INFO&Photos David Bowie&SOSIAL MEDIA, Internet…World
MINÄ&BOWIE
Minulle Bowie oli erittäin Tärkeä, merkittävä, monitaitoinen ja ainutlaatuinen Muusikko, artisti ja Taiteilija.
Seurasin Bowien uraa lapsuudesta astijulkosten tiedotusvälineiden kautta. Olikin suuri Yllätys ja koskettava UUTINEN kun tiedotusvälineistä sai tiedon Bowien kuolemasta pitkän 18 kk Syöpä taistelun jälkeen. Olin kyllä kuullut Terveys ongelmista jo 2004, en muistanut. Pitää tunnustaa En meinannut ensin uskoa uutista, ja Herkkänä Aikuisena Naisena Itkuhan sitten tuli, Kuolema on niin lopullista ja olen surrut ja muistellut Davidiä Lämmöllä, Kiittäen, arvostaen ja kiittäen.
DAVID oli kuollessaan 69 vuotias, OLISI täyttänyt 70 vuotta 8.1.2017.
KULTTUURI, ELÄMÄ&MINÄ
Olen kirjoittanut 2 MUISTELUA ja 5 osaisen jutun jo BOWIESTA
Kaikki Muusikot, artististit ja taiteilijat eivät tee yhtä suurta ja koskettavaa merkitystä Minulle ja elämääni. BOWIE oli 1. Ainutlaatuinen, Persoonallinen&IHANA poikkeus.
SIIS vielä kerran kun DOKUMENTTI ELOKUVA Tulee uudestaan SUOMEEN esitettäväksi 9.1.2017 alkaen….KÄYN elokuvan katsomassa uudestaan ja kommentoin, ARVOSTELEN sen näiden YLLÄTTÄVIEN&UUSIEN VIDEOIDEN Jälkee….
HUOM. OLEN KATSONUT 1. Kerran DAVID BOWIE V&A Lontoon NÄYTTELYSTÄ -elokuvan, marrakuussa 2014.
YLLÄTTÄVIÄ LÖYTÖJÄ, KIITOS DAVIDIN Omaiset&Läheiset, SOSIAALINEN MEDIA, YouTube, Insta jne….HIENOA
AARRE. Minun kotikirjastossa. Suomalainen Lehti, julkaistu alkuvuosi 2016
ANSIOT
BOWIEN levyjä on myyty v.2009 asti, 136 miljoonaa kappaletta.
1996 Nimitettiin ROCK and ROLL Hall of Fame.
2007 Oma TÄHTI Hollywood, Walk of Fame.
2013 LONTOO Victoria&Albert MUSEOSSA NÄYTTELY
DAVID BOWIE IS…
Näyttelyn näki Lontoossa, yli 300.000 ihmistä 4 kk aikana.
NÄYTTELY KIERTÄÄ MAAILMALLA, Kesäkuussa 2016 ITALIASSA.
NÄYTTELYSTÄ ELOKUVA, julkaistiin 2014.
BLACK STAR 2016 Bowien Viimeinen ALBUMI, NOUSI ALBUMILISTAN Ykköseksi Yhdysvalloissa Ensimmäisen kerran.
2013 THE NEXT DAY Albumi 2. SIJA.
2016 BOWIELLE Rekisteröitiin Oma TÄHTIKUVIO,
hänen kuolemansa jälkeen.
Tähtikuvio näkyy, MARSIN Lähellä. Tähtikuvio muodostuu 7 tähdestä, jotka muodostavat SALAMAN. Lähes samanmuotoinen Salama oli Piirretty Bowien kasvoihin, 1973 ALLADIN SANE albumin kannessa.
David toimi laulajana, 3 muuta bändin jäsentä. Uusi raaempi hevy versio ”Look back in anger” Julkaistu studioversiona, v. 1991 LODGER uusintajulkaisuussa bonuskappaleena. Kitaristi Reeves Gabrels ja merkittävä yhteistyökumppani 1990 luvulla. Taiteellisesti ratkaiseva, irti kaupallisuudesta ja tekemään musiikkiaa omilla ehdoillaan.
JULKAISUT 2 studio Albumia,
Tin Machine ja 2. ja 1 Live albumin.
TIN MACHINE menestyi hyvin Englannissa 3. Ja USA 28. MyytiinYli 1 milj. kappaletta.
SOOLO SINGLE Real Cool World, teema biisi Cool World elokuvaan. Tanssillista jazzia, Nile Rodgers tuottajana, myös Lets Dance, 1993 BLACK Tie WHIte Noise.
Minulla on TIN MACHINE ALBUMI v. 1989, Julkaistiin toukokuussa.
Se ei kuitenkaan minulle tehnyt vaikutusta ja jäi vähemmälle kuuntelulle. Muistaakseni muutama kappale oli ihan ok ja tykkäsin. En ole kuunnellut albumia aikoihin, joten en enää muista mitkä kappaleet. PITÄISIKIN joku PÄIVÄ Soittaa ja mustella VANHOJA ALBYMEJA, Bowien ja muideln Musiikki Artistien. ENSIN kyllä pitäsi hankkia, LEVYSOITIN kun vanha on jo entinen.
1990 …BOWIE 43 v.
SOUND VISION MAAILMAN KIERTUE
Bowie Ilmoitti ja esitti Kiertueella, viimeistä kertaa vanhoja kappaleitaan.
SUURET KLASSIKOT; Ashes to Ashes, China Girl, Fame, Heroes, Lets Dance, Life on Marc, Modern Love, Space Oddity, STARMAN….
Uudellen julkaisuja Bowien varhaiskaudelta ja lisäksi bonuskappaleita 1981-84 ja 1990-1992
ELOKUVA 1992
THE LINGUINI INCIDEN
Romanttinen komedia, Rosanne Arguette vasta näyttelijätterenä. JULKAISTU uudellen Dvd 2000, Shag O Rama.
LIVE AID
1992 FREDDY MERCURY MUISTOKONSERTTI
Duetto Under Pressure, Annie Lennoxin kanssa. ALL THE YOUNG DUDES, Bowie soitti saksofonia ja HEROES… Video kooste 1992 ja Dvd 2000.
YKSITYIS ELÄMÄ. PERHE.
2.AVIOLIITTO IMAN ABDULMJDIN KANSSA
SIVIILIVIHKIMINEN 24.4.1992 Lausanne, SVEITSI.
KIRKKOHÄÄT 6.6. St. James Episcopal Churchissä FIRENZESSÄ.
Kansainvälinen Somalialainen MALLI Iman ja David, olivat alkaneet seurustella 1990 lopulla. Imanilla oli Tytär v. 1978. Davidillä Poika 1. Avioliitosta Joyey, Duncan v. 1971.
KUTSUVIERAINA mm. Yoko Ono, Bono, Brian Eno, Jerry Hall, Bianga Jagger, Bowien äiti ja George Underwood.
2000 vuonna IMAN ja DAVID saivat TYTTÄREN, Aleksandria Zahra.
***
1992 ELOKUVAROOLI
n. 2 min TWIN PEAKS, Fire Walk Whit Me.
Elokuva perustui, TV SARJA 1990 POPULAARIKULTUURIN SUURIMPIA MUOTILMIÖITÄ. TV-sarja oli Monitasoinen, yhdisti murhamysteeriä, saippusoopperaa ja komediaa.
UUSI ALBUMI
BLACK TIE WHIT NOISE v. 1993
Oli Bowien hääalbumi, häitä varten sävellettyjä instrumentaali musiikkia.
MENESTYI. SINGLE, Jumple They Say. Brittilistan 9.
Ja taiteellinen video, uran parhaimpia.
1993 THE BUDDHA OF SUBERBIA
BBC MINI Tv-sarjan soundtrack 1993.
Yksi nimikappale käytettiin, joten itsenäinen teos Albumi.
BOWIE yksin säveltänyt kaikki kappaleet, myös The Man Who Sold World. Kummankin levyn pitkäaikaisempi, menestystys kaatui kun, ei ollut markkinointia tai kiertuetta.
1995 Työ nimi, Leon.
1. OUTSIDE,
The Nathan Adler Diaries, A Hyper Cycle albumi.
MENESTYI, Britannia 8. Ja USA 21. THE OUTSIDE TOUR Kiertue ulottui yli 20. Maahan, 1995-1996. Kiertueella 30 eri kappaletta, 13 uutta tai uudehkoa.
WORLD ART….Andy WARLHOUSE
1994
BOWIE harrasti maalaamista, useitä näyttelyitä ja yhteisiä projekteja. BOWIE oli myös innokas taiteen kerääjä.
Melodellista poppia, kuten aiempi Bowien tuotanto.
1997 OMA TÄHTI HOLLYWOOD WALK OF FAME
1998 ELOKUVA VELVET GOLDMINE, elokuva perustuu löyhästi Bowieneen. BOWIE kielsi musiikkansa käyttämisen.
1999 BOWIE Duetto Brian Molkon kanssa, Placebon
Whit out You I am Nothing.
ALBUMI 2002 HEATHEN
Albumi oli tummasävyismpi, Bowie vanhettunut. Soitti albumilla useita instrumenttejä.
Levy sai hyvät arvostelut ja MENESTYI.
ALBUMI REALITY 2003
Maailmanlaajuinen kiertue 2003-2004.
MYÖS SUOMESSA 2003 JA KESÄKUUSSA 2004.
….SAIRAUSKOHTAUS, valtimotukos ja leikkaus 2004 kesken kiertueen.
…
66 VUOTIS PÄIVÄN KUNNIAKSI 2013 SINGLE;
WHERE WE ARE NOW?
ALBUMI
NEXT DAY 2013
…
KAUNIS, YKSINKERTAINEN&KOSKETTAVA JÄÄHYVÄINEN Davidiltä Meille Kaikille, jotka Arvostimme, Rakastimme&Seurasimme Hänen Elämäänsä&LAHJAKKAAN, MONITAITOSEN TAITEILIJAN Uraa. KIITOS.
VIIMEINEN JULKAISU
69 VUOTIS SYNTYMÄPÄIVÄNÄ 8.1.2016,
ALBUMI BLACK STAR
10.1.2016
MAAILMALLA LEVISI TIETOA…
YLLÄTTÄVÄ SURU UUTINEN
DAVID BOWIE ON KUOLLUT
Bowie kuoli Kotonaan NEW YORKISSA, läheistensä ympäröimänä.
TAISTELTELTUAAN MAKSASYÖPÄÄ VASTAAN, 18 kk. Bowie toivoi testamentissaan, tuhka siroteltaisiin Budhalaisin menoin Indonesialiselle Balin saarelle. BOWIE jätti omaisuutensa, Puolisolleen Imanille, Pojalleen Duncanille ja Tyttärelleen Aleksanderille, pitkäaikaiselle avustajalle ja tyttären hoitajalle.
Kuolintodistuksen mukaan, BOWIE Tuhkattiin 12.1.2016.
DAVID BOWIE asui ja eli loppuaikansa perheensä kanssa, New Yorkissa. Davidillä oli Duncan poikansa huoltajuus. Näyttäytyi harvoin julkisuudessa, toimi koti isänä, maalaten ja keräten taidetta.
DAVIDIN Poika 1. Avioliitosta Angien kanssa, DUNCAN JONES v. 1971, toimii elokuvaohjajana.
DAVIDIN Tytär 2.Avioliitosta Imanin kanssa, ALEKSANDRA,
lempinimi LEXI? v. 2000 on opiskelija.
MINÄ&DAVID BOWIE
Minulle uutta tietoa runsaasti 1991 alkaen. Olen seurannut BOWIEN uraa, mutta en enää niin aktiivisesti 1991 ja 2004 jälkeen. Pitääkin tutustua ja perehtyä viimeiseen vuosikymmennen ja kehuttuihin albumeihin. EN ole ostanut vielä…viimeistä BLACK STAR Albumiakaan.
Taide keräily ja julkisuudesta vetäytyminen oli tiedossa. BOWIE oli vuosikymmenien ajan MUUSIKKO STARA&Legenda, Edelläkävijä, sai elää mielenkiintoisen, pitkän ja Rikkaan elämän, niin yksityiselämssä kuin ELÄMÄNMITTAISEN MUUSIKON URANSA AIKANA. Bowie oli jo vanha mies, mutta Sairaus ja kuolema yllättivät kuitenkin.
Tiesin kyllä BOWIEN moni lahjakkuudesta, mutta en tiennyt TAIDE MAALAUKSESTA. AINA oppii jotain uutta, mielenkiintoista pitääkin tutustua ja tutkia lähemmin. Nyt muistelemaan ja jään odottelemaan MUISTOKONSERTTIA…
1.MUSIIKKI. TV. MUSIIKKIVIDEOT. ELOKUVAT. TV-ohjelmat ja konserttitaltioinnit. VIDEOT ja YouTube.
IHANA AINUTKERTAINEN ELÄMÄ…
MUISTOT JA MUSIIKKI ELÄÄ IKUISESTI.
KAUNIS KIITOS vielä Viimeisen Kerran BOWIE, Monipuolinen&Lahjakas TAITELIJA-ARTISTI, Muusikko, Sanoittaja-Säveltäjä, Tuottaja, Näyttelijä, Perhe Ihminen, myös maalari ja taiteen Ystävä, keräilijä….
I ENJOY LIFE&READING. WORLD&HomeNEWS, CULTURE, Trends, INFO, Sience, Fashion, ART…Fasinating….SMILE
Minun 5. Osainen BOWIE juttu ja lisäksi muistelut.
KATSO INFO DAVID BOWIE
Katso lisää Kuvia&Infoa PINTEREST…
LÄHTEET:
Kirja kotikirjastostani, Tenho Immonen David BOWIE-Rockin Kamelontti v. 2005.
David BOWIEN Musikki, Video ja Elokuvatuotanto vuosikymmenien ajalta.
DAVID BOWIE – Brought new, sophisticated spacey rock music into the 1970’s, single-handedly, from 60’s corny pop-rock. He is one of a kind. 2013.
PHOTOS VOGUE and INTERNETMajor TOM SPACE ODDITY 1970
Ziggy Stardust 1973 LONDON
BOWIE STYLE 1970-1990
Iggy POPJohn Lennon and David Bowie at the Uris Theater in New York City, New York (Photo by Ron Galella/WireImage)
Tina Turner…Freddie Mercyry QUEEN….
CLASSIC, STAR, CAMELONT, MULTUTALLENT, MOVIES. ACTOR. MUSIC MAKER….
The MAN who feel the EARTH 1976 MOVIE. Bowies 1. ACTOR.
Merry Christma Mr Lawrence Ohjaus; Nagisa OSHIMA 1983
PHOTOS Internet
NEW TRENDS. FASHION STYLES. CHANGES….
DAVID….VERSASTILE ARTIST&MUSICAN, ROCKǸ ROLL CAMELEON&FORRUNNER…
David was Style, Cute&Talent ONE Biggest MUSICAN ARTIST. ROCKN&POP MUSIC ICON, FRONT STEPS, WORLD POPULAR&FAMOUS, He Make&Follow New ART, MUSIC, FASHION, Trends and so on Travel&Live LA, NewYork, Berlin, London….
He Say DOCUMENT
” I was One of first, Who Use Music Rock´n` Roll, exploit to Me. ”
Me PINTEREST….Me NEW. INCRIDIBL! What? CLEVER DO. THINK&Understand now. APPECIATE. Peace&LoVe. NEWS 8.1. 2016 LATES MUSIC&Message ALBUM David Bowie – Blackstar…. RIP&MISS U.
TV TEEMA 23.1.2016 KULTTUURI MUSIIKKI
David BOWIE 1947-2016.
Musiikki historiaa, Klassikoita ja Uutta…Musiikki video BLACK STAR 11/2015 ….
KIEHTOVA MUSIIKKI&VIDEO. MUSIC is LIFE. ENJOY2. Kiehtova&Lahjakas Muusikko, muistellen….KATSO/Watch INFO Yle.fi Areena SUOSITTELEN. Katsoin, tykkäsin. KIITOS&Arvostan. Seuraa Blogia… SEE U.. SMILE
…
DAVID BOWIE 7.1.2016 JULKAISTU… LAZARET
Klo 21.00 David Bowie: Lazarus (2016)
”Look up here, I’m in heaven…” David Bowien viimeiseksi musiikkivideoksi jäänyt Lazarus julkaistiin 7.1.2016, kolme päivää ennen Bowien kuolemaa. Videon ohjasi Johan Renck.
3 päivää aikaisemmin ennen David BOWIEN KUOLEMAA,
julkaistu Lazarus video
YLLÄTYS…Yllättävä teko ja tapa tiedottaa. UPEA VIDEO.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KATSOMAAN…
Kaunis, taitellinnen, kiehtova tarina, todellinen, koskettava… Hieno, upea teko ja Mahtava ponnistus sairaalta Bowielta. Ajattelemisen aihetta, Jokaiselle IHMISELLE Aikanaan tulevan ja kohdattavan, Kuoleman ja Elämän loppumisen voi kohdata myös omalla tavallaan, muistaen kaipaamaan jääviä ja Kauniisti. Kaikessa Rauhassa, Rakkaiden ja tärkeiden Läheisten ympäröimän, Rakkauden ympäröimänä. SMILE throught Tears. LoVe&Peace xoxox
…
1971-1973 Ziggt StardustWe can be Heroes 1977
DAVID BOWIEN VIISI VUOTTA Dokumentti
Francis Whatelyn ohjaama dokumenttielokuva kertoo David Bowien (alkujaan David Jonesin) pitkästä ja monikasvoisesta urasta viiden tärkeän vuoden kautta. Ne valottavat Bowien yllätyksellisiä käänteitä ja muodonmuutoksia sekä hänen inspiraatiolähteitään. Kameleonttimaisen tähden nousu pop-ikoniksi liittyi jatkuvaan uuden etsimiseen.
Käännekohtien vuosina dokumentissa esitellään 1971, jolloin Bowie kehitti itselleen alter egon, kosmisen rocktähden nimeltä Ziggy Stardust, 1975, jolloin hän muuttui kokaiinikoukussa olevaksi jääkylmäksi soullaulajaksi nimeltään Thin White Duke ja näytteli muukalaista elokuvassa Mies toisesta maailmasta, taiteellisesti antoisan Berliinin-kauden huippu, Low’n ja Heroesin vuosi 1977, Scary Monstersin ja Ashes to Ashes -singlen vuosi 1980, sekä vuosi 1983, jolloin Bowie teki suurimpiin kaupallisiin menestyksiinsä kuuluneen singlen Let’s Dance ja lähti puoli vuotta kestäneelle Serious Moonlight -kiertueelle.
”Pidän itseäni keräilijänä, keräilen persoonallisuuksia ja ideoita”, Bowie sanoi, ”olen tarinankertoja.” Hän toisti haastatteluissa ettei ole rocktähti, hän vain käyttää rockia välineenään. Bowie oli kulttiartisti josta tuli supertähti…..
Ennen julkaisemataon Dokumentti BOWIEN 5 tärkeimmistä vuosista MUSIKKI MAAILMASSA. MENNESTYKSESTä. HITEISTÄ. YHTEISTYÖKUMPPANEISTA……
KATSO. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
Katsoin ja tykkäsin, uutta ja mielenkiintoista tietoa, Bowiesta Artistina Kulissien takana…Kerron lyheysti vuosista. Merkitsin omat Suosikki kappaleet ISOILLA KIRJAIMILLA.
MUSIIKILLISESTI TÄRKEIMMÄT VUODET…
David Bowie 5 Years 1969-1973HUNKY DORY 1971
1971-1973
CHANGES; Hunky Dory
Life on Mars; Ziggy Stardust hahmona.
Kokeiluja, Kaikenlaista taidetta, Vapaan seksin aika ja huumeet yleisiä. Peace&Love kulttuuri.
Etsien oikeita yhteistyökumppaneita.
Viimeinen Esiitymine ja Luopui Ziggy hamosta 1973.
ALBUMIT;
David Bowie 1967, SPACE ODDITY 1969, The MAN WHO SOLD WORLD 1971, HUNKY DORY 1971, THE RISE AND FALL ZIGGT STARDUST and the Spiders from Mars 1972 and Alladin Shane 1973 and PIN UPS 1973.
1974-1975
Davidin Musiikillinen muuttuminen, uusia vaikutteita mm. Soulista.
Oma leimaisuuttta, Musiikillista kehitystä ja OMALLA TAVALLA.
Tärkeä taustahenkilö Muusikko, Kitarsti Luther Vanrough, joka oli yksi monista vaikuttajista. Teki palapelimäisesti työtä ja musiikkia.
Golden Years. Station to Station.
Yritti siirtää kokemaansa, huumeiden vaikutuksesta Musiikkiin. Kokeiluja Musiikkillisesti Äänen Kierto, Davidin idea.
Otti vaikutteita myös, Konemusiikki yhtyeestä Kraftwerkistä.
HUUMEIDEN KÄYTTÖ Yliannoksen partaalla. SEINÄ. MUUTOS.
Muutti pois LOS ANGLESISTA.
ALBUMIT DIAMOND DOGS 1974,
YOUNG AMERICANS 1975
1976-1977
Muutto BERLIINIIN. UUDET KUVIOT ELÄMÄÄN.
Musiikki uuteen suuntaaan, kehittäen uusi kieli.
Huippumuusikoita yhteistyökumppaneina, Brian Sukulaisielu (Discreet albumi).
Yhdessä erilaisten muuskoioiden kanssa, ilmiömäistä musiikkia. Löytyi mm. uusi Musiikki laite, jolla sävelkorkeuden säätäminen mahdollista.
Davidille OMA TAHTO. Tehdä mitä haluaa, ei mitä häneltä odotettiin. Uusia ääni maisemia, tunnelmia ilman laulua esim. Warzawa; Zow.
ALBUMIT; STATION to STATION 1976, LOW, HEROES.
1979-80
Menneisyys Osa tulevaisuutta. Vaikutteita Nuorisokulttuureista…
ASHES to ASHES video. Davidin mielestä Yksi parhasita kappaleista, joita on tehnyt.
FASHION. SCARY MONSTER.
ALBUMIT LODGER, SCARY MONSTER 1980.
1982-1983
ESIINTYJÄ. KULTTIARTISTI.
TAUKO. Muutto LONTOOSEEN.
KIERTUE LETS DANCE – STADION.
Albumi SERIOUS MOONLIGHT 1983. FAME.
Kokeellinen levy ja Tyylin vaihdos.
MAAILMAN LAAJUINEN SUOSIO.
Davidin omin sanoin, Kaupallisuus huomioon ja Muusiikon Tulevaisuus omiin käsiin.
ALBUMIT LETS DANCE, TONIGHT 1984 and Never Let Me down 1987.
2003 TAUKO…
KUKA DAVID BOWIE ON?
…
Rebel Rebel
Klo 22.05 David Bowie: A Reality Tour (Britannia 2004)
David Bowie esittää Point Depotissa Dublinissa marraskuussa 2003 taltioiduilla kahdella keikalla kattavan kokoelman suurimpia hittejään pitkän uransa varrelta. Keikat olivat osa menestyksekästä Reality-kiertuetta. Konserttitaltioinnissa kuullaan mm. Rebel Rebel, Ashes to Ashes, The Man Who Sold the World, Changes, Ziggy Stardust, Fame, Under Pressure, Heroes, Five Years ja Hang on to Yourself.
LIVE KEIKKA
Kokoelma BOWIEN hittejä…
Rebel Rebel
Release
ALL THE YOUNG DUDES
Be my wife
THE LONLIEST GUY
UNDER PRESSURE Duett whit Gail Ann Dursey BassQuitar&Singer
LIFE ON MARS
LOVING THE ALIEN
CHANGES
HEROES
Five Years, Hang to yourself and ZIGGY STARDUST
….
MUSIIKKIA. MUSIIKKIVIDEOITA. KUVIA. HAASTETTELUJA.
TV OHJELMIA JA -TALTIOINTEJA….
RUNSAASTI HIENOJA MUSIIKKI VIDEOITA PITKÄN ELÄMÄNIKÄISEN MUUSIKON URAN AIKANA. MYÖS 3 VIIMEISTÄ VIDEOTA KOSKETTIVAT MINUA. SUOSITTELEN TUTUSTMAAN.
Klo 23.03 David Bowie: Where Are We Now? (2013)
David Bowien 66-vuotispäivänä 8.1.2013 yllättäen julkaistun, Bowien Berliinin-vuosia muistelevan musiikkivideon ohjasi videotaiteilija Tony Oursler. ALBUMI The Next Day.
JULKAISTU 8.1.2013 BOWIE 66 years. WHERE ARE YOU NOW?
BERLIINI AIHEINEN MUSIIKKIVIDEO 2013.
TV TEEMALAUNTAI 23.1.2016 MUSIC VIDEOS, Documents, MUSIC conserts….MUSIC Speaks…8.1.2013 DAVID BOWIE; Where We are Now?
ME PINTEREST…..MUSIC WORLD LIFE&Living…Rain,Sun…Excellent,Brilliant Music Connected people all over World. We Know, I APPRECIATE U Choice. WESOME&Well done MUSIC&PICS. BE Allways Yourself&U own Way&LIFE….Yle.fi AREENA MUSIC LIVE forever. You Lovely&Touch My HEART. BIG THANXS. Life Go on….Memories safe. SEE U Smile
WHAT. INCRIDIPLE….PICS. MUSIC. ALL VIDEO. I cant Belive What I just seeen. Think…THINK….We were Really Connected to David last Breth. AWESOME. MUSIC make BRIDGES.
…..
Klo 23.08 Ziggy Stardust – The Director’s Cut (Britannia 1973)
Dokumentaristi D.A. Pennebaker kuvasi David Bowien Ziggy Stardust & The Spiders from Mars -konsertin Lontoon Hammersmith Odeonissa 3. heinäkuuta 1973, kun Ziggy/Bowie järkytti yleisöä (ja bändiä) ilmoittamalla jättävänsä konserttilavat. Bowien yhtyeessä soittavat Mick Ronson, Trevor Bolder ja Mick Woodmansey. Nyt nähdään Pennebakerin myöhemmin työstämä, uudelleen masteroitu ja leikattu dokumenttielokuva tuosta legendaarisesta konsertista, joka jäi Ziggy-hahmon viimeiseksi esiintymiseksi. Dokumentissa kuullaan muun muassa kappaleet Space Oddity, All the Young Dudes, Suffragette City, Time ja Rock ’n’ Roll Suicide sekä Bowien tulkinnat Lou Reedin laulusta White Light / White Heat ja Jacques Brelin laulusta My Death.
LIVE KESÄKONSERTTI 1973
Erittäin Mielenkiintoinen Dokumentti, joka näytti elämää myös Lavan ja esiintyjän takahuoneesta. Viimeinen Julkinen esiintyminen Ziggy SStardustina hamossa Davidillä. Ensimmäinen Vaimo Annie, yhteityökumppanaieita ja Bändin, avustaja ryhmän jäseniä näkyi myös dokumentissa.
CHANGES, SPACE ODDITY, TIME and LETS SPEND NIGHT TOGETHER Sing to Mick.
…
Happy Birthday 8.1.2106 VOGUE.com
Klo 0.34 David Bowie: Blackstar (2015)
”I’m a blackstar, I’m a star’s star…” David Bowien kymmenminuuttinen surrealistinen musiikkivideo Blackstar julkaistiin 19.11.2015. Videon ohjasi Johan Renck.…
Lauantaina 23.1.2016 Teemalla vietetään pitkä ilta yhdessä David Bowieta muistellen. Kokosimme sitä odotellessa joukkoistetun soittolistan Bowien laajasta tuotannosta. Siitä tuli upea. Kiitos ja olkaa hyvät!
Soittolistan kappaleet aakkosjärjestyksessä (niiden toivomuksesta, jotka eivät käytä Spotifyta)
1984
5:15 the Angels Have Gone
Absolute Beginners
After All
Aladdin Sane
All the Madmen
All the Young Dudes (Mott The Hoople)
Amsterdam
Andy Warhol
Ashes to Ashes
Be My Wife
Because You’re Young
Big Brother
Blackstar
Blue Jean
Boys Keep Swinging
Breaking Glass
Bring Me the Disco King
Cat People (Putting Out Fire)
Changes
China Girl
Criminal World
Dancing in the Street (with Mick Jagger)
Days
Diamond Dogs
Don’t Sit Down
Drive-In Saturday
Fame
Fascination
Five Years
Golden Years
Hallo Spaceboy (with The Pet Shop Boys)
Heathen (The Rays)
Heroes
Holy Holy
I Can’t Give Everything Away
I’m Afraid of Americans
I’m Deranged
In the Heat of the Morning
John, I’m Only Dancing
Jump They Say
Kooks
Lady Grinning Soul
Lady Stardust
Lazarus
Let’s Dance
Letter to Hermione
Life on Mars?
Little Wonder
Look Back in Anger
Love Is Lost (Hello Steve Reich Mix)
Loving the Alien
Lust for Life (Iggy Pop)
Memory of a Free Festival
Moonage Daydream
My Death (Live)
Nite Flights
Paralyzed (The Legendary Stardust Cowboy)
Queen Bitch
Quicksand
Rebel Rebel
Right
Rock ’n’ Roll Suicide
Slip Away
Slow Burn
Sorrow
Soul Love
Sound and Vision
Space Oddity
Starman
Station to Station
Strangers When We Meet
Stay
Subterraneans
Suffragette City
Teenage Wildlife
The Bewlay Brothers
The Jean Genie
The London Boys
The Man Who Sold the World
The Prettiest Star
The Secret Life of Arabia
The Stars (are out tonight)
The Wedding Song
The Width of a Circle (Live)
This Is Not America (with The Pat Metheny Group)
Thursday’s Child
Time
Time Will Crawl
Under Pressure (with Queen)
V-2 Schneider
Valentine’s Day
Warszawa
What’s Really Happening?
Where Are We Now?
Wild Eyed Boy from Freecloud
Wild Is the Wind
Word on a Wing
Young Americans
Ziggy Stardust
Listaa täydennetty 23.1.2016
…
VOGUE NEWS&TRENDS 8-9.1.2016…
Morning David Bowie Outside His New York Apartment More Info. VOGUE.com
UUTISIA KULTTUURI 14.1.2016 David BOWIE KUOLI MAKSASYÖPÄÄN. EI Hautajaisia. TUHKATTU jo New YORKISSA: MUISTOKONSERTTI MAALISKUUSSA. Seuraan&ARVOSTAN. Hieno&KIITOS. Iltalehti.fi | IL – Suomen suurin uutispalvelu
MUSIIKKI TÄHTEÄ. SAMMUNUTTA…. MUSTAA/VALKOISTA TÄHTEÄ on MUISTELTU YMPÄRI MAAILMAA….MUISTELLAAN VIELÄ PITKÄÄN.
MUSIIKKI&IHANAT, RAKKAAT MUISTOT ELÄVÄT IKUISESTI.
Photo FAMILY 2000.
BLACK STAR ALBUM 8.1.2016
RIP. Kaunis Kiitos David BOWIE kanssamme vietetystä Ihanasta, koskettavasta ja Ikimuistettavasta ajasta. RAUHAA&RAKKAUTTA ja VOIMIA Bowien Perheelle, Vaimolle Imanille ja Tyttärelle, Sukulaiisille, läheisille ja tuttaville.
LUOTA&TOIVOA AINA ELÄMÄSSÄ….SURUTYÖSSÄ AIKA PARANTAA, tiedän omasta kokemuksesta. SAD, Sorrow but Hope&SMILE. LIFE go on….
Nyt vain Me Bowien Lapset, odottelemme Maaliskuussa 2016 järjestettävää Muistokonserttia. Toivottavasti se Televisioidaan ja näytetään, meille Katsojille, jotka emme pääse tai mahdu paikanpäälle Muistokonserttiin.
Minä Heini, Acataikuinennainen&HXSTYLE Blogia kirjoitteleva ja Elämää pohtiva, Musiikista joka päivä Nautttiva&Rakastava….Seurasin David Bowien Kiehtovaa&Taiteellista, älykästä, monitasoista, Ylä ja alamäkiä jne…Musiikkia ja Elämää jo n. 1980 luvulta asti. Nautin&Rakastan BOWIEN Omaperäistä, Kamelonttimaista taidetta ja ARVOSTAN MONIPUOLSIENA&LAHJAKKAANA ARTISTINA-TAITEILJANA Musiikinintekijän ja Esiintyjänä. Palaan vielä kerran myöhemmin Keväällä, Muistokonsertin, omien kokemuksien ja muistojeni parissa asiaan.
DAVID BOWIE… POPLEGENDA. KAMELONTTI. LAHJAKAS. MONITAITOINEN. VAIHTOI TYYLEJÄ. LOI UUTTA MUSIIKKIA JA VIDEOITA. LAULAJA-SANOITTAJA. SOITTAJA. TÄHTI JA ELOKUVA NÄYTTELIJÄ….
RIP
DAVID BOWIE 8.1.1947-10.1.2016
JULKAISI URALLAAN…
26 ALBUMIA ja 111 singleä.
SPACE ODDITY 1969
BOWIE Kuvitteellinen Astronanautti Major Tom. Kappale julkaistiin joitakin viikja aikaisemmin, maailman enismmmäistä Kuu kävelyä. David oli 22 vuotias.
KIEHTOVA TARINOITA ja MUSIIKKI VIDEOITA, MUSIIKKI&LYRIIIKAT, KOMEA&TYYLIKÄS DAVID, VAIHTELEVA TYYLI, MONITAITOINEN-LAHJAKAS ARTISTI&TAITEILJA, NÄYTTELIJÄ…
Minun Suosikki kappaleita
edellisten lisäksi ovat mm.
Fashion, Ashes to Ashes, Lets Dance, China Girl, Time, Too Dizzy, Thats Motivation, Absolute Beginner, Modern Love, Blue Jean 2009…
David BOWIES Birthday SUITE is Ultimete British Gent Style…
ME&DAVID BOWIE MUSIC….
DAVID BOWIE…MUSIC, STYLE, MUSICVIDEOS, MOVIES….
1 DAVID BOWIE…
CONCURLATIONS, KEEP DO GREAT WORK&STYLE..
I WHISH ALL BEST in FUTURE, LoVe&Peace, HAPPINESS ENJOY LIFE&LIVING.
MY ONE Favourite MUSIC CAMELONT&TALLENT &Own Style&Personal Music&Voice. Singer-songwriter. ENJOY&LoVe. Follow Long time….I cant remember How it star…. First Seee&Hear maybe in TV, Magazines, Music, internet….Have Seen LIVE…APPRECIATE&LoVe MUSIC.
FASHINATING, Important People in WORLD MUSICS ARTISTS. I Should Write more about David Bowie, maybe later. …
WHAT? INCRIDIBLE? THINK. I CONTINUE. LATER…
MUSIC HISTORY. Classic. LP. VINYLS. MyHOME Library. Thinking&MEMORIES. Differst Style MUSIC. Enjoy&LIKE. Smile
Merry Chritmas MR Lawrence….One My Favourite MOVIE 1983….
January 10 2016 – David Bowie died peacefully today surrounded by his family after a courageous 18 month battle with cancer. While many of you will share in this loss, we ask that you respect the family’s privacy during their time of grief.
FILL Before PUBLISHED just HEARD NEWS….
RIP. THINK&MISS YOU…
RIP BOWIE Closed people and PEACE&LoVe, STRENGHT for FAMILY .