KULTTUURI. Suomalainen siis Kotimainen MUSIIKKI/MUSIC. YLE TV1 ja Areena. Uusi KAIJA KOO: Tinakenkäkuningatar Dokumentti. Suomessa Arvostettu ja Palkittu Artisti, Laulaja-Lauluntekijä…. 14 Albumia, Singlet/Hitit, Musiikki videoita, Kirja ja minun Cd kokoelma. SUOSITTU 86… 37+48 Tykkäystä. 6.1.2023. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net Heini

KAIJA KOO

Kaija Irmeli KOKKOLA

Syntynyt 1. syyskuuta 1962, Helsingissä.

Aloittanut Musiikki uran 1980 –

Suomalaista Iskelmä, Pop, Rock

Alussa Bändissä ja Siirtyi ja on ollut Pitkään Soolouralla

MUSIIKKI….

Runsaasti Hittejä mm. Vapaa, Kaunis, Rietas ja Onnellinen, Tinakenkätytttö, Kuka Keksi Rakkauden, Tuulikello….Kuka sen Opettaa 2014, Nää Yöt Ei Anna Armoo feat Cheek 2017

Musiikkivideoita

14 ALBUMIA

Ensimmäinen Kun Savukkeet ovat Loppuneet 1986

….Viimeisin TAIPUMATON 2021

1993 JULKAISTU TUULTEN VIEMÄÄ….Myynyt TRIPLAPLATINAA

SUOMESSA kaikkien aikojen 7. MYYDYIN ALBUMI

KAIJA KOO on Palkittu ja ARVOSTTU ARTISTI

EMMA Vuoden Naissolisti 1993, 1997 ja 2014.

Kaija on Esiintynyt erilaisilla Keikoilla, Konserteissa, Festareilla ja ympäri Suomea Uransa aikana. Mm. RUISROCK 2017, Tavastia 2021

Kuka Keksi Rakkauden, LIVE 1993…

VAPAA 2013

Kaunis, Rietas ja Onnellinen

LIVE RUISROCK 10.7.2022

KULTTUURI. KIRJAT. Suomessa Myydyin TIETOKIRJA 2021. Jouni K. Kemppainen: KAIJA KOO TAIPUMATON. Elämänkerta, musiikki. Wsoy. ….16.3.2021

KULTTUURI. KIRJAT. Suomessa MYYDYIN Tietokirja 2021…Jouni K. Kemppainen: KAIJA KOO Taipumaton. Elämänkerta, Musiikki. WSOY… KIRJA ARVOSTELU. SUOSITTU&ARVOSTETTU, Palkittu Tähti Artisti, Taitava Laulaja, PopRock&Iskelmä. Albumit&Hitit. Musiikkivideo. 16.3.2022. ISKELMÄ 2021 VOITOT; Vuoden NAISARTISTI&Albumi Taipumaton. SUOSITTU 109…46+ 63 Tykkäystä. Suositut kuvat. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net Heini

YLE TV1 ja AREENA

KAIJA KOO: TINAKENKÄKUNINGATAR

TV1 6.1.2023

Klo 19.10 -20.29

Kulttuuri, Viihde, MUSIIKKI

OHJAUS: Pia Asikainen

KESTO 1 tunti 19 min

DOKUMENTTI Poikkeuksellinen, yli 40 vuotisen MUSIIKKI uran Tehneestä, KAIJA KOOSTA. Dokumentti käy läpi Artistin elämää ja hänen mukanaan liikutaan Keikoilla, Studiossa ja Visuaalisissa mielenmaisemissa.

Kaija Koo TINAKENKÄKUNINGATAR

Julkaistu Areena 1.1.2023

https://areena.yle.fi/1-50890014

KAIJA KOO, Kokkkola

UUSI Dokumentti Kaija Koosta. 1980…..40 vuotta kestänyt Musiikki ura, Laulaja-Lauluntekijä.

Tinakenkankäkuningatar -dokumentti on Musiikintäyteinen tarina, jonka takana Artisti itsekkin seisoo: ”Minusta se on monipuolinen ja Onnistunut kokonaisuus, siitä mä tykkään”.

TINAKENKÄKUNINATAR ARVOSTELU

Katsoin Uuden DOKUMENTIN SUORANA TV: stä.

Olen Seurannut ja Tykännyt Kaija KOOSTA, MUSIIKKISTA pitkään. Alkuun en tykännyt ja Tiesin HITIT, viimeiset 20 vuotta olen tykännyt, Nauttinut ja ARVOSTAN KAIJAA Taitavana Laulajana, Musiikintekijänä. Olen myös Nähnyt Kesä Festareilla, Kaijan LIVE KEIKAN aiemmin.

Lukenut aiemmin JULKAISTUN Elämänkertakirjan ja KIRJA ARVOSTELU ennen Dokumentin katsomista.

Dokumentin katsomisen aikana sai hyvän kuvan Musiikintekijän, Artistin Elämästä Mitä kaikkea Kuulun Lava, Live esiintymisen lisäksi

mm. Keikkohin suunnitteluista ja valmisteluista, Studiossa, Keikka takahuoneja VIP Tilat, Meikkauksesta, Vaateiden valitsemisesta, yhteistyökumppaneista…Avioliitosta ja Parisuhteesta, Perhe elämästä, Vapaa-ajanvietosta Ystävien kanssa, Mökillä, Luonnossa ja Hevostallilla.

Kaija kertoo lapsuudestaan Pikku tyttönä, Hoitajana oli Äidin Äiti, Iida Mummi. Kiivettiin Kallioille ja shampanjalaseista juotiin Pommacia.

Tykkäsi kiivetä Korkelle oli JYLHÄ… näki mistä on tullut ja mihin on menossa.

Kaija K oma Tyyli&Brand..Kauneus&Muoti, Isot Tuolit, Näyttävät esiintymisasut ja kuvauspaikat, kuvat.

Keikkalavan takana kuvataan, Yleisö huutaa …Kaija, Kaija, Kaijaa

Ihmiset luulevat tuntevansa minut, en itsekkään tunne ja haluisin tutustua Kaijaan. Sielu näkyy laulaessa.

TAMMERFEST 2021

LAPSUUTTA vietettiin KESÄLLÄ Mökillä ja Saaressa, Oman Perheen ja Serkkujen kanssa. Uitiin ja saunottiin. Kaija viihtyivedessä, sukelsi ja ui paljon. Helsingissä Isä oli paljon poissa, töissä ja verstaalla rakenteli lentokoneita.

Kaitafilmikuvaaa Kesän Lapsuudesta…useammassa kohdassa Dokumenttia.

Perhe asui PITÄJÄNMÄELLÄ, kerrostalossa. Kaijalla on Yksi Iso Sisko RITVA, on Arkkitehti.

KEIKKA KIERTUEEN suunittelua ja Harjoittelua…

Lasse Sakara, Kapellimestari, Bändin, Orkesterin Johtaja

Kajia on määrätietoinen, Tuntosarvet pystyssä ja Vilpitön Taiteellisuudessa ja luovvuudessa mm.

Asko Kallonen Kotimaam johtaja, WarnerMusic

Kaija laulaa Sanat, Tunteella… Sydämestä sydämeen. Kaija on Noita ja Shamaani…

Kaija keroo itsestään on ollut Hiljainen ja tarkkailija lapsuudessa, perhe ympärillä. Ei ollut hyvä koulussa, kuten Iso siskonsa.

Äiti, vanhempi sisko piirsivät ja taiteilijat. Äiti teki vaan kotitöitä, ei leikkinyt. Isä oli Dominoiva, vahva persoona, hauska ja Huumorintajuinen leikki tyttöjen kanssa. Kaija oli henkisesti Isänntytgö, Äiti ei ymmärtänyt Kaijaa.

Naimisissa oltiin kun oli luvattu, Perinteinen AVIOLIITTO Kestää Elämän loppuun asti. Ero ei ollut siihen aikaa vaihtoehto, kuten nykyään.

TUOTTAJA Patrick Sarin

Vieraillaan Kaija Koon kaupassa, varastossa myynnissä mm. PAITOJA. Lautasliinoja, Mukeja, joissa tekstejä. Myös keikoilla Myynti piste.

Kaija kertoo ”HITTI Syntyy mm. jos itse tykkää, Kuu ja tähdet kohdalla”.

13 vuotiaan Kaija hommasi Kitaran, aiemmin Dokumentissa oli kertonut olisi halunnut soittaa viula.

Koulussa kuulutettiin Bändi kokoontumisista ja Kaija sai idean perustaa oman bändin, Tyttöbändin.

INFO ja Kuvat TV Dokumentti TINAKENKÄKUNINGATAR, Itse otetut TV

Nuorena tyttönä, Kaija lauloi ja soitti kitaraa kotona. Viihtyi omassa huoneessaan.

MAUKKA PERUSJÄTKÄ 1980, HITTI VAATTEET

Iso sisko tunsi, Kaijakin tutustui ja teki hommia 2 keikalla.

STEEL CITY Bändi 1980…Keikkoja keikkabusiilla, oli hauskaa. Nuori Nainen ja muut Miehiä porukassa. Oli pakko opetella prjäämään, tulemaan Verbaalisti lahjakkaaksi.

Kaija on Huumorintajuinen ja ITSEIRONINEN. Elämä on Naurettava, Vakavat asiat saavat Kaijan Nauramaan

KESÄKEIKAN VIP Tiloissa, Kaija saapuu autolla. Käyttää ASSARIA Keikoilla mukana Yleensä. Itse pitää meikata ja pukeutua NYT, uusavuton fiilis.

HIMOS JUHANNUS 2021

Lavan takana ja Keikan jälkeen Tunnelmia….Tykkää ja nauttii Esisintymisestä, Laulamisesta. Bändin jäsenet auttavat ja tukevat toisiaan .

Ihmiset ovat ihania…Onni saada tehdä tätä työtä, ei ole Itsestäänselvyys

ISÄ Kalevi oli ollut Nuorempana, Jaz Bändissä Rumpalaina. Oli Ylpeä Tyttärensä Bändi touhuista.

KAIJA KOKKOLA Soolo uralle

SINGLEJÄ….

Tyhjyys, Pelkään Sua, Pelkäät Mua 1986

Uutta MUSIIKKIA, Tekniikka ja koneet käyttöön keikoilla.

Kaikki Vanha….Sävel&Sanat Risto ASIKAINEN

Uusi, Eka Albumi tekeille

ISÄ Kalevi kuoli yllättäen. Sai Sydänkohtauksen, ajaessaan omatekoista lentokonetta, tippui kalliolle.

Kaija Asui osittain jo Markun…luona, kävi usein vielä kotona.

Viimeinen lento…

Kova paikka, Isän kuolema. Kaija oli kärsinyt Ahdistumisesta, pelkotiloist jne. ..Kaija meni Psykiatrille.

Itsensä Kehittäminen ja …. Elinikäinen EHEYTTÄMINEN.

Kaija Herkistyy vanhemmiten, Pohdiskelija

Kaijaviihtyh Vaapaa-ajan huvilalla, veden äärellä.

Pitää yhteyttä puhelimitse ja suunnittelee Keikkojen Aikatauluja ja menoja, luuntelee Demoja…

Tule lähemmäs Beibe 1993

1985 Markku ja Kaija tapasivat, HARMONINEN PARI

Markulla oli Visio ja Kaija ja Markku keskustelivat, olivat yhteistyössä musiikinteossa.

Markku Impiö Sävel ja Sanat, Ex Aviomies, ero 2006.

Markku kertoo ”Piti saada Uskottavutta NAISARTISTILLE vaikmaväkisin. Taitavalauljaja Hyvää musiikkia”….Artisti puhaltaa, kappaleen eloon”

Kaija arvostaa Markkua, Nero ja pitäisi saada Elämäntyöpalkinto MUSIIKIN Tekijänä.

YLLÄTYS….Kuka Keksi Rakkauden Palkittin.

Kuvassa Kaija Nuorempana Laulajana.

Tinakenkätyttö SUOSITTU

Rakkauslaulu, Seksuaalinen väre. KARISMA erottuu ihmisjoukossa.

ALLAS SEA POOL 2021 LIVE

Sisko Ritva Kokkola-Lemanchard maalasi Kaijasta Muotokuvan pieni haastattelu ja hetki.

Julkisen elämän jne. Tärkeinä elämässä Lapsi.

Vuosien varrella Kaija ja Markku erkanevat…Markku kirjottaa paremmin kuin Keskustelee ja astuu Alkoholi kuvaan. Kaija hoitaa työt ja kodin, on vaimo. Ristiriita Lavalla tähti ja kotona vaimo.

Osakehtiö, Markulla isompi valta. Aina vaan samaa, homma ei toimi.

ERO Kaija päättää ja Yhteinen päätös. Taloudellinen Itsenäisyys jatkossa.

Kaijan apuna, Asistentti paikalla auttaa tekniikan ja asioiden kanssa, Keikoilla. Kaija valmistautuu keikkaan Meikkamalla ja Venyttelee ja laulelee mm.

WALTTERI Torikka Yhdellä Kesäkeikalla mukana

Uusi Yhteistykumppani…Toni Wirtanen/APULANTA Levyhtiö Katja Ståhl, Toni

VAPAA 2010

Kaunis Rietas Onnellinen 2011

Kaija kokeilee uutta, kaikessa mm. Uusi ruoka, juhlii.

Musiikissa ottaa Riskejä….

VESI RAUHOITTAA…Vesi ja Tuli, Yksin tulin ja Yksin lähden.

ELÄMÄNKERTA KIRJA Painossa ja Kaija lukee Äänikirjaa Studiossa

KIRJANJULKAISU TILAISUUS

Kahvila EKBERG tilat, Helsinki

2 Haastattelijaa, syödään kakkua ja Vesala ja Waltteri laulavat onnittelu lalun.

JULKAISU SYYSKUUSSA 2021, Kaija Koo Tapumaton, Elämänkertakirja

MERT OTSAMO

TV Elämän Biisit, MESTARIT AREENALLA 2022…Kuvia

Vastapainoa JULKISUUDESSA ja Katseiden kohteena, ihmsiten keskellä….

KAIJA Viihtyy Luonnossa ja kävelee mielellään yöllä yksin metsässä.

Tärkeä Elää VAPAANA, ilman kahleita…..Pelkää YKSINÄISYYTTÄ

KONSERTTISARJAN SUUNNITTELUA…..ihanaa ohjaajan hommaa.

Käsikirjoitus, Biisilistat, spiikit….

Matkan varrella MiIESIHAILIJOITA, erimmattien edustajia……Kaija SELVISIN

Kaijan ASSARIT, tärkeitä ja erialisia, erialisiin tehtäviin

TAIPUMATON KONSERTTIKIERTUE 2021

…HITTO MÄ SELVISIN

KAIJA KOO Artisti….Kaija Kokkola osa Persoonaa

Kaija on Kiltti IHMINEN, Hauskaa kun lähtee ulos&Juhlimaan

EMMA GAALA 2022 NAISSOLISTI

Paras ISKELMÄ

14. ALBUMI ja SINGLE

Taipumaton 2021

SINGLE Julkaistiim Helmikuussa201, Albumi Huhtikuussa 2021

Sateenkaari pimeässä 2021

Upea ja Vahva Ääni, Tuo tunteet&Elämänkokemuksen esiin

Kaijan INSTRUMENTTI….

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI kuuntelemaan Kaija Koota, LIVE MUSIIKKI on mielestäni parasta.

Uusi Dokumenttikin oli mielenkiintoinen, uutta tietoakin löytyi.

Itse Pidin Kirjasta enemmän kuin Dokumentista.

KATSO myös Aiemmat ARTIKKELIT Dokumentit, Kirja, Musiikki mm.

JUHA TAPIO, Michael Jackson, Madonna, Jörn Donner jne.

KAIJA on esiintynyt AREENALLA Aikaismminkin 2014….

KAIJA KOO…HELSINKI OLYMPIASTADION 19.8.2023

LIPUT MYYNTIIN keskiviikkona 1.2.2021

Ainut KESÄN KEIKKA, KONSERTTI 2023

CULTURE MOVIE WORLD NEWS. Yle TV TEEMA…MOVIES/ELOKUVAT. CANNES VOITTAJA 2021, Grand Prix….HYTTI NRO 6…. OHJAUS: Juho Kuosmanen. Suomalainen eli Kotimainen Elokuva Historia. NEW/Uusi ELOKUVA ARVOSTELU…Lisäksi Kirja 2011, elokuva perustuu. SUOSITTU…+40 Tykkäystä. 10.1.2023. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net Heini

CANNES FILM FESTIVAL HYMYILEVÄ MIES 2016…

Un Certain Regard Palkinto

SUOSITUIN 957 Tykkäystä….

Elokuva arvostelu Blog …Olen KIITOLLINEN

Look MOVIE PREMIERE…

KULTTUURI. ELOKUVAT. CANNES Voittaja 2016. HYMYILEVÄ MIES. Suomalainen KULTTUURI, Elokuva HISTORIA. Elokuva Arvostelu. 22.9.2016

KULTTUURI. ELOKUVAT. SUOMI, Elokuva Historia. HYMYILEVÄ MIES – elokuva ARVOSTELU. SUOMI& CANNES VOITTAJA…2016 Un certain Recard palkinto. Cannes Film Festival, CANNES 2016…. JUSSI 2016. Suosittu…960….477…307…52 krt Päivitys 2022…. 1. SUOSITUIN Artikkeli 957 Tykkäystä. KIITOS. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net HEINIS Suosikki

News 2021….

CANNES FILM FESTIVAL 2021

GRAND PRIX Prize VINNER

ELOKUVA Voittii myös…. 8 JUSSIA

5. Katsotuin elokuva ja

2. Katsotuin Suomalainen elokuva 2021.

YLE TV Fem TEEMA

10.12.2022

klo 21.00 –

Director Juho Kuosmanen

Book Writer Rosa Liksom

HYTTI NRO 6

PUBLISHED 26. June 2021…

CINEMAS 29.10.2021

DRAAMA, Romantiikka, Kotimainen

OHJAUS: Juho Kuosmanen

Pääosissa: Seidi Haarala, LAURA ja Juri Borisov, LYOKHA

Suomi ja Venäjä, Englanti

IKÄRAJA 7

KESTO 1 h 47 min

PERUSTUU Rosa Liksomin FINLANDIA Palkittuun 2011 samannimiseen Romaaniin.

FINKINOSSA Kuukauden elokuva Marraskuussa 2021

KATSO KIRJA ARVOSTELU…

KULTTUURI. Suomalainen KIRJALLISUUS. KIRJAT. HISTORIA. Rosa Liksom: HYTTI NRO 6. Finlandia voittaja kirja 2011. Uusi Kirja Arvostelu 27.7.2022.

CULTURE/KULTTUURI. KIRJALLISUUS, KIRJAT. Rosa Liksom: HYTTI NRO 6. Finlandia Voittaja 2011. SUOMI/FINLAND. Suomalaisia Kulttuuri Uutisia…NEWS 2021 Elokuva Cannes voittaja, HYTTI NRO 6: Ohjaus, Juho Kuosmanen. Uusi KIRJA Arvostelu. SUOSITTU 110… 48+62 Tykkäystä. #Kirjainstagram. 27. – 28.7.2022. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net

YKSI KOHTAAMINEN VOI MUUTTAA KAIKEN…

PHOTOS Internet and TV movie

Junan pysähtyessä Aseman läheisyydessä….

Hytissä..

Ravintolavaunussa..

ELOKUVAN lähtökohtana on Suomalainen opiskelija LAURA, Venäjällä asuva lähtee junamatkalle Yksin, kun Ystävätär, IRINA, Venäläinen Ei pääse matkalle.

Matkaa tehdään läpi Talvisen ja Kylmän Venäjän, Moskovasta aina MUURMANSKIIN. Matka on pitkä ja matkustetaan Yö vaunussa. Juna pysähtyy pitkiksikin ajoiksi ja yöllä asemille.

Samassa Pienessä ja ahtaassa Yö, nukkuma hytissä Lauran lisäksi, asuu Venäläinen, Työmies LJOHJA.

Lauran matkan tavoite on mennä MUURMANSKIIN, ANTRATIC, katsomaan Historiallisia Kalliomaaalauksia. Pääsikö hän lopulta perille?

Elokuvan tapahtuma paikka on Vanha venäläinen juna, Hytti ja Käytävä, Ravintolavaunu…Myös muutamia asemia ja matka kuvia ja tapahtumia, junan pysähtyessä.

Kahden erilaisen ja ulkomaisen matkaajan, alku matka on ongelmallinen.

Samassa pienessä, tunkkaisessa hytissä. Mies ja Nainen, Ei tunneta toisia, tapoja ja pitää viettää pitkiä aikoja yhdessä, matkan aikana.

…Laura meinaa luovuttaa ja keskeyttää alkumatkassa ja palata kotiin. Soittaa Puhelinkopista Irinalle, jota ikävöi. Kysyy Junanemännältä myös hytin vaihtoa, ei ole mahdollista.

LJohan on avoin, puhelias ja Viinaan menevä Nuori mies, Kaivoksella työskentelevä, Työmies. Laura on sulkeutuneempi ja haluaa olla omassa rauhassa, harrastaa videokuvaamista.

Matkan edetessä Laura ja Ljohan tutustuvat toisiinsa, Keskustelevat ja käyvät tupakalla, asemilla ja matkoilla yhdessä…Kaksi tuntematonta ihmistä kohtaavat Junassa… tustuvat toisiinsa Keskustelemalla ja viettämällä aikaa yhdessä.

SUOSITTELEN ELOKUVAA..Meille Kulttuurin, Elokuvien Ystäville jotka haluvat tutustua erilaisiin Kulttuureihin, ihmisiin ja Elämisentapojen mahdollisuuksiin.

ELOKUVA oli HYVÄ, Mielenkiintoinen TARINA ….Kahden Eri Kulttuurista olevan Ihmisen, Miehen ja Naisen. kohtaamisesta Maailmalla, Venäjän Yöjunassa.

VENÄJÄ käy sotaa UKRAINAA Vastaan….MIKSI?

Olen Väkivallan ja Sotien VASTUSTAJA…

EN ole kiinnostunut Venäjän Kulttuurista jne. EN ole Venäjän ystävä, vaikka tuttavapiirissä on Venäläisiä, suomessa asuvia.

Tykkäsin elokuvasta enemmän kuin Alkuperäisestä kirjasta, jonka pohjalta Elokuva on valmistettu. Maku Asia.

ONNEKSI OLKOON….

Suomalaista ELOKUVA HISTORIAA

2. CANNES FESTIVAALIN ARVOSTETTU Palkinto 2021 ja aiemmin 2016.

…. Ohjaaja JUHO KUOSMASELLE ja Teamille.

OLEN ELOKUVIEN YSTÄVÄ….

KATSONUT Suomalaisia ja Kansainvälisiä elokuvia, Lapsuuudenperheestä lähtien. KATSELEN ERILAISIA Elokuvia, mutta en VÄKIVALTA tai KAUHUELOKUVIA.

OLEN VALIKOIVA, mitä elokuvia katson…Tutustun ja tutkin ennakkoon mitkä elokuvat minua Kiinnostavat. HARMI Kun monet HYVÄT ELOKUVAT Tulevat Suomessa Elokuvateattereihin samaan aikaan. EI voi kun odottaa uusinta lierrosta tai katsoa. Devd tai TV myöhemmin.

CULTURE/KULTTUURI. KIRJALLISUUS, KIRJAT. Rosa Liksom: HYTTI NRO 6. Finlandia Voittaja 2011. SUOMI/FINLAND. Suomalaisia Kulttuuri Uutisia…NEWS 2021 Elokuva Cannes voittaja, HYTTI NRO 6: Ohjaus, Juho Kuosmanen. Uusi KIRJA Arvostelu. SUOSITTU 110… 48+62 Tykkäystä. #Kirjainstagram. 27. – 28.7.2022. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net

SUOMALAISIA KULTTUURI UUTISIA….

ROSA LIKSOM:HYTTI NRO 6, julkistu 2011 ja VOITTI samana vuonna… FINLANDIA Palkinnon.

LUEN Pokkareita ja Kirjoja, eli kovakantisia Kirjoja. Kuvassa Pokkari.

Minulle ROSA LIKSOM Kirjailija on uusi tuttavuus. Eka kerran luin ko. Teoksen ja Liksomin kirjan.

JUHO KUOSMANEN ohjasi Elokuvan HYTTI NRO 6, 2021…

….VOITTI CRAND PRIX Prize 2021

CANNES FILMI FESTIVAALEILLA 2. Kerran

Aiemmim HYMYILEVÄ MIES…2016 UN CERTAIN PRIZE

Juho Kuosmanen SUOMALAINEN Elokuva ohjaaja, Kansainvälisesti Arvostettu ja Tunnettu on jo tuttu.

KATSO SUOSITTU Elokuva ARVOSTELU HYMYILEVÄ MIES 2016 mm…..

ROSA LIKSOM: HYTTI NRO 6 -kohtaamisia junassa

Ensimmäinen Painos 2022, Julkaisu vuosi.

WSOY

2021…POKKARI KIRJA

Sivuja 210

HYTTI NRO 6, Yksi kohtaaminen voi muuttaa kaiken

Sisältää ELOKUVATEKIJÄN ESIPUHEEN

HYTTI NRO 6 – Yksi kohtaaminen voi muuttaa kaiken.

Kirja ARVOSTELU ja Lukukokemus

SEURAAN SÄÄNNÖLLISESTI KULTTUURI UUTISIA, Keskustelua Suomessa ja Kansainvälisestikkin.

Harrastan LUKEMISTA, olen harrastanut&Tykännyt Lapsuudesta lähtein.

Olen lukenut aiemmin myös FINLANDIA Voittajakirjojakin.

Tutustuin kirjaaan jo aiemmin,lukien takakannen ja seurasin Yleistä keskustelua, kirjasta ja Uudesta Elokuvasta.

Mielenkiintoista, on lukea kirja ja katsoa elokuva, samasta aiheesta. Olen aemmmin muutamia kertoja, tehnyt niin.

ASIAAN…

Kirjassa ollaan junamatkalla, Venäjällä, Talvi aikaan. 2 erilaista ja eri Elämänvaiheessa olevaa matkailijaa, viettää aikaa samassa nukkumahytissä, useita päiviä koko pitkän matkan ajan. Juna ajaa Venäläisten kylien ja kapunkien läpi, talvisessa, lumisessa maisemassa…

Päähenkilöt, Laura, nuori Moskovassa opiskeleva Suomalainen tyttö ja Vadim, vanhempi ja perheellinen Venäläinen mies.

HOYRYJUNA lähtee Moskovasta….Päämääränä Siperian pääkaupunkiiin, Ulan Batorin.

Vaunuemäntä Arisa, kerää matkan alussa passit, antaa lakanat ja pyyheliiinan. Matkan aikana nautittiin lämmintä teetä, Vaunuemäntä Tarjoili, 4 sokeripalan ja nihkeiden korppujen kanssa aamuisin.

Wc oli käytävällä, johon oli aamuisin pitkä jono.

Mies, Vadim juttelee Tytölle, joka on ujo eikä paljon puhu. Mies tarjoaa, matkalaukustaan aamiasta mm. Mustaa leipää, sipuli ja tomaaiilohkoja ja majoneesia.

Kumpakin matkailainen muistelee ja ajattelee menneisyyttä, tuttuja ihmisiä, Laura, Mitkaa Avomiestään ja Irinaa pojan äitiä ja viimeistä iltaa Moskovassa. Mihin Mitka meni ja Miksi?

Vladimin, Katinkaa, ja poikaansa, perhettä ja äitiään.

Laura olis halunnut vaihtaa hyttiä, pyysi vaihtoa Hyttiemännältä, mutta ei saanut. Vaikeaa ja harvinaista saada Hytti vaihettua.

Pitkän matkan aikana, Laura on välillä hytin ulkopuolella käytävässä ja käy Ravintolavaunissakin. Silloin tällöin junan pysähtyessä pitemmäksi aikaa katselee asemarakennusta ja sen ympäristä, käy ostamassa mm. suolakurkkuja ja smetanaa.

Laura kuuntelee välillä Musiikkia korvalapppustereoista, katselee maisemia ja piirtelee lehtiöönsä, katselee ikkunasta, nukkuu

Vadim polttelee tupakkaa aina välillä hytissä, juo vodkaa ja nostaa maljoja yksin, kertoi karskeja ja härskejä juttuja, ehdotti… luki sanomalehteä ääneen. Vadim puhuu ja puhuu, luulee ettei Laura ymmärrä miehen juttuja.

Vanha HÖYRYJUNA vaatii välillä huilausta, lepoa…tunteja ja jopa 2 päivää.

Pitempien taukojen aikana mm. Bussilla matkustetaan yhdessä kaupunkia tutkimaan, käydään kävelemässä, kävivät talouskaupassa, ajoivat vanhalla autolla, Popedalla läpi talvisen kaupungin ja maisemien. Kävivät Hirsitalo kylässä ja sekatarakaupassa ostoksilla, yöpyivät mummon luona ja Laura muutamassa hotellissa.

Matkan aikan välillä, kumpakin matkalainen kaipaa ja haluaaa omaa rauhaa.

Pitkä JUNAMATKA päättyy ja Matkalaiset eroavat toisitaan ja jatkavat Elämäänsä, kumpakin omalla tavallaan.

MINÄ LUKEMINEN…

Tutustun, Tutkin ja Katselen Kirjakauppojen ja Tavaratalojen Kirja valikoimaa ja uutuuksia.

Pidän itselläni Kirjalistaa, Kirjoja joita pitää lukea….ja tämä HYTTI NRO 6, on nyt kirjana luettu. Vielä pitää Katsoa, Palkittu Elokuva myöhemmin.

Tämä FINLANDIA Voittaja kirja oli Vaikea selkoinen, karskia kieltä, Venäjä tietoa ja paikkoja ja historiaa, mielestäni sekavaa ja liikaa turhia juttuja ja ykistyiskohtia jne.

SUOSITTELEN KIRJAA kaikille Meille, KULTTUURIN YSTÄVILLE…

Joita KULTTUURI, HISTORIA kiinnostavat ja Innostavat lukemaan ja katsomaan elokuvia.

Ei voi tietää Tykkääkö Kirjasta ja Kirjailijasta ja Elokuvasta, jos Ei itse HENKILÖKOHTAISESTI lue kirjaa tai mene elokuvateatteriin katsomaan elokuvaa.

Minulla on tapa Taittaa sivujen kulmia, KESKEYTÄN ja jatkan lukemista, palailen taaksepäin…

Jätän Kirjan myös esim. Pöydälle odottamaan, avanaisena, nurinpäin kuvassa.

Olen käynyt kerran VIIPURISSA katselemassa suosittuja paikkoja mm.Pyöreä Torni ja Kirjasto, vuosikymmeniä sitten. Muutaman kerran vieraillut myös Tallinnasea. Vanhemmpani vierailivat Leningradissa, näyttivät valokuvia ja minun Lapsuudessa puhuttiin RYSSISTÄ ja koettiin Ryssä pelkoa.

Ajat ovat muuttuneet Venäjä muuttui ja presidentit vaihtuivat, Neuvostoliitto EI ole koskaan minua kiinnostanut, vaikka onkin Suurvalta, Yhdysvaltojen ohella. Seuraan Kyllä Uutisia/NEWS AROUND WORLD Säännöllisest

ja ihmettelen Putinia ja UKRAINAN Sotaa, jatkuu edelleen ja tuntuu loputtomalta, eikö Rauhasta päästä koskaan sopimukseen?

KESÄ 2022…

MINUN SUOSIKKI LUKUPAIKKOJA

Yritin Lukea tänä Kesänä Helteisenä päivän ulkona, ei tullut mitään liian hiki.

Luen YLEENSÄ Sohvalla Istuen, Sängyssä tai Ulkona Kesä aikana, kun ei ole liian kuuma.

SINUN SUOSIKKI LUKUPAIKAT?

OLEN VALIKOIVA LUKIJA…En lue SÄÄNNÖLLISESTI vaan Kausittain,

YLEENSÄ KESÄLLÄ ja TALVELLA. KIRJA aihe, Kirjailia tms. pitää Ensin ….INSPIRE ME

UUSI KIRJA…LUEN aina Takakannnen ja Ajattelen asiaa, onko Aihe tarpeeksi kiinnostava jne. ennekun valitsen ja otan kirjan luettavaksi.

EN ole käynut KORONA AJAN Jälkeen Kirjastossa. LUEN SÄÄNNÖLLISESTI, Sanomalehtiä, Verkkosivuja jne…Ostan Kirjat, Pokkarit yleensä KOTIKIRASTOON.

KIRJOITAN ARVOSTELUJA mm.

Kirja, Elokuva, TV&Musiikki, Museot…

KATSO Aiemmat Artikkelit mm.

ELÄMÄNKERTAKIRJA Jouni K. Kemppainen: KAIJA KOO Taipumaton 2021

Suomalainen Tähti Iskelmä ARTISTI, Laulaja-Lauluntekija, Suosittu

Olen NÄHNYT KAIJAN live Konsertissa. SUOSITTELEN Lämpimästi

MIIKA NOUSIAINEN: Pintaremonttia

Suosittu suomalainen Kirjailija ja TV-kasvo, MIIKA NOUSIAINEN

EKA Kirja Miika Nousiaisen Kirja, Tykkäsin.

LUEN Suomalaisia ja Kansainvälisiä Kirjoja ja Kirjailijoita….

Kimi Räikkönen, Juha Tapio, Kon Mari, Coco Chanel, DAVID BOWIE, CHARLES CHAPLIN, Mindfulness ja Michelle Obama….

Reading Books around WORLD2. I have read&write Interview Michelle Obama Book. NEWS Parack Obama book coming NEW POKKARI book August 2022. Waiting it&must read2. RECOMMENDED

SUOSITTELEN Lämpimästi LUKEMISTA KAIKILLE, Lapsille ja Aikuisille…

JATKETAAN myöhemmin…KIRJA UUTUUKSISTA jne.

KYLLÄ vierailen KIRJAKAUPOISSA ja SEURAAN KIRJAMAAILMAN Uutuksia Säännöllisesti.

IHANAT KESÄKUKAT…Marketta ja Ruukkuruusu, kukkivat NYT Heinäkuussa uudestaan. Ihanaa…Hymy

JATKETAAN taas Täällä BLOGISSA Sunnuntaina ja Maanantaina…

KIVAA KESÄISTÄ Viikonloppua kaikille

KULTTUURI. ELOKUVAT. TV SUB 17.4.2021. …A DOGS PURPOSE. USA 2017 – TV Elokuva ARVOSTELU. Eläimet, Komedia, Draama ja Seikkailu, Perhe elokuva Ikäraja 12… 22.4.2021. SUOSITTU 91 tykkäystä. Suosikit, MINÄ, Perhe&Eläimet&Lemmikit. Lifestyle/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

TV SUB ELOKUVA…

A DOGS PURPOSE

KOMEDIA, DRAAMA, Seikkailu

ENSI-ILTA 17.1.2017

TV ENSI-ILTA …17.4.2021

Klo 17 – 19.00 Katsoin TV Ensi-illan, lähetettiin myös UUSINTANA

OHJAUS: Lasse Halström

Perustuu samannimiseen KIRJAAN, W. Bruce Cameron

NÄYTTELIJÄT : Dennis Quide, Britt Robenson….Erirotuisia koiria ja omistajia

Kesto 100 min

PERHE alussa Äiti ja Isä, Pikkupoika ETHAN ja Koira BAILEY…

Ethan oli Yksinäinen Pikkupoika, innostui liikkuumaan, leikkimään ja opetteli erialisia tempuja,

IHMISEN PARHAAN KAVERIN KOIRAN…. BAILYEN kanssa.

ETHAN, Bailey koira ja Tyttoystävä Viihtyvöt hyvin keskenään

JULKAISTU 26.8.2016….ENSI-ILTA 17. Tammikuuta 2017

MIKÄ ON KOIRAN ELÄMÄN TARKOITUS?

Kiehtova Eläin ja KOIRAN elämää kuvaava elokuva… kertoo Koiran näkökulmasta ja erirotuisista KOIRISTA ja Erilaisten omistajien kanssa Arki Elämästä.

PÄÄOSASSA KOIRA ja Koiran omistajat…Alussa Kultainennoutaja pentu, BAILEY, joka päsee perheeseen Pikkupojan ETHAN lemmikiksi, Kaveriksi ja seuraksi. Äitin ja Isän lopulta hyväksyttyä koira taloon. Vanhemmat erovat ja Äiti ja Ethan muuttavat Äitin Vanhempien luokse maalle, Maaseudun rauhaan. Ethan ihastuu ja tutustuu Tyttöön, jonka kanssa tehdään yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia ELÄMÄSTÄ mm. OPISKELUSTA. Ethan on saanut Urheilustipendin, mutta kuten Elämässä yleisesti aina kaikki ei mene niinkuin suunnittelee ja Itse haluaa Ethan joutuu muutamaan suunnitelmia ja Pari eroaa.

Koira syntyy uudestaan ja uudestaan erirotuisena koirana…Koira on mm. Yksinäisen opiskellija tytön seurana, Pelastaja koirana Poliisin kanssa….

Lopulta KOIRA, BAILEY syntyy uudestaan milestöni nyt Sekarotuisen koirana ja palaa, kaiken Seikkailujen ja Elämien jälkeen Ethanin Aikuisen luokse. Tunnistaako Ethan, Lapsuuden Koiran BAILEYN? Tapaavatko Ethan ja Nuoruuden tyttöystävä vielä ja mihin elämä on kuljettanut?

KIEHTOVA ja Mielenkiintoinen JUONI, joka vie kyllä alusta alkaen mukaansa. Näyttelijät ja Koirat onnistuvat, hienosti suorituksissaan, mikään ei häirinnyt Elokuvan aikana.

HYVÄ ja KIEHTOVA TARINA – HYVÄ KOIRA, Lemmikki, Seikkailu ja Draama Elokuva,

jota SUOSITTELEN Kaikille Meille Eläinten ja Elämän tarinoiden Ystäville.

Koira elokuvaa voi katsoa Lapset tai perhe Yhdessä, Lapset ja Aikuiset.

….NAUTTIA ELÄMÄSTÄ, Yhdessä Omistajan kanssa

Tykkäsin, Viihdyin&SUOSITTELEN…

OLEN Katsonut Useita ELÄIN ja myös LUONTO ELOKUVIA, Dokumenttejä. SEURAAN Myös TV Ohjelmia ja sarjoja Esim. TV1 AVARA LUONTO….Katso aiemmat Artikkelit.

MINÄ&ELÄIMET, LEMMIKIT…

Minä olen Tykännyt erilaisista ELÄIMSTÄ ihan Lapsuudesta lähtien. Isäni oli Kotoisin Maalaistalosta, oli

….IHANAA Mennä Viikonloppuina ja Loma aikoihin Maaseudulle, Maalle jossa ISÄNI KOTITALOSSA asui Vanhempi veli perheineen.

MAALAISTALOLOSSA Oli Kanoja, Lehmiä ja Vasikoita, Koiria ja Kissoja, Hevonen….Eläinten pennut olivat niin ihania ja söpöjä. Naapurissa myös Lampaita.

EKAKSI kun mentiin Koko perhe vierailulle esim. Piti mennä Navettaan katsomaan mitä ELÄIMILLE kuuluu. Osallistuttiin myös Maatalon elämään mm. Heinätöihin, Perunan istuttamiseen, Lehmien ajamiseen Laitumile ja hakeminen pois Laitumelta.

IHANIA LAPSUUDEN ja NUORUUS AJAN MUISTOJA….

Myöhemmin AIKUISENA Vanhemmat kuolivat, Me Lapset eli Serkut jäimme Jatkamaa MAALAISELÄMÄÄ ja MÖKKIELÄMÄÄ. ELÄMÄ MUUTTUU ja JATKUU, Osa Serkuista ei enää elä. YHTEYS ei ole valitetavasti kaikkien kanssa säilynyt enää, kun Vanhemmat ovat kuolleet.

Minä Halusin jo Lapsena LEMMIKIN, sainkin EKAN KISSAN ja 2 Pennut, Lapsuuden ja Nuoruuden aikana. EKA KISSA, joka eli OIKEAA OMAKOTITALON vapaan Kissan elämää….. ELI yli 20 vuotta. KUOLI Luonnollisesti vanhuuteen.

Lapsuuden ja Nuoruuden Ystäväpiirissä oli Kyllä ERILAISIA LEMMIKKEJÄ.

Mm. Koiria, joita hoidettiin ja kävellytettiin. mm. Suomepystykorva, Ckokkespanieli, Afkaanin Vinttikoira, Behandilainen, Lassie….Olen käynyt myös Ratsastamassa muutamia kertoja Nuoruudessa ja vieraillut KORKEASSAARESSA Ja SEALIFESSA, Helsingissä.

Olen NYT AIKUISENA ja Oman PERHEEN kanssa, omistanut jo useamman Kissan…

HARKITSIN Kyllä koiraakin, mutta päädyin kuitenkin taas kissaan.

NYT on 2 MAALAISKISSAA, siis sekarotuista VELJESTÄ…jotka ovat 6 Vuotiaita. KATSO Artikkelit…

KERROSTALO ELÄMÄSSÄ, kissat ulkoilevat ja Liikuvat, Leikkivät Säännöllisesti Sisällä ja Parveke, Puutarhassa.

YLEISESTI LEMMIKKI, esim. Kissa tai Koira

Opettaa Lapselle, Aikuiselle ja OMISTAJALLE…

  • Pitämään Huolta TOISESTA IHMISESTÄ tai LEMMIKISTÄ
  • Kasvattamaan
  • Leikkimään
  • Liikkumaan
  • Hellyyttä ja Rakkautta
  • Lemmikin kanssa aina sattuu ja tapahtuu, KOTI&SIISTEYS ei ole aina OK
  • ROKOTA ja LEIKKAUTA Lemmikki
  • Käytä ELÄINLÄÄKÄRISSÄ Aina Tarvittaesxa, Koirat tarvitsevat enemmän.

VINKIT…HARKITSE ja Ota Selvää erilaisista Lemmikeistä, ennekuin Ostat tai otat Lemmikin. LEMMIKIT ovat kuin Pieniä Lapsia…PERHEENJÄSENIÄ

ARVOSTA ja SUOJELE LEMMIKKIÄ…

Ennen Lemminkin tuloa, Sinun/Perheen pitää varustautua esim. Ruokaa ja Ruokakupit, nukkumapaikka, harja jne.

TUTUSTUA ELÄIMET, LEMMIKIT Kirjallisuuteen ja/tai TV Ohjelmiin, YouTube TIEDE&TUTKIMUS

mm. Minulla on KOTIKIRJASTOSSA, Hevos, Kissa ja Koira Kirjallisuutta mm.

SUOJELE ja PIDÄ HUOLTA LEMMIKISTÄ…

PENTUNA KASVATA ja Opeta LEMMIKKI Perheen, Päivän Arki Rutiineihin&Tapoihin…Herätys, Ruokailu ja Juoma, Leikki&Liikunta, Lepo ja Nukkuminen YÖLLÄ.

JOS LEMMIKKI tai Lapsi, EI Yleiseti KÄYTTÄDY HYVIN…..on syytä KATSOA PEILIIN

MUISTA Myös Lemmikit eivät ymmärrä Kellonaikoja ja viikonpäiviä jne.

AIKUISENA LEMMIKIT ovat jo Opinneet ARKI ELÄMÄN RUTIINIT, ovat rauhallsempia jne.

Kissat elävät jopa 20 vuotta ja koirat yli 10 vuotta.

***

Me ELÄINTEN YSTÄVÄT olemme Empaattisia&Lämmin Sydämellisiä ja LEMMIKIT kertovat myös Omistajistaan, Ihmisestä.

Tykkäätkö ELÄIMISTÄ ja Onko Sinulle Oma Lemmikki?

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI myös LEMMIKIN Omistamista…ELÄMÄNTAPA

On Seuraa, Seikkailuja Aina Sattuu ja Tapahtuu, Hellyyttä ja Rakkautta…Sanatonta Yhteyttä mm…HYMY

KULTTUURI. ELOKUVAT. SUOMI, Kotimainen ENSI-ILTA 6.10.2017. TV4… …YÖSYÖTTÖ Elokuva, Komedia ARVOSTELU &Kokemus. Eve Hietaniemi Kirja, Romaani…UUTUUS Jatko-osa TARHAPÄIVÄ 2019….19.3.2020 SUOSITTU 82 krt. Perhe Elämä&Lapset. LIFESTYLEBLOGI/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

 

1584544864821

 

TV ESITYS, TV4…

1584266547837

Aikaisemmin Luin Lehtien TV-Ohjelmasivuja…NYT Tarkastan INTERNETIN tai TELKKU.com Verkkosivujen kautta Mitä Ohjelmaa ja Millä KANAVALLA?

20191022_132231

TARHAPÄIVÄ jatko-osa….

ENSI-ILTA 15.11.2019

 

JATKO-OSA

TARHAPÄIVÄ…ENSI-ILTA Marraskuu 2019

IHAN PAKKO KATSOA

***

1584544928665

 

Elokuva Traileri….

YÖSYÖTTÖ

Perustuu EVE HIETANIEMEN Yösyöttö Romaani kirjaan v. 2010.

 

OHJAUS: MARJA PYYKKÖ

 

KESTO: 86 min

TUOTTAJA: SOLAR FILMS

Markus Selin ja Jukka Helle

 

PÄÄOSISSA: Petteri Summanen, Marja SALO?,  Ria Kataja

LISÄKSI Suosittuja ja  Taitavia Suomalaisia Näyttelijöitä: Juha Muje, Ulla Tapaninen ja Hannele Lauri.

 

Otan Osaa Suurena Suruun JUHA MUJE 1950 – 2020

Voimia Perheelle ja Läheisille…Elämä jatkuu.

 

 

1584544903963

TUORE ja UUSI ISÄ, Antti Pasanen eli Petteri Summanen

20200315_134544

20200315_134342

Kuvat Otettu TV/elokuvasta ja INTERNET…

20200315_134406
ÄITI RIA Pasanen….Synnytysairaalassa

 

20200315_134455
VAUVA, Poika sai Kasteessa Nimen PAAVO

 

20200315_134505
Neuvolan Täti eli Ulla Tapaninen ja PASANEN eli Petteri Summanen

LEIKKIKENTTÄ&KERHO TUTTUJA Enni, Äiti ja Tyttövauva

 

20200315_134637

YÖSYÖTTÖ Elokuva ARVOSTELU&Kokemus

Tämä on Yksi KOTIMAINEN ELOKUVA, joka on pitänyt KATSOA

…jo Ensi-illasta lähtien v. 2017.

Harmi kun monta Hyvää elokuvaa tulee, Elokuvateatterihin samaa aikaa.

SESONKI Yleensä Talvi-Syksy. Ei millään ehdi ja viitsi katsoa montaa elokuvaa samalla viikolla.

 

NYT huomaisin TV4 ELOKUVA- ILTA 14.3….YÖSYÖTTÖ

Ihan Pakko oli katsoa. Olen katsonut useita Elokuvia myös TV:stä, Arvostelua en kaikista kirjoita.

Elokuvan alku on Mielenkiintoinen ja  Traaginen ja näin ÄIDIN&Perheellisen Aikuisennaisen Näkökulmasta, uskomatonta… kuka ÄITI Hylkää oman Vastasyntyneen lapsensa, poikansa?

PIA Äiti Lähtee taksilla, ei tiedetä tässä vaiheessa minne ja ISÄ Antti jää hölmistyneenä ja Täysin Yllättyneenä, Tavaroiden ja Vauvakaukalon kanssa Synnytyssairaalan pääoven eteen.

LAPSI PERHE ELÄMÄÄ ja Arki Elämää hyvin Todenmukaisesti kuvattuna.

Arki alkaa heti, kun Isä ja Poika Vauva pääsevät Kotiin Yhdessä. Isä ei ole varautunut, että hoitaa kaikkia vauva-asiat yksin mm.  EI ole Äidinmaitokorviketta ja Äiti on Yllättäen kadonnut? ISÄ, ANTTI, menee Naapurin 4 lapsisen perheen luokse ja pyytää Perheen äitiä auttamaan. Naapureista tulee Tuttavia ja läheisiä.

Päähenkilöinä Isä ANTTI Pasanen, Petteri Summanen. Vanha ja taitava Näyttelijä, Tutuksi TV Julmahuvi Komedia ja Sketsisarjasta. Lisäksi Ohjaaja ja Käsikirjoittaja. SUOSIKKI, Olen Seurannut Summasen Elokuva-uraa ja Nähnyt Livenä, Nuorempana.

Enni Kerrostalossa asuva naapuri, Marja Salo? Minulle Uusi Tuttavuus, Nuori Näyttelijä.

Pia Pasanen on Ria Kataja jo TV-sarjasta KOTIKADUSTA mm. Tuttu.

Vauva ja LAPSIPERHEEN ARKI alkaa pikkuhiljaa sujumaan ja lopulta löytävät myös Leikkeikentälle ja Kerhoon, jossa tapaavat ja Tutustuvat muihin Vanhempiin, muut ovat Äitejä ja Lapsia. Läheisimmiksi Tuttaviksi tulevat ENNI, äiti ja Tyttövauva, Joihin törmätään mm. Kauppareissulla ja Kerhossa.

Vauva Kastetaan ja saa nimekseen Paavo. Mitä Yllättävää Ristiäisissä TAPAHTUU?

KOMEDIA oli HYVÄ TARINA ja ELOKUVA. Elokuvan aikana mielenkiinto säilyi alusta lopppuun ja sai monessa kohdassa elokuvaa nauraa, mitä kaikkea voi ELÄMÄSSÄ, LAPSI ja Vauvaperheessä sattua ja tapahtua.

Lapsiperheen arkeen kuuluu mm. Koti ja Perhe-elämää, Aikatauluja, Leikimistä, ruokaa, Neuvola Käyntejä, nukkumista, ulkoilua, jännitystä, unettomuutta. UUSI PERHEENJÄSEN ja Vauvan saavuttua Kotiin Vanhemmat, Äiti ja Isä Yleensä opettelevat Vanhemmuuteen ja koskaan ei tiedä mitä tapahtu VAUVA ja Lapsiperheessä.

Elokuvan katsomalla saa Kyllä Todenmukaisen kuvan Minkälaista on Vauva ja Lapsiperheen ARKIELÄMÄ, Ilot ja Surut, Rutiinit, jossa VANHEMMAN mm.  omat Tarpeet, Harrastukset, Vapaa-aika ja uni mm. Jäävät vähemmälle, toiselle sijalle VAUVA ja LAPSI on 1.

ELOKUVA on HYVÄ TARINA…Monia Hienoja ja Koskettavia Yksityiskohtia Kuvia ja Tapahtumia ja Toimiva juoni, Kokonaisuus.

Hienoa, että Elokuva on KOMEDIA ja saa myös Nauraa…HUUMORI on Tärkeä Elämässä Mielestäni myös…. Lapsesta Huolehtimisen, Vastuun kantamisen ja Elämäntavan ja Tyylin muuttumisen lisäksi, sellaistahan Meidän Kaikkien Lapsiperheen Arki Elämä on Positiivinen Asenne, Perhe&Tuttavat ja RAKKAUS omaan lapseen Kestää&Kantaa…

PERHEELÄMÄSSÄ Hyvät ja Huonot Asiat ja Ajat edm.  ovat voimavara, Kasvaa Vanhempana ja Selvityä Elämässä eteenpäin, yhdessä lapsen kanssa.

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI kaikille KOMEDIAN ja Kotimaisen Elokuvan ystäville. Elokuva on valmistettu SUOMALAISEN ELOKUVAMAILMAN, Ammattilaisten Teamilla Tuottaja, Ohjaaja, näyttelijät jne.

 

HUOM…

KORONA EPIDEMIAN Takia SUOMESSA ON POIKKEUSTILA,

Koskee YMPÄRIMAAILMAA

 

SUOMEN HALLITUS on Rajoittanut Liikkumista ja Kokoontumista 18.3.2020 – 13.4.2020

Mm. EI Yli 10 hlö kokoontumisia, Koulut, Uimahallit, Kirjastot jne. Ovat KIINNI 13.4.2020

ELOKUVATEATTERIT FINNKINO on ilmoittanut

SULKEE myös Elokuvateatterit 13.4. ASTI.

 

KATSON SÄÄNNÖLLISESTI ja Seuraan myös KOTIMAISIA, SUOMALAISIA Elokuvia….TV tai ELOKUVATEATTEREISSA

mm. Klassikot UUNO TURHAPURO, HYMYLIVÄ MIES v. 2016 Cannes Voittaja, KAURISMÄKI: Mies vailla Menneisyyttä,

Ikitie, Tuntematon sotilas ja MIELENSÄPAHOITTAJA, myös 2 osaa.

KATSO aiemmat KULTTUURI ELOKUVA ARVOSTELUT ja Kuukausittain Ilmestyvät Ideat&Vinkit….

 

MUISTA…LEMMIKIT ovat Myös Perheenjäseniä. Uudet Kuvat KISSAT minun&Perheen Suosikki Lemmikit.

OLEN PERHE ja LAPSIEN, VANHUSTEN, Eläimet&Luonto  YSTÄVÄ…

Elämässä ja Oman Elämänkaaren aikana, Lapsuudesta aina Vanhuuteen asti… Oman Lapsuuden Perheen, Äidin ja  Isän merkitys, Ympäristö ja Kasvatus mm. on Suuri, Lapsen Tulevaisuutta ja Elämää ajatellen.

HYVÄ PERHE-ELÄMÄ

  • Vanhemmat ovat Pomoja, eivät Lasten kavereita
  • Yhdessä Tekeminen ja Aika, Kotona ja Vapaa-ajalla
  • Rajat ja Rakkautta
  • Meidän Perheen Säännöt, jokainen perhe on erilainen
  • Asenteet, tavat, rutiinit ja PERINTEITÄ ARVOSTAEN ja Siirtäen
  • Vertaistuki on tärkeä, tutut ja Ystävät, perheet
  • Etsitään ja Otetaan Apua vastaan aina tarvittaessa Ammattilaisilta, Neuvola&Lääkäri jne.
  • Tuki ja Kannnustus, Apu kaikille Perheen jäsenille
  • Lapsia kuunnellaan ja otetaan IKÄVAIHEEN mukaisesti, mukaan Perheen Arki Elämään ja toimintaa
  • PERHE ON TÄRKEIN Elämän aikana, ELÄMÄNPITUINEN IHMISUHDE

ANNA AIKAA, Muista ja PIDÄ YHTEYTTÄ myös ISOVANHEMPIIN

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI, PERHEESTÄ&Ystävistä, Läheisistä ELÄMÄSSÄ…

 

Tykkäsin, Viihdyin ja Jäi HYVÄ MIELI Elokuvan jälkeen…

KATSON Kyllä myös Jatko-osan TARHAPÄIVÄ.

 

KULTTUURI. KIRJALLISUUS. KIRJAT. Kirjallisuus Vuosi&Tapahtumat, SUOSITUT, MYYDYIMMÄT TOP3, TOP10, FINLANDIA Voittajat 2019, Kaunokirjallisuus BOLLA: Pantin Statovci….26.11.2019 Kirja-ARVOSTELUT. VINKIT&Ideat, Suosikit. SUOSITTU yli 40&35 krt. Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

 

IMG_20190925_093245_549

SYKSYLLÄ Akateeminen Kirjakauppa HELSINKI kuvat

ja THIS is LIFE on SPEDE Pasasen Muistoksi tehty, Viimeinen TURHAPURO Elokuva v. 2004.

Lahjakas, Taitava ja Ainutlaatuinem VIIHDETAITEILIJA Vesa-Matti, VESKU, LOIRI  s. 1945 –

on ….Koko Kansan LOIRI, jonka kaikki tuntevat.

JULKKIS SUOMALAINEN Koomikko, Näyttelijä, Laulaja ja Muusikko

…TUNNETUKSI tuli mm. KLASSIKKO UUNO TURHAPURO Elokuvista: 1973 -2004

ja Spede Show 1970 – 1976, 1984 TV-Viihesarjasta, 3 Spede Pasanen, Vesku ja Simo Salminen.

ELÄMÄNIKÄINEN Viihdetaiteilijan Ura

ARVOSTAN&SUOSITTELEN

IMG_20191126_104835_826.jpg

 

IMG_20190912_120037_654

SUOSITTU kuvasarja Instagarmissa yli 90 krt…Kiitos

 

KIRJALLISUUSVUOSI, Tapahtumia…

Minna Canthin Syntymän  175 JUHLAVUOSI

Syntymäpäivä 19. Maaliskuuta 2019

20191125_211653

Kirjan ja Ruusun Päivä 23. Huhtikuuta

YK LUKUTAITOPÄIVÄ 8. Syyskuuta

Aleksis Kiven ja Suomen Kirjallisuuden päivä 10. Lokakuuta

 

1567927994627

KIRJAKAUPAT….KIRJASTOT

 

IMG_20190911_103817_234

KATSO Artikkeli OODI Kuvat&Info….

20191126_180109

 

 

KIRJAMESSUT HELSINKI ja TURKU

1571301154858

1571301220741

KIRJA UUTUUKSIA

Mm. Maria Veitola, Teemu Pukki, Tapio Suominen, Kari Lumikero, Juha Mieto, Mauri Kunnas

RIHANNAN Elämänkerta kirja on Julkaistu USA:ssa milloin SUOMEKSI?

Mitä Missä Milloin, Harry Potter

 

SEURAAN KULTTUURIA ….Myös KIRJA UUTISIA&UUTUUKSIA, Kotimaassa ja Maailmalla SÄÄNNÖLLISESTI.

 

KATSO aiemmat Artikkelit, Vuodet…

 

AJANKOHTAISTA, UUTISIA…

1568126775491

MITÄ SUOMI LUKEE?

KIRJAKAUPPALIITTO

Tilasto Lokakuu 2019: Kirjakaupat, Verkkokauppa ja Lehtipiste

MITÄ SUOMI LUKEE. TILASTOT, TOP 3 Lokakuu 2019

TOP3

IMG_20190912_120037_654

 

1574692205283

SUURI MEDIATAPAHTUMA myös TV1 UUTISISSA

….Kirjan Julkaisu 12. Syyskuuta 2019

YLE TV1 UUTISET Tervo HAASTATTELI LOIRIA, Mattia 100 tuntia 12.9.2019….

1574692282626

ELÄMÄNKERTAKIRJA, OTAVA

700 sivua

Luulen että on Vuoden LUETUIN ja MYYDYIN KIRJA?

 

 

20191125_135744

TIETOKIRJAT

  1. Jari Tervo: LORI

  2. Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni
  3. Bjorn Whalroos: Kuinka tässä näin kävi?

15. Michelle Obama: Minun Tarinani

LASTEN ja NUORTEN KIRJAT

  1. Mauri Kunnas: Hurjan hauska unikirja
  2. Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatu ja Patu, Kauhea Hirviö hirviö…
  3. J.K. ROWLING: Liekehtivä Pikari

 

KOTIMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS

  1. Ilkka Remes: Kremlin Nyrkki
  2. Sori Oksanen: Koirapuisto
  3. Tuomas Kyrö: Mielensäpahpittaja Raporttia etsimässä

 

KÄÄNNETTY KAUNOKIRJALLISUUS

  1. Jo Nesbo: Veitsi
  2. David Lagerlanz: Tyttö joka eli kahdesti
  3. Haruki Murami: Tanssi tanssi Tanssi

 

POKKARIT

  1. Mark Mason: Kuinka välittää p..kaakaan
  2. Ruth Ware: Valtapeli
  3. Nojan Harari Yuval: SAPIENS – Ihmisen lyhyt historia
  4. Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

 

 

1568115442684

 

 

YLE TV1

YLE TV1 KAUNOKIRJALLISUUDEN Finlandia Ehdokkaat 2019….7.11.2019

20191124_214044

SUOMEN KIRJASÄÄTIÖ

FINLANDIA EHDOKKAAT

 

KAUNOKIRJALLISUUDEN FINLANDIA EHDOKKAAT 2019…

20191125_212051

VOITTAJAT 2019

YLE TV1 27.11.2019

YLE TV1 UUTISET KIRJALISUUDENFINLANDIA Voittajat 2019….

 

1575011248740

 

KAUNOKIRJALISUUDEN FINLNDIA

BOLLA: Pantin Statovci

Voittajanvalisti YLE, YLEISRADION  Toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila

1574960901724

 

 

TIETOKIRJALLISUUDEN FINLNDIA

METSÄ MEIDÄN JÄLKEEMME: Ensi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen, Jenni Räinä.

 

20191128_191325

Kuvat ja Info YLE TV1….Lisään kuvia tähän….

 

LASTEN ja NUORTENKIRJJALLISUUDEN FINLANDIA

AURINGON PIMEÄ PUOLI: Marisha Rasi-Koskinen

 

 

 

FINLANDIA VOITTAJAT 2018, 2017, 2016

20191124_214138

20191125_211904

 

SEURAAN ja OLEN Kyllä lukenut aiemmin Useamman FINLANDIA PALKINTO Voittajakirjan, Kaunokirjallisuus.

KIRJOJEN Aiheet Joista Viimevuosina kirjoitetaan, eivät kiinnosta minua. EN INNOSTU lukemaan….

 

1568126775491

KOTIMAA. MAAILMA. KIRJAT. LUKEMINEN.

YK LUKUTAITOPÄIVÄ 8.9. Mitä Suomi Lukee?

Kesä Tilasto…

KIRJALLISUUS. KIRJAT. YK LUKUTAITOPÄIVÄ.,8.9. MITÄ Suomi Lukee, TOP 3, Top10. Kirjakaupat&Verkkokauppa. OODI Kirjasto. ….11.9.2019

20190911_075206

UUTUUS…Tehtäväkirja 2019

1574688609391

20191125_135511

KIRJA-ARVOSTELUT

Julkaistu 11/2018 WORLD WIDE BEST SELLER

Maailman BESTSELLER…Suomen 2. Myydyin 2018

IMG_20191112_114609_292

BECOMING, MINUN TARINANI: Michelle Obama 11/2018

BESTSELLER Ja 2. MYYDYIN SUOMESSA 2018. Becoming/Minun Tarinani: Michelle Obama 12. Elämänkerta Kirja ARVOSTELU 12. Marraskuuta 2019

IMG_20191111_191844_968

 

20190911_090056

2. MYYDYIN TIETOKIRJA 2016

IMG_20190821_163018_022

Mikko Aaltonen:JHT

KIRJAT. 2. Myydyin TIETOKIRJA 2016. Mikko Aaltonen:JHT Elämänkertakirja ARVOSTELU  21. Elokuuta 2018. MUSIIKKI, Rap Artisti CHEEK, Jare Henrik Tiihonen 1997 -2018 Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

IMG_20190821_124854_203

MUSIIKKI….KATSO Aiemmat Artikkelit PROFEETAT, Cheek jne.

VAIN ELÄMÄÄ

KAUSI 1, 2012  ja 7, 2017

IMG_20190821_164301_887

 

HYGGE, MINDFULNESS

20190818_180156

20191125_211922

 

AJANKOHTAINEN SUOSITTU MINDFULNESS eli TIETOINEN AJATTELU, MEDITAATIO …

 

Olen Vieraillut Helsingin Kirjamessuilla ja Käyn SÄÄNNÖLLISESTI Kirjakaupoissa ja Kirjastoissa. KATSO AIEMMAT Artikkelit….

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

1574688682342

BEST SELLER AROUND WORLD, SUOSITTU…

Kari Hotakainen: TUNTEMATON KIMI RÄIKKÖNEN

1574688638491

BESTSELLER 1 Kari Hotakainen: UNKNOWN/TUNTEMATON KIMI RÄIKKÖNEN Julkaisu 10/2018….URHEILU, Kansainvälinen Autourheilu F1, Formula Elämäntapakirja ARVOSTELU 11. Tammikuuta 2019. Oma Suosikki. Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net ….

1574695546402

20191125_135343

Etunimellä lisää Kirja ARVOSTELUJA…Kotimaisia ja Ulkomaisia KIRJOJA LUEN SÄÄNNÖLLISESTI.

 

20191127_101722

 

 

SUOSIKKI LUKUPAIKKOJANI….

IMG_20191027_085048_668

Sohvalla Istuen…

ULKONA, Kesä aikaan…. Istuen tai Maaten

1566284090404

 

20191125_135621

 

 

TOP 10 KIRJAT/AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA

TOP3

TIETOKIRJAT

Jari Tervo: LOIRI

Björn Wahlroos:Kuinka sitten kävikään

Aro Jessika: Putinin Trollit

 

KAUNOKIRJALLISUUS

TOP10 Kaunokirjallisuus

 

1568038708365

POKKARIT

IKIGAI….Pitäisi Lukea

AKI HINTSA

TUNTEMATON KIMI RÄIKKÖNEN…

Olen Lukenut&Kirja ARVOSTELU

 

1574750245839

LASTENKIRJAT, Nuorten Kirjat

Mauri Kunnas: Hurjan Hauska Uni Päiväkirja  ….Olen lukenut muita kiroja, SUOSITTELEN

PIKKU PRINSSI…Klassikko, SUOSITTELEN Kaikille

…Olen lukenut&Kotikijastossa…

Kunnas Kirsi: Tiitiäisen Runoilu…Olen lukenut muita kirjoja, Suosittelen,

DISNEY ja Tatu ja Patu…

Olen KATSONUT myös DISNEY Elokuvia… Kuunnellut Musiikkia ja Lukenut Satuja ja IHANIA Tarinoita Lapasuudesta lähtien.

Tykkäsin Lukea myös Nuoruudessa Sarjakuvia AKU ANKKA mm. Salapoliisi ja Seikkailuromaaneja. Myöhemmin myös HARRY POTTERIT tulivat elokuvien myötä Tutuksi.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

 

20191127_101700

 

1568038610984

MINÄ&KIRJAT, LUKEMINEN

Olen kuten olen aiemmin kertonut LUKENUT LAPSUUDESTA lähtien,

…Erilaisia Kirjalisuuslajeja.

AIKUISENA olen Lukenut Myös PERHEESSÄ, Lapsille ja Lapsien kanssa. Lapset ovat Tuttavilla ja Omassa Perheessä kasvaneet. HYMY

 

SUOSIKKEJA mm.

ELÄMÄNKERTA ja TIETOKIRJAT

Tykkään myös Elämäntaito ja Tiede, Ruoka ja Juoma kirjoista.

 

USEITA Kirjoja odottaa lukemista…

20191125_211805

20191125_211517

20191125_211535

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI LUKEMISTA…

Lapsille, Aikuisille Yhdessä ja Erikseen. HYMY

 

Olen Lukenut Viimeeksi mm. SUOSITTELEN

1574695526024

Täydennän tätä kun FINLANDI VOITTAJAT Julkaistaan viikonloppuna aikana.

KULTTUURI, KIRJALLISUUS. KIRJAT. Suomalainen, Elämänkerta&Tieto, Musiikki…. Mikko Aaltonen: JHT, Mustalammas. Kirja ARVOSTELU. Julkaisu v. 2016. 2 Myydyin Tietokirja JHT, …Jare Henrik Tiihonen, CHEEK Rap, HipHop Artisti 21.8.2019. Uusi Konsertti Dvd 23.8.2019&Musictraileri. Suosittu yli 25 krt. Elämäntapablogi &Suosikki. HXS. HXSTYLE.net

20190629_185647

1566284060746

 

 

 

 

MINÄ&CHEEK, Jare Tiihonen

Olen Seurannut CHEEKIN eli Jare Tiihosen Elämää, Musiikki uraa ja Menestystarinaa alusta Alkaen, Julkisten tiedotusvälineiden kautta, TV, Lehdistö, Musiikki&Musiikkivideot, Elokuva Veljeni Vartija 2018, Dokumentti  ja Kirja JHT.

 

MUSIIKKI URA 1998 – 2018

Yksi CHEEK albumi Koti Musiikkikirjastossa ja KIRJA JHT. Lisäksi Vain Elämää ja Profeetat albumit.

OLEN NÄHNYT CHEEKIN Livenä muutaman Kerran….

RÄHINÄ KEIKALLA, Elastinen, DaniUniikki&Nelli Matula jne. KATSO MUSIIKKI, LIVE ARTIKKELIT

20190821_084313

1566291720932

CHEEK: Kuka Muu Muka, Stadion Edition v. 2014

 

8. STUDIOALBUMI Julkaistu 2013 ja

JULKAISU 2014STADION EDITION Kuvassa,

Cd+Dvd+Blu-ray 3 Uutta Biisiä ja Stadion Juliste.

…2014 Cheek HELSINGIN OLYMPIASTADION Konsertti.

Albumi NOUSI ALBUMILISTAN 3. …MYI 3 pv TUPLAPALTINAA eli 40.000 kpl. MYYTY yli 75.800 kpl

Lisäys..

KAHDEKSANKERTAINEN PLATINALEVY

1566291686632

Liiga Music Oy/ Warner Muisc Finland

 

SINGLET/HITIT…

PAREMPI MIES feat Samuli Edelman, RADIO HITTI

TIMANTIT ON IKUISII, Jossu feat Jukka Poika,/Kesäkumi Kpl 2014

KUKA MUU MUKA, FIILIKSISSÄ feat Diandra,

PROFEETAT feat Elastinen

Myös minun SUOSITUT&Musavideo TIMANTIT On IKUISII

 

UUDET/BONUS BIISIT

ÄÄRIRAJOILLE, FLEXAA Feat Sanni&VilleGalle, JVG, Jos Mä olisin Sä

Tykkään2.

 

HITTEJÄ:

Mm. Sun täytyy, Liekeissä, Jos Mä öisin Sä, Mitä tänne jää, Jippikayjey, Sokka Irti, Syypää SUN Hymyyn, Anna Mä meen, Kyyneleet, Äärirajoille, Sä huudat, Sillat, Me ollaan ne, All Good Evrything…

2017 ENKELIT, musavideo

 

CHEEK – KUKA MUU MUKA

” Kuka muu muka

Kuka muu muka

JHT

Jee

Tiedätkö  on

Kevyempää raidaa

Yksin edellä aikaa

Tehdä juttuja jota toisist

Ei oo tekemään lainkaan

Puolet räppäreistä ei tajuu

Rimmaamisest mitään

Ennen mikkiin päästämistä

Pitäs kirjalliset pitää

Vaikka kuinka koitatte

Niin ette kiinni saa

Mä cruisaan stadissa hissukseen

Vetelen shihaa

Ne on trendejä mitä mä luon

Ja mitkään säännöt ei pysty pitämään mua

 

Älä esitä

Älä kysele nimee

Chekkosta et parhaanakaan

Päivänäskään kykene imee

Moni vesseli höpöttää

Olevansa stadin kovin

Mä kelasin rokkaa

Ens vuonna stadionin

 

Ota mallia

Ota ota mallia

Tee niin kuin mä

Ota mallia

Kuka muu muka

Cheek

Luukuta

Kuka muu muka…

Jos et mun tyylii tajua

Se meinaa että sulla ei oo tyylitajuu

Kuka muu muka…JHT  ”

 

1566366593352

ALBUMIT 13

SINGLET 31

MUSAVIDEOT 30

 

1566291744180

 

TV Nelonen VAIN ELÄMÄÄ…

KAUSI 1, 2012 ja …KAUSI 7, v. 2017

 

20190820_192506

VAIN ELÄMÄÄ 1. KAUSI ja albumi MYI yli 160.000 kpl

LISÄYS…

2012 VAIN ELÄMÄÄ, Eri esittäjiä 1. KAHDEKSANKERTAINEN PLATINALEVY

……2. VIISINKERTAINEN PLATINALEVY

 

 

 

 

KIRJOITAN ARVOSTELUJA…

KULTTUURI Kirja, Musiikki, Elokuva jne. Viimeisin KOUVOLAN ASUNTOMESSUT, Kuvaus&Info, Messukokemus.

KATSO ED. KIRJA ARVOSTELUT…

 

20190818_154104

 

KIRJAT. Tiede, Tutkimus, Elämäntapa…. MEIK WIKING: HYGGE  Kirja Arvostelu 3.6.2019

20190813_142421

Kirjoitan ARVOSTELUJA, minua Kiinnostavista ja Koskettavista KIRJOISTA.

LUEN SÄÄNNÖLLISESTI, erilaisia lehtiä, Verkkosivuja ja Kirjoja aina silloin tällöin. SEURAAVAT 2 Kirjaa odottavat  jo Lukemista.

 

ARTIKKELISARJA myös …DAVID BOWIESTA, juttu Madonna ja MICHAEL Jackson.

 

20190821_084157

ARTIKKELISARJA Juha Tapio, Musiikki&LIVE KONSERTTI, Kirajmessut&Kirja

KIRJALLISUUS, KIRJAT. MUSIIKKI. ELÄMÄNKERTA…

Jaakko Heinimäki: Juha Tapion Tie- OHIKIITÄVÄÄ Juha Tapio Elämänkkertakirja Tiivsitelmä&Arvostelu Tammikuu 2017, Helsingin Kirjamessut Esittely ..Artikkelisarja osa.

 

 

 

 

JUHA TAPIO 2019

 

1543905667764

 

 

 

 

KAIKKI TUNTEVAT CHEEKIN.

KUKAAN EI TUNNE JAREA.

 

Mikko Aaltonen: JHT, Musta Lammas

UUSI LUKU Viimeinen Näytös

OTAVA, Liika Music Oy

Julkaisu 2016

490 s, 63 Lukua

 

LISÄKSI:

Interlude erilaisilta henkilöiltä, Epilogi, Viimeinen näytös,

RapAlbumi suosikit TOP10, Cheek ALBUMIT 13, 2 oma kustanne 2001 – 2002

VALOKUVIA lapsuudesta, Elämän ja Musiikki Uran, CHEEK ajoilta.

 

 

JHT eli JARE Henrik Tiihonen, CHEEK

S. 1981 –

Lahdesta kotoisin oleva ja Nyt Helsingissä asuva. Muusikko, Laulaja-Lauluntekijä, Rap artisti, Räppäri&HipHop

 

SUOMALAINEN MENESTYJÄ, MUSIIKKIURA 1998 –  2018, Musiikillisesti ja taloudellisesti.

LOPETTI URANSA 2018.

JULKINEN Kuva Itserakas, Narsisti, naistenmies, Viski ja juhliminen maistuu, LUXURY Tyyliä ja ARKI Jare, Cheek ja Chekkonen.

Harrastaa Kuntosalia n. 3 krt/viikossa.

 

LAPSUUDENPERHE Vantaalta muuttivat Lahteen, Patomäki/PATARI

…Paritalo Kerppukadulla. Muutto Vuokralle Jokitielle ja pojat omiin asuntoihin, Armeijan jälkeen.

Isä Heimo eli Heme kirjamyyjä ja yrittäjä, Vihersilkki.  Äiti, Aini kotona ja auttoi Isää.

KOSTI, Lukiokaveri, Jengi&Kaverit, Sikaryhmä, Patarin porukka, Herrasmiesliiga,

Anniina&Ranska, Teneriffa, Amerikka, Malaga…Susanna Tampere

Carla Ahonen Manageri, Keikamyyjä Hannula, Sisäpiiri

Keikka Dj, Tasis/Rähinä, Brädi, Skandaali, Paleface, Redrama, RÄHINÄ: Elastinen ja Iso H, Levy-yhtiöt

Nova kuolee, Koulukaver Matti, Isä kuolee

 

LEVYTYSSOPIMUS 2003, RMJ 2004 ensi esiintyminen, Pipefest, Blockfest 2008,

 

Käännän sivuu albumi 2005, Sony BMG

50 keikkaa

Avaimet mun kiesiin musiikki video, Pelihelvetti, Räplaulajan vapaa-päivä, Liiku

 

 

KATSO ELOKUVA, VELJENI VARTIJA

Julkaistu 31.1.2018  ja

CHEEKEND Dokumentti 2018 ja

VELJENI VARTIJA….

TV4 Ensi-esitys ELOKUVA Arvostelu VELJENI GARTIJA, 10. Toukokuu 2018….Musiikkividet, Youtube jne.

 

 

 

 

 

 

ARTIKKELI SARJA 4 osaa, Linkki 3/3

TV4 CHEEKEND 25.8.2019,  Cheek VALOT SAMMUU Jäähyväiskonsertti Lahden Mäkimonttu. Yleisöä 30.000 LOPPUUNMYYTY

20190818_154047

 

BOLOGISSA SUOSITTU MUSIIKKI ARTIKKELI…

Suomalaiset SUOSITUT RAP, HIPHOP ARTISTIT Elastinen ja Cheek..

Olen nähnyt LIVENÄ2. SUOSITTELEN.

Yli 189 krt

PROFEETAT: CHEEK&ELASTINEN LIVE KONSERTTI, Areena Helsinki. TV Katselu SUORA, C MORE  2. Toukokuuta 2017…

20190818_154027

 

 

1566366593352

1566284090404

 

JHT KIRJA ARVOSTELU, Tärkeitä yksityiskohtia

Elämänkerta Kirja menestyneestä, SUOMALAISESTA, KOTIMAISESTA ja Oman uransa lopettaneesta MUUSIKOSTA, Rap artistista, JARE TIIHOSESTA eli Cheek oli mielenkiintoinen.

Kirjan lukemista minua haittasi…. Äidin, veljen ja muiden tuttujen INTERLUDE muisto ja lisäys teksti osuudet. Otinkin Kirjaa lukiessani Tavaksi, ensin lukea normaali Kirjan tekstin ja vasta kirjan lopuksi INTERLUDE osuudet.

CHEEK eli Jare Tiihonen KAKSOISVELI Jere oppivat Lapsuudessa sääntöjä ISÄLTÄ, Heimolta mm. Itseä ja Veljeä pitää puolustaa, LYÖDÄ SAA mutta potkia ei saa. Hävitä ei saa, ei saa luovuttaa ja taistelu loppuun asti. Muista naurattaa naisia, naiset naurattavat sinua. Toisen aikaa Ei saa tuhlata myöhästymällä.

Isä, Heme ja Pojat saunassa lauantaisin ja käyvät yhteisillä Kalareissuilla.

Kaksospojat kävivät samaa koulua ja olivat erottamaton parivaljakko, Koulussa ja Vapaa-ajalla aina Yläasteelle saakka. JARE jatkoi Lukioon ja Jere meni Vanhempien firmaan töihin.

JARE ja Jere harrastivat mm. Latailua,  Lätkäkorttien keräilyä, Koottavia lennokkeja, jalkapalloa, jonka jälkeen Salibandyä…Myöhemmin Salilla

 

Koulukaveri Matti kuolee, Huonoa seuraa, Auktoriteetti ja Käyttäytymisongelmia Jere ja yksi kaveri, Potkittiin pois Koulusta 9 lk.

Nuorisotalo ja kaupungilla, BWS jengi, ryhmä: Jare ja Jere, 8 muuta. Vannovat Maalaaminen eli Graffitit,  Hiphop ja toistensa nimeen.

Lukioika opiskelua ja Viikonlopu Katutappelut, Mimmit ja Dokaaminen.

Lahden keskusta, Bermudan kolmio: Trio, Syndicate ja Sokos

MUSIIKKI esikuvia Jay Z, Wu-Gang Clan, Queen, Fintellings: Voittamaton

PUKEUTUMINEN Yhtenäinen: Hiphop&Skeitti Vaatetus,  Lippahattu, Filan huppari, Löysät farkut …Myöhemmin LUXUS&DESIGN Tuotteet, Auto Voyager ja Chrysler, Bentley Continental GT 2003

 

MUSIIKKI URAN ALKU, Oma Kiinnostus&Innostus…

Ystävä Porukalla  Kuunnellaan ja ostetaan uutta musiikkia, Listä ohjelma ja albumeja.

JAREA Kaverit innostavat räppäämiseeen ja isä antaa Mikrofonin. JARE on harjoitellut Räppäämistä ja riimistystä,…Taiteiden YÖ ja Karaoke Mix Eka ESIINTYMINEN. Fifth Element, Kasisali ja viesti, yhteistyöstä eka esiintymisen jälkeen.

RÄPPINIMI CHEEK  Syntyi…. kun Jere puristi Poskista Jarea aina kun suuttui.

Cheek eli Cheeky, röyhkeä hymyillen

 

ELÄMÄSSÄ Opinut, Naisiin ei voi luottaa, paitsi äitiin. Miesten välinen pyhä periaate.

Isä petti äitiä ja oli naisseikkailuja, parisuhde on pyhä.

 

2 OMA KUSTANNEEALBUMIA: Human&Beast 2001, 50/50 v. 2002

CD levyjä kotitekoisesti yhteensä 800 kpl.

 

Eka Albumi 2004 AVAIMET MUN KULMILLE&VIDEO

SONY BMG Levy-yhtiö julkaisi…

 

Jare saa YLIOPPILASLAKIN, M arvosanoin. LAHDEN Ammattikorkeakoulu 2005 – 2007, joulukuu valmistuminen ja 26 vuotias.

Jare menee Parolaan armeijaan, 6 kk panssarijääkärikomppania. Jere menee Vekaralle, ei ole kuin 3 päivää.

TERAPIA Kognitiivinen Psykoterapia, kerran viikossa YKSITYINEN

Terveys ongelmat: PANIIKI, Kaksisuuntainen mielialahäiriö, Stressioireita, väkivalta, Suuttuu ja Tappelee, Kontrollifriikki…Masennus myöhemmin.

SALOSSA Toukokuu 2006, 1 kk työharjoittelu Pointugard kauppa. HERRASMIESLIIGA 2006 ja CHEEK Albumi työn alla.

 

SYKSY 2006, 50 CENT  Hartwal Areena…Cheek lämppäri, HUIPPU.

 

KOTIRINTAMALLA HEIMO ISÄ, Sydäninfrakti ja syöpä 2006, toipumisvaihe.

 

RÄHINÄ yhteistyö 3. ALBUMI Kasvukipuja…

Single&Video;  SUN täytyy.

 

LEVYN JULKKARIT…

AVAIMET MUN Kulmille 1600

Käännän Sivuu 1200, Herrasmiesliiga Junkkarit 1000

…Kasvukipuja vain 700 myytyä lippua., Diva, Lahti

 

Keikkapalkkiot 2008, 2.500 €

 

Kuka Sä oot 4. albumi

Kesähitti voitto 2008 Liekeissä …Elämä Lapselle

 

Päättäväisyys ja itseluottamus, Keikolla EDUT joista piti kiinni mm. Ruokailu ravintolassa

ALBUMIT 2009 Jare Henrik Tiihonen ja JHT2 v. 2010,

Carla Ahonius

 

CHEEK TEAM, Supi ja Kapa

 

HELSINKI, CIRCUS 1500 hlö, Jere Henrik Tiihonen julkkarikeikka….

BÄKKÄRILLÄ, Vaihdetaan paita ja pyyhitään hiet, siirtyminen seurustelemaan, nimmarit&Kuvat.

JHT1… LISTAYKKÖNEN 2009

 

2010 Taloudellinen Elmäntilanne hyvä ja Taloudellinen  riippumattomuus,  ei velkaa. Ullakko-asunto, Keikka-auto Bemari Gt…

Taiteilija, Talouskirja, laskelmat&suunnitelmat, tekee täysillä mitä Rakastaa, fyrkka on bonusta.

Hiittibiisin tarvitaan:biitti ja kertosäe…JEHU biisiin Jare on tyytyväinen, kokonaisuus teknisen ja lyriikka. RÄPPÄRIT ovat tarinankertojia, kertovat eletystä elämästä.

Pahoinpitelytuomio, liikenteen vaarantaminen ja ajokortti hyllylle 3 kk,isot sakot.

 

PÄÄLIKKÖ on poissa Heme, Heimo ISÄ KUOLEE 2012, Pilkkireissulla

 

2011 Syksy LEVY-YHTIÖ VAIHTUU, Rähinältä Hiphop PERHE isoon Levy-yhtiön… WARNERILLE,  ja oma Liiga Music Oy

 

2015 ALPHA OMEGA, kolminkertainen platinalevy

 

2016 Alpha omega jäähallikiertue

Lokakuussa JHT kirjan julkkarit, Helsingin pörssitalolla

”ÄHÄKUTTI” Jare ja kirjailija.

SUOMIRÄPIN EDELLÄKÄVIJÄT…koko kansan julkisuus, 2011 ja 2012

 

Maaliskuu 2016, 2 EMMA patsasta

YLEISÖÄÄNESTYS: Vuoden Artisti ja vuoden musiikkivideo

 

Päälliköt palaverit v. 2013 alkaen,  profeetat markkinointia pikkuhiljaa paljastaen….PROFEETAT

2017 VAPPU Profeetat, Kiertue

 

LISÄYS…

TIMANTIT On IKUISIA

2 cd Kokoelma ALBUMI

 

CHEEK Viimeinenkonsertti, Dvd+Blu-ray

…JULKAISU 23.8.2019

2018…Julkaisu 23.8.2019

DVD +Blu-ray

Ceek VALOT SAMMUU

Cheekin viimeinen Konsertti ja Bihind scenes materiaalia.

Lahden Mäkimonttu 2018

20190825_214934

CHEEK valo Sammuu Sanat…393.906 krt katsottu

https://www.youtube.com/watch?v=-sX21CPBB8E

20190823_151531

Elämänkerta kirja, JHT…

Cheek, Kekkonen ja Yksityinen henkilö, Jare Tiihonen ovat yksi ja sama henkilö, eri puolia ja rooleja, erilaisissa ympäristöissä ja porukoissa.

Kirjassa kerrottiin Erittäin Mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tapahtumia, tilanteita, joita Suomalainen Rap Artisti voi kokea ja Tuntea, myös JULKISUUDEN Ulkopuolella.

Ei Me Tavikset aina ajatella, mitä Kaikkea menestyneet Julkiset, Artistit kokevat Julkisuuuden ulkopuolella…Samanlaisia IHMISIÄ, Ilot ja Surut, Epävarmuutta, Pelkoa, ongelmia, Rakkautta ja Epäonnistumisia ja Onnistumisia.

CHEEK oli AINUTLAATUINEN, taitava, lahjakas ja Komea, Tyylikäs RAP, HIPHOP ARTISTI.  LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ, siis Räppäri omassa GENRESSÄÄN Huippu, Koskettavia ja yksinkertaisia Riimejä ja Musiikkisoundeja.

…Biisit, HITIT jäivät mieleen ja Musiikkivideot ja MEDIA lisäsivät SUOSIOTA.

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Elämänkerta kirjaa,…

Kaikille Meille SUOMALAISEN, KOTIMAISEN MUSIIKIN, Räpin, Hiphopin Historian ja Menestystarinan Ystäville.

Eivät Kaikki Artistit Saavuta samanlaista SUOSIOTA, Musiikillista ja Taloudellista MENESTYSTARINAA kuten CHEEK eli Jare Tiihonen.

Cheek keräsi ja löysi oikeat ihmiset, Teamin ympörille vuosien ja kokemuksen edetessä. MUSIIKKI on TEAMTYÖTÄ, erialaisia Ihmsiä, Ammattitaitoisia ja Asianntuntijoita tarvitaan, Levy-yhtiö, Keikkamyyjä ja Manageri, Videoidentekijöt, Ystävät&Sisäsäpiiri, Kollegat, Perhe jne.

CHEEK on Karsimaattinen, Omasi Lavasäteilyä ja Esitti yksinkertaista Musiikki-Lyriikkaa, joka kosketti ja Tavoitti  kaikenikäisiä, Ihmisiä.  Suuri FANIJOUKKO myös ympärille, jotka seurasivat Cheekkiä ympäri Suomea, monia Vuosia ja Uran loppuun saakka 1998 – 2018.

 

IMG_20190821_163018_022

 

SUOSITTELEN LÄPIMÄSTI

 

JARE Tiihonen eli CHEEK Lopetti Pitkän ja Musikillisesti ja Taloudelliseti Menestyneen uransa 2018 LIIGAMUSIC

JARE TIIHOJEN …jatkaa MUSIIKKI BISNEKSESSÄ, Suojattina UUSI RAP Artisti mm. LEO.

1566291744180

ISO KIITOS JARE TIIHONEN…Monista Ihanista, Koskettavisita ja Hienoista Musiikista-Lyriikosita, Musiikkividoeista ja Konserteista Koko Musiikkiuran aikana.

TOIVON Onnea&Elämän Iloa myös jatkossa, MUSA BISNEKSEEN ja Yksityiselle sektorille.

 

CHEEK ENKELI….2. 911.957 katsomis kertaa

 

Suomalaisia RAP ARTISTEJA: Elastinen&FINTELLINGS, Uniikki, UUSI Leo Luthando, Redrama, Paleface, Mikael Gabriel jne.

 

KULTTUURI. KIRJALLISUUS. KIRJAT…..TIEDE&TUTKIMUS, ELÄMÄNTAPA. Meik Wiking: HYGGE. Hyvän Elämän Kirja. ReadMe 2016 – Kirja ARVOSTELU. Elämäntapa, Onnellisuus&SUOSIKIT. 3.6.2019. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

20190604_082048

1559155423290

IMG_20190521_101117_905

1558420583644

 

HYGGE, Wikipedia

”SANA, joka tarkoittaa mukavuuden ja kodikkuuden tunne,

joka yhdistetään HYVINVOINTIIN  ja seesteiseen Mielialaan ”

1559155386126

 

 

MEIK WIKING: HYGGE

Hyvän Elämän Kirja

Readme.fi 2016

285 sivua, 14 Lukua

Piirroskuvia, Valokuvia ja Tilastoja mm.

Tanska

TANSKA mainitaan usein Maailman Onnellisempana maana…

” HYGGE on selitetty Läheisyyden  luomisen taiteeksi, sielunviihtyisyydeksi, rahoittavista asioista nauttimiseksi ja kaikeksi näidenvälisltä. Suosikki Kupillinen Kaakaota kynttilän valossa…”

 

MEIK WIKING

Kööpenhaminalainen, Tanska

HAPPINESS RECEARCH INSTITUUTIN johtaja, tutkinut vuosikausia Tanskalaisten Elämäntapaa

 

 

GLOBAALI ILMIÖ, päivän puheenaihe

ELÄMÄSSÄ yleinen puheenaihe on HYVÄ ELÄMÄ ja  Onnellisuuus…

etenkin näin jo Aikuisempana ja Elämää nähneenä ja kokeneena Ihmisenä.

MITÄ HYVÄ ELÄMÄ ja ONNELLISUUS sitten sisältää?

Lapsuuden Perhe, Lapsuus ja Ihmiset ympärillä, ovat  vaikuttavia tekijöitä, myös ARVOT, Uskomukset ja perinteet, miten on Kasvatettu ja miten on Ihmisenä Kehittynyt.

HYGGE kirjaa Lukiessa ja taas uudelleen selatessa, HYGGE asiat Tuntuivat niin Omassa Elämässäkin tutuilta ja itsestään selviltä asioilta. Kuten esim…

 

HYGGE, HYVÄN ELÄMÄN KIRJA

 

PIKAHYGGE…Kynttilät

TUNNELMA ja Valot, Kynttilät ja Niiden polttaminen ovat Hyggeilyä.

Minun Lapsuuden KODISSA ja Perheessä Äiti etenkin tykkäs polttaa kynttilöitä, tiestysti itsekkin aloin polttamaan Kynttilöitä omassa Kodissa ja nautin Edelleen Tunnelma, hämärästä ja Kynttilän valosta. Poltan Yhtä tai usempaa kynttilää samanaikaisetsi, niin Sisä- kuin Ulkotiloissa ja YMPÄRIVUODEN. Myös Omakotitalon Takka ja Ulkotuli, Grilli ja Mökillä Grilaus Avotulella ja Puiden polttaminen on Ihanaa…Minun Lapsuudessa ja Aikuisuudessa Etuoikeutettuna, mutta itse piti Luonnollisena Elämään kuuluvina asioina.  SUOSITTELEN

20190602_141007

HYGGEMANIFESTI

  1. Tunnelma
  2. Läsnäolo
  3. Nautinto
  4. Tasa-arvoisuus
  5. Kiitollisuus
  6. Harmonia
  7. Mukavuus
  8. Välirauha
  9. Yhteenkuuluvuus
  10. Suoja

 

KOTI…

10 Asiaa jotka tekevät Kodista HYGEMMÄN

  1. HYGGEGORG eli Hyggeshoppi.

Paikka johon käpertyä viltin, Teemukin ja kirjan kassa ja paikka jossa viihtyy.

1TAKKA

Avonainen tuli ja Tuli takassa on myös Kynttilöiden ohessa  Hyggemäistä.

AVOTULEN ja Takkatulen ääressä istuminen luo tunnelmaa, Kodikkuutta, Viihtymistä  ja tunnetta.

  1. HYGGESOPPI
  2. TAKKA
  3. . KYNTTILÄT
  4. PUISET ESINEET
  5. LUONTO
  6. KIRJAT
  7. KERAMIIKKA
  8. TUNTOAISTIMUKSET
  9. VINTAGE
  10. TYYNYT ja PEITOT

ELÄMÄN PARHAAT ASIAT OVAT ILMAISIA..

Itse tekeminen, puuhasteleminen mm. Lautapelit, Leipominen ja Ruanlaittaminen, Eväsretki Uimarannalle, Ilta Hyvien ystävien kanssa, Hyvän Juoman ja Ruan kanssa jne.

 

HYGGEILYÄ…YHDESSÄ toisten kanssa, yli 2 hlö on yleisintä

ja kotona tapahtuu eniten Hyggeilyä  ja edullisia Puuhasteluja.

 

HYGGEILYKIERROS JA PAIKKOJA  Tanskassa, Kööpenhaminassa  ja

PARAS AIKA…JOULU

Hyggeilyä ympärivuoden, Koti ja Työ Hygge,

 

HYGGE HÄTÄPAKKAUS…laatuaikaa Yksin

Olennaisia HYGGETAVAROITA esim. Laatikkoon tai Matkalaukkuun

Kynttilöitä, Laadukasta Suklaata, Lempiteetäsi, Suoskkikirjasi, Lempi Elokuva tai TV-Sarja, Hillo, Villasukat, Suosikkikirjeitä, Villapusero, Muistikirja,  Paperi ja Kynä, Viltti, Musiikkia ja  Valokuvalbumi

Luonto ja Hetkessä Eläminen, Pyöräily

 

5 ULOTTUVUUTTA

MAKU. ÄÄNI. TUOKSU. TUNTU. NÄKEMINEN.

 

Turvallisuuden tunne, Sosiaalisuus, Onnellisuus, Nautiskeleminen ja Kiitollisuus

 

LISÄKSI Kirjassa on:

Kuvia, Ruoka ja Askartelu Ohjeita, pukeutumista, Eri paikoihin ja Vuodenaikoihin.

Joka kuukaudelle Vihjeitä ja Ideoita Hyggeilyyn, Kuvia ja Tilastoja tutkimustietoa HYGGEILYSTÄ ja Elämäntapa tutkimuksesta.

1559566097652

 

KOIN KIRJAN AIHEEN, HYGGE; HYVÄ ELÄMÄ Kuvat ja Tekstit  ja Tiedon LÄHEISEKSI, jo tutuksi, TÄRKEÄKSI…Omassa ELÄMÄSSÄ ja ELÄMÄNTAVASSANI.

Minulla meni PITKÄAIKA Lukea ja Tutkia, sulattaa Kirjan Ajatuksia ja Lukemaani.

Luin monia kohtia yhä uudestaan ja uudestaan. KIRJA on ollut esillä Pöydällä olohuoneessa ja jätänkin kirjan pysyvästi näkyville, jotta Muistan että OMA ELÄMÄNTAPANI on myös…. Tutkittua Tietoaja Tutkimustuloksia ja YLEISTÄ YMPÄRIMAAILMAA, käytettävä nimi on vain erilainen. KOTEILU, HOMEILY….

IHMINEN yleensä pitää ihan Itsestään selvinä joitakin asioita omassa Elämässään, kuten minäkin esim. HYGGEILYÄ, Itse Tekemisen Iloa, Tykkään Leipoa ja laittaa Ruokaa, Sisustaa, Lukea jne.  ja Nautintoa Pienistä asioista ja Hetkistä, Kynttilät&Valo, Avotoli, Luonto, Ihmiset&Perhe…Kotona ja Missä milloinkin Liikuu, Kaikki AISTIT avoinna ja Hereillä.

Minun 1. Suosikkipaikka HYGGEILLÄ on Kotisohva; Viltti, Kaakao tai Kahvikuppi ja jotain lukemista, Yleensä myös Musiikia, TV, Elokuvat tai Hiljaisuutta.

Aiemmin myös MÖKKEILY ja Luonnossa  liikkuminen säännöllisesti.

HYGGEILEN eli Kotoilen VIIHDYN myös Kesällä ULKONA, Puutarha&Parvekkella, Istuen ja Puuhastellen.

Paltaan minun&Perheen ELÄÄNTAPAAN ja Ajatuksiin vielä myöhemmin täällä Elämäntapa&Muoti blogissa.

MINÄ SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Kirjaa Kaikille meille..

Elämiseen ja Ihmiseen Hyvään ja Onnelliseen elämään ja Elämäntapaan kiinnostuville, Nuorille tai Aikuisille Ihmisille, Koko Perheelle.

KIRJA SISÄLTÄÄ Hyviä Ideoita&Vinkkejä mitä puuhata, ilman rahaa myös

…Nauttien Hetkistä ja Elämän pienistä asioista ja tavaroista, Luonnosta, Läheisistä ja Ihmisistä Perheestä, Ystävistä jne.

WHAT WONDERGUL WORLD:Louis Amstrong

img1559625464102

1559566197157

 

 

KATSO myöd edellinen KIRJA ARVOSTELU…

MENESTYSKIRJA  Kari Hotaikainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

v. 2018. URHEILU ja Elämänkertakirja.

Ko. Kirja tuli luettua taas todella äkkiä, piti saada tietää mitä kaikkea Kimin elämässä oikein on  tapahtuinut. KIRJA&LUKUKOKEMUS siis vaihtelee, jotakin Kirjoja lukee nopeasti ja joihinkin menee paljon aikaa. On myös taukoja, ettei Kirjojen Lukeminen oikein onnistu, eikä kiinnosta. LUEN Yleensä Kesällä ja Syksyllä.

…Ja kyllä On jo uusi kirja Lukemisen alla ja monta kirjaa odottaa Lukemista.

HYMY