KOTI. PUUTARHA. SISUSTUS. LUO OMA TYYLI.

Yleinen

KOTI. PUUTARHA. SISUSTUS.
LUO OMA TYYLISI.

Kesä 2015

Tärkeät TAIDOT KOTONA ja PUUTARHASSA.

KUKAT. KASVIT. TRENDIT.

MySTYLE. Yhdistelen Vanhaa ja UUTTA. SISUTUKSESSA, sisällä ja ulkona.

Ruusu ja Maljaköynnös.

Dhalia ja Ruusu.

KIPPIS Ihanalle KESÄLLE!

Sunnuntaina piti jo JUHLISTAA PUUTARHA puolen valmistumista.

SUURIN osa hommista tehty ja tavaroista hankittu.

Puksipuu ja 2 Murattia.

PUUTARHAPUOLELLE halusin jonkun, pehmeämmän ja kevyemmän lattia pinnan.

Löysin tämän Terassimaton. Väriltään ja kooltaan just sopiva minun käyttötarkoitukseen. Kesällä näkee, miten se toimii käytännössä. Laitoin toiselle puolelle, RUOKAPUOLELLE Puuritilät. SOPIVAT Kivasti ja HYVIN YHTEEN. Sinä?

Puutarhassa. KASVATUKSESSA.

Minulla on Aina mm. Persiljaa ja Ruohosipulia. Mansikkaa.

Lisäksi laitan siemenistä Tilliä, Tuoksuhernettä, Auringonkukkia jne.

Tässä toisessa on Aiemmin keväällä ostamiani Lopelioita, odotan kasvavatko ne vai olivatko kaikki huonoja taimia. Kellokukka joka kukki, istututin sen tänne ja se luultavasti kukkii vielä uudestaan kesän aikana. Ainakin aikaisemmin olen saanut kukkimaan, kun olen sen siirtänyt maahan.

Milenkiintoista Seurata Kasvien Kukkien Heräämistä, kasvamista ja kasvun kehitystä.Osa Viehätystä ja Monivuotista Kiinnostusta, Puutarhoihin, Puistoihin ja Koti Puutarahoidon kasvien ja kukkien kasvattamisessa ja hoidossa on, kun ei voi koskaan tietää, onnistuuko vai pitääkö laittaa kasvi monta kertaa ja sitten vasta onnistuu. Lisäksi AINA löytää jotain uutta, kaunista ja mielenkiintoista, jota voisi kokeilla. Näkee omien käsien jäljen. Tykkään Katsella ja puuhailla ulkona ja puutarhassa. Kaunista ja Hyödyllistä.

Kährö, köynnös.

Vihreäputous.

MinunTyyli Kaunista&Yksinkertaista.
VALMIS Lopputulos RUOKA ja PUUTARHAPUOLI tuli Aika Kiva ja Tyylikäs.

Tykkään ja Nautin. Sinä?

Nyt vielä puuttuu… Amppeleiden ja seinähyllyn poraukset. Tällä viikolla?

Tarvitsen TIETYSTI myös, Tärkeät ja Ihanat Aurinkotuolit ja GRILLI.

AURINKOTUOLI malli. Baden tuoli.

Perinteinen Baden Baden tuoli, Minulla on ollut aiemmin paksummalla pehmusteella tykkäsin. Oli kestävä ja toimiva. Ainut ONGELMA Liian paksu pehmuste, kesähelteillä. Tykkään ja Nautin Auringonotosta ja Rantaelämästä. IHANAA.

GRILLI VAIHTOEHTOJA.

Olen katsellut 2 mallia. Kaasugrilliä ja Sähkögrilliä.

Kaasugrilli veisi tilaa paljon ja Käyttö? Sähkögrilli olisi monikäyttöinen ja veisin vähemmän tilaa.

LUCIFER Sähkögrilli

MUSTANG DALLAS Kaasugrilli

Olen aiemmin Grillaillut Sähkö- ja puu-pihagrilleillä. Olen käyttänyt pitkään ja Tykkään käyttää, ovat helppoja ja toimivia.

Hiiligriellejä tai kaasugrillejä, en ole paljon, tai en ole ollenkaan vielä käyttänyt.

Amppeleissa Japaninkello, Petyniöitä ja Lopelioita.

Kaikki Ammppelit, KUKAT on istutettu, mutta Eivät ole vielä paikallaan.

ESTEETIKKONA.

Nautin Kaikesta kauniista ympärilläni ja ympäristössäni, missä kuljen.

My StyleHome. LoVe&EnjoyHOME Living.

Yksinkertaista. Tyylikästä. Ajattelen kokonaisuuksia. Itämaisuus viehättää.

Tykkään. Nautin. Sinä?

Kivoja ja Nautinnollisia Kesä päiviä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s