Minä KAUNEUS, KYNNET….Korut. Katso aiemmat Artikkelit
ASUSTEET, Yksityskohdat ja Kaunis&Tyylikäs Kokonaisuus….PUKEUTUMINE;
Hiukset, Meikki, Vaatteet ja Asusteet ovat Minun Tyyliä. Yksinkertaista, Tyylikästä Ja Kaunista, mikä sopii minun ESTEETIKON Silmään ja Makuun.
TUNIKAT, Tunikamekot, kankaiset ja Neuleiset, ovat minun Tyyliä.
UUTTA ja Trendikästä PITKÄ LIIVI ja Pusero, joka jättää olkapäät avonaiseksi.
Hemmotelua…Ihanaa Kaikki Tytöt&Naiset Tykkää…
Ammattikuvaajan ottamia kuvia, oli myös Joulu aiheiset ja Jutuissa olevat.
Lopussa sekalaisia kuvia…
TARKASTAN vielä Joulukuussa Ammattikuvaajan ottamat kuvat, olivatko jo kaikki täällä esillä. JOULU aika oli Ihnaa….mutta kiireistä ja kuvat jäivät Laittamatta silloin tänne blogiin.
TÄSTÄ jatketaan UUSILLA kuvilla IHANAA, KEVÄTTÄ KOHI…
ja Perjantaina Ruoka RESEPTI ja Maanantaina Kulttuuri Juttu.
ASUSTEET ja Minä, Uusin&IHANA Kevät takkiViimeisimpiä Kuvia, Minun Viikonloppu tyyli….IHANA MUSTA TKKI, ei pakkastakki
MINÄ, Muoti Tyyli ALKU KEVÄT TALVI
Meillä Suomessa on täysi Talvi, vaikkakin jo Keväinen menossa nyt.
PUKEUTUMISESSA on parasta käyttää kerrospukeutumista, jossa voi lisätä ja vähentää vaatteita, suuresti vaihtelevien ilmojen ja sääolosuhteiden mukaan.
ULKOILLESSA Viikonloppuna tarkeni hyvin, kuvassa olevalla Toppatakki&Farkut tyylillä, lisäksi Lippahattu päässä. Ulkona liikkuessa, kävellessä ja ulkoillessa oli kova tuuli. Käytän Huppua tarvittaessa, Hatun lisänä, nyt ei ollut niin kova pakkanen ei tarvinnut. Huppu Talvitakissa on muutenkin kätevä. Tykkään ja käytän HUPPUA myös ilman hattua, päätä ja hiuksia suojaamaan. HYMY
TOPPATAKKI, hupullinen ja housut, tällä kertaa farkut. TALVIA AIKAAN käytän enemmän erialisia housuja, ulkona tarkenee paremmin kuin hameessa.
Asusteet, Lippahattu, käsineet
ja tuubikaulahuivi. LAUKKU
TOPPAVATTEET, takki ja housut. Käytän tarvittaess ja olessani ulkona pitemmän aikaa Toppapukua, 2 osaista.
KENGÄT, talvikengät, Lämpimät ja matalat, mukavat jalassa ja kävelessä.
TALVI HATUT TOP3
Minun IHANAT Talvi HATUT…1. aloin käyttämään Baskereita, Suosikki LIPPAHATTU ja Lierihattuja. Muitakin Hatatuja löytyy vaatekaapista….HYMYTYKKÄÄN erilaisista HUIVEISTA…sisällä aj ulkona. IHANI TUUBIHUIVEJA, minulla on erivärisiä mm.
LIIVIT ovat monikäyttöisiä käyvät,housujen ja hameiden kanssa. Helppo vaihdella Liivin alla olevia paitoja ja värejä, kuoseja ja tyylejä, arjesta Juhla tyyliin.
YKSITYISKOHDAT
KORUT. VÄRIT. YKSINKERTAISTA&TYYLIKÄSTÄ
IHANA Yksityiskohta… narut ja punos reitys, tykkään. Minulla on eriöaisia puseroita, hameita ja kenkiä. TYKKÄÄN. Sinä?
TALVI ja Syksy aikaan käytän enemmän erilaisia housuja ja tunikoita. LAITETAAN seuraavalla kerralla tänne Blogiin, hameista ja Juhlatyylistä.
KATSO aiemmat muoti jutut…Tässä AIEMMASSA BLOGI Artikkelissa mm. on Syksyn, Marraskuu -16, Minun Muoti Tyyliä 3/3.
KATSO Marras-Joulukuu 2016 aiemmat ja VIIMEISIMMÄT Kivan ja Suomen Huippu AMMATTIVALOKUVAAJAN kuvat. Valkokuvaajan nimeä, en ole saanut lupaa julkaista.
TRENDIKÄS ja Ihana VIHREÄ SÄVY, VÄRI
TUNIKA NEULEMEKKO-PUSERO
Ihan ja hyvä väri, malli ja yksityiskohdat kaulus ja pituus.
Vanha…mutta edelleen Tykkään ja käytän.
NEULEPUSERO. TUNIKA
SAMA MALLI… Helman pituus vaihtelee…PITKÄ ja LYHYT, Tunika-mekko ja pusero
TRENDIKÄS Sininen…
Ihania NEULEPUSEROITA, Lyhyitä tai pitkiä, tunikamalleja ja Neuletakkeja.
KATSO Aiemmat Muoti jutut…..
Kiva kaulus ja Tykkään Tumman ja Sähkönsinisestä.
OIKEA SÄVY Väristä on minulle tärkeä niin Minun Tyylissä Muodissa, kuin Koti&Siusutuksessa.
IHANAT SAAPPAAT
Ratsastussaapas malli, nahkaa ja Talvimalli vetoketjulla. Minun SUOSIKKI malli. Tykkään myös ylipolven Trendikkäästä&Uudesta mallista ja matalista saappaista. Ne ovat nyt liian sileät&liukkaat pohjat, Ei voi käyttää ulkona näin Talviaikaan.
HOUSUT
TIUKAT Housut tai sukkahousut, saavat minun pitkät ja muodokkaat jalat näyttämään KAUNIILTA&KIVOILTA vai mitä? Lempi housuja myös Hiihtohousu ja Tiukkis mallit ja Trikoot, olen käyttänyt Nuoruudesta asti. En ollut nuorempanan farkkujen käyttäjä, olen vasta myöhemmin oppinut tykkäämään erilaisista farkkukuoseista ja malleista.
AJANKOHTAISTA….
Laitetaan LEIVONTA JUTTU&VALIO Uutuudet Nyt Huomenna…
Seuraavaksi jatketaan Maailman Muodilla kun kohta TALVI/Syksy kausi vaihtuu taas KEVÄT/Kesä kauteen. Olen jo miettinyt Tulevaa kevättä, katsellut vaatteita, Uutuuksia&Trendejä. Katselen, tutustun ja tutkin mitä on tarjolla, valitsen Itselleni, Minun Makuun&Tyyliin sopivimmat Mallit, asusteet ja värit, kuosit.
Minun Ihanaa ja parasta AIKAA VUODESTA KEVÄT&KESÄ…
SUOMESSA on TALVI aika…Pakkasta ja Kylmää, Lunta, liukasta, vettä ja lunta vuorotellen…Meillä Eurooopassa pitää Pukeutua ja valita vaatteet, asusteet aina säiden ja vuodenaikojen mukaan. Kerrospukeutuminen on kätevää, voi lisätä tai vähentää vaatteita tarvittaessa, riippuen siitä onko kylmä vai ei.
Nyt Ilmastonmuutokset, vaikeuttavat vaatteiden valintoja kun lämpötilat heittelevät äärilaidasta toiseen, jopa saman päivän aikana. Ei oikein aina tiedä mitä laittaa päälle, eikä ole kiva jos on likaa päällä, kun tulee hiki ja jos taas on liian vähän päällä, tulee kylmä ja voi vilustua.
MUOTI VAATTEET&ASUSUSTEET
ASUSTEET
Kuten varmaan jo muistatte, tykkään ja nautin asusteista.
Hatut, huivit, käsineet, laukut ja kengät ja korut jne. ovat minulle tärkeitä ja IHANIA.
KENGÄT TOP3 TALVI
VANHAT Klassiset TALVISAAPPAAT, nahkaiset on nyt käytössä.
KIILAKANTA Nilkkasaappaat myös vanhat, LEMPIKENGÄT.
Kolmantena kenkinä tykkään käyttää nauha-nilkkakenkiä, matalia.
TYKKÄÄN Kengistä ja saappaista, vaihtelen myös kenkiä jopa päivittäin.
TAKKI
UUSI Nätti, IHANA ja kiva takki, TRENDIKÄS Ruutukuosi, valko-musta kun kevättä kohti ollaan jo menossa.
HATTU, huivi ja käsineet
Kuvat Olen ottanut itse… siis Selfieitä. Mitäs taas näkyy kuvissa, Hotellin peili on nyt liakinen, llen pahoillani. Osassa livissa, lika peilissä näkyy paremmin kuin toisissa. PITKÄ HAME ja FARKUT jalassa.
KUVISSA UUSI, KIVA&ISO HUIVI, turkispompuloilla, jonka löysin Joulun ale myynneistä. Myös kivat ja paksut kuviosukkahousut löytyviät Ale myynnistä, harmi menivät heti rikki. Aiemmin löytämäni Kivat Nahkahanskat.
LISÄÄ YKSITYISKOHTIA Uusia…
IHANA Punainen turkispompula ja Kissa heijastin.
HATTU ja Ilman hattua. Asusteita ja vaatteita vaihdellen, KIVAT Neulehanskat.
UUSI VILLAKANGASTAKKI sopii hyvin hameiden ja myös Farkkujen kanssa. Tykkään mallista, aiempi takki on musta sama malli. EI ole kovan pakkasen talvitakki.
This morning, I was chatting with a jewelry designer about the big problem with our beloved big earrings: stretched-out, droopy lobes. We weighed the pros and cons of fillers, which Vogue.com Associate Beauty Editor Jenna Rennert tried a few months ago, but for those who aren’t willing to go under the needle (or pay $500…
FALL AND WINTER TIME you must wear socks, tights. Weather are cold and Special if You wear Skirt, You must be warm in outsidedoor winter cold. What to Choice Depends, What You wear cloths. Is it working Days or Party time? Clothes colours? Socks and Tights must Look good whit Cloths, colours, materials and so on. Special whit Skirts, shorts When Tights and Socks can see. Whit PANTS its not so important. Here is NEW&TRENDS, Ideas What to Choice, Be fashion too….
Minä Rakastan ja nautin erilaisista ASUSTEISTA, koruja, huiveja, hattuja, kenkiä, laukkuja jne…ympäri vuoden. VAIHTELEN ASUSTEITA Viikottain ja SESONKIEN MUKAAN.
SUOSIKKI HATTU…Musta Huopa HATTU
Neule PASKERI
KÄYTÄN&TYKKÄÄN erilaisista HUIVEISTA, tuubi ja neulehuiveja, kuten kuvassa.
LISÄKSI kangas-, pitsi huiveja, pitkiä, isoja ja pieniä, kaikkia siitä välistä.HUIVEJA YMPÄRI VUODEN. Päässä, kaulassa, Hartioilla, jne…
HATUT&HUIVIT, KORUT, LAUKUT&KENGÄT SYKSY/TALVI
SELFIEITÄ…Itse ottamia kuvia. Muut ovat Ammattikuvaajien ottamia valokuvia.
SELFIE Onnistunut….HOPEA ja KIMALLUKSET ovat minun juttuja. Vanha Hopeahuivi, IHANA käytän jatkuvasti.
TRENDIKKÄÄT, IHANAT JAKUT
Tässä kuvassa pitempi jakku, ei kiinnitystä. Tykkään, musta-valkoinen ja yksinkertainen kuviokangas. Minulla on myös Lyhyempi jakku, samantapainen.
TUNIKAT ovat myös Minun TYYLIÄ&juttuja, joko trikoisena tai kankaisena, kuten kuvassa. Nyt Syksymmällä myös, NEULETUNIKAT Tykkään. Vanha kankainen ja IHANA KIETAISUMALLI TUNIKA, jota käytän myös edelleen. Pidän vaatteita, jotka ovat vanhoja ja joista tykkään ns. VINTAGEA. En välitä merkeistä tai kuinka vanhoja vaatteet, asusteet ovat. Pääasia minulle on että, Tykkään, nautin ja viihdyn vaatteissa, asusteissa.
NAHKA ja MINÄ
TRENDIKÄS NAHKAJAKKU
Minä tykkään Nahka ja tekonahka ja -turkiksista.
Kuten olen jo aiemmin kertonut minulla on monta Nahka-tai tekonahka takkia, vaatetta Vaatekomerossani. KATSO Aiempia Muoti juttuja…
UUSIMMAT ovat tämä Nahkatakki, Lyhyin ja tyköistuva malli.
Viime Syksynä löytämäni Ihnat tekonahkahousut, kapea Ihana malli.
UUSIN, TRENDIKÄS Keinonahkahame.
Lyhyt malli. Trendikkät yksityiskohdat sivuissa. TARPEEKSI ISO, olen lanteikas. Voisin ostaa myös pitemmän nahka tai keinonahka hameen, kun sopiva sattuu kohdalle kaupassa. Minulla on ollut myös aiemmin Kiva&ulkomaalainen, MUOTI KEINONAHKA HAME.
TÄMÄ on Ihana ja klassikko Tyyli. Farkut ja takki, Kesällä tarkenee näin.
LIIVIT&MINÄ
Minä tykkän erilaisita liiveistä, ympäri vuoden. Tämä Tekoturkisliivi on jo useamman vuoden vanha, mutta edelleen Trendikäs ja muodikas. HYVIN LÄMMIN Syksyllä ja etenkin TALVI AIKAAN. TYKKÄÄN.
UUSIN TRENDIKÄS&LIIVI
Pitkä NEULELIIVI. Harmaa kiva väri ja ohutta neuletta, ei tule kuuma.
Kokeilin myös MICHAEL KORSIN, MK DESIG liiviä, musta ja pitkä. Ei koot riittäneet valitettavasti. Olisin ostanut, jos olisi ollut sopiva.
Minulla on useita erialisia liivejä, neuleisia ja kankaisia. KÄYTÄN myös hihattomia puseroita kuin Liivejä, Minun Tyyliä.
TRENDIKÄS UUSIN PONCHO…Ihana, Tykkään Bontsoista.
VALOKUVAT&MINÄ
AMMATTITAITOINEN KUVAAJA on ottanut, 2 eri kuvajaa nämä JUTUSSA olevat kuvat.
On KYLLÄ EROA KUVISSA, laadussa, ulkonäössä ja tyylissä jos TOINEN ja AMMATTIKUVAAJA otaa valokuvia. EN saanut lupaa kertoa, ketkä ovat kuvaajat, en siis kerro.
MINÄ OLEN HARRASTELIJA VALOKUVAAJA
Olen ottanut kuvia erilaisilla kameroilla lapsuudesta asti. Digikameran jälkeen, otan kuvia NYT kännykkä kameralla, tabletilla ja vielä pitäisi opetella Järjestelmäkameran Tekniikka, käyttö, niksit ja vinkit. Vaatii aikaa, opetella uutta Oman arki Elämän keskellä. OLEN HIDAS Oppiman, mutta opin kyllä mikä minua kiinnostaa ja innostaa.
En ole to tottunut olemaan kuvattavana. Otan itse yleensä kuvia ja olen siis kameran takana, en edessä. Olen enemmän Tarkkailija tyyppinen ihminen ja pysyttelen taka-alla.
En viihdy kuvattavana, paitsi Nyt 2. Keran olessasni kuvattavan oli melkeinpä ihan kiva olla kuvattavana. Yllättävän raskasta olla kuvattavana useampi tunti, yhdellä kerralla, Ei kyllä uskoisi. Ajattelen Huippumalleja…
Minä itse olin STYLISTI, meikkaja ja kampaaja ja pukija. KANNETTAVAA RIITTI kuvauspaikalle ja takaisin, KYLLÄ KANNATTI. Olen Tyytyväinen kokonaisuutteen ja kuviin, lopputuloksiin. Ihaniin Kuviin, jossa on jo hieman minun persoonallista tyyliä.
KIVOJA KUVIA vai mitä?
En ole ihan kaikkiin kuviin ja asentoihin ITSE TYYTYVÄINEN, mutta harjotus tekee mestarin. AINA OPPII UUTTA, myös kuvattavana olessa, kuin ITSE KUVAUSTA HARRASTAESSA.
Yleensä otan itse SELFIE kuvia. Silloin tällöin pyydän Perheenjäsentä kuvamaan, en aina kuin tarvitsen. SIKSI BLOGINI kuvien laatu heittelee vielä… kun Ei ole aina toista kuvaaja auttamassa minua ja Blogiani. Olen kyllä kehittynyt ja oppinut jo jotain, kun olen vain ottanut paljon kuvia, erilaisa ja erilaisissa tilanteissa. Vai mitä? HYMY
IHANA UUSIN Kevät-Syksy takki Minun Tyyliä&väri
Ei oikein tiedä Miten pitäsi Pukeutua ja mitä pitäisi laittaa päälle näin Syksyisin? Onko Sinulla sama Ongelma?
ONGELMA PUKEUTUMISESSA Syksy… kun ilmat ja lämpötilat vaihtelevat. Ettei tulisi kylmä, eikä toisaalta taas ole liikaa päällä, kun hikoilen voimakkaasti ja helposti. Ei ole kiva juttu hikoilla, kun on esim. Kaupungilla ja kaupoissa.
Kuvissa on Syksy minun muoti tyyliä, vielä ennen kylmempiä ilmoja täällä Euroopassa, Suomessa.
Pohjois Suomessa, Lapissa satoi jo LUNTA tällä viikolla. Suomessa on Illalla ja aamuisin on jo kymempää ja pimeämäpää, auringon valo vähenee samalla. Plääh en tykkää yhtään.
*Ps. Minä EN huuda vaan KOROSTAN ISOILLA KIRJAIMILLA.
On edelleen teknisiä ongelmia…HARMI.
Tästä jatketaan Minä, TYYLI MUOTI TREDIT&UUTUUDET…
mutta ENSIN Perjantaina LEIVONTA VINKKI Viikonlopuksi ja Viikonlopun viettoa, I Love Me- MESSUILLA, HELSINKI MESSUKESKUS mm. Menossa mukana.
Tykkään pitkistä Paidoista, Neuleista, Tunikoista ja Mekoista. Ne ovat monikäyttöisiä, voi käyttää vain sukkahousujen tai Taightsit/Tiukkisten kanssa tai Housujen kanssa.
UUSI TUNIKA MEKKO
TÄMÄ TUNIKA Osui heti Silmiini, kun näin tämän Myymälässä kävellessäni. TIESIN Minun Tunika/Mekko. IHANA Väri Klassinen musta, Kivat&Nätit yksityiskohdat Taskut edessä ja takana Avoinleikkaus. JUST 10 Minun Makuun&TYYLIIN. Arvaa vain mitä Olen käyttänyt Viime päivät? Nyt Laitan Mekon välillä Pyykkiin ja pestäväksi…HYMY.
Minulla on ollut samantyyppinen vuosia sitten. KIVA kun jotakin tulee, Uudestaan muotiin. KAIKKEA En tykkää käyttää Uudestaan. AINA voi Kokeilla Kerran, Eka Kerta.
MINÄ&PONTSOT, HUIVIT
UUSI BONCHO/PONTSO
Tämäkin IHANA&Minun TYYLINEN Boncho sattui Silmiini Myymälässä kävellessäni. TOINEN värivaihtoehto oli harmaa. Tämä on NYT Minulle parempi Vaihtoehto, koska aiemman mustan Bonchon Rakas Toinen, kissani repi riekaleiksi, Villi pentu kun vielä oli. MINÄ Tykkään&Nautin Bontsoista ja Erkoikoisista Huiveista. Minulla on useampi, erilainen ja värinen. HYMY.
UUDET MUODIKKAT&TRENDIKKÄÄT YLIPOLVENSAAPPAAT
MUOTI&TRENDI Meillä&Maailmalla…
KYLLÄ… EKA KERTA, olihan se Ostettava NYT Syksyksi -16 Muodikkaat Ylipolven Saappaat. NÄMÄ Kävelijälle Ystävälliset, SAAPPAAT sattuivat myös Silmiini kun kävelin myymälöissä, Viikonloppuna. Korkeammat korot olisivat ihan kivat, mutta Valitsin nyt Ekaksi nämä matalakantaiset Saappaat. KOKEILEN Ensin tykkäänkö näistä, ylipolvensaapapista? Eivät käy talvella, vaan ovat Syksylle tarkoitettu. Minulla on Vanhat NAHKAISET&MUSTAT TALVISAAPPAAT, odottamassa Talvea varten.
Aika Kivalta&Nätiltä näyttää myös takantapin katsottuna, vai mitä? TÄRKEÄ tarkistaa ja Katsella SOVITTAESSA, Tutkiessa&Ostaessa Vaatteita ja Asusteita, joka puolelta myös Takapuoli ja Sivut.
TAKIT
TRENSSI takki on Klassinen Takki vaihtoehto, joita löytyy erivärisinä ja pituuksina . Minä en tykkää, joten käytän muita vaihtoehtoja. Ennen paksumpia Toppatakkeja ja pitkiä takkia, Talvea.
MINÄ&TAKIT
VAATEKAAPISTANI löytyy erilaisia takkeja. Tykkään käyttää ohempia Villakangastakkeja ja Kangastakkeja näin Syksyllä. Yksi TRENDIKÄS Tekoturkki löytyy myös. Toiseksi UUSIN ja Minun Lempitakki on TRENDIKÄS&Muodikas Harmaa Villakangastakki, joka on kuvissa. KATSO Aiemmat tekstit….
UUSI MUODIKAS ja Trendikäs takki on BOMBER, pusakka. Armeijan Vihreä on Syksynväri, löytyy myymälöistä erivärisinä. LISÄÄN kuvan kun saan oman takkini, tein Postimyynti tilauksen.
KLASSISEN&Ajattoman Mustan-Valkoisen Väriskaalan lisäksi, Käytän Värejä Oman maun mukaan ja Vaihdellen Sesonkin, Fiilksten mukaan. Tykkään myös Sinisestä ja Vihreästä, käytän tietyn sävysiä värejä, kuten TRENDIKKÄÄSTÄ edelleen minun 1. Punaisesta. Vaaleanpunainen ja VIININPUNAINEN Syksyn värejä myös. Tykkään myös Violetistä.
TUTKIN, SUUNNITTELEN, AJATTELEN ASUKOKONAISUUKSIA JA PUKEUTUMISEN&TYYLIN KOKONAISUUTTA…Päästä-varpaisiin, siis HATUISTA-KENKIIN ja kaikkea siltä väliltä. Alusvaatteita ja mm. sukkia unohtamatta.
UUSI TRENDIKÄS TAKKI
Ohut Villakankainen Takki, Puolipitkä. Värivaihtoehtoina valkoinen tai musta.
Minun valinta tämä IHASTUTTAVA MUSTA. Sain tehdä töitä ja nähdä vaivaa, että Sain itselleni Oman kokoisen ja sopivan Takin. Aiemmista vahingoista ja Harmituksista, OPPINEENA Ostan ja Näen vaivaa, Vaatteiden ja asusteiden jne. eteen koska…Olen Tarkka, Tyylitietoinen&Vaativa Asiakas&Kuluttaja. Silloin kun Minun Makuuni ja Tyyliini sopivia tuotteita löytyy, Ostan ja hankin sen myös Itselleni, vaikka pientä vaivaa ja aikaa vaatien. EN löydä AINA itselleni sopivia tuotteita, vaikka myymälöissä ja verkkosivuilla on tuotteita tarjolla erittäin runsaasti. TEEN OSTOKSIA Tutkien, HARKITEN ja TEEN VALINTOJA….En osta kaikkea.
Kuten olen jo aiemmin kertonut, seuraan Muotimaailmaa, Kuuluisia- ja Kuninkaalisia Perheitä, Julkkiksia, Tv- ja Elokuvatähtiä, Kulttuurihenkilöitä jne…
MUOTIA MAILMALTA…
Useamalla etenkin Kuninkaalisen perheen jäsenellä esim. Englannin Kuninkaalisen perheen IHANALLA, KAUNIILLA&TYYLIKKÄÄLLÄ Kate Middletonilla on ollut tämäntyyppisiä takkeja ja takkimekkoja. KATE on PRINSSI WILLIAMIN, Vaimo ja heillä on kaksi Pientä&Suloista lasta, tyttö ja poika. KATSO aiemmat tekstit…
Oikealla kuvassa Toinen Musta kesähattu. NYT käytössä vasemmalla kuvassa oleva SYKSY/TALVI Huopahattu.
HATUT&MINÄ
Käytän myös erilaisia Hattuja, ympärivuoden. NYT on jo aika siirtä Kesähatuista ja huiveista, HUOPAHATTUIHIN, pipoihin&myssyihin, Baskereihin ja Lippahattuihin. KATSO myös aiemmat tekstit, jutut.
KENGÄT
Syksyn, Sateiden ja kylmien ilmojen myötä on aika siirtyä myös Kenkien käytössä, Kesästä-Syksyyn. Käytän vielä Ihania Kiiltäviä Kangas ja Lempikenkiä, niin kauan kuin Ilmat sallivat. Seuraavaksi siirryn Syksyn myötä käyttämään, mm. kuvissa esiintyviä Syksyisiä Kenkiä. Vaihtelen myös Kenkiä, tilanteen ja ilmojen mukaan. Käytännölliset Kiiltotekonahkaiset Kävelykengät sopivat hyvin Sadeilmoihin, ovat joka säänsaapikkaat, nilkkurit. Kokeilen ja totuttelen Ylipolvensaappaisiin, kerron myöhemmin, Tykkäänkö vai en? KENKÄHYLLYSTÄNI löytyy erilaisia Kenkiä, myös korkeampikantaisia Syksy kenkiä. Palataan niihinkin, myöhemmin kun SYKSY Etenee.
Nautitaan Aurinkoisesta, Värikkäästä ja Kauniista Syksystä Ulkona, Puistoissa, Rannoilla jne. Likkuen ja Nauttien Suomen AINUTLAATUISESTA Luonnosta ja vaihtuvista Vuodenajoista.
INNOSTU myös Katselemaan&Tutkimaan, Ostaamaan MUOTI Uutta&Trendikästä.
ENSIN TARKASTA Mitä vaatekaapista löytyy ja Mitä Tarvitset. Meidän Perheessä On TAPA, tehdä tuo tarkastus ja ostokset tässä Alkusyksystä kun Koulut ja Arki taas alkaa…HYVÄ&HIENO PERINNE, Minun Lapsuuden kodista lähtöisin, jonka siirrän myös seuraavalle Sukupolvelle.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.
NYT siirrytään muihin aiheisiin, mm. KULTTUURI, KOTI&SISUSTUS ja palataan taas myöhemmin IHANIIN Muoti Juttuihin, joita seuraan kyllä Päivittäin.
Minun Suosikki väri Beige ja kivat yksityiskohdat SYKSY LOOK.
JAKKUPUKU ja ASUSTEET ovat
Perusvaatteita ja Tärkeitä Vaatekaapissa
Tästä jatketaan. NYT ALKU SYKSYSTÄ, Ei oikein tiedä mitä tarvitsee ja laittaa päälle. Onko ulkona Kylmä vai Lämmin, Tarviaako Takkia vai Ei? Tämä on jokavuotinen Ongelma, menee kyllä ohitse ja Pian on Helpompaa myös PUKEUTUA ja Lisätä erilaisten Asusteiden käyttöä.
HAMEET
Aiemmin Jakkupuku oli jo Takki, housut yhdistelmä. NYT Jakku, Neuletakki ja Hame yhdistelmä. Käytän Syksyllä ja talvella myös neuletakkeja, puseroita.
Aiemmissa jutuissa minulla on ollut päällä ja esillä, erilaisia Denim&Farkkuhameita, Tykkään. Minulla on ja käytän myös paljon muitakin ja erivärisiä hameita ja mekkoja. Tässä kuvassa Yksi Suosikki hameeni Vanha Kukallinen ja Uusi Musta, jossa kietaisu tyyppinen etuosa. Myös Hameiden ja mekkojen pituudet vaihtelevat lyhyestä ihan Maxi pituuteen asti. Nautin ja viihdyn Hameissa, Mekoissa ja Naisellisissa jutuissa.
Tykkään vaihtelusta Pukeutumisessa ja asusteiden käytössä myös. Olen Fiilis, Tilanne ja Tapahtuma Pukeutuja ja Tyyli tietoinen.
Oletko Sinä HAME vai HOUSU Tyyppi?
MICHAEL KORS Pitkä liivi
LIIVIT
MUODIKAS&Trendikäs PITKÄLIIVI
Kokeilin MICHAEL KORS -DESIGN Liiviä, KANKAINEN&PITKÄ oli valitettavasti liian pieni. Olen Muodokas Vartaloinen, koot eivat aina riitä vaikka vaate olisi kiva.
LÖYSIN PITKÄN NEULE LIIVIN Harmaan&Pitkän Mikä oli sopiva, myös minun vartalotyypille. KIVA. Laitan kuvan, myöhemmin.
MINUN TYYLI…ASUSTEET
Uusi Huivi ja Käsineet (Kuvassa käsineet), Hapsulaukku ja Kengät. Sukkahousut ja nilkkasukatkin, pitää olla VAATTEISIIN SOPIVAT Väriset. Minä suosin mustia ja harmaita sukkia, sukkahousja ja tightsejä Syksyllä ja talvella.
ASUSTEET
NAUTIN, Tykkään ja Vaihtelen ASUSTEITA SESONKIEN MUKAAAN
Vaihtelen värejä, kuoseja ja materiaaleja. Suosikkejani ovat, Pitsiset ja Neuleiset, Kiiltävät tai joku muu NÄTTI Yksityiskohta.
SYKSY 2016
Katselen, tutkin ja etsin Minun Tyylisiä Vaatteita ja ASUSTEITA. Käytän apuna ja hyödyksi erilaisia verkkosivuja, aikakausilehtiä ja myymälöitä. SEURAAN UUTUUTKSI&TRENDEJÄ…VALITSEN ja Poimin Omaan Makuun&TYYLLIN Sopiviavaatteita, värejä, vinkkejä Kauneuteen ja asusteita jne.
Minun TYYLIÄ…
UUSI Ihana huivi ja Kiva Neuletakki, alla t-paita, Ihana Hame (aiempi kuva) ja Tightsit, ilman teräosaa olevat sukkahousut. KÄYTÄN Tightseja tai Sukkahousuja, syksyllä ja talvella. LISÄKSI nilkkasukat ja Kivat Kengät, jotka vaihtuvat kohta paksumpiin kenkiin.
IHANAT&TÄRKEÄT ASUSTEET
UUSINA LÖYSIN Kivan Vaaleanpunaisen-harmaan, kuvio huivin. Löysin myös Kangashanskat, joissa Kivat ja Kiiltävä yksityskohta. HATTUA tai Baskeria EI löytynyt. TYKKÄÄN ostaa, ASUSTEITA esim. Hatun, Hanskat ja Huvin samalla kerralla…niin VÄRI, Sävyt käyvät Hyvin yhteen. OLEN TARKKA VÄRIEN ja Sävyjen suhteen. Kuvissa ylhäällä.
KATSO&SEURAA INSTGRAM Kuvia….
Minun JUHLATYYLI juttu siirtyy myöhempään ajankohtaan.
Tästä jatketaan vielä 2. MINUN Tyyli ja Siirrytään AJANKOHTAISIIN Kulttuuri, SISUSTUS ja Matka jutuihin.