
Ihana AMARYLLIS, Pinkki….
Eilen oli Kukka nuppu, NYT AMARYLLIKSEN 1. KUKKA,on Avautunut….
Kukan varsi, alkoi mennä heti vinoon.,TUIN Vartta ja lehtiä, Grilakustikuilla ja kuminauhoilla. Kun toinen Kukka vielä, puhkea, siirrän AMARYLLIKSET Maljakkoon…


Ihanat JOULUKUKAT…AMARYLLIS Aukaisee pikkuhiljaa, 2 Nuppua&KUKKAA Odotusta… milloin Kukka avautuu.

AMARYLLISTÄ kannattaa Kastella silloon tällöin, ettei kukka vana kasva liian korkeaksi.

JOULU VALMISTELUT/CHRISTMAS PREPARATION
Aloitan JOULU VALMISTELUT, aina ajoissa. EI ole Kiire Tai STRESSI…
SUOSITTELEN Toimimaan ja Tekemään YHDESSÄ, PERHE&Pariskunta jne. ….Delegoimalla Tekemisiä, jokainen Perheenjäsen pääsee osalliseksi Jouluvalmisteluista…JOULUFIILIS SYNTYY
Meidän Perheessä esim. Perheenjäsenet auttavat&Toimivat Kodin Sisustamisessa ja Autolla käyden, JOULUN RUOKA OSTOKSIA…
Meidän Perheessä EI ole JOULUKUUSTA, AITO KUUSI on oikea, minun mielestäni. On Kyllä ollut Monia AITOJA KUUSIA Jo Lapsuudenperheessä, Omassa Perheessä ja Pienten Lapsien aikaan, oli Lapsille Oma Pieni Kuusi.JOULUPUKKIKIN on vieraillut aiemmin monta kertaa, Isovanhemmillakin kun vielä elivät ja Omassa perheessä, JOULUPUKKI vierili myös Tontun kanssa.
ARVOSTAN&KUNNIOITAN PERINTEITÄ…PERHE&SUKULAISET
Aiemmin kun Vanhemmat ja Toinen Vanhempi vielä oli ELOSSA, vietimme JOULU AIKAA YHDESSÄ, myös Sisarukset tai Vanhempi Sisar ja Lapsenlapset olivat mukana JOULUN VIETOSSA. Yksi Joulu Nuorempi Sisko, Pyysi meidät Muut Perheenjäsenet Yhteiseen Joulun viettoon ja Söimme Joulumenun yhdessä
Ihmiset vanhenevat…Ajat ja Tilanteet muuttuvat, Nyt ei ole enää montaa, LAPSUUDENPERHEESSÄ YHTEISTÄ JOULUA VIETTÄMÄSSÄ, jokainen Lapsi on nyt AIKUINEN, joilla on OMAT PERHEET ja LAPSELAPIAKIN on 4.
KUMMILAPSET&YSTÄVÄT&Perheet ovat Tärkeitä…Lapsia muistetaan kun he ovat Pieniä, vähemmän kun ovat jo Kasvaneet, ovatNuoria Aikuisia.
PARHAIMMAT YSTÄVÄT pitävät vuosienkin jälkeen yhteyttä, Muistetaan&Pidetään Yhteyttä SÄÄNNÖLLISESTI…Yksi tai Muutama Ystävä riittää, mielestäni. ARVOSTAN YSTÄVIÄ, Sielun Kumppaneita…
SUOSITTELEN Lämpimästi…ISOVANHEMPIEN ja KUMMIEN Muistamista ja Yhteydenotto esim. Puhelimitse, jos EI pääse Vierailemaan…on Tärkeää ja ARVOKASTA ELÄMÄSSÄ. Niin minä toimin kun vielä, Isovanhemmat elivät. Muista ISOVAHMMAT EIVÄT ole IKUISIA….
MUISTOT ELÄVÄT IKUISESTI…


Pakaste TORTTU tai VOITAIKINA TAIKINA LEVYT, sulatettuna ja minä levitän Leivinalustalle, huoneen lämmössä.
VIIMEISET JOULU LEIVONNAISET…

Joulutortut, 2 Erilaisella täytteellä.

Suolapalat, PASTEIJAT…
LEIVON vielä…Kuivakkkuja kun valmistan JOULULAATIKOT.
PAISTO 225 C…noin 10 min ja 15 min Pasteija
JOULUTORTUT…
Perinteinen LUUMU marmeladi
Omena-Kaneli Marmeladi

TÄYTTEET…

Uudempi Täyte OMENA-KANELI Marmeladi
JOULUTORTUT…

Ennen Paistoa….

Paiston jälkeen

Nam Herkullisia, ilman Tomusokeriakin….
JOULUAIKAAN Herkutellaan Suolaisilla ja Makeilla Leivonnaisilla vuorotellen… Minä tykkään, Mites SINÄ?

Suolaiset LEIVONNAISET, PASTEIJAT
TÄYTEVAIHTOEHTOJA on useampi
Meidän Perheen SUOSIKKI: Keitetty Kanamuna, Riisi ja Jauheliha-pilkottu sipuli Täyte.

TÄYTTEEN voi valmistaa jo aikaisemmin, Minä valmistin edellisenä iltana.

LEIVONTA….Ensin Kaulitaan Pulikalla tai Kaulimella, Taikina levy, ohuemmaksi.
LISÄTÄÄN VALMIS täyte, toiselle puolelle.

Käännetään toinen taikina levy osa, Täytteen päälle. Painellaa, jauhotetulla Haarukalla kiinni, kuten kuvassa.

VALMIIT Pasteijat nostetaan, Leivinpellille.

HUOM. Voidellaan vatkatulla kananmunalla, ennen paistamista.

PASTEIJAT ennen paistoa….

…Paiston jälkeen.

TUOREET&Lämpimät PASTEIJAT….


Nautitaan esim. Kuten minä kuvassa, Jääkaappi KYLMÄLLÄ KAAKAOLLA.

Nam HERKULLISIA….
VINKKI…Minä laitan TORTTUJA ja PASTEIJOITA, Pakastepussiin ja Pakkaseen, myöhempää Käyttöä varten.
VALMIIT tai Puolivalmiit LEIVONNAISET ja JOULU HERKUT

KARJALANPIIRAKAT ja RIISIPIIRAKAT, Raaka pakaste tai Tuoreet Leivonnaiset
LISÄÄN uusia kuvia tähän….

COCTAILPIIRAKAT, ovat Pieniä Karjalanpiirakoita, joita ostin NYT RUOKAKAUPASTA
Paistan Myöhemmin, TARVITTAESSA. LISÄKSI Valmistan vielä,
Perinteisen MUNAVOIN.

ILTA-SANOMAT NEWS&VOTE, Christmas Cookies 2025 TOP
1. Kotimaista PIPARKAKKUA, Ohut


Kyllä Muistin Ruokakaupassa ja Ostin, TESTASIN ja MAISTOIN…
En tykännyt, eivätkä ole OIKEASTI OHUITA.

Minun 1. ja 2 Äänestyksessä ANNAS Joulupiparit




ANNAS PIPARIT….Ovat Oikeasti OHUITA ja MAUKKAITA JOULUPIPAREITA, Koko Perhe tykkää. SUOSITTELEN….


1. PARHAITA Itse LEIVOTUT, tekemät JOULUPIPARIT, myös TAIKINA…


VINKKI…
Minä Herkuttelen enemmän EI KORISTELUILLA JOULUPIPAREILLA,
jotka Säilyvät myös Pitempään, kannellisessa PIPARI/KEKSIPURKISSA.
Hieman JOULUPIPAREITA ja Aiemmin myös Muita Rakennelmia, Valmistan myös KORISTELTUINA.
KATSO Aiemmat ARTIKKELIT….
Hii there Lovely&Cute U. CALM Down, PEACE&LoVe now, please.
THANKFUL U…Soo Sweet, U Care and Like Me2, really, I Belive now.
LIFE not going Allways, as We want, U know….We2 need PRIVAT CONTACT&Talk Together, NOT MISSUNDERSTOOD, OR.
Contact Me, PRIVATE please…Missing&Thinking U2, U know.
I am Free …After CHRISTMAS TIME. Yes I Follow U Work plan2, as U READ MY Blog2 NICE. What U Want&Plan here SUOMIFINLAND First? I Spend HOLIDAY TIME…

VIIHDE&KULTTUURI ELÄMÄSSÄ….
Nautin ja Tykkään JOULUN AJAN TV OHJELMISTA mm. HYVÄNTEKEVÄISYYS Konserteista, Elokuvista ja Musiikista.
TV, Radio MUSIIKKI, Areena ja NETFLIX
Lovely CHRISTMAS MUSIC, Finnish2

My FAVOURITES, FINNISH….

Long Time FAVOURITE Michael BUBLE…


I am DISNEY FRIEND….
MUSIC, Books, TOYS, MOVIES….TV SERIESand s.o. on….
START My Childfamily, Continue whit MyFamily and Now ADULTWOMAN&ENJOY&LIKES TILL ….RECOMMENDED

LAST CHRISTMAS DISNEY +….
FIRST TIME Watching….
LOVELY NUTRACKER….


Fashinating&LOVELY STORY…GOOD MOVIE.
ENJOY&RECOMMENDED….Look INTERVIEWS…

LAST TIME watching AGAIN…..ALLADIN MOVIE

I have Seen LOVELY DISNEY MOVIES&MUSIC…CINEMAS, TV and Home DISNEY DVD/BLURAYS2 COLLECTION…..


ENJOY NETFLIX…Now Winter Time

AROUND WORLD FAMOUS&POPULAR…2025
…K- POP, DEMON HUNTERS

LOVELY CHRISTMAS MOVIES…
Can watc many Times. ENJOY&RECOMMENDED


SNOW LINE?…NORTH SuomiFinland and LAPPLAND
WINTER TIME, CHANCE…+4 C, SNOW Melting again… and so Dark OUTSIDEDOOR, Morning and Evening….LIGHTS comforting.


Lovely DECEMBER/JOULUKUU….17 and 18… 7 and 6 Days CHRISTMAS EVE 24.12.2025



RAINING Today, Snow MELTING Again….Not Like.
