KUVAGALLERIA. MATKAT ja MAJOITUS. KANNATUSJÄSENYYS
SODANKYLÄN 32. ELOKUVAFESTIVAALIT keräsivät yli 28.000 katsojaa, jotka kerääntyivät 4 ESITYSPAIKALLE.
LOPPUUNMYYTYJÄ NÄYTÖKSIÄ oli 24 kpl.
Sivuaa 2. SUURINTA KÄVIJÄMÄÄRÄ, joka oli 2016.
PÄÄVIERAINA oli 2 Europpalaista Elokuva tekijää;
Espanjalainen Ohjaaja, CARLOS SAURA. Työskennellyt Elokuvalalla jo yli 50 vuotta.
AAMUKESKUSTELU 17.6.2017
Sakasalainen ”Uuden aallon” Fassbindet Näyttelijätähti, HANNA SCHGYLLA. AAMUKESKUSTELU 15.6.2017
KANSAINVÄLISTÄ Näkemystä myös, Ranskalainen BERTRAND BONELLO, Luokkatrilogiasta tuttu PER FLY ja Kiitelty NEBEL IM AUGUST -elokuvan KAI WESSEL.
KOTIMAISTEN ELOKUVIEN TÄHTIÄ ja TEKIJÖITÄ…
KOTIMAISIA VIERAITA mm.
PETER VON BAGH JÄÄHYVÄIS ELOKUVA:
LAULUJA UTOPIASTA… ENSI-ILTA
Jonka Jouko Aaltonen teki loppuun. NÄYTTELIJÄ SINIKKA SOKKA, taitava ja hurmaava. Eija Pokkinen ja TYTTÖ NIMELTÄ VARPU, ohjaaja Selma Vilhunen ja Paula Vesala.
ENSI-ILTA VIRAALI -esikoispitkä elokuva, Thomas Laiselaa.
FESTAREILLA oli esillä myös SUOMI 100 elokuvasarja, Suomifilmien kadonneet aarteet…UUSI Carte Blanche -perinne Esko Valtaojan Suosikkielokuva, Kiinatar ja Peili….
ISO TELTTA, ERIKOISNÄYTÖKSET…
olivat SUOSITUMPIA
Suuren Opperan Kummitus, Jos Rakastat Olavi Uusivirta ja Neil Hardwick,
CANNES 2016 VOITTAJA, HYMYILEVÄ MIES.
OHJAUS, Juho Kuosmanen
SUOMALAISTA ELOKUVAHISTORIAA 2016
CANNES VOITTAJA…
Toiseksi ARVOSTETUIN Kilpailusarja, KULTAISEN PALMUN Jälkeen
UN CERTAIN RECARD
Katso Aiemmat Artikkelit ja Elokuva ARVOSTELU.
…SEURAAN Elokuva KLASSIKOUTA, Uutisia ja Trendejä, Kotimaassa ja Maailmalla. Oken KATSONUT ja Arvostellut ELOKUVAN.
YLE TV1, Carlos Saura, elokuva Korppi Sylissä v. 1976 nähtiin myös Sodankylässä
CARLOS SAURA
4.1.1932 –
PITKÄ ELOKUVAURA, Muistoja ja Menneisyyttä käsitteleviä elokuvia.
NYKYELOKUVAN SUURI KLASSIKKO ELOKUVAOHJAAJA
Taiteilijaperhe, Äiti Pianisti ja Veli Taidemaalari. Isä opetti Muistelemaan menneitä ja työnvuoksi, perhe muutti kaupungista toiseen. Espanjan Sisällissota vaikutti, välttää kokeiluja ja turhia otoksia kuvastilanteessa. Hän harjoittelee Näyttelijöiden kanssa etukäteen, kuvataan Kronologisessa järjestyksessä…Näyttelijöiden roolit ja Elokuvan kehitys näkyy.
MUISTELI mm. Ystävä-ohjaajaa Mestari, LUIS BUNUEL ja Appiukko CHARLES CHAPLIN. Saura oli Naimisissa, Geraldine Chaplinin kanssa.
Monipuolisesti taiteita harrastava. Elokuvan tekeminen yhdistää; Tarinankerrontaa, lavastus, musikki ja tanssi, Valokuvaus, joita hän rakastaa. VALOKUVAUS on Punainen lanka, hänen Ohjaajan Pitkällä Elämänikäisellä uralla.
VIIMEINEN KYSYMYS, Mikä Elokuva Autiolle Saarelle?
”Jokaisella on sisällään oma elokuva, jonka näkee kun sulkee Silmät.
INFO&KUVAT Midnight Movie Festival, YLE Uutiset&Kultturi
PALKINNOT…
SODANKYLÄ PALKINTO
VUODESTA 1988, Taitelijatoimikunta myöntää, Työtä jolla on EDISTETTY SUOMALAISTA ELOKUVAKULTTUURIA
2017 Elokuvataiteen Tohtori…EEVA KURKI
Peter von Bagh & Mika Kaurismäki
HIENOA, että SODANKYLÄN Elokuvajuhlat, KLASSIKKO ja pitkä perinne jatkavat vuodesta toiseen MAAILMAN KULTTUURIN ja Elokuvien, uutuuksien ja klassikoiden Näyttämistä Suomessa, Sodankylässä.
Nautin, Tykkään&Arvostan Peter Von Baghin Elämäntyötä ja Elokuva Festivaaleja.
ONNEKSI olkoon kaikille palkituille.
EN löytänyt listaa kaikista muistetuista ja palkituista?
KÄYKÄÄ ELOKUVISSA ja
KATSOKAA erilaisia Elokuva…
NAUTTIKAA&Viihtykää
HIENOJEN TARINOIDEN PARISSA
Sopii Kaiken Ikäisille, Lapsista-Vanhuksiin, Perheille.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
NYT jatketaan muilla KULTTUURIA& AJANKOHTAISTA ja Vinkkejä KESÄLOMALLE…
Yksi Tunnetuimmista Satuhahmoista on MUUMIPEIKKO, asuu perheensä kanssa Muumitalossa, Muumilaaksossa. Muumit seikkailevat ja heille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. TARINOIHIN SISÄLTYY MYÖ OPETUS JA ELÄMÄN VIISAUTTA.
Muumikirjoja on käännetty 45 kielelle. MAAILMANLAAJUONEN SUOSIO, Sarjakuvaa julkaistu v. 1954 lähtien Lontoossa ja myöhemmin 40 massa. Erityisesti MUUMIT ovat Japanilaisten ja Meidän Suomalaisten Suosiossa.
Kirjojen lisäksi; Sarjakuvakirjoja, Animaatiosarjoja ja Elokuvia, Radio- ja kirjasovelluksia, lukuisia Näyelmiä ja Opperoita. Meille Suomalaisille on tullut vuosikymmenien aikana tutuksi, MUUMILAAKSON TARINOITA TV-sarja.
Ensimmäinen MUUMI TEOS, 1945 SMÅTROLLER och den stora översvämningen. Suomeksi 1991, Muumit ja Suuri tuhotulva.
SUOMEN KÄÄNNETYIN KIRJAILIJA
MUUMIMUSEO, v. 1987…
NYKYSIN TAMPERE TALOSSA 2017
METSO pääkirjasto. Sisältää Tove Janssonin alkuperäisiä Muumiteoksia.
Portaiden päässä oli ATRIUM ja AULA, josta opastettiin PARVELLE…
KATSEENI osuin ensin ihastuttavaan katto kupoliin ja kauniiseen kattokruunuun….
PARVI kiersi ympäri, seinillä oli paljon Isoja, maalauksia edellisistä Presidenteistä ja puolisoista. Taulujen välissä oli, kiehtovia ja kauniita lasisia pallovalaisimia.
TÄÄLTÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄ JUHLIEN
….TV- haastatteluja tehdään mm, ei ole tilava tai iso tila. Upea, kaunis ja Tyylikäs parvi.
KAUNIS ja ihana PARVI, josta johti vielä kaksi ovea lisäparvelle, ei ollut auki.
PARVELTA näki hyvin alempaan kerrokseen, josta kierros jatkui…
PALASIN kapean portaikon kautta, takaisin alempaan kerrokseen…
UPEA, kaunis ja koskettava VEISTOS, PATSAS. Isokokoinen ja huomiota herättävä..
ATRIUM…
PRESIDENTTIEN RINTAVEISTOKSIA…
Urho Kekkonen, Martti Ahtisaari ja
11. PRESIDENTTI 2000 – 2012.
Tarja Halonen,
SUOMEN 1. NAISPRESIDENTTI
MAUNO KOIVISTO 1982 – 1994 ja NEUVOSTOLIITON PRESIDENTTI Michael Gorbatsov…
NYKYINEN 12. SUOMEN TASVALLAN PRESIDENTTI
v. 2012 –
SAULI NIINISTÖ ja Kiinan Presidentti Xi Jingping 8.4.2017 Valtiovierailu, Mäntyniemi.
Kierroksen aikana oli Käytäviä, Avaria tiloja ja läpikäveltäviä tiloja, Avoimia ja suljettuja ovia, joka puolella…
VALTIOSALI…
Jossa ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISET Pidetään ja näytetään Meille, TV-Katselijoille ja EI kutsututuille …
Kauniita YKSITYISKOHTIA ja tyylikkäitä mm. Kukkia, koriste esineitä, kynttiläjalkoja, seinissä ja pöydillä…
KIEHTOVIA YKSITYSKOHTIA TAIDETTA, VEISTOKSIA, MAALAUKSIA runsaasti, vanhoja uuneja ja huonekaluja, koristemaalauksia, boordeja, katossa ja ovenpielissä jne…
PEILISALI…
GOOTTILAINEN SALI
PRESIDENTIN TYÖHUONE…
Täältä TYÖHUONEESTA, kuuluisan ison ja kauniin mahonkisen Työpöydän takanta, PRESIDENTTI pitää UUDENVUODEN PUHEEN mm.
KELTAINEN SALI
KELTAISESSA SALISSA
Presidentin VASTAANOTTOHUONE, vastaan ottaa viralliset vierailijat, antaa haastatteluja jne…
PRESIDENTTI Vilkuttelee vieraineen tästä Kaksoisovien takana olevalta pitkältä parvekkeelta, näkymä Pohjoisesplanadille….
TUTUSTUMISKIERROSLOPPUU…
TAKAISIN alas pääsee Hissillä tai portaita.
PRESIDENTINLINNAN Sisäpiha näkymää…
PIENI aula ja tavaroiden säilytystila ja OVI ulos…
POHJOISESPLANADIN PRESIDENTINLINNAN Pihalle
ja Portin kautta ulos kadulle…
OLIN KIEHTOVALLA TUTUSTMISKIERROKSELLA
n. 45 min…
Ihmisiä oli paljon joissakin kohdilla, ei päässyt kunnolla tutkimaan mutta mahtui kuitenkin Erinomaisesti kulkemaan ja eikä ollut ahdasta likkua Presidentinlinnan kiehtovissa tiloissa.
MINÄ&Ainutlaatuinen, Viihtyisä ja Kaunis KOTIMAA SUOMI
Minä RAKASTAN&ARVOSTAN KOTIMAATANI SUOMEA ja olen kiinnostunut HISTORIASTA, KULTTUURISTA, ARKKITEHTUURISTA jne.
Muistui tuossa mieleen, että olen nähnyt ja ollut Mauno ja Tellervo KOIVISTON maakunta Presidenttikampanja tilaisuudessa. Satuin istumaan paikassa, josta he kävelivät vierestä alas korokkeell ja pitämään Presidenttikampanjan tilaisuuden. Lisäksi olen lukenut Tellervo Koiviston ELÄMÄNKERTAKIRJAN. KIVA muisto, muita Presidenttejä en ole nähnyt Livenä. Entisen Eduskunnan puhemiehen Riitta Uosukaisen olen tavannut, nähnyt Livenä ja joitakin Kansanedustajia vuosien, vuosikymmenien varrella.
OLEN Syntynyt PRESIDENTTI, Urho Kekkosen eli URKIN, UKK aikana
Urho Kaleva KEKKONEN oli 8. PRESIDENTTI
3.9.1900 – 31.8.1986, kuoli sairauden uuvuttamana
URHO KEKKONEN oli yhtäjaksoisesti SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTTI
1956 – 1983 eli yli 25 vuotta…
SUOMEN PITKÄAIKISIN PRESIDENTTI.
LAKIMUUTOS ja Nykysin PRESIDENTIT voivat olla vain 2 kautta,
PRESIDENTINLINNASSA Vierailun viralliset keskustelut ja Yhteinen LEHDISTÖTILAISUUS Presidentit Putin ja Niinistö, Valtiosalissa.
Ylimääräinen TV lähetys
VIERAILU KULTARANTA Presidentin Kesäasunto, Naantali ja PÄIVÄLLINEN mm. SUOMENLINNASSA, UNSCON MAAILMNPERINTÖKOHDE.
KATSO aiemmat artikkelit, Suoskki Suomenlinna ja Presidentinlinna.
Aiemmin 2019 KOIRANPÄIVÄ, ILTALEHTI…
Valtakunnallinen KOIRANPÄIVÄ 24.4.
Kennelliitto
LENNU
Syntynyt Maliskuussa 2011 –
Suomen Tasavallan Presidentti Auli Niinistön ja Puolison Jenni Hauki-on Koira,
Rodultaan, BOSTONINTERRIERI
Mukana VIRALLISISSA TILAISUUKSISSA mm. Vastaanottamasta Joulutervehdyksiä.
**
25.5.2017
Klo 13 – 15.50
VALTIOLLISET HAUTAJAISET
9. PRESIDENTTI MAUNO KOIVISTO
Suora TELEVISIO LÄHETYS YLE TV1, AINUTLAATUINEN&Historiallinen Tunnelmmallinen, koskettava HAUTAJAISTILAISUUS ja TV-lähetys, jonka Seurasin alusta loppuun.
KATSO KULTTUURI otsakkeen alta lisää…
HELSINGIN TUOMIKIRKKO Siunaustilaisuudesta Hautajaiset alkoivat, SURUSAATTUE kulki kaupungin läpi ja PRESIDENTINLINNAN kohdalla 1 min. Pysähdys ja Hietaniemnhautausmaalle matka päättyi.
Tellervo Koivisto, vaimo 65 vuotta ja leski. Assi Koivisto-Allonen, Tytär.
9. PRESIDENTIN MAUNO KOIVISTON
VALTIOLLISET HAUTAJAISET, HELSINKI
Helatorstai 25.5.2017
TUOMIOKIRKKO klo 13 – 14.30
SURUSAATTUE PRESIDENTINLINNA ja SENAATINTORI, ohjelmaa…
YLE TV1 SUORA LÄHETYS,
AREENA ja Radio Suomi alk. 13 –
PRESIDENTINLINNAAN on avattu 2 MUISTOKIRJAA edesmenneen PRESIDENTIN MAUNO KOIVISTON MUISTOLLE 17 – 19.5.2017
Ensimmäiset kirjoittajat olivat
PRESIDENTTI Sauli Niinistö ja Jenni Haukio
LISÄYS 26.5.2017
Tuomiokirkossa Nykyisen PRESIDENTTI Sauli Niinistön kauniissa ja koskettavassa puheessa, kertoi mm. MUISTOKIRJAT keräsivät yli 50.000 muistokirjoitusta.
Kuva PRESIDENTINLINNA
Ihastuttava, Tyylikäs ja Kaunis PRESIDENTINLINNA…
Runsaast ja paljon katsottavaa, tutkittavaa ja paljon jäi vielä katsomatta ja tutkimatta…Joskus myöhemmin pitää mennä katsomaan ja tutkimaan uudestaan.
NYT siirrytään muiden juttujen pariin. Mm. Muoti ja toisenlaista kulttuuria jne…
LAULUN TEKIJÄ, Louis Sobrali, joka on laulaja Salvadorin sisko.
1. PORTUGALIN, Historiallinen voitto.
IHANA, kaunis, herkkä ja koskettava kappale.
Tunnetta, Yksinkertainen tyyli ja esiintyjän taitavaa tulkintaa laulu. EI haitannut vaikka sanoja Ei ymmärtänyt. TYKKÄSIN. ANSAITSI VOITTONSA oli Paras. IHANA Video myös kun Salvador ja Louis esittävät yhdessä VOITTAJA KAPPALEEN.
ONNEKSI Olkoon…
10 TOP
1. PORTUGALI 758
2. BULGARIA 615
Kristian Kostov, Beautiful Mess
17 vuotias Venäjällä ja Kotimaassaan Bulgariassa kilpaillut Nuori laulaja, lisäksi monikielinen ja aloittanut Musiikki uran jo 6 vuotiaana.
…
3. MOLDOVA 374
Sunstroke Project, Hey Mama
HAUSKA, mukaansatempaava musiikki ja laulu. Lisäksi Yksinkertaiset tanssikuviot, hienot esiintymisasut ja koko SHOW. TYKKÄSIN
…
4. BELGIA 363
Blanche; City Lights
5. RUOTSI 344
Robin Benggtson; I cant Go on
6. ITALIA 334
Francesco Gabbani; Occidentali’s Karma
Ennakko Suosikki…Hieno ja värikäs taustavideo, tanssiva apina ja Hyvä kappale ja esiitymis kokonaisuus, show. TYKKÄSIN
7. ROMANIA 282
LLinca feat. Alex Florea; YODLE It
ERILAINEN ja rytmikäs kiva kappale. TARTTUVAA Jodlausta, kaunis ääni ja Hiphop yhdistelmä musiikkityylejä. Yksinkertainen Show, kokonaisuus. TYKKÄSIN.
8. UNKARI 200
Joci Papai; Origo
9.AUSTRALIA 173
Isaiah; Don Come Easy.
Australian alkuperiäskansaa, 17 Vuotias lahjakas Laulaja&artisti josta kuullaan vielä.
10.NORJA 158
Jowst; Grab the Moment
…
26 EUROVIISU FINAALISTIT 2017 ja SIJOITUS, Pisteet
11 Netherlands…26. Spain
KATSO alapuolen lista.
Minä katsoin 1. Ja 2. Semifinaalin.
KATSON Vielä Finaalin lopun, kun nukahdin kesken finaalin…Harmi
TYKKÄSIN MYÖS mm.
SUOMEN RAADIN FINAALI Pisteet jakoi, Suomalainen Tähti Artisti&Lahjakas Laulaja-lauluntekijä JENNI VARTIAINEN
…
SUOMI 1. SEMIFINAALI
NORMA JHON; BLACKBIRD
Laulaja Leena Tirronen ja Pianisti Lasse Piirainen
Esiintyi 7. SEMIFINAALISSA loistavasti,
taitavat Musiikin ammattilaiset ja Hieno esitys.
SIJOITUS omassa Semifinaalissa 12. Kun 10. Parasta pääsi Finaaliin.
SEURAAN&TYKKÄÄn EUROVIISUISTA
Kiehtovia, erlaisia ja EUROOPAN, eri Maiden Kulttuurin
MUSIIKKIMAAILMAN SUOSIKKEJA ja PARHAITA.
VIIHDYTTÄVIÄ TV OHJELMIA, aiemmin seurasin ja kuuntelin myös radiosta jälkikäteen. ESITYKSET ja Musiikki showt, ammattitaidolla, modernilla, tekniikalla ja tehosteilla tehdyt esityksrt. AMMATTITAITOISET ESIINTYJÄT ja ESITYKSET.
Kaunis Kiitos myös Ihastuttaville, Taitaville ja Huumorintajuisille Nuorimies juontaja kolmikolle, 2 oli finaalissa juontajina.
Suomesta Mikko Silvennoinen juonsi ja kommentoi ammattitaitoisesti aj viihdyttävistä Mritä TV-katselijouta, paikanpäältä Kiovasta.
TYKKÄSIN&ARVOSTAN koko Euroviisu teamia.
Olen Seurannut EUROVIISUJA lapsuudesta alkaen, katsonut TV:stä ja kuunnellut Hittejä radiosta. KANSAINVÄLISTÄ Musikkia eripuolilta Euroopaa, jotkut MUSIIKKI kappaleet&Laulut, jäävät elämään pitkään ja jotkut unohtuvat pian.
NÄIN PROFEETATLIVENÄ 5.12.2017 Profeetat feat Nelli Matula, EYO
Rähinä Oy NOSTURI, HELSINKI
KIITOS, IHANA Yllätys. HYMY
**
KAUNIS KIITOS tämä on TOP1…SUOSITUIN ARTIKKELI BLOGISSANI 2017 yli 160 katsomis kertaa
29.4.2017 HELSINKI, AREENA
Klo 20 -22.30
HARTWALL ARENA on Suomalainen Suurin monitoimihalli, joka sijaitsee Pasilassa, Areenakuja 1. HJALLIS HARKIMO IDEOI ja Areena on valmistunut 1997.
YLEISÖÄ paikalla oli yli 11.000/keikka
TELEVISIO MAINOKSIA… C MORE ja
LIVE KONSERTTI 29.4.2017 PROFEETAT
2.KEIKASTA HELSINKI AREENASSA
MINÄ, C MORE&TEKNIIKKA…PROFEETAT
PROFEETAT… ELASTINEN&CHEEK
RAKASTAN, Nautin ja Viihdyn MUSIIKIN parissa ja maailmassa.
SEURAAN Uutisia, Trendejä, Uutisia jne…niin Kotimaassa kuin Ympäri Maailmaa.
Olen Serannut CHEEKIN ja ELASTISEN Musiikki uraa myös, alusta alkaen.
Ela aloitti 1997 ja Cheek 2000. Ela kertoi konsertissa, että tapasivat 2000 Lahessa. Ovat esiintyneet ja Keikkaileet ympäri maata, lisäksi useissa TV-sarjoissa ja ohjelmissa mm. Meille Suomalaisille tutun, VAIN ELÄMÄÄ Musiikki TV-sarjassa 1. Jakso 2011 ja 3.jakso 2013. KATSO BLOGISSA, Musiikki Pääotsikko ja kultuuri.
Edustavat HIPHOP Musiiikilajia ja ovat Suomalaisia Musiikki Tähtiä, Menestyneitä ja Suosittuja, Kumpakin Omalla Persoonallisella ja ainulaatuisella tyylillä, esiintyvinä Artisteina.
OLEN nähny ELASTISEN LIVENÄ, marraskuussa 2016 Lahdessa.
Cheekiä en ole vielä nähnyt ja kuullut Livenä, vaikka useita tilaisuuksia nähdä Live keikka on kyllä ollut. ELÄMÄ vain menee, ettei Aina vaan pääse vaikka haluaisikin esim. Ihania LIVE KEIKKOJA Katsomaa, kuuntelemaan ja seuraamaan.
KYLLÄ Tiesin että Keikoille myytiin Pääsylippuja kun on tarpeeksi ajoissa liikkellä ja Onnea matkassa. EN kuitenkaan viihdy yksin isoissa konserteissa, tapahtumissa ja paikoissa. Kavereita Ei saa liikkeelle silloin kuin haluaisi, ovat myös perheellisiä.
Silmiini osui TV-mainos C MORE ja INNOSTUIN Tutkimaan asiaa ennakkoon…Minua kiinnostaa Uusi ja Kiehtova Tiede&Tukimus, Tekniikka myös jne.
KOKEILU painike avautui ja pääsin eteenpäin…JÄIN Jumiin MAKSA ja Kortti kohtaan, antoi Virhekoodin ja useasti. Etsin vinkkejä ja ohjeita Verkkosivuilta. Hyväksyy myös muut kuin VISA ja MasterCardin, luottokortit, joita Kaikkilla Ihmisillä EI ole. MINÄ olen yksi. Suljin sivun ja mietin asiaa. YRITIN myöhemmin uudestaan ja sama juttu…Mietin, että Kortti kyllä kelpaa, mutta Kokeilin toista korttia ja pääsin sisään siis KIRJAUTUMINEN onnistui. Vielä EI voinut katsoa mitään videota kun kokeilin heti. Kyllä kun olen innoissani, olen malttamaton odottamaan. SULJIN sivun toisen kerran. Kun seuraavana päivänä kirjauduin Pääisin jo katsomaan SISÄLTÖJÄ, jossa oli PROFEETAT Mainos ja myös Tsekaksin muutamia Elokuvia tomi OK.
Kirjauduin ajoissa. n. 15 min ennen C MORE…
KONSERTTI ALKOI AJOISSA 20.00
Alkuun kuului vain ääniä, muistakaa hymyillä mm.
Alussa kuva jäi muutaman kerran jumiin, eikä mennyt eteenpäin. Suljin keikan ja laitoin uudestaan Katselu tilaan, keikalle ja taas toimi…Muuten Katselu Onnistui OK, ei mitään Ongelmia. Vaatii Kyllä Totuttelua, tälläiselle TV:n ja ELOKUVA LAAJAKANKAIDEN YSTÄVÄLLE. TABLETTI 10 kokoa. SUOSITTELEN…
Kuvat Matti Matikainen ja INFO ILTA-LEHTI, Profeetat
Cheek, Diandra ja Elastinen siis Ela
BIISI LISTA ja ESITTÄJÄT
Ensimmäisenä kappaleena Cheek&Ela siis Elastinen esittivät ja lauloivat
SINUHE, joka on PROFEETTOJEN… Eka Sinkku julkaisu 29.11.2016.
FIILIKSISSÄ, vierailijana Ihana&Lahjakas DIANDRA
Loppuviikko
Me Ollaan ne, vierailijat JVG
NAURAVA KULKURI, jonka ELA esitti Vain Elämää TV-sarjassa, ihana kappale.
SUPER Ela esiitti
Syljen
KUKA MUU MUKA, Cheekin Yksi Hieno hitti
LIEKEISSÄ
TINAKENKÄTYTTÖ, jonka Cheek Teki Uuden version ja esitti 1. Kauden Vain Elämää TV-sarjassa. Ihana kappale
DJ BATLE…DJ LUOMA ja DJ EVOK
esiintyivät ja Viihdyttivät yhdessä jaa vuorotellen Areenan ja C Moren katselijoita.
Cheek ja ELA palasivat lavalle ja Esittivät..
PROFEETAT YHTÄCCII… 2. SINGLE julkaistiin 8.2.2017
ALL GOOD EVRYTHING, ELA esitti Cheekin kappaleen
PEGGY, CHEEK esitti vuorostaan Elan uudelleen versioman kappaleen
KYYNELEET
OOTA MUA, PROFEETAT feat Johanna Kurkela videolta
CHEEKKIÄ omimillaan, hittejä mix..
Keinu-Sä Huudat-Äärirajoilla
ELASTISEN Hitti, uusia Feat kappaleita
Täytyy jaksaa, Mikä Boogie-Lempo
ANNA SOIDA, Ela
PROFEETAT
ETEEN ja YLÖS, Elan hitti
TIMANTIT OVAT IKUSIA, Cheekin Hitti
HUOM!
KEIKKA esitetään MTV3 12.5.2017 klo 19.30….
PROFEETAT OMA MUSIIKKIVIDEO 10.5.2017
JOKAINEN KYYNEL, Profeettojen 3.Sinkku julkaistiin 19.4.2017
päätti konsertin paikanmpäällä ja C MORESSA myös.
LISÄÄN Tähän Oma ottaman videon kun taas onnistuu…
Taustatanssijat 4 hlö, taustalaulajat 2, puhallinsoittajat 3, kosketinsoittajat 2, basso, kitara, rummut ja DJ Luoma ja DJ EVOK.
ISO, taitava ja Osaava Orkka, bändi ja tiimi. KIITOS.
UPEA, MAHTAVA ja TUNNELMILTAAN VAIHTELEVA PROFEETTOJEN KONSERTTI…
Otti meidät Katselijat yleisön haltuunsa ja valloittivat Meidät toinen toistaan Hienommilaa vanhoilla, uusilla ja Yhteisillä musiikki kappaleillaan. Kummallakin Taitavalla ja Lahjakkalla, PROFEETAN jäsenellä siis Cheekillä&Elalla, on oma Tapa ja Persoonallinen Tyyli Esiintyjänä ja Artistina.
CHEEK on tunteellinen, vähäeleinen ja Energinen esiintyjä, joka osaa myös liikuttaa katselijoita. Tinakenkätyttö kappaleen aikana myös yhteislalua ja liikuttamista.
ELASTINEN on myös Energinen ja liikuttaa, laittaa Katselijat osallistumaan Keikalla, mm. Kehoittamalla, Taputtakaa, Nostakaa kädet ylös ja HipHop tyyliin, laulakaa jne. kuten Naurava Kulkuri kappaleen kohdalla.
YLEISÖN osalta ja Tunnelmaltaan toisenlainen oli…KYYNELEET, kappaleen aikana Ihanat, kauniit ja koskettavat sytkäreiden ja kännyköiden valot jotka valaisivat ja loistivat tuhatpäisestä Katsomosta käsin.
IHANAA, Tykkäsin&Nautin ja Viihdyin erinomaisesti.
UUSI JA Mielenkiintoinen Kokemus oli katsoa ja kuunnella Suoraa LIVE KONSERTTIA Koti sohvalta, Tabletilta katsoen. IHAN OK, sujui alku ongelmien jälkeen. SILLOIN TÄLLÖIN VOIN Suositealla Katsottavaksi ja Koettavaksi…
ANNA SOIDA v. 2006
TIMANTIT ON IKUISIA v. 2013
KAUNIS KIITOS, PROFEETAT, Cheek&Elastinen, Orkesteri ja Tiimi
ONNEA, ELÄMÄN ILOA ja
MUSIIKIN Tekemisen Riemua, myös Tulevalle
Elämälle TEILLE KAIKILLE!
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
PROFETTOJEN, CHEEKIN&ELASTISEN KONSERTTEJA
KAIKILLE, jotka Rakastavat&Nauttivat Musiikista,
Tanssista, Kulttuurista, viihteestä…
KULTTUURIA Kaikilla Aisteilla ja Nauttien Elämästä, Positiivinen ASENNE ELÄMÄSSÄ ja Usko Tulevaan…
Runsaasti erinomaisia ja koskettavia Hittejä kummallakin Artistilla, myös joita Ei esitetty konsertissa …
Timantit on ikuisii, Anna sen soida…Syypää Sun Hymyyn, Täytyy jaksaa
LIVE MUSIIKKI on PARASTA
HYVÄÄ ja Ihanaa VAPUN JÄLKEISTÄ AIKAA JA KEVÄTTÄ…
JATKETAAN Täällä Blogissa Toisella Merkittävällä KULTTUURI UUTISELLA ja Artikkelilla.
Käyn Säännölliseti ja Ahkerasti katsomassa erilaisia Elokuvia, en aina ota syömistä&juomista vaikka tykkäänkin Napostella…..HYMY
BEAUTY and the BEAST….
KAUNOTAR JA HIRVIÖ
Perhe elokuva, Romantiikka, Fantasia, Musikaali.
Ohjaus:Bill Condon
DISNEY
Pääosissa: Emma Watson, Dan Stevens, Luke Evans, Kevin Kleine, Emma Thompson, Ian McKellen…
Kesto 2h 10 min
Ikäraja 12
KLASSIKKO DISNEY ELOKUVA
TAUSTA TIETOA&HISTORIAA
Beauty and the Beast on v.1991 ENSI-ILTANSA saanut piirroselokuva, joka pohjautuu saman nimiseen Ranskalaiseen Satuun, The Walt Disney Companyn ANIMAATIO Elokuva.
ELOKUVA on ollut ehdokkana ja voittanut erilaisia palkintoja, OSCAR, DFWCA, GOLDEN GLOBE ja GRAMMY palkittu elokuva.
Mm. OSCAR Paras Musiikki, Alan Menken ja Paras Orginaali laulu, Beauty&and the Beast, Alan Menken ja Howard Ashman.
Elokuvasta KAUNOTAR ja HIRVIÖ on tehty kaksi jatko-osaa, Lumottu Joulu 1997 ja Bellen Lumottu Maailma 1998, jotka on julkaistu videolle.
Elokuvasta on tehty, spin-off sarja, musikaali Brodway näyttämöllä, videopeli ja dvd 2002 ja BlueRay 2010.
ELOKUVA on valittu 2002 USA National Film Registery, merkittävien elokuvien joukkoon. The New York Times, valitsi elokuvan 2004, yhdeksi 1000 maailman parhaaksi elokuvaksi.
NYT ENSI- ILTA 17.3.2017 ELOKUVA on
NÄYTELTY versio piirroselokuvasta.
KATSO Aiemmat ELOKUVA ARVOSTELUT mm. VAIANA 7.3.2017, Frozen, Järven tarinaa, Angry Birds…
Olen nähnyt elokuvan useamman kerran aiemmin piiroselokuva versiona, Tarina on siis tuttu minulle. Minulla on DISNEY elokuva kokoelma, KOTI ELOKUVAKIRJASTOSSA tämä on yksi noista elokuvista ja Suosikeistani.
Lisäksi minulla on kirjoja, satukasetteja, koriste-esineitä ja musikkkia Disneyltä. Olen tykännyt, katsonut ja viihtynyt DISNEY KULTTUURIN, Kirjat&Elokuvat jne. ja Ihanien TARINOIDEN parissa Lapsuudesta lähtien. Suosikkejani olivat mm. 101 Dalmatialaista, Kaunotar&Kulkuri, Aristokatit jne…
MINÄ&KAUNOTAR ja HIRVIÖ Elokuvat
TARINA on minulle ennestään tuttu, olen katsonut Piirroselokuva version monta kertaa. Aikaa viimeisestä elokuvan katsomisen kerrasta on jo aikaa, vuosia hm… IHANA Tarina -DISNEY
BELLE oli Emma ja hänen Isänsä Maurice oli Kevin, Gaston oli Luke ja Hirviö oli Dan, nämä neljä olivat pääosassa elokuvassa.
Kaunis, koskettava elokuva alkaa Upeista ja isoista tanssiaista, joissa Prinssi ja koko valtakunta etsivät Itsekkäälle ja pahatapaiselle Prinssille, kauneinta morsianta ja puolisoa. Tanssin keskeyttää HALTIJATAR, joka on pukeutunut kerjäläiseksi ja haluaa onnitella Prinssiä, Ruusulla. Itsekäs ja paha Prinssi ajaa Haltijan tiehensä.
HALTIJA Suuttuu ja haluaa antaa opetuksen koko VALTAKUNNALLE, siis Prinssille ja Hoville. Haltija Langettaa KIROUKSEN, jonka voi purkaa vain AITO RAKKAUS, ulkoisista puitteista tai ulkonäöstä huolimatta. Prinssistä tulee HIRVIÖ. KOKO HOVI, VALTAKUNTA ja LINNA, muuttavat muotoaan, unohtuu, piiloutuu ja jää metsän keskelle unohduksiin.
Metsän lähellä on pieni Kylä, jossa elämä jatkuu entisellään. Bella erottuu, kylän väestä ja häntä pidetään outona ja erilaisena. BELLA on kaunis, tykkää lukea kirjoja ja viihtyy yksinään. Bella asuu kahdestaan Isänsä, Mauricen kanssa. Isä Muistelee ja soittaa soittorasiaa ja on menettänyt vaimonsa ja Bella äitinsä. Mutta miten? KATSO elokuva niin saat tietää.
Kylän Suosittu ja Komea, mutta itsekeskeinen GASTON, nuori mies haluaa Bellan vaimokseen. Gaston yrittää Iskeä ja valloittaa Bellan, keinoja kaihtamatta. GASTON ei halua muita naisia, vaikka halukkaita on paljon. Gastonia kiehtoo Bellan omituisuus ja ettei, Bella ole kiinnostunut Gastonista.
YHTENÄ PÄIVÄNÄ…Maurice Isä lähtee markkinoille ja kysyy Bellalta mitä, hän haluaa markkinoilta. BELLA vastaa kuten useina vuosina aiemmin, Yksi Ruusu riittää. Isä lähtee matkalle ja joutuu paluu matkalla onnettomuuteen ja seikkailuun….Isän hevonen palaa takaisin kotiin, hevoset osaavat palata kotiin yksin. Bella lähtee selvittämään, hevosella ratsasten mitä isälle on Tapahtunut…Matka etenee kylästä Metsään…
Disney elokuvissa on yleensä Onnellinen Loppu, niin tässäkin elokuvassa.
Elokuva on hieno ja Koskettava tarina. Elokuva sisältää Elämän koko kirjon mm. pahan ja hyvän kamppailun, seikkailua, tappelua, fantasiaa, surua, menetystä, Ystävyttä, rakkautta, musiikkia, tanssia, Opetuksen kiltteys ja AITO Rakkaus voitaa aina…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Elokuvaa Kaikille ja kaiken ikäisille Elokuvan, Musikaalien, Rakkauden, Elämän Ihmeiden ja Ihanien&Hienojen Tarinoiden, elokuvien Ystäville.
Minulle yksi koskettavimmista kohdista elokuvista oli Bellan ja Hirviön tutustuminen, tanssi ja eron hetki kun Bella palaa Isänsä luokse. Pitää myöntää, että Erityisen Herkkänä ja Esteettisenä AIKUISENA NAISENA tuli vedet, kyyneleet silmiin…Elämän Tragedioista ja ongelmista, menetyksistä, vapaudesta ja Rakkauden voimasta jne…Musiikki, yksityskohdat, kuvaus ja näyttelijä suoritukset siis ÄÄNET, olivat loistavat ja ihastuttavat. PERINTEISET Hahmot myös olivat ihastuttavia mm. Äiti pannu ja kuppi, poika, Kello Könni ja Kynttilänjalka.
ELOKUVA on parhaimmillaan, kun se koskettaa, saa erilaisia tunteita liikkeille Meille Katsojille&Elokuvien Ystäville, kuten Kaunotar ja Hirviö elokuva minulle teki. TYKKÄSIN, viihdyin, olin tarinan mukana matkalla, surin, nauroin jne. ihmettelin ja muistin miksi RAKASTAN Disneytä ja Elokuvia.
HIENOJA, Ihania ja koskettavia Tarinoita…
ELOKUVIA Parhaimmillaan.
Internetin verkkosivuilta löytyy lisää Ihania kuvia ja Infoa Kaikille Meille Kiinnostuneille erilaista aiheista ja Kiinnostuksen kohteista jne. Nämä ovat parhaimpia löydöistäni Kaunotar ja Hirviö Elokuvasta, joista tykkään.
VOGUE News&Trends…Culture, Party, PREMIERE, Actors&Actress….AROUND WORLD I follow2.
Ihastuttava ja Lahjakas NÄYTTELIJÄ Emma Watson ja Uusi tuttavuus Dan Stevens
Olin elokuvan jälkeen Haltiossani&Innoissani
DISNEYN Ihanasta&Ihmeellisestä Satu Maailmasta…
Pitääkin aina silloin tällöin muista katsoa, vaikka olenkin Aikuinen Nainen, Lasten ja Perhe Elokuvia, vaikka Lähipiirissä ei ole Pieniä Lapsia, KOHDE RYHMÄNÄ LAPSET&PERHE, mm. Disney Perhe elokuvat ovat suunnattu. NYKYAIKANA 2017, KYLLÄ sitä voi mennä Yksinkin Elokuvatteriin ja elokuviin katselemaan PERHE ELOKUVIA, Piirros ja Animaatio elokuvia jne.
ELOKUVAT on tarkoitettu kaiken ikäisten Ihmisten, lasten ja Aikuisten katsottaviksi. LISÄKSI DISNEY ELOKUVAT sisältävät Elämässä tarvittavia Opetuksia ja IHANIA TARINOITA. Kannattaa kuitenkin aina miettiä Miksi ELOKUVISSA on IKÄ RAJAT ja noudattaa yleisesti niitä, etenkin LAPSIEN ELOKUVAT…
ELÄMÄSSÄ ja Arjessa ehtii Kyllä oppimaan, Maailman pahuuden&hirveydet, väkivallan, Epäoikedenmukaisuuden, epätasa-arvon jne. myöhemminkin,
Nuorena ja Aikuisena….
Onnea, Iloa ja Rakkautta, Hymyjä… ELÄMÄN IHMEITÄ
ja KAUNEUTTA ei ole koskaan liikaa.
SUOSITTELEN
JATKETAAN nyt Muoti juttujen ja Artikkelien parissa, pari päivää.
JUHA TAPIO on 5.2.1974 Vaasassa Syntynyt SUOMALAINEN, POPLAULAJA.
Tullut tunnetuksi, Musiikin tekijänä, sanoittaja-säveltäjä, laulun tekijä ja kitaran soittaja.
ALOITTI URANSA GOSPEL Muusikkona, ESIINTYI yksin ja esitti Gospel musiikkia, Kitara ja Juha Tapio.
MINÄ&JUHA TAPIO MUSIIKKI, LIVE
& ELÄMÄNKERTA KIRJA
Minä&JUHA TAPIO Musiikki…Olen Serannut Juha Tapion Uraa Julkisten tiedotusvälineiden kautta, melkein alusta alkaen. Kuunnellut Radiosta, Nova, Lukenut Lehdistö juttuja ja Katsellut TV:stä ja kuunnellut CD:levyltä musiikkia…
Aiempi artikkeli AKUSTINEN LIVE KEIKKA&KIERTUE, SUUREMMOINEN ILTA 2009, 2016
KARELIA Sali, 2 krs.Toisessa kerroksessa Karelia salin edessä, oli JUHA TAPION CD:levyjä, 2 kirjaa ja paitoja myynnissä.KARELIA Sali, Juha Tapio Konsertti…
RUOKAILU tällä kertaa ennen konserttia ja ei tarvinnut Väliaika kahvia ja herkkuja….
MINÄ ja JUHA TAPIO ITTEKSEEN
Kävimme Syömässä ennen Konserttia Hesburgerissa ja
Saavuimme paikalle ajoissa, kun on todella kauan aikaa kun olen viimeeksi ja kerran aiemmin käynyt ko. Kulttuirikeskus Virrassa. Ulkopuolella Kauniissa ja Viihtyisässä Konserttialueella rakennuksen ulkopuolella olen kyllä aiemmin käynyt, viimeeksi kesällä 2016.
Kävin siistiytymässä Wc:ssä ja laitoimme takit naulakkoon.
Alhaalla Rakennuksessa on narikka ja WC ja aulatilat. AVARAT JA ISOT IKKUNAT ja toimivat tilat, tuovat avaruutta Kauniseen Rakennukseen, Ihanssa ympäristössä.
Aula tilat ja näyttelytilat jatkuvat yläkertaan eli 2. Kerrokseen. Käytettävissä on myös hissi.
Kiipesimme toiseen kerrokseen, jossa Karelia Konserttisali ja Juha Tapio esiintyi.
Tutustuimma aulatilohin ja jämme odottelemaan vasemmanpuoleisen oven lähelle. Oli noin puoli tuntia aikaa katsella ja ihmetellä, kun ihmisiä alkoi tulemaan Konserttiin. Katselin konsertti vieraita ja meitä oli kaikenikäisiä, suurin osa kuitenkin miehiä ja naisia, pariskuntia ja erilaisia pieniä ryhmiä.
15 minuuttia ennen Konserttia ovet avautuivat ja pääsimme siaään.
Meillä oli hyvät paikat, permannolta ja keskellä. Näki ja kuuli erinomaisesti koko konsertin.
KAKSI PUUTA…
KAKSI PUUTA…Ihana, kaunis ja koskettava kappale, Yksi minun suosikki. Minun itse ottama video, kännykkäkameralla vaatii vielä harjoittelu ja opettelua.
…
ESIKOIS ALBUMI 2003 ja Laulu
MITÄ SILMÄT EI NÄE…myös SANAT
ALBUMI, SINUN VUOROSI LOISTAA 9.10. 2015, 10. ALBUMI
JUHA TAPIO Instgram ja juhatapio.com nämä yläpuolen ja alapuolen kuva
JÄRJESTELMÄKAMEROIDEN Käyttö on YLEISESTI Kielletty kuten Kameroiden ja Konserttien videoiden ottaminen. Edellisellä ELASTINEN Keikalla, Sibelius talolla asiaa vahdittiin ja kännykkävideoita ei pystynyt ottamaan. HARMITTI asia, tälläiselle harrastelija Valokuvaajlle ja vain omaan, BLOGIN käyttöön ottavalle Musiikin Kuuntelijalle.
Juha Tapio ja Rakkaat…Kitarat
JUHA TAPIO on SUOMEN SUPERTÄHTI, SUURIMPIA, KUULUISIMPIA&SUOSITUIMPIA ARTISTEJA
Loistava, Lahjakas ja taitava Muusikko, Kitaransoittaja, laulaja-lauluntekijä, säveltäjä, yrittäjä jne…
Juha Tapio esitti, lauloi ja soitti Kitaraa ja monia Tuttuja, hienoja ja koskettavia hittejä, vanhempi ja uusia kappaleita, lauluja.
KITARAT soivat hienosti, Yksi aina kerrallaan ja Juha vaihtoi ja viritteli Kitaroita Konsertin aikana. Kitarat esiintyvät kuvissa, jotka on otettu kännykkäkameralla.
Mielenkiintoista oli kun Juha Kertoi 3 Rakkaastaan…
Eli Kitaroistaan, Yksi oli musta MARTIN D-35 JHONNY CASH
Toinen pienempi on Suomalaisen Kitarankorjaajan ja tekijän 1. Erikoiskappale, josta Juha Tapio oli erityisen otettu. Tekijän Nimmari ja tieto 1. Kappale, myös kitarassa.
Ohikiitävää, Mitä Silmät ei näe, Eläköön, Kelpaat kelle vaan…
SNEH eli Tykkään Sususta nin että halkeen,
Kaksi Puuta…
JUHA TAPIO osaa ottaa Yleisönsä ja vie mukaansa…
JUHA TAPIO KYSELI ja kertoi samalla Laulun Synnystä, Me Yleisö vastasimme nätisti. Oletteko kaikki Imatralta? Oletteko käyneet Luumäellä? Oletteko käyneet Roomassa?….
Päätyen kappaleeseen LAPISLATSULIA…
TAUKO ja Kahvin aika…15 min
Juha Tapion ääni ja Kitarat, kaikuivat Hienosti ja kauniista ympäri kaksikerrokista Karelia salia. Hyvä Laulu ääni Juha Tapiolla myös, Laulajan ja Soittajan eli MUSIIKIN LAHJA.
Lisää Ihania Lauluja, kitaran soittoa…
BIISI LISTA Olisi Ihana..
Unohdin jo osan kappaleista, olisi pitänyt kirjoittaa ylös muistiin.
Kappaleiden välissä Me yleisö taputimme ja osoitimme suosiota. Muutamia kappaleita Yleisö taputti myös kappaleen mukana.
Minä lauloin itsekseni osaamiani ja monta kertaa aeimmin kuuntelemiani Ihania laluja samalla, kuten tapanani on.
Juha Tapio Kiitti ja kumarsi Yleisölle ja lopetti konsertin.
YLEISÖ OSOITTI SUOSIOTAAN Seisoaltaan ja jatkoi taputusta niin kauan, että Juha Tapio tuli vielä esittämään yhden lisä kappaleen.
Muistaakseni Viimeinen Ektra kappale oli…SINUN VUOROSI LOISTAA.
Juha Kiitti ja kumarsi ja poistui paikalta.
ME yleisökin poistuimme pikkuhiljaa paikalta, haltioittuneena, ihanasta ja hienosta, koskettavasta Yksinkertaisesta Juha Tapio&Kitarat, ITTEKSEEN Konsertista.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI JUHA TAPION Konsertteja
JUHA TAPIO on loistava Artisti, jolla on LAVAKARISMAA&SÄTEILYÄ vaikka muille Muusikoille ja Artisteille jakaa. Kaikilla Muusikoilla ja Esiintyjillä Ei ole Live Esiintyjän taitoja,tietoja ja Säteilyä.
JUHA TAPION MUSIIKKI, Laulut&Sanoitukset ja Sävellykset pääsivät LOISTAMAAN ja erinomaisesti esille, yksinkertaisen, kauniina ja tyylikkäänä esitettynä tällä kertaa vain, KITARA ja JUHA TAPIO.
Juha Tapio koskettaa kauneilla, herkillä ja romanttisilla sanoituksillaan. Yksinkertaiset, mutta rytmikkäät sävellykset luovat hyvän kokonaisuuden, kun lisätään vielä koskettavat ja kauniit Sanoitukset.
ITTEKSEEN Konsertti EI jätä ketään kylmäksi, jos on valmis kuuntelemaan, katselemaan ja keskittymään Juha Tapion Musiikkiin ja IHANIIN LAULUIHIN ja TARINOHIN, joita hän kertoo taitavasti&lahjakkaasti laulaen ja soittaen.
ARVOSTAN, IHAILEN JA TYKKÄÄN JUHA TAPION MUSIIKISTA…IHANISTA TARINOISTA.
YOU INSPIRE ME….
Nautin ja Tykkään myös ELÄMÄSTÄ, MUSIIKISTA, AKUSTISESTA KITARA MUSIIKIST&TAIDOSTA Soittaa, Tracy Chapmanista, Edu Kettusesta, Jhonny Cashistä jne…
KERTAUKSEN VUOKSI laitan vielä minun Suosikki kappaleita;
MITÄ SILMÄT EI NÄE oli esikois albumi 2003, OHIKIITÄVÄÄ, KAUNIS IHMINEN#, Suuremmoinen Elämä, Hyvä voitaa, Kelpaat Kelle vaan, Suuremmoinen Elämä, Pettävällä jäällä, Raikas tuuli, Paremmat päivät, Aito Rakkaus, TSNEH#, Meillä on aikaa, Jotain niin Oikeaa #, SINUN VUOROSI LOISTAA, Sitkeä Sydän, En mitään en ketään, Päivin sekä öin…RAKASTETTU feat Johanna Kurkela 19.12.2016.
JÄIMME Poikkeuksellisesti ODOTTAMAAN JUHA TAPIOTA, kun minä halusin Juha Tapion Nimmarin ja kuvan Muistoksi.
Minä en yleensä ota minkäänlaista yhteyttä, tai ota mitään kuvia tai kerää nimmareita keneltäkään tai minkäänlaisesta JULKKIKSESTA eli julkisuuden henkilöltä.
Muutamia Minua Koskettavia, Muusikoita, esiintyjiä ja Artisteja jne. Haluan Nähdä Livenä, Kiittää ja Arvostaa myös Henkilökohtaisesti, en muuta. JUHA TAPIO on yksi heistä.
Minä olen nähnyt ja tavannut Juha Tapion nyt 3 kertaa, Elämäni aikana.
VIIMEEKSI lokakuussa 2016, kirjamessuilla Katso aiempi LINKKI. En löytänyt Elämänkerta kirjaa harmikseni messuilta, mutta ostin Kirjakaupasta oman kappaleen ja olen lukenut. SUOSITTELEN. Tykkäsin Kirjasta. KATSO aiempi LINKKI myös.
Edellisestä JUHA TAPION LIVE KEIKASTA on jo vuosia aikaa, v. 2009, jolloin kuuliin Juha Tapiota Eka kerran Livenä, Rakkaan Ystävättereni kanssa. IHANA, koskettava Keikka ja Ilta. MUISTELEN lopun Elämäni Lämmöllä&Hymyillen. HYMY
MYÖS Tämä ITTEKSEEN Konsertti 2017 oli IHANA, koskettava ja loistava Musiikin Ihmeelisen Lahjan saaneelta, Juhan Tapiolta, jota voin myös Muistella Lämmöllä ja Hymyillen.
SUOSITTELEN ja TYKKÄÄN, VIIHDYN Musiikina parissa joka Päivä.
….MENKÄÄ, Katsokaa ja Nauttikaa AINUTLAATUISISTA ja IHMELLISESTÄ MUSIIKIN Voimasta LIVENÄ, esityksistä&konsertteista ja ostakaa Musiikkia, CD:tä.
KAUNIS KIITOS JUHA TAPIO&Kitarat, bändi ja tausta tiimi. ARVOSTAN Teitä muusikoita ja tiimiä, kun jaksatte Keikkailla ja kiertää Suomea, ristiin rastiin, vuosia, vuosikymmeniä.
TOIVON Sinulle Juha Tapio, Perheelle ja Teille kaikille Teamin, jäsenille Onnea&Elämän Iloa Tulevalle, TYÖN ILOA ja MENESTYSTÄ ELÄMÄSSÄ.
RAKAS MUSIIKKI, MUISTOT ja
IHANAT TARINAT ELÄVÄT IKUISESTI…
NYT SIIRYTÄÄN Viikonlopun Ruoka Ja Leivonta Vinkkeihin ja Reseptien pariin.