Kaupoissa ja Myymälöissä on jo JOULUTUOTTEITA, TAVAROITA ESILLÄ näin Lokakuussa jo…
IHANA JOULU SESONKI LÄHESTYY….Katselen ja Suunnitelen jo…
OLEN JOULUIHMINEN….Aloitan VALMISTELUT Ajoissa jo Marraskuun lopussa. Ennen Joulu Juttuja Laitan Perinteisen PIKARUAN ja HERKUN RESEPTIT ja Vinkit….
NYT Syksyllä POLTAN JO KYNTTILÖITÄ Sisällä ja Ulkona.
KYNTTILÄT&KUKAT….Koti&SISUSTUS
Tykkään ja Viihdyn KYNTTILÄN VALOSSA Iltaisin…Tykkäätkö Sinä?
KESÄKUKAT Elävät vielä PUUTARHA, PARVEKKEELLA….
Olen ostannut jo SYKSY/TALVI KANERVAT ajoissa
….VAIHDAN KANERVAT Esille ja poistan KESÄKUKAT kun Ensimmäiset kunnon PAKKASET TULEVAT Hieman myöhemmim…
PERHE…KOTIHOMMAT TEHDÄÄN YHDESSÄ
Olen opetellut ja harjoitellut ns. KOTIHOMMIA, leiponut ja Laittanut Ruokaa, Siivonnut ja käynyt kaupassa jo LAPSUUDENPERHEESTÄ LÄHTIEN.
Meidän PERHEESSÄ TEHTIIN YHDESSÄ Kaikki KOTIHOMMAT…
KOTI RUAN Laitto ja Leipominen ÄITI oli POMO, Me Lapset autoimme Siivous ja Kaupassa käynti. ISÄ myös Osallistui Kauppa ja Siivous ja osasi myös valmistaa Ruokaa.
….EI tule Uus Avuttomia Nuoria ja Ihmisiä, kun opettelee jo Omassa Lapsuuden kodissa selviytymään ARKI ASIOISTA ja KOTITÖISTÄ
PERHE ON TEAM, Suunnittelee ja Toimii Yhdessä….
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
AINA ei huvita Valmistaa KOTIRUOKAA, joten välillä syödään Pikaruokaa VALMIINA
tai esim. Näitä MEIDÄN PERHEEN SUOSIKKEJA ja vaihtoehtoja.
VINKIT…
Voit valmistaa RUOKAA, Yhdelle, Kahdelle ja Koko Perheelle
Lisäät vain Perunoita ja Makkaraa…
VAIHTOEHTO Makkaralle….NAKIT ja LIHAPULLAT
VAIHTOEHTO Perunalle…Keitä MAKAROONIA
SUOSITTU JULKAISTU 128 ….Tykkäystä v. 2018.

Perinteinen PYTTIPANNU ja Paistettu Kananmuna…
RESEPTI, TARVIKKEET
2 hlö
Keitettyjä PERUNOITA noin 6 kpl. Voi keittää jo aikaisemmin
HK SININEN Lenkki, 1/2 käytetään tai kokonaan
1 Sipuli pilkottuna ja Ruskistettuna
MAUSTEITA oman Maun mukaam
PAISTETUT KANANMUNAT 2 Kpl/Hlö

Minun ANNOS VALMIINA…
VANHAT KUVAT eli Kuva Kopiot




LISUKKEET…
Keitetty Suomalainen Kukkakaali ja KETSUPPI
PAISTETTU KANAMUNA….
VAIHTOEHDOT
Yhdeltä vai Kahdelta eli Kummaltakin puolelta paistettuna?

Yhdeltä Puolelta tai 2 puolelta Paistetut, Minun SUOSIKKI

MAUSTETAAN omalla Lautasella Suolalla tai Aromisuolalla
Minä Tykkään KANANMUNISTA….Paistan Silloin tällöin ja Etenkin
Usein Valmistan KEITETTYJÄ KANAMUNIA, jotka syön Siivutettuna, yleensä RUISLEIVÄN Päällä.
MAKU ASIA…

MAKKARA/NAKKI-MAKAROONIPANNU….

VALMISTUS…
Kuori ja Pilko ENSIN Keitetyt PERUNAT
Laita VOITA pannulle ja Lisää perunat…

Minulla oli eilisen Ruan PERUNOITA Käytettävissä…
EI synny RUOKAHÄVIKKIÄ kun säilyttää Jääkapissa ed. päivän Ruat, joita jäi syömättä.

Kuorin ja Siivutin PERUNAT, Kypsyvät tasaisemmin

Voita pannulle….Käännä

Minulla oli Tällä Kerralla Nakkeja, jotka pilkoin…

Kun PERUNA SIIVUT ovat ruskettuneet hieman …Lisää Nakkipalat ja SEKOITA


En lisäänyt Sipulia tai Paistanut Kanamunaa, tähän NAKKI/MAKKARA-PERUNAT Pataan.

Minun ANNOS…Tykkään


Nam HYVÄÄ ja Täyttävää…..Maistuuko?
Meidän PERHEESSÄ Syödään myös MAKKARA-MAKAROONIPANNUA, jota pysty jo lapsetkin Itse tekemään. Minäkin aloittelin tästä Ruasta, tein itselleni Ruokaa, Puuroa ja Kiisseleitä jo Nuorena. SUOSITTELEN
ETSIN kuvaa, en löytänyt Lisään myöhemmin tähän.