KULTTUURI. MUSIIKKI. MUUSIKOT. 2015. CHISU. Taitava, lahjakas MUUSIKKO, Laulaja-lauluntekijä. MINÄ&Chisu

SUOMALAINEN&KOTIMAINEN MUSIIKKI
 

20150921_18142420150921_181457

CHISU

Chisu oikelta nimeltään Martina Sunberg, LAHJAKAS, taitava&Hieno MUUSIKKO&Artisti,  säveltää, sanoittaaa, sovittaa ja tuottaa omaa musiikkiaan ja esittämiään kappaleita. 

 

HISTORIAA

Chisun Musiikin, Ensimmäinen Julkinen esiintyminen oli TampereenSärkänniemen kummitusjunan taustamusiikki.

Ura MUUSIKKONA alkoi, elokuva komedia 2006, SOOLOILUA tunnuskappaleella, ”Mun koti ei ole täällä”. Kappale nousi Suomen Single ja lataulistan kärkeen. TYTTÖ SINÄ OLET TÄHTI 2007, elokuvan ”Pidä musta kii”, jonka esitti Näyttelijätär Pamela Tola, on Chisun sanoittama ja säveltämä.

Chisu on tehnyt musiikkia myös muille artisteille, esim. Antti Tuisku, Tarja Turunen, Laura Närhi, Jippu ja Ves-Matti Loiri.

JULKAISTUT ALBUMIT.  4 Albumia: Alkovi 2008, Vapaa ja Yksin 2009, Kun Valaistun 2011, Kun Valaistun 2.0, 2012. 

UUTTA MUSIIKKIA. UUSI ALBUMI 2.10.2015 JULKAISTAAN.

CHISU eli Martina Sunberg on PALKITTU ja ARVOSTETTU Muusikko.

 

PALKINNOT

CHISU on saanut 9 Emma palkintoa ja Teosto palkinnon, Warnermusiclive.

 http://warnermusiclive.fi/artistit/chisu/ .

2 EMMA patsasta, e-Emman ja Vuoden biisi 2009 ”Mun koti ei ole täällä”. Vuoden 2010  biisi Emman hän sai Baden Baden kappaleestaan, Vuoden Paras levy Vapaa ja Yksin ja lisäksi Vuoden tuottaja. 1. Kerta Nainen sai Vuoden tuottaja palkinnon. Ehdokkuuksia samana vuona oli 7 sarjassa. Mahtavaa.

Vuoden kotimainen Artisti 2009, Radio Gaala.

MUUVI video kilpailussa, Chisun musiikkivideo voitti Parhaana musiikkivideona 2009, Kultaisen MUUVIN. Musiikkivideo Baden Baden kappaleesta, jonka ohjasi Misko Iho. Sama video voitti myös yleisöäänestyksen. Muuvi on Suomen ääni ja kuvatallennetuottajien palkinto. Chisun levyjä on myyty  yli 200 000, 2015.

2011 Emma Gaalassa Chisu oli Vuoden Paras Naissolisti. Lisäksi Albumi, Kun Valaistun voitti Vuoden Popalbumi ja Albumi palkinnon. Julkaistu erikoispainos Kun Valaistun 2012, jonka jälkeen Chisu on ollut keikkatauolla v. 2012 lähtien.

 

NYKYAIKA 2015. AJANKOHTAISTA. TULEVAA 

HAASTATTELU TV1 UUTISET

20150921_181524

Haastattelussa Chisu kertoi Suomessa ja yhteikunnassa on Viba ja ahdistava ilmapiiri, johon kaivataan kevennystä ja”hassua musiikkia”. Uusi 2. Lokakuuta julkaistava levy, albumi on vakavampi sävyltään ja sisältää syvempiä vesiä. Chisu pyrkii yksinkertaisuuteen, mutta usein päätyy mahtipontisuuteen musiikissaan. Chisu toteaa” Kisu ei karvoistaan pääse” ja hymyilee. Tauolla hänestä on tullut äiti 2014. Chisua Jännittää, miten hänet ja musiikki otetaan vastaan, tauon jälkeen.

Chisu pohtii Kansainvälisen uran mahdollisuutta, myöhemmin. Hän on nyt 34 vuotias. Haastattelun lopuksi, Chisu toteaa Omin sanoin ”Nais Artistit ovat cooleja, vaikka ovat ryppyisempiäkin”.

20150921_181415

KATSO koko HAASTATTELU. YLE KULTTUURI 21.9.2015 Ville Vedenpää.

http://yle.fi/uutiset/ei_chisu_karvoistaan_paase__uudesta_levysta_tuli_megaspektaakkelia/8316071

 

KATSO. Tutustu ja TUTKI. KEIKAT&INFO. CHISUN Facebook.

https://www.facebook.com/chisuofficial

NÄYTTÄVÄ PALUU. Perjantai 7.8.2015  JULKAISTIIN, IHANA single.

Chisu

Minä&CHISUN MUSIIKKI

Olen aina tykännyt Chisun esittämästä ja tekemästä musiikista, hitistä Suomessa 2006 ”Mun koti ei ole täällä”, Sooloilua elokuvasta. lähtien. Rakastan elokuvia, joten Chisu ja Musiikki, tuli tutuksi Tyttö Sinä ole tähti elokuvan myötä. Yksi minun Suosikkielokuva, kotimaisista elokuvista. Tarina on hieno ja koskettava, hyvät kotimaiset Näyttelijät, musiikki ja kuvaus, elokuva kokonaisuus on erinomainen. Olen katsonut sen monta kertaa, ensin elokuvissa, sitten tv ja nyt olen myös tallettanut sen dixiboxiin.

Tyttö sinä olet tähti (2005) Poster

http://www.youtube.com/watch?v=AHbtwBmszpw

Vuosien varrella olen seurannut Chisun Musiikkia, uraa julkisten tiedotusvälineiden kautta ja tietenkin katsomalla Emma pallkinto gaalan. Suomessa Chisu on suosittu ja pidetty Artisti mielestäni. Yksinkertainen musiikki, kiva ääni ja hienot, koskettavat sanat viehättävät minua ja uskon että monia muitakin musiikin kuuntelijoita. Chisun Musiikista on tullut, monia hittejä mm. Mun koti ei ole täällä, Kolmas pyörä, Sama nainen…

Uudelta tulevalta levyltä, VIIMEISIN Single, IHANA on aivan Ihana. Tykkään&NAUTIN. 10Musiikki, sanat ja laulu ääni&esitys. Heti kun sen kuulin, kertosäe jäi mieleeni ja ihastutti. Aina kun kappaleen kuulen, se saa minut Hymyilemään, hyvälle tuulelle ja laulamaa….IHA-NAAAAA. Hymy.

Kaunis Kiitos Chisu, että palaat takaisin viihdyttämään ja ihastuttamaan meitä Musiikin kuuntelijoita, katselijoita ja musiikkia seuraavia, musiikista nauttivia ihmisiä. 

Chisu Olet IHANA. Hienosti ja kivasti se menee, paluusi keikoille. Turha jännnittää, me musiikin kuuntelijat tuemme ja kannustamme Sinua. Odotan innolla Tulevaa Esiintymistäsi RadioNovalla ja levyäsi 2.10.2015….Hymy.

 

OLEN NÄHNYT CHISUN LIVENÄ 2015, Tykkäsin. Lauloin ja tanssin mukana. IHANAA. Koti Musikkiikirjastossa on myös 2 CD levyä.

RadioNOVA

ESIMAKUA pääsemme kuulemaan RADIONOVAN Kautta 2.10.2015.

http://www.radionova.fi/ajankohtaista/uutiset/Tulossa-Novassa–Suuri-ja-ihana-Chisu-paiva–35581.html

SUOSITTELEN Lämpimästi kuuntelemaan, katselemaan ja seuraamaan, kannattamaan Artisteja&Muusikoita, käymällä keikoilla ja ostamalla levyjä, musiikkia. 

ARVOSTAN Muusikoita, kotimaassa ja ulkomailla. Erilaiset Muusikot, Artistit&Taitelijat, vuodesta toiseeen, jaksavat ja Innostuvat tekemän Musiikkia, Uutta musiikka, Esiintyä, viihdyttää, Keikkailla, antaa haastatteluja jne. ja luoda aina jotain uutta meille Musiikin kuuntelijoille, katselijoille ja Suraaville. MUSIIKILLE KIITOS.

ENJOY LIFE…Simple is BEST. 

MUSIC is LIFE…ENJOY&LoVe EveryDay. SMILE

TV, Suomi/Kotimaa. YLE TV1 PUOLI SEITSEMÄN, JUTUT… SOSIAALINEN MEDIA, TERVEYSVIIKKO, Ryhtihaaste; JALKAPALLO, Jari Litmanen, Luonto&Metsä, Kissat, Työ&Työaika. Suoskit&Elämäntapa. HXS. HXSTYLE.net

YLE…

TV OHJELMIA. TIETOA. VERKKOSIVUT

20150915_204731

2015

NYKYAIKANA SOSIAALINEN MEDIA VAIKUTTAA ARJESSA

Facebook, Twitter, Snapchat, WhatsUp….

Mikä on Sinun Suosikki yhteydenpito väline? Mitä Sinä Käytät ?

Tapaaminen Perinteisesti kasvoista kasvoihin vai kannykän ja sosiaalisen median kautta?

KATSO. TUTUSTU JA TUTKI. INFOA YLE.

TV ja VERKKOSIVUT.

http://yle.fi/

 

TV1. YLE.  PUOLI SEITSEMÄN…

TERVEYSVIIKKO 

20150915_185615

VIERAANA SUOMALAINEN JALKAPALLO TAITURI JA LEGENDA JARI LITMANEN

Parhaiten menestynyt  Suomalainen Jalkapalloilija, niin kotimaassa kuin Ulkomailla. Peli nro 10.

Aloitteli uraansa Lahden Reippaassa ja Viimeeksi pelannut HIFK 2011.  Ensimmäinen Suomalainen, kansainvälinen jalkapallotähti 1990 luvulta lähtien. Seurajoukkueurallaan pelanut Alankomaissa, Espanjassa, Englannissa, Saksassa ja Ruotsissa.

Suurimmat saavutukset AJAXISSA, voitti mestareiden liigan 1995.

Jari sijottui 3. Kultainen pallo äänestyksessä 1995, Maailman ja Euroopan parasjalkapallolija titteli.

Suomen maajoukkueessa eniten pelejä, maaleja ja entinen kapteeni. Hänet on valittu Suomessa Vuoden Urheiljaksi 1995 ja useasti  Vuoden jalkapalloilija 1990-2000. UUDESSA Kirjassa 2015, LITMANEN 10 kerrotaan mm. Jarin omasta mielestä 10 Merkittävintä, tärkeintä peliä, mm. 1992  Mypa-Jaro Suomen Cupin finaali peli. 

 

MUITA SAAVUTUKSIA mm. 

Litmanen on päässyt postimerkin kuvaan 1995. Litmasesta on tehty Dokumenttielokuva KUNINGAS LITMANEN 2012 ja kaksi kirjaa 1995 ja viimeisin 2015, LITMANEN 10.

2015

Nykyisin Litmanen toimii Yle tv-kommentaattorina ja selostajana jalkapallopelejä.

Lisäksi Jari on ollut Jalkapalloliiton mukana antamassa opastusta ja vinkkejä jalkapalloilijoille, muutaman päivän rupeamisissa, ympäri suomea mm. Turku ja Rovaniemi.

Jari Litmanen MM-karsinnoissa 2009
Kuva Wikipedia
AJAXIN pelipaita esillä URHEILUMUSEOSSA. Kuva Wikipedia

Kuningaskin osallistuu #ryhtihaaste'eseen! Minkä elämäntapamuutoksen tai lupauksen aiot tehdä tÃ...      Täällä ollaan valmiina #puoli7'n Terveysviikon ekaan lähetykseen! Mukana menossa Jari Litmanen! ...

MINÄ&JALKAPALLO

Olen aina tykännyt nuoruudesta asti katsella jalkapalloa. Minusta Jalkapalloa on kiva ja viihdyttävää joukkue urhielulaji katsoa.

Olen käynyt seuraamassa paikallisia, sekä suurempia jalkapallo otteluita paikanpäällä. Itse olemalla Livenä katsomossta  oma hieno tunnelmansa. Lisäksi katselen  ja seuraan myös tv-stä, Etenkin Maailmanmestaruus otteluita. HYMY.

Lisäksi Nuorena osallistuin Urheiluseuran toimintaan ja joukkuelajeihinmm.

Lapsien kautta olen osallistunut Jalkapalloseuran toimintaan, kuljettajana ja vanhempana. Minua kiinostaa urheilu ja uutiset.  Arvostan Kaikkia Suomalaisia urheilijoita, niin yksilö kuin joukkuelajeja.

Olen ylpeä Suomalaisuudesta. Olen osittain penkkiurheilija, kausittain seuraan kotimaan ja maailman urheilua ja tähtiä.

 

 

KATSO JA KUUNTELE. MIELENKIINTOINEN HAASTATTELU ja KOKO OHJELMA. 

http://areena.yle.fi/1-2629541

 

KISSAN KEHRÄYKSEN VOIMAA. MIKSI KISSA KEHRÄÄ?

20150915_185403

20150915_185413

BIOLOGI  HEIMOVIRTA

Kissa kehrää kun on tyytyväinen ja silloin kun se on loukkaantunut.

TAIKAVOIMA? Mitkä Kissat kehräävät?Koti kissan esi-isä, Metsäkissa ja Gebardi kehräävät.  ISOT Kissapedot eivät kehrää.

KEHRÄYS Syntyy kurkunpäässä…ÄÄNEN TAAJUUS….SINFONIAA…Kaikilla taajuuksilla.

20150915_185451

20150915_185604 20150915_185544

Ihan mahtava ja ihana juttu. Luulen, että kaikki MeKissa Ihmiset  ja Eläimistä tykkäävät jutusta. Sopivasti asiaa, kissan liikkeitä ja huumorilla höystettynä esitetty. Hienoa. Viihdyttävä ja Juttu sai minut hyvälle tuulelle. HYMY

# RYHTIHAASTE

 

TYÖ JA TYÖAIKA 

Rankka päivä

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/16/rankka-paiva

 

LUONTO JA METSÄ VOIMAVARANA

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/16/mina-ja-metsa

 

 

NAUTI ELÄMÄSTÄ. Kaunista&Yksinkertaista … on PARASTA, Mielestäni. IDEOITA&VINKKEJÄ….

Viihdyttävän ohjelman, erilaisista ja kiinnostavista jutuista saa vinkkejä ja ideoita myös omaan Arkeen. HYMY

Mikä Sinun ryhtihaaste näin TERVEYSVIIKOLLA?

Minun ryhtihaaste on….PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI. Yritän edelleen syödä terveellisemmin ja vähentää herkuttelua. HYMY. 

YLE ja TV, PUOLI SEITSEMÄN…AINA kiehtovia ja mielenkiintoisia juttuja, katselen, kuuntelen, tutkin ja seuraan.

NAUTIN&Tykkään.

SUOSITTELEN Lämpimästi. HYMY

KOTI&SISUSTUS. INSPIRAATIO, OMA TYYLI&TRENDIT. 8.9.2015 Vinkit&Ideat…

 

KOTI SISUSTUS. DESIGN. TYYLI

2/2

 

OMA TYYLI?

VALINTOJA?

DESIGN IITTALA.ARABIA. Kastehelmi.CandleLights HOMEDecorate. Like&ENJOY. iittala.fi

MinunTYYLI&KOTI

Beauty&NICE. HOMEDecorate MESelfmade colour&style. LikeENJOY. Smile. U?HomeDECORATE. Old and NEW. CANDLES Like&ENJOY. U? SMILE

UUTTA. TRENDIT. IDEAT….

 


SIMPLE. Beauty. Decorate STYLE. Balmuir.com U?


20160610_111451-1

Minä&MinunTYYLI, KOTI&SISUSTUS

Rakastan Koteilua&
LoVeENJOY Home&Living….

IHANAA&Kaunista ympärilläni….

Vanhaa&Uutta…Yksinkertaista….

Luxusta.

SMILE

 
 

ELÄIMET. KOTI&LEMMIKIT, PERHEENJÄSENET. LEMMIKKIELÄIMET, KISSAT Kissanpennut…ELÄMÄNTAPA HXSTYLE.net Heinis Blog 3/3. Syksy 2015

MINUN LEMMIKKIELÄIMET. KISSAT

 

3/3

 

MINULLA ON 2 UUTTA KISSAN PENTUA

Tulivat kotiin viikon välein.

Meidän perheen eläin kiintiö on täysi, ainakin tällä hetkellä…. ehkä…hahahha….Eihän sitä koskaan voi tietää elämässä….HYMY.

 

KOTI. LEMMIKKI&SINÄ….

TUTUSTUMINEN&TUTKIMINEN

Alkuun kun kissanpennut tulevat syntymäkodista, vieraaseen ympäristöön ja uuteen kotiin. Menee useita päiviä, totutella,

puolin jos toinen, lemmikki ja emäntä/isäntä toinen toisiinsa. Arki rutiinit muodostuvat kuitenkin aika äkkiä.

Minun 1. Kissa musta on erittäin utelias, seurallinen, leikkisä, kiva ja nätti nuori poika. Kuten kuvasta näkyy, tulee innokkaasti tutkimaa mitä minä teen ja mihin menen….

 

Arkielämän totuttelun välillä on hyvä välillä huilata ja kertätä voimia….

Pienillä Kissanpennuilla Tutkittavaa ja touhua riittää aamusta iltaan ja yöhön.

 

  1. Tärkeä Ensin pitää löytää ruoka ja vesi kupit, meillä keittiössä.

  2. Sisäsiistiksi opettelu. Pissat ja kakat tehdään hiekkalaatikkkoon WC/KYLPYHUONE.

  1. Omat nukkuma ja leikki paikat.

Tutki ja seuraa, vaaranpaikat ja piiloutumis lokerot, löytyvät yksi toisensa jälkeen. Onneksi lopulta, ei enää löydy uusia ja olet kaikki saatu tukittua.

Noin 1 viikko meni totutettuluun, talon ja rutiineiden opetteluun.

Minä kuitenkin olen sitä mieltä, että Kissanpennut on hyvä opettaa ja totuttaa arki rutiineihin. Päivät ja illat touhutaan, syödään ja huilataan. YÖT NUKUTAAN ja rauhoitutaan.

TÄRKEÄ HYGIENIA&PUHTAUS

HELLÄVARAINEN PESU. KUIVAUS, HARJAUS

 

Kissanpennun olo rauhottui, kun omat syntymäkodin hajut, liat ja muistot oli pesty. Samalla katsoin korvat, putsasin silmät ja tarkastin tassut jne.

Turkki siisti ja tuoksu lievästi Kissa Shampoo. KUIVAUS Kissan oma pyyhe. HARJAUS. Turkin kuivaus ja siisteys, Loput kissa hoitaa itse. Tarkista ja kuivaa tai harjaa vielä, mistä kissa itse ei saa esim. kaulan alta.

KOTI. TURVALLISUUS… LEMMIKIT

Oma RAUHA. Rauhoittumisen ja levon paikka.

EMÄNNÄN/Isännän Lämmin&Huolehtiva SYLI.
Totuttele Lemmikit, kissanpennut alusta asti syliin, kantamiseen ja hellittelyyn.

Tässä Kissapentu veljekset, siis kumpakin on poika.

Rentoutuvat, Huilailevat sängyn päällä…

 

KISSANPENNUILLE OMA RUOKA.

Ruokavaihtoehtoja ja herkkuja.

 

KOTIKIRJASTOSSA on myös erilaisia ELÄIN, TIETOKIRJOJA mm. KISSOISTA, KOIRISTA ja MAAILMAN ELÄMISTÄ.

SUOSITTELEN Tutustumaan ja Tutkimaan KISsOJEN ELÄMÄÄ, KÄYTTÄYTYMISTÄ, Tutkittua tietoa KISSOISTA. MYÖS TV-OHJELMIA, Tykkään.

Like&ENJOY Animalls ...Cats&Dogs. PROTECT&CARE ALL ANIMALS World&HomeCONTRY. SUPPORT&Recommended. YouCHOICE?

Ostin kissoille vielä omat viltit ja toisen pyyhkeen. Lisäksi ostin Kissan ruualle oman muovisen rasian, jota säilytän avaamisen jälkeen jääkaapissa.

2. KISSANPENTU, poika ja veli.

Sama MAALAISTALON, 5 poikasen pentueesta.

Ikä n. 2 kk. Nimi TARE.

AITO&Hieno Suomalainen Maalaistalon kissa.

 

KOTI&RUOKA. Tärkeä. Leikki&Lepo

 

Minulla on ollut aina MAALAISTALON KISSOJA.

Mikä Sinun suosikkisi? Rotu? Väri? Luonne?

Miten ihanan pienet ja lämpöiset TASSUT…

 

Tässä Arempi ja varovaisempi Tare jo köllöttelee ja rentoutuu minun vierihoidossa ja sylissä.

Tykkää makailla selällään. KISSAT ovat yksilöitä, Jokainen on omanlaisensa. Meillä Musta Chisu tulee ensimmäisenä yleensä&uteliaana ja Tare seuraa hetken ja tulee hitaasti perässä. Kumpakin reippaita, terveitä ja leikkisiä kissanpentuja.

RUOKAILU&RUOKAKUPIT…

Laitoin kummallekkin omat ruoka- ja juomakupit, alustat. Houkuttelin, Opetin ja neuvoin alusta asti SYÖMÄAIKA.

Kissat kuitenkin itse ovat päättäneet, vaihtelevat välillä mistä syövät, yhdessä vai erikseen.

 

KÄYTÄ LEMMIKKEJÄ ELÄINLÄÄKÄRILLÄ

Terveystarkastus, tarvittavat ROKOTUKSET…

KISSAN KASTRAATIO, rauhoittaa ja ON SUOSITELTAVAA myös LEMMIKEILLE.

 

 

LEMMIKKIELÄIMET… OVAT PERHEENJÄSENIÄ,

elävät pitkään esim. KOIRAT yli 10 v

ja Kissa jopa yli 20 vuotiaaksi asti.

 

ARVOSTA, SUOJELE ja PIDÄ HUOLTA LEMMIKEISTÄSI…

Huolehdi Päivittäin, ruoka ja juoma, siisteys ja Wc, NUKUMISAJAT ja  PÄIVÄRUTMI,  ja lepohetket, Leikki ja  virikeeet, mahdollisuus myös PARVEKKEELLAULKOILUU säiden saalliessa….

LEMMIKIT ovat myös Ykislöitä ja omia persoonallisuuksiaan, OTA HUOMIOON Lemmikin yksilölliset käyttäytykiset, kasvata ja opeta PÄIVÄRYTMI, päivät leikitään, syödään ja lepäillää  ja Yöt nukutaan.

LEIKKIVÄT ja liikkuvat, Sylissä ja lähellä olevat Lemmikit voivat hyvin….

LEMMIKIT ovat ELINIKÄISIÄ PERHEENJÄSENIÄ, joihin kiintyy kuin omaannlapseen, omat ilot ja kurheet, myös Surutyö kun Kuolema kohtaa.

ANNA LEMMIKILLESI Myös ARVOKAS ELÄMÄ ja KUOLEMA…

Minä esim. Olen joutunut lopettamaan 1.KISSAN Terveyden heiketessä, EN halunnut että Kissa körsii loppu aikaa elämästään ja Vein, HARKINTA ja Jäähyväisten jälkeen viimeiselle Piikille, ELÄINLÄÄKÄRIIN. Rakas Perheenjäsen eli yli 10 vuotta on ahudattu Omakotiatlon pihalle, omalle reviirilleen.

NAUTINNOLLISIA, ELÄMÄN RIEMUA Karvaisten KEMMIKKIEN Kanssa KAIKILLE Meille ELÄINTEN ja LEMMIKKIEN YSTÄVILLE

Tykkään ja Nautin. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.

HYMY

 

KULTTUURI. ELOKUVAT. TV1 UUTISET. ELOKUVA KLASSIKOT HISTORIA. Näyttelijä&Tähdet… INGRID BERGMAN (1915 – 1982) OMIN SANOIN -Elokuva ENSI-ILTA 11.9.2015 Traileri. Suosikki. HXSTYLE.net HEINIS

TV1. UUTISET. KULTTUURI. ELOKUVAT. KLASSIKOT. HISTORIA. NÄYTTELIJÄT&TÄHDET

UUTISET TV1.Yle.fi

ELOKUVA ENSI-ILTA tänään 11.9.2015.

NEWS PREMIERE Ingrid BERGMAN Omin Sanoin MOVIE Today 11.9.2015. finkino.fi Yle.fi TV1 News. Follow&Must See. SMILE

KLASSIKKO JA TÄHTI NÄYTTELIJÄTÄR MAAILMALLA

INGRID BERGMAN

 29.8.1915 Tukholma – 29.8.1982 Lontoo.

BERGMAN oli Ruotsalainen, Suosittu ja Kuuluisa näyttelijätär, maailmalla sekä euroopassa.

Klassikko Elokuvia mm. CASABLANCA v. 1942

Bergman ja Hitchcok oliva ystäviä kuolemaan asti. Filmasivat yhdessä mm. Alfred Hitchcoking kanssa kuuluisat elokuvat, mm. Noiduttu 1945, Kohtalon Avain 1946 ja Kauriin merkeissä 1949.

Bergman elokuvassa Casablanca (1942).
Kuva Wikipedia.

IGRID BERGMAN….OSCAR VOITTAJA 1944

KULTA-AIKA 1940 luvulla.

 

Ensimmäinen Oscari, elokuvasta KAASUVALO 1944.

3 perättäistä Oscar ehdokkuutta, elokuvat Kenelle Kellot soivat 1943 ja Pyhän maarian kelloista 1945.

Ingrid Bergman – Wikipedia

KAASUVALO Kuva Wikipedia

CASABLANCA 1942 Vasta näyttelijä Humbry BOGART.

 https://m.youtube.com/watch?v=rEWaqUVac3M

INGRID BERGMAN – OMIN SANOIN

ELOKUVA ENSI-ILTA

KATSO OHJAAJA  STIG BJÖRKMANIN HAASTATTELU.

ENSI-ILTA SUOMESSA 11.9.2015

68. Cannes Filmfestival. CLASSIC&History. WORLD MOVIE. STARS. Famous. Swedish Actress Ingrid Bergman. 2015 May. cannesfestivals.com

CANNESIN FILMIFESTIVAALIN SATOA

NEWS PREMIER Today NEW MOVIES 11.9.2015 | www.finnkino.fi
Kuva Cannes Film festivals 2015

CANNES FESTIVALS May 2015.

INFO

Vinkki. KATSO  myös minun aiemmat Blogi tekstit.

OLEN KATSONUT elokuvan.

SEURAAN KULTTUURI JA ELOKUVA UUTISIA

MINÄ RAKASTAN JA NAUTIN ELOKUVISTA, HIENOISTA TARINOISTA.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KATSOMAAN ELOKUVIA, KOTIMAISIA JA ULKOMAISIA.

HYMY

AJANKOHTAISTA. UUTISET TV OHJELMAT KULTTUURI ELOKUVAT VIIHDE 10.9.2015

UUTISET. TV OHJELMAT. HISTORIA. KULTTUURI. ELOKUVAT. VIIHDE. STANDUP. TRENDIT. 

UUTISET TV1.Yle.fi

ENGLANNIN KUNINGATAR ELIZABETH

Kuningatar Elisabet

BRITANIAN PITKÄAIKAISIN HALLITSIJA 9.9.2015
Elizabeth on ollut Kuningattarena 6.helmikuuta 1952 lähtien…..eli yli 62 vuotta.
Elizabethin isä Kuningas Yrjö VI, kuolemasta lähtien.

KUNINGATARA Elisabet Juhli Historiallista merkkipäivää työn merkeissä, avaamalla rautatieinjan Skotlannissa.

KATSO. Tutustu ja TUTKI. INFO.

http://yle.fi/uutiset/kuningatar_elisabetista_britannian_pitkaaikaisin_hallitsija__vallassa_jo_yli_23_000_paivaa/8291334

MINUA KIEHTOO JA KIINNOSTAA HISTORIA JA KULTTUURIT.
Seuraan uutisia, trendejä ja tapahtumia.

SINÄ?

IDEA. VIIHDETTÄ JA TEKEMISTÄ KOTI-ILTOINA.

TAI ELOKUVATEATTERIIN.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.

VUOKRATTAVAT ELOKUVAT. DVD. BLUERAY.

ELOKUVAT. HISTORIA. MUSTA-VALKOINEN.

TV. VHS. DVD. BLUERAY.

SUOSITTELEN KATSOMAAN ELOKUVIA, HIENOJA TARINOITA.

HIENO PERINNE Meidän prheesä, jota JATKAN MIELELLÄNI.

Meidän perhessä on aina katsottu elokuvia. Ensin lapsuuden perheessä tv:n ja elokuvateattereissa. Seuraavaksi sai nauhoitettua VHS videoille omia suosikkeja, vuokrata ja ostaa kotiin elokuvia.

ELOKUVAT. NYKYAIKA 2015.

VUOKRATUT. TALLENNETUT. ELOKUVATEATTERIT.

Katsotko DVD vai BLUERAY.

Minä olen vielä DVD aikakaudella, mutta tällä kertaa perheen valinta meni BlueRayn puolelle.

Ensin Minun omassa perheessä katsottiin tv:n tarjontaa, lastenohjelmia ja elokuvia, seuraavaksi katsottiin kaikki WaltDisneyt ja muut Piirretyt, Seikkailu ja Fantasia tarinat HarryBotter ja StarWars ja nyt kaikenlaiset hienot elokuvat kotimaiset ja ulkomaiset kiehtovat ja katsotaa, laidasta laitaan.

Maku asia on sitten eriasia, mistä itse tykkää. Tytöt vs. Pojat maku ja tyyliasiat.

Olen seuraavalle sukupolvelle, hienosti ja onnistuneesti siirtänyt elokuvien katsomisen, nautinnon hienoista tarinoista, vaihtoedot&valinnat ja valinnan vapauden. Hienot tarinat ja valinnat. Katsottiin kotona viikonloppuna, pieni tauko ja katsottiin kummatkin elokuvat peräjälkeen samana iltana.

MAKUUNIN 10 TOP.

1. FAST and FURIOUS 7
2. Viikossa Aikuiseksi
3. Big Game…..
8. The THEORY of EVRYTHING….

The Theory of Everything

HIENO TARINA JA PALKITTU ELOKUVA.

Erittäin Hieno ja koskettava tarina, elämänkerrallinen Lahjakkaasta ja menestyneestä tiedemiehestä Stephen Hawkinin elämästä. Eddie Redmayne palkittiin Parhaana miesnäyttelijänä Oscarilla, miespääosan ja Musiikin Golden Globelilla. Miespääosan näyttelijä Eddie Redmayne on kaikki palkintonsa ansainnut, erinomainen ja lahjakas näyttelijä. Nautin ja tykkäsin elokuvasta, hieno ja koskettava tarina. On ostettava kotielokuvakirjastoon. HYMY.

Minun mielestäni ELOKUVA PARHAIMMILLAAN. 10.

Maailmalla siis useasti palkittu ja ohjaajana Oscarvoittaja James Marsh.

KATSO TRAAILERI.

http://www.finnkino.fi/Event/300632/

UUTUUDET. TULOSSA.

KATSO. TUTUSTU JA TUTKI. INFO.

http://www.makuuni.fi/fi/

MINÄ&ELOKUVAT.

OLEN jo katsonut Elokuvissa….

Erittäin mielenkiintoinen elokuva. 2 Loistavaa ja Lahjakasta, nykyaikaista koomikkoa Hedberg ja Hirviniemi minulle ennestään tuttuja. Linnomaa on jäänyt vieraaksi. Ehkä jäi kuitenkin hieman latteaksi tarinaksi. Makuasia. Odotin enemmän huumoria Hedbergin ja Hirviniemen tyyliin. Viihdyttävä ja Tykkäsin kuitenkin.HYMY.

KATSOMATTA vielä….Pitää katsoa….mm.

Viikossa Aikuiseksi

Into The Woods

RAKASTAN JA NAUTIN, HIENOISTA&KIEHTOVISTA TARINOISTA, ELOKUVISTA.

Seuraan Uutuuksia, Trendejä ja kilpailuja, palkintoja.
Tykkään ja nautin katsoa elokuva, sekä kotona ja ulkona elokuvatetterissa.
Oma&Erilainen tunnelma ja ilmapiiri kummassakkin.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Katsomaan erilaisia elokuvia, kotimaisia ja ulkomaisia, Maailman elokuvia.
HYMY.

KULTTUURI. TV1 Uutiset VALOKUVAUS… VALOKUVANÄYTTELY PIMIÖ DARKROOM HELSINKI 20.8.2015 – 31.1.2016

TV1 UUTISET. KULTTUURI

 VALOKUVANÄYTTELY

SUOMEN VALOKUVAMUSEO

PERINTEINEN VALOKUVAAMINEN
JA NYKYAIKAINEN DIGITAALINEN KUVAAMINEN.

SUURVALOKUVA NÄYTTELY NYT…

KAAPELITEHDAS, Helsinki

PIMIÖ DARKROOM  20.8.2015 – 31.1.2016

ti-su 11-18.00  ke 11-20.00

 

KATSO myös uudempi artikkeli 2016…

 

Jaakko Markkanen; sarjasta Suvilahti Tintype.

 

Pentti Sammallahti: Ristisaari 1996

http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/nayttelyt/nyt/event/72/235—pimioe-darkroom-#

PIMIÖ – DARKROOM

Valokuvanäyttely on kokemuksellinen kokonaisuus, jossa pääsee tutustumaan Perinteiseen valokuvaamisen tekniikoihin ja kuvien teettämiseen ja pimiöön, alusta loppuun. Näyttelyssä on yli 60 valokuvaajan teoksia 1800 luvulta 2015.

Digitaalisuuden ja automaation aikakaudella myös perinteinen valokuvaamisen tekniikka kiinnostaa etenkin nuoria ja uusia kuvaajia. Valokuvan vedostaminen ja pimiö työskentely on käsityötä. Näyttelyssä on mm. Pimiötila, elokuvia, tarinat, pimiö esineet ja vedoksia.

Näyttely haastaa miettimään ja ajattelemaan, ”Mikä arvo käsin tekemisellä on nykyaikaisessa digitaalisessa maailmassa.”

VALOKUVIA JA VALOKUVAMAINEN NOSTALGIA,

NYKYAIKA JA TULEVAISUUS.

 

KATSO, TUTUSTU JA TUTKI. INFO

http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/

 

VALOKUVANÄYTTELY on osa HELSINGIN JUHLAVIIKKOJA.

14 – 30.8.2015

MINÄ JA VALOKUVAT&VALOKUVAAMINEN

VALOKUVAT KIEHTOVAT….

Minä Rakastan valokuvia ja otan itse valokuvia. Nyt valokuvaan digikameralla ja matkapuhelimella, mutta olen jo harkinnut ja ajatellut myös Järjestelmäkameran hankkimista. Olen siin harrastaja valokuvaaja ja kuvannut lapsuudesta asti. Monenlaisia kameroita on vuosien aikana ollut ja tekniikka on kehittynyt.

Olen itse yleensä kuvaaja, en ole mielelläni kuvattava kohde. Miten sinä valitset?

Minä katselen, tutkin ja mietin valokuvia. Mietin niiden merkitystä ja tarkoitusta. Tykkään ja Nautin kauniista ja ammattitaitoisista ns. hyvistä valokuvista. Katselen ja luen aikakausilehtiä ja seuraan julkisiatiedotusvälineitä ja internetin verkkosivujen kautta Kulttuuria, Taidetta, Uutisia ja Trendejä, valokuvia ja valokuvaamista. Olen seurannut, tutkinut ja tykännyt aina Kauniista ja Hienoista Muotikuvista, kuten Maailmanlaajuisen VOGUEN. Myös Eläin ja luonto kuvat ovat lähellä sysäntäni.

Tykkään. NAUTIN. SEURAAN VALOKUVIA KLASSIKKOJA/VINTAGEA, NYKYAIKAA JA TEKNIIKKAA JA TULEVAISUUTTA. HYMY.

Olen ESTEETIKKO ja visualisti, tykkään katsella ja tutkia kaikkea ympärilläni. KERÄILEN JA NAUTIN KUVISTA, MINUSTA HIENOJA JA KAUNIITA KUVIA.

LISÄYS…2016&2017

Minulla on NYT JÄRJESTELMÄKAMERA ja jalusta.

UUSI kännykkä vm 2017, kamera ja KÄYTÄN kumpaakin Kuvaamisessa.

 

MAIILMAN YMÄR levinnyt kuva…

Elokuva Tähti MARILYN MONROE

TV SARJAN TÄHTI SINKKU ELÄMÄÄ…Carrie Bradshaw

Suosittu Meidän Naisten ja Tyttöjen TV -sarja ja 2 Elokuvaakin.

VOGUE kansainvälinen MUOTI&klassikko AIKAKAUSILEHTI

KERTOO myös, Kultuurista, Elämäntyylistä jne…

IMG_20161031_183941

GABRIELLE, COCO, CHANELL 19.8.1883 – 10.1.1971

CHANELL oli Ranskalainen MUODIN uranuurtaja 1900 livun vaikutusvaltaisimpia Kuoti alan ihmsiä. PERUSTI 1910 CHANELLIN MUOTITALON, joka toimii ja vaikuttaa MAAILMAN MUOITIIN yhä edelleen Kallista, Hupou ja Luksus MUOTIA Nykyinen Pääsunnittelija KAR LAGERFIELD.

MUISTA MYÖS TURUN TAIDEMUSEON VALOKUVANÄYTTELY

RIVIERA
Jacgues Henri Lartigue 5.6. – 20.9.2015.

AVOINNA

KATSO minun aiempi Blogi kirjoitus.

KATSO, TUTUSTU JA TUTKI INFO

http://www.turuntaidemuseo.fi/

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI  KAIKILLE,

käymään erilaisissa NÄYTTELYISSÄ.

VALKOKUVAT ovat kiehtovia ja oman aikansa kuvia, historiaa ja trendejä.

YKSINKERTAINEN ILO JA NAUTINTO ELÄMÄSSÄ

 

NAUTITAAN HIENOISTA JA KAUNIISTA VALOKUVISTA.

Ottamalla itse kuvia, kehittymällä ja oppimalla ottamaan parempia kuvia. Katsomalla, tutustumalla ja tutkimalla erilaisia valokuvia.

HYMY

KULTTUURI. MUSIIKKI 2015. MINUN SUOSIKKEJA. KOTIMAINEN MUSIIKKI & ARTISTIT. ELOKUUU 1/3

KULTTUURI. MUSIIKKI. MINUN SUOSIKKEJA.

KOTIMAINEN MUSIIKKI JA ARTISTIT
1/3

.

My NAILS&MUSIC.... Allways&EveryDAY. Like. ENJOY. SMILE.

MINÄ&MUSIIKKI. KUUNTELU. KATSELU.

MUISTOJA JA HISTORIAA.

Minun lapsuudessani, nuoruudessani kuunneltiin paljon radiota ja musiikki ohjelmia. Lisäksi kuuneltiin C-kasetteja, kasetti-nauhurista, stereoista tai korvalappustereoista. Seuraava vaihe oli cd ja mp3 soittimet.

Kotimaiset Iskelmät ja musiikki tulivat tutuiksi. Euroviisut oli pakko kuunnella ja katsella tv:stä, että tiesi mitä maailmalla kuunnellaan.

Televisiossa ei ollut montaa musiikki ohjelmaa, saatikka muutakaan nykyaikaista tekniikkaa. Ei ollut saatavilla tai käytössä, tietokoneita tai kännyköitä, tabletteja jne. Musiikkivideoita näytettiin silloin tällöin tv:ssä ja ulkomaisia artisteja, pääpaino oli kuitenkin kotimainen musiikki, tyylit laidasta laitaan.

MINUN VALINTA 2015. Tykkään kuunnella edelleen CD:itä ja katsella kuvia, kansia, ja lukea lyriikoita, infoa. Käsin kosketeltavat ja aina saatavilla olevat, konkreettiset CD:t.

Lisäksi kuuntelen ja Nautin Musiikista, Musaa joka päivä Ipod, radioista ja stereoista. Tykkään kuunnella ja katsella Musiikkiohjelmia ja konsertteja TV:stä, Musiikkivideoita ja youtubea. Käyn silloin tällöin, Live keikoilla.

LISÄÄ MINUN MUSIIKKI KIRJASTOSTA&MUSIIKKI MAUSTA. Kotimainen musiikki.

Minun viimeisimpiä Uusia ostoksia.

Tykkään&Nautin. Kiva kuunnella ja katsella.

DIANDRA. Nuorempaa Muusikko, laulaja polvea edustava Diandra mahtava ääni ja valloittava esiintyjä&persoona koskettavat.

KAIJA KOO. Vanha konkari ja ammattitaitoinen Artisti laulaja, tyyli ja uusiutuva. Hienot sanoitukset ja musa, kokonaisuus 10. Biisit mm. Siskot, Kaunis Rietas Onnellinen, Tinakenkä tyttö, Vapaa, Kylmä ilman sinua ja Kuka keksi rakkauden. Olen nähnyt LIVENÄ.

JUKKA POIKA& Ihanan letkeä REGEA Musiikki ja Positiivinen persoona Artisti. Kappaleet saavat AINA hyvälle tuulelle, KIITOS Jukka Poika. Oma tyyli, hienot sanoitukset ja letkeä, kiva musiikki. Biisit Silkkii, Älä tyri nyt, Kylmästä lämpimään ja Siideripissis.

MINÄ&MUSIIKKI. Muistoja&Historiaa…

Ensimmäisiä muistamiani  ja kuunetelmiani muusikoita, Juha Vainio, Irwin Goodman, Danny, Jukka Kuoppamäki, Martti Talvela, Tamara Lund, Katri-Helena, Paula, Marion, Ismo Alanko jne. Lapsuuden perheessä Vanhemmat ja iso siskon musiikin kuuntelu, vaikuttivat minunkin monipuoliseen ja laajaan musiikkimakuun.

Aluksi kuuntelin Pelle Miljoonaa, SIG, Miljoona sadetta, Yö, Eppu normaali, Maukka perusjätkää jne. Naisista kova sana olivat Virve Rosti, Kikka, Eini, Honey B Bones jne. Yleensä kuuntelin Musiikkia c-kaseteilta ja uusia kappaleita äänitettiin radiosta. Harvoin ostettiin, joku vinyyli levy tai vielä harvemmin single.

Ensimmäisiä LIVE KEIKKOJA, joita kävin katsomassa olivat Danny&Armi SHOW, Katri Helena, Brodcast ja Mamba. Ihania Muistoja ja viihdyttäviä hetkiä Musiikin ja Artistien esityksistä ja musiikin voimasta ja kosketuksesta nauttien.

LEGENDA JUICE LESKINEN Lahjakas, taitava ja hieno sanankäyttäjä, tekstintekijä-muusikko. Monia Ihania ja mahtavia kappaleita, klassikoita, Kaksoiselämää ja Rakkauden ammattilainen tulevat nyt ensiksi mieleen.

MAMBA mahtava Sanoittaja-musiikko TERO VAARA, musiikki ja kiva ääni. Hienoja biisejä esim.Vastustamaton, mitä yhdestä särkyneesstä sydämestä,Vie mut läpi yön ja Sä onneni Oot. Ensimmäisiä Livekekkoja minulle Olen käynyt katsomassa LIVENÄ kaksi kertaa, vuosia välissä. Yhtä hyvä joka kerta.

UUTUUS….

EGOTRIPP musiikki ja lyriikat ovat myös koskettaneet, paljon mahtavia kappaleita ja ihanaa musaa. Mikki ja Kinipi laulja-musiikintekijä-artistit ja koko bändi. Ihania biisejä ja lyriikoita mm. Matkustaja, Älä koskaan ikinä, Tällaisena iltana, Polkupyörälaulu,  Se on tosi jees, Vielä koittaa uusia aika jne.

UUSI LEVY 2015 ja SYYS KIERTUE. Uusia singelejä Vuosi nolla ja tuorein HEHKULAMPPU. 

Seuraan Musiikki uutisia ja uutuuksia, Katselin verkkosivuja. UUUSI LEVY pitää tsekata ja kuunnella.


ISMO ALANKO, SIELUNVELJET, persoonallinen tyyli ja musiikki, Olen nähnyt LIVENÄ. Ihmettelin, kuuntelin ja muistan vieläkin, Bändin Energian ja musiikin voiman.


ILKKA ALANKO, NELJÄ RUUSUA. Nuorempi Alangon veljeksistä, mahtavia sanoituksia ja biisejä, musiikkia kummallakin lahjakkaalla sanoittaja-muusikolla. Olen nähnyt LIVENÄ Ilkan&Neljä ruusua.

HECTOR ja PAVE MAIJANEN, vanhat muusikko MESTARIT. Maijanen; Lähtistikö, Pidä huolta jne.

Hector; Piironginjalka jne. Pepe ja Kirka ovat jääneet vähemmälle kuuntelulle, muutamista hiteistä tykkään.

LEGENDAT LEIDIT. Marion, Katri-Helena ja Paula ovat hyvinkin tuttuja. Lea Lavenia en ole paljon kuunnellut. LIVENÄ olen nähnyt Katri-Helanan ja Marionin.


MARION on 1. Suosikki minulle, kiva ääni ja monipuolista Iskelmä musiikkia. Useasti palkittu ja pitkä ura, myös Suomen ulkopuolella. Ihania biisejä, Tipi Tii Tom tom, El bimbo, Minuuttilaulu, senorita bor favor, Rakkaus on hellyyttä, hyvästi yö ja  Eviva Espanjaa jne. Minulla on ja olen lukenut Marionin elämänkerran.


KATRI HELENA, Koko Suomen kansan kestosuosikki ja ihana. Aina ammattitaitoinen ja tyylikäs Artisti ja persoona. Monia kivoja ja koskettavia kappaleita, Puhelinlangat laulaa, Lintu ja Lapsi, Katsoin autiota hiekkaranta jne. Olen nähnyt LIVENÄ.

PAULA KOIVUNIEMI Oma tyyli ja ääni, kestosuosikki ja monipuolinen ja kokeileva artisti. Klassikko ja Ihana 10 biisi Aikuinen Nainen, Tummat silmät ruskea tukka, Kuunetelen tomppaa jne.


AIKAKONE. Mielenkiintoinen musiikki ja bändi. Ihania biisejä mm. Keltainen, Nti Groove jne. Tykkään Sanin Ihanasta äänestä ja koko bändistä yhdessä. Olen nähnyt LIVENÄ.


MAIJA VILKKUMAA. Arvostan Ammattitaitonen Naisrokkari-poppari, jolla on oma tyyli ja persoona, naisellisempi nykyaikana kun aiemmin. Musiikki ja hienot sanoitukset koskettavat. Ihania biisejä, 1. EI, Mun elämä, Ei saa surettaa jne. Olen nähnyt LIVENÄ.

APOCALYPTICA. 3 Suomalaista sellistiä, jotka ovat kierrelleet jo kauan maailmalla. Musiikki koskettaa ja ei tarvitse sanoja. 1.Suosikki biisi Bittersweet, Life burns.

YÖ. OLLI LINDHOLM bändin kantava voima, sanoittaja-muusikko. Yksinkertaista, Musiikki ja sanoitukset koskettavat. Kappaleet esim. Rakkaus on lumivalkoinen, Etkö unta saa ja Sano että jäät tulevat nyt ensimmäisinä mieleen.

HIM. VILLE VALO & bändi. Legenda, joka on myös valloittanut maailmalla. Kerran vuodessa keikalla Suomessa Helsingissä noin. Lahjakas musiikintekijä-artisti-lyyrikko. Musiikki koskettaa ja vaikuttaa. Biisien minun mieleisimpiä ovat mm. Join Me, Right here in my arms, and Love said no ja Funeral of hearts.

ANSSI KELA Muusikko-sanoittaja. Lahjakas ja taitava kitaransoittaja ja laulaja-lyyrikko. Biisit ja musiikki koskettavat, mm. Milla, Mikan faijan bmw, Kaksi sisarta ja Puistossa.

ISKELMÄT. YÖLINTU. JEAN S. SEMINAARIMÄEN MIESLAULAJAT…

Olen nähnyt LIVENÄ Aki Sirkesalo, Jean S, Osmos Cosmos, Kim Herold, Veeti Kallio, Irina, Hanna Pakarinen jne.

Arvostan ammattitaitoisia laulajia ja muusikoita, musiikin tekijöitä. Ääni ja musiikki vaikuttavat. Musiikki itsestään ja sanat vaikuttavat, koskettaako kappale vai ei.

Darude;SANDSTROM. MAAILMAN VALLOITTANUT Kappale 2000 luvulla ja kuuluu edelleen. Muistan vielä hyvin, kuinka katselin MTV musiikkikanavalta Monet kerrat kappaleen videon, sitä näytettiin soitettiin ja soitettiin kuukausi tolkulla. Olen  nähnyt LIVENÄ.  Hieno ja Yksinkertainen video ja Musiikki TECHNO&Dance Tanssikappale.

Kappaleesta Tehty uusi versio, joka julkaistu 2015. Nyt kesällä 2015 uusi kappale myös.


YUP. JARKKO MARTIKAINENOma tyyli&persoona, Mielenkiintoinen artisti musiikki ja sanoitukset. En ole kuunnellut vähään aikaan nyt.

KUUNTELEN JA KATSELEN MUSIIKKIA LAJISTA&TYYLISTÄ TOISEEN….

Lisäksi minulla on Kotikirjastossa ja iPodissa kasa muita artisteja ja kokoelma levyjä.

Tykkään lisäksi Neumanista, Jukka Kääriäisestä, Kari Tapiosta, Ressu Redfordista, Rasmuksesta, Antti Tuiskusta, Pentti Hietasesta, Riku NIemen orkesterista, Tanssii tähtien kanssa Bändi ja Solistit, Iiro jne.

Nämä tulivat nyt ensimmäisinä mieleen, musiikki ja sanoitukset ovat koskettaneet, liikuttanee, viihdyttäneet ja laittaneet ajattelemaan minut.

Minusta MUSIIKKI on parhainta silloin kun se jollain tasolla KOSKETTAA, joko sanoitukset, musiikki, tyyli jne.

Minä ARVOSTAN KAIKKIA MUUSIKOITA, sanoittajia ja tekstintekijöitä ja ihmisiä taustalla ja ympärillä jotka vaikuttavat, että Muusikot Tekevät&eisttävät  Uutta ja Vanhaa Musiikkia ja kiertävät, jaksavat kiertää vuositolkulla ja tekevät KEIKKOJA JA VIIHDYTTÄVÄT MEITÄ Musiikin kuuntelijoita ja katselijoita YMPÄRI SUOMEA.

KATSO ja tutki INFOA verkkosivuilta ja eri tiedostusvälineistä, MUSIIKKI mitä uutta ja missä Artistit keikkailevat.

NAUTINNOLLISIA Musiikin kuuntelelu HETKIÄ!

Musiikki on ajatonta ja Elää Ikuisesti.

HYMY.