Kuva

KULTTUURI. ELOKUVAT/MOVIES. SUOMI/ Kotimainen elokuva ENSI-ILTA 24.8.2018 …Ilosia Aikoja MIELENSÄPAHOITTAJA – Elokuva Arvostelu… 18.10.2018… Oma SUOSIKKI. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net

1538424434691

 

IMG_20181012_094103_051

OSA 1.

MIELENSÄPAHOITTAJA

ENSI-ILTA 24.9.2014

20181008_140258

Ohjaus: Dome Karukoski

Perustuu Tuomas Kyrön samannimiseen Romaaniin, v. 2014.

Pääosassa ANTTI LITJA, Petra Frey, Mari Perankoski ja Ilkka Forss.

 

ELOKUVATEATTERIT, TV…

En ehtinyt Katsomaan Elokuvateatterissa 1. MIELENSÄPAHOITTAJA Elokuvaa, kun elokuvat vaihtuvat aika nopeasti, ei ehdi Kaikkia Haluamia elokuvia katsomaan. Elokuvasta kuulin ystäviltä ja olivat tykänneet.

IDEA….Voisi tulla Suosituimmat elokuvat uudelle kierrokselle myöhemmin.

ONNEKSI ELOKUVIA NÄYTETÄÄN ja tulee myöhemmin myös TELEVISIOSSA, TV.

Katsoin ja Tykkäsin. Tavallista ARKI ELÄMÄÄ, ihmisisuhteita ja sukupolvien välistä elämää…huomoristisesti ja kärjistetysti esiteltynä, erilaisten ihmisten ja perheen jäsenien kohtaamisia ja tapahtumia Elämässä.

 


UUSI 2. Jatko osa

1538424434691

20180823_135044
KUVAT ja INFO Mielensäpahoittaja ja Finkino, internet….

ILOSIA AIKOJA MIELENSÄPAHOITTAJA…

ENSI-ILTA 24.8.2018

 

20180920_085159

KOMEDIA, DRAAMA, Kotimainen/SUOMI

OHJAUS: Tiina Lymni, Näyttelijä

PÄÄOSISSA: Heikki Kinnunen, Satu Tuuli Karhu, Sulevi Peltola, Jani Volanen, Elina Knihtilä

Kesto 1,58 min

12 Ikäraja

 

Heikki Kinnunen on pääosassa eli MIELENSÄPAHOITTAJA.

Heikki Kinnunen on SUOMESSA SUOSITTU TÄHTI JULKKIS ja arvostettu  Näyttelijä….

Lahjakas, Taitava ja Pitkän Näyttelijä uran Suomessa, mm. Kansallisteatterissa, TV-sarjoissa ja Elokuvissa näytellyt hieno ja hurmaava näyttelijä.

UUSI ja Nuori Näyttelijä, Satu Tuuli Karhu on  PEKKA Pojan tytär SOFIA, minulle ennestään tuntematon.

Sulevi Pelotola on Kolehmainen, naapuri ja Ystävä.

Pojat Pekka on Jani Volanen ja Hänen vaimonsa Katri, Elina Knihtilä. Myös kaikki kolme hyviä, ammattitaitoisia ja taitavia näyttelijöitä.

Toinen poika on Hessu, Ilkka Forss.

20181017_193653
Mielensäpahottaja ja Kolehmainen….
20181017_193345
Pojan tytär Sofia ja Mielensäpahoittaja
20181017_193413
Mielensäpahoittajan Aikuiset Pojat, Pekka ja Hessu

 

ILOSIA AIKOJA, MIELENSÄPAHOITTAJA

Elokuva traileri

 

ILOSIA AIKOJA MIELENSÄPAHOITTAJA

…Elokuva Arvostelu&Tunnelmat

Kotimainen Elokuva alkaa, ELÄMÄN murheellisissa ja synkisssä tunnelmissa Mielensäpahoittajan vaimo on kuollut….Kuvataan hautajaisten tunnelmia, tapahtumia ja Isää eli Mielensäpahoittajaa, Aikuisia poikia ja muuta perhettä.

Mielensäpahahoittaja on ollut vuosikymmeniä, vaimonsa kanssa naimisssa ja nyt jää ihan yksin. Elämältä putoaa tarkoitus, kun ei ole enää Vaimoa tai muuta perhettä ympärillä.

MIELENSÄPAHOITTAJA AIKOO KUOLLA…

Aikuiset pojat, Pekka ja Hessu perheineen ihmettelevät, Isänsä käyttäytymistä ja suunnitelmia Kuolla. Käsittelevät asiaa omalla, persoonallisella tavalla. Aikuisilla pojilla, perheineen on omat kiirensä, työnsä ja perheensä. Hessu pitää yhteyttä ja käy säännöllisesti Isänsä luona.

MIELENSÄPAHOITTAJA Lahjoittaa ja kuljettaa perunoita Naapurin ja ystävänsä, Kolehmaisen oven taakse ja pihalle. Palaa takaisin Kotiin ja  jatkaa arkun rakentamista…

Kuinkas sitten käykään…Kaikkien yllätykseksi Pekan ja Katrin tytär, Pojan Tytär SOFIA. Sofia on valmiiksi Elämänsä ja tavoitteet asettanut, lahjakas ja Pääsykokeisiin valmistautuva nuori nainen, 17 vuotias.

SOFIA astuu Mielensäpahoittajan elämään ja haluaa samalla saada etäisyyttä Vanhempiin, etenkin Isäänsä ja olla Rauhassa miettiä yllättävää elämäntilannetta.

SOFIA on päättänyt alkaa pitämään isoisästään huolta, kun ei yksin saa jättää ja pärjää. Isoisä on ihmeissään aluksi pojantyttären läsnäolosta, mutta tottuu ja alkaa huolehtimaan myös Sofiasta.

Vanha puhelin on sijoitettu talon seinän viereen ja ääni kantautuu ulkona oleville Mielensäpahoittajalle ja Sofialle. On Historiallisten ja Klassikko Lankapuhelimien aika, Sofian äiti ja isä kyselevät tyttärensä perään, kun eivät tavoita kännykästä kuten yleensä. Ihana Nostalginen, Historiaa lankapuhelimien aikaa ja kiva kohtaus.

Elokuvassa oli Humoristisia, koskettavia ja erittäin mielenkiintoisia tapahtumia ja yksityiskohtia, joihin minä Kyllä eläydyin aivan täysillä mukaan. Elokuvan aikana sai siis nauraa ja itkeä, Koskettavaa&Liikuttavaa, jolloin Elokuva on parhaimmillaan.

IHANA TARINA…erinomainen KOTIMAINEN ELOKUVA

Ihan kuin oikeassa Arki Elämssä, tapahtuu kun on monta sulkulpolvea paikalla yhdessä paikassa, sattuu ja tapahtuu.

Pelkkä MIELENSÄPAHOITTAJAN kasvojen ja liikkeiden katsominen sai hyvälle tuulelle. Suomalainen, perus mies, itseppäinen ja omanlaisensa mm. En juhli, tanssi jne.

Olen aina Tykännyt HEIKKI KINNUSESTA. Muutkin näyttelijät suorituivat loistavsti omissa rooleissaan, mikään ei elokuvan aikan häirinnyt. En tiedä mones elokuva Tiina Lymni, Hyvä näyttelijä ohjasi, hienosti onnistui. Elokuvan tekohan on tiimityötä, loistava kokonaisuus koko elokuva.

SUOMALAISTA KULTTUURI HISTORIAAA…

Heikki Kinnunen Arvostan Elämänikäinen ura Suomen Kulttuuri, Teatteri, Elokuva ja TV-maailmassa. MESTARI SUORITUS

Kuten aiemmin esittelemäni, UUNO TURHAPURO elokuvat,  Vesa-Matti Loiri.

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI kumpaakin KOTIMAISTA MIELENSÄPAHOITTAJA Elokuvaa….

Kaikille Meille, Huumorin, Komiikan ja Draaman Ystäville.

Tämä toinen osa oli mielestäni parempi kuin ensimmäinen osa, joka sekään ei ollut huono elokuva.

Elokuvan aikana näkee ja kokee SUOMALAISTA Sielun ja Maalaismaisemaa, Tavallista Perhe elämää, monen sukupolven kautta. Lisäksi käsitellään ystävyyttä, asioiden jakamista, auttamista, välittämistä ja huolehtimisesta perheestä, perheenjäsenistä. IHMISET ja IHMISSUHTEET ovat tärkeintä Elämässä, olen aivan samaa mieltä.

Onellinen ja IHANA ja Koskettava loppu.

IHANA TARINA….ELOKUVA

 

1538424329326

Katson enemmän kyllä ULKOMAISIA elokuvia on myönnettävä.

Monta hienoa elokuvaa on parhaillaan elokuvateatterissa ja ENSI-ILTOJA TULOSSA. Minä Rakastan, seuraan Uutisia Kotimaisia ja Ulkomaisia…

Katson elokuvia säännöllisesti, olen katsonut Lapsuudesta lähtien. Elämäni aikana olen katsonut elokuvia runsaasti…ja katson yhä edelleen jatkuvasti.

 

KATSO Aiempi….KULTTUURI, ELOKUVAT Vinkit 10/2018, joita teen tänne Blogiin 1 krt/kuukausi.

KULTTUURI, Elokuvat, Musiikki, TV…Kotimainen ja Ulkomainen 10/2018 SUOSIKIT&Vinkit Näytöksissä,  Ensi-illat, Tulevaa, mitä kannattaa katsoa

 

KATSOKAA Elokuvia, Käykää elokuvatettereissa

Katsokaa Kotimaisia ja Ulkomaisia….

Elokuvat sopivat kaiken ikäisille Lapsista Vanhuksiin, Koko perheelle yhdessäkin katsotaviksi.

Elokuvat parhamillaan….antavat Ajattelemisen ja keskustelemisen aiheita, koskettavat, liikuttavat ja naurattavat.

HIENOJA TARINOITA….ELOKUVAT

 

KULTTUURI&ELOKUVAT. MUSIIKKI. TV. 5 – 6/18 Kotimaiset/Suomalaiset &Ulkomaiset. TOP, ENSI-ILLAT, TULEVAA… Suosikit&Vinkit, Cannes Uutisia tulossa 2018…17.5.2018 Suosikki HXSTYLE.net HEINIS

IMG_20180517_195111_565


1526470866709

CANNES FILMFESTIVAL 8. – 19.5.2018

1526470900350

TULOSSA PALKITTUJA ja UUTUUS ELOKUVIA, TÄHTIÄ jne. Erillinen ARTIKKELI ….

AJANKOHTAISTA…TULEVAA…

ABBA:WATERLOO oli Ruotsalainen YHTYE, joka voitti Euroviisut v. 1974. MAMMA MIA on Julkaistu huhtikuussa v. 1975.

Mamma Mia MUSIKAALI ESITETTY MAAILMALLA ja Nyt  SUOMESSA,  2018 Toukokuussa NÄYTÖKSET HELSINKI

Mamma Mia ELOKUVA v. 2008…

Jatko-osa HERE WE GO AGAIN…

SUPERME/ENSI-ILTA 20.7.2018

MAMMA MIA 2 International Trailer 2018…

KATSO AIEMPI ARTIKKELI, Suosikit&Vinkit

Huhtikuu 4/18…

4/18 KULTTUURI. ELOKUVAT. MUSIIKKI. TV….

IMG_20180207_121836

IMG_20180517_200603_168

NÄYTÖKSISSÄ NYT…

PERHE ELOKUVAT, LAPSET…

TULOSSA 29.6.

20180516_143202

https://m.youtube.com/watch?v=d3wUGJoHQnQ

13.7.

HOTEL TRANSYLVANIA:MONSTERIT Matkalla 3

20180516_215337

20180516_143501

AVENGERS, BLACK BANTHER, READY PLAYER…RED SPARROW, Talo Meren Rannalla….

**

CANNESIN ELOKUVAJUHLILLA…EKUMEENISEN JURYN PALKINTO ELOKUVA…

Japanin Merkittävä NAISOHJAAJA… Naomi Kawski

KOHTI VALOA… ENSI-ILTA 11.5.2018

Draama&Romatiikka

20180516_143548

SUOSITTELEN…

20180516_143748

SUOSITTELEN…

16.5.

20180516_143727

17.5.

20180516_143403

SUOSITTELEN…

AJANKOHTAISTA….UUTISIA

LEFFOJA ENNKKOMYYNNISSÄ…

UUSI SCAPE SALI …TAMPEREELLE PLEVNA 16.5.

SOLO STAR WARS STORY Trailer 2018…

 20180516_143318

23.5…..31.5.

TULOSSA…

20180516_143426

8.6.

1526470823130

Upeat Näyttelijät…SUOSITTELEN

27.6.

20180516_143222

Huippu NÄYTTELIJÖITÄ…

MUSIIKKIA, TOIMINTAA…12.7….13.7.

DOKUMENTIT…AJANKOHTAISTA MAAILMANLAAJUISESTI Tunnettu&Suosittu DJ

Katsoin YLE TV1 Lähettämän AVICII Dokumentti elokuvan, vasta vähän aikaa sitten.

Koskettava, mielenkiintoinen ja Elämän tuntuinen ja Surullinen ELÄMÄNTARINA.

Julkisuudenhenkilö ja LAHJAKAS MUSIIKKI DJ, KIEHTOVATYÖ ja Vapaa-aika, Itsestä huolehtiminen ja myös LEVON, Oman Rauhan ja Yksityisyyden raja…

Mikä on Menestyksen, keikkailun ja Yksityisyyden Elämän raja?

TIESTO, ARMIN van BUUR, David Guetta Tulossa KESÄLLÄ 2018 SUOMEEN, Calvin Harris mm…ovat Selviytyneet ELÄMÄSSÄ, Ura ja Julkisuus, Yksityiselämä.

ARVOSTAN ELÄMÄNTYÖTÄ…

1526546915053

AVICII…Ruotsalainen DJ

Tim Berling 1989 – 20.4.2018  (28 v)

ITSEMURHA, Alkoholi ja Terveysongelmat

2011 Kansainvälinen SUOSIO&HITTI, LEVELS

Muita Ihania Kappaleita mm. Wake Me Up, Hey Brother, Waiting for Love, the Nights, The Days, Addicted to You, I could Be One, You Make Me…

DJ MAKAZINE TOP100…

  1. AVICII 2011 ja 2014
  2. AVICII 2011 ja 2013

AVICII:TRUE STORIES…

AVICII in MEMORIAM…

R.I.P

MUISTOA KUNNIOITTAEN ja Ottaen Osaa omaisten ja

Lähimpien Ihmisten, Suureen Suruun.

KIITOS AVICII….Muistot ja MUSIIKKI ELÄÄ IKUISESTI

AMY 2015

ELÄMÄNKERTA, MUSIKAALI

AMY WINHOUSE 1983 – 2011  (28 v)

Oli Englantilainen Lahjakas, Laulaja-lauluntekijä. JAZZ, Soul ja Rhythm Blues.

2 ALBUMIA 2003, 2006, 5 GRMMYÄ

CANNES ja OSCAR VOITTAJA 2015…

Dokumentti elokuva AMY Dokumentti elokuvan Tarina&ARVOSTELU 2016….

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…

 

 

LISÄYS Toukuun loppu…

RÄHINÄ Records&KAIKUENTERTRAIN

IMG_20180530_125512_437

Rähinä, ELASTINEN: SUPERVOIMII

on Myynyt KULTAA  Katso video alhaalta…

 

PEILI JULKAISTU 18.10.2017

JUHA TAPIO, KAIKUENTERTRAIN PALKINTO LISTA1 KUKA NÄKEE SUT ALBUMI,

TV-Ohjelmissa ALASTI Klubi 7/8 ja Arto Nyberg TV1, YLE.

 

 

IMG_20180529_195435_412

NELLI MATULA UUSI SINGLE 31.5.2018

…ET OO MENOSSA MIHINKÄÄN

 

UNIIKKI Feat Jannika B

UUSI SINGLE 31.5.2018…VALITSEN ELÄMÄN

 

IMG_20180517_202649_283

MUSIIKKI UUTISIA…

1526546951431

IMG_20180404_131249

VAIN ELÄMÄÄ…Kausi 8. 2018…

TV4

20180505_131222

VAIN ELÄMÄÄ v. 2010 alkaen…Olen SEURANNUT, Tykkään&SUOSITTELEN.

TV1 ja TV2 EUROVISION 2018…

IMG_20180515_194438

VOITTAJA 2018 ISRAEL

NETTA:TOY…

1526361298295

KATSO MUSIIKKI ja Aiemmat ARTIKKELIT…

Lisää Info, Kuvia jne.

IMG_20180515_201220_200

ÄITIENPÄIVÄ 13.5.2018

IMG_20180513_112206_855

ELASTINEN – SUPERVOIMII, Musiikkivideo 13.5.2018…Rähinä

20180512_121816

16.5.

KAPASITEETTIYKSIKKÖ…

UUSI SINGLE…BELLA ZAU

1526549885663

KATSO INFO&KEIKAT… RÄHINÄ Records

20180512_121158

JUHA TAPIO, Kaikuentairment Singeeramassa Uusia Albumeja, kuva Juhatapio

JUHA TAPIO

UUSI SINGLE ja ALBUMI, Musavideo 13.4.2018

….KUKA NÄKEE SUT

1526631710747

IMG_20180514_111608_085

JUHA TAPIO 2018 Uusi CD ja T-PAITA…Ihan pakko oli saada, ÄITIENPÄIVÄ LAHJA

1526631642962

JUHA TAPIO…

KATSO Aiemmat ARTIKKELIT, ARTIKKELISARJA; Kirja Messut, Kirja, Musiikki Albumit, LIVE KEIKAT…

IMG_20180424_195019_219

PROFEETAT 2017, Elastinen&Cheek

SUOSITUT Suomalaiset TÄHTI Rap, HipHop Artistit, Muusikot, Lauluntekijät…

BLOGIN KATSOTUIN ARTIKKELI

…Yli 174 krt

PROFEETAT, Elastinen&Cheek LIVE KONSERTTI,  AREENALLA Helsinki Huhtikuussa 2017 PROFEETAT, Ealstinen&Cheek LIVEKONSERTTI 4/2018 C More lIVE KATSELU….

**

KATSO LIVE KEIKAT…RÄHINÄ Artistit, ELASTINEN aiemmat Artikkelit.

CHEEK Vieraili Rähänä&Elastisen keikoilla.

LISÄÄ MUSIIKKI Otsikon alapuolelta, Teknisiä ongelmia….

EHDOTTOMASTI SEURAAN KULTTUURI UUTISIA

KUUNTELEN MUSIIKKIA, UUTUUKSIS&TRENDEJÄ…KÄYN LIVE KEIKOILLA, sillpin tällöin.

KATSON ELOKUVIAA&Käyn ELOKUVISSA… ELOKUVATETTEREISSA Myös KESÄAIKAAN

IMG_20180516_121638_000

MAMMA MIA Jatko-osa 20.7.2018 ENSI-ILTA on Yksi IHAN PAKKO KATSO ELOKUVA…

Olen Kuunnellut ABBA Musiikkia Lapsuudesta lähtien ja seurannut Yhtyettä, Musikaaleja ja KATSONUT ELOKUVN v. 2008 montakertaa, YKSI SUOSIKKI ELOKUVA. Elokuva ja Musiikkia löytyy myös KOTIKIRJASTOSTA. HYMY

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI….

KUUNNELKAA MUSIIKKIA, KÄYKÄÄ KEIKOILLA…

KATSOKAA ELOKUVIA ja KÄYKÄÄ myös ELOKUVATEATTEREISSA

Sopii KAIKENIKÄISILLE, Lapsista Vanhuksiin.

NÄHDÄÄN….HYMY

KULTTUURI. ELOKUVAT. MUSIIKKI. TV 4/18 Kotimaiset/Suomalaiset JUSSI VOITTAJAT TOP3 IKITIE, TUNTEMATON SOTILAS ja ARMOMURHAAJA elokuvat… ULKOMAISET, TOP, ENSI-ILLAT, Tulevaa…Vinkit&Suosikit …HXSTYLE.net HEINIS 4.4.2018

IMG_20180404_130429

 

 

 

 

 

20180327_090236

JUSSI GAALA 23.3.2018

KAAPELITEHDAS, HELSINKI, Suomi/Finland

TV LIVE Lähetys, jota seurasin.

JUSSI PALKINNOT 2018…

SUOMALAINEN ELOKUVAPALKINTO v. 1944 –

FILMIAURA OY, Elokuva ammattilaisten Yhdistys

JUSSIT JAETAAN 16 KATEGORIASSA…

 

JUSSIT 2018…Kaikki VOITTAJAT LISTA

 

**

KIITOS BLOGIN Seuraajat&Lukijat…

YMPÄRI MAAILMAA

ENNÄTYS yli 50 kävijää ja Vierailijaa/1 pv

**

AKI KAURISMÄKI on SUOMALAINEN, Kansainvälisesti Tunnettu ja Arvostettu ELOKUVAOHJAAJA, AKATEEMIKKO

20180326_163625

 

20180218_224533

Midnight Sun Film Festival 13. – 17.6.2018 SODANKYLÄN ELOKUVAJUHLAT…

Anssi Mänttärin ehdotuksesta Perustettii  SODANKYLÄN ELOKUVAJUHLAT 1986,

AKI ja MIKA KAURISMÄKI ja PETER VON BAGH 1943 – 2014.

KATSO Aiemmat Artikkelit Peter Von Bagh ja Sodankylän Elokuvajuhlat.

SEURAAN…SUOSITTELEN

1522819298718

 20180326_163656

AKI KAURISMÄKI 1957 –

PALKITTU monilla JUSSEILLA, Eurooppalaisilla ja Myös Kansainvälisillä Palkinnoilla

2018 Medella de Oro ELÄMÄNTYÖPALKINTO, Espanjassa.

2017 HOPEINEN KARHU, Toivon Tuolla Puolen, BERLIINI

2016 Carosse d’Or, KUNNIANOSOTUS NÄYTTÄVÄ URA, CANNES Elokuvafestivaalit

 

TUOTANTOA, Lyhyt ja Pitkiä Elokuvia…

Tunnettu ELOKUVASTA mm. Mies Vailla Menneisyyttä 2002 (Suomi Trilogia)

Suomi-Trilogia; Kaus Pilvet Karkaavat 1996, Laita Kaupungin Valot v. 2006 viimeinen

Viimeisimmöt Elokuvat LA HAVRE 2011 ja TOIVON TUOLLA PUOLEN 2017

Olen muutaman Elokuvan katsonut.

ESITELLÄÄN MIKA KAURISMÄEN Tuotantoa ensi Kerralla, siis Toukokuussa.

 

PARAS SUOMALAINEN ELOKUVA JUSSI 2018 EHDOKKAAT…

ARMOMURHAAJA, JOULUMAA, MIAMI,

TOIVON TUOLLA PUOLEN, TUNTEMATON SOTILAS

 

 1522759083868

13 JUSSI EHDOKKUUTTA…6 JUSSIA

IKITIE

ENSI-ILTA 15.9.2017…

HISTORIALLINEN DRAAMA elokuva

Pohjautuu ANTTI TUURIN Romaaninn v. 2011, Otava

 

IKITIE Elokuva Traileri

PARAS Elokuva… Ohjaus AJ ANNILA

MIES SIVU-OSA Hannu-Pekka Björkman ja

NAISSIVU-OSA Sidse Babett Knudsen,

KUVAUS Rauno Ronkainen  ja LAVASTUS Kalju Kivi.

 

20180403_223249

OHJAAJA AJ ANNILA vas. ja Tuottaja Ilkka Matila kuvassa.

 

20180324_200102

Hannu-Pekka BJÖRKMAN…. MIESSIVUOSA JUSSI 2018

 

 

20171228_134539-1

11 EHDOKKUUTTA….4 JUSSIA

TUNTEMATON SOTILAS

MIESPÄÄOSA Eero Aho, LEIKKAUS, Maskeeraussunnittelu ja Äänisuunittelu

IMG_20180404_193721

KATSO ELOKUVA ARVOSTELUT…

SUOMALAINEN, HISTORIALLINEN KLSSIKKO 3. VERSIO

TUNTEMATON SOTILAS ENSI-ILTA 27.10.2017….ELOKUVA ARVOSTELU

 

SUOMEN KATSOTUIN KOTIMAINEN ELOKUVA ENNÄTYS yli 1 milj. KATSOJAA.

Historiassa 4. Katsotuin.

 

1. Tuntematon Sotilas v. 1955, 2. Kulkurin Valssi v. 1941, 3. Täällä Pohjan Tähden Alla v. 1968

20180324_200013
EERO AHO, Miespääosa JUSSI 2018, TUNTEMATON SOTILAS

 

20180402_153752

20180402_154844

5 EHDOKKUUTTA…2 JUSSIA

ARMOMURHAAJA

ENSI ILTA 24.11.2018

KÄSIKIRJOITUS ja MUSIIKKI

 

 

PARAS MIEPÄÄOSA ….

EERO AHO, TUNTEMATON SOTILAS

 

 

20180324_195902
KRISTA KOSONEN, PARAS Naispääosä JUSSI 2018…MIAMI

PARAS NAISPÄÄOSA…

KRISTA KOSONEN, MIAMI

20180402_153823

SUOSITTELEN

 

20180324_195937

PARAS DOKUMENTTI

HOBBYHORSE REVOLUTION…

Ohjaus SELMA VILHUNEN

1522819370019

SUOSITTELEN

PARAS LYHYTELOKUVA

KATTO….Ohjaus Teppo Airaksinen

20180403_222829

 

SUOMALAISIA/KOTIMAISIA ELOKUVIA m

 

 

 

 

 

SUOSITTELEN KATSOMAAN….KATSO aiemmat ARTIKKELIT

 

 

 

 

ELOKUVAT

NÄYTÖKSET…

 

1522819337219

PETTERI KANIINI… ENSI-ILTA 30.3.

20180402_154631

PETTERI KANIINI

Suomeksi Puhuttu Elokuva Traileri…

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

 

 

 

 

KATSO PERHE, ANIMAATIO ELOKUVA

ARVOSTELUT mm.

DISNEY, COCO, FROZEN, VAIA, Whats Your Name, JÄRVIEN ja METSIEN TARINA arvostelut.

IMG_20180319_105100

1 Golden Globe, 2 OSCAR VOITTAJA 2018,

COCO DISNEY&Pixar ANIMAATIO Elokuva, COCO…

 

 

 

 

 

TULEVIA PERHE, ANIMAATIO ELOKUVIA 2018-

 

20180308_203147

OSCAR VOITTAJA ELOKUVAT 2018…

 

 

 

 

 

 

1520434199383

1519112159143

2 Golden globe, 4 OSCARS…

SHAPE OF WATER Elokuva Arvostelu 2018…

 

1523090125166

UUTISIA…

MAXIM…. SUOMEN VANHIN ELOKUVATEATTERI avasi Helmikuussa 2018, 2 Elokuvasalia. En ole vielä käynyt. SUOSITTELEN

 

SCAPE SALIT aukeavat myös

…30.3.2018 TURKU KINOPALATSI

Ja TAMPERE PLEVNA…. Avataaan Toukokuussa 2018

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI …

FINNKINON, SCAPES Sali…

EUROOPAN PARAS ELOKUVASALI 2017

Olen käynyt kerran Helsingissä, SCAPE Sali EKA KERTA…

STAR WARS elokuva Arvostelu.

EUROOPAN PARAS ELOKUVASALI 2017, Finnkino TENNISPALATSI, Helsinki SCAPEsali…STAR WARS: The Last Jedi Elokuva ARVOSTELU 18.1.2018

1523090174381
MInä ja EKA KERTA SCAPE SALI Helsinki, TENNISPALATSI v. 2018

1523090020068

MARIA MAGDALENA 23.3.

20180307_161351

EVERY DAY 23.3.

20180402_154747

SUOSITTELEN…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

READY PLAYER ONE…28.3.ENSI-ILTA

1520434140168

SUOSITTELEN…

 

BMP…Beats Per Minute ….ENSI-ILTA 30.3.

RANSKA, Ennätus  13 EHDOKKUUTTA  6 CESAR Voittoa…

20180402_154813

 Mielenkiintoinen, SUOSITTELEN

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ENSI-ILLAT

6.4.

NÄKEMIIN TAIVAASSA, VIIMEINEN LOMA

20180402_154508

20180404_081337

MAHTAVAT Näyttelijät Donald Sutterland ja Helen Miller

SUOSITTELEN

10.4.

A SILENT VOICE

IKÄRAJA 12

20180402_154427

EHDOTTAMASTI KATSOTTAVA…

 

12.4. MYSTEERINÄYTÖS,

PUNASII PÄI

20180402_154355

 

13.4.

MADEMOISELLE PARIS… v. 1777

20180402_154309

 

TULOSSA…

18.4. KLASSIKKO….Kaikki FINNKINO Paikkakunnat

20180402_154129

20180403_222650

4 OSCARIA…

KUKA VIRITTI ANSAN – ROGER RABBIT v. 1988

PERHE, ANIMAATIO ja Näytelmä Fantasia ja Rikoselokuva

 

Olen katsonut.

20180404_081529

 

KOLME VÄRIÄ…

15.4. SININEN     22.4. VALKOINEN  29.4. PUNAINEN

20180402_154227

MIELENKIINTOISIA…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

11.5.

I FEEL PRETTY

20180402_153928

 

KATSO INFO MUSIIKKI Otsikon alapuolelta, lisää Tietoa Musiikista, Museot&Näyttelyt jne…

IMG_20180404_131249

27.4.2018 ALKAA

TV Nelosella klo 20.00…

VAIN ELÄMÄÄ 8. Kausi

20180404_081452

 

20180226_080416

Kuvassa ANNA SOIDA, TV 5 …2018 ja Nelonen, VAIN ELÄMÄÄ 7.Kausi 2017….SUOSITTELEN

 

PORI JAZZ 2018…JAMES BLUNT

1522126215181

JUHA TAPIO…

KEIKAT Ympäri SUOMEA 2018

5.4 SAVONLINNA…Toukokuu 2 Keikkaa,

Kesä-Heinäkuu

IMG_20180404_132834

1522133664521

SUOMEN SUURI MUSIIKKI TÄHTI… JUHA TAPIO Taitava, lahjakas SUOSITTU&MUUSIKKO, Laulaja-lauluntekijä

Minä Tykkään ja Seuraan Juha Tapion MUSIIKKIURAA, SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.

KATSO Täältä BLOGISTA ARTIKKELISARJA

JUHA TAPIO…

KIRJA v. 2016, MUSIIKKI ALBUMI,

LIVE KEIKKA 2 krt…viimeisin 2017. Hymy

1516537985418

1519037516349

EUROVIISUT 2018/EUROVISION SONGCONTEST

8. -12.5.2018 PORTUGALI, Lissabon

SUOMEN EDUSTAJA SAARA AALTO: MONSTER

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SEURAAN Myös KANSAINVÄLISIÄ KULTTUURI UUTISIA

esim. Euroviisuja olen seurannut ihan Lapsuudesta lähtien….

Kulttuuri tapahtumia ja ELOKUVA FESTIVAALEJA… ja mm. CANNES ja OSCAR PALKINTOJA maailmalla jne.

 

1522904372336

IMG_20180404_190852

RÄHINÄ 20 v…

FINTELLINGS ja KAPASITEETTIYKSIKKÖ

LIVE KEKOILLA YHDESSÄ…

2018 SUMMER UP ja PIPEFEST Heinäkuu…

1521033667389

Olen Seurannut myös RÄHINÄN Artisteja Musiikkiuran alusta alkaen.

Olen Käynyt 2 kertaa LIVE KEIKALLA viim. 5.12.2018 NOSTURI… Katso Artikkeli

Tykkäsin SUOSITTELEN

1522130268837

SUOMALAINEN RAP Tähti….CHEEK on Ilmoittanut LOPETTAVANSA Musiikkiuransa 2018.

IHAN PAKKO on mennä, joku Keikka Katsomaan. Muista myös Elokuva VELJENI VARTIJA. SUOSITTELEN

 

20180130_105433

PROFEETAT… ELASTINEN&CHEEK LIVE, Hartwall Areena HELSINKI 29.4.2017, TV C More…

PROFEETAT, Elastinen&Cheek LIVEKEIKKA 29.4.2017, ALBUMI He Kävivät Täällä 2017…KATSOTUIN ARTIKKELI Blogissa

KATSOTUIN ARTIKKELI Täällä Blogissa…yli 170 krt

20180130_105538

ARVOSTELUJA BLOGISSA…

SEURAAN KULTTUURI UUTISIA ja KLASSIKOITA, KOTIMAASSA ja MAILMALLA. KIRJOITAN Elokuva, Musiikki, Kirja, TV ARVOSTELUJA, Kokemuksia Ideita ja Vinkkejä mm. HYMY

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KÄYKÄÄ LIVE KEIKOILLA, Ostakaa Albumeja ja KUUNELKAA MUSIIKKIA, Minäkin RAKASTAN Musiikkia ja Kuuntelen joka päivä.

 

Katsokaa ELOKUVIA,

Kotimaisia ja Ulkomaisia…..HIENOJA TARINOITA

ELOKUVIEN KATSOMINEN sopii Kaiken Ikäisille, LAPSISTA VANHUKSIIN.

 

Minäkin KATSON ERILAISIA Elokuvia, joka viikko TV-stä tai KÄYN ELOKUVATEATTERISSA, jossa on Oma Hieno tunnelma.

JATKETAAN Taas Toukokuussa Vinkkejä….

 

NÄHDÄÄN… HYMY

KULTTUURI. ELOKUVAT. ENSI-ILTA 9.2.2018. 2 GOLDEN GLOBE, 13 OSCAR EHDOKKUUTTA, 4 OSCAR Voittoa…THE SHAPE OF WATER -elokuva ARVOSTELU. 20.2.2018 HXSTYLE.net HEINIS

 

1519037696245

 

 

 

1517997149703

 

13. OSCAR EHDOKKUUTTA…

4 OSCAR…

Paras Elokuva, Ohjaus, Musiikki, Lavastus

**

7. GOLDEN GLOBE EHDOKKUUTTA…

2. GOLDEN GLOBE VOITTOA, Palkintoa…

PARAS OHJAUS ja MUSIIKKI

20180219_162411

**

31.8.2017 ENSI-ILTA VENETSIAN ELOKUVAJUHLILLA

PARAS ELOKUVA….KULTAINEN LEIJONA

**

 

1519112159143

ENSI-ILTA 9.2.2018

 

20180219_162251

20180219_162132

20180219_162459

 

THE SHAPE OF WATER

DRAAMA, FANTASIA-KAUHU, JÄNNITYS Elokuva

 

OHJAUS: GUILLERMODEL TORO

MUSIIKKI: ALEKSANDRE DESPLAT

 

PÄÄOSISSA: Sally Hawkins, Octavia Spencer, Michael Shannon, Richard Jenkins…

2, 02 tuntia

16 tai 18 vuotta

 

Elokuva sijoittuu v. 1962 Pohjois-Amerikkaan.

PÄÄHENKILÖT ovat VALTION SALAISESSA LABORATORIOSSA Työskentelevä Parivaljakko ja Siivouskaksikko ELISA (Sally Hawkins) ja kollega ZELDA (Octavia Spencer).

 

1519037451290

THE SHAPE OF WATER Official Trailer…

 

FINAL TRAILER…

 

INTRESTING Story Trailer…My Favourite Official and this

https://m.youtube.com/watch?v=tywBym-zUI4

 

1519037480271

IMG_20180220_121759

 

ELOKUVA KOKEMUS&ARVOSTELU

Elokuvan aikana heräsi ristiriitaisia tunteita, jännitystä, romantiikkaa, ystävyyttä, väkivaltaa…Hienoja Koskettava TARINA, antoi Ajattelemisen aiheita, Elämästä.

FANTASIA ja Kiehtova Tarina, jossa oli paljon yksityiskohtia. Etenkin Elokuvan aloitus ja Loppu on mielenkiintoinen, Kiehtova…

Tarinan alussa Huone on kuin täyttynyt vedellä ja Tavarat, Elisa laskeutuvat takaisin paikoilleen….han kuin olisi Veden alaista Elämää, Fantasia Maailmaa…

Elokuva sijoitttu v.1962 VALTION SALAISEEN LABORATORIION, jossa Siivooja Työkaverit Elisa (Sally Hawkins) ja ZELDA (Octavia Spencer) työskentelevät yhdessä siivoajina. Ovat ollet työkavereina jo 10 vuotta, Ovat ystäviä vaikkakin erilaisia. Elisa on mykkä, joka kuulee ja ymmärtää kyllä ja asuu yksin, on yksinäinen. ZELADA on puhelias, huolehtiva ja reipas rouva, joka asuu miehensä kanssa.

Työmatkat Valtion Salaiseen Labortorioonn Elisa kulkee bussilla. Arki Elämää, Aamu rutiinit, tavat ja tottumkset toistuvat, joka aamu ja ilta. Elisa pitää huolta, vie ruokaa ja yhteyttä Naapurin mieheen, joka on Taitava Taiteilija ja Piirtäjä. Elisa kommunikoi Viittomalla, äänillä. Läheiset ihmiset, kuten naapurin mies ja Työkaveri Zelda ymmärtävät ja kommunikoivat Elisan kanssa, ihan hyvin. Arki ja työ sujuu ok. Siivojat Elisa ja Zelda suorittavat rutiininomaisesti Työtehtäviään kunnes…

Eräänä  päivänä Laboratorioon tuodaan mielenkiintoinen Uusi Tutkimuskohde… Viidakosta kiinni otettu vesiotus ja eläin, Iso ja vahva. Ihmeellisellä otuksella on erikoisia taitoja. Tutkimuskohde herättää Kiinnostusta, ihmetystä, kunnioitusta ja pelkoa.

TUTKIMUSKOHDE Herättää kiinnostusta, Laboratorion sisällä ja ihan valtion ulkopuolelle asti. Suunnitellaan Tutkimuskohteen tappamista, syntyy erilaisia juonia ja pelastamis tarinoita.

Miten Ihmeelliselle Otukselle lopulta käy, sinun pitää käydä elokuvissa katsomassa

Kuten jo alussa kerroin, Elokuva herättää erilaisia tunteita, sisältää hienoja& koskettavia, liikuttavia yksityiskohta, musiikkia&tanssia, steppiä, kauniita kuvauksia mm. Elisan ja Tutkittavan olennon tutustumisesta&Ystävyydestä, mutta myös jännitystä ja väkivaltaa, kiusaamista ja epäoikeudenmukaisuutta.

LAPSET ja HERKÄT Ihmiset En suosittele katsomaan, Elokuva sisältää Runsaasti VÄKIVALTAA, JÄNNITYSTÄ, Pelkoa ja lievää kauhua. Minunkin piää Erityisen Herkkänä ja Empaattisena…Tunnustaa, Elokuvan aikana piti Peittää ja Sulkea silmät monta kertaa. Oli liikaa väkivaltaa minulle ja minun makuun.

SUOSITTELEN ELOKUVAA Kaikille Fantasian, Jännityksen ja Kiehtovan Elämän&Tieteen YSTÄVILLE, jotka jaksavat kuten minäkin Päivä Päivän jälkeen Ihmetellä, Kiinnostua ja Ihastella MAAILMAN&ELÄMÄN IHMEITÄ, Elämä on lahja.

YMPÄRI MAAILMAA, Maailmassa on erilaisia Ihmisiä, eläimiä ja olentoja ja ELÄMÄÄ, mistä Me Maan Ihmiset emme tiedä yhtään mitään. Jos on Tarpeeksi Suvaitsevainen, Utelias, Peloton ja HYVÄKSYY ERILAISUUTTA mm. Ihmisiä, Olentoja ja Elämää…VOI saada Ainutlaatuisen tilaisuuden tutusta ihan tosenlaiseen, kiehtovaan ja ihmeelliseen maaailmaan.

Musiikki, näyttelijät ja Tekniikka toimii hyvin elokuvassa, mikään ei häirinnyt elokuvan aikana. Elokuva Ei ole erinomainen, minun MÄÄRITELMÄ

”Elokuva jonka aikana, astuu kuin Elokuvan tarinan sisään ja hämmästyy kun elokuva loppuu ja istuukin Itse katsomossa” muutamia elokuva kokemuksia Elämäni aikana  esim. OPPERAN KUMMITUS v. 2004, Musikaali ja Draamaelokuva on yksi tälläinen.

ELOKUVA Sisältää Elämässä Tärkeän Opetuksen…

on KOKONAISUUTENA….HIENO TARINA.

 

SUOSITTELEN

 

20180214_172744(0)

SEURAAN KULTTUURI MAAILMAA…

Kotimaassa ja Ulkomailla

NYT ODOTELLAAN Ensi kuussa 4.3. Jaettavia OSCAREITA….

 

RAKASTAN, Nautin&VIIHDYN KULTTUURIN parissa…Käyn ja Vierailen säännöllisesti elokuvissa, Näyttelyissä&Museoissa jne

ELOKUVATEATTERI, ELOKUVAT ja TV&KOTI, MUSIIKKI ovat paikkoja ja Tapahtumia, jossa on myös kiva Yleensä, napostella jotakin, Makeaa tai suolaista ja lisäksi pitää olla juomista. Tällä kerralla minulla oli Karkkeja ja Mehua, mukana Elokuvissa. Karkkeja jäi myös kotiin viemiseksi….HYMY

1519037420422

IMG_20180220_123210

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KATSOKAA ELOKUVIA ja KÄYKÄÄ ELOKUVATEATTEREISSA…

KATSOKAA Kotona TV:stä, DVD tai Bluray ERILAISIA ELOKUVIA, ELOKUVALAJEJA….Minäkin olen katsonut RUNSAASTI&Kaikenlaisia Elokuvia Lapsuudesta lähtien, vuosikymmenien aikana olen löytänyt Omat SUOSIKKI ELOKUVALAJIT, NÄYTTELIJÄT jne.

 

KOKO PERHE voi katsoa Yhdessä elokuvia,

Kaikenikäiset Tykkäävät ELOKUVISTA, Lapsista Vanhuksiin.

 

 

VINKIT..

IHANAA ja REIPASTA HIIHTOLOMAA Kaikille lapsille&Aikusille…. Suomessa on PARASTA KEVÄT Talven aikaa, Aurinkoa, Talvi&Lumi maisemaa, Luonto&Ympäristö. HYMY

 

MINNE MENNÄ? Mitä Tehdä….

VAPAA-AIKA, VIIKONLOPPU, KOTI&ARKI

Meillä esim. On ollut Perheen kanssa HYVÄ TAPA, katsoa Lasten ja Perhe-elokuvia yhdessä, jokainen saa valita oman mieleisensä vuorotellen/Elokuva katsomiskerta. AIKUISET voivat sitten katsoa omia elokuva, eri aikana ja kerralla.

PARIT, Pariskunnat voivat katsoa, välillä Tyttöjen ja Naisten Suosikkejaesim. Rakkaus, Romantiikka ja Komedia  ja välillä Poikien ja Miesten suosikkeja, esim Toiminta, Seikkailu ja Väkivalta.

 

SEURAAVA elokuva joka on… Ihan Pakko Katsoa on jo Valittu, DISNEY. SEURAA myös MAALISKUUSSA taas…Uudet Uutiset&VINKITELOKUVISTA, Täällä Blogissa.

NÄHDÄÄN. HYMY

KULTTUURI. ELOKUVAT. Klassikko &Suosittu…..STAR WARS: The Last Jedi -Elokuva ARVOSTELU 18.1.2018. HELSINKI TENNISPALATSI, CAPE Sali…Palkittu&EUROOPAN PARAS Elokuvasali 2017. Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net Suosikki

1516110752876

1516110713601
Anna otsikko

1516200774188

 

IMG_20171214_122734

1516201134593
ITÄKESKUS eli ITIS, HELSINKI…2 kerros. UUSI FINKINO ELOKUVATEATTERI rakenteilla…

 

20180117_104749(0)-1

STAR WARS eli TÄHTIEN SOTA Elokuvat ovat

Yhdysvaltalainen TIETEISMEDIASARJA, luoja on…GEORGE LUCAS.

TIETEISSARJASSA Kuvataan erilaisten hahmojen seikkailuja.

1.STAR WARS; Episodi IV UUSI TOIVO

ENSI-ILTA 25.5.1977…MAAILMANLAAJUINEN ILMIÖ

Imperiumin Vastaisku 1980 ja Jedin Plauu 1983….TÄHTIENSOTA Trilogia (1-3).

 

 KLASSIKKO osat 1 – 6. Lisäksi 7 ja NYT 8. EPISODI

”KAUAN KAUAN SITTEN, KAUKAISESSA KALAKSISSA…”

 

YMPÄRI MAAILMAA TUNETTU ja SUOSITTU…

1516110752876

2018-01-18 08.59.05

8. EPISODI, ELOKUVA jatkoa v. 2015-2016

STAR WARS…The LAST JEDI

2D Normaaliversio  ja 3D

 

TOIMINTA, Seikkailu, SciFi, Fantasia

ENSI ILTA 13.12.2017

OHJAUS: Rian Jhonson

PÄÄOSISSA: Mark Hamill (Luke Skywalker), Carrie Wisher (Leia Orega), Daisy Ridley (Rey), Uusia Adam River (Kylo Reno) Jhon Boyega…

2 h, 32 min

20180117_184211-1

20180117_184237-1

 

 

STAR WARS: The Last Jedi  Official TRAILERS…

 

Longer EXTENDED SUPERCUT Official Trailer. FASINATING DETAILS…

 

IMG_20170112_124014

STAR WARS…

2017 – 2018

20180118_115131-1

2017

 

 

ROGUE ONE STAR WARS -elokuva ARVOSTELU …12.1.2017

ENSI -ILTA 14.12.2016… TÄHTIEN SOTA

ROGUE ONE STAR WARS…ENSI-ILTA 14.12.2016

 

 

Minun HXSTYLE.net HEINIS BLOGI…

RAKKAUS KULTTUURIIN, ELOKUVIIN&MUSIIKKIIN, Tykkään myös LUKEMISESTA&KIRJOITTAMISESTA

…Johti mm. Siihen ALOIN KIRJOITTAMAAN BLOGIA, aloitin Elokuva arvosteluista, Muoti ja Ruoka jutuista…

YHDISTIN Ensin Elokuva vinkit&arvostelut samaan ARTIKKELIIN, JUTTUUN.

NYT KULTTUURI… ELOKUVA ARVOSTELUT erikseen ja VINKIT ja IDEAT Erikseen. Mm. Leonardo Vinci, Tulip Fever, DISNEY …

Olen ITSE OPETELLUT, kantapään kautta, kokeilemalla ja löytämään nyt 2017-2018 OMAN, PERSOONALLISEN BLOGI TYYLIN. HYMY

 

 KAUNIS KIITOS Blogin Seuraajat, Lukijat ja Kävijät….1 pv ja Teitä muitakin Kulttuurin ja Elokuvien Ystäviä on ollut ympäri maailmaa. HIENOA…Hymy

 

2016

 

STAR WARS: THE FORCE AWEKENDS 3D Elokuva

ENSI-ILTA 16.12.2015…OHJAUS: J.J.ABRAMS

KULTTUURI, ELOKUVAT 2016…STAR WARS 7. ELOKUVA. The Force Awekends 3D….

 

 

2017-2018

 

 

IMG_20171103_103124

TENNISPALATSI, HELSINKI…

IMG_20180108_125335

KIRJOITAN ARTIKKELEITA KULTTUURISTA, mm. Elokuvista 1 krt/kuukaudessa ja lisäksi ARVOSTELUT.

 

KATSO 1/2018 ELOKUVAT, MUSIIKKI, TV…Vinkit&Ideat  ELOKUVAT, Musiikki, TV TOP10, Ensi-illat, Tulevaa SUOSIKIT…

 

 

2018-01-18 08.57.56

TENNISPALATSI… 3. KRS

EKA KERTA SCAPE SALI …

1516110786236

1516110682863

 

 

1516110713601

TENNISPALATSI…CAPE SALI

CAPE SALI palkittiin 17.6.2017…

EUROOPAN PARHAAKSI ELOKUVASALIKSI

Barcelonan CineEurope Konferensissa, Elokuvateattereiden OSCAR palkinto.

 

MODERNI, AVARA, Tyylikäs ja tilava ELOKUVATEATTERI. TEHOKAS äänentoisto ja tekniikka.

Pimeää oli salissa, eivätkä kaikki kuvat onnistuneet. Hyvät penkit ja tilaa ympärillä, näki hyvin elokuvan. TULEN KYLLÄ UUDESTAAn, kun sopivva elokuva ja tilaisuus tulee.

 

TYKKÄSIN. HYMY

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

 

 

1516212653063

LAST JEDI&MINÄ ELOKUVAKOKEMUS

&ARVOSTELU

TENNISPALATSIN ELOKUVATEATTERIN SCAPE -saliin Eka kerran vierailulla, oli pakko katsella ja tutkia koko Elokuvateatterisalin ympäristöä, aina elokuvan alkuun asti.

Olen katsonut kaikki edelliset STAR WARS elokuvat, Klassikko osia useaan kertaan. Koti ELOKUVAKIRJASTOSSA myös Klassikko osat.

TÄMÄN 8. EPISODIN VIIMEISEN JEDI elokuva…alussa en päässyt, jotenkin elokuvan, tunnelmaan ja tarinana sisälle.

TÄHTIENSOTA KÄYNNISSÄ AVARUUDESSA…

Leia Organan johdolla Tähtiensotalaivue yritti karkuun, Kylo Renon ja Pahan voiman seuratessa ja tulittaessa laivuetta. Kylo oli Leian poika, joka oli siirtynyt Pimeän puolelle.

REY lähti etsimään Tähtiensotien ja Voiman, Pelastajaa ja JEDIMESTARI Luke Skywalkeria, joka oli vetäytynyt kaukaiselle saarelle yksinäisyyteen. Luke oli yrittänyt kouluttaa Kylo Renosta, jatkajaa Jedimasteriksia. EPÄONNISTUI Tehtävässään ja Kylo oli liittynyt PAHAN VOIMAN&PIMEÄLLE puolelle. REY piti yhteyttä Kylooon…Pimeän ja Voiman Loputon taistelu.

Reyn ja Luken olessa saarella, keskustelivat Voimasta ja palaamisesta…. Samalla mitä ihmellisimpiä otuksia ja hahmoja näyttäytyi ja häiritsi minun keskittymistä. Ja miksi Saaressa oltiin niin kauan?

Sillä aikaa Tähtiensotalaivueessa syntyi kapina, Leiaa vastaan. Leija haavottui ja miten kaikki selvisivät ja miten tarina loppuu…Sinun pitää mennä katsomaan Mielenkiintoinen, yllättävä ja Kiehtova Tähtiensota tarina.

TAISTELUKOHTAUKSET olivat kiinnostavia ja hyviä, Pimeän puolelta Kylo Renon ja johtajan, taistelu suunnittelua ja kohtauksia….

Hienoja Taistelukohtauksia, TÄHTIENSOTAA sekä Pimeän että Voiman puolella. Kivoja yksitysikohtia, hahmo uusi ja vanhoja…Perinteistä TÄHTIEN SOTAA, josta minä tykkään.

Tämä 8. EPISODI oli mielestäni sekava, mutta tarina ja elokuva parani ja selkeytyi loppua kohti. PITÄÄ MYÖNTÄÄ, että Tykkäsin KYLLÄ enemmän edellisistä jaksoista.

 

STAR WARS elokuvien tarinaa pitäisi jatkaa minun mielestäni, perinteiseen tapaan eikä lisätä liikaa uusia hahmoja, yksityiskohtia ja paikkoja jossa taistelut käydään. Tuli mieleeen Harry Potter Elokuvat, Taikamaailma. Liian paljon yksityiskohtia ja paikkoja, sekottaa vain Meitä Elokuvan katselijoita ja STAR WARSIN ystäviä. PARAS ELOKUVA KOKEMUS…Keskittyminen Elokuvan juoneen ja HIENOON TARINAAN, kuten aikaisemmat jaksot ovat olleet, on oikea tie.

 

SUOSITTELEN Kuitenkin Elokuvaa, Kaikille STAR WARS ja TÄHTIEN SOTA Tarinoiden ystäville. Me Star Wrasien Ystäväthän emme voi jöttää, mitään katsomatta koko sarja ja kaikki jaksot, EPISODIT on nähtävä…Ehkä jos Elokuvan katsoo useamman kerran, saa enemmän irti ja ymmärtää elokuvan paremmin.

Juttelin myös Tuttavien kanssa ELOKUVASTA, ristiriitaisia tunteita herätti myös muissa elokuvan katselijoissa, toiset eivät tykänneet ja toiset olivat kuulemma tykänneet.

 

 

 

20180108_114748(0)-1

KATSO GOLDEN GLOBE Voittajat VOGUE NEWS&TRENDS Artikkelista, koko voittaja lista…. SEURAAVASSA Helmikuun 2/2018 Kulttuuri ELOKUVAT ARTIKKELISSA, laitan tärkeimmät voittajat esille tänne Blogiin.

 

 

SEURAAVAT ELOKUVAT jotka on ihan Pakko katsoa on jo valittu…

GOLDEN GLOBE VOITTAJA…

PARAS ELOKUVA MUSIIKKI

20180117_183803-1

1 on…THE GREATEST SHOWMAN

DRAAMA, MUSIKAALI, Oma Elämänkerta.

ENSI-ILTA 19.1.2018

1516341521682

TÄRKEÄ PÄIVÄ minun&Perheen elämässä 19.1….INSTAGRAMISTA löysin jo Elokuva Soundtrackin, Kiitos ROBBIE Willams.

RAKASTAN ja NAUTIN MUSIIKISTA, MUSIKAALEISTA myös…

 

MUITAKIN on KATSO… ELOKUVAT 1/2018 Vinkit&Ideat ja SEURAA BLOGIA.

 

JATKETAAN vielä BLOGISSA, Tuttuun tapaan RUOKA VINKKI Viikonlopuksi….sitten pääsen taas viikonlopun Viettoon. HYMY

KULTTUURI ELOKUVAT. ENSI-ILTA NÄYTÖS 20.10.2017…HELSINKI TENNISPALATSI, Näyttely&Portaat. AJANKOHTAINEN Taidemaalari VINCENT VAN GOGH. LOVING VINCENT elokuva ARVOSTELU. Draama, Animaatio&Elämänkerta 25.10.2017 HXSTYLE.net HEINIS Suosittu 29 krt katsottu

1508849463566

TENNISPALATSI ALAKERRAN ISO MAINOS, portaiden vieressä

1508849308879

VINCENT VAN GOGH NÄYTTELY

AVOINNA 16 – 20.00

  1. KERROS ja 2. SALI vieressä

1508849272564

SISÄÄNKÄYNTI näyttelyyn näkyy kuvan keskellä, jota ovea minäkin nyin Ei aunnut, Kun olin likkeellä ja kuvaamassa ennen 16.

 

1508850215942

ISTUIN  Ylätasanteella 2. Kerroksessa lähellä Näyttelyä ja 2. SALIA, jotka jäivät oikealle puolelle. OTIN KUVIA…Harmittelin kun näyttely tila, ei ollut auki.

 

TENNISPALATSI… PORTAAT ja NÄYTTELY

1508849376940

1508849419131

NÄYTTÄVÄT&TYYLIKKÄÄT Ihanat ja  Upeat TAIDE PORTAAT

ELOKUVATEATTEREISSA isommissa kaupungeissa on aina ihmsiä, myös päivällä. En ollut liikkeellä yksin, mutta kuvaan mieluiten ilman ihmisiä tai vain vähän ihmisiä kuvissa mukana, niin pää Kuvauskohteet näkyvätbparemmin OK.

2017-10-24 19.41.34

ENSI-ILTA NÄYTÖS 20.10.2017…

TENNISPALATSI HELSINKI

KLO 11.00 – 12.35

1508849463566

LOVING VINCET

MAAILMAN ENSIMMÄINEN KOKONAAN MAALATTU ELOKUVA

DRAAMA, Animaatio, Elämänkerta, jännitys

 

OHJAUS: Dorota Kobiela, Hugh Welchman

PÄÄOSISSA: Saoirse Ronan, Jerome Flynn, Aidan Turner, Doughlas Booth, Robert Gulaczyk, Helen Mc Crory, Eleanor Tomlinson, Chris O’Dowd

Kesto: 1 t 35 min

IKÄRAJA 12

20171024_152910-1

POSTELJOONI ja Poika…

20171024_152924-1

VINCENT Van GOGH

TAUSTA TIETOA&TAIDE HISTORIAA…

VINCENT VAN GOGH

oli NERO, postmodernistinen Taidemaalari TAIDESUUNNAT; postimperonismi, ekspressionismi

KUULUISIMPIA Töitä;

Perunansyöjät 1885, Tähtikirkas yö 1889, Vehnäpelto ja Variksia 1890

ITSEOPPINUT Taidemaalari. Teki 900 Maalausta ja 1.100 piirrustusta, 10 vuoden taiteilijauransa aikana. Yli 40 omakuvaa, Rembrandin jälkeen eniten suurista taiteilijoista.

Signeeraus… VINCENT   20171024_191550-1

30.3.1853 Hollanti – 29.7.1890 Ranska, 37 v kuoli

 

KOKOELMAT

SUOMESSA ATENEUMISSA, Helsinki ensimmäisenä maailmassa yksi Taiteilija viimeisin teos KATU, v. 1890. Taidemuseon kokelmiin v. 1903.

VAN GOGH Museo, AMSTERDAM yli 200 maalausta ja 500 piirrosta.

Toiseksi eniten, OTTLERON KRÖLLER-MULLER Museossa Hollanissa, 91 maalausta ja 180 piirrustusta.

SEURAAN KULTTUURI&ELOKUVAUUTISIA Erilaisilla Verkkosivuilla mm.

1508912368244

MAAILMA KULTTUURI&TAIDE HISTORIALINEN TAPHTUMA… Vincent van Goghin…SALVADOR MUNDI, Maalaus myydään Christiessä, New Yorkissa hinta pyynti yli 100 milj.

ELOKUVA TRAILERI

Info ja kuvat Finnkino ja internet

 

LOVING VINCENT ELOKUVA ARVOSTELU

 

”The Truth is , We cannot speak other than our paintings”  Vincent van Gogh.

 

  1. Heinäkuuta 1890 pienessä Auversin kaupungissa, iltahämärissä kompuroi Motelliin, omaan huoneeseen Vincent pidellen mahansa, joka vuoti verta ja jossa oli ampumahaava. VINCENTIN TAPANA oli joka päivä MAALATA ja kävellä ympäri kaupunkia, kantaen maalaustarvikeita ja telinettä mukanaan. Nyt niitä ei ollut mukana?

Olen katsonut myös runsaasti erilaisia Animaatioita ja piirrettyjä jne. elokuvia, silti ajattelin ennen elokuvaa häiritseekohän minua ja minun keskittymistä Elokuvan tarinaan,  Kokonaan Maalattu elokuva.

HIENO, Historiallinen ja kiinnostava ELÄMÄNKERTA TARINA lähtee liikkeelle Ravintolasta, jossa Posteljooni antaa kirjeen joka ollut hukassa kauan, toimitettavaksi pojalleen, joka lähtee matkaan.

Tapahtuma paikkana ovat Pikkukaupunki, ympäristö ja erilaiset ihmiset.

Poika haluaa itse henkilökohtaisesti antaa kirjeen ja jää odottelemaan Van Goghin Ystävää ja Tohtori Gathettia lääkäriä, joka oli matkoilla. Samalla poika miettii ja kyselee ihmisiltä minkälainen  Ihminen ja Taiteilija oli? Jokaisella oli omanlainen kuva Vincentistä. Vincent kuoli salaperäisissä olosuhteissa, ilman silminnäkijöitä yleiesti ajtektiin ja luultiin, että Vincent teki itsemurhan mutta oliko TOTUUS TÄMÄ?

POIKA MAJOUTUU samaan Majataloon ja Huoneeseen, jossa Vincent myös asui elinaikanaan. Majatalon pitäjä ja tämän tytär, tunsivat ja olivat päivittäin tekemisissä Vincentin kanssa, myös kuolin päivänä. VINCET oli hiljainen, herkkä ja ahkera taidemaalari, joka maalasi joka päivä, myös sateella. VINCENTILLÄ oli 2 kaveria, jotka etenkin toinen kiusasi Vincenttiä. Vincent vietti viimeistä päiväänsä Kavereidensa kanssa. Miten kaverit liittyvät Vincentin kuolemaan? Kuka ampui ja kenen ase oli?

PIKKUKAUPUNGIN Joella pariskunnat lainasivat veneitä, soudellakseen ja ollakseen yhdessä kaikessa rauhassa. Vincent tykkäsi olla ja maaalta myös Joella, jossa kävi myös Lääkärin tyttären kanssa, oliko kysessä Salainen Romanssi?

ANIMAATIO ja Kokonaan maalattu ELOKUVA oli uskomattoman taidokas, Upea ja tyylikäs ELÄMÄNKERTA TARINA. Miten muuten voi paremmin kuvata Taidemaalarin elämää, kuin Loistavilla, värikkäillä ja valoisilla maalauksilla ja mustavalkoisilla muistelu, tapahtumakuvauksilla. ERITTÄIN Upea ja taitavasti, teknisestikin valmistettu elokuva, joka muodosti loistavan kokonaisuuden ihan lopputekstejä, maalauksia ja Näyttelijähenkilöitä kuvaavine loppukohtauksineen.

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

LOVIN VINCENT elokuvaa, kaikille Meille Taiteiden, historian ja maalauksien, Elämäntarinoiden Ystäville. Elokuva vie mukanaan, Taiteiden maailmaan ja ihmetellen seurasin ja katselin miten hienosti maalaukset ja tapahtumat sujuivat, yksityiskohataisten maalausten ja siveltimen jälkien liikeitä katsellen.

EN muista, milloin viimeeksi olen Katsonut Yhtä UPEAN, Tyylikkään ja Hienon Elämänkerta tarinan. Erilainen Viimeistelty ja taitavasti, teknisesti toteutettu Elämänkerta elokuva, joka hämmästytti, ihmetytti ja ihastutti…loppui liian lyhyeen. Olisin voinut katsoa ja olla Taidemaalarin maailmassa pitempäänkin kuin 1,5 tuntia.

 

KAIKKI ELOKUVAT eivät ole hyviä ja taitavasti, teknisesti toteutettu ja HIENOJA TRINOITA. HYVÄ ELOKUVA, jossa on Hyvä juoni ja Taitavan Teamin tekemä kokonaisuus. SEN huomaa siinä, kun katselee elokuvaa, alkaa kiinnittämään huomiota mm. johonkin häiritsevään yksityiskohtaan tai kuulee ja aistii mitä ympärillä ELOKUVATEATTERISSA muut Elokuvakatselijat tekevät.

TOIVON että kokonaan maalattuja elokuvia tulee myös jatkossa, tämä oli Ensimmäinen maailmassa. ERILAINEN Elokuva ja Taide ….ELÄMYS

TYKKÄSIN, NAUTIN ja  KATSON varmaan vielä uudelleen. Minulla on tapana Katsoa hyviä tai erinomaisia elokuvia useamman kerran, tämä on yksi sellainen. Joitakin elokuvia, ostan myös omaksi Koti Elokuvakirjastoon

1508757856543

2017-10-24 19.41.34

VINKKI…

NYT on Suomessa SYYSLOMA-AIKA ja viikonloput ovat myös erinomaista Elokuvien katselu aika.

KÄYKÄÄ KATSOMASSA ELOKUVIA myös ELOKUVATEATTEREISSA, ei Koti katsomossa saa samanlaisia tehosteita, ääni ja kuva tai tunnelmaa kuin elokuvateatterissa parhaimmillaan, tuntee ja aistii kaikilla aisteilla. FLOW tila, hämmästyy että tässähän elokuvateatterissahan sitä istuu ja on Tosi ELÄMÄSSÄ.

 

TÄÄLLÄ BLOGISSA Joka Kuukauden alussa, NYT MARRASKUU…

ENSIVIIKOLLA kokoan taas KUUKAUDEN ELOKUVA UUTISET…Seuraa myös muita Kulttuuri Uutisia päivitän niitä päivittäin, viikottain.

 

NÄHDÄÄN. HYMY

 

KULTTUURI. ELOKUVAT. ENSI-ILTA 22.9. Draama, Romanttinen TULPPAANIKUUME -elokuva ARVOSTELU 2.10.2017 HXSTYLE.net HEINIS

1506754168631

 

1506754400632

1506754233074-2

 

TULPPAANIKUUME

ENSI-ILTA 22.9.

DRAAMA, Romantiikka elokuva.

 

Ohjaaja: Justin Chadwick

Pääosissa: ALICIA WIKANDER, Christpher Waltch, Dane DeHaan, JUDI DENCH…

KESTO 1, 46 min

IKÄRAJA 12

 

 

TAUSTATIETOA…

OSCAR VOITTAJA NÄYTTELIJÄTÄR,

PARAS SIVUOSA… Alicia Wikander

vm. 2015, TANSKALAINEN TYTTÖ.

Alicia Wikander s. 1988 on Ruotsalainen Näyttelijä, tanssijatar.

Ex Machina elokuva, rooleja Ruotsissa ja Maailmalla.

 

Minulle tuttuja ovat JUDI DENCH, taitava, lahjakas ja hyvä Näyttelijätär, Alicia Wikander, Oscar voittaja ja Sivuosassa CARA DEVIGNE, Maailman MUOTI&Huippu malli. Mies näyttelijät ovat minulle uusia tuttavuuksia.

20170930_100843-1

20170930_100905-1
SOPHIA…Kuvat ja Info FINNKINO ja YOUTUBE video

 

TULIP FEVER MOVIE TRAILER,

ELOKUVA TULPPAANIKUUME TRAILERI

TULPPAANIKUUME ARVOSTELU

ELOKUVASSA oli mielenkiintoinen alku, Tulppaanien historiaa, piiroskuvia.

Siirryttiin Todelliseen Elokuvan maailmaa, jossa kauppaa käytiin Tulppaanien sipuleista, joita myytiin huutokaupalla Tulppaaniamarkkinoilla. Oli ns. TULPPAANIKUUME, jokainen halusi itselleen kalleimman ja harvinaisemman tulppaanin.

ENITEN MAKSANUT sai tulppaanisipulit itselleen. HARVIANAISEMMAT KUTEN esim. RAIDALLINEN TULPPANI Laji oli kaikista arvokkain, omaisuuden arvoinen.

Historilallisesti elokuvassa oltiin 1600 Alankomaissa

Päätapahtumapaikkoina olivat, Luostari, Tulppanimarkkinat ja koti miljööt.

PÄÄHENKILÖT olivat Orpo tyttö, SOPHIA (Alicia Vikander), Sophien aviomies Cornelis Sandvoor (Christpher Waltc), JAN VAN LOOS, Taidemaalari (Dane DeHaan), The Abbess ST URSULA (JUDI DENCH)…Cara Devigne, Huippumalli on pienessä sivuroolissa.

 

SOPHIA oli orpotyttö, joka asui ST URSULA Luostarissa, muiden ja eri-ikäisten Orpotyttöjen kanssa. Eräänä päivän Abbedissa kertoi Sophialle, että Sinä pääset naimisiin Rikkaan Maustekauppiaan kanssa, CORNELIKSEN kanssa. Cornelis on paljon Sophiaa vanhempi tunettu, arvostettu mies, joka on menettänyt vaimon ja lapsensa epäonnisesti.

Nyt Cornelis haluaa uusiin naimisiin, Uuden perillisen ja Uuden Vaimon, perheen itselleen. Sophia ja Cornelis yrittävät tehdä lasta. Sophia haluaa antaa Cornelikselle lapsen, kun Cornelis on kohdellut häntä hyvin. Cornelis on viriili vanhamies, mutta lasta ei vain ala kuulua. Cornelis pitää hyvää huolta Sophiasta, tarjoaa taloudellisen hyvinvoinnin ja kauniita vaatteita, kodin. ISOSSA TALOSSA on oma Taloudenhoitaja, joka hoitaa taloutta, valmistaa ruokaa ja tekee ostoksia Sophian kanssa.

Cornelis päättää teettää Itsestään ja Vaimostaan, Sophiesta MUOTOKUVAN.

Elokuvaan astuu Nuori mies, TAIDEMAALARI JAN Van loose. Jan on taitava taidemaalari, mutta taloudellista menestystä ei ole ollut, raha on tiukalla. Jan ottaa mielellään tarjotun paikan vastaan, Muotokuvaa aletaan tekemään Corneliuksen ja Sophian Talossa. ENSIN Aviopari, Sophia ja Cornelius, ovat yhtaikaa paikalla kun Jan maalaa. Sitten Jan, taidemaalari ja Sophia jäävät kahdestaan kun Muotokuvaa maalataan. JAN maalaa välillä kotonaan Muotokuvaa, muotokuva edistyy pikkuhiljaa.

Sophia Ihastuu Janiin ja Jan Sophiaan. Sophia menee käymään Janin taiteilijakodissa, viemään Corneliuksen 3 Tulpppaania Muotokuvaan maalattavaksi. Rakkaus ja Intohimo syttyy, Jan ja Sophia ovat kahdenkesken….Syntyy Salasuhde Sophian ja Janin, taidemaalarin välille. ELÄMÄ jatkuu salailun ja juonittelun, arki elämän puuhissa…Draamaa ja Tragediaa, Tehdään ratkaisuja ja valintoja, Erilaisia Ihmiskohtaloita ja epäonnea. Sophia tuntee omatunnon kolkuttelun, aviomies ja salasuhde, Elämässä klassinen Kolmiodraama.

Lasta aletaan Odottamaan ja lapsi Syntyy, mutta Kenelle?

Saavatko Sophia ja Jan, rakastavaiset lopulta toisensa?

TULPPAANIKUUME on mielenkiintoinen elokuva, Draaman ja Romantiikan Ystäville. Yleensä Me Naiset tykätään tämän lajityypin elokuvista ja kirjallisuudesta.

PARASTA elokuvassa on Elokuvan alku ja loppu, muuten elokuvan juoni ja tarina on tavallinen ja keskinkertainen elokuva. NÄYTTELIJÄT, Pääroolit suoriutuivat erinomaisesti henkilö suorituksistaan.

SUOSITTELEN Tulppanikuume elokuvaa Draaman ja Romantiikan ystäville.

 

PARHAIMMILLAAN ELOKUVAT…HIENOT TARINAT, koskettavat, liikuttavat, saavat itkemään tai nauraamn, herättävät tuneteita ja ajatuksia myös omaan Arkeen ja Elämään.

 

1506754336179

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KÄYKÄÄ KATSOMASSA ELOKUVIA ELOKUVATEATTEREISSA…Elokuvien Katselu sopii kaikenikäsille, koko Perheen yhteiseksi harrastukseksi.

 

VINKKI PERHEILLE…

PERHEESSÄ voi tehdä kuten esim, Me olemme tehneet. KATSOTAAN vuorotellen, joakisen lempi ELOKUGLAJEJA, myös yhdessä. Jokainen voi valita Elokuvia, omalla vuorollaan.  Esim. KOKO PERHE katsoo yhdessä, lastenelokuvia.

Tavallisia Draama,  romantiikka ja Eläin&Luonto jne,  elokuvia, voi katsoa myös lasten kanssa. AIKUISET voivat katsoa mysö omia elokuviaan yhdessä pariskuntina, tai yksin jne..

 

JATKETAAN ELOKUVA  LOKAKUU 2017 UUTISILLA…

Uutuuksilla vielä loppuviikosta, eli Torsatina kun Perjantaina on Ruoka tai leivonta vinkki viikonlopuksi.

NÄHDÄÄN….HYMY

 

 

KULTTUURI, ELOKUVAT TOP10Suomi&USA, ENSI-ILLAT, TULEVAA, VINKIT….TV, Live Musiikki 6.9.2017

2017-08-25 16.10.05

1503665928033

 

 

IMG_20170803_112904

KERRAN KUUSSA Vimeeksi 3.8.2017, Annan Vinkkejä ja Ideoita, suosituksia Mitä elokuvia kannattaa katsoa. MAKUASIOITA mistä tykkää, tiedän kyllä. Elämässä on hyvä silloin tällöin, kokeilla ja tutustua uusin asioihin, niinhän sitä oppii mistä tykkää ja mistä ei. Esimerkiksi minä Nuorempana katselin kaikenlaisia elokuvia, myös muutman ns.kauhukuvan ja se riitti minlle. KATSELEN KYLLÄ Toiminta, seikailu, Rikos ja jännitys ns. MIESTEN Tykkäämistä ELOKUVIAKIN. Elämässä on muutenkin jo jännitystä ihan tarpeeksi  jne. ARKI ELÄMÄSSÄ se riittää minulle.

 

KATSO ELOKUVA ARVOSTELUT…Perhe ja Lastenelokuvat, Anime, Romantiikka, SciFi, Seikailu ja toiminta jne..

UUSIA ELOKUVA ARVOSTELUJA on Tulossa…

 

 

KULTTUURI, ELOKUVAT, MUSIIKKI Elokuuu….

FINNKINO HELSINKI..

TENNISPALATSI STRAND…EUROOPAN PARAS ELOKUVASALI, Barcelonassa 17.6.2017

…on vielä katsomatta, Katselin elokuvia joita näyetään ja ajankohtia, EI ole vielä sattunut minulle.

20170905_183031-1.jpg

SUPERPÄIVÄ pääsee edullisemmin ELOKUVIIN NYT 7.9…..7,50 ja 8,50  norm 12 €

 

PERHE ja LASTEN ELOKUVAT, ANIMAATIOT…

OSCAR Voittaja ANIMAATIO…

20170905_161734-1

20170902_155919-1

1.9. ENSI-ILTA BIG FOOT Isojalan poika

 

AUTOT, Itse ilkimys…

 

MIAMI 4.8.2017 mm.

 

20170902_160644-1             20170802_132540-1

 

20170902_155749-1

1.9. LUMOTUT

DRAAMA ja Jännitys elokuva. Hyvät näyttelijät

IKÄRAJA 12

20170905_162443-1.jpg

TOP 10 SUOMI

  1. Napapiirin sankarit 3

 

  • Emoji-elokuva
  • Annabelle:Creation
  • Autot 3
  • The Hitman bodygard
  • Miami
  • Dubdkirk
  • Itse ilkimys
  • Rakakudella, Beatrice
  • Baby Driver

 

 

TOP10 USA

  1. The Hitmans bodygard

 

  • Annabella:Creation
  • Wind Driver
  • Ballerina
  • Logan Lucky
  • Dunkirk
  • Spider-man: Homecoming
  • The Emojie movie
  •  Describle Me 3
  • The nut Job 2: Nutty by Nature

 

 

SUOSITTELEN;  ELÄMÄNI KESÄKURPITSANA, Emoji, Spiderman ja Autot, MIMI, Hambsted, Annabella; Creaton, HITMANS BODYGARD, Valerian, LUMOTUT…

 

Minua kiinnostaa Handmaiden, Lumotut, Miami, Rakkaudella Beatrice, Hambstead…On tehtävä valintoja, Kaikkia mielnkiintoisia ELOKUGI ei ehdimkatsomaan kun monia kiinnostavia elokuvia tulee samnaikaisesti.

 

MITKÄ ovat Sinun Suosikki elokuvat? ELOKUVATYYPIT?

 

TULEVAA…

ENSI-ILLAT

PERHE ELOKUVAT 22.9.

20170905_183701-1

LEGO Ninjago elokuva.

Olen katsonut aiemmin myöd,paljon Lasten aj perhe-elokuvia myös Lego elokuvia. IHAN Hyviä ja ok.

 

KOTIMAISET

8.9. KAIKEN SE KESTÄÄ

15.9. 20170905_162734-1

Draama, Hyvät Kotimaiset näyttelijät. Mm. Tommi Korpela ja Ville Virtanen.

 

MAAILMA

8.9.

20170905_162040-1

MERICAN MAN, Jännitys elokuva. TOM CRUISE Yksi minun Lemppari näyttelijä, aiemmilta vuosilta.

18.9.TAIDE AARTEITA MAAILMALTA RAFAEL

ESUTEÄTÄÄN Suomessa vain, Isoimmat kaupungit.

22.9.

20170905_183642-1

TULPPAANIKUUME, Draama ja Roamatiikka.

20170905_162847-1

KINGSMAN;Kultainen Kehä

Komedia, toiminta, seikkailu. Mm. JULIA MOORE ja Channing Tatum.

29.9.

20170905_183741-1

VICTORIA&ABDUL, Draama.

KAUHU& jännitys POIKKEUS…

 

 

8.9. SE  Kuuluisa kIrjailia Stephen King.

15.9. MOTHER  Kuuluisa ja Elokuvatähti Jenniffer Lawrence, Michelle Pfeiffer yksi minun suosittu näyttelijä aiemilta vuosilta.

 

MUSIKKIA MAAILMALTA JA KOTIMAASTA….

Robbie Williams oli elokuussa Suomessa, myös Weekend ja Bruno Mars kävivät.

TV VINKKI…

VAIN ELÄMÄÄ, Viime viikolla ETKOT Kaudet 1-6

8.9.2017.  7 KAUSI alkaa…

IMG_20170820_100545

20170902_163023-1

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. Tykkään ja seuraan kaikki kaudet. HYMY

LIVE KONSERTIT…

JATKETAAN MUSIIKKI Otsikon alla…

 

28.9. STING HARTWAL AREENA HELSINKI

20170902_095737-1

STING Englantilainen RockPop Muusikko ja laulaja. POLICE yhtyeessä 1977- 2008 basisti ja laulaja.  1985 Soolouralle.

Hittejä mm. Fiels of Gold, Englishman in New York, Driven to tears, All this time, We’ll be together, Every Breath you take…

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

 

1504431951957

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

 

1504431927441

HIM on MAAILMALLAKIN tunnettu SUOMALAINENRock Pop, Metalli yhtye 1991 -2017

Yhtye itse kuvaa musiikkiaan ”Love Metalliksi”

DAR LIGHT 2005  USASSA Myi KULTALEVYN, enismmäisenä Suomlaisena. MYYNYT levyjä 10 milj. Kappaletta. Hittejä mm. Join in me death, Poison girl, Right here my arms, Wings of Butterfly, Killing Loneliness, Your sweet 666,  Wiked game, Buried Alive in love,  The Funeral of hearts….MAALISKUUSSA HIM ilmoitti lopettavans toimintansa ja JÄÄHYVÄISKIERTUE ja JÄÄHYVÄISKEIKKA 27.12.2017

5 HENKINEN YHTYE

Ville Valo, laulu ja yhyeen keulakuva

Mikko Paananen, basso

MIKKO Lindström, kitara

Janne Puurtinen, kosketinsoiittimet

Jugga Gröger, rummut

Olen seurannut Bändiä melkein alusta lähtien, tykkään HIMin musiikista, Koti musiikkikirjastosta löytyy albumi. En ole nähnyt livenä.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

 

KULTTUURI TAPAHTUMIA…

KATSOKAA ja KÄYKÄÄ Elokuvissa, Live Konserteissa ja Show- ja Messuilla.

SUOMESSA on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja ja jokaiselle löytyy jotakin mielenkiintoista…Minne Mennä ja mitä Tehdä vaikkapa Viikonloppuna ja Vapaapäivinä.

Minä RAKASTAN, nautin ja Viihdyn KULTTUURIN, Elokuvien, musiikin, messujen ja näyttelyiden parissa erinomaisesti. Nyt Syksyn iltojen pimeyessä ja ulkoilman kylmetessä on Ihanaa vetäytyä pikkuhiljaa sisätiloihin.

Ensin NAUTITAAN Ihanasta, Aurinkoisesta ja Värikkäästä Syksystä… Ulkoillen&Liikkuen.

Seuraavaksi sirrytään AJANKOHTAISTEN Reseptien ja Ruoka, Leivonta vinkkienpariin…

 

SUOSITTELEN….NÄHDÄÄN HYMY