Don Lessem on Dinosaurustetäjä, kunniaksi nimetty Argentiinalainen Lessemsaurus. Jurasic Park elokuvan Dinosaurusasiantntija.
JURASSIC PARK on v. 1993,
Tieteis- ja Seikkailu elokuvasarja.
OHJAUS: Steven Spielberg
Elokuva perustuu, Michael Christonin samannimiseen romaani kirjaan.
Suom. Dinodauruspuisto.
Viimeisin jatko-osa ENSI-ILTA Suomessa 8. Kesäkuuta 2018…
JURACCIS WORLD: Kaatunut Valtakunta. Tulossa LISÄKSI vielä jatko-osa v. 2021.
OHO minkä löysin ELOKUVAKIRASTOSTA DVD, BlueRay…En edes muistanut,vaikka olen katsonut useamman kerran aiemmin.
3 OSCARIA, 1994
PARAS….Äänitehosteet, Äänitys ja Erikoistehosteet.
JURASSIC PARK v. 1993, elokuva traileri
Olen Katsonut, tykkäsin ja SUOSITTELEN.
JURRASSIC WORLD: Fallen Kingdom 2018,
elokuva traileri
TIEDE&TUTKIMUS… myös kiinnostaa ja INSPIROI Minua, niin Historia kuin NYKYINEN, UUSI TIEDE…
Olen VIERAILLUT HEUREKASSA, aiemmin Vuosia sitten, kun Lapset olivat pieniä ja Nähnyt DINOSAURUS Näyttelyn mm.
Ihan Mielnkiintoinen, Tiede ja Historia kokemus myös Meille Aikuisille, Koko Perheelle. Lisäksi Tykkään Käydä HEUREKA Shopeissa esim, Kampin ostoskeskuksessa Katselemassa ja ihmettelemässä. Jotain on tullut myös Ostettua, vuosien varrella.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
IONCELL Kuitu, Kangas,
Joka Vuotinen Kulttuuri&Muoti, Seurapiiri tapahtuma ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAT, PRESIDENTINLINNA 6.12.2018… Jenni Haukion Juhla puku 2018, Mekko kangas
TASAVALLANPRESIDENTINKANSLIA, SUOMEN 12. PRESIDENTTI Sauli Niinistö ja Rouva Jenni Haukio, Presidentinlinna 6.12 2018 ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAT.
TULOSSA Syksyllä 2018
…KIERTOTALOUS Teemana
Kierrättäminen, Uudet Tuotantomenetelmät ja Ympäristöarvot.
Taidehistoroitsija Julie Waseige, kertoi TV ja Ylen Toimittajan haastattelussa ja jutussa Taiteilijan taustoista ja ajatuksista.
”Hänen Taiteensa on ikiaikaista,
Koska se onniin Yksinkertaista. ”
Seon hänen taideteostensaidea, Objekteja oudoissa tilanteissa.
Kuunteluhuone (1958) Öljy
Kaunis, Tyylikäsja Koskettava Teos, Nimi ja Vuosi?
Filosofian Valossa (1936) Öljy
….joihin emm eaiemmin olleet tottuneet” Waseige, Taidehistoroitsija kertoo YLE TV1Kulttuuri, Jussi Mannkkisen toimittajan haastattelussa jaArtikkelissa, linkissä lisää infoa.
Kuvat ja Info TV1 Yle kulttuuri ja TV ohjelma
TAIDE SUUNTANA SUURREALISMI… on minulle vieraampaa.
Nämä Upeat Teokset Kyllä koskettivatja olivat Hämmästyttävän upeita Taideteoksia.
PABLO PICASSO (1881- 1973) oli monipuolinen Taiteilija, joka vaihteli taidesuuntia on Kyllä tuttu ja Yksi Suoskki, monia muitakin Taiteilijasuosikkeja on.
Olen KULTTUURIN YSTÄVÄ…
Katsokaa erilaisia Elokuvia, Uusia ja Klassikoita…
Käykää myös Taide Näyttelyissä, katsomassa Ainutlaatuisien ja taitavien, persoonallisten Taiteilijoiden käsien jälkiä.
ARVOSTAN Käden taitoja ja Ammattitaitoa, Kullttuuria, Taidetta…
Tarina Suomalaiseta ROCKJÄTTILÄISESTÄ, Musiikki ja Populaarikulttuuri
EN ole Huomannut KIRJOJA APULANNASTA, Muistaakseni ….Ei ole jäänyt mieleen, en ole lukenut vielä. Lisäksi 2 Nuottikirjaa ja Elämänkerta 2014, joka pitää ehdottomasti lukea.
Olen MUSIIKIN YSTÄVÄNÄ, Seuraan Knasainvälisiä, Ulkomainsia ja Kotimaisia Musiikki UUTISIA.
Nautin Musiikista jokapäivä….ja olen kaikki ruokainen Musiikin lajien suhteen, ainakin melkein.
MINÄ&APULANTA, Rock, Punk
Olen Seurannut APULANNAN Musiikki uraa myös kauan. Koskettavat sanoitukset ja Rockrytmit ovat hienoja, taitavsti ja Ammaatitaidollavalmistettuja. Musiikki ja Sanoitukset. HITIT, SINGLET ja Musiikkivideotovathienoja, tarinoita.
Olen Katsonut APULANTA, Elokuvan TEIT MEISTÄKAUNIIN 2014 useaman kerran. Elokuvateatterissa ja KotonaTV. KATSO Elokuva ARVOSTELU.. .
Olen Nähnyt APULANNAN LIVENÄ… 2015 Kesäkeikalla, Tykkäsin&Nautin.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
APULANTA teki 2015…..2 LOPPUUNMYYTYÄ Espoon, BARONA AREENA,
MATTI Nuorena Mäkihyppääjänä ja Vanhempana Viihdetaiteilija, laulaja 2017?
Kuvat ja Info, Internet, Youtub, TV, Lehdistö.
AJANKOHTAISTA
Suomessa ja Kansainvälisesti Puheenaihe, Haastattelut, Media, Muistelut Matti Nykänen…
TV1 YLEURHEILU 4.- 5.2.
Kuvia ja Tarinoita Mäkihyppääjä Matti Nykäsestä ja tapaamien henkilöiden muisteluja mm. Suomalaiset Rakastivat URHEILUSANKARI&LEGENDA Mattia…. ja halusivat muistaa Mattia mm. Sytyttämällä Kynttilöitä eripaikkoihin, niin Kuolema Uutisen jälkeen ja Hautajaisten aikaan viikonloppuna.
LAHDEN KISA MONTTU…URHEILURUUTU
ILTA-PÄIVÄLEHDET…
LISÄYKSET 3.3.2019
Matti Nykäsen Omaiset halusivat järjestää Hautajaiset JYVÄSKYLÄSSÄ, Matin synnyin kaupungissa.
HAUTAJAISET olivat 2.3.2019 JYVÄSKYLÄSSÄ
Urheiluministeri Sampo Terho oli paikalla. Ei järjestetty Valtiollisia Hautajaisia vaan VALTIO Kustansi Nykäsen hautajaiset.
Lähiomaisia olivat Leski, Äiti, Eveliina aikuinen Tytär ja siskot.
Lisäksi ystäviä ja tuttavia. Mm. Janne Ahohen.
IHMISIÄ seurasi Hautajaisaattuetta ja hautajaisia, runsaasti.
…LAAJAVUOREN MÄKIMONTTU, hiljainen heetki ja kynttilöitääää
MUISTOTILAISUUS Yksityisesti.
TV ja Lehdistö paikalla, seuraamassaHautajaisia. TV1 Uutiset, Iktalehti jbe.
Kuolinilmoitus KESKISUOMALAINE 3.3.
ILTALEHTI
Matti Nykänen Valtiolliset Hautajaiset?
Olympiarenkaat Matin Hautakiveen mahdollista….
Miksi Mattia ei huolittu Mäkivalmentajaksi?
6.2.2019
Mäkihyppääjä MATTI NYKÄNEN on KUOLLUT 4.2.2019
Matti Kuoli Kotonaan, Sairauskohtaus….55 Vuotiaana.
UUSI Tieto, minulle…. Matilla Todettiin Diabetes, Syksyllä 2018.
Matti oli ollut Perjantaina vielä LauluKeikalla.
MATTI NYKÄNEN
1963 – 2019
MATTI, Ensio Nykänen 17. Heinäkuuta 1963, Jyväskylä –
Helmikuuta 2019 Joutseno, Lappeenranta
URHEILIJA…MÄKIHYPPÄÄJÄ
Koko kansan Matti
Tunnettu Suomessa ja arvostettu Mäkihyppääjä, myös Kansainvälisesti.
MÄKIHYPPÄÄJÄ 1981 -1991
TUNNUSTUKSET ja MERIITIT URHEILIJAMERKKI Postimerkki 1988, Painosmäärä 3 milj.
OLYMPIA MITALIT LAHDEN HIIHTOMUSEOSSA, Helsingin Urheilimuseosta lainassa
SAAVUTUKSET…
76 palkintosijaa, SM, MM ja Olympia tasoilla
4 Olympia Kultaa ja 1 Hopea, Mäkihypyssä
TALVIOLYMPPIALAISET 1984, Sarajevo….
Kulta Suurmäki P90 ja Hopea P70
TALVIOLYMPIALAISET 1988 Calcary… 3 Kultaa, 2Henkilökohatista ja Joukkuemäki
Toinen Tuotantokausi 2017. Dokumentaarinen realitysarja, jossa Toimittaja Maria Vierailee 2 päivän ja yhden yön ajan Tunnettujen Suomalaisten kodeissa.
MATTI NYKÄNEN 1. Helmikuuta 2017
Olen katsonut, Tykkäsin&SUOSITTELEN.
DOKUMENTTI, OMIN SANOIN 2016
Ohjaus: Kim Finn
MATTI
Matti Nykäsen elämäntarina, osittain fiktiivinen elokuva.
V. 2006
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Katsotuin Suomalainen, Kotimainen Elokuva.
DOKUMENTTI v. 1991
Olen Katsonut, SUOSITTELEN.
MATTI Nykäsestä on Kirjoitettu useampi kirja ja tehty Teatteriesitys.
Minä&MATTI Nykänen
Kuten olen jo aiemmin kertonut Seuraan KULTTUURIN lisäksi myös Urheilua. Erityisesti Suomalaista ja Kansainvälistä URHEILUA. Etenkin minua Kiinnostaa, Suomalaiset kansainvälisestikkin menestyneet Urheilijat.
Minä olen seurannut Matin UHEILU-URAA, Menestystä ja Mitä Menestyksen, Urheilun jälkeen?
ELÄMÄNTARINA oli Värikästä, Ylä- ja alamäkiä, Elämää, julkistentiedotusvälineiden kautta ja riepoteltavana, matti sitä ja matti tätä…
Uutiset ja otsikot, Lehti ja TV-jutut, kuvat ovat herättäneet Ristiriitaisia tunteita. Välillä olen ollut Iloinen&hurrannut Matin Menestyksestä Mäkihyppääjänänä, välillä surullinen ja harmissani Matin yksityiselämän riepottelusta julkisuudessa, kovasta kohtalosta ja Elämäntarinasta.
SUOMALAINEN JULKKIS, Pitkäaikainen…Kovassa Julkisuuden Pyörityksessä ja Liikemaailmassa Matti joutui olemaan koko Elämänsä ajan, Nuorena Menestyneenä Urheilijana ja Viihdetaitelijana, Laulajana.
OTAN SYVÄSTI OSAA Vaimon Pian ja Perheen, Läheisten, Ystävien jne. SUUREN ja ÄKKINÄISEEN SURUUN, Matin Kuoleman johdosta.
ISO KIITOS MATTI kaikista Ihanista URHEILU SAAVUTUKSISTA, URHEILUN JA TV SEURAAJILLE, Meille Penkki Urheilijoille…
MATTI muistetaan Suomalaisen Sisun ja Elämässä selvitymisen Ainutlaatuisesta Elämäntarinansta, Koko Kansan, Meidän Suomalaisten Mattina, Urheilijana ja Mäkihyppääjänä. Yksityisenähenkilönä, tunnettu vain perhe ja lähipiirissä …Julkisuudenhenkilönä, ns Kavereita, tuttavia, kumppaneita, lähipiirissä mahtuu monenlaista porukkaa valitettavasti myös hyväksikäyttäjiä, jotka eivät Ajatelleet Matin parasta jne.
RIP NYKÄSEN MATTI
Minä ostin ja minulla oli pitkän aikaa Matin postimerkki lompakossa, ennenkuin se hävisi.
MÄKIKOTKAN URHEILU Saavutukset ja Elämänarina, MUISTOT elävät Ikuisesti.
Kirjailija Tuomo Kyrö ja MIELENSÄPAHOITTAJA, Näyttelijä Heikki Kinnunen.
Mielensäpahoittaja on Kirjailija KYRÖN luoma hahmo, joka on esiintynyt, Kirjoissa, Alunperin Kuunnelmassa, Elokuvissav. 2014 ja UUSIN 2018, NYT myös TV-sarjassa.
TV, ELOKUVAT…
MTV3 MIELENSÄPAHOITTAJA
Kuvat ja Info Internet, Youtube, MTV3jaFINNKINO, itse otetut
1. Jakso MUSIIKKI, Tiistai 8.1.2019
RÄHINÄ RECORDS…. ISO H ja Daniuniikki ja Mielensäpahoittaja. Mukana myös Katri Helen ja Hanurin soittaja
LIUKUPORTAAT, toisen pienemmän Sisäänkäynnin yhteydessä.
ja PORTAIKKO Toisessa päässä Kerroksia,
2. ja 3. Kerrokseen
Näkymä 2. KERROS…
2. KERROS…
AVAUTUI 28.12.2018
HARRASTUSTA, Oppimista ja Yleisötilat.
…Lainauspiste ja Oma Itsepalvelu lainaus.
Varatutkirjat Hyllyt, Lehdet oli vielä keskeneräinen minun vierailun aikana.
ERILAISIA TILOJA ja HUONEITA, esim. Peli ja Studio. Monenkokoisia Ryhmätiloja ja Nevotteluhuoneita.
Kerroksen Keskelle jäi Istumapaikkoja, leveillä portailla. Myös Liukuportaista vasemmalle oli pienempiä huoneita. Kuvissa Ei näy kaikkia tiloja ja Toimintoja. Kuvauksen välillä Piti välillä vain katsella ja ihmetellä, mitä kaikkea, tiloja ja toimintoja eri kerroksista löytyy
Liukuportailta oikealle, ihan Tilojen perällä…
2 Mukavaa Sohva ja Pöytä ryhmää, jossa katselin ja tutkin monipuolisia, upeita tiloja ja tunnelmia, muiden meidän KULLTTUURIN, Kirjastojen ja Kirjojen Ystävien kanssa.
Tiloissa ja Kerroksissa oli Runsaasti erilaisia, Penkki ja pöytäryhmiä.
STUDIOITA, Peli- ja Neuvotteluhuoneita…
3D tulostin. Tarratulostin, jota katsoin Opiskeluajoilta ennestään tuttu, vanhempi malli. Ompelukoneita ja Saumureita.
Kuvassa NÄKYMÄ 2. Keroksesta 3. Kerrokseen,
istuin ja katselin ympörille
PORTAIKKO. Ylhäältä, 3. Kerroskesta kuvattuna
3. KERROS
KAHVILA, ylätasanteella. Toinen Kahvila-Ravintola alakerta, 1. Krs.
LASTENKIRJAMAAILMA
PERHE ja LASTEN Puuhatilat, Kirjat…
VARAUKSET HYLLYISSÄ, Lehdet ja Kirjat. EN tutustunut tarkemin, tällä Eka Kerralla.
Tilojen keskellä Kirjahyllyt, jotka ovat matalia ja ilmavia.
Vasemmalle ja oikealla sivulla Leveät pääkulkureitit.
LASTENKIRJAMAAILMA, Yläkerrassa Kahvila
LASTENMAAILMAAILMA
Tila, avoin, Upea ja VIIHTYISÄ.
Vapaata puuhatilaa ja istumaryhmiä, paikkoja.
Rauhallisiakin paikkoja löytyy tiloista.
SUOMALAISTA DESIG
PALLOTUOLI
Eero Aarnion suunnittelema Pallotuoli, v. 1963.
PALLOTUOLJEJA oli tässä ryhmässä ja 1 sivummalla.
LEVEÄTKULKUREITIT Sivuilla, seinien vieressä
KUVASIN Kansalaisparvekkeen, Korkeimmassa ja mielenkiintoisessa LASI KULMASSA, Selfien, jonka julkaisin aiemmin jo INSTAGRAMISSA, kysyen Mikä paikka?
TILAT muodostuivat, erikorkeuksista, vaihteluita, ala ja ylätasoja.
KÄVELIN Tasaista ja Ylöspäinnousevaa lattiaa pitkin Kansalaisparvekkeelle. Pysähdyin Istumaan, ihastelmaan ja katselemaan Upeita Tiloja..
Kuva VINYYLI, Albumi kokoelmasta ja CD erikseen, eivät kuvassa
KYLLÄ Huomioin jo Marraskuussa ENSI-ILTA Aikaan, että ELOKUVA Bohemian Rhapsody on IHAN PAKKO KATSOA LISTALLA.
SÄÄSTIN Tarkoituksella, Elokuvan katsomista…..Yritin Mennä MAXIIN, Helsinki 2.krt, EI onnistunut ja Toinen MIELENKINTOINEN Vaihtoehto….. ITIS, Uudet&Modernit ELOKUVATEATTERIT, 9. SALIA Avattiin 30.11.2018.
QUEEN Musikki on minulle, ennestään hyvinkin tuttua.
Huomioin taas radion ja TV:n kautta FREDDIEN Upean&Ainutlaatuisen voimakkaan ja Monipuolisen ÄÄNEN, Laulajana, Böndi ja musiikki koskettivat. JULKISISSA Tiedotusvälineissä, myös HITIT ja musiikkivideot tulivat tutuiksi. Aloin Seuraamaan QUEENIA, esiintymisiä, musiikkia….Myös Rock, Pop musiikki on ollut aina minulle lähellä sydäntä.
KOKOELMA Albumi GRETEST HITS I ja II löytyy Kotonta. 2 ALBUMIA, CD Yhdessä minulla; on Julkaistu 1973 – 1981, 17 Kpl ja II on julkaistu 1981 – 1991, myös 17 kpl.
ENSI-ILTA…. 2. Marraskuuta 2018
4 OSCARS…
PARAS MIESPÄÄOSA, ÄÄNITYS, LEIKKAUS ja ÄÄNITEHOSTEET
BOHEMIAN RHAPSODY
Elämänkerta, Draama ja Musiikki elokuva
OHJAUS: Bryan Singer
Pääosissa: Rami Malen eli Freddy Mercury,
Lucy Boynton, Gwilym Lee, Ben Hardy…
Kuvat&Info Finkino ja Internet, omat kuvat
LOISTAVA näyttelijä suoritus Rami Malek. Hyvin tunnisti Freddyn tyypillisimmöt, ilmeet ja asennot, maneerit Konserteissa ja Persoonallisen, hieman naismaisen tyylin Tyylin.
UUSI, Nuori näyttelijä minulle.
2 GOLDEN GLOBE….palkintoa 2019
PARAS MIESPÄÄOSA, Draamaelokuva….Rami Malen
PARAS ELOKUVA
LÄMPIMÄT ONNITTELUT, Elokuva Teamille
”DONT FORGET SMILE”
All Movie Clips&trailers…
MUSIKKI KLASSIKKO, HISTORIA…
QUEEN Brittiläinen Rockyhtye 1970 – 1991 –
LAJIT, KLASSIKOT….ROCK, hard ja pop, Heavymetal
BÄNDI, 4 jäsentä: Laulaja, Basso, Kitaristi ja rumpali.
Brian May, Kitara ja laulu
Jhon Deacon, Basso
Roger Taylor, Rummut ja laulu
DISKOGRAFIA…
1. ALBUMI 1971 – 1972, Julkaistu 1973…QUEEN
ALBUMIT 17
SINGLET 55
Kokoelmat 6
Konserttitallenteet 6, Musiikkivideot, Boxit ja DVD
Freddie MERCURY 1946 – 1991, Taiteilijanimi
…Laulaja, Lauluntekijä ja pianisti
QUEEN 1970 -1991
FREDDYN Oikea nimi FARROK BULSARA …UUSI tieto myös minulle
FREDDY oli BISeksuaali ja kuoli AIDSIIN, v. 199. RIP
Oli kuollessaan vasta 45 vuotias. Oikea Ystävä, Miesystävä ja Bändi, Mary ja perhe pysyivät rinnalla lopuunasti. MAAILMASSA Yllätys ja Kansainvälinen julksuus, Suru. RIP
ELÄMÄNKERTA elokuva QUEEN yhtyeestä, hösenistä ja etenkin, Laulaja LEGENDA, Taitava, Lahjakas ja Ainutlaatuinen ÄÄNI… Freddy Mercurystä, taiteilijanimi.
QUEEN&HITIT, SINGLET:
Mm. BOHEMIAN RHAPSODY, We are the Champion, Show must go on, We will rock you, Who wants live forever, A kindof Magic, Friend will be friends, I want breake free, I want it All, Dont stop me now, Radio Gaga…
GREATES HITS I ja II, 34 Hittiä, singleä….SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
MUSIKKITUOTTAJAT Kaikkien aikojen Myydyimmät Ulkomaiset ALBUMIT Suomessa….
1. QUEEN Greatest Hits II……149.662 kpl
2. Abba ja 3. Bon Jovi…
QUEENIN ALBUMEJA on myyty….Maailmanlaajuisesti yli 300 milj. Kpl
Kulta, Hopea ja Platina MYYNTILUKUJEN PERUSTEELLA
PLATINA 300.000 kpl albumi
ja 600.000 single, Brit.
Britaniass 14 albumia PLATINAA,
…Menestynein Greateshits II
KULTAA 8 Albumia
USA 12 albumia Platinaa.
Suoistuin&Tunnetuin, Menestys Kappale….
QUEEN: BOHEMIAN RHAPSODY
Official video, 6 min
WE ARE THE CHAMPIONS…
LIV AID 1985
YMPÄRI MAAILMAATUNNETTUJA ja Minun SUOSIKKEJA, Musikki Trailerit mm.
1991 –
Brian ja Roger soolouralle, Jhon vetäytyi julkisuudesta
MENESTYNEIN …Studio ALBUMI, QUEEN 1995,
Made in Heaven
2001 Single Robbie Williamsin kanssa, No One but you
2005 – 2006, 2012 –
Paul Rogers ja Adam Lamber 2012 – &Queen Kiertueilla ….
KRIITIKOT eivät tykänneet, LIPPUTULO MENESTYS
3. KATSOTUIN Elokuva Suomessayli 300.000 Katsojaa
BOHEMIAN RHAPSODY Elokuva
….Arvostelu, Kokemus
Elokuvan alku Hyvin yksityiskohtainen ja tarkkaa Lähikuvaa Freddy Mercurystä,Kasvot, Viikset ja siitä lähdettiin eteenpäin. Ensin Perhe elämää, Intialainen perhetausta, nuorempi sisko, Isä ja Läheinen, ymmärtäväinen Äiti. Freddyllä oli Kiinostus Musiikkin ja seurasi tarkkaavaisesti Musiikkimaailmaa mm. Livenä, esiintyjiä, bändin toimintaa, yksityiskohtia jne.
Freddy oli taiteellinen, persoonallinen ja massasta erottuva Nuorimies. Etsi nuorena itseään, ensin Tutustui ja oli Maryn kanssa tavallissa PARI ja Heterosuhteessa, naimisissa. Mary oli Muotikaupassa töissä ja hän Uskoi Freddyyn, ennen ja alkuun Julkisuudessa Musiikkimaailmassa. Freddyllä oli Ulkonevat etuhampaat, Eksoottinen ulkonäkö ja rakasti Kissoja.
BÄNDISSÄ oli 4 erilaista jäsentä, jotka olivat erimieltä Musiikillista ja muista Musiikkiuraan liittyvissä asioissa. He muodostivat oman perheen, tiiviin tiimin eli Bändin. Myöhemmin Elämän tiet alkoivat menemään erisuuntiin, jokaiselle tuli omat perheet, vaimot ja Lapset. Freddy oli aina myöhässä, jota sai muut odottaa.
Yleensä Freddy keksi uusia ja mielenkiintoisia ideoita, joita Bändi Urallaan toteutti rohkeasti. Fredddy oli myös PERFEKTIONISTI eli Täydellisyyden tavoittelija, Albumin Nauhoituksia ja tekovaiheessa, Kappaleiden ottoja ja Yksityiskohtia otettiin monen monta kertaa, uudestaan ja uudestaan…siihen asti kun Freddy oli Tyytyväinen.
Julkisuuden myötä Freddyn ympärille kertyi, erilaisia ihmisiä ja hyväksikäyttäjiä, maineen, viinan, huumeiden, seksin ja juhlien jne. toivossa. Elämänmeno: Työ ja Juhlinta, Meno oli Vauhdikasta, Kovaa ja samalla Freddy teki kovasti töitä, mutta unohti Itsensä ja Todelliset Ystävänsä. Onneksi Mary ja muutama muu henkilö, olivat todellisia Freddyn Ystäviä, välittivät Freddystä ja Hänen Hyvinvoinnistaan, myös Ihmsenä.
Bohemian Rhapsody Draama, elämänkerta ja Musiikki elokuvana oli 1. Tunnin aikana, sekavaaja vaikeaa seurata. KATSELIN Ympörilleni Elokuvakatsomossa ja ajattelin mitä tästää tulee…Elämäntarinan ja Elokuvan JUONI oli, jotenkin erityisen sekava ja hukassa. Näytettiin välähdylsiä, keikoista, kaupunkeja jne. Kyllä elokuvassa oli myös Hienoja ja Upeita Valokuvauksellisia Yksityiskohtia, esim. Aurinkolasien kautta katselua, Tykkäsin.
Kun MUSIIKKI, Keikat ja Bändin henkilöt ja esiintymset pääsivät kunnolla elokuvassa vauhtiin puolivälin jälkeen, TARINA alkoi muodostumaan….
Olin ihan myyty…..Elin Elokuvan tapahtumissa ihan täysillä mukana, kuten hyvä Elokuva ja tarina tekee minulle. Ihan pakko oli naputtaa rytmiä jalla ja kädellä, Koin Ilot ja Surut elokuvan, Koskettavan, tunteisiin vetoavan musiikin ja kohtauksien Tapahtumien mukana. Itkin, pyyhin kyyneleitä ja nauroin elokuvan aikana. Koskettavia kohtauksia olivat mm. Bohemian Rhapsodyn tekemisen vaiheet, Livekeikat, Perhetapaamiset, AINUTLAATUINEN LIFE AID KONSERTTI. Kaikki MAAILMAN Kuuluisat ja suuret Artistit , Bändit esiintyvt, Afrikan Hyväntekeväsyyyskonsertissa, jonka olen katsonut ja Kokenut TV:kautta v. 1985 ja lukenut, seurannut lehdistöstä. JÄTTI KONSERTIN KOOLLEKUTSUJANA oli Bob Geldof, SUURI Media tapahtuma ja Julkisuus ympäri Maaailmaa myös.
Näyttelijät etenkin Freddy eli Rami Malek, Sarah ja Bändin Jäsenet suorituivat loistavasti omista rooleistaan elokuvassa, olivat uskottavia ja erilaisia persoonia, kuten oikeassakin elämässä yleensä on.
MUSIIKIN TEKEMINEN on Team työtä, Bändi oli Freddylle tärkeä ja Freddy oli tärkeä Bändille. Kokonaisuutena, puolivälin jälkeen elokuva, antaa hyvän kokonaiskuvan kovasta Musiikkimaailman Bisneksestä, Riidoista, ongelmista ja menestyksen ajoista.
SUOSITTELEN ELOKUVAA Kaikille Meille, Queenin musiikista ja Freddyn uskomattoman, Upeasta ja Ainutlaatuuisesta Äänestä, Persoonallisesta ja Traagisesta Elämäntarinasta tykkääville.
Lovely Thanks Freddy RIP…and QUEEN Members, You Do Important and Recpect Music Work, entertainment US MUSICLOVERS&Followers around World. Thankful get Know&Hear music. ENJOY