TÄYTE; Paistettu sipuli ja Paprikapalat, lisäksi RAEJUUSTOA.
Lisää lopuksi JUUSTORAASTE,Paiston loppu vaiheessa.
Parempi kuva, otettu myöhemmin.
HUOM.TÄYTETYT PAPRIKAT ovat Täyttäviä, siksi valitsin NYT 1/2 Parikat.
RUOKA OSTOKSET ovat vielä kesken, Ostokset tehdään aina ajoissa ennen JUHLA PYHIÄ, kuten nyt JUHANNUKSEN AIKAA..
JUHANNUS MENU/RUOKA 2025…Meidän PÄÄUOKA valinta 2025 on LIHAA, LIHAPIHVIT ja Maustevoi. PIHVIT paistetaan nykyisin Paistinpannulla. Lisäksi VARHAISPREUNOITA, jotka pestään ennen Käyttöä ja Keittämistä, KEITIN VETEEN; Mausteina Tilli ja Suola. KASVIKSIA ja VIHANNEKSIA…
TÄYTETYT PAPRIKAT ja SALAATTIA. Minun Suosikki Tomaatti ja Mozarella, Salaattia.
JÄLKIRUOKANA…HERKULLISIA&Pieniä Lettuja ja YLLÄTYS LEIVONTAA…HYMY
PAPRIKOITA myydä irtotuotteina ja Kätevintä monipakkauksina.
TÄYTE: Pilkotut Paprikapalat ja Sipuli, lisätään ja Pannulle, jossa öljyä tai Voita. Paistetaan…Lisätään RAEJUUSTO.
MEIDÄN PERHEEN JUHANNUS MENU…on vaihdellut Vuosien varrella. SUOMALAISTA: Kanaa, Kalaa ja Lihaa. Viime KESÄNÄ JUHANNUS 2024 oli Kasvis ja Lihavartaita. AINA on VARHAISPERUNOITA ja Tilliä keitettynä. Kasviksia ja Vihananeksia2.
Suomalaiseia MANSIKOITA yleensä saa ennen JUHANNUSTA, joskus ei ole Myynnissä. MANSIKAT ovat 1. Minun SUOSIKKI KESÄ MARJA.
KASVIKSIA ja VIHANNEKSIA
JUHANNUS 2024 MENU/RUOKA…PÄÄRUOKA: Liha ja Kasvisvartaat, Valmistus Grilli TAI UUNI. Suomalaista Porsaanlihaa, ULKOFILE…Terveellisiä Kasviksia ja Salaattia, Varhaisperunat ja Tilli. 19.6.2024
ORVOKIT…ovat Mininarsessien, jälkeen Seuraavat KEVÄT ja KESÄKUKAT
ORVOKKI AMPPELI…
OSTAN KESÄ KUKKIA ja VIHERKASVEJA, pikku-hiljaa. En siis osta Kaikkia KESÄKUKKIA Yhdellä ostoskerralla. Minusta on Kiva Katsella ja Tutkia, SUUNNITELLA mitä Tänä vuonna Istutan ja mihin….
Nyt olen OSTANUT ORVOKIT….1 VALMIS ORVOKKI AMPPELIN
ORVOKIT Viihtyvät Aurinkoisella paikalla.
SÄÄNNÖLLISESTI…Nypi Kuolleet kukat pois, Kukkivat uudestaan ja Pitkään Koko KESÄN AJAN.
KASTELE…Kokeile multaa, jos on märkä ÄLÄ Kastle jos kuiva, KASTELE.
….Joka päivä jos on Kuuma sää, joka toinen päivä jos ei.
OTAN uusia kuvia myöhemmin.
HUOM. Menee aikaa kun TAIMET jota Ostan, alkavat Viihtymään Kasvamaan ja Kukkivat hyvin.
KESÄKUKAT&KASVIT 2025
Petyniät
Neilikat
Marketat
VIHERKASVI: MURATTI
PUUTARHA MULTAA…
OLEN PUUTARHA, KUKAT&KASVIT YSTÄVÄ, IHMINEN....Olen ollut Lapsuudenperheestä lähtien. Vanhemmat viihtyivät Puutarhassa, iso Oma Omakotitalon piha. Omia mansikoita, Perunaa, Luumupuita,MarjaPensaita jne.
Ensin Autoin Äitiä Puutarhanhoidossa mm. Kitkemällä Kukkapenkkejä. Tykkäsin myös Liikkua lähi Metsissä ja Puistoissa, aloitin Keräämän LUONNONKUKKIA mm. KIELOJA, ihan Nuorena Tyttönä ...ja Jatkan Edelleen AIKUISENANAISENA. Minulla oli myös Oma IHANA Puutarha, kun asuin Omakotitalossa, oman perheen kanssa. Kaikki Kukat ja Kasvit eivät Viihdy ja Kasva Puutarha, Parvekkella esim. Ihanat myös SUOSIKIT PIONIT...
KIELOT ovat 1. MINUN SUOSIKKI Kukka ja Tuoksukin on Huumaava. KIELOJEN aika on nyt jo Loppunut,kestää vain muutaman viikon.
NYT odotan KESÄN, VÄRIKKÄITÄ KUKKIA...joita poimin Kesän ajan.
HUOM….
OLEN NYT Alku KESÄLOMALLA Kesäkuun loppu aja Heinäkuun alku, jatkanut PUUTARHAN, Kukkien ja Kasvien Ostamista.
2. Markettaa
2. Neilikkaa ruukussa
3. Lumihiutaleita, jotka YLEENSÄ kestävät Pitkälle syksyyn.
Hitaasti mutta varmasti, IHANA PIONI on ajan kanssa, Kukka avautunut.
VINKKI.
Leikkaa VAASI Kukkiin uusi imupinta, Terävällä veitsellä ja Seuraa Veden pintaa. Lisää vettä tarvittaessa.
LÄHTÖKOHTA PIONIN oksa…
Hitaasti…Kukka avautuu
Ihanat RUUSUT…myös Puutarha
KÄYTÄN myös PUUTARHA, PARVEKKEEN Kukkia, Luonnonkukkien lisäksi KOTi&SISUSTUKSESSA…
Nyt Puuttuu vielä MULTAA, saan istutettua Uudet KESKUKAT Amppelihin.
PUUTARHA, PARVEKE 2025…
Jatketaan LOMAN JÄLKEEN….
***
KEVÄT….KESÄ PUUTARHA, PARVEKE…SIIVOUS&JÄRJESTELY
ALOITAN KEVÄÄN ja KESÄN PUUTARHA KAUDEN, AINA, siis joka vuosi ennen VAPPUA 1.5.
Ensin Pestään Ikkunat ja Parvekelasit
Järjestellään ja Siivotaan Parveke tilat, Imurointi ja Pyyhitään kostealla Pinnat.
KOTI&SISUSTUS…DECORATE. Sisä- ja Ulkotilat. Alku KEVÄT, Puutarha, Parveke. Ensin Järjestellään ja Siivotaan. Pestään Ikkunat ja Parvekelasit. Ostetaan Ekat KESÄN KUKAT…ORVOKIT. 23.4.2025
ORVOKIT ovat Kestäviä, Pientä pakkasta ja Kukkivat Runsaasti.
Samat, Aiemmin ISTUTETUT ORVOKIT, myöhemmin kuvattuna.
VALINTOJA ja VAIHTOEHTOJA:
VÄRIVIHTOEHTOJA, Yksi ja Monivärisiä….
ORVOKIN Kukan koon valinta jne.
KESÄKUKKIA voi ostaa Yksittäin Muoviruukuissa,Istutuskennoissa, kuva ja Istuttaa itse. Valmiina Istutettuja Kukkaamppeleita.
Itse ISTUTETUT ORVOKIT, amppeliin viime kesä 2024.
ASETELMAT….
Aiempia kuvia
ESTEETIKKONA…Nautin ja Tykkään Kaikesta Kauniista Ympärilläni, KODIN Sisä ja Ulkotiloissa sekä Ulkoilun yhteydessä, missä milloinkin Liikun. HYMY
Katselen ja SUUNNITTELEN samalla kun ostan Lisää KESÄKUKKIA jne. ASETELMIA Tälle KESÄ KAUDELLE, SESONGILLE 2025…Kaikkia IHANIA Kukkia ja Kasveja EI Voi Kukaan ostaa, TAIMET ja Kukat ovat Kalliita. ARKI ELÄMÄSSÄ…Pitää Ajatella, SUUNNITELLA ja
….VALITA mihin RAHAT KÄYTTÄÄ ja RIITTÄVÄT
….EN voi ostaa, TOIMIA tai MATKUSTELLA, niin kuin haluaisin. HARMI…
MINÄ&PERHE olemme valinneet TERVEELLISEN ELÄMÄNTAVAN, Liikunnan&Ulkoilun ja Puutarhan Hoidon. HERKUTELLAKIN voi silloin tällöin esim. Jäätelöillä ja Suklaalla… KYLLÄ nautimme myös silloin tällöin Kylmiä Alkoholijuomia, mutta ei Joka Viikonloppu, KOHTUUS KAIKESSA ELÄMÄSSÄ on HYVÄ ASIA.
RUUSUT ja Ihanat Ruusunterälehdet
KOTI&SISUSTUS/ DECORATE…Sisä- ja Ulkotilat. KEVÄT&KESÄ PUUTARHA, PARVEKE. KESÄKUKAT/SUMMER FLOWERS&Kasvit ja Yrtit…Ihanat ORVOKIT, NEILIKAT, LUMIHIUTALEET…OMAT SUOSIKIT. Ruukkukukat ja Leikkokukat. 11.6.2025.
MURATIT ovat Kestäviä ja Kivoja VIHERKASVEJA. Istutan Ruukkuun ja Lattialla seisovaan ISOON RUUKKUUN. ASETELMA…
Trendikäs LINTUHÄKKI…
KORKEA, Lattia Ruukku…
AIEMPI Syksyn ASETELMA, kesti koko Talvi kauden. Tyhjensin Kasvit ja Mullat pois. LISÄÄN MULTAA ja ISTUTAN Uusia TAIMIA….Myöhemmin.
Pitkään myös GRILLASIN ja Nautimme Perheen kanssa GRILLIRUASTA, Puutarhassa ja Mökillä ulkona ja Kotona Kerrodtalossa Sisätiloissa. Olen Käyttänyt: Puista ja Sähkögrilliä. Sähkögrilli sopii myös Kerrostalo Elämään, jos on SALLITTUA. Kaikissa Taloyhtiössä EI ole. MUISTA myös TUPAKOINTI Parvekkella, EI ole Kaikille Naapureille TERVEELLISTÄ.
ESIM. MINUN Pitkäaikainen KEUHKOSAIRAUS, Kärsii mm. Tupakansavusta, Ilman Epäpuhtauksista, Siitepöly ja Katupöly, Vahvoista hajuista ja Tuoksuista. PAHIMMILLAAN saan Vakavan SAIRAUSKOHTAUKSEN, HENGITTÄMINEN on vaikeaa ja Estynyt, joka voi olla HENGENVAARALLISTA.
KATSO myös SYKSY/TALVI PUUTARHA, PARVEKE aiemmat ARTIKKELIT….
NOTICE… I do Other FLOWERS ARTICLE Later…SMILE
KESÄISIN Nautin AAMUKAHVIA ja Aaamupalan Ulkona, PUUTARHA, PARVEKKEELLA aikaisin AAMULLA…Ihanan Hiljaista ja Rauhallista, vain linnut lentelevät….LEMMIKIT, KISSATKIN Tykkäävät ja Viihtyvät ulkona, RAITTIISSA ja PUHTAASSA ILMASSA ja omissa paikoissaan. HYMY
Tykkään ja Nautin myös Päivistä ja Illoista ULKONA KESÄ AIKAAN…
Perinteinen BOOLI…Päärynäviini ja Sprite tms. Jääpalat ja Sitruunat, Tarjoillaan KYLMÄNÄ.
Alkoholiton…
MANSIKKA JUOMA…
MUISTA VARATA Suolaisia ja Makeita Leivonnasia RIITTÄVÄSTI…
KOTI&LEIVONTA. KUHLA AIKA Kevät ja Kesä. KAHVIPÖYTÄ. KAHVIPÖYDÄN KATTAUS, Kukat&Kynttilät. LEIVONNAISET Suolaiset jaMakeat. Osan voi myös Ostaa valmiina, Kaikkea EI tarvitse valmistaa itse. 23.5.2023
Minä olen KESKUSTELLUT ja Kysellyt Tuttavilta ja Ystäviltä, Ideoita ja Vinkkejä. SUOSITTELEN …SEURAAN myös NEWS&Trendejä RUOKA, LEIVONTA ja JUOMAT.
MINUN LAPSUUDENPERHEESSÄ Äiti ja Isä järjestivät Erilaisia PERHEJUHLIA. Kumpikina Vanhempi OLI KÄDENTAITOINEN Monipuolisesti, Myös Isä osasi valmistaa Ruokaa…SUKULAISET ja SUKU Kokoontui Säännöllisesti. Vierailulla, Kyläilyyn EI tarvinnut varata aikaa ja sopia etukäteen.
Olen viihtynyt ja tykkään erilaisista Juhlista. Olen järjestänyt myös Oman perheen kanssa esim. RIPPIJUHLAT ja YLIOPPILASJUHLAT.
VIIMEEKSI olen vieraillut ja VIETTÄNYT YLIOPPILAS ja PYÖREITÄ SYNTYMÄPÄIVÄ JUHLIA.
KAHVIPÖYDÄN TARJOTTAVAT…
Suolaiset ja Makeat Leivonnaiset
Osan voi ostaa valmiina ja Osan leipoa Itse
Keksit&PIPARIT
Minun SUOSIKKI KAHVIT…Paulig
JUOMAT
KAHVI, Tee…Mehu tai Limsa
Palasokeri ja Kermamaito
KAHVIPÖYDÄN, SEISOVAPÖYTÄ KATTAUS…
Astiat…voi Vuokrata ja lainata esim. Martoilta tai yhdistyksiltä.
Kahvikupit&Aluslautaset, Leipälautaset ja Lasit
Tarjoiluastiat ja ottimet
VÄRIT Pöytäliina, Servetit ja Kukat
Ennakkoon voi ostaa mm. JUOMAT, Servetit ja Leipoa Pipareita
TERVETULIAIS SHAMPANJA… Kun vieraat saapuvatt, Juhlan SANKARI skoolaa myös&Yhdessä
VINKKI…Tykkään maistella ja Testata erialisia JUOMIA.
Kysyn ALKON henkilökunnalta Vinkkejä ja ideoita. SUOSITTELEN
TrendikkääT ROSE KUOHUJUOMAT
UUTUUDET&TRENDIT…KEVÄT&KESÄ 2025
Olen jo Maistellut, Tykkäsin&SUOSITTELEN.
LÄHDE: ILTALEHTI ja VIINILEHTI
HUOM…MUISTA Myös Alkoholiton Juoma ja Sokerittomat Leivonnaiset.
PERINTEINEN KAHVIPÖYTÄ…
SUOSIKKI TÄYTEKAKUT: LIME JUUSTOKAKKU ja MANSIKKAKERMAKAKKU
KUIVAKAKKU…TIIKERIKAKKU
PIPARIT&KEKSIT…Ässät, Täytetyt Lusikkaleivät, Kauralastut sopivat Arki ja myös Juhla pöytään
DOMINOKEKSIT
SUOLAISET LEIVONNAISET
PERINTEINEN VOILEIPÄKAKKU Kala tai LIHA
Trendikäs KÄÄRETORTTUVOILEIPÄKAKKU
Suolainen piirakka tai Karjalanpiirakat ja Munavoi
SALAATTI
BLOGISSA SUOSITUT…
TOP3 PIPARIT ja DOMINO Keksit
Perinteiset ÄSSÄT
Tarjoiluastia ja Keksilaatikko…
Perinteiset LUSIKKALEIVÄT
VINKKI…Voit leipoa LUSIKKALEIVÄT ajoissa ja Täytä ennen TARJOILUA.
KAURALASTUT…sopivat Arki ja Juhla Aikaan
FAZER Domino Keksit…
LIMEJUUSTOKAKKU
MANSIKKAKERMAKAKKU
Meidän Perheen SUOSIKKI TÄYTEKAKKU
Itse en ole Täytekakkujen ystävä…Mutta Leivon JUHANNUKSEKSI aina KERMA-MANSIKKAKKAKUN. Nam Herkullista…
Perinteisistä KÄÄRETORTUISTAKIN saa Annos Leivoksia tai JUHLAKÄÄRETORTUN KORISTELEMALLA
SUOSITUIN JOULUHALKO…Yli 590 Tykkäystä, KAUNIS KIITOS
Perinteinen UNELMA KÄÄRETORTTU
Minä Tykkään JUHLA AJASTA ja JUHLISTA…Jo Juhliin valmistautuminen, Valmistelut ja Vaatteiden Valinnat aloittavat JUHLAT. AINA AJOISSA ja ……..HYVIN SUUNNITELTU on Puoliksi jo Tehty, SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI PYYDÄ apua tarvittaessa ja Kysy neuvoja Ystäviltä ja Tuttavilta, KYLLÄ KANNATTAA.
Minä Valmistelen JUHLIA NYT YHDESSÄ OMAN PERHEEN KANSSA, esim. Ylioppilasijuhlia, Kysyin Uudelta Valmistuneesta Ylioppilaalta; mitä haluat että tarjotaan. ESIM. SUOSIKIT SuklaaKUPPIKAKUT, ilman Koristeluja ja Lime Juustokakku, Keksit ja Piparit. PERHE ON TEAM….ja Ystävät Arvokkaita, iloissa ja Suruissa ELÄMÄN AIKANA
KUPPIKAKUT…Suklaa ja Mustikkakuppikakut, Meidän perheen SUOSIKKEJA…Yleensä leivon ilman KORISTELUA
KORISTELU, Juhla aikaan…
Perinteinen PULLAKRANSSI PYÖREÄ
Olen leiponut aiemmin Pyöreän, nyt Viimeeksi Leivoin Sydämen muotoisen.
Perinteinen KUIVAKAKKU…TIIKERIKAKKU
SUOLAISET LEIVONNAISET
Perinteinen KALAVOILEIPÄKAKKU
Trendikäs KÄÄRETORTTUVOILEIPÄKAKKU
Perinteiset KARJALANPIIRAKAT Tai Pienemmät SULHASPIIRAKAT ja MUNAVOI
MUNAVOI…helppo valmistaa itse
PIIRAKAT voi ostaa Tuoreina tai Pakastepiirakoita, jotka itse paistaa. REILUSTI Piirakoita…
MINÄ Nautin ja Tykkään LEPOMISESTA. ALOITIN LEIPOMISEN jo Lapsuudenperhessä, Nuorena tyttönä. Äiti neuvoi ja opasti, myöhemmin olen ITSE TESTAILLUT ja OPETELLUT, Tekemisen AVULLA…
Viimeeksi leivoin Kauralastuja, Rouhesämpylöitä, Kinkku-Kasvispiirakan ja Limejuustokakun.
LEIVON SÄÄNNÖLLISESTI…kun Tekee mieli jotain HYVÄÄ..Makeaa tai Suolaista.
KYLLÄ VALMISTAN myös KOTIRUOKAA SÄÄNNÖLLISESTI, mutta alkaa jo Kyllästyttää… kun olen kauan Valmistanut Ruokaa Itse.
KOTIRUOKA ON TERVEELLISTÄ ja HERKULLISTA….
SUOSITTELEN Lämpimästi
***
MINÄ VALMISTELEN JUHLIA Pikkuhiljaa, teen TYÖ LISTAN…ja Kaikki Perheenjäsenet osallistuvat, PERHE on TEAM
JUHLA PÖYDÄN KATTAUS
Edellisenä ltana Silitän Pöytäliinat ja Katan Pöytää, Servetit kahikuppienn kanssa ja Haen KUKKA AASTELMA.. ……Käytän Kerrosvatia ja Jallisia Tarjoiluastioita ja vateja
KOKO PERHEEN ja ETENKIN JUHLSANKARIN JUHLA Vaatteet Tarkastetaan ja ostetaan jo ajoissa….Kenkiä ja sukkia myöten siis Kaikki Valmiina ajoissa.
SEURAAVAKSI valmistan TRENDIKKÄÄN….RULLAKAKUN
johon olen SOMESSA useamman kerran jo Törmännyt..
MEIDÄN PERHEESSÄ JUHLITAAN Seuraavaksi, JUHANNUSTA….Kesäkuun lopussa. HYMY
ORVOKIT ovat Seuraavat KEVÄÄN KUKAT, Narsessien jälkeen ovat jo Myynnissä. OSTAN tällä viikolla PUUTARHA, PARVEKKEELLE…
VAPPU
On meillä SUOMESSA PERINTEINEN KEVÄÄN Loppupuolen ja TYÖLÄISTEN, Ylioppilaiden JUHLA AIKA ja KARNIVAALI AIKA. 30.4. -1.5.
YLEINEN VAPAA PÄIVÄ 1.5. VAPPU pv
Syödään Hyvin ja Herkutellaan, Leivonanisilla ja Kylmillä Juomilla2. Tavataan ystäviä ja Sukulaisia…
Syödään ja Herkutellan SUOLAISTA ja MAKEAA Vuorotellen ja Kohtuudella, EI siis Liikaa…
GRILLAUS Keväästä Syksyyn PITKÄÄN… MÖKILLÄ ja KOTI Pihalla tai Parvekkella, SÄHKÖGRILLI
Aiemmin EKA KERTA GRILLAUS…VAPPU ja KESÄ Viikonloppuisin. KOTI&RUOKA, GRILLAUS.1 Kerta VAPPU KEVÄT 2016. VAPPU MENU…RUOKA, JUOMAT ja JÄLKIRUOKA. GRILLATTUA Makkaraa, KINKKU-PASTASALAATTI, Salaattikastike, Uudet Suolapalakupit ja 2 Täytettä. PÖYDÄN KATTAUS. 2.6.2016.
Nam Herkullisia….Tuoreet ja Lämpimät MUNKIT ovat minun SUOSIKKEJA, itse leivottua tai ostettuna valmiina.
TIPPALEIVÄT…
Pinnalle Tomusokeria…
Keksit&PIPARIT…KAURALASTUT Suosikit
Nam Herkullisia…SÄILYVÄT pitkään Kannellisessa Keksipurkissa, jos eivät tule syödyksi. Tykkään ja LAPSIEN SUOSIKIT2.
KOTI&RUOKA VAPPU 2024 MENU/RUOKA. Suomalaista Sisäfilepihvit pannulla paistan ja Perinamuussi, perunoista ja Salaattia. JUOMA Vaihtoehtoja ja Valinta 28.4.2024
Family&Parents matters….Childrens Lifestyle&Healthy. OUTDOOR RECREATION…SPORT Special Family SWIM, Around Year. Summer Times Beach, SAUNA and SUMMERGOTAGE.
RECPECF&CONTINUE Next Generation Healthy Lifestyle, to My Children2.
To me its SELF-EVIDENT…but I know, Other Parents&Family STYLE are Differnetkinds.
MAKEHOMEFOOD…Every 2 Days…. and SPECIAL Often WEEKENDS and CELEBRATE TIMES.
HEALTHY DRINKS…Water, Smoothies, JUICES Prepared and Selfmade.
FRUIT PLATES…Special BANANAS, APPLES, ORANGES…and PINAPPLES.
KITCHEN FRIDGE, COLD DRINKS…Water, Orange Juice and Milk
Like&DRINK COLD WATER…Lot Daily
BUY from SHOPS&Department stores
VALIO Bluberry Soups…
Soo YUMMY2….
One Oy FAVOURITE ORANGE JUICES…
NOW TOPICALS…FRUITS
ORANGES…Clementies and Tangernies.
ORANGES…
My&FAMILY OPTIONS and CHOICES
BUY&LIKE…Preaply JUICES2
SELFMADE…FRESHLY PRESSES&ColdORANGE JUICE
Topical ORANGES…
I saw ORANGES in FOOD SHOP…SALE under 1€/kg
….BUY 2,5 kg
CUT ORANGES 1/2…
FIRST I BUY FRECH JUICES…PARK and ENJOY HOTELS AWESOME BREAKFAST…I buy Young Girl OWN JUICER, ists old. Make FRECH ORAGE JUICE…and Buy JUICES2.
USE JUICER, Electronic…
ADD WATER…
FRESHLY ORANGE JUICE
COOL DOWN, Before use..COLD JUICE…
SKIR before…Pour into Glass.
Soo Yummy….
BEFORE PHOTOS…
Cold WATER…
…ORANGE JUICE
Old KITCHEN Household Appliance…JUICER
Healthy BERRY SOUPS…BLUBERRY
NEW PHOTOS ….
I like EAT&DRINK BANANAS….
I ENJOY&DRINK Moore SMOOGHIES Spingg&Summer Time.
How about YOU?
SMOOTHIES…Healthy&Desserts
BLOG 3. FAVOURITE…BANANA SMOOTHIE over… 370 Likes, THANKFUL.
KITCHEN Household Appliance…BLENDER
OTHER BERRY&HEALTHY SMOOTHIES …Lovely Starwberrys, Summer time
Strawberrys&Bluberrys from Forest, SMOOTHIE
BUY Rarely SMOOTHIES…
One FAVOURITE VALIO Orange Juices…
ENJOY&DRINK COFFEE…Special Daily MORNINGS
I DRINK&ENJOY COFFEE…Special in MORNINGS
USE&ENJOY …Warm DRINKS
TEA…
I like TEAS, Moore TASTE&Different kind TEAS now ADULT WOMAN, Oy One Friend is TEA FRIEND. Drink TEAS Togethers…SMILE
O’BOY Classic Cocoa…. Soo Yummy COLD and WARM
I like Moore COLD OBOY…Since My CHILDFAMILY.
Younger I like and Erin Moore WARM COCOA.
LOOK MY Earlier BREAKFAST Articles…KOTIRUOKAA..AAMUPALA/BREAKFAST. Terveellinen Elämäntapa ja Valintoja. Ruisleipä, Sekä ja Hiivaleipä, Sämpylät ja Voileivät. LISUKKEET, Päällyset ja PUUROT…29.2.2024
CHRISTMAS is Coming…I am CHRISTMASPEOPLE, Continue, since My CHILDFAMILY and My Own Family…
START Early every CHRISTMAS….
PLANING&DO LISTS….
What need Buy&DO
WHAT CHRISTMAS CALENDER Choice? Hello Kitty 2024
BUY Candles, 3 Differentkind, OUTSIDEDOOR and INSIDEDOOR2
CHRISTMASFLOWERS…1. AMARYLLIS…1 Done
FAZER Christmas Candies&CHOCOLATEBOXES…
MARMELAD, FAZERCLASSIC…Vihreät Kuulat
DRINK…Coffee and GLÖGI…Done
BUY First CHRISTMAS, Cookies….Done
BAKE to DO…
JOULUVALMISTELUT ALKAVAT….EKAT Joulutortut&Glögi, Leivon myöhemmin Uudestaan
Next JOULUPIPARIT/Christmas cookies….
Later Christmas Cake/Kuivakakku
CHRISTMAS MENU/RUOKA 2024
OMAT SUOSIKIT…
ENSIN Herkutellaan Valmis JOULUPIPAREILLA… 2 SUOSIKKIA
Fazer DOMINO Piparkakku…
JOULUMAKEISET… SUKLAA ja MARMELADI
Klassikko FAZERIN SININEN
Fazer GEISHA…Klassikko ja Ajankohtaiset, Ihanat Tekstit
Uutuus GEISHA CRISPY CREAM….
Onko DUMBLE BOX UUTUUS?
Olen Testannut ERIMAKUJA,Tykkään ja SUOSITTELEN.
Klassikko VIHREÄT KUULAT, Marmeladi
JUOMAT…
KAHVI
GLÖGI, Tumma
LIMSA
ARVOSTAN ja SIIRRÄN PERINTEITÄ, seuraavalle SUKUPOLVELLE
JOULU AIKA on Minulle Ihana&Rakasta Aikaa ja MUISTOT HERÄÄVÄT ESILLE, Omasta Lapsuuden&Nuoruuden ajoista...
SÄILYTÄN Joitakin PERINTEITÄ Omassa Perheessä...
JOULUSIIVOUS, Perusteellinen...Ei kaappeja Tarvitse siivota ja Vaihdan JOULUMATOT, KORISTEET JOULUVIIKOLLA jne.myös PARVEKE, PUUTARHA JOULU SISUSTUS/DECORATE
PERHE on Team, JOULUVALMISTELUT Tehdään yhdessä...
Yhdessä sovitaan Aikataulu, Ostokset ja Mitä syödään, Herkutellaan jne.
VALMISTAN Kaikki mahdolliset Itse, KOTIRUOKAA JUHLAAIKA...siis Leivon JOULULEIVONNAISIA ja VALMISTAN RUOKAA, JÄLKIRUOKAA
ANNA AIKAA ja MUISTA Läheiset,Ystävät&Perheenjäsenet
ARVOSTAN Lapsia ja VANHUKSIA Erityisesti
ANNAN Lahjaksi Aikuisille mm. Kukkia ja Joulumakeisia
MUISTA Myös LEMMIKIT Ruoka&Herkut
Joulu on JUHLA AIKA, PUKEUTUMINEN...
Joulumusikki ja Elokuvat kuuluvat Joulunaikaan
JOULUNAIKAAN MUISTETAAN myös KUOLLEITA, Läheisiä.. .Käynti Haudoilla, Ilta aikaan
JOULUVALMISTELUT…Sujuvat Ilman Kiirettä ja Stressiä, joka JOULU Omassa Perheessä. Kuunellaan Musiikkia…Välillä Levätään Sohvalla, PÄIKKÄRIT&Illalla Katsotaan TV, yhdessä myös Lemmikit, Rakkaat KISSAT….HYMY
Jouluvalmistelut ja JOULUAIKAAN, My Style…
Meillä SUOMESSA JUHLITAAN ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 6. Joulukuuta, joka vuosi
YLE TV1 UUTISET/NEWS…
SUOMEN TASAVALLAN 13. PRESIDENTTI…ALEXANDER STUBB
Puoliso Suzanne-Inez Stubb. Vihitty 1998
KATSOTAAN Nyt… 2024 UUDEN PRESIDENTTIPARIN 1. Maaliskuuta alkaen , Järjestämät SUORA TV YLE LINNANJUHLAT …Joihin Kutsutaan Juhlavieraita noin 1700 kpl.
Minä olen Syönyt ja Tykännyt PATONGEISTA, Nuoruudesta lähtien. …Huikopalana, Lounas ja jne.
Tuore PATONKI
Voimariini
Tonnikalaa paloina, Öljyssä
KOKONAINEN Tuore PATONKI on liiian iso. Laitan PATONGIN, Puoliksi.
VINKKI
Voi käyttää myös Annospaloina, kun leikkaa paloja, Siivuja. Esim. Ruoan liikkeen, kuten Ravintoloissa.
RUOKAILU SÄÄNNÖLLISESTI
RUOAKAILU SÄÄNNÖLLISESTI…Nuorempana kun Opiskelin ja Tein Töitä viikonloppuina ja Loma aikaan jne. Totuin SYÖMÄÄN ja Löysin KEVYET HUIKOPALAT ja TÄYTETYT PATONGIT. En ole Hampurialisten Ystävä.
Ensin Ostin ja Söin VALMIITA ja Lämmitettynä Patonkeja, Kahviloissa. Myöhemmin Ostin Valmiita TÄYTETTYJÄ PATONKEJA, Ruokailu SUBWAY mm.
NYKYISIN Valmistan ITSE TÄYTETTYJÄ PATONKEJA ja Vaihtelen Täytteitä jne. OSTAN siis TUOREPATONKEJA ja RAAKA PAKASTEPATONKEJA, jotka Täytän itse.
Olen PIENI RUOKAINEN, Yhdellä kertaa/RUOKAILU…
Mutta Syön SÄÄNNÖLLISESTI, ettei tule KIUKKU NÄLKÄ, Minusta huomaa jos on Energian, RUAN puutetta PÄIVÄN AIKANA.
2. Vaihtoehto…. RAAKA, PAKASTEPATONKI
2 kpl/paketti….350 g
Yksi, sopiva koko ….noin 175 g
Hetki, leivinliinan alla.
TÄYTE VALINNAT:
Tomaatti
LEIKATAAN Siivuiksi tai Pieniksi paloiksi, lohkoista