MATTI Nuorena Mäkihyppääjänä ja Vanhempana Viihdetaiteilija, laulaja 2017?
Kuvat ja Info, Internet, Youtub, TV, Lehdistö.
AJANKOHTAISTA
Suomessa ja Kansainvälisesti Puheenaihe, Haastattelut, Media, Muistelut Matti Nykänen…
TV1 YLEURHEILU 4.- 5.2.
Kuvia ja Tarinoita Mäkihyppääjä Matti Nykäsestä ja tapaamien henkilöiden muisteluja mm. Suomalaiset Rakastivat URHEILUSANKARI&LEGENDA Mattia…. ja halusivat muistaa Mattia mm. Sytyttämällä Kynttilöitä eripaikkoihin, niin Kuolema Uutisen jälkeen ja Hautajaisten aikaan viikonloppuna.
LAHDEN KISA MONTTU…URHEILURUUTU
ILTA-PÄIVÄLEHDET…
LISÄYKSET 3.3.2019
Matti Nykäsen Omaiset halusivat järjestää Hautajaiset JYVÄSKYLÄSSÄ, Matin synnyin kaupungissa.
HAUTAJAISET olivat 2.3.2019 JYVÄSKYLÄSSÄ
Urheiluministeri Sampo Terho oli paikalla. Ei järjestetty Valtiollisia Hautajaisia vaan VALTIO Kustansi Nykäsen hautajaiset.
Lähiomaisia olivat Leski, Äiti, Eveliina aikuinen Tytär ja siskot.
Lisäksi ystäviä ja tuttavia. Mm. Janne Ahohen.
IHMISIÄ seurasi Hautajaisaattuetta ja hautajaisia, runsaasti.
…LAAJAVUOREN MÄKIMONTTU, hiljainen heetki ja kynttilöitääää
MUISTOTILAISUUS Yksityisesti.
TV ja Lehdistö paikalla, seuraamassaHautajaisia. TV1 Uutiset, Iktalehti jbe.
Kuolinilmoitus KESKISUOMALAINE 3.3.
ILTALEHTI
Matti Nykänen Valtiolliset Hautajaiset?
Olympiarenkaat Matin Hautakiveen mahdollista….
Miksi Mattia ei huolittu Mäkivalmentajaksi?
6.2.2019
Mäkihyppääjä MATTI NYKÄNEN on KUOLLUT 4.2.2019
Matti Kuoli Kotonaan, Sairauskohtaus….55 Vuotiaana.
UUSI Tieto, minulle…. Matilla Todettiin Diabetes, Syksyllä 2018.
Matti oli ollut Perjantaina vielä LauluKeikalla.
MATTI NYKÄNEN
1963 – 2019
MATTI, Ensio Nykänen 17. Heinäkuuta 1963, Jyväskylä –
Helmikuuta 2019 Joutseno, Lappeenranta
URHEILIJA…MÄKIHYPPÄÄJÄ
Koko kansan Matti
Tunnettu Suomessa ja arvostettu Mäkihyppääjä, myös Kansainvälisesti.
MÄKIHYPPÄÄJÄ 1981 -1991
TUNNUSTUKSET ja MERIITIT URHEILIJAMERKKI Postimerkki 1988, Painosmäärä 3 milj.
OLYMPIA MITALIT LAHDEN HIIHTOMUSEOSSA, Helsingin Urheilimuseosta lainassa
SAAVUTUKSET…
76 palkintosijaa, SM, MM ja Olympia tasoilla
4 Olympia Kultaa ja 1 Hopea, Mäkihypyssä
TALVIOLYMPPIALAISET 1984, Sarajevo….
Kulta Suurmäki P90 ja Hopea P70
TALVIOLYMPIALAISET 1988 Calcary… 3 Kultaa, 2Henkilökohatista ja Joukkuemäki
Toinen Tuotantokausi 2017. Dokumentaarinen realitysarja, jossa Toimittaja Maria Vierailee 2 päivän ja yhden yön ajan Tunnettujen Suomalaisten kodeissa.
MATTI NYKÄNEN 1. Helmikuuta 2017
Olen katsonut, Tykkäsin&SUOSITTELEN.
DOKUMENTTI, OMIN SANOIN 2016
Ohjaus: Kim Finn
MATTI
Matti Nykäsen elämäntarina, osittain fiktiivinen elokuva.
V. 2006
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Katsotuin Suomalainen, Kotimainen Elokuva.
DOKUMENTTI v. 1991
Olen Katsonut, SUOSITTELEN.
MATTI Nykäsestä on Kirjoitettu useampi kirja ja tehty Teatteriesitys.
Minä&MATTI Nykänen
Kuten olen jo aiemmin kertonut Seuraan KULTTUURIN lisäksi myös Urheilua. Erityisesti Suomalaista ja Kansainvälistä URHEILUA. Etenkin minua Kiinnostaa, Suomalaiset kansainvälisestikkin menestyneet Urheilijat.
Minä olen seurannut Matin UHEILU-URAA, Menestystä ja Mitä Menestyksen, Urheilun jälkeen?
ELÄMÄNTARINA oli Värikästä, Ylä- ja alamäkiä, Elämää, julkistentiedotusvälineiden kautta ja riepoteltavana, matti sitä ja matti tätä…
Uutiset ja otsikot, Lehti ja TV-jutut, kuvat ovat herättäneet Ristiriitaisia tunteita. Välillä olen ollut Iloinen&hurrannut Matin Menestyksestä Mäkihyppääjänänä, välillä surullinen ja harmissani Matin yksityiselämän riepottelusta julkisuudessa, kovasta kohtalosta ja Elämäntarinasta.
SUOMALAINEN JULKKIS, Pitkäaikainen…Kovassa Julkisuuden Pyörityksessä ja Liikemaailmassa Matti joutui olemaan koko Elämänsä ajan, Nuorena Menestyneenä Urheilijana ja Viihdetaitelijana, Laulajana.
OTAN SYVÄSTI OSAA Vaimon Pian ja Perheen, Läheisten, Ystävien jne. SUUREN ja ÄKKINÄISEEN SURUUN, Matin Kuoleman johdosta.
ISO KIITOS MATTI kaikista Ihanista URHEILU SAAVUTUKSISTA, URHEILUN JA TV SEURAAJILLE, Meille Penkki Urheilijoille…
MATTI muistetaan Suomalaisen Sisun ja Elämässä selvitymisen Ainutlaatuisesta Elämäntarinansta, Koko Kansan, Meidän Suomalaisten Mattina, Urheilijana ja Mäkihyppääjänä. Yksityisenähenkilönä, tunnettu vain perhe ja lähipiirissä …Julkisuudenhenkilönä, ns Kavereita, tuttavia, kumppaneita, lähipiirissä mahtuu monenlaista porukkaa valitettavasti myös hyväksikäyttäjiä, jotka eivät Ajatelleet Matin parasta jne.
RIP NYKÄSEN MATTI
Minä ostin ja minulla oli pitkän aikaa Matin postimerkki lompakossa, ennenkuin se hävisi.
MÄKIKOTKAN URHEILU Saavutukset ja Elämänarina, MUISTOT elävät Ikuisesti.
Oli Yhdysvaltalainen, Musiikki Artsti, Laulaja-lauluntekijä, tuottaja, tanssija ja esiintyjä. Michael oli 10 lapsisen AFROAMERIKKLAISEN perheen, 8. Lapsi. Äiti Katherine oli Jehovan todistaja, Isä Joe Terästehtaassa töissä ja lisäksi R&B Bändissä, The Falcons.
MICHEL oli lapsi tähti JACKSON 5, joka Osasi laulaa ja Beatboxata. Lisäksi osasi soittaa myös pianoa, kitaraa ja rumpuja.
THE JACKSON 5, 1964 – 1975, 12 albumia
THE JACKSONS 1975 – 1984, 5 albumia
THE JACKSON 5 – I’ll Be There and Feeling Allright, Diana Ross TV…1971
SUOSIKKIympöri maailmaa, myös minun Uoeita ARTISTEJA ja HYVÄNTEKEVÄISYYYTTÄ
**
1987 BAD, albumi
7 HITTI SINGLEÄ, joista 5…
I just cant Stoping Loving You, Bad, The Way You make Me feel, Man in the Mirror ja Dirty Diana.
EKA ALBUMI maailmassa, josta 5 Singleä Listaykköseksi.
BAD, MUSIIKKIVIDEO….Jacksonin 2. KUULUISIN
2008 mennessä BAD ALBUMIA on myyty… yli 30 milj. kpl Ympäri maailmaa
SINGLEJÄ, HITTEJÄ mm.
BILLIE JEAN v. 1982, SAY SAY feat Paul McCartney/BEATLES 1983, Beat it, Thriller, Bad, EARTH SONG v. 1982, Smooth Griminal, You are not Alone v. 1995, Wiil you Be there, The way You Make Me Feel….
Ed. LISÄKSI Minun SUOSIKKEJA mm.
SAY SAY SAY by Paul McCartney y. 1983
EARTH SONG…
YOU ARE NOT ALONE…
SMOOTH CRIMINAL…
Dance, Moves&Lovely Story…
***
MICHAEL JACKSON, THIS IS IT…2009
Soundtarck 26. LOKAKUUTA 2009
Elokuva ENSI-ILTA 28. Lokakuuta 2009
SOUNDTRACK ja ELOKUVA Dokumentti/Konsertti
Suunniteilla THIS IS IT Konserttisarja v. 2009, EI Toteutunut…
Kun Jacson Yllättäen Kuoli, Sydämenpysähdykseen 25. Kesäkuuta 2009.
JÄRKYTTÄVÄ ja Surullinen uutinen, LEVISI TIEDOTUSVÄLINEISSÄ YMPÄRI MAAILMAA… Jotain Hämärää Läheisten ja Oman Lääkärin toiminnassa?
RIP… MICHAEL JACKSON
DANCE Recheace and Moves…
ELOKUVA TUOTTI, Elokuvatettereissa Lipunmyyntinä yli 260 miljoona Dollaria…
MAAILMAN MENESTYNEIN DOKUMENTTI ja KONSERTTIELOKUVA.
ELOKUVALIPPU ja Mainos…..IHAN PAKKO OLI Mennä katsomaan, Heti kun tuli Suomeeen, Marraskuu 2009
Olen myös Katsonut THIS IS IT elokuvan, koskettava ja HIENO TARINA
…SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
KONSERTTIKIERTUEET, ELOKUVAT, KIRJAT…
Pelit, Konserttikiertueet…mm.
Oma Elämänkerta kirja MOONWALK, v. 1988
Yhteensä 7 Kirjaa 1988 – 2009
MOONWALKER, julkaistu videolla
MICHAEL JACKSON The Legend Continues
INFO ja KUVAT Wikipedia ja SOMEMAAILMA, Instagram
OMAISUUS NEVERLAND ranch, Arvo n. 100 milj. Dollaria
ja Sony/At Music publishing. Omaisuus?
RISTIRIITAINEN, Taiteellinen ja OMA PERSOONALLISUUS….Herätti Julkisiuudessa Runsaasti huomioiota MUSIIKILLA&KONSERTTTEILLA ja myös Erikoisella YKSITYISELÄMÄLLÄ, Ulkonäkömuutoksilla, Oikeustaisteluilla, Huhuilla ja mikä lopulta Totuus Elämässä…josta voimme olla montaa mieltä, mikä on oikein ja mikä väärin yhtesikunnassa ja Elämässä.
PERHE, MICHAEL JACKSON…
ÄITI Deporah Rowe, synnyttäjä
PARIS s. 1998 MICHAEL JOSEPH Jr s. 1997 ja PRINCE MICHAEL II s. 2002
VÄKIVALTAINEN ISÄ elää 89, v. 2017 ja Sisarukset
NUORIN Prince Michael II, Blanket muistuttaa kuvista päätellen eniten Isäänsä.
POP KING….MUSIC LIVE FOREVER
MINÄ&MICHAEL JACKSON
Innostuin Michael Jacksonin MUSIIKISTA, kuten yleensä TV-ohjelmien ja MTV, Music Televisionin Musiikkivideoista, ennen…
NYKYAIKAISTA SOMEMAAILMA, Kaapeli TV-kanavia ja YOUTUBEA.
JACKSON VELJESTEN perustuma THE JACKSON, 5..
ja tuo aiempi mainitsemani SINGLE, KAPPALE I’ll Be There….Musiikkivideo, Tallenne on iskostunut minun mieleeni. Siihen aikaan Michael, oli Pikku poika, SISARUKSISTA 2. Nuorin…. LAPSITÄHTI
Michael lähti myöhemmin SOOLOURALLE 1970 luvulla, joka Kesti Kuolemaan asti 2009. Minulle nuo alkuvuodet The Jackson ja myös Soolourassa, eivät olleet merkittäviä.
Innostuin ja Kiinnostuin….MUSIIKKIVIDEOIDEN ja Menestyksen, Taiteellisen ja Taloudellisen jälkeen, kun ne levisivät SUOSION saattelemana Ympäri maailma, myös Meille Suomeen.
TV ja RADIO, Lehdistöja Lehdet, erilaiset Musiikkiohjelmat ja UUTISET levittivät, Uutuuksia ja Trendejä POPKULTTUURISTA. Myös KAVERIT, Ystävät olivat tärkeitä Tietolähteitä. Olen Kuunnellut Michaelin Musiikkia ja albumeja runsaasti ja aktsonut videoita monta kertaa, Tykkään&ARVOSTAN. Ystävien kanssa Yritettiin Tanssia ja Matkia, Michaelin liikkeitä Kotona ja Discoissa, Yökerhoissa PITKÄAIKAINEN SUOSIKKI&KESTO HITTI… THRILLER. Mieleeni on Jäänyt Englantilaisen Taiteilijan, Nimi? Esitykset yökerhossa, joka oli ottanut Esikuvaa Thriller videosta, omaan esityskeen, SUOSITTUja tykätty oman aikansa. NYT kun Valmistelin ja Kirjoitin tätä Artikkelia ja kuuntelin pitkästäaikaa HITTEJÄ, NOSTALGISIAMUISTOJA heräsi mieleen.
AINUTLAATUINEN ja MONIPUOLINEN ARTISTI, hämmästytti ja Herätti Ihailua&Arvostusta mm. TAITAVALAHJAKAS Laulaja-Lauluntekijä, MOONWALK ja Tanssiliikkeillä, ESIINTYJÄN KARISMAA&SÄTEILYÄ ja AMMATTITAIDOLLA tehdyillä Musiikkivideoilla, joissa Ei rahaa eikä aikaa varmaan säästetty.
KAUNIS KIITOS MICHAEL JACKSON
….MUSIIKKI ja MUISTOT ELÄVÄT IKUISESTI
Yllättävä ja Traaginen Kuolemasi ja Elämäsi, koskettivat ja Liikuttivat minua ja Seurasin Julkistentiedotusvälineneiden kautta Elämääsi Kuolemaasi asti …kuten David Bowie 1948 -2006 ja Madonnaa myös Ainutlaatuset&Persoonalliset ARTISTIT, TAITEILIJAT
TAPASIN JUTTA GUSTAFSBERGIN Eka Kerran LIVENÄ, I Love Me Messujen OTAVAN Kirja-osastolla 2017. Kirjaosastolla oli myös Sanna Wikström jne, näkyvät kuvassa taka-alalla, Katso Iso kuva.
Sanna Wikström&Jutta Gustafsberg
Säteilevää 52 AJATUSTA Sinulle, TSEMPPIKIRJA
2017, OTAVA
HELSINGIN KIRJAMESSUILLA 2017, osa HIDASTA ELÄMÄÄ Kirjoista kuvassa
Olen Kiinnostunut IHMISEN HYVINVOINNISTA, TERVEYDESTÄ, LIIKUNNASTA JA RUOASTA…
OLEN SEURANNUT mm. HIDASTA ELÄMÄÄ lehdistössä, INSTAGRAMISSA,
Noin 2016 alkaen HELSINGIN MESSUILLA, I Love Me, Kirjamessuilla..
Lisäksi olen lukenut…
mm. erilisia Kirjoja Ihmisen Fyysisestä ja Psyykkisestä Terveydestä, Terveys ja Ruokavalinto, Painonhallinta, UNI, Rentoutuminen, Slow Life, MindFulness, Budhlaisuus ja Dalailama, monipuolisest liikuntaa koskevia kirjoja, aikakausilehtiä ja Verkkosivuja.
2017 I Love Me Messujen Kirja-osastolla…
jossa olivat myös Sanna Wikström, Jutan Kihlattu, Miesystävä Juha Rouvinen ja muita Hidas Elämä, Otava Kirjan kirjoittajia…
Tämä Sannan Kirja kiinnostaa myös…
JULKAISUT
KIRJOJA JULKAISTU:
Unelmakarttakirja 2017, Hyvän Elämän Reseptit 2016, Viisaat Ystävät 2016.
FitFarm liikunta ja valmennus yritys XEMAX Perustaja ja Omistaja. Yrittäjä, FitnessBody Urheilija, SUOMEN Body Fitness v. 2011 Suomenmestaruus jne.
MINÄ&JUTTA, FitFarm…
Olen Seurannut JUTAN Tapahtumarikasta Elämää, FitFarmia ja TV-uraa alusta alkaen, v. 2001 Ensimmäinen Suomalainen seikkailukisa, SUURISEIKKAILU…
2012 LIV Jutta ja Superdietit, Jutta ja puolen vuoden superdietit….
TV4 RISTEYKSESSÄ…2017
TV-Ohjelmasarja, julkisuudestatuttujen henkilöiden
ELÄMÄN KÄÄNNEKOHDISTA…
Tänä Vuonna sain vasta tietää, että JUTTA ALOITTI BLOGGAAJANA kun valmistautui Body Fitnesskisoihin. Blogi Menestyi ja Jutta perusti FitFarmin yhdessä Jari Mentulan kanssa.
Minä Tutustuin Juttaan ja FITFARMIIN&Teamiin osallistumalla itse…1/2 vuoden TREENI ja RUOKAVALIO Ohjelmaan, VERKKOSIVUSTON Kautta…vuosia sitten.
KIRJAUTUMALLA, Seuraamalla ja VERKOSIVUJEN kautta sai Neuvoja, Ruoka ja Treeni ohjeita, Videoita ja Vinkkejä. Myös KESKUSTELU Palsta oli ihan kätevä.
Tykkäsin, sain Lisää INNOSTUSTA, Ideoita ja Vinkkejä omaan Kuntosali, Liikunta ja Ruokavalioon, Omassa Lapsiperheen Arkielämässä.
TIUKKA RUOKAVALIOja LIIKUNTA Tuottaa tulosta, minäkin laihduin yli 10 kg.
Lisäksi olin Hyvässä Fyysiessä kunnossa, Energinen ja jaksoi ja nukkui hyvin.
Kun LOPETIN TIUKAN RUOKAVALION ja SYÖMISIEN vahtimisen, myös liikakilotkin tulivat takaisin. Pelkkä Kuntoilu, Kuntosasli ja monipuolinen liikunta ei laihduta ja kiinteytä…. tarvitsee tueksi myös MONIPUOLINEN RUOKAVALION….
LIIKUNTA&RUOKAVALIO YHDESSÄ…
UNELMAVARTALO, ELÄMÄNTAPA
3 JULKAISTUA KIRJAA:
Jutan Voimakirja 2015, Jutan Energisoiva diettikirja 2016 ja nyt 2017…
HIDASTA ELÄMÄÄ Sivusyon kuvat, TARROJA myös saatava kirjaan liittyen…
KIRJAN 52 Säteilevää AJATUSTA Sinulle…
AJATUKSET Lyhyesti ja KIRJAN ARVOSTELU,
Lisäksi omat AJATUKSET…
Katso tarkemmin INFO, Kirjasta ja
Tutustu Hidasta Elämää Verkkosivuille.
UNOHDA HETKEKSI SE,MISSÄ OLET HYVÄ
MUIDEN MENESTYS KERTOO, ETTÄ SINÄKIN PYSYTYT
OPETTELE VAIHTAMAAN VALPISALLE PUOLELLE TIETÄ
SYDÄMEN ÄÄNEN KUUNTELU EI TARKOITA SITÄ, ETTEIKÖ JOSKUS OLE PAIKALLA TIRAUTTAA
ÄLÄ ODOTA TÄYDELLISIÄ PUITTEITA,VAAN ALOITA HETI
ÄLÄ AJATTELE VÄSYNEENÄ, ATTELE HYVIN NUKUTUN YÖN JÄLKEEN
JOKAINEM PÄIVÄ ON UUSI MAHDOLLISUUS, KÄYTÄ SE HYVÄKSESI
OLET PALJON PAREMPI KUIN KUVITTELET
ETSI ONNELLISUUDEN LÄHDE SISÄTÄSI
KIITÄ KEHOASI SELLAISENA KUIN SE ON
OSAAT JOS HARJOITTELET, HARJOITTELET JOS USKOT
OLET OIKEALLA POLULLA, KUN SEURAAT SYDÄNTÄSI
TEEMUUTOKSIA, VAIKKA MUUT OVAT KAUHUISSAAN
ANNA TÄLLE HETKELLE MAHDOLLISUUS
PIDÄ HAUSKAA
OTA HYVÄ RYHTI
TEMPPAA ITSEÄSI
LAKKAA VERTAILEMASTA
ANNA ELÄMÄLLE TILAA YLLÄTTÄÄ
KUN MIKÄÄN EI OLE VARMAA, KAIKKI ON MAHDOLLISTA
EPÄONNISTUMINEN KUULUU ASIAAN
MIKÄÄN EI JATKU IKUISEST
SINÄ PYSTYT KYLLÄ
JOS SINUSTA LÖYTYY PALO, LÖYDÄT KYLLÄ TAVAN LOISTAA
LUOVUTAMINEN ON JOSKUS SUURINTA ROHKETTA
SE TUSKA JOTA TUNNET TÄNÄÄN, ON SE VAHVUUS, JOTA TUNNET HUOMENNA
SINÄ OLET RIITTÄVÄ – KOKO AJAN, NYTKIN
ÄLÄ KUUNTELE SISÄINTÄ PUHETTASI, JOLLEI SE PALVELE SINUA
ENTÄ JOS OLETKIN UPEA, MAHTAVA JA IHANA?
RUOSKIVAN SISÄISEN POMON TARKOITUS ON HYVÄ
ÄLÄ MIETI MITÄ MUUT SINUSTA JATTELEVAT
OLE KIITOLLINEN ITSELLESI
OPETTELE SNOMAAN EI
VÄHENNÄ ELÄMÄSTÄ SITÄ, MIKÄ OTTAA ENEMMÄN KUIN ANTAA
VAIN TAIVAS ON RAJANA
ELÄMÄ EI OLE SUORITETTAVA PROJEKTI, VAAN MATKA, JOSTA SAA NAUTTIA
KUUNTELE TARKKAAN VANHUSTEN ELÄMÄNOHJEITA
PAISUTA PIENTÄKIN HYVÄÄ
PUHU ITSELLESI KAUNIISTI
ELÄMÄ ON TÄYNNÄ TOISIA MAHDOLLISUUKSIA
LÖYDÄT KYLLÄ OMAN TAPASI ELÄÄ
PÄÄSTÄ IRTI KONTROLLISTA
MIKÄÄN KOKEMUS EI OLE LOPPUELÄMÄN TUOMIO
EPÄVARMUUDEN KOHTAAMINEN ON VAHVUUTTA, EI HEIKKOUTTA
ELÄMÄ PYSYY KASASSA
SINÄ OLET AVUN ARVOINEN
KAIKISSA ASIOISSA ON MYÖS PAREMPI PUOLI
ÄLÄ TEE ASIOITA SIKSI, ETTÄ VIHAAT JOTAIN OSAA ITESTÄSI, VAAN SIKSI ETTÄ RAKASTAT ITSEÄSI
JOSKUS SE MITÄ ENITEN PELKÄÄT, VAPAUTTAA SINUT
OLET LEVON ARVOINEN – LEPO ON TEHOKKAIN TSEMPPIPILLERI
TSEMPPAA TRESSAANTUNUTTA, VAIKKA SE EI OLISI ANSAITTUA
RAKKAUS ITSEEN, ON AVAIN YHTEISEEN RAKKAUTEEN
JAA OMAT KOKEMUKSET…
KIRJASSA ESIINTYVÄT TUNNISTEET
#TSEMPPIKIRJA
MINUN SUOSIKIT TOP10/ TUNNISTEITA 21
#KIITOLLINEN
#SYDÄN OPPAANA
#TILAAELÄMÄLLE
#OLENUPEA
#KIITOSKEHO
#SISÄINENPOMO
#PARASELÄMÄNOHJE
#ELÄMÄONIHMEELLISTÄ
#SUOMALAINENVOIMA
MESSUT 2016 ja 2017…Ajankohtaista&Trendikästä
I LOVE ME ja HELSINGIN KIRJAMESSUT…
2016 ja 2017 Ole Tärkeä Itsellesi –
I LOVE ME Messut
2016 Tutustuin mm. Jooga alueeseen, HIDS ELÄMÄ osastoon jne.
OMA Elämän rytmi, Hitaus ja Nopeus Elämässä, TIETOISUUS – HETKI ELÄMÄSSÄ….Persoonallisia&Elämö erilainen..ELÄMÄNKAARI
HIDASTA ELÄMÄÄ verkkosivun perustajat:
Pegu Nieminen OTAVA ja Sanna Wikström
TSEMPPIKIRJA -52 AJATUSTA…KIRJA ARVOSTELU
Kuuntelin suurella mielenkiinnolla ja innostuksella 2017 I LOVE ME Messujen HIDAS ELÄMÄ, HAASTTELU&KESKUSTELUA, jossa Uutuus kirjat ja kirjailijat esiteltiin, haastateltiin meille Messuilla oleville…
Minä innostuin ostamaan HELSINGIN KIRJAMESSUILTA Kirjan ja LUKEMAAN tämän UUTUUS KIRJAN 2017… KIRJAMESSUILLA oli myös HIDAS ELÄMÄ Kirjailijoita ja kirjoja esillä ja luentoja.
Koska kirjoittajat ovat tuttuja ja erittäin mielenkiintoinen aihe ELÄMÄNTAPA…HIDASELÄMÄ TSEMPPI ja 52 AJATUSTA…
Olen Lukenut ja selalaillut uudestaan ja uudestaan kirjan sivuja, tutkinut Ihastuttavia, värikkäitä kuvia, Jutan ja Sannan Ajatuksia Elämästä…
AJATELLUT, Miettinyt ja Kirjoittanut
TRENDIKÄS AIHE, HIDAS ELÄMÄ…
HYVINVOINTI, TERVEYS, ELÄMÄNTAPA, TYYLI
Käyn ensi läpi 10 ensimmäistä AJATUSTA KIRJASTA…
Kirjassa on RUNSAASTI hyviä AJATUKSIA&KÄSITELLÄÄN TÄRKEITÄ AIHEITA…
Antaa ajattelemisen aiheita ja tsemppiä, Ideoita ja vinkkejä myös Omaan ARKIELÄMÄÄN.
1 OLE TIMANTTINEN SINÄ, Seuraa omaa sisäistä paloa…Et Tarvitse muiden palautetta, Oletko Onnostunut.
Minä…KYLLÄ Itsekkin olen näin Elämässäni Kokenut…OLEMALLA OMA ITSESI, Arvosta ja Luota itseesi, ÄLÄ anna muiden ohjata tai määrätä Ratkaisujasi ja Tee omia valintojasi Elämässä, vie pitkälle Elämässä.
2 MENESTYS…En Pysty, Pystyn, Sinä valitset. IHMISTEN ERILAISET Esimerkit, Elämänkerrat ja Selviytymistarinat myös Opettavat, neuvovat ja Auttavat.
Minä…KYLLÄ KULTTUURI SUOMI&MAAILMA…Seuraan TV-ohjelmia, Luen Kirjoja ja Katselen Dokumenttrja. SUOSITTELEN
3 Vaihda Valoisammalle puolelle….KIITOLLISUUS ja KIITOLLINEN ELÄMÄNASENNE
Minä…Tämä on Elämässä myös erittäin Tärkeää Olla Kiitollinen omasta Elämästä, tiestäja Arvostaa mitä on. Nauttia Pienistä&Ihmeistä ja asioista ympärillä, omassa Arki Elämässä kuten esim. Terveys, Perhe, Musiikki, Luonto.
SYDÄMEN ÄÄNEN Kuuntelu…”Syvää lempeyttä ja Rakkautta itseään kohtaan, sisäistä voimaa&ITKU Puhdistaa”
Minä…Erittäin Tärkeä Elämässä, Sydämen ja Järjen käyttö Elämässä.
ELÄMÄN Ylä- ja Alamäet, SURUT&ILOT Kuuluvat Elämään. Mitä vanhemmaksi tulet, kasvat ja opit itsestäsi. ENSIN sinun pitää Tuntea itsesi, luottaa ja Arvostaa Itseäsi. ITSELUOTTAMUS, Olen tärkeä, Ainutlaatuinen ja Persoonallinen Minä. Rakasta ensin Itseäsii, sitten helpompi Rakastaa myös muita Ihmisiä, läheisiä ja Perhettä.
5 ÄLÄ ODOTA TÄYDELLISTÄ HETKEÄ…Aloita Jostain.
Loputon Viivyttely, suunnittelu ja SITKU Elämä&Tyyli. EI nyt vaan…EI koskaan ole Täydellistä HETKEÄ, Tilanetta, Aikaa jne.
Minä…Aivan samaa mieltä. AJATTELE&TOIMI, TARTU HETKEEN ja aloita Askel&Päivä kerrallaan on Hyvä Päivän Motto, joita itse olen omassa Elämän Raskaissa&Vaikeissa, Ongelmatilanteissa käyttänyt.
**
6 ÄLÄ AJATTELE VÄSYNEENÄ…NUKU&AJATTELE ”Riittävä Uni&Lepo saa ihmeitä Aikaan…SISÄINEN SUPERSANKARI”
AJATTELE, Mieti ja TEE TÄRKEÄT PÄÄTÖKSET AJAN KANSSA. LEPÄÄ, kun olet VÄSYNYT, Riittävä UNI&LEPO on Tärkeä ELÄMÄSSÄ. TERVEYS&HYVIVOINTI ELÄMÄSSÄ….Hyvin nukutun Yön, Riittävän Levon jälkeen ajatukset, Pää ja Keho toimii paremmin.
Minä…KYLLÄ 1.TÄRKEINTÄ ELÄMÄSSÄ. Minä olen Kärsinyt UNIVAIKEUKSISTA VUOSIA, johtaa pitkittyessä MASENNUKSEEN. Olen opetellut ja oppinut Elämään Univaikeuksien kanssa, On hyviä ja huonoja Öitä, Aamuja ja päiviä.
SELVITYMINEN, Hyväksyminen, UNIVAIKEUDET ja Elämän jatkuminen ja Oppiminem Elämään Univaikeuksien kanssa.
**
7 JOKAINEN PÄIVÄ on uusi mahdollisuus…Uusi Päivä, Elämä ja Mahdollisuus #MUNPÄIVÄ Menneisyys ja Suhtautuminen.
Minä…ELÄMÄSSÄ LUOTA aina HUOMISEEN, jos tämä päivä on ollut epäonnistunut ja olet noussut ns. Väärällä jalalla ja kaikki menee pieleen, Huominen voi olla taas parempi. TOIVOA on aina ELÄMÄSSÄ. Minäkim olen joutunut opettelemaan elämään Menneisyyden, Erilaisten Elämän Kokemusten, tapahtumien kassa ja Miettinyt esim. ELÄMÄN PERUSKYSYMYKSIÄ JA ARVOJA….Läheisten Kuolema ja Synytymä, Terveys, Perhe&Suku, Oma Elämä, Ratkaisut&Selviytyminen. VAHVUUTTA on jatkaa ELÄMÄÄ, kaikesta huolimatta. ELÄMÄ on LAHJA, AINUTLAATUINEN&ARVOSTAN. Sinä
8 OLET PAREMPI kuin kuvittelet…Toisiiin IHMISIIN Vertaaminen, ESTEET&AJATUKSET.
Opettele Puhumaan Itsellesi Positiivisesti, Kehu ja kannusta, TSEMPPAA ITSEÄSI. INNOSTUS, INSPIRAATIO on monen hienon Idean ja Toiminnan lähtökohta.
Minä…LÖYDÄ ja TUTUSTU UUSIA Asioita, tapahtumia, paikkoja…Minäkin olen INNOSTUNUT esim. Ensin Käymään Erilaisilla MESSUILLA 2016 – 2017.
EKA KERRALLA katselin, Ihmettelin ja Tutkin mitä Kaikkea on tarjolla, Suomessa ja Maailmassa. Toisella kerralla olin jo paremmissa lähtökohdissa ja tutkin tarkemmin ja lähemmin omia Kiinnostukseni kohteita, tavaroita, luentoja jne.. KERTAUS ON OPINTOJEN ÄITI
9 ETSI ONNELLISUUDEN LÄHDE SISÄLTÄSI
ONNELLISUUS, Eri ihmisillä eri asioita. TOIVE Olla ONNELLINEN. KOKEILU&Erilaisia TAPOJA. 5 ASIAA mitä Onnellisuus Ei ole…
TARKOITUS, SYNTYY, LUOTTAMUS?
Minä….HYMY….ONNELLISUUS ja Oma ASENNE POSITIIVISUUS kantaa Elämässä Pitkälle.
ONNELLISUUTEEN ELÄMÄSSÄ EI tarvitse…mm. rahaa, taloudellista menestystä tai korkeaa koulutusta.
Onnellisuus EI tarkoita, että Elämä sujuu aina ilman Ongelmia, suruja, epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. YKSINKERTAINEN, PIENET ASIAT&HETKET Elämässä ovat merkittäviä, IHANIA&Tärkeitä.
Esimerkiksi Minun ELÄMÄN&ELÄMÄNKAAREN AIKANA, olen AINA Tykännyt Perhe&Koti, Opiskelu, Ystävät, Eläimet, luonto, Lukeminen, Kulttuuri, Musiikki ja Elokuvat jne. ONNELLLINEN HETKI on esim. LUKEE Hyvän Jutun Lehdestä tai katsoo Mielenkiintoisen TV-ohjelman, MUSIIKIN KUUNTELU joka päivä.
Kun Keväällä, Auringon valo lisääntyy, Luonto ja Ympäristö Herää ja alkaa pikkuhiljaa mm. Puiden silmut puhkeamaan, nurmet vihertämään ja kukat nousemaan Pihoilla, Puutarhoissa, PUISTOISSA ja METSISSÄ. Kun saa Ihanan&Yllättävän SOMEVIESTIN, tekstiviestin läheiseltä, soiton Ystävältä, joka tulee Kylään. NAUTIN, TYKKÄÄN… HYMY
NUORET ja ETENKIN TYTÖT, NAISET
…MYÖS Pojat, Miehet
10. KIITÄ KEHOASI Sellaisena kun se on…
OODI IHANALLE Elämän kulkuneuvolle.
Kiitos Keho, että Olet juuri Sellainen kun olet…sillä ilman Sinua, minulla Ei olisi ELÄMÄÄ.
MINÄ…IHMISEN KEHO, VARTALON RAKENNE riippuu PERINTÖTEKIJÖISTÄ, Omista vanhemmista&Geeneistä.
Kun katsoo OMIAVANHEMPIASI&Läheisiä, kun He vanhenevat samalla Näet, Tunnet ja Koet itse miten Oma Keho ja Mieli muuttuu ajan, Vuosien, vuosi kymmenien myötä.
IHMISTEN ja KEHOJEN VERTAILEMINEN on Aivan INHIMILLISTÄ ja Tärkeää.
Minäkin olen Ajatellut, Vertaillut ja Serannut Omassa Lähipiirissä, Elämäntapoja, Valintoja ja Erilaisia Vartalotyyppejä….Esimerkiksi Yksi Tuttavani on KEHOLTAAN ja VARTALOLTAAN Hoikka, siro ja pieni kokoinen Aikuinen nainen. TOIVE&IHANNE VARTALO…Olisin itse aina halunnut olla pieni ja siro…Olen Muodokasvartaloinen, leveälanteinen ja pitkäsäärinen Aikuinen Nainen…kuten Äitini ja Isäni, OMAT VANHEMMAT.
TOSI ASIAT on AINA Myönnettävä, Omaa VARTALOA, KEHOA ei voi muokata Mieleisekseen ja TÄYDELLISEKSI. PERINTÖTEKIJÄT, Ihmisen Luut ja Rakenne määräävät IHMISEN&KEHON LÄHTÖKOHDAT.
ERIASIA on sitten ERILAISET Trendikkäät KAUNEUSKEIKKAUKSET, Piikit ja Pillerit jne. ELÄMÄN VALINTOJA ja ARVOJA.
MINÄ ARVOSTAN LUOMUA ELI LUONNOLLISTA VARTALOA, KEHOA.
Olen aina harrastanut monipuolista liikuntaa, Ihaillut Missejä, seurannut Urheilua& Julkkiksia, Kulttuuria jne. Olin Lapsena ja Nuoruudessa Laiha, vanhempi siskoni kutsui Luuviuluksi. VANHENEMISEN, Vuosikymmeninen ja Lapsen Syntymän myötä, OMA KEHO muutuu….Myös Energia ja jaksaminen muuttuu ja vaihtelee Elämänkaaren aikana.
HYVINVOINTI, TERVEYS, LIIKUNTA….KEHO&MIELI
LIIKUNTA monipuolisesti…ARVOSTAN ja voi osittain muokata omaa Kehoa, Vartaloa ja Liikunta vaikuttaa myös Mielen HYVINVOINTIIN, ENERGIAAN, JAKASAMISEEN ja YLEISEEN HYVINVOINTIIN.
ULKOILU, Vuodenakojen mukaisesti….SUOMEN RAIKAS&PUHDAS ILMA ja LUONTO, Puistot, Metsä&Rannat, Ympäristö ja Liikkuminen. Minä esim. Tykkään Kävellä, Pyöräillä ja Uida.
TYKKÄÄN&NAUTIN…HYMY
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KIRJAA kaikille Elämästä, Elämän Laadusta&TAVASTA, HYVINVOINNISTA&TERVEYDESTÄ, Vinkeistä ja Ideoista Kiinnostuneille.
Kirja nostaa esille ja Käsittelee monia Elämän tärkeitä asioita mm.
LISÄKSI KIRJA tarjoaa…Ideoita ja käytännön Vinkkejä, ongelmien ratkaisuja Miten Sanna ja Jutta ovat Selvinneet omasta Arki, Työ, parisuhde ja Perhe Elämän yhteensovittamisesta.
NYKYAIKAISESSA TIETOYHTEISKUNNASSA… AIKUISEN NAISEN Elämä Ei ole helppoa…KIIREINEN, STRESSAAVA ELÄMÄ&YMPÄRISTÖ, YHTEISKUNTA, Odotukset, paineet…
LISÄKSI pitää tasapainotella, PERHE Yleensä Ensisijainen Vastuu ja hoito lapsista ja Perheestä, Parisuhde, Työ ja harrastukset ja OMA JAKSAMINEN.
TÄRKEITÄ AJATUKSIA Myös Minulle…
OLEN KIITOLLINEN ELÄMÄSTÄ, Elämä on Lahja Ylä- ja Alamäkineen.
ARVOSTAN ELÄMÄÄ, Ihmisten, Eläimien ja Luonnon…
RAUHOITU…HENGITÄ Sisään ja Ulos…Päivä&Askel Kerralaan Elämää
MINÄ OLEN opetellut viime aikoina…
SANOMAAN EI ja Puolustamaan Itseäni.
Kirjaa kannattaa Lukea ja Selailla useita kertoja…
Kirja on myös hyvä pitää esillä, kuten minulla Kirja on olohuoneessa NYT kun AJATTELEN, Pohdin ja Mietin Kirjan antamia Ajatuksi….Omaa Elämää, Vaikeuksia, ylä- ja alamäkiä ja SELVITYMISTÄ, ELÄMÄSTÄ…
SUOMALAISEN SISUN, Oman Äidin Esimerkillä, Päivä Kerrallaan Elämällä, Positiivinen-Realisti ASENNE ja LUOTTAMALLA Tulevaan Elämään…TOIVO.
KAUNIS KIITOS JUTTA&SANNA Teille, ELÄMÄNTAPA&TYYLI, HYVINVOINTI AJATUKSISTA
ja niiden jakamisesta Meille Kaikille ELÄMÄSTÄ&IHMISESTÄ, ELÄMÄNKERTA&TARINA jne. Kiinnostuneille&Innostenuille Ihmisille, kuten 1 Minäkin olen.
PALATAAN Minun Omiin Kokemuksiin myöhemmin…YRITÄN Kerran Kuukaudessa näin alkuun, jatkaa oman Elämän Juttuja.
LUEN myös toisen kirjan Samasta Kirjasarjasta….Palaaan siihen myöhemmin.
Minä Rakastan, nautin ja Viihdyn ELÄMÄN, Kulttuurin ja Nyt KIRJALLISUUDEN, Kirjojen parissa.
On IHANAA kun ottaa uuden kirjan käteensä…Ensin katsoo ja Lukee etu- ja takakannen, sisällysluettelon ja selailee alustavasti. Jatkaen Kirjan Lukemista Alusta aina loppu teksteihin saakka. Välillä kyllä Minulla on tapana, laittaa kirja kiinni, kirjamerkki Kirjan väliin ja Ajatella, miettiä ja sulatella kirjan herättämiä ajatuksia ja tunteita….
SUOSITTELEN lämpimästi, mene katsomaan MUSIIKKI Artistien LIVE esityksiä Kesällä mm. RadioNOVAN, Suomen KESÄ KIERTUE paikkakunnilla.
Minäkin olen viime vuonna käynyt kuuntelemassa ja katselemassa. TYKKÄSIN.
RADIO NOVALLA, Marco Bjurstörm, juontaa Tehtävä Telluksella ohjelmaa.
Marco on myös tanssinopettaja, koreografi, ohjaaja, luennoitsija jne. Tuli TV kuuluisaksi Suomessa, juontaessaan Viihdeohjelma BumtsiBumia. NAMINAMI. Tykkäsin Marcon tyylistä ja ohjelmasta.
Olen Nähnyt LIVENÄ ja ollut kerran Marcon luennolla.
INNOSTAVA ja Positiivinen Ihminen. Tykkään.
UUTISIA. TRENDEJÄ…
HIENOJA JUTTUJA, Hyvän ASIAN HYVÄKSI.
UNICEF NENÄPÄIVÄ…..
SUOSITTELEN seurannut jo kauan,
TUEN& LÄMPIMÄSTI
7.11.2014 Suomen Unicefin NENÄPÄIVÄN kunniaksi, kun Rahaa Hyväntekeväisyyskeräykseen 3 miljoonaa ylittyi.
Raakel Liekki sai leikata, Esko Valtaojan parran pois, jota hän on kasvattanut vuosikummeniä.
RadioNOVA Tehtävä TELLUS; Marco Bjurström
Tiistaisin 14-16.00 Marco haastattelee, mielenkiintoisia ihmisiä.
Minusta on kiva kuunnella Radiota.
Täänään oli vuorossa Esko Valtaoja ja seuraavan kerran, Pastori Jaakko Heinimäki.
Olen kuunnellut useamman kerran ohjelmaa, mielenkiintosia haastatteluja mm. Filosofi Esa Saarisen. Pitääkin katsoa löytyykö se vielä, netin kautta ja kuunnella uudestaan. TIEDE Maailma on kiehtova.
Avaruustähtitieteen professori, ESKO VALTAOJA
Mielestäni Esko Valtaoja on, erittäin mielenkiintoinen Ihminen ja professori, joka osaa kertoa TIEDE MAAILMASTA ja Tähtitieteestä kansanomaisesti ja mielenkiintoisesti, että tyhmempikin tavallinen ihminen ymmärtää mistä asiassa on kyse.
Kiitos ESKO ja Mielenkiintoisia ja Hyviä Eläkepäiviä!
Olen seurannut julkisten tiedotusvälineiden kautta, lehdistö ja tv:n kautta, milloin mitäkin juttua. Viimeeksi jäi tuo Hauska ja mielenkiintoinen, Parran leikkuu mieleen. Hienosti tehty.
TEHTÄVÄ TELLUKSELLA?
Eli Tehtävä Maapallolla. Sana Tellus on Latinaa ja tarkoittaa Maapalloa.
Cohenin musiikin siivittämänä, aloitettiin Marcon vakio kysymyksellä haastattelu. Muuta musiikki makua mm. Simon&Garfunkel, Bob Dylan jne.
Mikä on Esko Valtaojan tehtävä?
Esko Valtaoja on Turun Yliopiston, Avaruustähtitieteen PROFESSORI.
Professori Valtaoja on 64 vuotias, täyttää tässä kuussa, siis kesäkuussa. Jää eläkkeelle.
Tärkeimmät asiat ELÄMÄSSÄ:Musiikki, TIEDE, Taide ja Lukeminen.
Eskon oma idoli jo lapsuudessa, Filosofi Russell. Ihmisellä on 3 TARVETTA.
Halu saada Rakkautta. Halu saada Tietää ja Halu Lievittää elämän kärsimyksiä.
Tutkija.TIEDE. Professori. Tekee parempaa Maailmaa, omalta osaltaan.
Halu tietää, EI luulla. Intohimoinen lukija. UTELIAISUUS, kaikkea tietoa kohtaan.
Kirjoitti 1.Kirjan 50 vuotiaana. Puhuu Rakkauskirjeistä maailmalle, kirjoistaan.
Tärkeä TIETÄMINEN, tutkiminen ja ymmärrys Maailmassa.
Polven korkuisesta pojasta, asti halusi Avaruustähtitieteilijäksi. Syntyi Kemissä.
Tietämisen maailma. Tietotulva nykymaailman ongelma. Paljon Roskaa.
TIETEESSÄ ja TIEDE MAAILMASSA. Tieto perustuu Factoihin, tosiasioihin ja totuuteen.
Virallinen TOTUUS. LUOTETTAVAA Tietoa. Asiantuntija tietoa.
Esko yrittää olla, Lisäämättä Tylsyyttä elämässä.
Älykäs. Ihmisessä on monta puolta.
ME kuljemme valoa päin. Tieto ja TIEDE kehittyy, koko ajan ja kehitys menee eteenpäin.
Katsokaa Maailmaa. FOCUS Hyvään.
Netin kautta, Kaikki Maailman TIEDE ja tieto on käytettävissä.
Ei myönnä itse, olevansa Optimisti vaan Realisti.
Ratkaisevaa Miten KATSOT maailmaa ja kuinka laajasti katsot ja näet.
Ihmisen, Urheilun ja Vartalon lisäksi pitäisi, JUMPATA myös AIVOJA.
Aivojen jumppausta mm. Tieteen, Taiteen, Tiedon, Kauneuden, käyttämällä aivoja ja miettimisen avulla.
FACTA. Maailma on muuttunut positiivisesti. Tähtitiede ja Avaruus on loputon Tutkimisen, tiedon, tieteen ja uuden löytämisen ja oppimisen kohde.
Maailman ONGELMIA. Uhkia?Energia? Ilmaston lämpeneminen.
Kaikkien IHMISTEN VASTUULLA. Valinnat. Päätökset.
Lopuksi 3 Asiaa Lapsille ja seuraavalle Sukupolvelle halauaisit sanoa.
1.TIEDÄ enemmän kuin Luulet.
2. Tee parempaa maailmaa
3. PIDÄ HAUSKAA!
Kiehtova ja Kaunis MAAILMA. Maa, Planeetat, Tähdet ja AVARUUS.
Minua on AINA kiehtonut, Lapsuudesta asti, Taivas, Tähdet ja Avaruus, Planeeetat ja Maa, Ilma ja Vesi.
Olen Etenkin kesäisin katsellut Taivalle. Ihaillen, miettien, tutkien, Kiehtovaa Taivasta, Aurinkoa, Pilviä ja Tähtien loistetta.
Erittäin mielenkiintoinen keskustelu, jossa Marco kyseli ja johdatteli keskustelua ja Esko vastasi omalla persoonallisella ja humoristisella tavalla. Suomessa on paljon Kiehtovia ja mielenkiintoisia Ihmisiä. Minusta on mielenkiintoista seurata, kuulla ja katsella mielenkiintoisia Ihmisia. Kuuntelemalla oppii AINA jotain uutta. Marco ja Esko ovat Molemmat Persoonallisia, monipuolisia ja erilaisia Asiatuntijoita, omalla alallaan. Tykkään. ARVOSTAN.
Esko on mm. pitänyt paljon luentoja, ympäri Suomea ja kirjoittanut monta kirjaa. Mm. 2012 julkaistu, KAIKEN KÄSIKIRJA, kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, joka pitää lisätä Luettavien kirjojen LISTAAN.
Kirja, joka pitää lukea.
MAAILMA jossa elämme, Tietoa on äärettömästi, on vain osattava taitavasti etsiä ja löytää Itseä kiinnostavat ja innostavat jutut ja aiheet.
Tähtitieteellinen yhdistys URSA. Tutustu ja tutki. Lisätietoja:
Tutustu ja Tutki Lisätietoja. Mitä kaikkea miehet ovat saaneet jo aikaan:
Kiitos RADIO ja kaikki tekijät. Tykkään ja Arvostan.
Olen samaa mieltä ja Minua KIEHTOO, samat asiat.
MUSIIKKI. TIEDE. TAIDE. LUKEMINEN….
Olen myös Positiivinen Realisti. HYMY.
Lisäksi tykkään ja nautin monesta muusta asiasta, asiat aina vaihtelevat päivien, kuukausien, mielialojen ja fiilisten mukaan. EN osaa KESKITTYÄ vain yhteen asiaan, kun on niin paljon KIEHTOVIA JA KIVOJA ASIOITA MAAILMASSA.
SUOMEN JUHANNUKSEN, SOITETUT MUSIIKKI LISTA…
Olen kuunnellut ja tykännyt Musiikista, jo useamman vuoden.
NAUTITAAN Arjesta, Päivistä ja ELÄMÄSTÄ. Arvostetaan Pieniä asioita ja KESKITYTÄÄN Hyvään ja Positiiviseen Elämässä.