RIISIPUURO….
RIISIPUURO MARJAKIISSELILLÄ tai KEITOLLA
PUUROT
PERINTEINEN RIISIPUURO
2 hlö
RESEPTI
1dl RISELLA puuroriisiä
Noin 2 dl Vettä
0,5 dl Maitoa
RIPAUS Suolaa
VINKIT…
Resepti on minun 1 Aikuisen Aamu tai Välipalapuuro
Valmistat PUUROA Isommalle PERHEELLE esim. 4 Ilolle
…Kerro RESEPTI ja AINEET 2 krt…. eli Riisiä 2 dl ja Maitoa 1 l jne.
VALMISTUS, KEITTÄMINEN VAIHTOEHTOJA…
PERINTEISESTI Kattilassa ja Hellan, Lieden päällä
Tai
Micropuuro, Mikrossa valmistus
OLEN Testannut Molempi tapoja KEITTÄÄ PUUROA.
KEITTÄMÄLLÄ paremman makuinen ja tasainen Puuro, minun Mielestä&makuun sopiva.
En tykkää Mikropuurosta, joten Keitän Perinteisesti PUUROT KATTILASSA ja HELLAN PÄÄLLÄ. SUOSITTELEN
PUUROT, MINÄ&PERHE
OLEN tykännyt PUUROISTA etenkin näin Syksy ja Talvi aikaan. Olen Keittänyt ja syönyt erilaisia PUUROJA Elämäni aikana. Useammin ja Eniten keitän SUOSIKKI PUUROJA, jotka ovat minun makuun ja maistuvat minulle.
LAPSET eivät oikein ole Innostuneet, Meidän perheessä PUUROIHIN. Olen KYLLÄ Yrittänyt ja keittänyt, Lopetin kun esim. Aamupuurot jäivät syömättä.
PINNALLE, LISUKE
PERINTEINEN
Sokeri, Kaneli ja Maito
MARJAKEITTO
Tai
MARJAKIISSELI …Valio Vinkki JOULU 2019
MANNAPUURO….RIISIPUURO
MINUN SUOSIKKI PUUROJA
Vispipuuro RESEPTI, Kaurapuuro, Grahampuuro, Riisipuuro RESEPTI
Suosittu INSTAGRAM 150 krt ja Blogi yli 51 krt
Mannapuuro SUOSITTU JOULU 2019…
KOTI&RUOKA. JÄLKIRUOKA. PUUROT, MANNAPUURO: Sokeri, Kaneli ja Maito. Uusi Kiisseli ja Jälkiruoka….PIPARIJOULUKALENTERI 19. Joulukuuta 2019 Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net
PERINTEISESTI Kaneli ja Sokeri…Lisäksi Kylmää Maitoa
UUSI Vinkki JOULU 2019
RIISIPUURO ja MARJAKIISSELI tai MARJALEITTO
JÄLKIRUAT JOULU….
RIISIPUURO ja JOULUPIPARIT&JÄÄTELÖ

SUOSITTU Kuva Instagramissa yli 95 krt…
Perinteinen RIISIPUURO…
PUURON VALMISTUS, KEITTÄMINEN
Kiehauta Vesi ja Lisää RIISIT…
Hauduta n. 10 min. Odota, että Vesi imeytyy Riisiin ja Sekoita
PUURORIISISTÄ tulee hyvää Puuroa…
LISÄÄ MAITO…
VAHDI ja VARO, ettei MAITO kiehu yli tai Puuro Pala pohjaan
Anna Kiehua, miedolla Lämmöllä ja
HAUTUA Kannen alla n. 30 – 40 min
Lisää SUOLA….
HAUDUTA….SEKOITA Puuro tasaiseksi.
MARJAKIISSELI
RESEPTI
2 hlö
MARJAKEITTOA
Valitsin MUSTAHERUKKAKEITTOA 0,5 l
Noin 2 RKL Perunajauhoja
0,5 – 1 dl Vettä
Sokeria
KIISSELIN VALMISTUS…
Kuumenna Marjakeitto….
SUURUSTA Perunajauhot eli
Lisää n. 2 rkl Perunajauhoja n. 0,5 – 1 dl vettä
Sekoita hyvin sekaisin.
LISÄÄ perunajauho-vesiseos eli SUURUS…. ohuena vanana Lämmitetyn Marjaketonnjoukkoon…..
SEKOITA ja KIEHAUTA…
VALMIS MARJAKIISSELI….
SIIRRÄ TARJOILUASTIAAN ja/tai Annoskulhoihin
Ripottele Pinnalle Sokeria
….Jäähdytä
JOULU 2019 RIISIPUUROA ja MARJAKIISSELIÄ
Laitoin loput MARJAKIISSELIT annos kuppiin
Nam Herkullista Tykkäsin….
MARJAKIISSELI ja MANNAPUURO
NAM Herkullista…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI PUUROA…
KAIKEN IKÄISILLE, Lapsille ja Aikuisille
Sellaisenaan tai LISUKKEIDEN KANSSA
JATKETAAN vielä Toisella RUOKA&LEIVONTA Jutulla….