LIFESTYLEBLOG HXSTYLE.net Heini. RUOKAILU Yhdessä pöydässä ja Säännöllinen ATERIARYTMI, huomioiden Terveellinen Lautasamalli. Lapsuudenperheesstä Tutut Tavat&Perinteet. Oma AIKUINEN ELÄMÄ. 24.2.2026

ELÄMÄNIKÄINEN RUOKAILU YHDESSÄ PÖYDÄSSÄ

Olen kiinnittänyt Huomiota TERVEELISEEN RUOKAVALIOON jo LAPSUUDENPERHEESSÄ, jossa Äitini oli KOTIROUVA ja Pitkäaikaissairas2. Äiti yritti, Emäntäkouluj käyneenä Parhansa mukaan Opettaa meitä lapsia; Maistaam kaikkea ja Poistaman Ennakkoluuloja ja Nirsoilua Ruokapöydässä. Isä totesi, Rahankaan, ette saa jos Ruoka Ei maistu.

Olen vasta AIKUISENA Opetellut ja OPPINUT TERVEELLISEN RUOKAVALION TÄRKEYDEN, omassa ja Oman Perheen elämässä.

Olen JATKANUT Hyviä Tapoja,Tottumuksia ja VALMISTAN KOTIRUOKAA esim. RUOKAILU YHDESSÄ PÖYDÄSSÄ, ainakin Kerran päivässä.

Olen oppinut, että jos en saa RUOKAA SÄÄNNÖLLISESTI, minulla tulee NÄLKÄKIUKKU, vaikka olen AIKUINENNAINEN.

Olen Pyrkinyt Testaamaan ja Maistaman, melkein Kaikkea…jostain EN Tykkää, Tulee Oksennus Refleksi esim. aiemmin PARSAKAALI ja Punajuurijuoma.

Kasvikset ja Vihannekset

Olen PAPRIKOIDEN Sipulien ja Tomaattien Ystävä

Laitan SALAATIN Yleensä erikseen, pikku lautaselle ja Joskus myös Lautaselle Ruoan kanssa.



LAUTASMALLI Terveellisen Syömisen apuna, SYDÄNLIITTO

SÄÄNNÖLLINEN ATERIARYTMI

Syöminen 3 – 4 tunninn välein, YHTEENSÄ noin 4 -6 krt Päivässä.

Aamupala….

Lounas

Päivällinen

1 – 2 Välipalaa

Iltapala…

SÄÄNNÖLLISESTI Syöminen estää NÄLKÄKIUKKUA, Ylensyöntiä ja Napostelua.

KANSALLISET RUOKAILUSUOSITUKSET

LAUTASMALLI

Sopivasti ENERGIAA ja ERI RAVINTO AINEITA.

TAVOITE…Sopivan kokoinen ja Monipuolinen ATERIA

Vähintään puolet noin 800 g KASVIKSIA

RAVINTO AINEET

ENERGIA

  • Hiilihydraatit
  • Rasvat
  • Proteiinit, Vl,lkuaisaineet

SUOJARAVINTEET

  • Vitamiinit VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ, Rasvaliukoiset , A,D, E, K ja VESILIUKOISET: B Ryhmä, C
  • KIVENNÄISAINEET Calsium, Sinkki, Rauta ja Magnesium
  • RAVINTOKUITU Edistää Vatsan toimintaa ja Verensokeria




VESI Säätelee kehon lämpötil ja kuljettaa Ravintoaineita

Rasva ja Aminohapot

MINÄ EN SYÖ RIITTÄVÄSTI Kasviksia ja Vihanneksia, syön Lisäksi HEDELMIÄ…Terveellisiä Juomia

APPELSIINIT ovat NYT AJANKOHTAISIA…

Tykkään VASTAPURISTETUSTA APPELSIINITUOREMEHUSTA, Valmistan itse tai ostan Valmista.

Jääkaappikylmä APPELSIINITUOREMEHU…

VALMIS MUSTIKKAKEITTO, osaan valmistaa myös itse

HEDELMÄT…

Tykkään SYÖDÄ,OKENOITA Kuorittuna ja Kuorimattomina.

BANAANIT

PÄÄRYNÄT

JUOMAT: VESI, Tuoremehut ja SMOOTHIET

1. Minun PITKÖAIKAINEN, KESTO SUOSIKKI BANAANISMOOTHIE

Täydennän tätä vielä, EI VALMIS…

KATSO Aiemmat RUOKA ja JUOMA ARTIKKELIT, RESEPTIT…

HEALTHY LIFESTYLE&BODY PEACE/KEHO RAUHA& KEHOPOSITIIVISUUS. Ajankohtaista…YLE TV1 Puoli7 ja Olet Mitäs Syöt, Pippa Laukka. Oma Elämä ja Valinnat, Elämänkaaren aikana. Terveys&Hyvinvointi: Terveellinen RUOKA, Uni&Lepo ja Liikunta. SUOSITTU 108…. 64+44 Tykkäystä. 22 – 23.2.2026. Healthy LIFESTYLEBLOG HXSTYLE.net Heini

YLE TV1 Puoli7

LIFESTYLE, KESKUSTELUOHJELMA, Hyväntuulinen, Lämminhenkinen

ARKISIN 19.30 – 20.00 ja AREENA

Aika 27 min

RESCUEKOIRAT ja AUTTAMINEN…MATKAILU. KEHOPOSITIIVISUUS…KEHORAUHA

Uusi Kirja….KOHTI KEHOPOSITIIVISUUTTA -Irti Diettikuurien Kahleista : Veera Papinoja

JUONTAJAT Mikko Kekäläinen ja Ella Kanninen

27.1.2026

Veera Papinoja onn37 vuotias, Vaikuttaja, Kehopositiivisuus&Matkailubloggaaja ja Pilatesohjaaja….SOME: veerabianca

Veeralla on oma koira, SYDNEY, joka on Shetlanninpaimenkoira.

VEERA on ASUNUT Austraaliassa nuorempana, hoitanut ja auttanut Isääntäperhettä Rescuekoiria ja hevosia.

Sarjan alussa Veera kertoo, että on Eläinten Ystävä, Empaattinen ja harrastaa myös RESCUEKOIRIEN Auttamista Romaniassa ja….Portugalissa, myös Helsingin päässä autta Kotiutumisprosessissa. Matkustaa paljon Portugalissa. RESCUEKOIRAT ovat hyvin Erilaisia, Hylättyjä Kotikoiria, Katukoiria. Esim. Tarhoista, kotihoitoon ja Uuteen Perheeseen.

Matkustaa lähipäivinä Ranskaan ja

VEERA on Matkustellut paljon YMPÄRI MAAILMAA, SUOSIKKEJA mm. HON KONG

PUOLI7 1. Paras Ystävä

Veera haastatteli KIRJAAN, Asiantuntijoita ja Tieteelistä tutkimusta ja lisäksi omia Kokemuksia, Elämäntarinaa ja Kehopositiivisuudesta.

Veera aloitti aihduttamisen jo 7 vuotiaana Lapsena, Kiusamista ja Ei kuulunut joukkoon.

Veera on Itse testannut ja Kokeillut erilaisia Dieettejä, yli 1000 Elämänsä aikana.

Isoilla ja Lihavilla, PLUSKOKOISILLA I hmisllä on ongelmia Vaatehankintojen kanssa, TALVIMURHEILUVAATTEITA EI löydy. Esim. Tarpeeksi isoja Toppahousjja on vaikea löytää.

IHMINEN ON IHMINEN kehosta, kielestä, Ihonväristä tms. johtumatta, Oikeutta olla Olemassa ja kohdelluksi saman arvoisena, Kaikkien kanssa.

LIIKALIHAVUUS on Krooninen Sairaus…

LAIHDUTUSLÄÄKE käyttöön 4 vuotta sitten, Kuntosali ja Personaltreenari …..

VEERA on Laihtunut 50 KG, 6 viimeisen vuoden aikana.

EN ole itse Testannut, KONEILLA Tehtävää PILATESTA. Olen harrastanut mm. PILATESTA ja YOGAA.





Puoli7 Jaksot ovat Katsottavissa, myös YLE AREENASSA.

SEUAAN ja VIIHDYN Ohjelma sarjan parissa, SUOSITTELEN.


FOLLOW&RECPECT SOME INFLUENCER Like Veera….

****

MIELIPIDE…

YHTEISKUNNASSA Ei Arvosteta ….Liika LAIHUUTTA tai LIIKALIHAVUUTTA.

AINA ei kuitenkaan kyse ole Omasta Valinnasta, vaan PERINTÖTEKIJÖISTÄ, SAIRAUDESTA, ELÄMÄNTAPA VALINNOISTA jne.

Olen myös sitä mieltä, että JOKAINEN IHMINEN VOI VAIKUTTAA, Omaan TERVEYTEEN ja HYVINVOINTIIN.

ESIM. Jos olet ns. SOHVAPERUNA et liiku ja Syöt Epäterveellisesti, LiikaKiloja kertyy, Terveys ja Hyvinvointi ei ole OK.

EPÄTERVEELLINEN RUOKA ja JUOMA…esim. Trendikkäät ENERKIAJUOMAT, eivät korvaa RUOKAILUA ja OVAT EPÄTERVEELLISIÄ, pitkä aikaisen käytön jälkeen, voi tulla esim. ENERGIA ja VITAMIINI VAJAUKSIA.

EI saa tarvittavia Vitamiinejä ja Ravintoa, SÄÄNNÖLLISESTI…Aiheuttaa, myöhemmin TERVEYS ONGELMIA.

****

MTV3 OLET MITÄ SYÖT…

JUONTAJA, Lääkäri Pippa Laukka

Pippa Laukka vierailee Julkisuudesta tuttujen, Ihmisten kotona ja katsoo jääkaappiin. Jakson aikana, keskustellaan Terveydestä, Hyvinvoinnista ja Olet mitä Syöt, aihepiiriin koskevista aiheista.

Pippa Kertoo yhdestä uudesta asiasta, jonka on oppinut EX jääkiekkoilija Timo Jutilalta: Uuden aloittaminen Ei katso ikää, taustaa tai Titteliä.

Timo ja Satu vaimo kertoivat innostuneesti, UUDESTA HYROX-Treenistä, salilla.

Pippakin innostui ja INSPIROITUI Testaamaan ja Innostui uudesta lajista.

Missä mm. Treenataan kahvakuulalla ja roikutaan renkaissa.

***

MY HEALTHY LIFESTYLE, LIFESPAN

I have INTRESTED HEALTHY LIFESTYLE since ….CHILDFAMILY.

SPORT, Rest&Good Sleep and Homefood…FOLLOW NEWS&SIENCE

I have been Younger, CHILD…LEAN. Moved Lot and REGULAR WHAT FRIENDS and Alone2. Older I dont love enought and I geined Weight…Get Older MY WEIGHT, Chanage;

Lost Waight 10 kg whit Eat Control and Gained Weight again….Summer time I Lost Weight….

CONTINUE now days…

DECIDE..When was STUDENT LONG TIME and I COMPARED Myself Others Young and Older Woman&Lifestyle.

REKEMBER Yöunet….One Girl Problems HEALTHY, ANOREKSIA ja SYÖMISHÄIRIÖT, ovat yleisiä Nuorten ja Nuorten Aikuisten keskuudessa. Yhteiskunnassa arvostetaan Hyvää kuntoa, laihuutta ja Hyvinvoinnista huolehtimisesta.

VARTALO ja ELÄMÄNTAPA, TYYLI…Peritään, Opetetaan ja Opitaan Omilta Vanhemmilta, Isä ja Äiti, Lapsuuden perheessä.

Not MY MAIN KG and Control&Think What I Eat…I ENJOY&Love LIFE, Eat&Drink&Desserts2.

Desserts,,Chocolate&Candys, Cookies, NOT EVERY day…

I ACCEPT&RECPECT, LOVE MYSELF…I am UNIQUE ME,

MY BODY TYPE Is Curvy and HAVE stomack&Breastss and Long Lower Legs

ADULT&Grown UP Woman

LIFESPAN Influencer…

ADULT WOMAN, Moore HEALTHY PROBLEMS, must ACCEPT in Life.

Can not CYKLING anymore, OUTSIDEDOOR

Not SPORT REGULAR and LOT anymore in GYM

I like&Enjoy GYM, have earalier own WEIGHTS and DO Home.

WALKING Short&Longer, stay ADULT LIFE&Around Year

ENJOY Swimming still, Summer time, Less than Younger

Maybe Somthing New2…INSPIRE ME

ENJOY SPA, Bath… SAUNA

RELAX and Rest are Importan in Life2

What, How much and When U Eat?

Sport or Not, Regular

Young Girl: TESTED Different kind of SPORTS.

WINTER AND SUMMER ATHLETICS…

  • OUTSIDEDOORLIFE
  • Skiiing, Enjoy DOWNHILL Ski
  • SKATING stay…ADULT TIME2
  • TRENDY, Few Times Downhill Skiiing, not My Style

SUMMER ATHLETIC

  • ATHLETIC, Special RUN
  • Running
  • Swimming AROUND YEAR, Longtime ADULT2
  • CYKLING…Long time Adult2, OUTSIDEDOOR
  • Walking
  • GYM
  • DANCE
  • Species Testing and Do; YUMBA, Step Board, BodyBlance, Inside Cykling Yoga&PILATES, Streching….

Hii there, CALM DOWN again.

I do Something My HEALTHY&WELLFARE, REGULAR.

FOOD and Rest2 are Important in LIFESTYLE.

Yes SUPPORT and Help U2. Need TALK Together and PLAN Together.

Need Know, Where U are? Tomorrow Walking Day and TIME, WHAT?

Yes I know Difficult to U2.

CANT Travell earlier, OR.

Thinking&Waiting U….

THINK What U Eat, LIFESTYLEC HOICES and Take Care Yourself….RECPECT Yourself&Others