Galleria

KULTTUURI. HISTORIA. KUNINKAALISET PERHEET. ROYAL FAMILY of SWEDEN. RUOTSIN Kuninkaalinen Perhe, HOVI ….2016 KUNINGAS Kaarle XVI ja KUNINGATAR Silvia RUBIINI HÄÄPÄIVÄ, 40 vuotta …19.6.2016. SUOSITTU 80… 33 Tykkäystä. Elämäntapablogi HXSTYLE.net HEINIS. Suosikki

20160613_142638~2

KAARLE KUSTAA XIV ja SILVIA 19.6.2016

40 NAIMISISSA…RUBIINI HÄÄPÄIVÄ

DROTTINGHOMIN LINNA TUKHOLMAN ulkopuolella.

 

20160619_190440-1

20160619_170022~2

Kuningasparin Kaarlen ja Silvian Juhla pukeutumista v. 2015

 

Kaarle XIV Kustaa s. 30.6.1946 –

Juhli 70 vuotisia Syntymäpäiviä, tänä vuonna.

 

On ollut RUOTSIN KUNINGAS v. 1973 -, eli 43 vuotta.

Perustuslaki uudistuksen jälkeen v. 1974 Kaarle Kustaalla, Ei ole ollut Poliittista valtaa.

20160619_165955~2
KUVAT Ilta-Sanomat liite
20160619_110914-1
KUVAT Ilta-Lehti

KAARLE AVIOUTUI SILVIA Sommerlathin kanssa 19.6.1976 TUKHOLMAN SUURKIRKOSSA.

1200 vierasta ja HÄÄT lähetettiin SUORANA TV lähetyksenä ja Maailman Mediamaailma ja  lehdistö seurasi ja uutisoi tapahtumista.

Silvian Hääpuku, DIOR.

 

KUNINGATA SILVIA SOMERLATH 23.12.1943 -, syntyi Saksassa. Kaarle ja Silvia tapasivat, 1972 KESÄOLYMPPIALAISTEN aikaan Munchenissä, Saksassa.

 

20160619_110906-1

Kuvat KungHuset ja Ilta-Lehti

 

20160619_190415-1

Kuningasparilla on kolme lasta…

 

KRUUNUNPRINSESSA VICTORIA v. 1977, Länsi-Götänmaan Herttuatar, PRINSSI Carl Philiph v. 1979, Värmnlamin Herttua ja PRINSESSA Madeleine s. 1982 Hälsingländin ja Gästriklandin Herttuatar.

 

KUNINGAS KAARLE KUSTAAon tehnyt 6 SUOMEN VALTIOVIERAILUA….

1974, 1983, 2003, 2009 ja 2015.

 

Silvia ja Kaarle SUOMESSA, Helsinki ja Lappeenranta 2015.

Silvia ja Kaarle SUOMESSA 3-5.3.2016

Kuningatar SILVIA on osallistunut 4. Viimeiseen ja Kruununprinsessa VICTORIA 1996 ja 2006. LISÄKSI Kuningaspari on vieraillut EPÄVIRALLISESTI Suomessa mm. VAASAN kaupungin 400 v Juhlaan.

Lisäksi KRUUNUPRINSESSA VICTORIA ja Prinssi DANIEL ovat olleet kahdestaan vierailulla.

Kruunuprinsessa Viktoria ja Daniel Suomessa 2010, Helsinki ja Lahti

Victoria ja Daniel SUOMESSA 2010

20160613_142638~2

ONNEKSI OLKOON ja MENESTYSTÄ TULEVAISUUDELLE, kummallekkin HÄÄPÄIVÄ PARISKUNNALLE.

 

KRUUNUN PERMISJÄRJESTYS

RUOTSIN KUNINGASHUONE

 

KUNINGATAR SILVIA

LAPSET.  LAPSENLAPSET

2. KRUUNUNPRINSESSA VICTORIA

Kruunun perimisjärjestyksessä on Victorian ja Danielin lapset,

3. Prinsessa Estelle s. 2012 ja veli 4. Prinssi Oscar 2016.

5. PRINSSI Carl Philiph ja Carl Philiphin ja Sofian lapsi, 6. Prinssi Alexander ja 6. Prinsessa Madeleine.

 

20160619_110922-1

KRUUNUNPRINSESSA VICTORIA ja DANIEL WESTLING

 

VIHITTIIN 19.6.2010 TUKHOLMAN SUURKIRKOSSA.

HÄÄT LÄHETETTIIN SUORANA TV-LÄHETYKSENÄ, Yle.fi.

Victorian Hääpuku oli, Ruotsalaisen suunnittelija PÄR ENGESHED DESIGN.

20160619_110925-1

KRUUNUNPRINSESSA Victorialla ja Prinssi Danielilla, on 2 lasta. Estelle v. 2012 ja Oscar 2.3.2016.

Victorialla ja Danielilla on 6. HÄÄPÄIVÄ, sama kuin KUNINGASPARI, Kaarle Kustaalla ja Silvialla jolla on jo 40. Hääpäivä.

 

20160619_170053~2

PRINSSI CARL PHILIP meni NAIMISIIN, SOFIA Hellgvistin kanssa 13.6.2015.

 

Carl Philiphillä ja Sofialla on 1 lapsi, Alexander 19.4.2016.

LISÄYS, 2. LASTA ODITETAAN Heinäkuussa 2017.

Yle.fi TV SUORA LÄHETYS. SEURASIN, Viihdyin ja Tykkäsin katsella HÄITÄ. KATSO minun aiempi juttu…

20160619_170039~2

Kuningas Perheen, SISARUSTEN Juhla pukeutumista…Carl Philiphin ja Sofian häistä 13.6.2015

 

PRINSESSA MADELEINE VIHITTIIN AVIOLIITTOON CHRIS O’NEILIN kanssa 8.6.2013. Madeleinen Hääpuku oli VALENTINON.

Madeleinella ja Chrisillä on 2 lasta. Leonore v. 2014 ja Nicolas v. 2015.

 

KUNINKAALINEN HÄÄKUVA

CARL Philiph&Sophia 13.6.2015

20160619_170150~2

20160619_171046~2

Menestystä ja Elämän Iloa koko Ruotsin Kuninkaaliselle Perheelle!

20160619_191047-1

Katso INFO. KUVIA…

SVERIGES KUNGHUSET

20160619_190932~2~2

20160619_190932~2

 

ILTA-LEHTI Kaarle ja Silvia HÄÄPÄIVÄ

ILTA-LEHTI VIIHDE. KUNINKAALINEN PERHE

TV lähetykset ja Uutiset. YLE.fi

YLE.fi …Silvia ja Kaarle

 

MINÄ&RUOTSIN KUNINKAALINEN PERHE

Minä muistan jo Kaarlen ja Silvian Häät 1976.

MAAILMAN Lehdistö ja Media seurasivat ja uutisoivat tapahtumista jo, Kaarlen ja Silvian Ensitapaamista 1972 lähtien. Television muistaakseni, SUORAN LÄHETYKSEN kautta Me katselijat, saimme seurata Hääpäria ja Häiden kulkua. Myös Aikakausi ja Ilta-Päivä lehdissä oli kuvia ja juttuja Hääparista, tuolloin 1976.

Minä Ihastuin SILVIAN Kauneuteen ja Tyylikkyyteen, tavallinen SAKSALAINEN Tyttö meni NAIMISIIN SATUMAISEN KUNINKAAN KAARLE Kustaan Kanssa. KAIKKI PIKKUTYTÖT Unelmoivat Satumaisesta Prinssistä ja Satumaisista, Kauniista Häistä, niin myös Minä. Olen Häistä asti seurannut Silvian ja Kaarlen Elämää Kuuluisaa, Ruotsin Kuninkaalista Pariskuntaa ja Perhettä. Lasten syntymää, kasvamista, Lasten Häitä viimeiset v. 2015 ja Lasten lasten syntymistä ja Ristiäisiä. Tapahtumia on ollut runsaasti viime vuosien aikana. Tyylikäs, Ajaton ja Klassinen Pariskunta on AINA Julkisuudessa esiintynyt, Tyylikkäänä ja edustavana Ruotsin Kuninkaalisena Perheenä. Kuningatar Silviasta etenkin tykätään kansan parissa.

Olen serannut Julkisten tiedotusvälineiden Lehdistön kautta, Lasten Kasvamista, Elämää ja tapahtumia. Serasin Kiinnostuneena Victorian ja Danielin seurustelua, Katsoin Televisiosta Kruununprinsessa Victorian ja Kuntosaliyrittäjä Danielin SATUMAISEN IHNAT Häät 2010. Myös Carl Philphin ja Sofian HÄÄT 13.6.2015, eli viime vuonna tuli seurattua tiiviisti TV:n ääressä. Monen tunnin Suoralähetys, Ei ole tuntunut pitkältä ajalta, kun on ollut katsottavaa, kuunneltavaa ja ihmeteltävää. Myös Lastenlapsien Syntymät ja Ristiäiset Kiehtovat ja Viehättävät minua. Viimeisimmät Victorian ja Danielin 2. lapsi Oscar 27.5.2016  ja Carl Philiphin ja Sofian 19.4.2016 Alexander lapsen, Syntymä ja Ristiäiset.

AINUTLAATUINEN ELÄMÄN KOKEMUS….

Seuraan myös Vierailuja, olin katsomassa Kaarle Kustaan ja Sivian Vierailua Suomessa 2015. Ihana ja AInutlaatuinen Elämä Kokemus olla paikalla, vaikka en nähnytkään paria. Meitä Inokkaita katselijoita riitti, tungokseen asti Suomessa. Ruotsi on Suomen Naapuri maa, jossa minäkin olen Vieraillut useamman kerran.

 

KATSO lisää infoa ja kuvia PINTEREST…

Minulla on ollut Tapana Juhlistaa Kuninkaalisia Häitä Kylmällä juomalla, Kippis ja Herkuilla. Myös Ystävien kanssa keskustelemme HÄÄ ja PERHE TAPHTUMISTA ASIOISTA, joka vuosi. KEVÄT ja KESÄ on JUHLIEN AIKAA, mm. Ristiäisiä, Rippi ja Ylioppilasjuhlia, Kihlajaisia ja tietysti Häitä.

Nyt meneekin aikaa, ennenkuin seraavia Perhe tapahtumia Me Kuninkaalisista Perheistä Kiinnostuneet ja Seuraajat saamme Juhlistaa.

Jään mielenkiintoisena Seuraamaan ja odottamaan seuraavia Elämän Tapahtumia.

MAAILMAN KUULUISAT ja KUNINKAALISET PERHEET, PARISKUNNAT

ELÄMÄÄ. HISTORIAA, PERINTEITÄ ARVOSTAEN&SIIRTÄEN Seuraavalle Sukupolvelle. Nykyaikaa ja Tulevaa…

SEURAAN, Tykkään ja VIIHDYN mm. KUNINKAALISTEN PERHEIDEN Uutisten, Tapahtumien ja Trendien parissa.

 

Nähdään. HYMY

 

Galleria

KULTTUURI. MUSIIKKI. YLE TV1…….60. EUROVISION Song Contest/EUROVIISUT 2016…UKRAINA VOITTAJA. FINAALI TOP4, SUOMI Sijoitukset…14.5.2016 EUROVIISUT Eurooppa. SUOSITTU 40…21 Tykkäystä. Suosikki. LIFESTYLEBLOG HXSTYLE.net HEINIS

YLE

Tv1 KULTTUURI. MUSIIKKI

EUROVIISUT 2016 TUKHOLMA…

FINAALI 14.5.2016

20160515_014319~2

EUROVIISUVOITTAJA 2016

UKRAINA…. ZALAMA 1944.

20160515_014020~2

ZALAMA  LAULOI&ESITTI Itse tekemänsä, Musiikki kappaleen ja sanoituksen.

LISÄYS 2018…

ONNEKSI OLKOON, Yksinkertainen HIENO, koskettava Esitys.

Hyvä musiikki&Sanoitus, Perustuen omakohtainen historia-poliittinen Elämänkokemus, Laulaja-lauluntekijä ZALAMA.

LOPPUUN ASTI TYYLIKÄS, Hieno ja Erottuva, Koskettava ESITYS. Tyylikäs, Trendikäs Esiintymiasu, voi olla myös IHANA Housupuku.

TYKKÄÄN&Arvostan. Hymy.

20160512_220227~2

60. EUROVIISUT TUKHOLMA 14.5.2016

FINAALI

42 MAATA osallistui EUROVIISUHIN 2016

26 MAATA FINAALISSA

TV KATSELIJOITA 50 MAATA.

UUSIA 2016…USA ja KIINA tänävuonna

ENNAKKO SUOSIKIT…

RANSKA. VENÄJÄ… AUSTRALIA.

20160514_221113~2

INFO KUVAT YLE. EUROVISION

4 KÄRKI  FINAALISSA…

20160515_013415~2

Puola

Australia

Venäjä

Ukraina

LOPPUUN ASTI 3 KÄRKI

Pitkään äänestyksen aikana 1. sijalla

2. AUSTRALIA. DAAMI, Sound of SILENCE.

Daami lahjakas, taitava Laulaja, Ihastuttava Ääni.

HIENO, yksinkertainen ja Tyylikäs, loppuunasti harkittu&Toteutettu ESITYS. IHASTUTTAVA, Kaunis&Tyylikääs Esiintymis Asu, Mekko myös.TYKKÄSIN&Arvostan. Hymy.

1. UKRAINA…Katso VOITTAJA

Toinen ENNKKO SUOSIKKI…

3. VENÄJÄ.

SERGEI LAZAREV, You are the Only One.

Hieno ja yksinkertainen ESITYS. Mahtavat Tehosteet, tausta, videot jne.

Musiikki ja Sergein Ääni hyvät. Tyylikäs Kokonaisuus ja Puku myös. TYKKÄSIN. Hymy.

4. Kärjessä Finaalissa

PUOLA. MICHAL Szpak, Colour is You Life.

Michal Lahjakas-taiteellinen Artisti, tunnettu Omassa maassaan. Esitti itse tekemänsä kappaleen, Tyylikkäästi ja yksinkertaisesti. Alkuun ihmettelin jatkoon pääsyä ja menestystä Finaalissa. Useammann kerran kuunneltuani ja katsellessani Tykkäsin myös ja Arvostan Laulaja-Lauluntekijää. Tyylikäs Esitys ja Esiintymisasu, Persoonallinen. Hymy.

LOPULLISET EUROVIISUT 2016… TULOKSET

26. Maiden SIJOITUKSET

20160515_013809

VIIME VUOSIEN VOITTAJA MAITA

2015 Ruotsi, 2014 Itävalta, 2013 Tanska, 2012 Ruotsi, 2011 Azerbaidzan, 2010 Saksa…

Monet näistä etenkin Voittaja Kappaleista ja Esiintyjistä, nousevat esille ja Julkisuuteen Maailmalaajuisesti EUROVIISUJEN MYÖTÄ.

JÄÄVÄT MIELEEN Meille Euroviisujen Seuraajille ja MUSIIKKI ELÄÄ IKUISESTI… Vaikka Voittajat vaihtuvat vuosittain. Hymy…

LOVE. LOVE. PEACE. PEACE

HIENO, VIIHDYTTÄVÄ ja Tyylikäs FINAALI.

Juontajina Ihanat&Ammattitaitoiset JUONTAJAT, PETRA&MÅNS.

ESIINTYIVÄT ja ESITTIVÄT Hienon, Mahtavan ja Kiehtovan SHOWN&Musiikki Kappaleen…Asiantuntijoiden KAAVA EUROVIISUVOITTOON.

Mukana menossa olivat mm. edellisiä Voittajia Alexander Rydbeck 2009, FAIRYTALE, Lordi 2006, HARD ROCK HALLELUJAH…Lisäksi Ohjelman aikana oli esillä myös Aiempia Ruotsalaisia Voittajia, 1974 CLASSIKKO ABBA, 1991 Carola ja 2012 Loreen.

MÅNS ZELMERLÖW, HEROS. EUROVIISUVOITTAJA vm. 2015 ESIINTYI 2 kertaa.

2015 VOITTOKAPPALE, HEREOS ja UUSI, Fire in the Rain.

Tykkäsin. HYMY.

**

UUTTA…USA mukana Euroviisussa 2016 TV-katselijoina.

Lisäksi JUSTIN TIBERLACKE, SUOSITTU MusiikkiMaailman TÄHTI Esiintyi LIVENÄ Finaalissa. Måts myös Haastatteli Timberlackeä ennen esitystä.

MAHTAVAA. KIVA&Tykkäsin.

20160512_110835-1

EUROVISION

INFO. KUVIA. VIDEOITA…

EUROVISION

EUROVISION…

20160511_123643-1

SUOMEN YLE…

KATSO. Tutustu&TUTKI INFO

Löytyy mm. Finaalin Kappalleet ja esittäjät, Suomen Pisteet informoi, Ammattitaitoisesti ja Tyylikkäästi Uutisankkuri JP Rantanen

….ja SUOMEN SIJOITUS 15.

YLE…EUROVIISUT FINAALI INFO

YLE…EUROVIISUT 2016

Mikko Silvennoinen Toimi kommentoijana Tukholmass EUROVIISU TV-lähetysten aikana, Suoritui Tehtävästään Hyvin. Tykkäsin.

Mukana Reportoimassa myös Suomen aiempi Euroviisuedustaja Krista Siegelfrids, EUROVIISU Edustaja vm. 2013, Kappaleella Marry Me.

SUOMI&EUROVIISUT. SIJOITUKSET Suomi 16

2016 EUROVIISU EDUSTAJA SANDHJA,

…Sijoitus Euroviisuissa SUOMI 15.

YLE…EUROVIISUT 2016 SUOMI Sijoitus 15.

SUOMI&EUROVIISUT…

SUOMI Osallistui nyt 50. Kerran,

…siis vuodesta 1961 lähtien.

SUOMALAISTA Musiikki historiaa, ISKELMÄ

1961 Ensimmäine SUOMEN EUROVIISUEDUSTAJA oli Laila Kinnunen, Valoa ikkunassa kappaleella. SIJOITUS 10/16.

HISTORIALLINEN VOITTO… Ennätyspisteillä 2006

LORDI, Hard Rock Hallelujah.

Aiemmat parhaimmat sijoitukset…

Marion Rung vm. 1962, Tipi Tipi Tee 7/16 ja 1983, Tom Tom 6/16.

Lasse Mårtenson vm 1964, 7/16.

Pihasoittajat vm. 1975, Viulu ukko 7/19

ja Anneli Saaristo vm. 1989, La Dolce Vita, 7/22…

SUOMI EUROVIISU KILPAILUISSA

UUTISIA…

SURULLISIA. KIITOS MUSIIKISTA

SUOMEN EUROVIISUEDUSTAJAT KUOLIVAT 2016

Riki Sorsa vm.1981, Reggae Ok.

 Lasse Martenson vm. 1964, Laiskotellen.

ONNEKSI OLKOON ja KIITOS

Kaikille EUROVIISU FINALISTEILLE…

EUROVIISUT 2017 …UKRAINA

SEURAAN&TYKKÄÄN EUROVIISUISTA…

Kiehtovia, erilaisia ja Euroopan, Maiden Kulttuurin, Musiikkimaailman Suosikkeja.

VIIHDYTTÄVÄ TV-OHJELMA, ammattitaidolla, modernilla tekniikalla ja tehosteilla tehdyt esitykset ja Ammattitaitoiset Esiintyjät ja Esitykset.

KAUNIS KIITOS Myös Erittäin IHASTUTTVILLE, TAITAVILLE ja VIIHDYTTÄVILLE JUONTAJILLE Petra&Måns.

TYKKÄSIN&ARVOSTAN

LISÄYS KATSO Artikkelit, MUSIIKKI EUROVIISUT 2017 ja 2018

LoVe&PEACE…

MUSIC is KEY&LIVE For ever…

NÄHDÄÄN. HYMY

KULTTUURI. HISTORIA. Lasten TV, Elokuva, Kirjat. 2015 – 2016. TAIDE. KIRJALLISUUS. YLE KULTTUURIKESKUS ARTIPELAG, Ruotsi. ASTRID LINDGREN KIRJAILIJA KOTI MUSEO, Tukholma. HXSTYLE.net HEINIS

ARTIPELAG KULTTUURIKESKUS

TAIDE KOHTAA LUONNON  

20151111_181454 - Edited

TAIDEHALLI AVOINNA  

Tiistai-sunnuntai 11- 17.00

PAIKKA  ARTIPELASTIGEN 1, GUSTAVSBERG. RUOTSI.

 

Paikalle pääsee Bussilla, autolla, Taxilla ja Kesäisin Laivalla.

Tukholmasta-Artipelag MATKA Etäisyys, omalla autolla n. 20 min. 

Bilkarta
Info ja Kuva Artipelag

KATSO INFOA AJO-OHJEISTA, LIPUISTA, AUKIOLOAJOISTA….

http://www.artipelag.se/en/visit-artipelag/admission/

20151111_181511 - Edited     20151111_181503 - Edited

ARTIPELAG on yksityinen KULTTUURIKESKUS, valmistunut 2012.

Arkkitehti Johan Nyren, Rakennus on orgaaninen kokonaisuus, kallion laella ja luonnon keskellä.

Artipelagissa on Taidehallin lisäksi, oma Design-kauppa, Konsertteja, Yritystapahtumia ja korkeatasoiset Ravintolat.

 

NÄYTTELY NYT 

MONOCHROME SYMPHONY EXHIBITION suom.

 

YKSIVÄRINEN SINFONIA

16.10.2015 – 28.maaliskuuta 2016.  KONSThalli

SINGLE COLOURED CONSTELLATIONS OF ART, DESIGN, FASHION&MUSIC.

Suomennos Väriteemoihin perustuva NÄYTTELY, Taidetta, Muotoilua&Muotia ja Musiikkia. 

 

KATSO. TUTUSTU ja TUTKI. INFO

http://www.artipelag.se/en/

 

TULEVAA…

AJANKOHTAISTA NYT Syksyllä -15 on valmisteilla mittava näyttely,

joka AVATAAN KEVÄÄLLÄ 2016…

SUURI ANDY WARHOLL NÄYTTELY

 

andy-warhol-10-marilyns-1967_i-G-10-1071-QQQL000Z
Marilyn Monroe 1967 Pics ART.com
andy-warhol-the-world_i-G-61-6113-RLJF100Z
ANDY WARHALL…

 

20151111_181602 - Edited
TAIDE HALLIN JOHTAJA Bo Nilsson on Kansainväliseti tunntettu Ruotsalainen Taiteen Asiantuntija ja Taidekriitikko. Nilsson on yksi Taidemaaliman, keskeisiä Warhool asiantuntijoita.

Artipelag tarvitsee tunnettuvuutta, syrjäisen sijaintinsa vuoksi ja ANDY WARHOLIN näyttelyltä odotetaan paljon. Tuleva näyttely jaetaan 4 osaaa, esittelyyn panostetaan ja Warholin taidetta ja teoksia, esitellään monipuolisesti ja erilaisesti, kuin koskaan aikaisemmin Bo Nilssonin kertoo. Suunnitteilla on myös  perustaa oma Taidekokoelma, perustuen Pohjoismiden taiteeseen ja luontosuhteelle.

 

Nilssonin mukaan, Artipelag tarjoaa Laajan näkökulman taiteeseen, Nykytaide, aikalais-  ja vanhantaiteen kautta.

 

INFO YLE…

Toimittaja Jonni Aromaa.

http://yle.fi/uutiset/mika_ihmeen_artipelag__babybjorn-miljonaarin_kruunuilla_pyoritetaan_huippunayttelyja_tukholman_saaristossa/8442298

 

 

16.11.2015

TULEVAA…

KIRJAILJA ASTRID LINGRENIN KOTI

…AVAUTUU YLEISÖLLE

Kirjoituskone pöydällä. Pöydän takana ikkuna, jolla on Astrid Lindgreniä esittävä patsas.
Tämän Pöydän Ääressä Kirjailija Asrtrid Kirjoitteli. Kuvat YLE Jessica COW/EPA

 

LASTENKIRJA KIRJAILIJA JA KIRJANTOIMITTAJA ASTRID LIDGREN

© Stig A Nilsson, Scanpix

At the desk at Rabén & Sjögren - © Lasse Stener, Scanpix
Kuvat astridlidgren.se

 

Astrdid Lindgrenin PATSAS Tukholmassa

Astrid oli Maailmalla kuuluisa, Ruotsalainen Lastenkirjailija

mm. Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Ronja Ryövärin Tytär, Katto Kassinen ovat hänen luomiaan hahmoja. Kirjoista tunnetuimpia ovat Veljeni Leijonamieli ja Mio Poikani Mio, Melukylän lapset.

 

 

 

 

Astrid Lindgrenen kuoli 2003, 94 vuotiaan.

Lapsuudenkoti toimii Lastenkirjallisuuden ja tutkimuskeskuksena.

Hänen ensimmäinen Kirja, teos on ilmestynyt 1944, Britt Marie Lättär sitt hjärtä ja sai 2.palkinnon Kustantamon Tyttöjenkirjakilpailussa.

1945 Pippi Längström suom. Peppi Pitkätossu kirja, voitti kustantamon Lastenkirjailijapalkinnon.

Tarinoita ja kirjoja on yhteensä 53 (1944-1993). Kirjoja on käännetty 76 kielelle.

Kirjailija määritelty 12. Luetuimman Kirjailijan joukossa. Kirjat ovat olleet suosittuja kirjastojen lainauksissa ja niitä on myyty Maailmanlaajuisesti yli 80 milj. kappaletta.

Tunnetuimmat Hahmot esim. Peppi ja Eemeli ovat kirjojen lisäksi, TV- ja elokuva versioina. Katto Kassisesta ja Pepsistä on myös Animaatio versiot. Tarinoiden perusteella tehtyjä elokuvia yhteensä 40 kpl.

 

ANSIOT JA PALKINNOT

Astrid sai  pitkän ja menestyneen Kirjailija-toimittja uransa aikana, Yhteensä yli 40 PALKINTOA, Huomionosoitusta ja Kunniatohtorin arvon. Esm. Ruotsin Akatemian Kultamitalli 1971.

Hänen mukaansa on nimetty Ruotsissa kaksi Lastenkirjallisuuden palkintoa, Astrid Ligren palkinto ja muistopalkinto. 

 

INFOA Kotisivut

 http://www.astridlindgren.se/en

 

YMPÄRI MAAILMAN TUNNETUIMMAT

HAHMOT PEPPI JA EEMELI 

KIRJAT, TV-SARJAT, ELOKUVAT ja ANIMAATIOT

Astrids Bästa

Do you know Pippi Longstocking

Kuvat astridlingren.se

    

Rakastetun ja Tunnetun Kirjailijan koti AVAUTUU RUOTSISSA,

Tukholmassa, Dalagatan 46,  PIAN.

 

ON AUKI

ASTRID LINDGRENS HEM…

INFO, IN ENGLISH too

 

Asunto on siinä kunnossa, kuin aikana jolloin Kirjailija siellä asui ja kuoli 2003. Peppi Pitkätossun ja Ronja Ryövärintyttären kirjoittaja ja Kirjailija asui asunnossaa 1946-2002. Asuntoon pääsee Ennakkovarauksella 12 hengen ryhmissä. HUOM. Ikäraja on 15 vuotta, lapsia ei päästetä sisälle.

 

KATSO VIRTUAALI KIERROS ASTRIDIN ASUNNOSTA

http://www.astridlindgren.se/sites/default/files/dalagatan/AL_Dalagatan_en.html

 

Ruskea sohva, jonka takana on seinällä pieniä tauluja. Vieressä on hyllyjä täynnä kirjoja.

Kuva YLE Jessica COW/EPA

 

KATSO INFO

YLE Jussi Numminen. 

http://yle.fi/uutiset/astrid_lindgrenin_koti_avautuu_yleisolle__lapsia_ei_paasteta_sisalle/8454751

 

KULTTUURI. UUTISET, YLE TV1, LEHDISTÖ. ROYAL FAMILY of SWEDEN, Famous People, Family …RUOTSIN KUNINKAALISEN PERHEEN HÄÄT 13.6.2015… PRINSSI CARL PHILIP ja SOFIA. Tukholma, Ruotsi. Historia&Valokuvat. Suosittu yli 85 krt. HXSTYLE.net HEINIS

KULTTUURI. UUTISET

TV1. YLE.fi… LEHDISTÖ

 

RUOTSIN KUNINKAALISEN PERHEEN HÄÄT 13.6.2015

20180521_180439

CARL PHILIP ja SOFIAN HÄÄT 13.6.2015 TUKHOLMA

Tyylikäs ja Historiallinen, Kaunis VIHKIPAIKKA,

KUNINKAAN LINNAN KIRKKO.

Marjukka Havumäki ja Laura Kobe, TV1, selostivat lähetyksen.

Laura kertoi historiallisia taustoja ja yksityiskohtia mm. Kuninkaan Linnasta ja kirkosta. Marjukka kertoi mm. Morsiamen Kauniin ja klassisen Häämekon on suunnitellut Ruotsalainen Ida Söjöstedt. STV Ruotsin televisiolla oli 34 kameraa, 1 helikopterissa ja 14 kameraa hääreitin varrella.

HÄÄJUHLAAN saapuu 370 vierasta, henkilökuntaa 80. Tyylikkäät ja hyvin suunnitellut, Häiden Menu ja ruoka, Tukholman Kokkien parhaimistoa.

VIERAAT SAAPUVAT RUOTSIN KUNINKAAN LINNAN KIRKKOON, VIHKIMISPAIKALLE.

 Englannin Kuninkaalista perhettä edustivat, Prinssi Edward ja Sofia.

Norjan Kuninkaalisesta perheestä olivat, Prinssi Håkan ja

Ihastuttava Mette Maarit.

Tanskan Kuningatar Margaret, joka on Prinssi Karl Philiphin kummi.

Pohjoismaiden historiaa ja sukulaissuhteita, Norja, Tanska ja Ruotsi. Kirkkoon saapui 500 vierasta. Suomea edustamassa, Suurlähettiläs Jarmo Viinanen.

Ruotsin Kuninkaallista omaa perhettä. Keskimmäinen sisar Madde ja Kris Oneil ja Tytär.

Madde odottaa viimeisillään perheen lisäystä ja toista lasta. Menivät naimisiin 2013.

Ruotsin Kuninkaalisen perheen Vanhin Tytär, perimisjärjestyksssä 1. eli tuleva ja Tulevaisuudessa Kuningatar, Victoria 1. KRUUNUN perimisjärjestystä muutettiin, tasa-arvoinen ja nykyaikaan soveltaen, että Vanhin Lapsista on 1. perimisjärjestyksessä.

Heidän Ihastuttava ESTELLE 3 vuotias, oli yksi 4 Ihanista Morsiusneidoista. Menivät naimisiin 2011.

 

RUOTSIN KUNINGAS KAARLE XIV ja KUNINGATAR SILVIA. Sulhasen Carl Philiphin äiti ja isä.

Ruotsin kuninkaalinen perhe kunnioittaa ja arvostaa perinteitä, mutta muuttaa ja sopeutuu, ajan henkeen 2015 luvulle. Kuninkaalinen perhe ja Ruotsin valtion päämies ova Median ja maailman seurattavana ja edustavat 24 tuntia/vuorokausi. Ruotsalainen Kuninkaalinen perhe ja Monarkia osaavat järjestää juhlia, tyyylikkäästi, suunnittelevat, koristelu ja somisteet, muoti&trendit, puvut ja mekot, Ruoka ja Gastronomia, Kulttuuri, historia ja perinteet säilyttäen.

Vuonna 2016 juhlitaan Kaarlen ja Silvian 40 vuotis hääpäivää ja Kaarlen 70 vuotis päiviä.

Aina yhtä tyylikkäänä ja kauniina Silvia.

Kaarlen tyylikästä pukua, koristaa Ritarikunnan merkit.

TUKHOLMAN RUOTSIN KUNINKAAN LINNAN KIRKKO

Kirkko rakennettu 1750.

Kaunis ja Hieno, historiallinen kirkko toimii, Vihkimis paikkana.

 Kuninkaalinen perhe ja vieraat, odottavat Sulhasta ja Morsianta.

Sulhanen Carl Philip, saapuu vihki kirkkoon bestmanin kanssa.

TUKHOLMA. Kirkko sijaitsee, keskeisellä paikalla Tukholman keskustassa.

RUOTSIN Kuningatar Silvia ja Vanhin lapsista,

1.Perimisjärjestyksessä, Victoria ja vieraita.

Toiseksi vanhin lapsista, Ruotsin Kuningasparin, Madde perheineen.

Ihastuttavat ja nätit Morsiusneidot.

Ensin saapuu Ihastuttavat ja Nätit Morsiusneidot, joiden perässä Morsian Sofia, Morsiamen Isän, Erikin saattamana Vihkipaikalle. Kuninkaan linnnan kirkkoon ja Athair ar Neamin soidessa.

Ihanat Morsiusneidot, ESTELLE kuvassa keskellä.

SULHANEN CARL PHILIP odottaa Morsianta Sofiaa, Bestmanin ja pitkäaikaisen ystävänsä kanssa. Myös Kuningaspari, Silvia ja Kaarle kuvassa.

Sofian saattaa ja luovuttaa Sofian isä, Erik. Sofian perhe on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, ÄLVDALENISTA.

Morsiamen Isä Erik Enqvist, on luovuttanut Tyttärensä Carl Philiphille.

Virallinen osuus, Vihkiminen voi alkaa. Aluksi Virsi.

Morsiamen SOFIAN, äiti MARIE ja isä ERIK ENQVIST.

KAUNIS JA HISTORIALLINEN KUNINKAAN LINNAN KIRKKO.

Alku Virren jälkeen Victoria, Sulhasen Vanhin sisko, lukee Raamatusta Klassikko kohdan Rakkaudesta…
Usko, Toivo ja Rakkaus. Suurin niistä olkoon RAKKAUS.

Morsiamen, Sofian siskot Lina ja Sara, Nuorempi ja Vanhempi,

jatkavat lukemista, Raamatun kohdasta.

 Morsius pari Vannoo Vihkivalan ja vaihtaa sormukset.

Seuraavaksi Salem al Fakir Lauloi, FIX YOU ja

Kirkossa oleva orkesteri, soitti ja säesti.

Emeritius Piispa, Piti Kauniin puheen Vihkiparille. Kertoi mm. Kotia voisi verrata Autokilpailun varikkoon….Koti on rauhoittumisen paikka…Turvallinen…Rakkautta…Parille tulee tehtäviä ja tavoitteita…Aviopuolisoiden tulee kantaa toisen taakkaa ja tukien toinen toistaa.

Kaikki 4 Nättiä morsiusneitoa.

 VIHKITILAISUUDEN MUOTI JA PUKU LOISTOA, mekkoja ja pukuja.

SUVIVIRSI, Ruotsissa yleinen ja yhteislaulua. Kuvassa Morsian Sofia, Vanhemmat, Maria ja Erik Engvist.

David Pagmar esitti ja lauloi PARAPLY.

Rihannan alkuperäisverisiosta, Umbrella.

Vasta VIHITYT

AVIOPARI Carl Philip ja Sofia.

Carl Philip ja Sofia, Vasta VIHITTY ONNELLINEN JA RAKASTUNUT AVIOPARI. Olivat seurustelleet 5 vuotta, ennen vihkimistä.

JOYFULIN laulun ja musiikin SAATTELEMANA, vasta vihitty Pari lähtee kirkosta, Hää Reitille ja kulkueeseen. Reitti oli 3,5 km, halki Tukholman keskustan.

Ida Sjösted on suunnitellut Sofian Kauniin, tyylikkään ja klassisen Häämekon. IHANA. Tykkään.

RUOTSIN KUNINKAAN LINNAN PIHAPIIRI. TUKHOLMA.
Monelle meille suomalaisillekkin tuttu, ulkopuolelta.

Hääkulkueen ensimmäiset. Katselijoita oli paljon paikanpäällä Tukholmassa ja hääreitin varrella. Uskon että, myös paljon katselijoita, kuten Minä myös, Seurasivat Häitä ja lähetystä Televison äärellä.

HÄÄREITTI PÄÄTTYI tänne.

KATSO, IHASTU, MUOTIA&TRENDEJÄ ja tutustu tarkemmin.

Lisätietoja ja kuvia.

HUOM. TV1 Yle.fi LÄHETYS HÄISTÄ 17.05 alkaen kesti 18.45.

Jatkui Areenassa.

http://yle.fi/

http://www.iltalehti.fi/viihde/

http://www.iltasanomat.fi/viihde/

LÄMPIMÄT ONNITTELUT JA ONNELLISTA, ELÄMÄN ILOISTA JA NAUTINNOLLISTA TULEVAISUUTTA CARL PHILIPHILLE JA SOFIALLE JA KOKO RUOTSIN KUNINKAALLISELLE PEHEELLE.

Ihastuttava ja Hieno TV1:n lähetys ja juonto. Sain nauttia ja seurata Ruotsin Kuninkaalisen perheen Hääjuhlia. Nyt voi sitten Häiden jälkeisenä Aamuna tutustu, tutkia ja nauttia Hienoista kuvista Lehdistön mm. iltapäivälehdistön avulla. Kaikki Perheen Lapset ovat Naimisissa ja perheellisiä. HIENOA. Seuraavia juhlia saakin siten odotella….

KULTTUURI PERINNÖN VAALIJAT. HISTORIA. NYKYAIKA.

MAAILMA ja Ruotsin  KUNINKAALINEN PERHE ja MONARKIA. Perinteitä ja historiaa kunnioittanen ja arvostaen. Piire jatkuvuus, Häät ja seuraava sukupolvi takaa Suvun ja perinteiden jatkuvuuden.

Lisäys 14.6.

Kuva EPA/AOP ILTALEHTI

UUTISIA. LEHDISTÖ HääMeny kalapainotteinen ja juhlat jatkuivat 6.40 asti.

UUTISET. KULTTUURI. TV1. RUOTSIN KUNINKAALISEN PERHEEN HÄÄT 13.6.2015. KUTSU&VIERAILUT…Jatkuu

1500814753276-1

UUTISET KULTTUURI TV1. YLE.fi LEHDISTÖ
RUOTSIN KUNINKAALISEN PERHEEN HÄÄT 13.6.2015

Kuva Itse otettu, HAASTATTELU TV1 Yle.fi

Sofia HELLGVIST.

KUNINKAALISTEN PERHEEN TYYLIÄ&TRENDEJÄ seurataan MAAILMALLA

Hääparin kihlajaiskuva koristaa useita myyntituotteita.
KIHLAJAISKUVA. Monissa myyntiuotteissa Ruotsissa, Tukholmassa.

ESTELLE 3 vuotias Morsiustyttö, yksi Häiden neljästä. PIC Kungahuset.

Kuva Jan HENRIKSON.

LOUNAS Kaarle XVI Kustaan ja Silvian Luona Perjantaina 11.6.2105KUNINKAANLINNA Tukholma. 

 

Ruotsalaislehti EXPRESS. ILTASANOMAT.fi  ILTASANOMAT.fi 

KUVA IS. HÄÄREITTI 13.6.2015.

KUVA Pete Aarre-Ahtio.

KUKA on kiinnostunut ja SEURAA KUNINKAALLISTEN PEREIDEN ELÄMÄÄ JA HISTORIAA? Ruotsin Kuninkaalisen Perheen Elämää ja tapahtumia?

KIEHTOVAA. HISTORIAA. PERHE&PERINTEITÄ

Minä olen seurannut Ruotsin Kuninkaallisen perheen elämää, Silvian ja Kaarlen häistä asti 1976. Television ja lehdistön kautta. Minä Arvostan Perinteitä ja perhe elämää. Minusta on kiehtovaa ja mielenkiintoista seurata, mitä Kuninkaalisissa perheissä tapahtuu, lähinnä Englannin ja Ruotsin kuninkaallisten perheiden elämät ovat kiinnostavia. 


IHANAA. Tykkään. Katson TV1:n kautta lähetystä ja seuraan myös lehtiä. 



Kuvat Iltalehti.fi

2015 SUOMI JA RUOTSI

SUOMI ja RUOTSI. Pohjoismaita ja naapurimaita, on läheiset välit.

Kuningas Kaarle XIV ja  Kuningatar Silvia, tai osa perhettä on vieraillut Suomessa useasti. Viimeeksi Silvia ja Kaarle olivat Suomessa alkuvuodesta, maaliskuussa, vieraillen mm. Suomen Presidenttiparin Sauli Niinistö ja Jenni Haukion vieraan.

KATSO, IHASTU, MUOTIA&TRENDEJÄ ja tutustu tarkemmin.

Lisätietoja ja kuvia.

 ARTIKKELIT HÄISTÄ Jatkuvat….

HUOM. TV1 Yle.fi LÄHETYS HÄISTÄ 17.05 alkaen.

http://yle.fi/

http://www.iltalehti.fi/viihde/

http://www.iltasanomat.fi/viihde/