
APPELSIINIT…
TUOREMEHU
Minä tykkään APPELSIINITUOREMEHUSTA…NAM
Erityisesti Kylmästä, raikkaasta ja vasta puristetusta Appelsiinituoremehusta, jota olen saanut ja nauttinut esim. ETELÄN matkalla, Torilla, Hotellissa ja Itse TEKEMÄLLÄ, käyttämällä SITRUSPURISTINTA, joka minulla on sähköinen. On myös mekaanisia Sitruspuristimia, jolalinen minullakin on ollut. Sähköinen puristin on kätevä ja helpompi käyttää. SUOSITTELEN.
TEEN Silloin tällöin ITSE APPELSIINITUREMEHUA. Yleensä käytän Myymälöiden valmiita ja APPELSIINITUOREMEHUJA. Ostan myös Omenamehuja ja muita marjamehuja, aina silloin tällöin.
ITSE TEKEMÄT TUOREMEHUT ja MARJAMEHUT, Ovat kaikista Parhaimpi, maultaan ja terveellisyydeltään Minun LAPSUUDENAJAN Herkkuja.
MINÄ osallistuin punaisten ja mustien viinimarjojen poimimiseen kotipihalta. AUTOIN MYÖS MEHUN valmistuksessa, aikavievää prossi tehsä itse ,ehua, mehumaijalla, mutta Kyllä kannattaa. Meillä Isä ja äiti tekivät Makeaa ja ihanaa Puna-mustaviinimarja ja viinimarjamehua. NAM. HERKULLISTA.
Appelsiinit ovat NYT makeita ja hyvän Makuisia.
TERVEELLISIÄ ja sisältävät runsaasti C-vitamiiniä.
RESEPTI
n. 0,5 dl valmista Appelsiinimehua
2 ANNOSTA, 1 Hlö….Minä Juon Aaamuisin Lasillisen vitamiiniä. NAM
n.10 Kpl RUNSAASTI APPELSIINEJA menee, pieneen määräään Mehua.
SEKAAN voi laittaa kylmää vettä. MINÄ lisään hieman, puristusvaihessa kun käytän Appelsiinit ja hedwlmälihat tarkkaan.
APPLSIINIMEHUN VALMISTUS, PURISTAMINEN
Appelsiinit halkistaan kahteen osaan, puolikkaaksi. On siis kuoripuoli ja hedelmäliha puolikas.
YKSI KERRALAAN, Appelsiinipuolikas painetaan Sitruspuristinta vastaan, Kädessä pitäen.
Appelsiini hedelmölihapuolikasta Painetaan niin kauan, kun tarkistetaan, että kaikki hedelmäliha on irronnut ja mehua on syntynyt.


PÄÄLLIMMÄISENÄ PURISTINOSA, johon hedelmäliha jää ja muodostuu, mehu tippuu alas kannuosaan.
KANNU OSA VALMIS mehu muodostuu puristimen alapuolella olevaan kannu osaan. KANNATTAA Appelsien puristamisen välillä tarkastaa ja tyhjentää kannuosaa, jos teet Ison erän appelsiinimehua yhdellä kerralla.
KUVASSA näkyy Kannu osa, johon mehu muodostuu ja on helppo kaataa pois.
Tämä kuvassa näkyvä Sitruspuristin eli TUOREMEHU/Appelsiini puristin on vanha, ollut käytössä kaun. KÄYTÄN harvoin, silloin tällöin.
VALMIS Itse puristettu Kannattaa juoda heti tai Jääkaappikylmänä.
SÄILYTYS Jääkaapissa. MAKU ok muutaman päivä, sekoitettava ennen nauttimista.
HERKULLISTA. TERVEELLISTÄ
Tykkään, Nautin päivittäin…..SUOSITTELEN Lämpimsti.
HYMY


KOTI&SISUSTUS… VINKKI
KUIVATUT APPELSIINIRENKAAT
Innostuin leikkaamaan ja kokeilemaan, miltä näyttää Appelsiinirenkaat.
Kuivasin Renkaat ihan leikkuulaudan päällä, keittiön pöydällä.
IHANAT…Tykkään. Auringon valoa Keittiöön&SISUSTUKSEEN.