KULTTUURI. Suomalainen siis Kotimainen MUSIIKKI/MUSIC. YLE TV1 ja Areena. Uusi KAIJA KOO: Tinakenkäkuningatar Dokumentti. Suomessa Arvostettu ja Palkittu Artisti, Laulaja-Lauluntekijä…. 14 Albumia, Singlet/Hitit, Musiikki videoita, Kirja ja minun Cd kokoelma. SUOSITTU 86… 37+48 Tykkäystä. 6.1.2023. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net Heini

KAIJA KOO

Kaija Irmeli KOKKOLA

Syntynyt 1. syyskuuta 1962, Helsingissä.

Aloittanut Musiikki uran 1980 –

Suomalaista Iskelmä, Pop, Rock

Alussa Bändissä ja Siirtyi ja on ollut Pitkään Soolouralla

MUSIIKKI….

Runsaasti Hittejä mm. Vapaa, Kaunis, Rietas ja Onnellinen, Tinakenkätytttö, Kuka Keksi Rakkauden, Tuulikello….Kuka sen Opettaa 2014, Nää Yöt Ei Anna Armoo feat Cheek 2017

Musiikkivideoita

14 ALBUMIA

Ensimmäinen Kun Savukkeet ovat Loppuneet 1986

….Viimeisin TAIPUMATON 2021

1993 JULKAISTU TUULTEN VIEMÄÄ….Myynyt TRIPLAPLATINAA

SUOMESSA kaikkien aikojen 7. MYYDYIN ALBUMI

KAIJA KOO on Palkittu ja ARVOSTTU ARTISTI

EMMA Vuoden Naissolisti 1993, 1997 ja 2014.

Kaija on Esiintynyt erilaisilla Keikoilla, Konserteissa, Festareilla ja ympäri Suomea Uransa aikana. Mm. RUISROCK 2017, Tavastia 2021

Kuka Keksi Rakkauden, LIVE 1993…

VAPAA 2013

Kaunis, Rietas ja Onnellinen

LIVE RUISROCK 10.7.2022

KULTTUURI. KIRJAT. Suomessa Myydyin TIETOKIRJA 2021. Jouni K. Kemppainen: KAIJA KOO TAIPUMATON. Elämänkerta, musiikki. Wsoy. ….16.3.2021

KULTTUURI. KIRJAT. Suomessa MYYDYIN Tietokirja 2021…Jouni K. Kemppainen: KAIJA KOO Taipumaton. Elämänkerta, Musiikki. WSOY… KIRJA ARVOSTELU. SUOSITTU&ARVOSTETTU, Palkittu Tähti Artisti, Taitava Laulaja, PopRock&Iskelmä. Albumit&Hitit. Musiikkivideo. 16.3.2022. ISKELMÄ 2021 VOITOT; Vuoden NAISARTISTI&Albumi Taipumaton. SUOSITTU 109…46+ 63 Tykkäystä. Suositut kuvat. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net Heini

YLE TV1 ja AREENA

KAIJA KOO: TINAKENKÄKUNINGATAR

TV1 6.1.2023

Klo 19.10 -20.29

Kulttuuri, Viihde, MUSIIKKI

OHJAUS: Pia Asikainen

KESTO 1 tunti 19 min

DOKUMENTTI Poikkeuksellinen, yli 40 vuotisen MUSIIKKI uran Tehneestä, KAIJA KOOSTA. Dokumentti käy läpi Artistin elämää ja hänen mukanaan liikutaan Keikoilla, Studiossa ja Visuaalisissa mielenmaisemissa.

Kaija Koo TINAKENKÄKUNINGATAR

Julkaistu Areena 1.1.2023

https://areena.yle.fi/1-50890014

KAIJA KOO, Kokkkola

UUSI Dokumentti Kaija Koosta. 1980…..40 vuotta kestänyt Musiikki ura, Laulaja-Lauluntekijä.

Tinakenkankäkuningatar -dokumentti on Musiikintäyteinen tarina, jonka takana Artisti itsekkin seisoo: ”Minusta se on monipuolinen ja Onnistunut kokonaisuus, siitä mä tykkään”.

TINAKENKÄKUNINATAR ARVOSTELU

Katsoin Uuden DOKUMENTIN SUORANA TV: stä.

Olen Seurannut ja Tykännyt Kaija KOOSTA, MUSIIKKISTA pitkään. Alkuun en tykännyt ja Tiesin HITIT, viimeiset 20 vuotta olen tykännyt, Nauttinut ja ARVOSTAN KAIJAA Taitavana Laulajana, Musiikintekijänä. Olen myös Nähnyt Kesä Festareilla, Kaijan LIVE KEIKAN aiemmin.

Lukenut aiemmin JULKAISTUN Elämänkertakirjan ja KIRJA ARVOSTELU ennen Dokumentin katsomista.

Dokumentin katsomisen aikana sai hyvän kuvan Musiikintekijän, Artistin Elämästä Mitä kaikkea Kuulun Lava, Live esiintymisen lisäksi

mm. Keikkohin suunnitteluista ja valmisteluista, Studiossa, Keikka takahuoneja VIP Tilat, Meikkauksesta, Vaateiden valitsemisesta, yhteistyökumppaneista…Avioliitosta ja Parisuhteesta, Perhe elämästä, Vapaa-ajanvietosta Ystävien kanssa, Mökillä, Luonnossa ja Hevostallilla.

Kaija kertoo lapsuudestaan Pikku tyttönä, Hoitajana oli Äidin Äiti, Iida Mummi. Kiivettiin Kallioille ja shampanjalaseista juotiin Pommacia.

Tykkäsi kiivetä Korkelle oli JYLHÄ… näki mistä on tullut ja mihin on menossa.

Kaija K oma Tyyli&Brand..Kauneus&Muoti, Isot Tuolit, Näyttävät esiintymisasut ja kuvauspaikat, kuvat.

Keikkalavan takana kuvataan, Yleisö huutaa …Kaija, Kaija, Kaijaa

Ihmiset luulevat tuntevansa minut, en itsekkään tunne ja haluisin tutustua Kaijaan. Sielu näkyy laulaessa.

TAMMERFEST 2021

LAPSUUTTA vietettiin KESÄLLÄ Mökillä ja Saaressa, Oman Perheen ja Serkkujen kanssa. Uitiin ja saunottiin. Kaija viihtyivedessä, sukelsi ja ui paljon. Helsingissä Isä oli paljon poissa, töissä ja verstaalla rakenteli lentokoneita.

Kaitafilmikuvaaa Kesän Lapsuudesta…useammassa kohdassa Dokumenttia.

Perhe asui PITÄJÄNMÄELLÄ, kerrostalossa. Kaijalla on Yksi Iso Sisko RITVA, on Arkkitehti.

KEIKKA KIERTUEEN suunittelua ja Harjoittelua…

Lasse Sakara, Kapellimestari, Bändin, Orkesterin Johtaja

Kajia on määrätietoinen, Tuntosarvet pystyssä ja Vilpitön Taiteellisuudessa ja luovvuudessa mm.

Asko Kallonen Kotimaam johtaja, WarnerMusic

Kaija laulaa Sanat, Tunteella… Sydämestä sydämeen. Kaija on Noita ja Shamaani…

Kaija keroo itsestään on ollut Hiljainen ja tarkkailija lapsuudessa, perhe ympärillä. Ei ollut hyvä koulussa, kuten Iso siskonsa.

Äiti, vanhempi sisko piirsivät ja taiteilijat. Äiti teki vaan kotitöitä, ei leikkinyt. Isä oli Dominoiva, vahva persoona, hauska ja Huumorintajuinen leikki tyttöjen kanssa. Kaija oli henkisesti Isänntytgö, Äiti ei ymmärtänyt Kaijaa.

Naimisissa oltiin kun oli luvattu, Perinteinen AVIOLIITTO Kestää Elämän loppuun asti. Ero ei ollut siihen aikaa vaihtoehto, kuten nykyään.

TUOTTAJA Patrick Sarin

Vieraillaan Kaija Koon kaupassa, varastossa myynnissä mm. PAITOJA. Lautasliinoja, Mukeja, joissa tekstejä. Myös keikoilla Myynti piste.

Kaija kertoo ”HITTI Syntyy mm. jos itse tykkää, Kuu ja tähdet kohdalla”.

13 vuotiaan Kaija hommasi Kitaran, aiemmin Dokumentissa oli kertonut olisi halunnut soittaa viula.

Koulussa kuulutettiin Bändi kokoontumisista ja Kaija sai idean perustaa oman bändin, Tyttöbändin.

INFO ja Kuvat TV Dokumentti TINAKENKÄKUNINGATAR, Itse otetut TV

Nuorena tyttönä, Kaija lauloi ja soitti kitaraa kotona. Viihtyi omassa huoneessaan.

MAUKKA PERUSJÄTKÄ 1980, HITTI VAATTEET

Iso sisko tunsi, Kaijakin tutustui ja teki hommia 2 keikalla.

STEEL CITY Bändi 1980…Keikkoja keikkabusiilla, oli hauskaa. Nuori Nainen ja muut Miehiä porukassa. Oli pakko opetella prjäämään, tulemaan Verbaalisti lahjakkaaksi.

Kaija on Huumorintajuinen ja ITSEIRONINEN. Elämä on Naurettava, Vakavat asiat saavat Kaijan Nauramaan

KESÄKEIKAN VIP Tiloissa, Kaija saapuu autolla. Käyttää ASSARIA Keikoilla mukana Yleensä. Itse pitää meikata ja pukeutua NYT, uusavuton fiilis.

HIMOS JUHANNUS 2021

Lavan takana ja Keikan jälkeen Tunnelmia….Tykkää ja nauttii Esisintymisestä, Laulamisesta. Bändin jäsenet auttavat ja tukevat toisiaan .

Ihmiset ovat ihania…Onni saada tehdä tätä työtä, ei ole Itsestäänselvyys

ISÄ Kalevi oli ollut Nuorempana, Jaz Bändissä Rumpalaina. Oli Ylpeä Tyttärensä Bändi touhuista.

KAIJA KOKKOLA Soolo uralle

SINGLEJÄ….

Tyhjyys, Pelkään Sua, Pelkäät Mua 1986

Uutta MUSIIKKIA, Tekniikka ja koneet käyttöön keikoilla.

Kaikki Vanha….Sävel&Sanat Risto ASIKAINEN

Uusi, Eka Albumi tekeille

ISÄ Kalevi kuoli yllättäen. Sai Sydänkohtauksen, ajaessaan omatekoista lentokonetta, tippui kalliolle.

Kaija Asui osittain jo Markun…luona, kävi usein vielä kotona.

Viimeinen lento…

Kova paikka, Isän kuolema. Kaija oli kärsinyt Ahdistumisesta, pelkotiloist jne. ..Kaija meni Psykiatrille.

Itsensä Kehittäminen ja …. Elinikäinen EHEYTTÄMINEN.

Kaija Herkistyy vanhemmiten, Pohdiskelija

Kaijaviihtyh Vaapaa-ajan huvilalla, veden äärellä.

Pitää yhteyttä puhelimitse ja suunnittelee Keikkojen Aikatauluja ja menoja, luuntelee Demoja…

Tule lähemmäs Beibe 1993

1985 Markku ja Kaija tapasivat, HARMONINEN PARI

Markulla oli Visio ja Kaija ja Markku keskustelivat, olivat yhteistyössä musiikinteossa.

Markku Impiö Sävel ja Sanat, Ex Aviomies, ero 2006.

Markku kertoo ”Piti saada Uskottavutta NAISARTISTILLE vaikmaväkisin. Taitavalauljaja Hyvää musiikkia”….Artisti puhaltaa, kappaleen eloon”

Kaija arvostaa Markkua, Nero ja pitäisi saada Elämäntyöpalkinto MUSIIKIN Tekijänä.

YLLÄTYS….Kuka Keksi Rakkauden Palkittin.

Kuvassa Kaija Nuorempana Laulajana.

Tinakenkätyttö SUOSITTU

Rakkauslaulu, Seksuaalinen väre. KARISMA erottuu ihmisjoukossa.

ALLAS SEA POOL 2021 LIVE

Sisko Ritva Kokkola-Lemanchard maalasi Kaijasta Muotokuvan pieni haastattelu ja hetki.

Julkisen elämän jne. Tärkeinä elämässä Lapsi.

Vuosien varrella Kaija ja Markku erkanevat…Markku kirjottaa paremmin kuin Keskustelee ja astuu Alkoholi kuvaan. Kaija hoitaa työt ja kodin, on vaimo. Ristiriita Lavalla tähti ja kotona vaimo.

Osakehtiö, Markulla isompi valta. Aina vaan samaa, homma ei toimi.

ERO Kaija päättää ja Yhteinen päätös. Taloudellinen Itsenäisyys jatkossa.

Kaijan apuna, Asistentti paikalla auttaa tekniikan ja asioiden kanssa, Keikoilla. Kaija valmistautuu keikkaan Meikkamalla ja Venyttelee ja laulelee mm.

WALTTERI Torikka Yhdellä Kesäkeikalla mukana

Uusi Yhteistykumppani…Toni Wirtanen/APULANTA Levyhtiö Katja Ståhl, Toni

VAPAA 2010

Kaunis Rietas Onnellinen 2011

Kaija kokeilee uutta, kaikessa mm. Uusi ruoka, juhlii.

Musiikissa ottaa Riskejä….

VESI RAUHOITTAA…Vesi ja Tuli, Yksin tulin ja Yksin lähden.

ELÄMÄNKERTA KIRJA Painossa ja Kaija lukee Äänikirjaa Studiossa

KIRJANJULKAISU TILAISUUS

Kahvila EKBERG tilat, Helsinki

2 Haastattelijaa, syödään kakkua ja Vesala ja Waltteri laulavat onnittelu lalun.

JULKAISU SYYSKUUSSA 2021, Kaija Koo Tapumaton, Elämänkertakirja

MERT OTSAMO

TV Elämän Biisit, MESTARIT AREENALLA 2022…Kuvia

Vastapainoa JULKISUUDESSA ja Katseiden kohteena, ihmsiten keskellä….

KAIJA Viihtyy Luonnossa ja kävelee mielellään yöllä yksin metsässä.

Tärkeä Elää VAPAANA, ilman kahleita…..Pelkää YKSINÄISYYTTÄ

KONSERTTISARJAN SUUNNITTELUA…..ihanaa ohjaajan hommaa.

Käsikirjoitus, Biisilistat, spiikit….

Matkan varrella MiIESIHAILIJOITA, erimmattien edustajia……Kaija SELVISIN

Kaijan ASSARIT, tärkeitä ja erialisia, erialisiin tehtäviin

TAIPUMATON KONSERTTIKIERTUE 2021

…HITTO MÄ SELVISIN

KAIJA KOO Artisti….Kaija Kokkola osa Persoonaa

Kaija on Kiltti IHMINEN, Hauskaa kun lähtee ulos&Juhlimaan

EMMA GAALA 2022 NAISSOLISTI

Paras ISKELMÄ

14. ALBUMI ja SINGLE

Taipumaton 2021

SINGLE Julkaistiim Helmikuussa201, Albumi Huhtikuussa 2021

Sateenkaari pimeässä 2021

Upea ja Vahva Ääni, Tuo tunteet&Elämänkokemuksen esiin

Kaijan INSTRUMENTTI….

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI kuuntelemaan Kaija Koota, LIVE MUSIIKKI on mielestäni parasta.

Uusi Dokumenttikin oli mielenkiintoinen, uutta tietoakin löytyi.

Itse Pidin Kirjasta enemmän kuin Dokumentista.

KATSO myös Aiemmat ARTIKKELIT Dokumentit, Kirja, Musiikki mm.

JUHA TAPIO, Michael Jackson, Madonna, Jörn Donner jne.

KAIJA on esiintynyt AREENALLA Aikaismminkin 2014….

KAIJA KOO…HELSINKI OLYMPIASTADION 19.8.2023

LIPUT MYYNTIIN keskiviikkona 1.2.2021

Ainut KESÄN KEIKKA, KONSERTTI 2023

KULTTUURI. MUSIIKKI. ELOKUVAT…… TV4 …JUICE, Elämänkerta ja Musiikki elokuva. ENSI – ILTA 26.12.2018. TV Elokuva Elämänkerta, Musiikki ARVOSTELU. Suomalainen Klassikko, ROCK IKONI Juice Leskinen Laulaja-Lauluntekijä, Sanoittaja. 9.12.2020. SUOSITTU 186…130 krt. Suosikki&Arvostan. LIFESTYLE/ Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

TV 4 mainos TV Elokuva JUICE…

JUICE Elokuvateatteri mainos 2018….

KORONA COVID19 pandemian, taudin takia, Elämää on rajoitettu, Meillä Suomessa Maaliskuusta 2020….

ELOKUVATEATTERIT esim. Ovat olleet SULJETTUINA ja Rajoitetusti auki.

KÄVIN Viimeksi ELOKUVATEATTERISSA Kesällä FINNKINO, Helsinki….mutta Elokuvan Elokuvateatterissa katsoin Alkuvuodesta 2020, siis ennen KORONA AIKAA.

… SEURAAN Kyllä KULTTUURI, Elokuva&Musiikkki uutisia Suomessa ja Maailmalla SÄÄNNÖLLISESTI

KULTTUURI ELÄMÄ ja Minun Harrastus on siis Kärsinyt, myös Näyttelyt&museot, Taide, Musiikki jne. Matkustus. Onneksi on INTERNET&SOME…..Radio ja TV jne.

KATSO aiemmat Elokuva ARVOSTELUT UUSIMMAT mm. ISMO ALANKO, ELTON JHON, YÖ SYÖTTÖ, CATS, PIKKU NAISIA

Elokuvat ja DOKUMENTIT TV, Elokuvateatterit….

Viimeeksi Kävin katsomassa ELOKUVATEATTERISSA Pikku Naistia…..

KIITOS Suomalaiset TV KANAVAT….

Erilaisia Elokuvia on lähetetty useilla kanavilla, ONNEKSI myös UUSIA Elokuvia, joita en ole katsonut.

SUOSITTELEN Elokuvien, Suomalaisten ja Kansainvälisten katsomista….

HIENOJA TARINOITA

YLE kuva Juice Leskinen….LINNANJUHLISSA v. 1986, 1. Suomalainen Rock musiikinnedustaja

Juhani JUICE LESKINEN

Syntyi 1950 Juankoski ja kuoli 2006 Tampere

Laulaja-Lauluntekijä, Sanoittaja, Runoilija, Kirjailija, Kansantaiteilija…

AKTIIVISENA 1970 – 2006

1.Bändi Juice Leskinen ja Coitus Int

ABUMIT 37…..SINGLET 134

Lisäksi Musiikkivideot, LIVE ja Kokoelma-albumit jne.

SUOSITTUJA HITTEJÄ/Singeljä mm. Marilyn 1974, Jyrki Boy, Syksyn Sävel, Viidestoista yö, Ei Elämästä Selviä Hengissä, Musta Aurinko Nousee, Kaksois Elämää, Juankoksi here I come, Rakkauden Ammattilainen…

LISÄKSI

Ruonokokelmia 12, Lastenkirjoja 4 ja muita kirjoja. Suomennoksi ja Kirjoituksia lehdissä jne.

Leskinen sanoitti ja teki Musiikkia myös muille artisteille.

PITKÄAIKAINEN Ystävä Mikko Alatalo, tutustuivat Opiskeluaikana Tampereella.

ARVOSTETTU ja PALKITTU

Erikois Emma 1983, Emma Vuoden Iskelmä Kaksoiselämää 1986, Tampereen Säveltaidepalkinto 1985 ja Valtion Säveltaidepalkinnon 1989, ensimmäine Juha Vainion sanoittjapalkinto 1991 jne.

JUICEN Syntymäpaikkakunnalla JUANKOSKELLA on JUICEN TORI ja 1995 Pystytettiin näköispatsas.

Jyrki Boy v. 1974

JUICE LESKINEN ja Mikko Alatalo – VIIDESTOISTA YÖ

Esitys 21.7.2001

Kaksoiselämää v. 1986

Rakkauden Ammattilainen v. 1986

JUSSI Elokuva Voittajat 2018….

8 Jussi Ehdokkuutta…

3 JUSSI elokuva palkintoa

PARAS Pukusuunnittelu, Maskeeraussuunnittelu ja Kuvaus

JUICE

ENSI-ILTA 26. Joulukuuta 2018

Elämänkerta, Musiikki elokuva

OHJAUS: Teppo Airaksinen

KUVAAJA: AARNE TAPOLA

PÄÄOSAT: Riku Nieminen, Ida-Maria Heinonen, Antti Tuomas Heikkinen, Pekka Strang

JUICE LESKINEN Persoonallinen, lahjakas ja taitava Muusikko, Laulaja-Lauluntekijä…

Kuvat JUICE Elokuva ja TV elokuvasta itse ottamat

JUICELLE Tunnusomaiset Huivi, Pitkäta takahiukset ja Huivi.. Suomen muotoinen Kitara

JUICE elokuvan Traileri…

JUICE Elokuvakokemus

Olen Ihaillut, arvostanut ja kuunnellut JUICEN Musiikkia&Lyriikkaa Lapsuudesta lähtien, Radiosta ja TV-stä. Myöhemmin myös albumeilta.

Taitavat ja Koskettavat Sanoitukset, yksinkertainen SUOMI Rock/Pop musiikki.

JUICE Elokuva kiinnosti heti myös Ensi-ilta vuonna 2018, oli Elokuvat jotka IHAN PAKKO Katsoa. Elokuvateattereissa elokuvat kiertävät ja kestävät NÄYTÖKSISSÄ vain vähän aikaa, en ehtinyt katsomaan. NYT kun huomasin TV mainoksen 2020, oli IHAN PAKKO KATSOA….

Istuin siis vihdoin nyt Joulukuussa sohvalle ja katsoin Elämänkerta, musiikki elokuvan Juice Leskisestä. Vaatimaton maalaispoika Syntyi Juankoskella, muutti opiskelujen perässä Tampereelle.

Pikku-hiljaa tutustui opiskelija porukoissa, juhlissa toisiin muusikoihin ja myös tyttöön nimeltä Marja.

Yksi näistä muusikoista oli MIKKO ALATALO, joka oli Juicen elinikäinen Ystävä.

Juice kulki Elämässään muistikirja ja kynä mukaanaan, kirjoitti muistiinpanoja Musiikkia, Sanoja vihkoon. Juice oli taitava Sanoittaja ja Riimittäjä, Huumoria ja Elämää ympärillä tarkkailemalla ja kertomalla ajatuksia&fiiliksiä Elämästä.

Päähenkilöinä Juice ja Tyttöystävä vaimo Marja, Tytär Johanna ja Muusikkoporukka/Bändit.

Eka Bändi perustettiin, Keikkailtiin Ensin Opiskelijapiireissä ja tehtiin 1. Albumi, joka ei myynyt.

Pikkuhiljaa Musiikki vei mennessä, tiet erosivat Opiskelijaporukalla. Juicella oli oma bändi, useampi.

Linja-autolla keikkamatkoja taitettiin ympäri Suomea, syntyi Yksi HITTI MARILYN ja uusia muita Hittejä, jotka menestyivä. Tunnettavuus, Suosio ja julkisuus kasvoi ympäri Suomea.

Juice perusti perheen Marjan kanssa ja sai lapsen, tyttären Johannan. Perhe hajosi. Perhe-elämä ei ollut Juice siis Juhani Leskistä varten. Alkoholi, Tupakka ja Musiikki, baarit veivät miehen mennessään. Juice sairastui nuorena jo maksakirrosiin, terveys kärsi rankoista Elämäntavoista….

JUICE Keikkaili elämänsä loppuun asti…ELÄMÄNPITUINEN MUSIIKKIURA

JUICEA näyttelevä taitava ja karismaattinen, Riku Nieminen esitti itse kaikki, elokuvassa esitetyt Hitti ja tunnetut kappaleet. Mm. Marilyn. Useita Suomalaisia Klassikko…Musiikki kappaleita esitettiin, Bändin kanssa ja yksin osittain elokuvassa.

Juicen kappaleet ovat tulleet niin tutuiksi, että Sanatkin muistuvat mieleeen vaikka en ole vähään aikaan kuunnellut. Kotona mm. on Ihan pakko Laulaa mukanaa, Hienoja Lyriikoita.

SUOSITTELEN ELOKUVAA Kaikille Meille Suomalaisen, Kotimaisen Musiikin ja Sanoituksen Ystäville.

JUHANI JUICE LESKINEN oli ainutkertainen, persoonallinen, taitava ja lahjakas Sanoittaja, Kirjoitti myös kirjoja, Lehti artikkelita ja muille Artisteille Elämänpituisen Musiikkiuransa aikana.

JUHANI JUICE Leskinen kuoli Sairaalassa, Tampereella 56 vuotiaan vuonna 2006.

Sairasti pitkään mm. Maksakirroosia, Munuaisten vajaa toimintaa ja Diabetestä.

RIP Juhani JUICE LESKINEN

MUSIKKI, Muistot….. Elävät Ikuisesti

KULTTUURI. MUSIIKKI. TV. VIIHDE…MUSIKKI Kotimainen, SUOMALAINEN TV Ohjelmat&Sarjat… TV4…VAIN ELÄMÄÄ 11. Kausi. ARTISTIT: Jaksot 6 – 10/10. Singlet/Hitit, Albumit, Musiikkivideot… 2/2. …. 22 – 23.11.2020. Lisään vielä Herra Ylpön 29.11…Lisätty. SUOSITTU 557..319+238 krt. Lisä YLLÄTYSBIISIT 4.12. ja 5.12. Joululauluja .. LIFESTYLE/ Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

UUSI Kuvauspaikka on VINTILLÄ, Kaudella 11….ja Ulkona Haastatteluja

Uusi tieto 27.11….

LISÄBIISIT 5.12.2020…

Tulossa Vain Elämää LISÄBIISIT 5.12.2020

KAUNIS KIITOS Seuraajat, Lukijat ja Tykkääjät….

…..557 krt/2 päivän aikana.

ENSIMMÄINEN KATTAUS

VAIN ELÄMÄÄ Kausi 11…

KATSO Ed. ARTIKKELI 1/2 Jaksot 1 – 5…

SUOSITTU 193 krt…

ARTISTIT 1/2, JAKSOT 1- 5/10. Laulajat, Sanoittajat&Säveltäjät, Singlet/Hitit, Albumit, Musiikkivideot. 26.10. ja 30.10.2020. Suosikit…

KULTTUURI. MUSIIKKI. TV. VIIHDE. MUSIKKI Suomi/Kotimaa TV Ohjelmat&Sarjat…TV4 …VAIN ELÄMÄÄ. 11. Kausi. ARTISTIT, Jaksot 1 – 5 /9. Singlet, Hitit& Musiikkivideot. 26.10.2020…Lisäys 30.10. SUOSITTU 193…82+111 krt. Suositut kuvat& Suosikki. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

SUOSITTUJA Kuvia INSTAGRAMISSA yli 40 krt ja ARTIKKELIT Täällä BLOGISSA…

SUOSITTU 359 krt….

VAIN ELÄMÄÄ 2020 ja minun SUOSIKKEJA…. 1 – 2.11.2020

KULTTUURI. MUSIIKKI. TV. VIIHDE. Suomi/Kotimainen MUSIKKI, ARTISTIT, Sanoittajat&Säveltäjät jne. SUOSIKIT… SINGLET/HITIT, Vinyyli Albumit ja Artistit. 1 – 2.11.2020. SUOSITTU… 325…142 + 182 krt. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net
ARJA KORISEVA ISKELMÄ&musikaali Tähti….

KATSO myös INSTAGRAMIN suositut kuvat ja Aiemmat vuodet VAIN ELÄMÄÄ….

2. KATTAUS

Jatkuu 4 ARTISTIA:

STIG, VESA, Vesku, JOKINEN/Klamydia, MARISKA…. HERRA YLPPÖ

Kuvat ja Info VAIN ELÄMÄÄ, TV Nelonen ja Itseottamat TV-ohjelmasta

JAKSOT…

6/7

6.11.

STIGIN Päivä

STIG Dogg, STIG on taiteilijanimi, PELIMIES Hahmo…

PASI SIITONEN on STIGIN oikea nimi ja syntynyt 1978 –

RAKASTAA ja nauttii RÄP&R&B, Contry Musiikista…

Laulaja-Lauluntekijä, Säveltäjä, Musiikkituottaja

MUSIIKKILUOKALLA, soittaa mm. Kitaraa. Asui Helsingissä Kruununhaassa ja Mummo hoiti Pasia ja Pikkuveljeä, Vanhemmat töissä.

DEMO CD Kavereille. Huumori vahvasti mukana Sanat ja Rytmikäs Musiikki. Aktiivisena v. 2004 –

UUDEN MUSIIKIN Kilpailu 2011, LAULULEIJA…..YLEISRADIO, josta valitaan Euroviisuedustaja

ENNEN SOOLO Keikkaa, mietti ULKONÄKÖÄ ja mitä laittaa päälle….

OMA Persoonellinen TYYLI

6 ALBUMIA…

SINGLEJÄ, HITIT…

ROY ORBISON 2014, rakkauden Bermudan kolmio 2006, Ryyppy 2012, Viheltelen 2013, Niks ja Naks 2014, Puumala mä Metsästän 2012, Viheltelen 2013, Lupasit et kelpaan näin 2015, IT-mies 2016, Sitä SUN Tätä 2019…

ISOIN&SUOSITTU HITTI…vm. 2014 ROY ORBISON

ÄÄNITETTY Lääpärillä ja mikille…

Olen NÄHNYT STIGIN LIVENÄ, kuullut muutamia kappaleita.

Tykkään Persoonallisesta Tyylistä&HUUMORISTA, Rytmikkåästä Musasta2&HITEISTÄ SUOSITTELEN …

RYYPPY – Jannika B

STIGDILAATIO – Mariska

KIVENI – Herra Ylppö

LUPASIT KELPAAN NÄIN – Arja Koriseva

AKTIVITEETTI ja VERKKARIT Päälle….KORIPALLOA

STIG on itse harrastanut Nuorempana KORIPALLOA….
Kuvassa Vesa Jokinen, Ressu ja Arja…

NIKS Ja NAKS – Reino Nordin

RESSU – Nyt Nussitaan

YLLÄTTÄVÄ ja Rohkea kappalevalinta. RAKASTELU luonnolline ja ihana asia….PELLE MILJOONA: Tahdon RAKASTELLA SINUA oli aikoinaan Iso HITTI, NYT KLASSIKKO.

Vesku Jokinen/KLAMYDIA- Roy Orbison. Stig valitsi tämän Hittikappaleen yhdessä esitettäväksi, KLAMYDIA Mukana.

KUVAT&INFO Vain Elämää, Kaiku…..

7/9

13.11.

VESA, Vesku, Jokinen/Klamydia

Vesa Jokinen

Vaasa, s. 1970 –

SUOMI ROCK, PUNK

KLAMYDIA

Perustettu 1988 –

Alkuperäinen jäsen ja LAULAJA, alussa myös Kitaristi.

LAULAJA-LALUNTEKIJÄ: Sanat&Sävel

Jäsenet ovat vaihtuneet: Basso, Kitara ja Rummut

JULKAISSUT yli 450 kpl

19 ALBUMIA…

44 SINGLEÄ….23 Musiikkibideota

HITIT mm. Huipulla Tuulee, Pienen Pojan Elämää, Pyyntö 2016

SOOLO URA

3 ALBUMIA 2000, 2012, 2014

KLAMYDIA- Pyyntö

PYYNTÖ Paras biisi sillä hetkellä. Tärkeä Biisi Pojalle ja Isyydestä.

KLAMYDIA 2020….

Olen kuunnellut Nuorempana Punk, Rock musiikkia, myös KLAMYDIAN Hitit, Singlet ja Musiikkividoet ovat tuttuja.

Osa kuvista ITSE ottamia TV ohjelmasta….

TAKAPIHOJEN ROCKTÄHDET – Herra Ylppö

PIENENPOJAN ELÄMÄ- Stig

PYYNTÖ – Jannika B

Mariska, Arja Koriseva ja Herra Ylppö

AKTIVITEETI Puutyöt….Leikkuulauta

Mariska

NINA AUTIO/Sami Kuronen – Mariska

Mukana Biittejä, NIMI? …Marika ja LIVE Sami Kuronen

TV:stä ja Radiosta Tuttu SAMI KURONEN.

Kivat videot, Musiikkirytmi ja sanat VIIHDYTTÄVÄ&Hauska…Tykkäsin.

ÄLÄ PEITÄ MUN AURINKOO – Reiska, Reino Nordin

SUOMALAINEN TARINA- Arja Koriseva

DUETTO Vesku ja Arja….Tykkäsin

8/9

20.11.

MARISKA

eli Anna Maria Rahikainen

Syntynyt Helsingissä 1979 –

Musiikki uralla v. 2001 –

Tussi tai Kuulakärkikynä ja Vihko joita Mariska käyttää Musiikintekemisen apuvälineinä.

Aloitti KLASSISTA MUSIIKISTA ja pianolla…

Hiphop 2001 – 2009, Tango, Suomi Pop&rock 2015-

Asui Englannissa 4 vuotta, opiskelu mm. Kieliä, Kielet kiinnostavat.

ALBUMIT 5….HITIT/SINLET 15

Albumi MARISKA 2019

Tiedän MARISKAN ja Olen kuunnellut MARISKAA jo RAP/HIPHOP, Hitit/Singlet. ….Hittejä ja sanoituksia myös muille Artisteille.

Hyvä Musikkirytmi ja Sanat. Tykkään…

SÄVEL ja SANAT ARTISTEILLE mm.

JENNI VARTIAINEN: Missä Muruseni on 2002 ja En halua kuolla tänä yönä 2010. ANNA PUU: Cest la vie …Kivat Musiikkivideot2.

ARVOSTAN kun ARTISTIT tekevät yhteistyötä, Biisejä ja auttavat toinen toisiaan.

KAUNIS KIITOS Mariska, Minun Suosikki Artistit ja Biisit mm.Jenni, olen nähnyt LIVENÄ…. ja Anna Puu.

2019 Mariska – Kiitos

Kaunis ja Koskettava Uusi kappale….TYKKÄÄN

MURHA – Reino Nordin

Mariska kertoi kappaleiden tarinoista ja KASVUTARINA… Parisuhteen jälkeinen laulelma, Rakkauden loppu…Loppumaton rakkaus

Kärsi pitkään LAPSETTOMUUDESTA, Lääkärit sanoivat nuorena ei voi saada lapsia. AKUPUNKTIO auttoi Mariskaa ja sai lapsen.

HITTI 2012

LIEKKI – Ressu Redford

Ressulla on oma Musiikki TYYLI, Tykkään&Nautin….

SULOINEN MYRKYN KEITTÄJÄ/Härkäinen myrkynk… Vesa Jokinen

MINÄ LIITYN SINUUN – Herra Ylppö feat. Senga

Kuka on SENGA? Uusi Rap artisti….

AKTIVITETTI BAARISSA BINGO….

HITTI 2012….

KUKKULURUKUU – Stig feat Jona….

Tykkäsin…Kuka on Uusi Artisti JONA?

UUSI SINGLE 2019

KIITOS – Arja Koriseva

Henkilökohtainen ja TÄRKEÄ BIISI Mariskalle…

DUETTO Mariska ja ARJA…..Hienoa, Uusi Kiva kappale ja Arja on taitava, Karismaattinen ISKELMÄ ARTISTI, Lauluja.

MATKALLA MANALAAN – Jannika B

LISÄÄN myöhemmin vielä…LISÄTTY

27.11.

Herra YLPPÖ ja

Tieto YLLÄTYSBIISIT….

VAIN ELÄMÄÄ jatkuu vielä 4.12.2020

Herra YLPPÖ…

on taiteilija nimi, nuoruudessa annettu nimitys.

Oikea nimi on Mikko Mäntymäki, syntynyt 1973 –

KOTOISIN Harjavalalsta, Asuu nykyisin Porvoossa

MUUSIKKO; Laulaja-Lauluntekijä, SÄVEL&SANAT, Keulahahmo…. Kuvittaja, Videoiden tekijä

AKTIIVISENA 1992 –

ROCK, HeavyRock…Suomi Rock

MAJ KARMA 1992 –

ALBUMIT 9….SINGLET 24

MUSIIKKIVIDEOT 17

MAJ KARMA ja Herra YLPPÖ ja Ihmiset 2005 – 2014, 2017

ALBUMIT 4…SINGLET/HITIT 8

2 Kultalevä jne.

MAJ KARMA nimi…. löytyi Kirjaston, lehden kannesta Maija Karma

2 KIRJAA 2007 ja 2012

VALMISTANUT; Käsikirjoittanut, ohjannut ja kuvannut MUSIIKKIVIDEOITA Myös muille Artisteille, Bändeille mm. HALOO HELSINKI jne.

ELOKUVA KRONOS KAIROS tekeminen ja kuvaaminen kesti useita vuosia. Onko JULKAISTU?

Herra YLPPÖ kertoo itsestään ja Musiikin tekemisestä, jokainen Laulu omasta elämästä. Elämä, Naiset, Parisuhde, Rakkaus Inspiroivat….

Tarkkailuluokalla, ei musiikki numeroa tai viihtynyt koulussa.

Taiteellinen, Narsismi ja Itse inho…

Kotiseudulla FRIIKKI….

TIEDÄN myös YLPÖN ja Musiikin, HITIT&Musiikkivideot. Kuten kerroin jo aiemmin Kuuntelin Nuorempana Rock ja Pop esim. Klamydia, Maj Karma ja Apulanta, Eppu Normaalit, HIM, Yö jne.

Taiteellinen, Taitava&Persoonallinen, Herkkä2…. Laulaja-lauluntekijä.

LÄPIMURTO BIISI 2006….UKKONEN

Videon käsikirjoitus Herra YLPPÖ

YLPÖN mielestä PARAS MUSIIKKIVIDEO…Julkaistu 10.10.2011

Uutta musiikkia ja Musavideo 2020 Parisängyn lakanat….Julkaisu 20.9.2019

Videon ohjaus ja SANAT Herra YLPPÖ

Kiva Musiikkivideo ja Hyvä Uusi Biisi, Tykkään….

Lounas…

Illallinen

UKKONEN – Arja Koriseva

SALAMA – Vesa Jokinen

MIES MURTUU – Reino Nordin

HITTI 2005…

POJAT EI TANSSI – Stig

YLPPÖ kertoi että LAVALLA on Rauhallinen paikka ja olo. Musiikissa tärkein on tunnelma. Fanittaa STIGIÄ

AKTIVITEETTI….Otti Videokameralla kuvia ARTISTEISTA, Valmistaa Uuden VAIN ELÄMÄÄ Tunnarin. LUO kuvottavalle turvallisenntunnelman, kuvat onnistuvat

  1. SOOLO ALBUMI/LEVY 2008….EMMA

SATA VUOTTA – Jannika B

YLPPÖ kertoo oli TÄRKEÄ Levy, voitti kultaa.

EI yhteiskunnallinen vaan kertoo Yksilön, Taiteilijan tunnoista ja omasta elämästä

LISTA HÄMÄHÄKKIMIEHEN VIHOLLISISTA – Ressu

MARISKA kertoo tuntee YLPÖN Sielunveljekseen, sanat kolahtaa ja osuu Parisuhteen Lakanat.

DUETTO Mariska ja Herra YLPPÖ

Ylppö liikuttuu Marsikan Versiosta, kappaleesta… Kokee myös MARISKAN SiuelunSisarekseen.

RAKKAUS päättyy, ÄLÄ katkaise sidettä…

Hoida Lapset, Toimi mahdollisimman hyvin

…Ei voida Pelastaa Maailmaa, Pidetään Lähimmäistä kiinni ja huolta.

LIVE BÄNDI, Leri Leskinen ja VAIN ELÄMÄÄ, meikkaus, ruoka ja Kuvausporukkaa…

INSTAGRAM Kuvat VAIN ELÄMÄÄ 2020

Mielestäni SEKSIKKÄIN ja Ihanin on RESSU

ja Huumoritajuisin&Bileet pystyyn STIG.

JOKAINEN 11. KAUDEN ARTISTI on omalla Tyylillään HYVÄ,

ERILLAISUUS myös Musiikkilajit ja GENRET on RIKKAUS

… omat hyvät ja huonot puolet Kaikissa Meissä Ihmisissä. HYMY

Jatkuu UUDET BIISIT 4.12.2020…

5.12. Pelastakaa Lapset ja Joulubiisit

VAIN ELÄMÄÄ kausi 11…56 Biisiä esitetty

UUDET BIISIT 4.12.

ARTISTEILLE Merkitykselliset BIISIT….

STIG – Mä Lähden Hesaan

VESKU – Enkelten Silmin

RESSU – Vantaan/Elämäniloinen Yksinäisyys

ARJA – Kaikki Kaipaa Lempee

REINO – Rakkauden Bermudan Kolmio

MARISKA – Heeros

YLPPÖ –

JANNIKA B – Viimeinen päivä

MINÄ&Suomalainen Musiikki, POP, Rock, Rap, Iskelmä jne.

Kuten olen jo aiemmin kertonut olen SEURANNUT KULTTUURI, Musiikki Maailmaa ….SUOMALAISTA ja KANSAINVÄLISTÄ MUSIIKKIA

…ihan Lapsuudesta lähtien, ensin Radion ja TV-välityksellä.

Myös LEHDISTÖN ja INTERNETIN, Somen, YouTuben jne. kautta…

Joihinkin ARTISTEIHIN, Bändeihin olen tutustunut paremmin…

Singlet/Hitit, Albumit, Musiikkivideot ja LIVE Keikallakin/Konserteissa, Festareilla jne. SUOSIKKI Artisteita käynyt katsomassa täällä SUOMESSA.

Monia JULKISUUDEN HENKILÖITÄ, Artisteja olen nähnyt Livenä mm.

ANDY MCCOYN, NEUMANIN, KIRKA, Eini, Danny, Marion ja Mikko Alatalon mm. Aikamoinen kuva kasa olisi jos olisin ottanut, tapaamisista aina kuva….

KUNNIOITAN ja ARVOSTAN YKSITYISYYTTÄ myös JULKKIKSILLA

MUSIIKKI on Parhainta&Kertoo Tarinoita ELÄMÄSTÄ …

…kun Sävel&Sanat koskettavat, liikuttavat ja laittavat Ajatukset liikkeelle jne. Hyviä kappaleita kuuntelee uudestaan ja uudestaan…

TAITAVA, Lahjakas ja Personallinen ARTISTI pärjää Kovassa MUSIIKKIMAAILMASSA SUOMESSA…

ME Musiikin Ystävät, Tuemme&Kannatamme, kuuntelemalla musiikkia, Ostamalla Musiikkia ja Käymällä KEIKOILLA ja LIVE KONSERTEISSA.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…

Kotimainen/SUOMALAINEN MUSIIKKI Uutisia….

OLLI LINDHOLM

1964 – 2019, Tampere

YÖ Yhtye …kitaristi, Lauluntekijä.

1981 – 2019

SUOMI POP, ROCK HITIT: Joutsenlaulu, Likaiset Legendat, Niin paljon me teihin luotettiin, Tia-Maria, Ihmisen poika, Särkyvää, RAKKAUS ON LUMIVALKOINEN jne.

RIP….MUSIIKKI Elää Ikuisesti

SUOMI ISKELMÄ, Pop…

SUVI TERÄSNISKA, LAURI TÄHKÄ ja KAIJA KOO mm. ovat Arvostettuja, Suosittuja ISKELMÄ TÄHTIÄ SUOMESSA

UUTTA MUSIIKKIA, KONSERTTEJA….

KORONA COVID 19 SUOMESSA Leviämisvaihe mm.

Helsinki-Uusi maa…UUSIA RAJOITUKSIA 3 viikkoa 23.11. Alkaen

J. KARJALAINEN KLASSIKKO Laulaja-lauluntekijä, runsaasti Hittibiisejä, vuosikymmenien varrella. Minun SUOSIKKI….

Suomalaista POP&ROCK Historiaa ISMO ALANKO 60 vuotta 2020…KONSERTIT 2021

JATKETAAN tästä ja VAIN ELÄMÄÄ 2020 vielä ensiviikonloppuna 27.11.2020 LISÄYS tehty.

….Kuunnelkaa ja Ostakaa Musiikkia, Kotimaista/Suomalaista ja Kansainvälistä Musiikkia.

LIFESTYLE/ELÄMÄNTAPA, MUSIIKKIA JOKAPÄIVÄ…..SUOSITTELEN

KULTTUURI. ELOKUVAT, Dokumentti BBC 2019. YLE TV1, TV2, Areena. Kulttuuri, Musiikki…ELTON JHON: Suoraa puhetta………. Musiikki Albumit, Singlet&Hitit, Musiikkivideot, Rocket Man Elämänkerta elokuva, Kirjat… 19.11.2020. SUOSITTU 305…212…143 krt. Lifestyle/Elämäntapablogi&Muoti.

KULTTUURI. ELOKUVAT, Dokumentti..

ELTON JHON: Suoraa puhetta

ELTON JHON ja Haastattelija Graham Nortonm

Haastattelija Graham Norton.

YLE TV1…TV2…Areena

https://areena.yle.fi/1-50470732

INFO…ELÄMÄNIKÄINEN musiikkiura

KUKA on SIR ELTON, Hercules, JHON?

Taiteilija nimi….Oikea nimi on Reginad Kenth Daughtry

Syntynyt Englannissa v. 1947 –

MUSIIKKIMAAILMAN HISTORIA&KLASSIKKO….

ROCK, Poplaulaja-Pianisti ja Lauluntekijä

Musiikki bisneksessä 1962 –

ELTON on 1. Historian eniten Myydyin ARTISTI. Kappaleita on ollut yli 60, BIILBOARD 100 listalla. Listalla myös 9. Ykkös HITTIÄ….Listan 3. Menestynein Artisti.

5 GRAMMYA…2 OSCARIA

ALBUMIT 35….HITIT/SINGLET…MUSIIKKIVIDEOT

1969 EMPTY SKY…2015 WONDERFUL GRAZY NIGHT

Runsaasti SUOSITTUJA, Tunnettuja Menestyneitä Hittejä koko Musiikkiuran aikana, joka jatkuu vielä…ELÄMÄNIKÄINEN MUSIIKKIURA

KOKOELMA ALBUMIT, LIVE Albumit, Soundtarckit…

2 – 3 ELÄMÄNKERTAKIRJAA…

ME: Elton Jhon

JULKAISU 15. Lokakuussa 2019

SUOMI/FINLAND KONSERTIT, LIVE

ELTON JHON ollut Suomessa jo 9 kertaa…

1982 – 2014

ELOKUVA, Dokumentti…

BBC Dokumentti 2019 on kuvattu Elton Jhonin Yhdessä Kodissa, NIZZASSA 2019. Haastattelijana Graham Norton.

ARKISTOA on kertynyt 50 vuotisen Musiikkiuran aikana, jota käydään läpi lapsuudesta ihan tähän päivään saakka 2019. Eltonilla oli Vaikea Äitisuhde. Elton on Naimisissa DAVID FURNISH Kanssa, Perhe ja 2 Adoptoitua poikaa. Eloton jatkaa Elämänikäsitä Musiikkiuraa…

Flyygeli, Piano oli hänen elämästä pelastus kotona….

Musiikkiuransa alussa hänen soitti Pianoa ja aluksi mm. Bubeissa

Alkuun ELTON piti itseään BI Seksuaalina, Astui Kappista ja on HOMO.

Jhon Reidar…oli Elton Jhonin pitkäaikainen kumppani.

Persoonallinen, Uniikki Muoti&TYYLI

Silmälasit ja Värikkäät Vaatteet, Asusteet…

Huomiota herättävät ASUT&ASUSTEET auttoivat löytämään Itsensä.

HIUKSET Kajuuntuminen jo 30 -vuotiaana

TUPEE, PERUUKKI Käytössä…Peruukit ovat kehittyneet ja Parantuneet 1960 luvulta, Nyt eletään 2020.

KUVAT ja Info ELTON JHON Dokumentti 2019…
Yksi persoonallisten Asujen, vaatteiden ja tyylin suunnittelija.

ELÄMÄNKERTAKIRJASSA Julkkiksia Tina Tunnet, Billy Joel kiertue 3 krt, Rod Stewart kilpailija….Johon Lennon, Freddie Mercury/QUEEN….

Ihania muistoja….

George Michael …1991….3 kappaletta, EI Tykkää.

MUSIIKKI HISTORIAA…HITTEJÄ

1976 Dont Go Break My Heart

1980

Blue Eyesin, Nikita1985, 1983

DURAN DURAN

1990 SACRAFICE….

1997…

HISTORY Good bye England Rose – Princess Diana FUNERAL 1997, ENGLAND ROYAL FAMILY. RIP Diana.

ELTON käytti Säännöllisesti 16 vuotta Päihteitä, Huumeita kokaa ja viinaa..Martini suosikki juoma.

Sairasti mm. Bulimiaa, Huume sekoilua…TERVEYSONGELMIA

SAI Tarpeeksi, Haki apua …6 viikkoa hoidossa.

VIEROITUS, retkahtamisia 1 vuosi. AIDS Foundationin…1998 Ritari

2019…NYT RAITTIINA 26 vuotta.

SHOPPAILU Riippuvuus ja juttuja keräämisestä, Antiikkia, Taidetta.

SUN Lehti ajojahti…Lehti luovutti ja ELTON sai Jättikorvaukset.

2005 YOUR SONG….

2009…

Elton Jhon&George Michael…

2010

2016 Eloton Johon feat LADY GAGA….

JALKAPALLO on ollut Tärkeä ELTONIN ELÄMÄSSÄ.

DISNEY LION KING/

Leijona Kuningas… Animaatioelokuva v. 1994

CIRCLE OF LIFE…..FAN YOU FEEL LOVE TONIGHT

ELOKUVAT. MUSIKAALIT…

Leijonkungas, 1994 BRODWAY 22 vuotta esitetty…

AIDA ja BILLY EDIOT Musikaalit.

Olen katsonut Perheen, Lapsien kanssa runsaasti elokuvia mm.

Yksi minun SUOSIKKI DISNEY Elokuva, myös Koti Elokuvakirjastossa. SUOSITTELEN Lämpimästi…

UUSI LEIJONAKUNINGAS 2019…

LEIJONAKUNINGAS 2019…SUOMESSA Ensi-ilta 17. Heinäkuuta 2019.

3. KATSOTUIN Elokuva….333 532 katsojaa Elokuvateatterissa.

ELÄMÄSSÄ menestystä, Paljon työtä, Ylä ja Alamäkiä.

VELKAA…KIINNITYS ja Työntekeminen auttoi Veloista selviämisessä.

Tapasi ja meni Naimisiin…

DAVID FURNISH, kanadalainen elokuvantekijän kanssa.

UNKARIN Matkalla tapasi lapsia….Yksi lapsi kiihtyi ja tykkäsi Eltonista.

ELTONILTA kysyttiin miksi ei Adoptoi LAPSIA?

Vastasin Adoptoisin mielelläni tämän lapsen, pojan…

ELTON yritti ADOPTOIDA ko. Pojan, EI ONNISTUNUT UNKARISSA vanha järjestelmä. Elton on HOMOSEKSUAALI ja Liian vanha.

ELTON auttoi ko. Poikaa Isoisän luona Unkarissa ja ONNELLINEN LOPPUTARINALLA Ja Tapasi uudelleen 2018.

PERHE Aviomies ja 2 Pojan isä. …

POJAT Sijaisynnyttäjä, ensin ZAZHARY ja sitten ELIAH.

SAIRASTI Eturauhassyövän. ..Terveysongelmia.

Runsaasti JULKISUUDEHENKILÖITÄ Tuttuna ja Ystävinä Vuosikymmenien aikana, mm. Michael Jacksonin tunsi Lapsuudesta lähtien.

Nyky hetki, Elämä 2019…

MUUTOKSIA Elämässä…

JÄÄHYVÄISKIERTUE ehti aloittaa ennen KORONA COVID 19 Pandemiaa…Odottaa aikaa, pääsee tekemään Kiertueen ja Konsertit loppuun.

Minä&ELTON JHON

Olen kertonut LAPSUUDENPERHEESTÄ lähtien olen ollut Kulttuurin YSTÄVÄ….Musiikki, Elokuvat, Taide&Museot jne.

RADION ja TELEVISION kautta Tutustuin, Kuulin ja katselin KULTTUURIMAILMA Julkisuuden henkilöitä….

ELTON JHON kiinnitti myös minun Huomioni ja Kiinnostukseni. Tyylikäs, Värikäs ja Personallinen, Hauskat ESIINTYMIASUT ja SILMÄLASIT…

MUSIIKKI….IHANA PIANO, Flyygeli ja Laulaja Elton…

SÄVEL&SANAT Koskettivat…Yksi Koskettavimmista ja muistoissa elää…. HETKI oli PRINSESSA DIANA Hautajaiset LIVE ESITYS….Olen Seurannut ja Kiinnostunut Historian Ystävänä myös ENGLANNIN KUNINKAALISEN PERHEEN ELÄMÄÄ. Tykkään myös Lion King ja Your Song Elokuva musiikista, kappaleista ja Listassa olevat Musikkividoet ovat mm. jääneet mieleeni. RUNSAASTI Muitakin Kappaleita ELTON on 50 Vuotisen MUSIIKKIURANSA aikana Säveltänyt, levyttänyt ja Esittänyt.

ARVOSTAN KIITOS ELTON MUSIIKISTA Vuosikymmenein varrella….

Elämän ja Työn Iloa Sinulle ja Koko Perheelle,

***

Elton Johon- ROCKET MAN orginal

ELOKUVA 2019…ROCKET MAN

OSCARS 2020…

Paras Laulu…I AM GOING LOVE ME AGAIN: Elton&Bernie Taupie

GREAT Music video, History and Movie. RECOMMENDED…

ROCKETMAN elokuvasta keskusteltiin myös Dokumentissa,

2. GOLDEN GLOBE 2020

Paras Mies Pääosa, TARON EGERTON

PARAS Alkuperäislaulu..

ROCKET MAN Elokuva, Elämänkerta…ENSI-ILTA 29. Toukokuuta 2019

JATKETAAN KULTTUURISTA mm. KIRJALLISUUDESTA myöhemmin lisää.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

KULTTUURI. MUSIIKKI. TV. VIIHDE. MUSIKKI Suomi/Kotimaa TV Ohjelmat&Sarjat…TV4 …VAIN ELÄMÄÄ. 11. Kausi. ARTISTIT, Jaksot 1 – 5 /9. Singlet, Hitit& Musiikkivideot. 26.10.2020…Lisäys 30.10. SUOSITTU 193…82+111 krt. Suositut kuvat& Suosikki. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

UUDET ARTISTIT julkaistiin Heinäkuussa 2020, ILTALEHTI

UUDET ARTISTIT Esittely ja Kuvaukset Heinäkuussa 2020….

TV4

11. Kausi

VAIN ELÄMÄÄ…

SATULINNA, Hirvensalmi

VAIN ELÄMÄÄ 11. Kausi 2020 ja Suomalaiset Artistit

SATUTULINNA on HIRVENSALMELLA, Mikkelin läheisyydessä….PÄÄRAKENNUS, Nukkumistilat jne.

UUSI Kuvauspaikka…

AIEMMAT Kaudet oli KUVATTU ja JÄRJESTETTY RANTA RAKENNUKSESSA, Rannan ja Saunan läheisyydessä. Lisäksi sarjaa on Kuvattu myös Ulkomailla, muutamia jaksoja.

VAIN ELÄMÄÄ 11. Kausi alkoi 2. Lokakuuta 2020….

Instagramissa SUOSITTU Kuva 316 krt….KIITOS

ARTISTIT: Ressu Redford,

Jannika B, Reino Nordin,

…Arja Koriseva…

STIG, Vesku Jokinen/Klamydia, Mariska, Herra Ylppö.

Instagramissa SUOSITTU 161 tykkäystä….

Nelonen ja Ruutu…

VAIN ELÄMÄÄ

https://www.nelonen.fi/ohjelmat/vain-elamaa

Kuvat ja INFO: VAIN ELÄMÄÄ, ILTALEHTI ja TV Ohjelma, itse otetut.

Oma LIVE BÄNDI…Johtaja LERI LESKINEN
VAIN ELÄMÄÄ Ohjelmasarjan Tekijät ja ARTISTIT….

KATSO edelliset ARTIKKELIT…..KAUSI10 ja UUDET JOULUJAKSOT 2019…SUOSITTUJA kuvia Instagramissa ja BLOGIJUTTUJA täällä Blogissa

SUOSITUT VAIN ELÄMÄÄ Artikkelit ja INSTAGRAM Kuvat…

VAIN ELÄMÄÄ 10. Kausi 2019…

3 ARTIKKELI SARJA….

Jaksot 1 – 5/10 ja ARTISTIT Osa 1/1

Jaksot 6 – 9/10 ARTISTIT Osa 2/2.

ETKOT Kaudet 1 – 10, 7 ETKOT, SUOSITUT HITIT TOP20.

UUSI JOULU ja KONSERTIT 2, Loppuunmyyty. 28.10.2019

KULTTTUURI. MUSIIKKI. TV. VIIHDE. SUOMI/Kotimaa TV Ohjelmat&sarjat…… TV Nelonen….10. VAIN ELÄMÄÄ Jaksot 6 – 9/10. ARTISTIT Osa 2/2. Singlet, Hitit &Musiikkivideot… Uutisia Uudet Joulu jaksot 3 kpl, 15. Marraskuuta….. …KONSERTIT 28.12 ja 29.12.2019 Loppuunmyyty. Kaudet 1 – 10, 7&Etkot, SUOSITUIMMAT Hitit TOP 20… 28.10.2019. SUOSITTU 50 krt. Suositut Kuvat v. 2019. Oma Suosikki. Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

Suosittu kuva 260 krt TYKÄTTY, VAIN ELÄMÄÄ Kuva

Olen Katsonut, Tykännyt ja Viihtynyt VAIN ELÄMÄÄ ohjelmasarjan parissa alusta asti. SUOSITTELEN….

2020.. 11. Kausi

1/8 ESITTELYJAKSO

Esitellään 11. Kauden artistit ja Tuotantoa.

LISÄKSI Uutena ARTISTIT saavat Kamerat, ottavat kuvia toistaan ja Yrittävät arvata ETUKÄTEEN ja kirjoittavat arvaukset kuvaan…

Kuka esittää ja minkä kappaleen, Artistien vuoropäivinä….

Ensin 4. ARTISTIA….

RESSU REDFORD

JANNIKA B

REINO NORDIN

Tulossa vielä …ARJA KORISEVA

Lisäys 1.11.2020

2/9 RESSUN Päivä

9.10.2020

RESSU REDFORD s. 1961 –

SUOSITTU Laulaja-Lauluntekijä

BOGART Co ja Soolo MUSIIKKIURA, Suomeksi ja Englanniksi

BOGART Co Suosittu DANCE Musiikkiyhtye 1983 – 1989, 2003, 2008

6 ALBUMS

16 SIGLES, HITS

MUSICVIDEOS

HITS: Princess, All the best girls, C’amon Babe, Raising My Family

BOGART CO….Olen NÄHNYT LIVENÄ

SOOLOURA…Albumit 11

Ressu 1991 -2014

HITIT, SINGLET 32

NEON2…Ressu ja JUSSI RAINIO, Tähdet Tähdet VOITTAJA 2019

PRINCESSA v. 1985, 2009 Jussi Rainio /Mariska

KUUSI KUUTA ja SATURNUKSEN RENKAAT v. 1993/Jannika B

KUKA ON SE Oikea v. 1990/STIG…VIDEO

KUN PÄÄTTYY TÄÄ Vesku Jokinen…Video

AKTIVITEETTI Jalkapalloa Vesisateessa…Bändi, tuotantoa ja Artistit

ÄLÄ MEE 1990/ARJA KORISEVA

PILVENPIIRTÄJÄ NUKKUU /Herra Ylppö…VIDEO

KATO MITÄ SÄ TEIT v. 1991/Reino Nordin

EKA Julkaisu PRINCESSA ja Musiikkivideo 1985. Kuka on se Oikea 1990, alkuperä MAINOSMUSIIKKI, josta Ressu teki Biisin.

SUOSITTU Musiikkivideo BOCART Co PRINCESSA v. 1985

Ressu Redford….

NEON 2…

STIG – Kuka on Se Oikea, Kitarasoolo

PRINSESSAT TANSSII TÄHTIIN- Mariska

3/9

JANNIKA B Päivä

16.10.2020

Tuntemattomapi Artisti minulle, Tiedän HITIT.

S. 1985 –

Suomenruotsalainen LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ

Kertoi on ELÄTTÄNYT ITSENÄ 10 vuotta musiikilla.

Kirjoitti Musiikiblogia…Otti itse yhteyttä Musiikkiyhtiöön

ja Sai 1. SINKUN RADIO Soittoon.

Aloitti 2007 –

IDOLS kilpailut 2007 ja 2008, X FACXTOR 2009,

Toimittajan rooli ” Teit meistä kauniin” 2017, 2017MTV3 TÄHDET TÄHDET, SIJOITUS 2. 2018 IDOLS Tuomari, TANSSII TÄHTIEN KANSSA Sijoitus 2.

Omakustanne Albumi, Sinkku 2011 ja Levytyssopimus 2012

3 ALBUMIA

HITIT: Onnen Päivä 2011, Seuraavaan Elämään, SIVA, Riisu Kokonaan 2017, En Luovu Susta koskaan 2018, Katso Mua 2019

ONNENPÄIVÄT 2011…

….KAKSI JOKA Pelkää 2019..TV Sarja TEMPTATION ISLAND, jota Jannika ja Toni/APULANTA katsovat. EN itse tykkää ko. Ohjelmasrjasta.

Tykkäätkö Sinä?

HERRA YLPPÖ: Aurinko

REINO NORDIN: SINA, SINÄ VAIN

VESKU JOKINEN /Klamydia : Aplodit Mulle….JANNIKAN VALINTA

Olen kuunnellut NUOREMPANA myös PUNK, ROCK, HEAVY jne. KLAMYDIAA ja HERRA YLPPÖÄ. Tiedän HITIT…

ARJA KORISEVA: En luovu Susta koskaan

HUOM….SÄVEL ja SANAT Jannika B….

AKTIVITEETTINÄ….YIN JOOGA. Jooga Ope mukana, ohjaamassa.

TYKKÄÄN myös JOOGASTA, PILATES, en saa Spagaatia jne. ARVOSTAN…

MARISKA: Pohjanmaan Tuulia, Stadinkaan tuulia

STIG – Itseni Herra

RESSU- 2 joka Pelkää

4/9 Jakso

REINO NORDIN PÄIVÄ

23.10.2020

Syntynyt 1983 –

NÄYTTELIJÄ TV ja Elokuvat 1986 –

Muusikko, Laulaja-Lauluntekijä v.1997 –

Näyttelyt Elokuvissa mm. Vuonna 85, Hymy Poika, Game Over, Ganes

ALBUMIT: 4 ja SINGLET 10

HITIT: Suosituin ANTAUDUN v. 2017, Kato Mua Silmiin ja Kosketa 2016, Kyynelten Virta 2018

ANTAUDUN…

REINO Kertoi Ohjelmassa mm Aloittanut Rumpalina ja Esiintynyt Katusoittajana. EN ole tiennyt Esiintynyt myös eri yhtyeissä. Reinon Sisko on myös Artisti SIIRI NOORDIN.

Olen nähnyt ensin Reinon elokuvia mm. Kesä 1985.

TYKKÄÄN MUSIIKKI HITEISTÄ

MARISKA: KOSKETA….Tykkäsin

JANNIKA B: AURINKO, Opasta Mua

Herra YLPPÖ: RAHA

Reino kertoi on LUONNONSUJELULAULU, Sävel ja Sanat NORDIN

RESSU Redford: ANTAUDUN…Tykkäsin

AKTIVITEETTI….HENGITYS, Syvä Harjoituksia

REINO on ollut Nyt 3 vuotta SELVÄNÄ. PERHE, Vaimo ja 3 lasta.

Tykkään ja SUOSITTELEN Myös HENGITYS ja MEDITAATIO harjoituksia omassa ARKI ELÄMÄSSÄ. Hymy

Vesku Jokinen: Huominen on Sun

….REINON Valinta Illan päätteeksi… DUETTO Kyynelten virta

ARJA Koriseva: Kyynelten Virta….Tykkäsin

DUETTO, kappalee jonka NORDIN valitsi illan lopuksi

STIG: Kato Mua Silmiin

Tykkäsin.

5/9 jakso…

ARJA KORISEVA

30.10.2020

Syntynyt 1965 –

TANGOKUNINGATAR v. 1989, Iskelmälaulaja, Musikaalitähti ja TV JULKKIS

ALBUMIT 20….

SINGLET yli 31

PALKITTU mm. 1991 EMMA Naissolisti, Kullervo Linnan Säätiön palkinto 2004, Tango Finlandia 2006.

30 v TAITEILIJAJUHLA 2019

Merkki Shampanja…JUHLAKONSERTIT

1979 Eija ja ARJA, Peräkylänpojat

1989 TANGOKUNINGATAR…TV Näytönpaikka ja Spede Pasasen Ohjelmia mm.

DISNEY – Pocahontas 1995, 10 MUSIKAALIA

1999 HARTWAL Areena…10 Vuotinen Taiteilijauhla

….Videoviesti SARI fani, joka on käynyt 600 Arjan keikalla

Minä&Arja…

Olen NÄHNYT ARJAN LIVENÄ 4 kertaa: LAULAVAT SADEPISARAT Musikaali 1997 oli Lahden Kaupungintetteri, KONSERTIT Joulu ja KONSERTTI…MESSUT

SUOSIKKI Iskelmä Artisti, Tangokuningatteresta asti….

KYLLÄ olen kuunnellut myös ISKELMÄÄ, Lavatanssi musiikkia lapsuudesta lähtien ja KÄYNYT LAVATANSEISSA myös NUOREMPANA jne. Lapsuuuden PERHEENJÄSENET, Äiti ja Isä, 3 Sisarusta kuuntelivat erilaista musiikkia…

STIG – Kuningaskobra

Illan LOPUKSI ARJA Valitsi tämän yhdessä esitettäväksi.

STIG kyllä osaa VIIHDYTTÄÄ ja Levittää Iloa&HUUMORIA Ympärille.

Olen NÄHNYT ja Kuullut LIVENÄ, hieman Festareilla.

IHAN MAHTAVA Biisi ja KÄSIKUVIOT jotka villitsivät Artistit ja myös Me Koti TV katselijat….TYKKÄSIN. HYMY

REINO NORDIN- Kun mennään bailaamaan

RESSU – Onnen Kyyneleet

ARJA on tehnyt 1/2 tekstin tähän kappaleeseen

MARISKA – Jokin Sisälläni

Sävel&Sanat…. AKI SIRKESALO 1962 – 2004

RIP Musiikki&Muistot elävät Ikuisesti….LIVEKEIKKA, Albumi Koti Musiikkikirjastossa ja Minun SUOSIKKI

AKTIVITEETTI….BIISILEIRI Ryhmissä

HYVÄ HITTI – Sävel, Soinnut…KERTSI

JOKINEN – Enkeleitä

JANNIKA B – Kun Minua Kosketat….Tykkäsin, Herkkä ja Ihana

Herra Ylppö – Leipää, Lempee, Lämpöö

HIENOA, että YLPPÖ näyttää myös Herkkää puolta, musiikissa. TYKKÄSIN….

LISÄYS 2.11.2020

SPITIFY TOP 50…

Vain Elämää 2020 Hitit

JATKETAAN myöhemmin 2/2 ARTISTIT….

Täydennän tätä vielä…Etsin Albumit, Ressu ja Arja jne.

KIRJOITAN Erillisen Artikkelin 2.11.2020 minun SUOSIKEISTA mm.

Näin SYKSYLLÄ ja Talvi aikaan on AIKAA katsoa TV VIIHDE ja Muita ohjelmia, sarjoja ja elokuvia. SEURAAN mm.

VAIN ELÄMÄÄ…11. Kausi. Seuraava jakso Perjantaina 30.10.

TANSSII TÄHTIEN KANSSA…

13. Kausi. Seuraava jakso tänään …Sunnuntaina 25.10.

TANSSIPAREJA Alussa oli 12, NYT Jäljellä 7. Tanssipareja…

25.10. TEEMANA HALLOWEEN.

Jaksossa YLEISÖ Äänesti ja Putosivat JESSE MARKIN, MUSIIKKI Emma 2020 ja Ope Claudia Ketonen.

KATSOMOSSA yleensä aina AIRA SAMULIN NYT NOIDAKSI Pukeutuneen,, Ikinuori, jonka Tanssikurssilla,olen käynyt aiemmin.

TYKKÄÄN ja Hienoa AIRA, Maski käytössä.

Hauska TEEMA Jakso ja Hienot Asut, Meikit jne. HALLOWEEN ja YLLÄTYS Myös Marja Hintikka, oli Hiippailee HAAMU joka poisti Maskin ohjelman lopussa.KIVA…

PAREJA Jäljellä NYT 6….. ja palataan asiaan kun TOP3 on selvillä ja Voittaja.

KYLLÄ minulla on jo Oma TOP3 Tanssipari, josta tykkään.

OLEN Tykännyt ja SEURANNUT myös TANSSII TÄHTIEN KANSSA Kaikki kaudet. Harmi kun Tähdet Tähdet ja Tanssi Tähtien kanssa ohjelmat menivät pitkään päällekkäin Eri TV Kanavat. Jäi esim. Ihana ELOKUVA TEEMA Katsomatta.

NYT katson ohjelmasarjan lopuun asti.

Tähdet Tähdet ja VOICE FINLAND, jotka ovat jo NYT Loppuneet.

KATSO Aiemmat ARTIKKELIT MUSIIKKI, TV….

HYVÄNTEKEVÄISYYS

TUEN ja kannatan muutamia HYVÄNTEVÄISYYSKAMPANJOITA Tässä 2.

ROOSA NAUHA -Syöpäsäätiön. Nauhan SUUNNITTELIJANA 2020, JUHATAPIO, SUOSITUT Kuvat Instagramissa 70 krt.

JUHA TAPIO on Yks minun SUOSIKKI ARTISTI, Laulaja-Lauluntekijä.

KATSO aiemmat ARTIKKELIT: KIRJAMESSUT: Elämänkertakirja, 2 krt LIVE Konsertti jne. OLEN NÄHNYT LIVENÄ myös Juha-Tapion useita kertoja 3 krt.

KUMMIT – Elämä Lapselle KONSERTTI, KATSON&Tykkään….Osallistun myös Joka vuosi.

INSTAGRAMISSA 75 krt Tykätty KIITOS….KARTTA EI Pidä enää paikkansa.

MASKI SUOSITUS…Etelä-, Varsinais-Suomessa, KORONA COVID19…

EPIDEMIAN, Taudin leviämis alueilla …

SUOMESSA Tartuntoja noin

100 – 200 kpl/Viikko

Pese Kädet Vedellä&Saippualla. PIDÄ TURVAVÄLI ja KÄYTÄ MASKIA, aina Tarvittaessa.

JATKETAAN Ensi viikonloppuna, Arja Koriseva ja ALBUMIT, joita minun KOTI MUSIIKKIKIRJASTOSTA Löytyy.

Seuraan, Tykkään ja VIIHDYN

…SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

KULTTUURI. MUSIKKI. TV. RADIO. KONSERTIT. MUSIC WORLD. Ulkomainen, Musiikkimaailma EUROVISION SONG CONTEST, CLASSIC STARS, Artistit, Klassikot &Uudet…Albumit&Singlet, Musiikkivideot. 6.11.2019 Suosittu 125…39+86 Suosikit&Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

IMG_20191106_123802_661

Suosittu kuva Instagramissa  yli 125 krt.

IMG_20190731_191435_244

DAVID BOWIE ja MADONNA

20191106_164920

1564504375992

Parhaat DISNEY elokuva musiikit 1937 – 2018

DISNEY ja Elokuva Musiikki…

TOP30

IMG_20190724_092339_183

Suosittu kuva yli 226 krt….

KOTIMAINEN ja ULKOMAINEN MUSIIKKI

Olen MUSIIKIN YSTÄVÄ…

Nautin, Viihdyn&Rakastan Musiikkia, Joka Päivä.

IMG_20191106_123802_661

Olen kuunnellut, Radiosta ja Katsellut TV:stä, Suomalaisia ja Kansainvälisiä Laulajia, muusikoita ja yhtyeitä..Ihan LAPSUUDESTA LÄHTIEN. ..

Ensin Kuuntelin tietysti Lasten lauluja ja musiikkia, erityisesti DISNEY Elokuvat ja Musiikkia olivat suoksikkejana. 1 VINYYLI ALBUMI, Disneyn musiikkia kotona.

Erillaiset Viihde ja MUSIIKIIOHJELMAT mm. EUROVIISUT, joita olen seurannut vuosikymmeniä jo ja seuraan edelleen, joka vuosi. Eurooppalaiset ja Kansainvälsett artitistkin tulivat pikkuhiljaa tutuiksi…

DAVID BOWIE 1947 – 2016

Minun Pitkäaikainen SUOSIKKI David BOWIE…

Ehdin Onneksi näkemään 1. Live Konsertin PROVINSSIROCKISSA

Oli Unelmien Täyttymys… HYMY

ARTIKKELISARJA 1 – 6, Lisäksi 2 muuta artikkelia Vogue&Omat Muistelut…

YLE TEEMA LAUANTAI David BOWIE,Elämä&Musiikki Ura, Viimeiset Julakaisut BLACK STAR 2015 ja Lasarus 2016, Dokumenttielokuva jne. 23. Tammikuuta 2016

MADONNA…

Minun Pitkäaikainen SUOSIKKI….

POP ICONI MADONNA Ciccone, Maailmanlaajuisesti Tunnettu&Suosittu Laulaja-Näyttelijä 60 vuotta  22. Elokuuta 2018…Minun Suosikki

QUEEN, Freddy Mercury&David Bowie

https://www.youtube.com/watch?v=YoDh_gHDvkk

MICHAEL JAKSON

20190730_192736

POP KING MICHAEL JACKSON 1958 -2009….2018

KULTTUURI. MUSIIKKI. HISTORIA. POP KING Michael JACKSON 1958-2009,29. August2018, 60 Years. RIP …..Albumit, Singlet, MUSIIKKIVIDEOT, Elokuva Dokumentti  6.9.2018

USA for Africa, WE ARE THE WORLD 1985

1571741922296

KULTTUURI Musiikki

&Elokuva KLASSIKOT…

ELVIS PRESLEY 1937 – 1977

KLASSIKKO USA Laulaja, Muusikko ja Näyttelijä, Elokuvat (1953 – 1977)

Cant Help Fall LoVe whit You, LoVe Me2 Tender…CHRISTMAS Songs.

MARILYN MONROE 1926 – 1962

KLASSIKKO USA Malli, Laulaja, Näyttelijätär, elokuvat…Klassikko ELOKUVATÄHTI&Seksisymboli

(1945-1962)

Diamond are Girls Best Friends;

Gentlemen Prefer Blondies, Herrat pitävät Vaaleaveriköistä

KATSONUT USEAMMAN  Elokuva KLASSIKON, Elvis ja Marilyn mm. Esiintyivät.

CHARLIE CHAPLIN…

SMILE Orginal

WHITNEY HOUSTON

I Will Allways LoVe You

I have Nothing

BODYGARD

POP 2019 HITS

TÄYDENNÄN LISTAA…

Katy Perry, Gwen Stefani, Lady GAGA, JLO, Tina Turner, Cindy Lauper, Annie Lennox, Celin DION, Whitney Houston, Sidneyd O Connor, Tracy Chapman, Amy Whitehouse, Dolly Parton,

STING/POLIZE,  Stewart, Elton Jhon, James Blunt, Prinze, Bruce Springsteen, Robbie Williams, Kenny Rogers Lady, Simon&Garfunkel, Phil Collins, Riki Martin, Julias&Enrique Inglesias, Eros Ramazzotti,

EUROVIISUT,

EUROVISION SONGCONTEST

2019

20191106_170631

TV1 YLE 64. EUROVISION SONG CONTEST, EUROVIISUT  Vinner THE NETHERLAND; Dunccan Laurence. Top 10. Visit Madonna May 2019

ABBA

Eurovision Song Contest… VINNER 1974, WATERLOO

TOP10

ELTON JHON

Your Song

Can You Feel LoVe Tonight – Disney

1570193767813

TINA TURNER

THE BEST

https://www.youtube.com/watch?v=JDc4AX0vnUw

Eros RAMAZOTTI Feat Tina Tunrner: Cose de…

1571031222592

CELIN DION…

IMPERFECTIONS ….Julkaistu 26.9.2019

My Heart will go on, TITANIC elokuva

Albumi Musiikkikirjastossa.

1571760397647

EURORYTHMICS

There Must Be Angel…

Useampi Albumi Musiikkikirjastossa.

ROXETTE

Listen  Your Heart

Useampi Albumi Musiikkikirjastossa.

Lady GAGA

Born this way

IMG_20191030_212831_328

RIHANNA

New Book 2019…ALBUM coming2

Diamonds, Umbrella…

Only Girl in the World

https://www.youtube.com/watch?v=nRPRtmX_9LA

https://www.youtube.com/watch?v=lWA2pjMjpBshttps://www.youtube.com/watch?v=lWA2pjMjpBs

SHAKIRA

Hips Dont lie..

OZZY OSBOURNE –  Dreamer

ROBBIE WILLIAMS…

ANGELS

SHE’s the ONE

BRYAN ADAMS

Everything I Do I for You

HEAVEN

20190822_084302

MAROON5

Girls like you…

THIS LOVE

JUSTIN BIEBER

LoVe Yourself…

SORRY

RICKY MARTIN

Livin La vida loca

ANDREA BOCELLI

1566833050662

Albumit Koti Musiikkkikirjastossa, suosikki TENORI.

ANDREABOCELLI&Sarah Brightman: Time to Say Goodbye

MICHAEL BUBLE

1564502898944IMG_20191018_103152_829

UUSI Albumi Bubble

Albumi LOVE 2018

UUSI Versio …White Christmas 2019.

Musiikki OK, En Tykkää Nukke animaatiosta..

WHITE CHRISTMAS Feat Shania Twain

HOME

DJ

Tiesto, David Guetta, Armin van Buuren….

UUDET MUSIIKIT, ELOKUVAT

Elton Jhon –  ROXETMAN

KATSO Elokuva Arvostelut…

Lady Gaga&Bradley Cooper -SHALLOW

TAYLOR SWIFT Feat ROBBIE WILLIAMS, Angels 2019

https://www.youtube.com/watch?v=QduHyr8zEwE

UUSIA ARTISTEJA…

BRUNO MARS –  JUST THE WAY YOURE

SELENA COMEZ

ED SHEERAN

IMG_20190723_092950_959

SHAPE OF YOU, Thinking Out Loud

PERFECT

TAYLOR SWIFT

1566113025355

Bank Space

LOVER

IMG_20190802_154218_534

SUOSITTU Kuva Instgramissa yli 721 krt….

ARIANA GRANDE

Breathin

Jatketaan tästä myöhemmin….monia artisteja on vielä mainitsematta.

BÄNDIT jne. Tutkin Musiikkikirajastoa lisää mm.Vinyylit, CD…..

IMG_20191107_100906_930

VOGUE CULTURE&Fashion News…Follow VOGUE Daily

KULTTTUURI. MUSIIKKI. TV. VIIHDE. SUOMI/Kotimaa TV Ohjelmat&sarjat…… TV Nelonen….10. VAIN ELÄMÄÄ Jaksot 6 – 9/10. ARTISTIT Osa 2/2. Singlet, Hitit &Musiikkivideot… Uutisia Uudet Joulu jaksot 3 kpl, 15. Marraskuuta….. …KONSERTIT 28.12 ja 29.12.2019 Loppuunmyyty. Kaudet 1 – 10, 7&Etkot, SUOSITUIMMAT Hitit TOP 20… 28.10.2019. SUOSITTU… 50 Tykkäystä. Suositut Kuvat v. 2019. Oma Suosikki. Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

 

IMG_20191203_183630_856

Suosituin kuva 546 krt….

1569744989590

img1574959753017

SUOSITTUJA Kuvia INSTAGRAMISSA 2019…

 

IMG_20191028_094627_013

Kuva Instagramissa yli 282 krt KIITOS

 

UUTISIA, TULOSSA…

img1574959753017

VAIN ELÄMÄÄ Uutuus JOULU

Alkaa 15. Marraskuuta 2019…

3 Jaksoa

Klo 21.00

IMG_20191114_211053_394.jpg

Julkaistu 10.11.2019

TULKOON JOULU:Antti Tuisku

 

1572163472859

VAIN ELÄMÄÄ JOULU 2019

VAIN ELÄMÄÄ JOULU 2019 Alkaa 15. Marraskuuta 2019, Klo 21.00….

 

1566638135697

8 Suomalaista ARTISTIA, 10 jaksoa…

TV4 Alkoi 30.8….

1566113076527

TV Nelonen

2012 Vuodesta lähtien…2019 NYT 10 Kausi

 

20191026_175346

20191028_113423

7. KAUSI 2017…Ed. Kausien Artisteja

CHEEK, KAIJA KOO, SANNI, JARI SILLANPÄÄ, JUHATAPIO, JENNI VARTIAINEN ja TONI WIRTANEN

 

Olen Nähnyt LIVE KEIKAN: Juha Tapio useampi krt, Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Jari Sillanpää useamman krt ja Toni Wirtanen, Apulanta.

20191026_175013

ETKOT 2018

HITTIPUTKI eli Katsojien Valinta

Edellisten 7 KAUDEN 2012 2017

…294 Kappaleet Katsojat Äänestivät SUOSIKIT

 

TOP 20

VAIN ELÄMÄÄ ETKOT, TOP 20 SUOSITUT Hitit  Singlet&Artistit  30.8.2018, Vain Elämää 8. Kausi 2018, Idols, Tanssii Tähtien kanssa  

 

TOP3

KEINU, Jenni Vartianen… alkup. Cheek

SATA SALAMAA, Antti Tuisku… alkup. Virve Rosti

HILJAISUUS, Samu Haber…Alkup. Irina

 

Lisäksi olen nähnyt Jukka Pojan, Neljä,Rusua, Katri Helena, Virve Rosti ja Laura Voutilainen Sillanpään keikalla, Vesa Matti Loirin, jotka tulivat nyt mieleen.

20191026_174859

8. KAUSI ESPANJASSA…myös aiempi 6. KAUSI

DANNY, KASMIR, TERHI KOKKONEN, MIRA LUOTI/PMMP, SANI, AKI TYKKI, ARTTU WISKARI

 

Olen Nähnyt Live Keikan Danny ja Arttu Wiskari.

20191026_174739

9. KAUSI

ELLINOORA, EVELIINA, TUURE KILPELÄINEN, ANNE MATTILA, PYHIMYS, PEPE WILLBERG, LAURI YLÖN

 

 

IMG_20191028_094627_013

VAIN ELÄMÄÄ 10. JUHLAKAUSI

8 Kotimaista, SUOMALAISTA ARTISTIA

…Ed. Kausien Artisteja

 

Olen Nähnyt LIVE KEIKALLA: Maijan, JVG ja Elastisen.

IMG_20190930_100954_741
Suosittu Kuva Instagarmissa yli 371 krt…

KATSO 1/2 artikkeli 10. VAIN ELÄMÄÄ  ARTISTIT

ANTTI, VESALA, VILLEGALLE, LAURI…

VAIN ELÄMÄÄ 10. JUHLAKAUSI 1/2 ARTISTIT: Antti, Vesala, VilleGalle, Lauri ….30.9.2019 Suosittu yli 30 krt.

 

SUOSIKKI SINGLE, HITTI?

ARTISTI

 

Uusin SPOTIFY lista Maijan päivän jälkeen….

20191028_144024

2. Ville Galle

6. Lauri Tähkä

8. Elastinen

20191028_144003

SUOMEN Musiikki LISTASSA, Ensimmäinen kattaus Antin Biisit…

 

 

SPOTIFY Soittolistassa

myös VAIN ELÄMÄÄ Jaksojen Hittejä&Artisteja…mm.

1571741887052

SUOSITTU Kuva INSTAGRAMISSA yli  345 krt ISO KIITOS…

 

IMG_20190821_164301_887

Olen Seurannut VAIN ELÄMÄÄ

Alusta Alkaen  Kaikkia KAUDET 2012 – 2019,

  1 – 10.2019 Katso aiemmat Artikkelit….

20191026_175036

 

1569760586964

SUOSIKI ARTISTEJA KAUSI 10 , joiden MUSIIKKIURAA olen Seurannut jo kauan ja Albumit Koti Musiikkikirjastossa…LIVENÄ olen nähnyt Maijan ja Elastisen, Lauria en vielä.

 

20191027_100731

Kuvat ja Info VAIN ELÄMÄÄ, Artistit ja Omat kuvat TV

IMG_20190828_100742_028

SUOSITTU kuva Instagarmissa… yli 329 krt KIITOS

 

1568182945992

HIRVENSALMI

PÄÄRAKENNUS

20190923_163301

 

RANTAHUVILA, KUVAUSPAIKKA

…SAUNA, RANTA

20190929_154212

1572081728320

1572081758241

1572081907824

1572081793609
VilleGalle, JVG ja Sauna, Rantaa…

 

1572254251594

Kuva INSTAGRAMISSA yli 384 krt KIITOS

 

6. –  9/10

ARTISTIT…

ERIN

ELASTINEN

SAMU

MAIJA

20190729_221459

1566638135697

 

1572081296492

 

1572081378156

 

20191026_175236

VAIN ELÄMÄÄ kuvataan 8 päivän aikana

ARTISTIT&BÄNDI…

TEAM TYÖTÄ ja Taustalla: Kokki&keittiö, Kuvaajia, Äänittäjiä, Meikkaja-Maskeeraja Raili Hulkkonen, Kampaaja jne.

20191027_100651

 

KUUDES JAKSO

ERININ PÄIVÄ 4.10.

1572163515452

20191005_132817

NYLON BEAT 1995 – 2003, 2007, 2018

SUOSITTU&Menestynyt DUO

Jonna Kosonen eli Geagea

Musiikki Bisneksessä v. 1995 –

ERIN Anttila s. 1977 –

8 ALBUMIA

30 SINGLET, Musiikkivideot

 

HITIT: Rakstuin mä luuseriin, Satasen laina, Seksi vie Taxi tuo, Viimeinen, 12 Apinaa, Anna Mulle, Viimeinen, Nukutaan

20190923_163354

SOOLO ARTISTI 2011 –

3 ALBUMIA

9 SINGLET, 3 Musiikkivideota

Vanha nainen Hunningolla, On Elämä laina, Popeda, Älä tule hyvä tyttö, Sydäntä Särkee, Seliseli

 

20191005_132714

1572078564065

 

1572078540259

LOPPU LAULO ja DUO Maijan Kanssa…

1572078596352

NYLYN BEAT: Rakastuin Mä Luuseriin v. 1996….  JVG, HITTI

 

20191006_092041

Sydäntä Särkee v. 2017,  Lauri Tähkä…Uusi minulle

 

 

20191026_112522

EI Taida tietää tyttö, Maija…v. 2013   HITTI

VANHA SYDÄN v. 2011, Samu…HITTI

 

 

Toiset Mimmit/Kundit v. 2013…Elastinen

 

Sexi vie Taxi tuo, Antti…v. 1999, HITTI

20191006_092101

https://www.youtube.com/watch?v=ga_cVAGLCjE

On Elämä Laina, Vesala….v. 2011  HITTI

 

AKTIVITEETTI Artistit Pienissä Ryhmissä, taiteilivat ja Paras valittiin.

Tykkään ERININ HITEISTÄ.

20191027_100013

 

SEITSEMÄS JAKSO

11.9.

ELASTINEN, ELA Rähinä

KIMMO LAIHO s. 1981 –

Musa Ura 1997 –

 

STUDIO ALBUMIT 6…Uusi Tulossa

SINGLET, HITIT 28

Musiikkivideot, TV -ohjelmat ja vierailut, Rähinä Kirja 2018

 

UUSIMMAT Loppuun Asti v. 2018,

2019 Sua Seuraa Aurinko, Kunnianmies…

20191014_172617

 

20191026_112150

KATSO Aiemmat ARTIKKELIT, Olen nähnyt RÄHINÄ Artistit

ja Elastisen, Cheek&Nelli Matula Keikoilla mukana, useamman kerran Livenä…

 

Valittu Suomessa VUODEN POSITIIVINEN IHMINEN  2013

 

SUOMI LOVE 2019 Äänestys, VUODEN BIISI SUPERVOIMII

20191026_175137
PROFEETAT Kävi täällä Albumi, Dvd…myi PLATINAA2017, Koti Musiikkikirjastossa

MUSIIKKI PROFEETAT 2017,

ELASTINEN&CHEEK

Olen Seurannut, Musiikki Albumit kotona ja Tykännyt Elastisesta ja Cheekistä Musiikkiuran alusta alkaen.

 

20191027_184121

2. Katsotuin ARTIKKELI Täällä Blogissa

….yli 195 krt. KIITOS

Kotimainen, Suomalainen KULTTUURI. MUSIIKKI PROFEETAT LIVE Konsertti TV C More, Uusi Albumi  Profetat Kävi Täällä Myi PLATINAA, Musiikkivideot 27. Lokakuuta 2017…. SUOSITTU 2. Artikkeli yli 195 krt

 

CHEEK eli JARE TIIHONEN s. 1981 –

RAP ARTISTI  1998 – 2018

Lopetti Musiikki Uransa Cheek, jatkaa Musiikki Bisneksessä mm. UUSI RAP Artisti

IMG_20190821_124854_203

KATSO aiemmat Artikkelit MUSIIKKI, ELOKUVAT, KIRJAT…

20191026_175119

 

20191026_174837

 

20191027_184027

RÄHINÄ Records 20 v,  2018…Artistit

KIRJA SEITSEMÄN VELJESTÄ – 20 Vuotta Rähinää,

on seuraavana Lukulistalla.

 

Koti Musiikkikirjastossa Elastinen 3 Albumia.

FINTELLINGS 3. ALBUMI v. 2002 ja Ihana Elastinen Feat …. ja PROFEETAT.

 

1572082336257

HUOM…

SOMESSA ja INTERNETISSÄ  Kaikki EI ole Totta ja ARKI  ELÄMÄSSÄKIN TOTTA

Ota AINA Tosiasioista Itse selvää, Henkilökohtaisesti.

 

20191026_112713

1572081687032

 

1572081832716

FINTELLINGS v. 1997 –

Iso H eli Henrik Rosenberg  ja Elastinen

DJ  EWOK

 

6 ALBUMIT, 2 Kokoelmaa

22 HITIT

Musiikkivideot

1572203251326

FINTELLINGS, 3. ALBUMI Kokemusten Summa v. 2002 ..

 

 

1572081861936

 

20191026_122824

20191014_172918

 

 

20191014_172525

ANNA SEN SOIDA: Lauri Tähkä…v. 2006  HITTI

Nuori Nero: ERIN

Kelaa Sitä: Ville Galle….Alkuperäinen Fintellings v. 2000

 

20191014_173607

YSTÄVÄ: Vesala… PMMP v.

Alkuperäinen Sisko laulaa mukana

20191014_172510

 

 

20191014_172542

1572081609019

VAIN ELÄMÄÄ LIVE BÄNDI

…johtaja LERI LESKINEN ja Bändin jäsenet

1572081352064

YHTÄCCII: Maija …. alkuperäinen PROFEETAT 2017, Cheek&Elastinen

 

1572081647391

 

NYT SAA TUULETTAA: Samu…v.

 

SUPERVOIMII: Antti Tuisku… v. 2017 HITTI ja Vuoden Paras SINGLE ÄÄNESTYS VOITTO 2019

20191026_122854

THAIMAALAISTA Ruokaa, Pesäpalloa

LÖÖPIT ja Menneisyys RÄHINÄ Artitsit NUORENA, VUOKATTI, Ryypätty monta päivää ja juhlittu …

20191026_112220

 

1572082361531

 

KAHDEKSAS JAKSO

18.10.

1571760346103

SAMU HABER

1572078663728

20191026_175253

1572081538021

SUN RICE AVENUE

Suomalainen YHTYE, Kansainvälisesti Tunnettu ja Menestynyt

2002 –

Raul Ruutu, Sami Osala, Riku Rajamaa

5 Albumia, Live albumit

 

HITIT/Singlet

Fairytyle gone bad 2006, Forever Yours, Wellcome to My life, Hollywood Hills, I Dont Dance, Lifesaver, I Help You Hate Me, Let Me Go jne.

Lisäksi Musiikkivideot 20

 

SUOMEN Menestyneimpiä yhtyeitä.

Myynyt Maailmanlaajuisesti 2,5 Albumia (2018)

 

 

1572081577697

20191026_120718

FAIRYTALE GONE BAD, Menestynyt Biisi…Vesala

 

Birds and Bees….Antti  ?

20191018_204526

1571741582804

SPOTIFY LISTA

1571741643577

FOREVER YOURS, Pilasit Mun Elämän…Elastinen

Yllätys veto…

Tässä mä nyt oon….ERIN

I Help You Hate Me, Miehessä jottain Vikkaa

LAURI&4 laulaja naisia ….v. 2017

20191020_141026

Hollywood Hills 2011, Menestynein Single…. New York, Maija

 

SPOTIFY LISTA 3.

Heartbrake Century, Samun Oma Suosikki…Ville Galle

 

 

COMUSIC yhtiö, Auttaa Artisteja maailmalla mm. Robin, Anna Puu

 

Saksassa Menestynyt ja paljon keikkaillut. ASUU SUOMESSA

 

AKTIVITEETTI OKTOBERFEST JUHLAT, Perinteinen Olutfestivaali

OIKEUSTAISTELU Bändin jäsenten kanssa, 2002 -2007, Rauha 2013 Janne.

 

Tykkään HITEISTÄ. Oli Kiva kuulla Samun laulavan Suomeksi, Tykkäsin2

 

20191022_171100

SPOTIFY LISTA…VAIN ELÄMÄÄ Artistit

 

1571741887052

Suosittu 359 krt….

 

 

9/10 jakso

25.10.

1571820465442

20191026_123119

20191025_124657MAIJA VILKKUMAA

S. 1973 –

LAULAJA-Lauluntekijä, Kitara ja Piano. Pop Rock, Suomi Rock

 

Tarharyhmä 1990 – 1995

SOOLO Artisti 1995 –

 

Yksi Suomen ARTISTI, Eniten myynyt ALBUMEJA… yli 300.000 kpl

 

7 Studio Albumia, 2 Kokoelmaa

41 Singlet, HITIT …Musiikkivideot

EI, Satumaa Tango, Ingalsin Laura 2001, Totuutta ja Tehtävää, Ei saa surettaa, Hyvä Ihminen, Hei tie, Kissavideoita, Mä en oo Sun ainoo, Hyvä ihminen, Siks ku mä halusin…

 

1566820060327
Koti MUSIIKKIKIRJASTO EI, Maija….Tykkään

MAIJA VILKKUMAA: EI

Julkaistu 2003

HITIT, SINGLET: EI, Mun Elämä, Ei Saa Surettaa

 

MYYNTI  3. Ja MYYDYIN Albumi…yli 120.000 kpl

YKSI kaikkien aikojen Myydyimmistä Albumeista SUOMESSA

 

20191026_120341

20191026_120443

1572081397477

EI SUSTA HUOMAA:  Erin

 

HYVÄ IHMINEN: Samu

 

KISSAVIDEOITA:  Ville Galle  2015

 

KAIVOPUISTON JÄÄ: Antti 2017

 

 

TÄHTI: Vesala  1999

 

 

1572110198346

TOTUUTTA JA TEHTÄVÄÄ: Elastinen…   v. 2001

 

 

LIIAN KAUAN: Lauri … v. 2007

 

Aktiviteetti KOTIBILEET Maijan huoneessa, Pullon pyöritystä ja Pukuleikkejä.

1572163494776

 

9. JAKSO MAIJAN PÄIVÄ…

KAIKKI ARTISTIT&Kappaleet esitetty

 

20190929_154154

Lopussa Koko ARTISTI Porukka juoksee UIMAAN Vaatteet päällä….

20190926_131434

10/10 Tulossa vielä….

KAIKKI BIISIT

 

JOULUJAKSOT

15. Marraskuuta alkaen, 3 Jaksoa…

1572163472859

 

 

LOPPUUNMYYTY 28. Ja 29.12.

1569744989590

 

UUTUUS JOULAULUT

IMG_20191127_165154_899

Suosittu Kuva 419…

 

JOULUJAKSOT

IMG_20191114_211053_394

1-3/3

1568127083042

ELÄMÄNKERTAKIRJOJA…

Minun 1. Suosikki Kirjalaji, joita luen säännöllisesti. Muitakin Suosikki LAJEJA on.

 

 

1574960845721

KONSERTTEJA Kotimaiset Artistit…2019 – 2020

1566808305471

20190922_170009

20191028_113450

 

KATSO myös LINNANJUHLAT 2019…

Elastinen, Samu Haber….Juha Tapio ja Ellinoora  mm. ESIINTYIVÄT

 

SUN RICE AVENUE LOPETTAA 2020

SAMU HABER

20191209_135343

20191203_093012

 

 

1571030990570

Kyllä Olen Kuunnellut Nuorempana myös Iskelmää ja Kuuntelen joskus edelleen.

 

 

JARI SILLANPÄÄ

Tangokuningas vm. 1995

SUOMESSA KAIKKIEN AIKOJEN

MYYDYIN ALBUMI v. 1996…270.000 kpl…..

Myös Minun KOTI MUSIIKKIKIRJASTOSSA

 

20191028_113529

20191028_113507

20190830_135042

 

JUHA TAPIO Vuoden ISKELMÄ ALBUMI VOITTO 2018

…KUKA NÄKEE SUT

Myös useita Albumeja Koti Musiikkikirajstossa ja Kirja.

1563812965789

JUHA TAPIO Artikkelisarja, LIVE KONSERTIT, Kirjamessut, Kirja….

Yksi Minun Suosikki ja Pitkäaikainen ARTISTI.

20190818_102608

Tykkään myös Lahjakkaasta ja Taiatavsta CHISUSTA, olen nähnyt LIVE KEIKALLA.

Albumikin löytyy.

 

20190818_102625

NUORI Taitava laulaja, NELLI Matula oli alkuun RÄHINÄ ARTISTI, Olen Nähnyt LIVE KEIKALLA useamman kerran.

Nyt WARNERMUSIGILLA, Tykkään ja Seuraan.

1571760362982

VANHOJA ARTISTEJA, joista myös Tykkään….

20190919_112247

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KOTIMAISIA,

Suomalaisia ARTISTEJA….

Kuuntelemaan, Ostamaan Albumeja ja menemään Keikoille&Konsertteihin…

LIVEMUSIIKKI on Aina PARAS…. Koskettava ja Tunnelmaltaan erilainen,  kuin Kuunnella RADIOSTA tai Albumia, Katsella Tvstä jne..

1569745080491

TANSSII TÄHTIEN kanssa 27.10.2019…ALVARO SOLER

Esiintyi ohjelman alussa. ?

PALATAAN ohjelmasarjan kun ollaan loppusuoralla 1 – 3 Paria jäljellä.

IMG_20191203_103737_150

SUOSITTU Kuva INSTAGRAMISSA julkaistu jo aiemmin.

 

Tässä Artikkelissa oli vain Pieni osa ARTISTEISTA, Katso AIEMMAT Artikkelit MUSIIKKI.

Jatketaan Viikon päästä ULKOMASLAISILLA Artisteilla, Albumeilla&Hiteillä..

 

 

1574867911509

TOP3 KUVAT

IMG_20191127_165154_899

IMG_20190828_095408

Suosittu 329 krt….

 

SUOSITUT KUVAT 2019

IMG_20191228_114511_980

Nähdään…HYMY

KULTTUURI. MUSIIKKI. TV. VIIHDE. MUSIIKKI Suomi/Kotimaa TV ohjelmat&Sarjat …TV4 VAIN ELÄMÄÄ. 10. Juhlakausi 2019. ARTISTIT, Jaksot 1 – 5/10. Singlet, Hitit&Musiikkivideot …KONSERTIT 28.12. ja 29.12.2019. …Suosittu yli 30 krt, kuva. 30.9.2019 Suosikki&Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

20190925_175437

KONSERTIT

28.12. LOPPUUNMYYTY

LISÄ KONSERTTI 29.12.2019

1569744989590

20190928_125332

MTV3 ja VAIN ELÄMÄÄ Media ja Lehdistö tilaisuus…

 

1568182945992

Kuvat ja Info VAIN ELÄMÄÄ Internet ja Artistit.

Lisäksi ITSE otettu TV:stä

20190928_125316

Suomalaiset Tykkäävät Saunoa ja Uida…

20190929_154154

 

 

10. JUHLAKAUDEN ARTISTIT ja PÄIVÄT 2019

1566638135697

 

1 – 5 JAKSO

ANTTI, VESALA, VILLEGALLE ja LAURI…

IMG_20190930_100954_741

SUOSITTU kuva Instagramissa yli 179 krt..

 

UUTISIA Lokakuu 2019…

1570428779668

LISTA YKKÖNEN

LIPUT tulivat myyntiin 25.9.

MYYTIIN LOPPUUN 28.12.2019, LOPPUUN MYYTY

…LISÄ KONSERTTI 29.12.2019

 

 

KATSO Aiemmat Artikkelit MUSIIKKI ja Kaudet…

IMG_20190828_100742_028

KULTTUURI..TV. VIIHDE. MUSIIKKI. TV sarja VAIN LÄMÄÄ: 8 ARTISTIA alkaa 30.8.2019….Suosikki 28.8.2019

ARTISTIT KAUSI 9, 2018…

20190930_103309

KULTTUURI. MUSIIKKI. TV VIIHDE, TV4 sarja VAIN ELÄMÄÄ Kausi 9, ARTISTIT ja Musiikkivideot 5. Marraskuuta 2018

 

20190930_103335

SEURAAN&SUOSITTELEN Vain Elämää, TV-  ohjelmaa ja Musiikkia.

Olen Seurannut, Tykännyt&Viihtynyt Ohjelman parissa alusta asti. 1. ALBUMI Kuvassa,  Yksi usemmastaalbumista Koti Musiikkikirjastossa.

EKA Jakso  30.8.

SAAPUMINEN SATULINNAAN

KERTAUS JAKSO ja Vanhoja Muistoja ed. Kausilta…

IMG_20190828_094438_341

 

20190921_184714

1569247135469

HIRVENSALMI

Satulinnan Päärakennus ja Rannalla sijaitseva Rakennus on ala kuvassa.

20190929_154212

 

 

20190923_163241

 

2 Jakso

20190914_183502

6.9.

ANTTI TUISKU…

Oli 3. IDOLS 2003, TV Kausi 1.

Voittaja  Hanna Pakarinen.

 

Olen Seurannut myös IDOLSIA alusta alkaen.

Antti Ei ollut Paras laulaja, mutta Hyvä ja Taitava Esiintyjä, Tanssija ja Karsimaaa…Laulutaidotkin ovat kehittyneet vuosien kuluessa.

Monia Ihania ja Tyylikkäitä Hittejä ja Musikkia. Tykkään.

 

ALBUMIT 11

SINGLET 31

Musiikkivideot 21

 

SINGLET/HITIT mm.

En halua tietää 2004, Tyhjä Huone, Juuret, Hyökyaalto, Peto on on irti, Rakkaus on,  Jää tai mee, Pyydä anteeks kunnolla jne.

 

Vain Elämää KAUSI 4, 2015

20190922_170132

 

20190922_170105

TARHARYHMÄ : Tragedia, alkuperäinen 2017

20190929_154226

Maija Vilkkumaa TARHARYHMÄ 1990-1995

 

SPOTIFY, Soitetuimma 1.

LAURI TÄHKÄ, BLABLAA En kuule Sanaakaan, 2015

 

Soitetuimmat 3. ELASTINEN: Keinutaan, alkup 2006

https://www.youtube.com/watch?v=qGieclcLwJQ

 

 

 

3 Jakso

20190914_183444

13.9.

PAULA VESALA

Laulaja, Muusikko, Sanoittaja ja Näyttelijä

 

PMMP 2001 – 2013

Paula Vesala ja Mira Luoti

6 studio albumia, 3 Kokoelmaa

25 Singleä/HITIT mm.

Musiikkivideot

Rusketusraidat 2003, Pikkuveli 2005 , Päiväkoti, Henkilökohtaisesti, Lautturi, Heliumpallo….PMMP

 

SOOLO URA 2015 –

1 Studioalbumi, VESALA 2016

SINGLET 14

Lisäksi Musiikkivideot

Sori 2014, Teguila 2015, Muitakin Ihmisii v. 2016, Nyt on Lähtö, Ei pystynyhengittää,  Tytöt ei soitakitaraa, Älä droppaa munntunnelmaa

 

VAIN ELÄMÄÄ Kausi 3, 2014

**

REINO HELISMAA PALKINTO 2019, Paula Vesala

Ansioituneelle Suomalaiselle SANOITTAJALLE, 3 – 5 vuoden välein.

Aiempia VOITTAJIA: Vexi Salmi 1989, Jaakko Teppo, Sauvo TUHTILA? MARTTI SYRJÄ/EPPUNORMAALI 2004, Hector 2009, HEIKKI SALO/Miljoonasade 2014

ARVO 4.000 €…. TYÖVÄEN SUVISTYSLIITTO

Onneksi Olkoon

20190925_201636

20190915_151053

20190915_150910

Antti Tuisku: JOKU RAJA

20190915_150928

11.9. Julkaisu, Alkuperäinen PMMP 2006

https://www.youtube.com/watch?v=mTBezvIj_Qk

 

Elastinen: Älä Droppaa Mun Tunnelmaa

Alkup. Vesala 2016

https://www.youtube.com/watch?v=Qik4gL2nbRk

20190915_150944

 

20190922_170230

VilleGalle – PIKKUVELI, alkuperäinen PMMP

https://www.youtube.com/watch?v=951yXVoJ8u8

 

20190923_170754

 

4 Jakso 20.9.

VILLEGALLE/

JVG Rap Duo v. 2009 –

Ville-Petteri Galle ja Jare Brand

PME records 2013 –

 

6 ALBUMI

27 HITTEJÄ/SINGLET mm.

HÄISSÄ 2011 Suosikki,

Karjala takaisin, Voitolla Yöhön 2013, Huominen on Huomenna, Etenee, Tarkenee 2015, Hehkuu 2016, Sitä saa mitä tilaa, Urheiluhullu 2017, Popcornii 2018,  Ikuinen Vappu

Tykkään HITEISTÄ, Häissä 2011 lähtien…

 

Vain ELÄMÄÄ Kausi 4, 2015

 

 

 

20190926_171336

20190923_170836

 

NYLON BEAT – PALUU TULEVAISUUTEEN

NYLON BEAT 1995 – 2003, 2007, 2018

Erin Anttila ja Joan Geagea Laulu DUO

https://www.youtube.com/watch?v=6zGdBXdGIVg

 

 

Elastinen – FAIJA

https://www.youtube.com/watch?v=r_IfQ8iO5jE

 

20190923_170626

SPOTIFY 5. …FAIJA

 

Lauri Tähkä – HEHKUU

 

Vesala – Tarkenee

https://www.youtube.com/watch?v=WqZkG0TjOo0

 

20190923_170600

 

Maija Vilkkumaa – ÄLÄ JÄTÄ ROIKKUU

20190929_154243

 

 

5 Jakso 27.9.2019

LAURI TÄHKÄ

20190927_210129

20190929_110330

 

20190928_092258

Lauri Tähkä s. 1973 –

Folkrock, Suomi POP, Rock, Iskelmä

Muusikko 1995 –

 

LAURI TÄHKÄ JA ELONKORJUU 1995 – 2011

mm.

10 Studio albumia

5 kokoelmaa

24 Singleä, Musiikki videoita

Tyttö rukka 2004, Maailma on renki, Rakkaus EI oo pysyvää, Hetkeksi en sulle Rupia, Pauhaava Sydän, Rakasta Rintani Ruhjeille, Suudellaan, Kyljeen Kyhnytä jne.

 

SOOLOARTISTI v. 2011 –

5 Albumia

POLTE 2011, Hurmaan, Jouluni laulut, Vien Sut Täältä Kotiin, Meidän Tulevat Päivät 2019 KULTALEVY

SINGLET:

Polte, Saat Syttymään, Lempo feta Elastinen, Morsian, Sinä oot minun, Vaiettu Rakkaus, Ota mut tällaisena kun oon, Sinä Olet Minun, Mä En Pelkää, PALAVAA VETTÄ…

MUSIIKKIVIDEOT yli 15

 

VAIN ELÄMÄÄ Kausi 5, 2016

 

20190928_091718

 

Erin – SINÄ OLET MINUN

https://www.youtube.com/watch?v=HKFiYXVyfjI

 

20190926_131434

Elastinen – MORSIAN 

https://www.youtube.com/watch?v=vRcsWBf9tSU

 

 

Paula Vesala – TULKOON MITÄ VAAN

https://www.youtube.com/watch?v=xlT4usT_6sc

 

20190928_125244

Kansanmusiikki pitoinen Sovitus,

mukana 2 Kantele ARTISTIA.

VESALALLA on kansanperinne Musiiki tausta, soitta itse Viulua ja pianoa.

Koskettava ja Ihana Kappale.

 

Minäkin olen Kuunnellut Monipuolisesti Musiikkia Lapsuudesta lähtien ja Jatkuu läpi ELÄMÄN…

Vieraillut mm. Kaustisen, Kansanmusiikkijuhlilla Lapsuudessa ja Savonlinnan Ooperajuhlissa, Teattereissa Nuoruudessa.

 

 

Samu Haber –  KAINALOON JA HETI

Alkuperäinen Ei Kukaan Tuu Sulta Tuntumaan

https://www.youtube.com/watch?v=etTh2rmFz14

 

20190928_125300

SUN RICE AVENUE Yhtyeen Laulaja, KIVA kulla myös SUOMEKSI Samun laulua ja Musiikkia. TYKKÄÄN HITEISTÄ, Samu&SUNRICE AVENUE.

 

SPOTIFY Vain Elämää ARTISTIT Joka viikko

….Viimeisin LISTA

20190930_093448

 

20190926_131518

LAURI, MAIJA ja ELASTINEN…

20190921_184150

Minun 3 SUOSIKKI ja Pitkäaikaista ARTISTIA…Taitavia, Lahjakkaita ja Muusikoita, Laulaja-Lauluntekijöitä…. Lauria En ole vielä nähnyt Livenä.

20190929_154306

Minun KOTI MUSIIKKIKIRJASTOSSA…

1569760564930

LAURITÄHKÄ ja Elonkerjuu Albumit:

Maailma on Renki v. 2006 ja Tuhannen Riemua 2009

Kuvasta puuttuu 2007 Tuhannen Riemua

 

Tykkään myös Laurin Soolourasta ja Hiteistä2.

20190922_170009

 

20190926_131503

 

1569760586964

Minun 3 SUOSIKKI ARTISTI…, Seurannut MUSIIKKI URAA pitkään ja  joiden Albumit löytyvät Kotikirjastosta.

LIVE MUSIIKKI, KONSERTIT&KEIKAT…

Olen NÄHNYT LIVENÄ

MAIJA VILKKUMAA, ELASTINEN ja JVG.

 

MINÄ, ARTISTIT&MUSIIKKI

Pitkään Kuuntelmalla ja Seuramalla MUSIIKKI MAAILMAA, Kotimaassa ja Ulkomailla….

ko. ARTISTIA, oppii huomaamaan Tykkääkääkö, Nauttiiko ja VIIHTYYKÖ MUUSIKON &MUSIIKIN parissa pitempään ja jatkuvasti vai vaan HITIT&SINGLET Kiinnostavat.

SUOSIKKI ARTISTEJA yritän Käydä myös LIVENÄ katsomassa, jotakin vain kerran ja joitakin useamman kerran.

Haluaisin Nähdä mm. Lauri Tähkän ja Antti Tuiskun.

 

SEURAAN Usean Suomalaisen&Maailman MUUSIKON&ARTISTIN Musiikkiuraa, Klassikko&Vanhoja Tähtiä ja Myös Uusia, Tulevia TÄHTI ARTISTEJA

SUOSITTELEN

Jatkuu myöhemmin…loput 4 ARTISTIA.

 

IMG_20190926_085952_701

 

VINKKI…

Muista myös  MTV3

TANSSII TÄHTIEN KANSSA…

12. KAUSI

1569745080491

20190928_092342

TANSSIT…SUOMALAISET TÄHTIT Tanssi opettajat ja Julkisuuden henkilöt…alkavat 29.9.2019

Olen Seurannut TANSSII TÄHTIEN Omassa Ohjelmasarjaa myös alusta alkaen, jos vuosia…VUODESTA 2006 alkaen: VOITTAJA Tomi Metsäketo, Oppera Laulaja ja Sanna Hirvaskari….

Viime VUODEN VOITTAJAT 2018 Edis Tatli, Nyrkkeilijä ja Katri Mäkinen, Tanssinopettaja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KATSO Aiemmat Artikkelit…

 

KULTTUURI UUTISIA…MUSIIKKI, ELOKUVAT

1569761037611

TULOSSA….CELIN DION Suomeen Elokuussa 2020

 

SYKSY 2019 Suomessa mm.

IMG_20190930_095353_661

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

Myös Albumit Kotikirjastossa; BUBLE useampi ja Ramazzotti 1.

IMG_20190829_114057_830

Jatketaan Seuraavalla viikolla…

IMG_20190908_101213_890

ELOKUVA UUTISIA ja UUTUUKSIA …

1569476820814

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

Seuraan, Tykkään&Viihdyn VIIHDE ja MUSIIKIOHJELMIEN parissa, Suomalaisten ja Kansainvälisten mm. EUROVIISUT.

 

MUSIIKKI on Parasta LIVEKONSERTISSA…

Käyn silloin tällöin Katsomassa, Suosikki Artistejani Suomessa.

Olen Käynyt katsoamssa myös Viihdeohjelmaan tekemistä MTV3, Katsomossa ja vieraillen. Mielenkiintoinen Kokemus, Vuosia sitten.