Yhdysvaltalainen, USA MUSIKAALI Elokuva, joka Perustui ABBA Musiikkiin&Musikaaliin, Brodway 1999.
HIENO TARINA, elokuva… jossa SOPHIE yrittää selvittää aikuisena oikeaa isäänsä. 3 isä ehdokasta. TÄHTI NÄYTTELIJÄT, Klassikko ja Upea musiikki, tanssia, huuomoria ja romantiikkaa. Muistan vielä hyvin Kävin Ensin Katsomassa elokuvan, v. 2008 Siskoni kanssa Helsingin, Tennispalatsissa.
YKSI minun SUOSIKKI Elokuva. Olen katsonut monta kertaa, ensin elokuvissa ja myös Kotona Elokuvakirjastossa. Myös Moviesoundtrack IHANA. Seuraan EUORIVIISUJA ja Tykkään myös Klasssikko&ruotsalaisesta, ABBA musiikista.
Ohjaaja: Ol Parker, myös Käsikirjoitus
Musiikin Sävellys: Benny Anderson ja Björn Ulvaneus, ABBA ja Anne Dudley.
10 vuotta sitteen 1. MAMMA MIA elokuva v. 2008, levisi ympäri maailmaa, MENESTYI ja oli SUOSITTU…MUSIKAALI, musiikki, tanssi ja Komedia elokuva.
Maailman TÄHTI NÄYTTELIJÖITÄ;
Pääosissa Meryl Streep, Oscar voittaja ja Pierce Brosnan, Amanda Seyfrield. Lisäksi Colin Firth, Oscar voittaja
Tapahtuma paikkana on Kreikka, Kalokairin saari ja Hotelli ja lomanviettopaikka, kauniit maisemat, luonto ja meri ympäristö.
UUSI JATKO-OSA 2018
Kertoo mistä HIENO TARINA Elokuvassa, sai alkunsa…
ALKUPERÄINEN NÄYTTELIJÄKAARTI jatkaa…
DONNA on Meryl Streep, 3 Isää; SAM, BILL, HARRY ovat Pierce Brosnan (SAM) , Stellan Skasgard (Bill) ja Colin Firth (Harry). NYT jatko-osassa Päänäyttelijät Tytär SOPHIE on Amanda Seyfried, SKY poikaystävä on Dominic Cooper.
Lisäksi Donnan Ystävät Rosie, Julie Walters ja Tanya, Christine Baranski, UUDET Donna Nuorena, Lily James ja Ruby Isoäiti, Cher.
Kannattaa Katsoa Elokuvaa tarkasti….Elokuvassa vilahtaa myös alkuperäisen ABBA, musiikin ja sanoituksista ja Elokuvien musiikista vastaavat, Benny Andersson ja Björn Ulvaneus.
INFO&PHOTOS Mammamiamovie…
ABBA: Mamma Mia Orginal Music y. 1975
ELOKUVA TRAILERIT…
MAMMA MIA y. 2008
DANCING QUEEN
SUOMI/FINLAND MUSIKAALI, Kesä 2018…
MAMMA MIA 2 Elokuva trailerit…
20.8.2018
MAMMA MIA Elokuva kokemus&ARVOSTELU
Elokuva alkaa Donna nuorena, ystäviensä Rosie ja Tanyan kanssa. Tapahtumapaikkana on Koulu ja koulun päättäjäiset v. 1979.
”When I Kissed the Teacher, levyltä Arrival 19976
DONNA ja DYNAMOT, ystävät ja vara-kansleri ”
VAUHDIKAS ja mukaansa tempaava aloitus, tälle KESÄN odotetulle Mamma Mia musikaalin jatko-osalle.
HIENO TARINA, myös tässä jatko-osassa…
Elokuvan alun sekavuuden jälkeen pääsee hyvin kiinni tarinaan, elokuvan juoneen. Elokuvassa liikutaan mennessä ajassa Donna nuorena ja Nykyisessä, jatko-osan elokuvassa Donnan tytär, SOPHIE on pääosassa ja Poikaystävä, SKY.
Elämäntarina ja Kasvutarina, jossa DONNA eli Sophian Äiti, lähtee Maailmalle etsimään itseään ja saamaan Elämänkokemuksia. Aikomusken pakata takaisin USA: aan Ystävien luokse. Matkalla Maailmalla ja kohti Mystistä ja Kiehtovaa Kreikan saarta, Donna tapaa 3 Kiehtovaa, erilaista ja komeaa miestä. Syntyy Loma Romasseja…
Kuinkas sitten kävikään…Mitä tapahtui? Kohtalo ja sattuma astuivat Elämään, Kaikki ei mennekään niinkuin pitäisi…
Donna valitsi oman Elämän ja tien, mitä jatkoi eteenpäin aina elämänsä loppuun asti.
Tässä jatko osassa…AIKAA on kulunut…
SOPHIE on yhdessä poikaystävänsä, SKYN kanssa…mutta he ovat erillään toistaan, Sky on tosella puolella maailmaa ja Sophia on Kreikassa, kotona.
Sophie valmistelee Lomapaikan, johtajan ja apulaistensa kanssa LOMAPAIKAN, HOTELLIN Korjauksen ja uudistuksen AVAJAISIA…Myrsky yllättää, epäonni vaivaa, Sophie ja Yksi Isä ehdokkaista, Sam kannustaa ja auttaa Sophieta arki elämässä.
UUDISTETUN Hotellin Avajaisissa, Yllätyksiä riittää…Koskettava ja Ihana loppu.
SUOSITTELEN ELOKUVAA…
JATKO-OSA oli IHANA TARINA, jossa Me Mamma Mian Ystävät Musiikki&Hienot Tarinat,Elokuvat, Saimme Nauttia Musiikista, Tanssista, Romatiikasta ja Kauneista maisemista jne… Monia Hienoja Tanssi ja Tapahtuma kohtauksia…Koskettava ja liikuttava loppu.
Kaikki Tunteet käytiin läpi Elokuvan tarinan aikana…Enempää EI Täydellisestä Elokuva kokemukselta enää vaatia. SUOSIKKI myös tämä jatko-osa.
Ihana&Onnellinen FIILIS elokuvan jälkeen…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
ELOKUVASSA oli minun 2 Suosikki Näyttelijää;
Meryl Streep ja Pierce Brosnan.
Myös Amanada Seyfierd, Colin Firth ja Uudempi Lily James, sekä Donnan ystävät Ihastuttivat. Näyttelijät, koko elokuva teami, Onnistui Loistavasti.
Kiitos ja Työn Iloa ja Menestystä seuraaville elokuville…
Mammamia movie Ihania kuvia…
Seuraan, Uutuuksia&Klassikoita ELOKUVA MAAILMAA Maailmalla ja Suomessa…Golden Globe, Cannes, Oscar palkinnot jne.
KATSON Koko ajan ELOKUVIA…
Olen Nähnyt ELOKUVIA runsaasti Lapsuudesta alkaen, NYT AIKUISENA jatkuu, eri LAJEJA ELOKUVIA.
KIRJOITAN Vinkkejä ja SUOSITUKSIA KULTTUURISTA…
ELOKUVA, MUSIIKKI, MUESOT&NÄYTTELYT jne. 1/kk
….VIIMEISIN 8/2018
Parhaimmista ja Uusista ELOKUVISTA… Kirjoitan myös ELOKUVA ARVOSTELUJA.
Perhe ja Animaatio, Scifi ja Jännitys, Romantiikka ja komedia, MUSIKAALIT ja KOMEDIAT Suosikkeja mm.
ETSI Nimellä…SEURAA BLOGIA. Syksy ja TALVI on Erityisesti Elokuvien Katselu aikaa. HYMY
NYT Tuttuun tapaan Ruoka ja Leivonta Vinkkejen, RESEPTIEN Pariin… siis Huomenna perjantaina ja VIIKONLOPUKSI
Suositun yli 190.000 katsojaa keränneen Järven Tarina elokuva tekijöiltä, Mattila Röhr Profuctions uusi Elokuva Neljä Elementtiä sai ENSI Esityksen DOCPOINT dokumenttifestivaaleilla 28.1.2017.
Katso aiempi artikkeli ja arvostelu
IHANA, AINUTLAATUINEN Suomen luonto&ympäristö… Tuhansien Järvien maa
ILMA Itävaltalainen Philpp, Base hyppääjä, VESI Suomalainen Vapaasukeltaja Johanna NORDBLAND, MAA Itävaltalainen Georg, luolatutkijan ja TULI Espanjalainen Pako, pelastus-palomies kautta.
Dokumentti oli erilainen ja syvempiä Elämän tarkoitusta ja elementtejä käsittelevä kuin aiemmat saman porukan tekemät Dokumentti elokuvat esim Järventarina, jossa keskityttiin Luontoon, toimintaan ja upeisiin, ainutlaatusiin maisemiin jne.
Elokuva käsitteli Elämäntarkoitusta, Erikoisia ja Extreme harrastuksia, Elämyksien ja kokemuksien hakemista, kuolemaa, pelon voittamista, vapauden iloa, elämää, syntymää, valintoja, elämän kokemista ja elämistä eritavoilla…
Aluksi minua häiristi, tarinan hyppiminen elementistä ja henkilöstä toiseen, kun tarinat etenivät ei enää häirinnyt. Kauniita maisemia ja yksityskohtia, Hienosti kuvattu eri elementit ja musiikki sopi erilaisiin tunnelmiin ja tilanteisiin. TARINOITA olisi katsellut ja kuunnellut enemmän, syvemmin Miksi elokuva oli niin lyhyt?
Erityisesti minua koskettivat Philipp, Base Hyppääjä ja Johanna Vapaasukeltaja, jotka kertoivat tarinoita ja näytettiin pätkiä heidän Elämästään, harrastuksestaan, valinnoista, arki elämästä ja perheestään. Ihminen joutuu tekemään erilaisia valintoja Elämänsä aikana ja harrastuksensa parissa, käsittelemään erilaisia asiota ja voittamaan pelkoja, jatkamaan elämistä huolimatta, Kuolemista ja ikävistä tapahtumista ympärillä mm.
Itävaltalainen Philipp kertoi ja näytettiin kun Philip hyppäsi ja teki erilaisia ja vaarallisia Base hyppyjä, ennen Tyttären syntymistä. Monet kymmenet ovat kuolleet tehdessään Vaarallisia Basehyppyjä, hyvinkin nuorena. Philipin Elämän arvot muuttuivat ja Philip lopetti Vaaralliset Base hypyt, kun Perhe kasvoi, Elämän IHME TAPAHTUI ja Ihastuttava Anna tytär syntyi. Hyppäämis harrastusta hän ei ole lopettanut, vaan hyppää turvallisemmin varjon kanssa, Perhe on mukanan Philipin Rakkaassa harrastuksessa.
SUOMALAINEN Vapaasukeltaja Johanna, on ollut Suomessa mm. Televisiossa haastateltavana ja hän on kertonut harrastuksestaan ja miten hän on aloittanut Veden kanssa Elämisen, Eläen Tuntien olevans pieni Osa, Merta ja ympäristöä. Hän pystyy sukeltamaan useita minuutteja ja pitämään hengitystä, ilman minkäänlaisia apuvälineitä siis sukellusvälineitä ja on Vapaasukeltaja. Kuka muu pystyy samaan?
Minua Syvästi koskettava ja liikuttava elokuva laittoi miettimään, Elämän tarkoitusta, Elämyksien ja harrastusten vaaroja, huippuhetkien merkitystä, ainutlaatuisia kokemuksia ja taitoja, huippusuorituksien onnistumisia ja epäonnistumisia….
Minä Arvostan ko. Henkilöitä ja heidän valintojaan, uskallustaan, voittaa omat pelkonsa ja jatkaa, nauttia, harrastustaan ja tekemisitään vaaroista ja ikävistä tapahtumista huolimatta.
Kuinka moni on valmis kokeilemaan ja tekemään ja kokemaan samoja asioita kun elokuvan 4 Mahtavaa Päähenkilöä, kukin omalla taito ja tieto alueellaan, valitsemallaan Maa, Vesi, Ilma Tuli -elementtien parissa?
Minä SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Elokuvaa, kaikille Elämän hienoista tarinoista ja kokemuksista, erilaisista harrastuksista nauttiville Ihmisille.
Dokumentti laittaa Meidät Katsojat Miettimään, Elämän Tarkoitusta ja mikä on tarkeää ja arvokasta Elämässä?
ONKO Raha tärkein vai Ihmiset ja välittäminen?
HIENO TARINA, 4 Ihmisestä, Elämästä ja valinnoista, jotka koskettavat Kaikkia ihmisiä ympäri maailmaa…
JATKETAAN vielä toinen juttu Ajankohtaisista KULTTUURI, Elokuvan parissa, Sitten palamme muiden aiheiden pariin.
STAR WAR -elokuvat ovat kaikki Loistava SciFi, Tiede ja Avaruus seikkailu elokuvia.
VIIMEISIn julkaistu ja Toinen Uusi osa STAR WARS, ROGUE ONE -Story, joka perustuu KAPINARYHMÄÄN, joka vastustaa IMPERIUMIA.
Pääosissa Galen, Tiedemies-tutkija isän Tytär JYN Erso, Tähtipöly ja Kapteeni, Robotti, Orson, Imperium johtaja ja kapinajoukkoa. Vilahtaa Elokuvassa myös Vanhoja tuttuja Star Wars hahmoja, Dart Vader ja Prinsessa Leia, edesmennyt näyttelijä, Carrie Fisher.
Elokuva lähtee liikkeelle Erson perheestä, Gene Isä, äiti ja Tytär, Jyn Erso.
Perhe asuu omassa rauhassaan ja nyt Imperium ja Orson ovat löytäneet heidät. Isä puolustaa perhettään, Tytär ja äiti pääsevät karkuun. Äiti tulee kuitenkin takaisin ja taistelee vapautensa ja perheensä puolesta, menettää henkensä taistelussa. Gene, Isä Tiedemies-tutkija otetaan vangiksi. Pieni tytär JEN, pääsee pakenemaan ja piiloutuu, siihen asti kun hänen pelastajansa hakevat hänet. Aika kuluu….
Kapinajoukot vastustavat Imperiumia ja haluavat pois Impperiumin hirmuvallasta. Impperiumilla on Tiedemies-tutkija isä, Gene hallussaan. Gene on joutunut vangittuna ryhmänsä kanssa kehittelemään superaseen, joka on valmis käytettettäväksi.
Kapinajoukot ottavat Genen Tyttären Jenin, avukseen jonka avulla löytävät lopulta myös Isän. Tytär JEN, lähtee etsimään Pelastajaansa ja isäänsä Kapteenin kanssa, kaksin.
Elokuva on alkuun sekavanoloinen, mutta kun alusta pääsee eteenpäin, juoni ja runsaat tapahtumat, toiminnat ja erilaiset tunnelmat vievät Meidät Katselijat mukanaan. Elokuva on Hieno tarina periksiantamattomuudesta, rohkeudesta ja taistelusta imperiumia vastaan. Jyn saa tiedon, Hologrammin ja viestin isältään, joka ratkaisee ongelmat. Jyn puhuu, etsii ja saa taakseen kapinajoukon, Kapteenin avustuksella.
Runsaasti Hienoja, mahtavia ja laajoja taisteluja ja toiminyaa, Avaruudessa ja maassa.
RUNSAASTI Hienoja yksityiskohtia mm. taisteluissa. Yksi merkittävä taistelija on Sokea taitava taistelija, joka selviää arjesta hokemalla ”Voima on kanssanne”. Lisäksi hänellä on tärkeä oma turvamies, joka toimii hänen silminään ja apuna.
Mistä Rogue One tulee, katso elokuva niin tiedät?
Jyn, Kapteeni ja kapinajoukko tarttuvat mahdollisuuteen tehdä yllätyshyökkäys ja etsiä kartta, tuhotakseen superaseen ja päästäkseen eroon Imperiumista.
KAPINALLA ja kapinaryhmällä on voimanaan, taistella, tehdä yhteistyötä ja Toivoa.
SUOSITTELEN ELOKUVAA Läpimästi kaikille katselijoille, joita kiinnostaa SciFi, ääretön Avaruus, Tiede ja tutkimus, Hienot seikkailut ja loppumaton taistelu ja toiminta.
HIENO TARINA, mahtavat tehosteet ja taistelut, kohtaukset toiminta, seikkailut, joita jännitävä musiikki korostaa ja tunnelma säilyy mielenkiintoisena elokuvan loppuun asti. Jään mielenkiinnolla odottamaan 3. uutta osaa.
Minä&KLASSIKKO STAR WARS eli TÄHTIEN SOTA elokuvat
OLEN KATSONUT KAIKKI STAR WARS ELOKUVAT, joitakin osia useamman kerran. KATSOIN ensi kaikki elokuvat videoilta yhtenä sarjana, perheen kanssa ja sitten myös, uusia jaksoja ELOKUVATETTEREISSA ja kotona. Elokuva Dvd -sarjat kuuluvat myös Kotikirjastoon, ELOKUVAT.
TYKKÄÄN JA NAUTIN myös SciFi, toiminta ja seikkailu elokuvista.
STAR WARS eli TÄHTIEN SOTA elokuvat, ovat historiallisia ja KLASSIKKO elokuvia jo,
1. Osa, Episodi IV -Uusi Toivo, v. 1977 -.
KLASSIKKO EPISODIT i-VI, Osat 1-6.
Jo julkaistuja ja TULEVIA OSIA yhteensä 3.
UUDET Osat, STAR WARS: The Force Awekens 16.12. 2015 SUOMEN ENSI-Ilta ja nyt STAR WARS:Rogue One Story ENSI-ILTA 14.12.2016
KATSO ELOKUVAT, ARVOSTELU…myös 2015 STAR WARS löytyy…
Minä Rakastan, nautin ja viihdyn erilaisten KULTTUURIN mm. ELOKUVIEN ja MUSIIKIN parissa.
ETENKIN Näin Syksy-Talvi aikaan on ihana ja mukava Katsella mielenkiintoisia ja erialisia elokuvia. Elokuvien katselminen on nautinto, joka Piristää, RENTOUTTAA ja virkistää ARKI ELÄMÄÄ.
1. Ihana&Rakas Harrastus myös Minulle.
KATSOKAA ELOKUVIA, menkää Elokuvateattereihin myös, ihan erilainen tunnelma ja nautinto katsoa elokuvia. Suosittelen myös Katsomaan erilaisia elokuvia, Meille Aikuisille sopivat myös Lasten ja Perhe elokuvat. Minäkin olen katsonut ja Tykännyt mm. Luontoelokuvia, Järventarina v. 2016 ja Metsäntarina, runsaasti Disney- ja STAR WARS elokuvia jne.
HIENOT TARINAT&ELOKUVAT sopivat kaikenikäisille, myös Perheelle yhdessä ja harrastuksena.
JAN EROLA Kirjamessujen Ohjelmajohtaja. Yle TV1, TV-stä tuttu Jälkiviisaat ohjelma aiwmmilta vuosilta, mm. Tykkäsin ja seurasin alkuperäistä keskusteluryhmää.
MESSULEHTI
MESSUKESKUS…MESSUJEN Verkkosivut…INTERNET Tykkään katsella tabletilla tai tietsikalla.
MINÄ&MESSUT…
1. KIRJAMESSUT
Minä olin edellisenä viikonloppuna, I LOVE ME -Messuilla. NYT Osaan jo paremmin liikkua Messukeskuksessa, Harjoitus tekee mestarin HYMY.
SUUNNITTELEN Aina yleensä etukäteen MESSUKÄYNNIT ja minun ASIOINNIT Kaupungilla. Tykkään Kirjoittaa, tehdä erilaisia listoja.
KATSOIN siis etukäteen KOTONA, Messujen Verkkosivuja ja suunnittelin missä pitää ainakin köydä ja tutustua. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI, helpottaa hyvin messujen Runsaiden tapahtumien ja esittelyjen seasta löytää, mielenkiintoisimmat ja sopivimmat itselle.
MINUN MESSUPÄIVÄ Lauantai 29.10.2016
AAMU alkoi aikaisin 7 jälkeen, MATKA taittui tuttuun tapaan junalla.
Tykkään ja viihdyn junalla matkustamisesta, paremmin kuin bussinkyydeistä. Tutustuin Ensin PASILAN asemaan, kun olen vuosia sitten edellisen kerran käynyt. Tein pienet välipala ostokset R-Kioskissa. Tikkurila, Helsinki jne. muita asemia, on kyllä jo ennestään hyvinkin tuttuja. Kiirehdin Pasilan asemalta, Messukeskukseen, kun piti pysyä Suunnitelmassani aikataulussa.
Saavuin Messukeskukseen ennen 11.00…
HIENOA Ei ollut jonoa ulkopuolella, hieman joutui jonottamaan ulko-ovien sisäpuolella Lipunostoa, ei haitannut. Seuraavaksi etsin Messulehtä katseellani ja menin tuttuun Eteläläisen sisäänkäynnin Vaatesäilytykseen. HIENOA, vaatesäilytyksessä oli useampi takin ja tavaroiden vastaanottaja. EI ollut pitkää ja aikaa vievää jonoa, KAUNIS KIITOS Meidän Messuasiakkaiden puolesta. Viimekerralla piti jonottaa sisäätullessa ja ulosmennessä, aikaa meni turhaan.
Kävin tuttuun tapaan Ihanassa, Viihtysässä&Herkullisessa Fazer -kahvilassa, Lounalla, Välipallalla. Katselin messuvierita ja tutustuin samala Messulehteen ja alueeseen. Samalla KAHVILLA Istuessani, näin myös Jan Erolan, joka käveli ohitseni 2 kertaa.
Portaat alas ja MESSU ALUEELLE…
Jaakko Heinimäki ja JUHA TAPIOOHIKIITÄVÄÄ, Kirjoittaja JAAKKO HEINIMÄKI…. 29.9.2016 Julkaistu, Lisätty 4 vuotta ja päivitetty KIRJA.
KIRJAMESSUT…
MINNA CANTH
11.30-12.00
SINUN VUOROSI LOISTAA, JUHA TAPIO
Lahjakas, taitava ja herkkä Muusikko, artisti, laulaja-lauluntekijä, säveltäjä-sanoittaja Juha Tapio.
Aloitteli uransa Gospel musiikin piireissä, jatkaen ja menestyen koko kansan rakastamaksi ja suosituksi viihdetaiteilijaksi. OHIKIITÄVÄÄ -kirja, 2016 päivitetty versio. KIRJOITTAJA Jaakko Heinimäki, joka myös asiantuntevasti, mielnkiintoisesti ja hienosti haastatteli ja keskusteli Juha Tapion kanssa.
OHIKIITÄVÄÄ -kirja 2012, josta päivitetty versio 2016.
Kirjan kirjoittaja ja haastattelijana oli, Jaakko Heinimäki joka on Tietokirjailija, kolumnisti ja pappi.
Jaakko kyseli mielenkiintoisia kysymyksiä, hieno Keskustelu ja haastattelu Hetki Minna CANTH osastolla. Kesto 30 min.
Jaakko, Motiivi tehdä Kirja alunperin ja jatkaa nyt lisäyksillä 2016?
Juha Tapio, Miettii hetken ja vastaa Mitä jos ei tule toista tilaisuutta? Elämässä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, tulevaisuutta ei tiedä.
Ensimmäinen versio 2012 Kirjan tunnelma?
Juha Tapio vastaa, ”Viimeinen jäähyväis kiertue, sillä bändin porukalla. Musiikki uralla käänne ylös.”
MUSIIKKI URAN 1.PISTE…KASVUTARINA
Juha Tapio oli oppinut musiikillisesti ja johtamaan, nälkää ja paloa musiikin suhteen. Lisäksi mm. tekemisen riemua, rohkaistumista kertoa tarinoita musiikilla ja Hienoilla, koskettavilla sanoituksilla.
Jaakko, Miksi tarvitaan kirjoja?
Juha Tapio, Tarinoita tarvitaan ja tarinan kertojia, koska elämässä koetaan erilaisia tapahtumia, ylös ja alas elämän aikana. Jokaisen Ihmisen tarina elämässä, on tärkeä jakaa.
Millä tavalla Oma ELÄMÄN TARINA KIRJASSA?
Juha Tapio, ”Oma elämäntarina, pohdinnat Elämästä. Suodattuvat Lauluihin, Juha Tapion ns. YKSITYINEN ON YHTEISTÄ. Ihmiset ja musikkin, laulujen kuuntelijat voivat samaistua lauluihin. Esim. KAKSI PUUTA.
Juha Tapio on Miehekäs, ALFA UROS. EI halua paljastaa Herkkyyttä, liikaa itsetään musiikin ja laulujen kautta.
JUHA TAPIO MIETTI JA POHTI KIRJAN JULKAISEMISTA PITKÄÄN
Jaakko kertoo, mielnkiintoisesti kirjan syntymistä. Kirja kuitenkin tehdään ja julkaistaan 2012. Mainostaakin pitää ja antaa haastatteluja. Juha Tapio Ei olisi halunnut, kenenkään tietävän kirjasta, saatikka sitten, että sitä mainostetaan, ei myytäsi jne.
JUHA TAPIO päätti, ettei Välitä toisten ajatuksista ja ihmisten mielipiteistä. Juha Tapio on Rohkaistunut, iän, kokemuksen ja Musikki Uralla, Lauluntekijänä pärjäämisen myötä.
Juha Tapio luottaa itseensä ja Nauttii Musiikin tekemisestä. Ei ole mikään puhuja, vaan haluaa kertoa tarinoita Lauluillaan. PERFEKTIONISTI.
JAAKKO lisää Juha Tapion kertomaa, ”kirjassa epävarmuus kuvastuu, maine onko Iskelmä vai Rock. Musiikki ura 20 vuotta”. Jaakko pyysi Juha Tapiota pitämään päiväkirjaa. KIRJAN RUNKO on ja käsittelee, menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.
JUHA TAPIO kertoo tulleensä mm. Käsien leviitäjäksi, Hyppyyttäjä ja taitoa johtaa. Jatkuva PALO LAULUNTEKIJÄNÄ&SANOMA. Perfektionostina hioo kappaleita loputtomasti, ajatellen kuulijoita ja tavoittelemaansa Sanomaa.
Pekka Ruuska, yksi tärkeä&merkittävä henkilö, Juha Tapion, Vieressä Kulkija. KIITOLLINEN Pekka Ruuskan avusta, lauluissa ja monella tavalla Elämässä.
Juha Tapio on JOHTAJA&MUSIIKKI BÄNDI…
Lauluntekijä, Tärkeä SANOMA KUUNTELIJOILLE.
PÄIVITETTY VERSIO OHIKIITÄVÄÄ -KIRJA 29.9.2016 julkaistu, edellinen siis 2012.
JUHA TAPION TARINAT JATKUVAT…MUSIIKKI. ELÄMÄN ELIKSIIRIÄ.
Lauluntekemistä, Uusia ja Vanhoja Lauluja esittäen, viihdyttäen.
PALO LAULUNTEKIJÄNÄ
HAASTATTELUN ja KESKUSTELUN jälkeen JUHA TAPIO siirtyi lavan viereen pöydän ääreen, Nimikirjoittamaan Kirjoja ja tapaamaan Meitä Musiikin Kuulijoita.
Odottelevissa tunnelmissa, KESKUSTELIJAT ja Me Kuuntelijat…
Keskustelu hetkeä kuuntelemassa ja katsomassa oli runsaasti ihmisiä, katsomossa istumassa ja myös taaempana seisomassa.
MINÄ&JUHA TAPIO
MINÄ ARVOSTAN JUHA TAPIOTA
Minusta Juha Tapio on Hieno, taitava, ainutlaatuisen lahjakas ja persoonallinen, muusikko, laulaja-lauluntekijä. Herkkä mutta sopivasti, myös Miehekäs Komea, Perhettä Rakastava&Arvostava ja Yksityisyyttä suojeleva MIES.
Minäkin Rakastan&Arvostan Elämää, Perhettä ja suojelen Yksityisyyttäni.
Olen SEURANNUT Juha Tapion Musiikki uraa jo pitkään. Olen Nähnyt Juha Tapion LIVENÄ KONSERTISSA, en hakenut silloinkaan nimikirjoitusta keikan jälkeen. Olin Liikkellä ja konsertissa Ihanan&Rakkaan Ystävättereni kanssa, jo vuosia sitten. IHANA, mahtava ja Koskettavaa Musiikkia, tykkään akustisesta Kitaramusiikista, sanoituksista, kiva ääni ja tyyli. Rakastan Musikkia&Kulttuuria… Minulla on tapana laulaa tuntemiani lauluja ääneen, heiluttaa vartaloani musiikin tahtiin, NAUTTIA koko Olemuksellani MUSIIKIN VOIMASTA&KOSKETUKSESTA. IHANAA, NAUTIN&Tykkään.
NYT näin, kuulin ja tapasin LYHYESTI JUHA TAPION 2. Kerran.
Pitkä jono muodosti äkkiä Juha Tapion, kirjojen ja pöydän ääreen Keskustelu hetken jälkeen. PÄÄTIN, että ainakin kuvan otan lähempää. Myös meitä Juha Tapion ympärillä olevia Musiikin Kuuntelijoita, nautiskelijoita ja Ihailijoita, Kuvaajiakin oli monia, minun lisäksi. OTIN muutaman kuvan ja Juha Tapio Poseerasikin Meille kuvaajille.
Rohkaistuin ja KIITIN Kädestä pitäen JUHA TAPIOTA Ihanasta&HERKÄSTÄ, Ainutlaatuisesta ja Koskettavasta Musiikista (sävellys&sanat) Lauluista kuten Juha Tapio sanoo. Jätin muut jonottamaan ja odottamaan Juha Matin Nimikirjoitusta ja jatkoin Itse matkaa eteenpäin, Kirjamessuille.
Juha Tapio Ihmisten keskellä Keskustelu hetken jälkeen…
Kaksi puuta, En mitään en ketään, Kelpaat kelle vaan, Suuremmoinen elämä, Aito rakkaus, Sitkeä sydän, Ohikiitävää, Mitä silmät ei näe, TSNEH (Tykkään susta niin että halkeen ja SINUN VUOROSI LOISTAA.
MINULLA ON koti Musiikkikirjastossa Juha Tapion Albumi cd:t, Suurenmoinen kokoelma 1999-2009 ja LOISTAVA KOKOELMA.
OHIKIITÄVÄÄ -Kirjaa etsin messu-aleelta, Ei osunut kohdalle. Etsin kirjan käsiini ja Koti Kirjastoon KYLLÄ. Tykkään, Nautin ELÄMÄNKERTA Kirjoista myös HYMY.
Olen myös Julkisuuden kautta tutustunut Kirjan kirjoittajaan, JAAKKO HEINIMÄKEEN. Tv-ohjelmien, lehdistö ja kirjojen kautta tutustunut, Ensin Persoonallisena pappina ja myöhemmin myös muiden Kulttuurin ja Tietokirjojen parissa. HARRASTA VIINIÄ v. 2001. Mielenkiitoinen ja erlainen kirja kertoo tarinoita viineistä, keskiajasta ja pyhimyksistä. Asiantuntijana, Restonomi, Antti Rinta-Huumo. Löytyi ja tarttui Kirpputorilta käsiini aiemmin on Koti kirajstossani. SEURAAN, Arvostan ja tykkään myös Jaakko Heinimäestä. Kaunis Sukunimi myös… HYMY
Hyvä Ruoka ja Juoma on Nautinto Elämässä, myös Minulla, Musiikin&Kulttuurin rinnalla. HYMY
Kiitos Juha Tapio Huomista&Kuviin poseerauksesta…Harmikseni Kuva Ei onnistunut täysin.
JUHA TAPIO MUSIIKKI…
ARTIKKELI SARJA…2016-2017
KIRJA Ostettu Kotikirjastoon …
LUETTU ja ARVOSTELTU 17.1.2017
KATSO myös 2. LIVE KEIKKA MAALISKUU 2017
…
Minua HARMITTAA, kun kaikki valokuvat eivät onnistu.
EPÄTASAINEN KUVIEN LAATU, Toiset kuvat onnistuvat ja toiset eivät. Kuvat on otettu matkapuhelimella. Olen opettelmassa ottamaan kuvia myös uudella järjestelmäkameralla, joten toivoa on Saada Tasalaatuisia kuvia, aina kun kuvaan missä ja miltä etäisyydeltä tahansa. Osa myös johtuu epätarkkuudesta ja jännityksestä. Pikku hiljaa oppien ja Nauttien Kuvaamisesta, Valokuvista…HYMY
MINUN Äidinkielen Oikeakielisyydessä on myös parantamisen varaa ja korjattavaa. Opettelen myös kirjoittamaan paremmin.
TOIVOTTAVASTI NÄMÄ Puutteeni, eivät estä Sinua seuraamasta Blogiani ja kuvia Instassa ja Pinerestissä.
Järven tarina -elokuva vie katsojan Suomen luonnon ainutlaatuisimman aarteen, järviemme, saloihin ja myytteihin.
Suomalaisen kulttuurin ja muinaisten uskontojen tarinat heräävät henkiin, kun pinnan alla oleva maailma avataan katsojille ensi kertaa tässä laajuudessa. Järven tarinassa kaikki kerrotaan veden kautta; selityksensä saavat niin maailman synty kuin veden äärellä ja alla elävät eläimet, kasvit ja hyönteiset. Vuodenajat vaihtuvat tarinoiden myötä, yli kuusi tuhatta vuotta järvien historiaa kerrotaan vanhojen suomalaisten tarujen, uskomusten ja uskontojen kautta.
Järven tarina -elokuvan näytöksissä nähdään alkukuvana tanssilyhytelokuva Noste….
Elokuva, joka on jäänyt katsomatta mutta pitää ehdottomasti katsoa.
OLEN KATSONUT ja ARVOSTELLUT.
Minulla on myös paljon elokuvia, joita ei ole ehtinyt katsoa, silloin kun ne on julkaistu. Miksi monet elokuvat ilmestyvät ENSI-ILTOIHIN Samana vuoden aikana, monta peräjälkeen? Aika Ei vain riitä, Katsoa kaikkia mielenkiintoisia elokuvia. Ei ole edes mielekästä, katsoa Uusia elokuvia montaa viikossa.
Ennen elokuvaa esitettiin, Lyhytelkuva NOSTE
Tanssielokuva, jossa tanssijatar liikkui, leijui, tanssi kuin Vedessä. Yksinkertainen, Kaunista liikettä, kiehtova ja mielenkiintoinen tanssielokuva. Tykäsin ja Nautin.
MINUN ARVOSTELU JÄRVEN TARINA 2016
Nautin ja tykkäsin Dokumenttielokuvasta. Hieno tarina ja Upeasti kuvattu ja tehty elokuva. Suomi on tuhansien järvien maa. Suomessa on no 170.000 järveä. Elokuvassa tuli hyvin esille, järvien monimuotoisuus, Suomen vaihtelevat vuodenajat, järven elämää, Järven sisällä, päällä ja vierellä…Hienoja yksityiskohtia, niin kuvauksissa kuin Tarinassa. Kertojana Samuli Edelman, miellyttävä ja kiva ääni. Tarinan oli käsikirjoittanut Antti Tuuri, jos oikein muistan. Musiikki johdatteli hienosti ja taitavasti, veden liikettä, eläinten liikkeitä jne. Oikeaa Veden, Eläimien ääniäkin oli ihan riittävästi.
Eläimistä, Joutsen, Kotka, Saimaan Norppa, Sammakko, Hirvi, Majava, Karhu esim. olivat hienosti esiteltynä ja kuvattuna. Hienoja ja kivoja yksityiskohtia, pieniä tarinoita eläimistä ja mielenkiintoista lähikuvaa…Esim. Ruokailusta, tappeluista, Linnun elämästä ja pesästä, perheestä, liikkumisesta ja lentämisestä.
Yksinkertaista, Kaunista ja Nautittavaa katsottavaa, kuvia, elokuvaa, Luontoa, Järviä, vesistöjä ja eläimiä. Kivat, Hienot ja pienet tarinat niin kuvissa kuin historiallisissa tiedoissa, yksityiskohdat olivat sidottu hyvin yhteen, muodostaen KAUNIIN JA VIIHDYTTÄVÄN KOKONAISUUDEN, JÄRVEN TARINAN.
Minä Suosittelen ELOKUVA DOKUMENTTIA, Ihmisille jotka nauttivat ja tykkäävät Luonnosta, järvistä ja eläimistä. Elokuvan katsottuaan, on saanut Hienon ja hyvän kuvan Suomen Ainutlaatuisesta ja Kauniista Kansallismaisemasta, Luonnon, Järvien ja Eläinten monimuotoisuudesta, rikkaudesta ja Ainutkertaisuudesta. Kaunis Kiitos Kaikille Elokuvadokumentin tekijöille, elokuvantekohan on tiimi ja ryhmätyötä. Onnistuitte hienosti, kokomaan ja valmistamaan, elokuvan joka muodostaa hienon ja nautittavan tarinan.
MAAILMAN&SUOMEN LUONTO, ELÄIMET. JÄRVET/VESISTÖT, METSÄT, ILMASTO
ME SUOMALAISET olemme Onnellisessa asemassa, kun meillä on Puhdas ja Terveellinen Ilmasto, ilma, runsaasti Luontoa, järviä, rikas elinympäristö ja runsaasti erilaisia ja erikokoisia eläimiä maassamme.
Minä ARVOSTAN, RAKASTAN JA NAUTIN Luonnosta, järvistä ja eläimistä.
Minä Viihdyn ympäri vuoden Luonnossa, Katselen, kuuntelen, liikkuen, ihmettelen, seuraten, tutkien, jne. Tykkää ja tarvitsen päivittäin, raitista ulkoilmaa. Nautin ja Tykkään seurata vuodenaikojen vaihteluita ja tapahtumia, etenkin Kevät-Kesä ja Syksyisin. Nautin Talven Lumesta, pakkasesta ja Auringosta myös, mutta likkuminen on vähäisempää kuin muina vuoden aikana. Sitä on niin mukavuuden haluinen, että Pimeinä syksyisinä iltoina ja kovien pakkasien aikana on paras, käpertyä sohvan nurkkaan viltti ympärillä, katso Tv:tä, kuunnella musikkia, lukea tai katsoa elokuvia.
SUOJELE ja ARVOSTA Elinympäristöäsi ja Lähiympäristöä, LUONTOA&ELÄIMIÄ, JÄRVIÄ/VESISTÖJÄ lähellä ja kauempana maailmalla, missä sitten liikutkin.