SUOMALAISET RAAKA-AINEET, Elintarvikkeet, Kasvikset&Vihannekset, Kalat jne.
TERVEELLISIÄ, Puhtaita ja Hyviä SUOMALAISIA, KOTIMAISIA…
KOTIRUOKA, Itse Valmistettu ja Yhdessä RUOKAPÖYDÄSSÄ, Lisää Ihmisen Hyvinvointia ja Terveyttä.
HUOM…
Poikeuksellisesti RUOKAVINKI näin keskellä Viikkoa….
ITSESTÄÄNSELVYS ja ELÄMÄNTAPA VALINTA
KOTIRUOKA…
Minulle ITSESTÄÄNSELVYYS olen tottunut Omassa Lapsuuden perheessä ja Jatkan PERINETTÄ, Terveellistä&Herkullista, Monipuolista KOTIRUOKAA… Suomalaista ja Maailman Keittiöitä yhdistäen.
MInä&PERHE SYÖMME myös Ruokaa Yhtäaikaa ja Yhdessä Pöydässä. Aiemmin oli SÄÄNNÖLLINEN RUOAK AIKA.
KOTI RUOKAHÄVIKIN Minimointi, Ruokaa ei heitetä Roskiin… vaan esim. Suunnitellaan etkäteen Ruoka ostoksia ja Pakastetaan ylimääräinen ruoka.
ja Kierrätys, Roskat lajitellaan kuuluvat myös ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ Meidän Perheen Arkielämään.
AJATTELE myös MAAILMANLAAJUISESTI ELÄMÄÄ… kaikki Ihmiset, Pääset Maailmalla eivät saa edes riittävästi Ruokaa ja Puhdasta vettä.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
JULKISISSA Tiedotusvälineissäkin ja TV1 UUTISISSA on olut Uutisia mm. PERHEET, jossa lapsia Syövät TERVEELLISIMMIN mm. Vihanneksia&Kasviksia.
Perheet ja Ihmiset eivät VALMISTA itse ruokaa tai SYÖ yhtaikaa ja yhdessä pöydässä 2019.
SUOMALAISEN RUAN PÄIVÄ 4.9.2019
JUHLAPÄIVÄ
RUOKAKAUPASTA, Myymälästä ELINTARVIKKEISSA
Sininvalkoinen …HYVÄÄ SUOMESTA merkki

INSTASSA Suosittu KUVA 101 krt…
SUOMALAISET Kasvikset&Vihannekset, Kalat
Perinteinen, PERINNERUOKA, SUOMALAINEN RUOKA…
SILAKKAPIHVIT ja Perunamuussi, Perunoista tehty
LISUKE; Porkkanaraaste
KALARUOKA, KOTIRUOKA…
Katso aiemmat RUOKA Artikkelit…SUOSITUT 3 Ensimmäistä.
Lohikeitto, Kasviksilla
SILAKKAPIHVIT, Savustettu Lohi ja Riisi
Uunissa Paistettu Lohifile, SIIKA/LOHI FILE Paistettuna&Grillattuna 2019 Grillattu/Paistettu Lohipihvi 2019, LOHI-KASVISPIIRAKKA, KylmäsavustettuLOHI-Katkarapu Voileipäkakku, Tonnikalasalaatti…
KYLMÄÄ Savustettua Lohta esim. Leivännpäällä ja Salaatissa
ARVOSTAN&JATKAN SUOMALAISIA, KOTIMAISIA PERINTEITÄ…
Perinteisiä Ruokia, Jälkiruokia ja Leivonanaisia
Yleistä Käyttää myös KOTI ja AMMATTIKEITTIÖSSÄ….Sesonkien RAAKA-AINEET
Nyt SYKSYLLÄ AJANKOHTAISTA Kotimaiset: Kalat, Liha, Vihannekset&Kasvikset, Omenat, Marjat, Sienet jne.
UUNI LOHIFILE ja Lohkoperunat
SAVUSTETTU LOHI…
KOKONAINEN KIRJOLOHI,
Nahka irroitetaan ennen syömistä.
Itse savustettu ja Suolattu
VALMIS ANNOS
Savustettua LOHTA ja Riisiä. Minun&Perheen SUOSIKKI KALARUOKAA
SAVUSTETTUA Lohta voi käyttää myös Kylmänä Esim. Ruis- tai Hiivaleivän päälle ja salaattiin.
Herkullista ja Terveellistä, Nam…

VALIO
KOTIKEITTIÖN RESEPTIT, Pääruoka KALA
SESONKI SYKSY. SADONKORJUU
Suomalainen ja Perinteinen LOHIKIUSAUS…
Käy ja sopii…ARKI ja JUHLAPÖYDÄN RUOKAILUUN.
YLEISIMMÄT KIUSAUKSET ovat KINNKKUKIUSAUS ja Tässä LOHIKIUSAUS.
PERINTEINEN KIUSAUS, Uuniruoka ja Kalaruoka
…LOHIKIUSAUS
2 – 4 hlö
OMA RESEPTI
SUOMALAINEN KIRJOLOHI eli LOHI
Käytän ja SUOSITTELEN… Suomalaisia Raaka-aineita ja Kasviksia jne. Omassa KOTIKEITTIÖSSÄ
N. 500 g LOHIFILE, 1/2 lohesta Leikattuna tai Valmiita Lohipaloja
2 kpl Sipuli-Perunasekoituta, Pakaste a 500 g ….yht. 1 kg
2 prk Ruokakermaa
MAUSTEITA
KALAMAUSTE, Suola ja Pippuri Myllystä
PAISTO 200 C n. 40 – 50 min
REILU AIKA, kypsyy varmasti
VALMISTUS
LOHIFILE…
jonka otin pakkasesta sulamaan jo ed. Iltana
LEIKKASIN Itse Fileen, aiemmin KOKONAISESTA LOHESTA ja Lohipalat, Suikaleet
MUISTA Irrottaa myös Ruodot, ovat isoja
LAITA kerroksittain UUNIVUOKAAN…Ensin Sipuli-perunasekoitusta
Lisää Lohisuikaleet ja Mausta…
Päällimmäiseksi Loput eli 1/2 Peruna-sipulisekoitusta
LEVITÄ Tasaisesti ja Päällimmäinen on Peruna-sipulikerros.
KAADA vielä Ruokakermat, koko pinnan ja Lohikiusauksen alueelle ja tasaisesti.
VALMIINA UUNIIN, Ennen paistamista…
PAISTA
VALMIS ja KYPSÄ LOHIKIUSAUS…
VINKIT
KÄYTÄ reilusti Lohisiivuja
Anna Paistua ja olla uunissa Reilu aika.
Herkullista ja Terveellistä KALARUOKAA, LOHIKIUSAUSTA…
TERVEYSSUOSITUSTEN mukaan KALARUOKAA pitäisi Syödä muutama kerta viikossa.
Meidän Perheessä EI ole päästy siihen, Kalaruokaa silloin tällöin.
KALARUOKIA
Hyvää ja Herkullista Suomalaisen RUAN PÄIVÄÄ 4.9.2019 KAIKILLE, Lapsille ja Aikuisille
JATKETAAN Ensiviikonloppuna… SESONKIRAAKA-AINEISTA Ruoka tai Leivonta Vinkkillä.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI