
JAUHELIHA-MiFu LASAGNE
RESEPTI
500 g KOTIMAISTA sika-nautajauhelihaa
1-2 sipulia, pilkottuna pieniksi paloiksi
2 tomaattipuretta, pieni purkki n. 70 g. Ketsuppikin käy.
VALKOSIPULIA Oman maun mukaan. Kynsiä, Valkosipulipuristimen läpi.
n. 2 dl VALIO Kuohukermaa
3/4 dl vehnäjauhoja
n. 8 dl VALIO maitoa
1 kpl kanamuna
1 pkt UUTTA MiFu VÄLIMERENTOMAATTI,
Paistettavaa ruokaraetta 330 g
TAI tavallista Raejuustoa
MUSTEITA
Oregano, basilika, valkopippuri, jauhelihamauste.
PAISTO 175 C reilu aika n. 50 min.
Lisää Juustoraaste ja Paista loppuun.
LOPUKSI PÄÄLLE Ripottele …viimeiset n. 10 min
VALIO MOZARELLA tai Pizza JUUSTORAASTETTA
Juustoraaste PALAA muuten pinnalle, kuten minulla kävi kun tein edellisen kerran. Aiemmasta kerrasta oli kulunt reilusti aikaa, EI vaan muista kaikkia Niksejä. Vaikka olisi tehnyt monia, monia kertoja. EI se haittaa Kokkaillessa ja Leipoessa aina sattuu ja tapahtuu. HYMY
VALIO RESEPTIT…UUTUUDET
IDEOITA, VINKKEJÄ….UUTUUKSIA
Esim. Protiinisämpylät, Välipalapatukat, Juomat, Chili Con MiFu…

TEE ESIVALMISTELUT
Varaa kaikki tavarat esille ja yhteen kasaan.
RUSKISTA jauheliha.
Kuori ja pilko sipulit. Valko- ja tavallinen sipuli.
LISÄÄ tavallinen silputtu sipuli jauhelihan joukkoon. Ruskista. Mausta lopuksi ja maista.
TEE vehnajauho-munamaito. Sekoita tasaiseksi, vatkauskulhossa. Käytä apuna vispilää.
AVAA myös tomaattipyrepurkit valmiiksi. SEKOITA pyreet, jauhelihan joukoon.
ALOITA LASGNEN kasaaminen
VARAA riittävän iso ja matala vuoka. Minulla n. 2 l PYREX lasivuoka. Käteviä ja kestäviä.
- Levyt
- Jauheliha
- Raejuusto
- Litkut, nesteet siis kerma ja munamaito
VALKOSIPULIA PURISTIMEN LÄPI, Oman maun mukaan.
MINÄ ja Perhe tykkää, laitan reilusti. Lisään, joka kerrokseen.
KAADA vuan pohjalle ensin kermaa tai munamaitoa.
LADO LEVYT, koko pohjan alueelle. Käytä apuna ladottaessa, laita levyjä poikittain ja pitkittäin. Voit myös katkaista levyjä. EI haittaa vaikka menevät vähän päällekkäin.
HUOM!
PAKKAUS hämää…Minulla meni Ruokaa valmistaessa, Raepurkit osittain sekaisin. OLISI hyvä olla selkeämmin Pakkauksessa….MIKÄ maku esim. PUNAISELLA.

KAADA reilusti nestettä, se imeytyy Lasagnessa reilusti, Paiston aikan.
Muuten Lasagne levyt jäävät raa-aksi.

TEKEMINEN vaatii aikaa, mutta KYLLÄ KANNATTAA.
NAM. HERKULLISTA LASAGNEA. Meillä koko Perhe tykkää. Riittää kahdeksi päiväksi, jos vähän syöjiä.
TÄSTÄ jatketaan sitten Ensiviikonloppuna, LEIVONNAN PARISSA kuten jo aiemmin olen luvannut.

AJANKOHTAISTA…Omenoista…Mitä
HUOMENNA lisään vielä Poikkeksellisesti AJANKOHTAISIA, mielenkiintoisia ja ihania KULTTUURI UUTISIA, vinkkejä….