.

MUISTA MUSEOKORTTI 5.5.2015 alkaen. Pääset 54 e,

 vuoden ajan erilaisiin Museoihin ympäri Suomea.

Minä Tykkään, Nautin ja Seuraan Kulttuuria,  mm. Näyttelyitä, Historiaa, Taiteita ja Museoita.

Suosittelen Lämpimästi Tutustumaan ja Tutkimaan, Suomen ja mahdollisuuksien mukaan myös Ulkomaiden, erilaisia Näyttelyitä, Museoita ja Historiaa.

I’m Heini

Welcome to My FASHIOMBLOG&LIFESTYLE HXSTYLE.net By Heini.

Enjoy&Like Take Photos, Write&Blogging…

Intrested CULTURE, FASHION&Healthy Lifestyle, Friends&Family. …Simple&Little Things in Life. …BLOG&I have SOME&INTERNET Friends around World and Here SUOMIFINLAND where I live, Thankfull Connection…See U. SMILE

Let’s connect

Viimeisimmät artikkelit