Tykkään ja NAUTIN SEURATA KEVÄÄN ETENEMISTÄ, vuodesta toiseen.
Olen tottunut seuraamaan LUONTOA, YMPÄRISTÖÄ kun olen ollut OMAKOTITALOASUJA, EX Pitkäaikainen Mökkeilijä ja PARTIOLOAINEN…
EN YMMÄRRÄ ja HYVÄKSY ROSKAAMISTA…ETENKIN NÄIN KEVÄLLÄ LIIKKUESSA ULKONA…Hirveää katsella, mitä kaikkea heitetään
Miksi omia Roskia pitää heitellä ja jättää sinne tänne?
Miksi ei voi viedä Roskia mukanaan ja Laittaa Roskiin…KIERRÄTTÄÄ?
Laita Roskat Roskiin korjaa jälkesi
LUONTO, YMPÄRISTÄ herää ja lähtee kasvamaan pikkuhiljaa, kun KEVÄT ETENEE… Varjosilla puolilla, hitaammin ja Aurinkoisilla puolilla pihoja, Kevät etenee nopeammin….. Luntakin näkyy vielä, sielä täällä.
SÄÄ ja LÄMPÖTILA VAIHTELEVAT. LUMISADE…..Kasteli maata.
Pitäisi sataa VETTÄ ja Pitkään, Luonto ja Ympäristö Puhdistuisi ja Kasvit ja kukat lähtevät hyvin kasvamaan….
KEVÄT on Huhti-Toukuun aikaa
MAY, 5….
LISÄÄN uudet RANTA ja PUISTO kuvat tähän nyt Toukokuun alussa.
Kerroin jo AIKAISEMMIN….SUOMESSA oli KEVÄT Aurinkoinen ja lämmin, Viime Viikolla. NYT on taas Viileä ilma ja Sää vaihtelee…
RANNASSA noi pariviikkoa sitten
NURMI, RUOHO vihertää ja kasvaa jo…
ULKOILEN SÄÄNNÖLLISESTI….YMPÄRI VUODEN
NYT Kevät aika on Toinen poikkeus aikaminulle. Kun olen ALLERKINEN ja ASTMASTIKKL kuten olen kertonut. Kun KEVÄT ETENEE ja Sataa vettä kunnolla, TILANNE ja ILMA paranee…ULKOILU on taas helpompaa, eikä VAARALLISTA…SIIS HENGENVAARALLISTA.
OMA, PERHEEN ja LÄHEISTEN TERVEYS ja HYVINVOINTI ovat ELÄMÄSSÄ TÄRKEITÄ ASIOITA…ARVOSTAN.
KÄVELIN nyt VAPUN Aikaan, Nautin KEVÄÄSTÄ, Säästä ja Lämpötilan viileydestä huolimatta. Kaupungin laitamilla ja Puistossa….
PITKä reilin tunnin Kävely ja välillä pysähdyin katselemaa, kuvaamaan jane.
VOIKUKAT….
Ekat VOIKUKAT….Aurinkoisella Talon, seinustalla
KAUNOKAISET, nurmen seassa…
Ekat KAUNOKAISET eli IHANATMINIPÄIVÄNKAKKARAT kasvavat Nurmen seassaEka Ruoho, NURMIKKO Kaupungin laitamilla…
NURMI, RUOHO alkaa kasvamaan ja Vihertämään pikkuhiljaa…
AURINKOISELLA Puistoa alueella, joisskin paikoissa NURMI kasvaa jo hyvin….
PUISTOSSA…
PUISTOSSA löytyi myös Ekat LESKENLEHDET….
Joten KEVÄT on jo HYVÄSSÄ vauhdissa, kohti KESÄÄ….
PUUTARHA, PARVEKE KEVÄT KUKAT ORVOKIT…
Istutin reilu viikko sitten. NYT eivät lähde kunnolla kasvamaan, kun SÄÄ vaihtui kylmäksi, muutama aste vain lämmintä on siis Kylmä….
ORVOKIT siis tarvitsevat Aurinkoa, Valoa ja lämpöä. Lisäksi Vettä ja Kastelua. NYT ei tarvitsenaakstella, kun on kylmää…
ORVOKIT Kyllä kestävät KYLMÄÄ ilmaa ja PAKKASTA, jota on vielä Yöllä komo Toukokuun ajan.
KOTI&SISUSTUS, Sisä- ja Ulkotilat
KÄYTÄN Kukkia Sisä- ja Ulkotiloissa.
ORVOKIT käyvät myös leivontaa esim. Niitä voi SYÖDÄ.
ORVOKIN kukat Sisätiloissa, Leikkokukkina vedessä. IHANA A. Alto pieni malja, Suomalainen DESIGN. Tykkään&SUOSITTELEN.
VAPPU FASHION STYLE…
My INTERNET&SOME FRIENDS….
BELLA Hadid in New York City
Lovely FASHION Style BELLA….IIce Cream Yummy….Kova tuuli oli, eli kylmä…Etsin suojaisan paikan ja istuin. Nautin Eka Jäätelö puistoss….Nam Herkullista
Pukeutuminen Lämpimästi
Tuulen suojassa ja Aringon paisteessa oli Ihan Kiva, Nauttia JÄÄTELÖÄ Ulkona.
VAPPUNA söin myös EKA KERRAN Jäätelöä ulkona, Kaupungilla…Pistäydyin kioskilla ostamassa.
Nam Herkullista…. Maistelen Uutuuksia ja Syön erialisia Jäätelöitä KESÄN AIKANA. Pakasteessa Kotona on myös Pakettijäötelöä, jota olen nauttinut Puutarha, Parvekkella jo kerran. HYMY….
RASMUS ja Lauri Ylönen HITIT ja SINGLET, Musiikkividoet ovat minulle tuttuja.
THE RASMUS….LIVE KONSERTTI
MINÄ&MUSIKKI….
Minä olen Kuunnellut, Seurannut ja Tykännyt MUSIIKISTA, Kotimaisesta ja myös Ulkomaisesta, KANSAINVÄLISESTÄ MUSIIKISTA ihan Lapsuuden perheestä lähtien.
MUSIIKKI MAKUNI on muuttunut, Iän karttuessa. Olen Kuunnellut Nuorempana, Heviä, Punk ja Rock…
Nautin MUSIIKISTA, laaja-alaisesti….Iskelmä, Pop, Rock, Acapella ja Kuoromusiikki jne.
MUSIIKKIA…Joka Päivä
Kuuntelen RADIOTA…mm. Yle, ISKELMÄ ja NYT NOVA
Katsen MUSIIKKIVIDEOITA mm. YOUTUBE, aiemmin TV ohjelmat
SEURAAN KULTTURI, MUSIIKKI Uutisia Julkisistatoedotusvälineistä, TV ja INTERNET, SOME
Seuraan TV MUSIKKI ja VIIHDE Ohjelmia..
Silloin tällöin KÄYN myös LIVE KEIKKOILLA, KONSERTEISSA….SUOMESSA
UUSI Elokuva JVG…Maaliskuussa 22
Olen Nähnyt JVG myös LIVENÄ, Kesä Feastareilla. Hyviä Hittejä, sInglejä ja Musiikkivideoita. Tyklään&SUOSITTELEN…
1. Huhtikuuta…
UUSI 2. ALBUMI…NELLI MATULA
MYYNYT jo KULTAA. ONNEKSI OLKOON
Olen SEURANNUT NELLIN Musiikki Uraa, Laulajana alusta lähtien.
Ensin Yksi RÄHINÄ Recordsin Artistina. Olen NÄHNYT LIVENÄ. Tykkään&SUOSITTELEN….
Toukokuu mm.
EMMA Gaala 6. Toukokuuta 2022
Kesäkuu…
Annan Musiikki Uraa olen seurannut myös pitkään. Nähnyt myös LIVE Musiiki Kesäfestareilla. Tykkäsin&SUOSITTELEN….
ISKELMÄ….SUOMI POP TÄHTI ARTISTIT, Suositut ja JULKKIKSET SUOMESSA
ISKELMÄ Gaala VOITTJAT KAIJA KOO ja LAURI TÄHKÄ
KATSO aiempi Artikkeli…
KULTTUURI. KIRJAT. Suomessa myydyin TIETOKIRJA 2021. Jouni Kemppainen: KAIJA KOO, TAIPUMATON. Elämänkerta, Musiikki kirja ARVOSTELU. 16.3.2022.
Araminta Rose eli Minty, oli syntynyt ORJAKSI ja eli Perheineen PlantaasillaElokuvassa oli laulua ja musiikkia myös….TykkäsinMatk, TIE ja PAKO Vapauteen….Vapaus ja Apua&Verkosto ORJUUDEN VAPAUTTAMISTA Puolustavia, Ihmisiä Iso kaupunki…..PHILADELPIA ARAMINTA eli MINTY meni naimsiiin Vapaan Miehen JHONNY kanssa, olessaan otse ORJA vielä. Kuva HARRIET halusi Viedä VAPAUTEEN ja mukaansa myös Aviomiehensä
INFOA…
HARRIET TUBMAN…syntyi Araminta Rose
…Black Moses ….Tunnettiin nimellä
oli USA Afroamerikkalainen, vapaustaistelija
1882 – 1913
”VAPAUS tai Kuolema – jos en saa toista, saan vähintäänkin toisen”
MINÄ&VASTUSTAN APARTHEID…
ORJUUTTA en ymmärrä tai Hyväksy
OLEN SUVAITSEVAINEN, Hyväksyn Ihmisten erilaisuuden…myös Elämäntavat ja perheet ovat erilaisia jne.
Olen ollut Lapsuudesta lähtien kiinnostunut IHMISISTÄ
….. MAAILMASTA, HISORIASTA ja KULTTUUREISTA
Seurannut Uutisia maiilmalta ja Historiallisista tapahtumista.
SEURASIN Myös NELSON MADELAN Elämää ja Etelä Afrikan 1948-1991, ROUTUEROTTELU Polittikkaa. Olen lukenut NELSON MANDELAN, Etelä-Afrikan 1. Musta Presidentti ja myös MARTHIN LUTERIN Jr Elämänkerta kirja, Katsonut Tv sarjoja ja Elokuva ko. aiheesta.
Yksi vaikuttavimmista KIRJOISTA, Marthin Luherin Jr kirja, lainasin KIRJASTOSTA jo nuorena. Ostaisin itselleni Löytyykö vielä mistä?
Myöhemmin myös STEVE BIKO 1946 – 1977, joka oli APARTHEIDIN VASTUSTAJA ja MUSTA TIETOISUUS Liikeen perustaja
MAAILMAN ja USA HISTORIAA…..1 MUSTA PRESIDENTTi
44. Presidentti Barak Obama
2009 – 2017
Michelle Obama ja 2 Tytärtä ja 2 koiraa.
KATSO aiemmat ARTIKKELIT ……Michelle Obama Elämänkertakirja ARVOSTELU.
ARVOSTAN….
Nyt ASIAAN….
TV Elokuva ARVOSTELU ja Kokemus
Yhdysvaltalainen PLANTAASI, Valkoinen Perhe omisti tilan ja ORJAT, PERHEINEEN.
Elettiin 1800 Pikkukaupungin MAALAISELÄMÄÄ ja ORJATYÖN AIKAA…
ARAMINTA eli kutsumanimi Minty, myöhemmin vaihtoi nimensä HARRIETIKSI kun löysi tiensä vapauteen.
Syntyi ja Eli Plaantasilla, Äidin, Isän ja Sisarusten kansaa, veljiä ja sisko. Meni Aikuisena naimisiin Vapaan Miehen, Jhonnyn kanssa. Yhteiselo oli hankala, kun Minty eli ja Työskenteli Orjana.
Valkoiset IHMISET, ns. ISÄNNÄT, Määräsivät Mustien eli Orjien elämästä ja tekemisistä. Omistivat Syntymästä lähien Orjat ja orjien perheet. Tarvittaessa, myivät Orjia tosille Plantaasien omistajille. Orjat olivat kauppatavraa, sai rahaa Orjista, Nuoret miehet olivat Arvokkainta Omaisuutta ja Kauppatavaraa.
Minty suunniteltiin MYYTÄVÄKSI….Hän joutuisi eroon Perheestään ja Aviopari joutuisi eroon toisistaan. Aviopari siis Minty ja Aviomies suunnittelivat pakoa yhdessä.
Kuinkas kävikään….MINTY Pelkäsi, että Aviomies menttää vapautensa ja lähti pakoon, pakon sanelemana YKSIN vaikka pelkäsi tulevaa. Hän oli siis elänyt vain Plantaasilla ja matka oli kohti tuntematonta….
Ennen Pakoa Minty hyvästeli vanhempansa, Isä suositteli mene Pastorin luokse ensin. Minty sai Turvapaikan ja Tukijan Pastorista, joka auttoi ja tuki matkan sunnittelussa ja etenemisessä ..kohti vapautta.
PAKO KOHTI VAPAUTEEN oli pitkä ja vaikea seikkailu ja takaa-ajajia ja Koiria, pakoon juoksemista. Minty USKOI Jumalaa, joka johdatti auttoi Elämässä…. ja Matkalla YKSIN Kävellen ja juosten vapauteen…
Minty vaihtoi nimensä HARRIET kun sai vapautensa, löysi samanhenkisiä Orjauutta vastustavia ihmisiä. Myöhemmin noin Vuoden kuluttua, Hän lähti vapauttaamaan Aviomiestänsä Jhonnua, mutta päätyi tuomaan 2 veljänsä ja pienen porukan Vapauteen.
HARRIET oli Sisukas, Kekseliäs ja otti Elämäntehtäväkseen ORJUUDESTA VAPAUTTAA IHMISIÄ. Samalla teki Yhdysvaltaista Historiaa ja oli SANKARI, jota kaikki Arvostivat ja Kunniottavat. Sai Kansalta, Lempinimen ….BLACK MOOSES.
Näyttelijät suorituivat hyvin rooleistaan. Tarina eteni mielenkiintoisesti. Elokuvan aikana, sai kuvan minkälaista Orjuus aika ja Pako&Vapaus oli, YHDYSVALTAIN Historiaa. En tunnistanut Ennestään NÄYTTELIJÖITÄ, kuin yhden näyttelijä, Janelle Monoe Uusi näyttelijätär minulle.
SUOSITTELEN ELOKUVAA…Kaikille Meille Maailman, USA ja Historian…
ROTUSORRON ja ORJUUDEN VASTUSTAJILLE
….joita kiinnostaa IHMINEN ja Ihmisten Erilaiset Elämäntavat, Kulttuuri ja Perhe. Elokuva antaa paljon Ajatttelmisen aiheita ELÄMÄSTÄ, Sisukkuudesta ja SELVITYMISESTÄ ELÄMÄSSÄ aina eteenpäin, läpi erialisten ongelmien.
HYVÄT TARINAT, Selviytymistarinat ja….. HYVÄ ELOKUVA.
I have FOLLOW EUROVISION sinceI was Child, soo long time now I am ADULTWOMAN….CONTINYE Later…
ABBA Winner EUROVISION SONG CONTESTS 1974…from SWEDEN
ABBA -Waterloo
ABBA Album and Awesome MOVIES, MAMMA MIA RECOMMENDED.
NEW MUSIC, Singles and ALBUM VOUAGE 2021
ABBA – I Stil have Faiting you
PUBLIHED 2. September 221
CELIN DION…
VIN EUROVISION 1988 DUBLIN, Switzerland
CANADA Vin Song. 2 times in EUROVISION.
JAMES BOND
Power of Love …2020
I am LIVE….2012
My Heart will Go on… TITANIC Feb 2012
Celine DION SING and Great Movie.
MOVIE SONG…TITANIC 2017.
CLASSICS And OLD MUSIC STARS and M*VIES ELVIS&MARILYN….Nathin Cole, Aretha Franline…My 2 BIG ICONIC MUSIC STARS MADONNA and DAVID BOWIE RIP.
MUSIC Daily…
I have Listening MUSIC since Child. First I Listening RADIO, Watching Tv and ENJOY MUSIC TELEVISION/MTV Music videos….
My TASTE for MUSIC is Opera to Rock. Allmost all kind Music i have heard.
….OLD&CLASSIC and NEW ARTIST&MUSIC AROUND WORLD
Barbara Streisand, Sting, Phil Colins, Simon&Garfunkel, Aretha Franklin, Bee Gees, Beatles, Rolling Stones, Bruce Springsteen, George Michal&Wham , Robbie Williams&Take That, RIHANNA Hits, BEYONCE…
DAVID BOWIE, MADONNA, Michael Jackson….
SORRY not all My favouriets and likes this ARTICLES…LOOK earlie MUSIC
NEWS weekly…
MUSIC WORLD NEWS&TOP…SONGS&ALBUMS
MUSIC WORLD AROUND WORLD…
NEWS WORLD FAMOUS PEOPLE,
MTV, Music videos, YOUTUBE…
MOVIES, TV, RADIO….
ADELE…
Easy on Me….2021
Touch&Awesome Music&Video2. I have watching manytimes….SMILE
HELLO…2015
ADELE is One My FAVOURITE longtime TALLENT ARTIST, Singer-Songwriter….
SKYFALL James Bond Movie 2014…
Look my erlier MUSIC ARTICLES. ..
ADELE- One Night Only, MUSIC LIVE CONCERT, USA 2021. YLE TV2 ja Areena. Old Hits&New Songs/Singles. OPRAH Intereiev. 25.11.2021
TV SERIE…Barry White: You are My first, My last and Evrything….
LADY GAGA&Bradley Cooper- SHALLOW….
27. September 2018, STAR IS BORN MOVIE
LADY GAGA – Born this Way
27. Febrerary 2011
The Edge of Glory…2011
NEWS Tony Bennet&Lady Gaga – LOVE FOR SALE. 17. September 2021
MY FAVOURITE ARTIST&FASHION&LIFESTYLE ICON LADY GAGA…
LADY GAGA is 2. MOVIE Actress GUZZI 20121….
RECPECT..ENJOY&RECOMMENDED
My FAVPURITE ALBUMS…BUBLE have Great VOICE like old Brodway&Musica,l Syars.
MICHAEL BUBLE…
Its Beautiful Day…2013
AWESOMEVoice, like Old Singer…Music and Fashinatin Musicvideo like2.
ONE My FAVOURITE ARTIST 2..Many ALBUMS, CD CHRISTMAS in Home MUSICLIBRARY. Enjoy&RECOMMENDED.
NEW…Make You Feel My Love
PUBLISHED 24. March 2022
Lovely Old Classic BUBLE MUSIC. LIKE&ENJOY
Higher…25. March 2022
Intresting quiker Music…
NEW MATTEO BOCELLI have Great voice2. RECOMMENDED…
ANDREA BOCELLI…
Con Te Patrio… LIVE Italy 1997
AWESOME VOICE…TouchingMusic. Not understand lyrics, but Touching Music. ENJOY&RECOMMENDED.
AMAZING RACE…
Live Milano, 2020 MUSIC for HOPE
ANDREA BOCELLI&Sarah Brightman, 2015
ONE My favourite Song…When I am sad.
PUBLISHED15. December 2017…
Lovely&Touching Song&Singer OldBOCELLI and New Sheeran.
Andrea&MATTEO BOCELLI 2021
Tallent Singer… MATTEO is one ofAndrea Children. ENJOY&RECOMMENDED
QUEEN…
FREDDIE MERCURY….One WORLD AWESOME VOICE&MUSIC. RIP
Freddie Mercury. LIVE AID 1985
Greatest MUSIC VIDEOS….
Freddie Mercury and Micheal Jackson – There mus be more than this, 2016
MICHAEL JACKSON
MICHAEL JACKSON BIG STAR&TALLENT Singer, Musikmaker&Dancer….RIP
THILLER 20009..HIT&Music video
EARTH SONG, 2009 ….Now days2
HEAL TO WORLD…
LOOK my earlier ARTICLES…
MADONNA…
ONE MY FAVOURITE TALLENT ARTIST, SINGER, ACTRESS &DANCER MADONNA….
VOGUE, 2009
MADONNA is one long LOVELY…My FAVOURITE TALLENT ARTIST. .Singer, Dancer and Actress2.
Hung Up 2009…Big Hit&Musicvideo
MUSIC, video…2020
MADONNA still workig whit Music. RECPECT&Enjoy…
RECOMMENDED
MADONBA have been MOVIE STAR2….Enjoy&LLike it all.
Look my earlier Articles…
Pop ICON MADONNA…Ciccone b. 16.8.1958. MADONNA 60 y 2018. Musiikki Maailman Tunnettu&Myydyin NAISARTISTI….130 milj albums. 88 Singles.. Muiscvideos. Movies. RESPECT&My favourite.
LIFESTYLEBLOGGAAJANA…Kirjoitan Erilaisia ARVOSTELUJA mm. Elokuvat, Musiikki, Museot&Näyttelyt…
SEURAAN KULTTUURI, ELOKUVAT/MOVIES UUTISIA/NEWS Suomessa ja Ympärimaailmaa. Mm. VENETSIA, Cannes Filmfestivals ja Tulevat OSCAR juhlat, Toukokuussa 2022
KATSO Aiemmat ARTIKKELIT…
Tulossa ja Odotan OSCARS 2022…
Parhaat, Elokuvat, Näyttelijät, Musiikki jne. palkitaan.
OSCAR EHDOKKAAT/NOMINATESLIST…
Viime aikoina Koronan takia Elokuvat ja Museo käynnit&Matkustelu jne. ovat olleet vähissä.
MAAILMAN LAAJUINEN KORONA COVID19, OMIKRON EPIDEMIA Tilanne on SUOMESSA Nyt Maaliskuussa 2022 Tasaantunut… …RAJOITUKSET ovat poistuneet
HUOM…
KÄYTÄN MASKIA TARVITTAESSA, PESEN KÄSIÄ Kuten Meidän Perheessä on tapana, Ehkäisee myös muita VIRUKSIA. SUOSITTELEN KAIKILLE
TERVEYS&HYVINVVOINTI ovat tärkeimpiä ELÄMÄSSÄ…KUULUN ASTMAN TAKIA RISKIRYHMÄÄN.
CULTURE/KULTTUURI UUTISET/NEWS. MOVIES/ELOKUVAT…Ensi-illat, Tulossa, Ideat&Vinkit, Omat SUOSIKIT. HomeMovies Library. COVID19 Rajoitukset SUOMESSA. 24.1.2022
KYLLÄ olen AIKUINENNAINEN, mutta tykkään edelleen DISNEY Elokuvista ja Musiikista. SUOSITTELEN..
9
ELOKUVATEATTERIT ELOKUVA UUTUUDET….
25.3. MUUMIPAPAN UROTYÖT …
Olen KYLLÄ MUUMIEN YSTÄVÄ. KATSO Aiemmat ARTIKKELIT…
ENCANTO Disney…
Lovely Music&Movies. RECOMMENDED
KIRJOITAN mys PERHE, Lasten elokuva ARVOSTELUJA.
Arvostan ja Tykkään enemmän ANIMAATIO Elokuvista kuten esim. DISNEY kuin Nukkeelokuvista, Muumi ed. Mites Sinä,,PERHE?
SUOSITTU DISNEY FROZEN Elokuva ARVOSTELU…
18.2. BELLE
Tykkään myös Katsoa ANIME tms. Elokuvia.
10.12. PIENMONTE TRYFFELINMETSÄSTÄJÄT
8.12. Klassikko, UUSI Versio
WEST SIDE STORY …
Olen katsonut aiempia versioita, Hyvä Tarina.
SPIDERMAN, BADMAN…
Olen katsonut aiempia versioita, Perheen kanssa. Tykkäsin&SUOSITTELEN…
TULOSSA….
25.3. JVG…
KIVA YLLÄTYS. Suomalaista Rap/Poppia….Tykkään JVG ja olen nähnyt LIVE KESÄFESTAREILLA 2015.
SUOSITTELEN
MAJA LAPSUUDEN REUNALLA
8.4. IHMEOTUKSET: Dubledoren Salaisuudet
18.4. LOST CITY
Hyvät ja taitavat NÄYTTELIJÄT, Sandra Bullock ja Channing Tatum.
Ihanaa UUSI Elokuva tuloss 2022.
4.5. DOWNTOWNABBEY: UUSI AIKAKAUSI
Oma SUOSIKKI. Olen KATSONUT kaikki, TV sarjat ja Elouvat.
KATSO myös Elokuva ARVOSTELUT…
27.5. TOP GUN: MAVERIX
Olen KATSONUT aiemmat TOP GUN vm. 1986. TYKKÄSIN…Tykkään myös NÄYTTELIJÄ TOM CRUISEN useampi, Hyviä Elokivia.
ELOKUVAT MITKÄ KATSON LISTA….
KATSON ElokuvIa …
ELOKUVATEATTERISSA, DVD tai BLURAYLTÄ nykysin harvemmin, kun aikaisemmim. Aiemmin käytin myös VIDEOVUOKRAAMOJA ja KIRJASTOSTA, voi lainata myös Elokuvia.
KIEHTOVAA ELOKUVISSA -HIENOT TARINAT….
On kun katsoo Elokuvaa, astuu toiseen maailmaan jos Elokuva on hyvä. Mielenkiintoista on myös MIKÄ ITSEÄ KINNOSTAA ja KIEHTOO….
Esim. Minulla on USEITA SUOSIKKI NÄYTTELIJÖITÄ, Joiden elokuvia katson enemmän kuin Tuntemattomien Näyttelijöiden elokuvia …
Esim. ELOKUVAMAAILMAN ISOJA TÄHTI NÄYTTELIJÖITÄ…
Mm. Julia Roberts, Richard Gere, Sandra Bullock, Tom Cruise, Clint Eaestwood, Maryel Streep…Prad Pritt, Leonardo di Caprio, Reese Whitherspoon
KYLLÄ KATSON myös Kotimaisia ja SUOMALAISIA ELOKUVIA, tykkään myös Suomaaissita Elokuvista ja Tähdistä.
OLEN Tykännyt ja KATSONUT ERILAISIA ELOKUVIA….Lapsuudenperheestä lähtien…DISNEY ja Lasten ohjelmista. Musiikista ja elokuvista alkoi.
ELOKUVALAJIT….
Kaikki muut Paitsi KAUHU jne.
ROSA LIKSOMIN Romaaniin, FINLANDIA PALKINTO 2011perustuva Elokuva…
Suomalaista ELOKUVAHISTORIAA…
PALKINTO, 1. HYMYILEVÄ MIES 2016
KATSO SUOSITTU Elokuva ARVOSTELU….
2. PALKINTO Juho Kuosmasen CANNES FESTIVAL 2021
2021 GRAND PRIX Palkinto….HYTTI NRO 6
PUBLISHED 29. October 2021 SUOMIFINLAND
LUONTO&ELÄIMET Suomessa ja Ympärimaailmaa. Tykkään&SUOSITTELEN.
TUNTURIN TARINA…3.12.2021
JATKO OSA Metsän ja Järven Tarinoille. SUOMENLUONTO&ELÄIMET
KATSO Elokuva arvosteulut…SUOSITTELEN
70 ON VAIN NUMERO…
Suomalaisia TÄHTI Näyttelijöitä mm. Hannele Lauri ja Mikko Nousiainen. KYLLÄ katson myös valikoiden Suomalaisia, Kotimaisia Elokuvia.
MARRY ME….
Published 18. November 2021
NÄYTTELIJÄ TÄHDET Jennifer Lopez ja Owen Wilson.
JENNIFE LOPEZIN, monipuolista KULTTUURI ARTISTI, laulaja ja Näyttelijä uraa olen seurannut jo pitkään. TV sarja, jonka nimeä,en muista. Useampi Elokuva myös aiemmin ja Musiikkia.
Tykkään LATINIALAISESTA KULTTUURISTA Myös.
MUSIC STAR&TALLENT Actress2 LADY GAGA is one Actress in movie.
Olen myös LADY GAGAN Musiikin ja ed. elokuvan Ystävä. SUOSITTELEN
HOUSE OF GUZZI…
WORLD FAMOUS LUXURY FASHION DESIGN, BRAND GUZZI.
I have not get know earlier, must&need know more and WATCH MOVIE.
SPENCER…Culture&History England
Klasikko ELOKUVAT JAMES BOND…
Olen KATSONUT Kaikki elokuvat joitakin useamman kerran.
YKSI DVD, Elokuva on KOTI Elokuvakirjastossa. SUOSITTELEN…
007 NO TIME TO DIE…
DANIEL CRAIG Last time BOND. KATSO myös INSTAGRAM…
YKSI Musikkimaailman SUOSITUIN ja NUORI ARTISTI ….
BILLIE EILISH – No Time to Die
ELOKUVA Tunnus kappaleet, BIISIT&SINGLET tulevat myös tunnetuksi. Ympärimaailmaa.
Olen KYLLÄ KATSONUT TV ja ELOKUVIA, SÄÄNNÖLLISESTI, mutta en Elokuvatettereissa. EN kirjoita kaikista Katsomistani Elokuvista ARVOSTELUJA….vaan valitsen ja Valikoin, mistä kirjoitan ja mistä en.
KULTTUURI….KATSON myös ELOKUVIA Kausittain…
Enemmän Syksy ja Talvi-aikaan kuin Kesällä, ELOKUVATEATTERISSA VIERAILUT.
2022-2021…
ADELE One night MUSIC CONCERT&INTERVIEW…YLE TV2 ja Areena. Los Angles, USA. Old Hits&New Songs. 25.11.2021
3. Palkintoa LAURI TÄHKÄ. ONNEA Kaikille Voittajille. INSTAGRAM 292 Tykkäystä. KIITOS
2. VOITTOA…
Vuoden NAISARTISTI
Vuoden ALBUMI…Taipumaton
Kuva Kaija Koo…
Olen KULTTUURIN YSTÄVÄ…
Seuraan Uutisia Suomessa ja Ympärimaailmaa…
KIRJOITAN ARVOSTELUJA mm.
KIRJAT, MUSIIKKI, Museot&Näyttelyt…
ED. KIRJA ARVOSTELU 2022 ….MIIKA NOUSIAINEN: Pintaremonttia.
UUSIN Albumi 2021 TAPUMATON, Iskelmä palkinto.,
Kuvat ja Info Kirja, Internet…
Kaija Koo – Taipumaton musiikkivideo
LÄMPIMÄT ONNITTELUT…
Tykkään&ARVOSTAN Kaijan Ammattitaitoista ja Pitkää Musiikki uraa, Taitava laulajana ja Artistina. Edelläkävijänä NAISENA, miehisessä Musiikkimaaailamassa 1980 lähtien, Musiikki Ura jatkuu edelleen 2022.
INSTAGRAM yli 60 Tykkäystä. KIITOS
MYYMÄLÄSSÄ Pino, KAIJA KOON Elämänkerta kirjoja Helmi-Maaliskuu 2022…
SUOSITTU Kuva Instagram 81 Tykkäystä. KIITOS
SUOMESSA MYYDYIN TIETOKIRJA 2021…
….88000 kpl….
ONNEKSI OLKOON….ARVOSTAN.
SUOSITUT Kuvat INSTAGRAM…yli 60 ja yli 80 Tykkäystä
Instagramissa 62 Tykkäystä…..
KAIJA KOO…Kokkola
Syntynyt 1962…Helsinki
SUOMALAINEN TÄHTI ARTISTI… Sooloura POP, ROCK ja ISKELMÄ Kappaleita, Laulaja.
Aktiivisena v. 198O….Ensimmäinen yhtye STEEL CITY ja Taustalaulaja
Oli pitkään Yhdessä ja naimisissa Markku Impiö kanssa 2006, AVIOERO ja yhteinen poika ,Olli.
YHTEISTYÖ, TEAM Markku Sävelsi ja sanoitti, tuottii jne. pitkään Kaijan musiikkia. Kaija lauloi taustat ja Soolot.
1993 TUULTENVIEMÄÄ Albumi…
SUOMEN Kaikkien aikojen……. 7. MYYDYIN ALMUMI 175.000 kpl
Kuva Internet
…Kaikkia Albumeja MYYTY yli puoli miljoonaa
VUODEN Naislaulaja ISKELMÄ 2021
VUODEN NAISSOLISTI EMMA….
1993, 1997 ja 2014
Studio Albumit …14….Kokoelmat 7
Singlet, HITIT….73
Musiikkividoita…8
Elämänkerta kirja …1
HITTEJÄ, SINGLEJÄ mm.
Kuka Keksi rakkauden 1986, Niin Kaunis on Hiljaisuus, Kylmä ilman Sua, Tuulikello, Minä Muistan Sinut…TINAKENKÄTYTTÖ, Minä olen Muistanut, VAPAA, Kaunis Rietas Onnellinen, Kuka sen opettaa, SUPERNAISET…
KAIJA KOO Kirja 2021 ja Kokoelma Albumi 2011, minun KOTI Musiikki ja Kirjasto. INSTAGRAM 54 Tykkäystä.
MINÄ ja KAIJA KOO, Kokkola
Minulla Kaijan musikki tuli tutuksi pikkuhiljaa, kuulin mm. Radiosta Hittejä ja näin TV Esiintymisiä. Meni monta vuotta ennekuin aloin KIINNOSTUMAAN ja INNOSTUMAAN KAIJAN&Teamin Musiikista ja Hiteistä.
Ostin Kokoelma Albumin, KAUNIS, RIETAS ja ONNELLINEN Julkaistu 2011, Suomalaista POPROCKKIA. Kävin katsomassa Kaija Koota mm. LIVE KESÄ FESTARI esiintymisen 2015.
Minä olen Nähnyt siis KAIJAN LIVENÄ Keikalla. Tykkään&SUOSITTELEN
TAITAVA ja LAHJAKAS ARTISTI, LAULAJA…Uranuurtaja NAISLAULAJANA ja MUSIIKKIBISNEKSESSÄ naisena.
Kaijalla on Artistin Lavakarsimaa&Säteilyä, Energiaa, Kaikilla Artisteilla ei ole.
Runsaasti Hienoja ja Koskettavia Hittejä, joita itsekkin tykkään laulaa mukana. SUOSITTELEN
Suomen MYYDYIN TIETOKIRJA 2021
Jouni K. Kemppainen: KAIJA KOO TAIPUMATON
ELÄMÄNKERTAKIRJA ja Kuvaliite 24 sivua, Kirjan alussa ja keskellä.
Kovakantinen kirja on Punainen ja Kansilehdet
Julkaistu 10.9.2021
Sivut 363
Esipuhe, Prologi
Lukuja 14
Lisäksi Epilogi ja Kiitokset
Sisäkansilehdessä mm.
”Kaija Koo – Taipumaton on ainutlaatuinen Elämänkerta yhdestä Suomen rakastetummasta Artistista. Se on kertomus siitä, kuinka lahjakas mutta Ujo Kaija Kokkola selätti miesten hallitseman Musiikkimaailman ja nousi oman uransa Sankariksi, Vahvaksi ja Kunnioiteuksi SUPERTÄHDEKSI, Kansan Kuningattereksi. Viidelle vuosikymmenelle ulottuva ura sisältää huikeita huippuja ja jyrkkiä laskuja, joita kehystävät myrskyisäm Yksityiselämän kiemurat.”
TOIMITTAJA, KIRJAILIJA Jouni K. Kemppinen synt. 1962
on HELSINGINSANOMIEN Kuukausiliitteen toimittaja.
Kirjan Haastatttelut kestivät vuoden…. Kaijan lisäksi Kaijan läheiset, ystävät, kollegag, työtoverit ja avustajat.
INSTAGRAM yli 50 Tykkäystä.
Minun Lukukokemus, Tiivistelmä
&KIRJA ARVOSTELU
ELÄMÄNKERTAKIRJAN alussa on Valokuvia, Kaijan lapsuudesta ja Uran alkuajoista ja HARTWAL AREENA 2018 LIVE KONSERTTI.
ELÄMÄNKERTA KIRJA 58 vuotiaasta Suomalaisesta JULKKIKSESTA….
TÄHTI ARTISTISTA, Laulajasta, joka on käynyt läpi, Elämänsä ja Musiikkiuransa aikana Ylä- ja Alamäet.
Vanhemmat Keijo Kokkola ja Annikki Pasanen avioituivat 1953.
Onneton avioliitto. ISÄ sai raivokohtauksia, huusi ja valitti äidille. Aikaa lapsille, vanhemmilta ei riittänyt. Äiti oli vakuutusyhtiössä töissä ja isä oli VR, verstaassa töissä.
Kaija syntyi 2. Tyttäreksi v. 1962, ARTISTI, laulaja ja vanhempi sisko Raija s. 1960, on Arkkitehti.
Asuivat HELSINGISSÄ mm. Lauttasaaressa, Pihlajanmäessä.
Kesäisin koko perhe viihtyi Mökillä. Mökkisaari Kivijärvellä, Luumäki. Omistivat puoliksi Isä ja Isän veli Seppo ja 2 tytärtä, Serkut.
Siskokset lauloivat yhdessä Koulunkuoroissa ja automatkoilla. Kaija oli Englannissa vaihto-oppilaana. Sai Isältään ja ajoi Moottoripyörää 16 v lähtien.
Tytöt saivat Cokerspanelienin, DIXIE ja Pianon lapsuudessa. Kaija tykkäsi enemmän soitta viulua ja kitaraa. Kaija oli OULUNKYLÄN Pop&Jazz opistossa, opetteli Sähkökitaran soittamista.
Kaijan koulunkäynti sujui hyvin ja valmistui ylipppilaaksi, Uuden Yhteiskoulun lukio.
Kaijan äidin serkku oli KULTTUURI HENKILÖ JULKKIS….Spede Pasanen.
Lapsuudessa Kaija oli vilkas, mutta ujo….Kiinnostui ja Innostui musiikista, osti Singlejä ja kuunteli musiikkia, Tykkäsi laulamisesta jo varhain.
Ensimmäinen Bändi oli STEEL CITY ….5 hlöä, Kaija oli ainut Nainen. Bändi soitti Funk musiikkia ja lauloi englanniksi. Julkaisi albumin, esiintyi Syksyn-Sävelessä, TV esiintyminen. Oma kiertu bussi, kiertue elämä riehakasta, musiikki hoidettiin kunnianhimoisesti.
Keikkapaikat, tanssilavoja 1980 …
MUSIIKKIURAN alussa Kaija toimi myös TAUSTALAULAJANA mm. Euroviisuissa ja Laulajien taustoilla, Albumeilla.
EUROVIISUT SUOMI….KIRKA Hengaillaan 1984 ja Sonja Lumme, Eläköön elämä 1985. JULKISUUTTA KOKO Sivun haastattelu Ilta-Sanomat…
Taustalalulukeikkoja mm. Meiju Suvaksen, Kari Tapion ja Anneli Saariston levyille.
Kaija Kokkola ja Markku Impiö, tutustuivat nuoruudessa Steel Cityssä ja näkivät useasti musiikkikuvioissa… Markku soitti kosketinsoittimia ja Opiskeli Musiikki ja Pianonsoittoa, Sibelius Akatemiassa.
Markku pyysi Kaijaa treffeille ja isänsä Alppilan Kerrostalo-asuntoon …toiset..kolmannet…suhde eteni ja Kaija ja Markku rakastuivat.
Soolo uraa rakenettiin hitaasti….MUSIIKKI FAZERIN, Lasse Norres keksi Kaija Kokkola ei Kaija K…ei vaan Kaija Koo. TYHJYYS, Single ja musiikkivideo.
Edusti Puolassa Suomea: SOPOTIN Laulufestivaaleissa, osallistujia 22 maasta. Tv sarjassa kunniamaininta ja voitto puolalaisten lalujen sarjassa …Less Than Zero. Yllätys.
1985 Tv ohjelma, PERJANTAIPÖRSSI …
SOOLOMALBUMISTA Single, Kaikki vanhat filmit …Risto Asikainen sävelsi ja sanoitti. KAIJA KOO BÄND …albumi oli valmis keväällä.
1986 Savukkeet ovat loppuneet Albumi…julkaistiin Syyskuussa ja julkaisukeikka, Alibissa…Kaija oli 24 v.
Albumi ja Keikat eivät tuoneet paljon rahaa, joten he kärsivät mm. Taloudellisista ongelmista.
Kaijan isä kuoli, tippui lentokoneella.
Kaija katosi julkisuudesta 7 vuodeksi. …1993
Kaija kärsi nuorempana pitkään, Ahdistuksesta. 1987 sosiaalisten tilanteiden pelkoa, Ryhmä Terapia alkoi.
Vuoden seurustelun jälkeen, Kaija ja Markku menivöt kihloihin ja oma koti, Hyvinkäällä. He olivat rakastuneita ja onnellisia…Asuivat vuokralla Jollaksessa pitkään…
He menivät naimisiin Puotilan kappelissa 1987. Matkustelivat yhdessä mm. Interrail Pariisi ja Amsterdam…Tunisia.
Kaija on toiminut mm. Kouluavustajana 1988, Yliopisto opiskeluja 1989, Mainosten Spiikkaamista ja äänitöitä.
Olli poika synty 1991 ja samana vuonna Uutta musiikkia tehtiin.
Markku sävelsi ja sanoitti, Kaija lauloi ja Markku otti lisäottoja, uudelleen. Markku sai 10 kappaletta valmiikis, sai myytyä Albumin levyhtiölle…
1993 TUULTEVIEMÄÄ albumi synty…..i 3 Singleä: Kuka keksi rakkauden, Kylmä ilman sua ja Viimeinen lento. Musiikkia Kaija Kuvasi ” Rockin ja Iskelmän välimaastoa”.
Alkuun koko perhe oli Julkisuudessa, jatkossa vain KAIJA.
1993 huhtikuussa Uusi albumi julkaistiin oli levynjulkkaisu Fenniassa., Helsinki
Kevään aikan Kaija pääsi Esiintymisen makuun, Promoottiekeikkoja mm. Anttila tavaratalo.
Kaija etsi itseelleen sopivan 2. Lauluopettajan ja kävi laulutunneilla ja opetteli käyttämään ääntänsä ja Laulamaan oikein. Ääni ei väsnyt niin helposti enää. Studiolle ja Albumin tekoon sen jälkeen.
Levy yhtiö, tiedottaja auttoi Kaijaa Julkisuudessa, he tekivät isoja juttuja, Lehti Haastatteluja ja toimittajia.
1994 Menestys Albumin myötä Keikkoja riitii mm. Laivoilla. Markku hoisi poikaa ja kulki mukana keikoilla PEHE vietti boheemia taiteilija elämää, lapsi kulki mukana. Keikkatauko ei ollut mahdollista.
Myöhemmim Keikkatauolla, Kaija jatkoi HEVOSINTOILUA, joka oli alkanut jo 1. Luokalla.
Kesäkeikat alkoivat Juhannukselta ja Uutta albumia aloitettiin valmistamaan…
1995 TUULIKELLO albumi… SINGLET Menneen talven lumia, Tuulikello
Arvostelut olivat hyviä ja MENESTYS myös myynnillisesti.
Kaija ja Markku olivat löytäneet oman tyylinsä. Musiikki oli rytmillistä ja sanoitukset koskettavia, josta kuunteva yleisö Radiossa jne. Tykkää.
Levyhtiö oli mukana ja asiat suunniteltiin yhdessä: Levy, promootio, Kevätkiertue, tauko, kesäkiertue.
Musiikkipiireissä arvostettiin, Bändiin saatiin Muusikoita soittamaan ja Tekninen kalusto oli kehitynyt vuosien varrella. Ensin harjoitellaan bändin kanssa ja sitten kiertueelle.
Muutto rivitaloon Tapavainiolasta…Vuokrasivat hometalon, OMA Tuusulassa, Rantatiellä Omakotitalo.
1995 Provinnssirock, Eka kerta festivaaleilla…Lontoon loma.
Kaijan ja Markun elämässä oli Kiertue ja Levynteko aika. Kaija kantoi suurimman vastuun keikoista ja kodinhoidosta.
….Rahaa tuli rutkasti ja Taloudellinenntilanne parani. Markku ja Kaija kärsivät terveysongelmista, stressistä ja paineesta aina uuden levyn teon aikana.
1996 Kaija osti oman hevosen, muutama vuosi yhteiseloa. Kaijalla ei ollut aikaa ratsastaa.
1997 UNIHIEKKAMYRSKY, 4. Albumi…Uusi albumi myi hyvin, Platinaa.
Hittitehtaasta odotettiin uudistusta ja enemmän. Keikkatauot jäivät välillä lyhyemmäksi, 6 kk.
KEIKKARYHMÄSSÄ, Bändin jäsenien lisäksi oli tekniikan miehiä. Keikkabussissa ja kiertueilla sattui ja tapahtui. Keikkoja oli Laivoilla, Yökerhoissa, TV …
Bändin jäsenet vaihtuivat ja uusi SISÄINENHENKI ja AMMATTILAISUUS.
Inari Peltonen on Kaijan ystävä ja toimi myös Avustajana. He tekivät töitä ja juhlivat yhdessä mm. Lontoossa ja Hotel Kämpissä Helsinki&Tukholma.
Kaija meikkasi Uran alussa itse, nyt Meikkaaja valmistaa meikkiä ja Hiuksia noin 3 tuntia.
1998 OPERAATIO JALOKIVIMERI, 5. Albumi ..Single&Hitti Minun Tuulessa soi, Kaijan yksi KLASSIKKO….
KAIJA AVASI NETTISIVUT 16.Huhtikuuta ja albumi julkaistiin suorana Internetissä. Albumin vastaanotto oli ristiriitainen, toiset tykkäsivät ja toiset eivät.
Lottakahvila oli Kaijan Vakiopaikka, tavattiin ihmisiä ja tehtiin esim. haastatteluja, Fanikerhon pikkujouluja.
Pariskunna riidat lisääntyivät, yksisyy Viina.. Markulla oli Alkoholiongelma. Pitkiä taukoja myös juomisessa. Kommunikaatio ongelmat, ei keskusteltu tarpeeksi. Markku oli hyvä isä ja Aviomies. Kija ja Markku olivat hyvä Team, Musikintekemisessä.
Emma palkinto Paras Naisartisti…Keikka myynti oli hyvä.
Keikkakierteita, , keikkoja oli jopa 2 päivässä. Keikan jälkeen oli usein bileitä, joissa juotiin. TYÖT ja KEIKAT Piti aina hoitaa..
Uusi LEVYSOPIMUS 1998 Universal Music OY…
Yritettiin mennä Ulkomaille…Maailmanvalloitus, Biiseistä tehtiin englannin kieliset versiot. Matkustettiin useasti Ruotsiin …Yhteistyökumppania ei löytynyt.
1999 TINAKENKÄTYTTÖ Albumi…Levynjulkaisu rutiinit. HITTI Tinakenkätyttö.
JULKISUUS, Kaija oppi pikkuhiljaa. Kaija valmistautui aina haastatteluihin ja kuvauksiin.
2000 VIDEOT
Eka Video, Antti J. Jokisen ohjaama…Hanat aukee
Hullut Päivät, Tinakenkätyttö, Nää yöt ei anna armoo…
2002 eli 15 vuotis HÄÄPÄIVÄ…..Kaija oli suunnittelut Yhteistä aikaa…Markku ei tullut paikalle Lappeenrantaan, oli huomalassa.
2001 Lapin kiertue
Huonejärjestyksiin tuli muutos, eri huoneet keikkapaikoilla. Seuraavaksi Kaija halusi Markun pois bändistä.
Bändissä muutoksia, sovittiin asioista yhdessä. Taustanauhan käyttö väheni ja soitettiin joitakin biisejä, LIVENÄ.
2002 MIKÄÄN EI Riitä, 7 Albumi…
PR kiertue ja Keikkakiertue
MUUTTO Tuusulaan hevostila…Ratsastaminen ja hevosten kanssa puuhailu, oli Kaijalle mieleistä, Terapiaa.
2004 VIIDEN Minuutin hiljaisuus albumi…Uudet tuottajat ja Markku kirjoitti tekstit.
AVIOLIITTO oli lopussa, Markku ei suostunut Pariterapiaan. Markku allekirjotti avioerohakemuksen ja Kaija vei hakemuksen postilatikkoon.
Raha asiat ja Kaija Koo Tuotanto Oy oli Markun vastuulla. Tilitoimisto ystävä tuli apuun ja firma pelastettiin ja talous saatiin kuntoon.
2006 Raskas Vuosi…Päättyi komeasti. Kaija sai kutsun Presidentinlinnaan. Markku ei päässyt mukaan, kun he olivat eronneet.
Kaija valmistautui hyvin Kampaaja ja Juhlamekko, asusteineen. ETKOT olivat Perinteisesti KÄMPISSÄ, jossa olivat mukana Ritva ja mies, Kaijan sisko, Antti Tuisku ja Carla Ahonius.
Linassa Kaijalli oli Haastattelurumba, Kaikki halusivat haastarella …Kaija oli väsynyt ja ei syönyt ja humaltui illan aikana.
UUSI LINNANKUTSU 2002 Sauli Niinistö….Onnistui Paremmin kuin aimmin.
2007 H HETKI…10. ALBUMI. Bonusraita, joululaulu, Sydän Laulaa. Poika soitti kitaraa albumilla.. Kaija kertoi meillä on hyvät välit, Äiti ja Poika suhde.
Olli poika joutui Kevytmoottoripyörällä liikenne onnettomuuteen, Ollin kaveri ajoi. Pojat selvisivät vähillä vaurioilla, Ollin sääressä oli paha murtuma, joka leikattiin monta kertaa, oli sairaalabakteeri jne. Onneksi jalka tuli kuntoon myöhemmin.
Kaija oli huolissaan, mutta hoisi Työ keikat hyvin ja AMMATTILAISENA
Markun alkoholin käyttö lisääntyi ja kunto huononi.
Kaijan Äiti ANNIKKI eli pitkään ja auttoi Kaijaa, Majoittamalla Kalliossa, kun Kaija ja Markku etsivät ja vaihtoivat asuntoa ja hoitamalla Poikaa, Ollia.
Kaijan keikat olivat suosittuja 2000 loppupuolella ja keikkoja riitti, joka viikonloppu. Lisäksi oli Yksityiskeikkoja.
Kaija tapasi Katja Stahlin LEVYRAATI Ohjelmassa…myös yhteinen Hevosharrastus yhdisti. Katja olimtyöskennelyt BMG levyhtiössä ja SUOSKKI lehden päätoimittajana.
YHTEISTYÖTÄ Apulannan, Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin, Levyhtiön kanssa, tavattiin LOTTAMUSEON Kahvilassa. Wirtanen teki 2 biisiä, uudelle Albumille ja Markulta 5 Biisiä.
Kaija muutti takaisin Rantatielle…..sai Kellokosken hevostilan myytyä.
UUSI LOOK 2010…Kaija sai avuksi Stylistin. Lempiväri Musta ja materiaali nahka.
2012 Vain Elämää Ohjelma, Wirtasen sanoittama ja säveltämä VAPAA biisi. ISO Hitti soi radiossa ja joka paikassa.
2010 IRTI albumi …11. Albumi Hitti VAPAA. Iso Lehtijuttu.
Keikkailu aikatalu muuttui, keikkoja tasaisesti ympörivuoden.
ASKO KALLONEN tuli apuun, Kaijalla ei ollut Levystudiota, vaihtuivat usein. Kaijantarvisti myös uusia Biisejä ja biisien tekijöitä …Biisinteko leirejä.
2011 KAUNIS, RIETAS ja ONNELLINEN, Parhaat 1980 – 2011 kokoelmalevy
KLASSIKKO biisi Kaunis, Rietas…
Kaijalla oli työhuone, Huvilakadulla Helsingissä. Kaija oli vapaa, Aikuinen Nainen ja nautti seuraelämästä. Oli myös suhteita miesten kanssa jne..
Kaija asui Eirassa pari vuotta, osti asunnon Munkkiniemestä ja luopui työhuoneesta.
KAIJA LOOK…IMAGO v. 1993 lähtien
Pitkät ja mustat hiukset, Elizabeth Taylor kulmakarvat, vahva silmämeikki ja punaiset huulet.
Korut&Kimallusta…Korkolenkkarit, Tunika ja kapeat housut….
Näyttävä ja TYYLIKÄS MUOTI&Style…
Vanhenemisen myötä Kaija lihoi, kuten Me ihmiset yleensä…Vaatteet vaihtuivat löysempiin…eikä tarviste silittää. ESIINTYMISASUT Säilytetty…
ULKONÄKÖ, KAUNEUS&Vaatetus on tärkeää Laulajalle, ESIINTYJÄLLE…Vaaateet pitää olla mukavat ja että itse tykkää ja viihtyy.
Kaijaa piti houkutella VAIN ELÄMÄÄ Musiikki ja Viihdeohjalmaan, 1. Kausi 2012. Artistit saivat valita, toisten artistin biisn jonka esittivät. Kaikki oli uutta, sarja alkoi vasta 2012…
KOKOELMA Levy, Vain Elämää 2 albumia…MYYNTI 300 000 kpl
Suomen kaikkien albumien 6. Myydyimmät albumit, Katso kuva.
Sarjan jälkeen…ARTISTIEN SUOSI kasvoi ja keikat lisääntyivät…
MENESTYS Ohjelmasarja, joka jatkuu yhä edelleen.
Kaijan bändi kasvoi ….14 hlöön ja kierreltiin Kesäfestareita, bussilla mm.
2018 Hartwal Areena, MUSIIKKI KONSERTTI…3. Kerta
20 biisiä, uusin SUPERNAISET…loppuun VAPAA ja KAUNIS, RIETAS ja ONNELLINEN
Kaija Koo ja vierailevia Artisteja, Antti Tuisku, Anna Puu, Jenni Vartiainen
….KONSERTTI MYYTIIN nopeasti loppuun…UUSI KONSERTTI
YLEISÖ tykkäsi, lauloi ja tanssi mukana, Tunteet pelissä.
2014 Kuka sen opettaa albumi…Hitit Surulapsi ja Supernaiset
2016 Yhteistyö CHEEK&Kaija Koo, Hitti BIISI …Nää yöt ei anna armoo, Musiikkivideo SUOSITTU Youtube mm.
TERVEYSONGELMAT…
LONKKAKIPU, Kaija sinnitteli 2 keikka kesää, käytti keppejä.
2016 syksy -2017 Kevät SAIRASLOMA, lonkka leikattiin. Lisäksi Kilpirauhasvaiva ja jatkuva lääkitys.
SURU UUTINEN Kaijan äiti ANNIKKI, sairasti 2 viimeistä vuotta, lähestyi 90 v ikää. Halusi viime päiviksi kotiinsa Kallioon….Kuoli. Kaija ja Ritva sisko, sekä Olli poika antoivat luvan lähteä.
2018 Hitti Pelkkää voittoo ….ISKELMÄ Pro Iskelmä palkinto 2019
Porvoosta huvila …paikka Rauhoittua.
2019 KAIJA KOO Risteily…Faneille
KORONA COVID19 Epidemia Suomeen 2019….2020
Aikaa itselle, koti&sisustus, Uusille suunnitelmille…
2020 vuoden lopussa Kaija menee Leri Leskisen studioon…
Kaija ei ole tyytyväinen itse, TAIPUMATON Biisiin, esitykseen…otetaan Uudestaan ja uudestaan.
”Joo nyt se on Täydellinen”, Kaija myöntää
14. Ja Uusin ALBUMI Julkaistiin 2021, …Taipumaton
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI ….Elämänkertakirjaa Kaikille KULTTUURI, Musiikin ja Historian ystäville.
Kaija on Suomen Musiikimaailmassa ….uranuurtaja NAISARTISTI…Suosittu, Arvostettu, Palkittu ja JULKKIS
Taitava ja Lahjakas Laulaja, joka omaa myös LAVAKARISMAA ja SÄTEILYÄ.
Olen seurannut Kaijan Musiikki uraa pitkään, mutta Kirjasta sai runsaasti lisää uutta tietoa, myös Yksityiselämästä ja muistuksena Monipuolisesta Musiikki&Laulajan urasta . Ihmiset ja bändin jäsent vaihtuivat ja erilaisia ihmisiä ympärillä. TEAM mm. Euroviisu taustalaulajana.
Minähän SEURAAN ja Tykkään myös EUROVIISUISTA, muistan nyt myös SUOMEN 1980 Taustalaulajat kun muistutettiin. Seuraanat Euroviisut Toukokuu 2022.
Kaunis KIITOS Kaija Musiikista,
Ihanista ja Koskettavista Biiseista, Hiteistä
Onnea&Menestystä…
Elämän ja Työn iloa Tuleville Vuosille
Minulla on tapana Kääjtä sivun nutkka kirjasta ja Laittaa kirja hetkeksi avonaisena Sohvalle taiPlydän päälle.
MINÄ luen Hitaasti Uutta kirjaa, olen ollut Nuorempana nopeampi lukija. ELÄMÄNKERTA ja TIETOKIRJAT ovat SUOSIIKKEJANI….
Välillä laitan kirjan huilaamaan ja jatkan taas lukemista. Tykkään LUKEA ISTUEN, Yleensä Sohvalla.
LUEN KAUSITTAIN Kirjoja esim. Kesällä ja Talvi-aikaan.
VALIKOIN Runsaasta Kirja tarjonnasta, Minua Kiinnostavia Aiheita ja Kirjailijoita, Kirjoja.
SEURAAN myös KIRJAMAAILMAN Uutuuksia ja Trendejä, palkintoja…Suomessa ja Ympärimaailmaa.
Olen lukenut aiemmin myös, useamman FINLANDIA Palkinnon voittaja kirjoja.
KAIJA KOON Elämänkertakirja oli mielenkiintoista luettavaa. Tykkäsin&SUOSITTELEN
Lukeminen Istuen sohvalla ja Kevätalvella viltti päällä
KAIJA KOO…LIVE MUSIIKKIA
Warner Musiikki KEIKAT 2022…
Katso Info
HUOM..
Pe 18.3. KEIKKA PERUTTU, Sairaustapaus.
**
EMMA GAALA 2022
6.5.2022
JÄÄHALLI, Helsinki
Suora lähteys TV Nelonen ja Ruutu….
Klo 20.00 –
KAIJA on voittanut useamman palkinnon ja on Ehdokkaana myös Tänä vuonna. LISÄKSI Suomalaisia Huippu ja Tähti Artisteja…
KATSON&SUOSITTELEN…
**
TV Nelonen SUOSITTU Sarja…
VAIN ELÄMÄÄ…Kausi 1 ja 17 Kaija Koo mukana.
1. Kauden VAIN ELÄMÄÄ Albumit, CD minun koti Musiikkikirjastossa. HYMY
Minun SUOSIKKI TV Sarja, MUSIIKKI ja VIIHDE alkaen v. 2012…olen katsonut kaikki jaksot.
KATSO aiemmat Artkkelit VAIN ELÄMÄÄ….VIIMEISIN kausi on 13.
Minun kiinnostukseni Maailman KUNINKAALISIA PERHEITÄ KOHTAAN alkoi jo lapsuudenperheessä. Seurasin TV, lehdistä mm. Grace Kelly, Ensin Elokuvataähti ja meni naimisiin Monacon Ruhtinaan kanssa.
RUOTSI on meille Suomalaisisille lähinaapuri maa ja myös minulle tuttu, olen vieraillut monta kertaa.
RUOTSIN KUNINGAS KAARLE XVI tutustui ja rakastui Saksalaiseen kauniiseen SILIVIAAN….Maailma ja Lehdistä seurasi parin kehitystä. KUNINKAALISET HÄÄT ….Jokaisen PIKKUTYTÖN UNELMA ja Ihanat HÄÄT….
Lapsia syntyi ja kasvoi, Lehdistö seuraa….Seuraava sukupolvi menee naimisin ja saa lapsia, Lapsen lapsia Kuningasparille….
KUNINGASPARI, KRUUNUNPRINESSA Victoria ja PRINSSI Daniel ovat vierailleet Suomessa monta kertaa.
Minäkin olin katsomassa kun Kuningas Kaarle ja Silvia Vierailivat Suomessa joskus 2016 tienoilla, Katso aiemmat artikkellit. Ihmisiä, oli paljon katsomassa, en nähnyt Kuninkaalisia kuin katselijat olivat edessä, mutta paikalla olin ja katsoin Lehtijutut tarkkaan. Tykkäsin. HYMY
Photo 2021 INTERNET
Ruotsin Kruununprinsessa VICTORIA
Prinssi Daniel
Prinsessa Estelle ja Prinssi Oscar.
UUDET KUVAT…
INFO ja KUVAT INTERNET, KUNGAHUSET, Iltalehti
KATSO Aiemmat ARTIKKELIT&kuvat, Vuodet…
Suomessa viearailut, KUNINGASPARI, HÄÄT VICTORIA&DANIEL, Karl Philip &Sofia mm.
KULTTUURI. HISTORIA. Maailman Kuuluisat Ihmiset, Pariskunnat&Perheet. RUOTSIN KUNINKAALINEN PERHE/ SWEDEN ROYAL FAMILY 2019 -2021. Kuvat ja Video. 4.3.2020
Kruununprinsessa VICTORIA, Prinssi Daniel, Prinsessa Estelle 9 ja Prinssi Oscar 5.
Prinssi CARL PHILIPH ja Prinsessa Sofia, Prinssit Alexander 5, Gabriel 3 ja Julian 4 kk.
FLORIDASTA RUOTSIIN Saapuneet…. Prinsessa MADELINE ja Christpher O’Neil, Prinsessa Leonore 7, Prinssi Nicolas ja Prinsessa Adrienne 3.
Uusin PERHE Kuva 2021
Koko PERHE KUVASSA 8 Lastenlasta.
Victorian Perheen RIO koira ja Kunikaan koira, BRANDIE.
Seuraan Ruotsin ja Englannin Royal FAMILY/Perheiden Uutisia, TV Haasatteluja jne. säännöllisesti…
NEWS 2021….
RUOTSIN HOVIN PRINSSIN RISTIÄISET 16.8.2021 PRINSSI Carl Philip ja Prinsessa Sofian nuorin LAPSI, JULIAN… KASTETTIIN Juhallisesti. 2 Vanhempaa Veljeä, Alexander ja Gabriel
JUHANNUKSENA, Usassa asuva Madelin perheineen, matkusti Ruostiin pitkästä aikaa, Korona tilanteen takia.
KRUUNUNPRINSESSA VICTORIA ja DANIEL VIERAILULLA RUOTSIN Torniolaaksossa 10.3.2020…Tutustuivat mm. Suutarikoulutukseen ja Kyläkauppaan.