On harmaata ja Pimeä tulee jo ajoissa, Klo 16 aikoihin.
KEVÄT TALVELLA Kyllä AURINKO paistaa ja lämmittää.
Odotan jo….Nautin&Tykkään. HYMY
SUOMEN VUODEAJAT
TALVI
…Vaihtuu KEVÄT TALVEEN,
Maalis-Huhtikuussa
ILMASTON MUUTOS NÄKYY JO…
Päivän lämpötila ja vaihtelut
Lumitilanne…Lumi sataa ja sulaa
Sade voi olla Lunta, Räntää tai Vettä
Jopa saman päivän aikana SÄÄ voi VAIHTUA.
Kaupunkien KESKUSTAT ovat yleensä vähän lumisia…
Vaikeuttaa myös PUKEUTMISTA, ettei ole liika tai liian vähän Ulkoillessa.
PARAS VAIHTOEHTO KERROSPUKEUTMINEN…
Puhdas LUMI on valkoista ja Kimmeltää Auringossa, Valossa.
LUMI HANGESSA, jalkakäytävän reunalla esim on LUNTA…
LUMIHANKEEN jää Jälki jos esim. Nahkahanskallla, painaa kuten minä kuvassa. LUMI myös upottaa jos kävelee, LUMIHANGESSA…
JALKAKÄYTÄVÄT…
Lumiset…
Välillä myös Petolliset…LIUKKAAT. LUMEN ALLA JÄÄTÄ
JÄÄ muodostuu kun Lumi sulaa ja taas jäätyy.
LÄMPÖTILA VAIHTUU Lämpimästä taas Pakkaseen, Vuorotellen…
JÄÄTÄ ja SORAA, Hiekkaa….kerroksittain Koko Talven aikana.
JALKAKÄYTÄN reunalla LUNTA…
MINÄ olen ULKOILMAIHMINEN
Viihdyn ja tykkään olla ULKONA…. ULKOILLA ja KÄVELLÄ YMPÄRIVUODEN.
Totuin jo Lapsuudenperhessä Omakotitalo-alueella olemaaan ULKONA.
Rakensin LUMILINNOJA, Lumilyhtyjä ja LUMIUKKOJA Pihalle…Viihdyin Yksin ja Ystävien kanssa myös Lähi Metsissä, Mäenlaskussa ja Lumisodassa.
Lisäksi käytiin Kavereiden kanssa mm. Pulkkamäessä, Mäenalskussa, Hiihtämässä ja Asuttin melkein Talvet Luistinradalla, Luistelua.
LUISTELU oli minun ja Ystävien juttu. Harrastin myös AIKUISENA Pitkään. Perheen, Lasten kanssa Pelattiin myös Lätkää ja Luisteltiin Pitkään. Puuhailtiin myös Omalla Pihalla, Tehden Lumitöitä, Jäälyhtyjä, Lumiukkoja jne.
Aikuisena muutaman kerran Testasin myös LASKETTELUA, en Innostunut enempää, vaikka tykkäänkin laskea mäkiä.
Hiihtämässä kävin Nuoruudessa, mutta harvoin Aikuisena, en tykkää tasaisessa Hiihtamisestä, Mäet on ok.
Puutarha, Parvekkelle Valmsitan joka Talvi mm. Jää Kakkuja, Jotka ovat jo sulaneet.
Ja KEVÄT JÄÄLLÄ, AURINKOISELLA Säällä on parasta,
Joka KEVÄT TALVI, Nyt KÄVELLEN ULKOILUA…Odotan jo.
JATKETAAN myös TALVIKUVAUSTA taas myöhemmin.
PUUT…
Suomessa kasvaa aika paljon LEHTIPUITA esim. Kuvissa, KOIVU.
KOIVU Talvi puvussaa…Hienon näköinen vai mitä?
OKSAT…
Pensaat…
ULKOILESSA ja Liikuessa ULKONA TALVELLA, jo Lapsuudesta lähtien…
Olen HUOMIOINUT…Omassa Lapsuudessa TALVET olivat Kunnon Talvia, oli Runsaasti lunta ja Pakkasta esim. näin Tammi-Helmikuussa.
Myös Omassa Perhessää, Ulkoillessa…Lunta oli ja Pysyi pitkään.
NYT 2020 jo useamman vuoden ajan ja AIKUISENA…
LUMI sataa ja sulaa vuorotellen
LÄMPÖTILA Vaihtuu suuresti, jopa saman päivän aikana
Aaamulla voi olla Pakkasta ja Päivällä lämpöasteita ja toisinpäin
Nyt Tammi-Helmikuussa pitäisi olla PAKKASTA, Koko SUOMESSA ja LUNTA
EI ole…on muutama aste pakkasta, alle -5 C
Tai kuten nyt lämpöasteita, useita päiviä…
ILMASTONMUUTOS Näkyy myös, POHJOIS-SUOMESSA siis KOKO SUOMESSA
LUMISADE…
Lumisateitakin on erilaisia, Tihkusadetta, Märkää Räntää ja Kunnon Lumisadetta esim.
Minä tykkään LUMISATEESTA, kun sataa oikein isoja Lumihattaroita.
TALVIPUKEUTUMINEN, Kerroksittain on tärkeää, Erityisesti TALVIKENGÄT….
ULKONALIIKKUMINEN, KÄVELY Haasteellista…TERVEYSONGELMIA, jotka eivät näy Ulos päin.
….OLE SUVAITSEVAINEN,
kuten Minä, Perhe
Sään ja Lämpötilan vaihtelut, Vaikeuttavat KADUNHOITAJIEN ja JALLKAKÄYTÄVÄ AURAILIJOIDEN TYÖTÄ mm.
KAADUIN ulko-oven edessä, JÄÄTÄ…
Viime TALVENA ja Satutin kunnolla, KYLKENI vieäkin vaivaa.
EN ONNEKSENI ole kaatunut ja hajottanut enempää luitani. Mutta Minusta on tullut NYT VAROVAINEN KÄVELIJÄ, kun on TALVI ja lunta.
TESTAAN aina, onko Liukasta vai voiko kävellä reippaammin…
On raskaampaa KÄVELLÄ, varovaisesti kun jäkittää jalkoja. Oletko Sinä Huomannut?
ASTMA vaikeuttaa minun ULKONALIIKKUMISTA näin TALVI AIKAAN.
Olen Sopeutunut, ajan kanssa TERVEYSONGELMIINI
ASTMAA on erillaista, Henkilöstä riippuen…Minulla ASTMA Eteni hitaasti ja Puhkesi kunnolla STRESSI&RASITUS….Pakkomuuton, Ongelmia, Raskaan ja Pitkän, ja Lisäksi Talvi aikaan 2019….Miten saisi vielä LÄÄKÄRIT, Erikoislääkärit uskomaan Astman jatkuviin Ongelmiin, Arki Elämässä.
Kärsin Yskästä, Hengitys vaikeuksista ja Väsyn helposti…LEPO auttaa.
Jo Kävely Kauppaan, Ulkona on Rasittavaa. Minulla on Ajokortti ja olen ajanut aiemmin paljon, NYT ei ole autoa käytettävissä. Perheenjäsenen kanssa, käydään kaupassa tarvittaessa AUTOLLA Yhdessä, Talvi aikaan. Pääsen siis Välillä istumaan ja Lepäämään..muuten KÄVELEN Yleensä ja käytän JULKISIA.
TALVELLA Yleisesti …Minulle on helpompaa Liikua SISÄTILOISSA esim. Kotona. TAVARATALOSSA ja Kaupoissa, kuin Ulkona.
Yritän Kuitenkin Ulkoilla ja Kävellä, aina kun on Hyvä päivä ja Sään mukaan.
Tilanne hieman helpottu kun, KEVÄT TALVI ja KESÄ TULEE…
SUOSITTELEN ULKOILEMISTA ja LIIKKUMISTA myös TALVELLA….
Testaa ja Löydä oma Suosikki laji Talvilajeista tai Sisälajeista.
LIIKUNTA antaa Energiaa ja Virtaa ARKI ELÄMÄSSÄ…myös Terveys ja Hyvinvoiniti paranee.
TALVISEN KÄVELYN aikana saa liikuntaa, Raikasta ja Puhdasta Ilmaa, otan myös valokuvia ja IHAILEN SUOMEN AINUTLAATUISIA….VUODENAIKOJA
Olen lapsuudesta lähtien Omakotitaloasujana, nauttinut LUONNOSTA, LÄHI YMPÄRISTÖSTÄ ….ULKOILUSTA ja LIIKUNNASTA VUODENYMPÄRI…
Itse en ole Hiihdon tai Laskettelun Ystävä, Olen kyllä Hiihtänyt ja Lasketteluakin testannut aiemmin.
Tykkään enenmmän Kävelystä mm. …EN ole vieläkään sanaut tilaisuutta Testata Lumikkenkiä….ja aiemmin nautin myös pitkään Luistelusta näin talviaikaan.
Omien ja Tuttavien, Lasten kanssa Jääkiekkoa, Jääpalloa ja Mäenlaskua. Aimmin Kouluaikaan myös Ringetteä ja opettelin kaunoluistleua,viihdyin Kavereiden kanssa Luistelmassa. Luisteluradoilla ja myös Luonnonjäällä.
Retki ja Matka luistelua….Vauhti hurmaa ja KUNTO NOUSEE…SUOSITTELEN
PAKKASLUMI on irtonaista….
SEURAAN myös UUTISIA/NEWS…
Meillä Suomessa ja Ympärimaailmaa…Radio, TV ja SOME
TIEDE&TUTKIMUS, uusin Teknologia jne. myös kiinnostavaa
2022…
MEILLÄ SUOMESSA KORONA COVID19, 2022 OMIKRON Tautitilanne
Helmikuu 2022 ….
Rauhoittunut UUDET TARTUNNAT
MASKI Pakko&SUOSITUS oma harkinta, Sisätilat.
Erilaisia tautitilanteita Paikkakunnitttain. PÄÄKAUPUNKISEUTU ja ETELÄ-SUOMESSA eniten uusia Tautitapauksia.
Ollaan opittu Elämään ja jatkamaan Elämää KORONA Epidemian kanssa.
Olen ITSE OTTANUT 3 ROKOTUSTA…
Myös Perheenjäsenet. SUOSITTELEN KAIKILLE
YMPÄRI MAAILMAA Levinnyt KORONA COVID 19 PANDEMIA,
Maaliskuu 2019…Nyt 2022 OMIKRON
KATSO aiempi Artikkeli Tammikuu 2022…
KOTITESTIT KÄYTÖSSÄ…
Meidän Tuttavapiirissäkin on ollut NYT KORONATAPAUKSIA ja ollaan tutustututtu ja käytetty KOTITESTIÄ. Omassa Lähipiirissä onneksi, Negatiivinen Tesititulos. SEURATAAN TILANNETTA….
TALVI VALOKUVIA 2022..
Talvi taivas…Aurinkoisia TALVI PÄIVIÄ…on enemmän näin KEVÄT TALVELLA. Tykkään jaNuatin ARINGON VALOSTA. HYMYLehtipuisssa on lunta, Oksilla…
SYKSYN JÄLKEEN…TALVI ja myöhemmin Ihana KEVÄT AIKA, jota ajattelen ja Odotan jo…Mites Sinä?
Minä olen KESÄ ja Alku Syksyn, Värikkään RUSKAN ja JOULU AJAN YSTÄVÄ.
En tykkää Pimeästä ja Sateisesta Syksyst, joka jatkuu aina Joulukuuhun asti, kun LUMI Sataa maahan.
KÄRSIN myös AIKUISIÄSSÄ alkaneesta…. UNETTOMUUDESTA ja herään herkästi…etenkin näin syksy ja Talviaikaan.
HUOM.
KERROSTALO ASUJAT…
ME IHMISET, ovat erialisia ja Erialiset ELÄMÄNTILANTEET ja RYTMIT.
Esim. Nuoret valvovat yöt ja nukkuvat pitkään, taas me vanhemmat heräämme aikaisin ja Valvomme vähemmän.
…Minuakin ovat Vanhemmat kerrostaloasujat opettaneet YLEISIÄ Kerrostaloasujan ja Naapuritkin huomioivia Asumissääntöjä mm.
Me huonosti nukkujat/Unettomat heräämme, herkästi emmekä saa enää unta sinä yönä tai AaamuYönä…. Jos ei nuku hyvin, seuraava päivä Ei ole hyvä päivä.
ELÄMÄ OPETTAA…
SYKSYLLÄ kärsin myös VALON PUUTTEESTA ja KÄYTÄN SÄÄNNÖLLISESTI…KIRKASVALOLAMPPUA aamupäivisin kuten on Suositeltua. Minulle KIRKASVALO Säännöllisesti otettuna Auttaa. SUOSITTELEN
Kävin Nuorempana SOLORIUMISSA Joka vuosi, Pimeän aikana…EN enää ole käynyt Moniin vuosiin, EPÄTERVELLISTÄ.
Lisään myös VALAISTUSTA Sisätiloissa ja myöhemmin myös Ulkona. Tykkään&Nautin myös KYNTTILÄVALOSTA.
Kun Lumi sataa maahan ja Pysyy, Energiatasot korjaantuvat ja Ihana JOULU Aika lähestyy. JOULU menee aina ihan liian äkkiä ja alkaa Pitkä Alku talvi….
ILTAKÄVELYLLÄ…..
TALVI on myös ihanaa illalla, Katulamppujen valossa…
Pesaatkin ovat lumisia..
VIIKONLOPPUNA….RUNSASLUMEN SATAMINEN.. ..Lumi muodostui palloiksi Puiden oksille, joissakin paikoissa.
Kävelen mm. Sään salliessa Kauppaan….Kävellessä kaupungilla ja Asioilla, silloin tällöin näkee Tuttavia. On Ihanaa vaihtaa kuulumisia ja pysähtyä hetkeksi juttelemaan. Tykkään&Nautin Jutella ja Keskustella Asioista.
Viimeistään JOULUKUUSSA…
ENSILUMI…Sataa ja sulaa. LOPULTA PYSYVÄ LUMI…
LUNTA on ensin ohut kerros maassa….
KATSO INSTAGRAM Kuvat…
LUMI…suoisttu INSTAGRAM 89 Tykkäystä, KIITOSKUURANKKUKKIA Talvella pakkkasella…SUOSITTU yli,60 Tykkäystä INSTAGRAM
RANNALLA…..Tulee IHANA KESÄ AIKA Mieleen
ja aiemmat Hiihto, Luistelu ja Kävelyreissut JÄÄN PÄÄLLÄ….
Lumi sataa ja tuuli tekee LUMITAIDETTA, Luontoon ja ympöristöön…
Traktoreiden ja Lumiaurojen jälkeen….
NYT Helmikuussa Meillä SUOMESSA on hieman Pakkasta…alle – 5 C ja lumista, Ympäri Suomea.
SÄÄ ja Lämpötila Vaihtelee…
NYT on plussan puolella, märkää ja vetistä lunta.
ULKOILU&LIIKUNTA Säännöllisesti…
Raitis Ilma tekee hyvää myös TERVEYDELLE&HYVINVOINNILLE.
Uutta Lunta…Jalanjäljet
LUNTA sataa Lisää ja Kinokset kasvavat….
Lumikinoksessa ja LUMISATEESSA on paljon raskaampaa kävellä kuin Auratulla Jalkakäytävällä…
JALKAKÄYTÄVÄT. Keskustoissaa ja Kuapungilla etenkin onhyvin aurattuja ja Hiekotettuja
Olen KULTTUURIN YSTÄVÄ
ja Myös PENKKIURHEILIJA….Ihan pakko on Katsoa Säännöllisesti TV1 URHEILURUUTUA ja
Nyt OLYMPIALAISIA…Etenkin SUOMALAISTEN URHEILIJOIDEN suorituksia ja Sijoituksia Kansainvälisessä Kilpailuissa.
Mm. NAISTEN ja MIESTEN VIESTIT tuli katsottua alusta loppuun.
Naisten ja Miesten Hiihtoa, Pariluistelua, Mäkihyppyä ja Kisakatsomo, Urheiluruutua.
Kuvat YLE TV1 URHEILU. ..
HYVÄ SUOMIFINLAND…
ONNEA ja Kiitos Kaikille OLYMPIA URHEILIJOILLE…ARVOSTAN
Ainutlaatuisia kokemuksia ja tunnelmia Meille TV Katsojille ja Penkki urheilijoille.
Iivo NISKANEN….Suomalaista Olympia Historiaa, KULTAA
Kerttu Niskanen, Hopea ja Krista Pärnäkoski, Pronssia
SYKSY ja TALVI aikaan minä tykkään istua sohvalla, VILTIN alla. NYT Käytössä ihana, kevyt Neuleviltti. HYMYLEMMIKIT …Tykkäävät myös Syksy ja Talvi aikaan olla lämpimässä ja lähellä. kuva Illalla YHDESSÄ TV äärellä. Tykkään&Nautin. HYMY
ELÄMÄSSÄ…Urheilussa minun mielestäni Riittää, kun YRITTÄÄ&TEKEE PARHAANSA. SUOSITTELEN
Ihanaa YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ja KEVÄÄN Odotusta YSTÄVÄT….SUOMESSA ja Ympäri Maailmaa. HYMY
Ihanat YSTÄVÄN PÄIVÄ ja KEVÄTTALVEN KAUNEUS, KYNNET…Pinkit.
Kyllä tarkenee Talvella, kun ei ole pakkasta olla ulkona myös ilman Käsineitä.
Suomen LUONNON KUKKIA Kimp yli 30 Tykköystä…KUKKANIITYLLÄ Kävelyllä
SININEN Taivas ja Valkoiset pilvet…
KESÅKUUN Luontoa ja Kukkia….METSÄ ORVOKITApilan pehdet ja Kosteutta…..VOIKUKKA….
VOIKUKAT…
Rikkakaseveja vai Kivoja KELTAISIA, kesänkukkia kuten minusta.
SYÖTÄVÄT Osat….LEHTIÄ käytetään mm. Salaateissa
Alku Kesä…Loppu Kesä
SUOMEN KESÄ oli Helteinen koko Heinkuun ajan…
Heinäkuussa LUONTO, YMPÄRISTÖ ovat Kauneimillaan…
KOIVUN Oksat Rannalla….
MINÄ LUONTO&ELÄIMET…KESÄ
Olen tottunut Omakotitaloalueella kasvaneena Kulkemaan ympäristössä ja seuraamaan Luonnon Vuodenaikojen vaihtelua. Lapsuuden perheessä kävimme myös Säännöllisesti Automatkoilla, Perhematkoilla ja Maalla, Mökillä ja Kaupungeissa.
MÖKKEILY oli minun Lapsuuden perhessä Itsestäänselvyys, Kummitätilläni oli Rantamökki..
YLEINEN Rantasauna oli myös kiva Koko perheen kanssa yhdessä. Kävimme myös kun minun omat Lapset olivat pieniä ja Isovanhemmat elivät, yhdessä saunassa ja uimassa, Uimarannoilla ja matkoilla.
Ystävien kanssa Nuoruudessa Viihdyimme Uimarannalla, aamusta iltaan…välillä kävimme syömässä. Pyöräilimme rannalle ja tutkimme myös kaikki lähiseudun Uimarannat. ULKOILU Päivittäistä ja liikkuminen, Ulkoleikit Porukassa ,olivat hauskoja hetkiä ja Kavereitariitti Naapurinlapset ja Koulukaverit, Ystävät joukossa Tyttöjä ja Poikia.
AIKUISENA asuin myös pitkään Omakotitalo alueella, Piha&Puutarha SUOSIKKI PAIKKOJA…. kävelin Lähi Puistoissa ja metsissä.
UIMARANTA…..LAITURILLA
KALLIORANTA…
JATKETAAN rannoista lisää ensiviikolla…
NYT AIKUISENA….Viihdyn ja Vierailen Puistoissa ja Kaupungin laidoilla, Luonnossa ja Kukkaniityillä..
HEINÄKUU oli niin Kuuma ja Helteinen…Viihdyin pääasiassa Laiturilla ja Uimarannalla…Aurinkoa ottaen, Uiden ja Nauttien Kesä Helteestä. Heinäkuun lopussa, Aamulla ja Illalla oli Parempi Liikkua, Yksi Kaunsi KESÄPÄIVÄ
….Menin illalla Kävelylle ja Puistoon, Puiston laitamille…Kävelemään, Istumaan ja nauttimaan Luonnosta
Kukat&Kasvit, nurmikko kaipasivat Vettä ja Sadetta….NYT onneksi Elokuussa on Satanut jo usieta kertaja ja Luonto on saanut vettä.
,
SUOMEN LUONTO, Ympäristö on AINUTLAATUINEN
Heinäkuun Hellepäivä…..VARJOSSA puiden alla oli viileää….Luonto tykksäimyös varjosta, Nurmikko ja kasvit kasvoivat hyvin.
KUKKANIITTY …PERHOSET
Koko Kesän ajan yritin kuvata PERHOSIA…Tykkään myös PERHOSISTA. Nyt Kävelyreissun lopulla, huomasin Kukkakedolla Perhosia, jotka pysyivät HÄMMÄSTYKSEKSENI Piakallaan ja sain KUVAT ONNISTUMAAN vai mitä?
KATSO video INSTAGRAM…
KUKKA NIITYLLÄ…Erilaisia KESÄ,,LUONNONKUKKIA
TRENDIKKÄÄT Luonnon YRTIT, Syötävät kasvit…Kuvassa Nokkonen
NURMIKKO….RUOHO
Ruohon seassa Perinteisesti APILAN kukkia ….
KAUNOKAISIA…Ihania MINI PÄIVÄNKAKKAROITA Tykkään. HYMY
METSIEN MARJAT…SIENET
METSÄ VADELMAT….
Olen nähnyt Kävelyretkillä mm. Metsämansikoita ja Metsä Vadelmia viimeeksi nyt Elokuussa. EN ole pääsyt Autolla katsomaan Mustikka ja Sienimetsiä, aiemmin kun oli Käytössä Auto kävin Säännöllisest Itse keräämässä Mustikat ja Kanttarellit.
NYT Ostan TORILTA.
METSÄMANSIKKA kuvattu Kesäkuussa…
KESÄLLÄ tykkään Kerätä LUONNONKUKKIA…Useampi Kimppu on kerätty jo.
KESÄKAUDEN kävelen Pihalla ja rannoilla PALJAIN VARPAIN…
Nyt pikkuhiljaa pitää totuttautua Kenkiin ja myöhemmin käyttämään myös Sukkia, kenkien kanssa. Sisällä olen edelleen Pajain varpain…SUOSITTELEN
KÄYTÄN Kangas, Trikoo ja Gollagemekkoja…VUODENYMPÄRI.
Trendikäs TRIKOOMEKKO, Puhvihihat…
IHANA T-paita RAITAMEKKO…
ETSIN vielä PAITAMEKKOA mm. …..
IHANA ja Kevyt KESÄMEKKO, kuvassa alla Trikoopaita….
KEVÄÄN ja KESÄN JUHLA AIKA…
JATKETAAN MEKOISTA kun on VAPPU, siis Suomesssa1. Toukokuuta JUHLAPÄIVÄ. HYMY
SUOMESSA on KEVÄT….
Sään ja Lämpötilan mukaan PUKEUTUMINEN.
KEVÄÄLLÄ pitää olla Varovainen, ettei Pukeudu liian kevysti kun on vielä kylmiäkin päiviä.
ONGELMA JOKAVUOSI….ettei pukeudu liikaa eikä liian vähän….
NYT Viikonloppuna oli AURINKOISTA ja LÄMMINTÄ….Takin kanssa tuntui jo liian lämpimältä, Aurinkoisilla paikoilla.
LUMI ja JÄÄ eivät ole sulaneet vielä joka paikasta. Varjoisat puolet ovat mm. lumen peitossa.
Ostin ensin RUUTUHAMEEN ja Syksyllä löysin RUUTUHOUSUT ….Uudet kuvat Ruutuhame, nyt KEVÄT 21
Trendikkäät RUUTUVAATTEET….Hame&Housut ja Takit, Jakut
TRENDIKKÄÄT ja SUOSITUT Nahkahame ja Housut ovat Käytössä SYKSYLLÄ ja TALVELLA
SUOSITTU kuva Instagram….KIITOSTrendikäs SATIINIPAITA ja MUOTI KLASSIKKO FARKKUHAME, yksi monista…
HAMEET…
Olen HAME NAINEN ja Käytän erilaisia HAMEITA, YMPÄRIVUODEN.
FARKKUHAME….Kevät takki
Trendikäs PITKÄ HAME, Syksy 2020…
Trendikkäät GOLLAGE Vaatteet…Urheilu housut jne.
HUPPARIMEKKO, HUPPARIT…
KÄYTÄN Kyllä VERKKAPUKUA, ADIDAS….Verkkahousuja ja Gollagehousuja mutta…vain Kotona tai Urheillessa, Mökillä.
Olen TOTTUNUT VAIHTAMAAN ja KÄYTTÄMÄÄN Vaatteita, Tilanteesta ja paikasta tms. rippuen.
EN osaa KAUPUNGILLA Liikuessa, Töissä tms. Olla Rennoissa Gollage tai Verkkavaatteissa. EI ole minun tyyliä.
Käytän Kyllä THIGSEJA ja TRIKOOHOUSUJA, Pyöräilyshorteseja jne. Palataan KESÄ vaatteisiin ja Pukeutumisieen myöhemmin.
Näin AIKUISENA NAISENA En Käytä napapaitoja tai liian Paljastavia VAATTEITA; Yla tai Alaosia.
TYYLi ja MAKU ASIA….Seuraan ja Olen TRENDIKÄS, mutta Ajattelen tarkkaan ja valitsen mikä sopii minun ESTEETIKON makuun&tyyliin ja…KURVIKKASEEN VARTALOTYYPPIIN. Tarkastelen Peilistä Kokonaisuutta ja
KATSOn aina peiliin ….ennen kun lähden ulos, Kodin ulkopuolelle.
ARVOSTAN, Luotan ja Hyväksyn itseneni ….Mites Sinä?
HUPPARIT ja HUPPARITAKIT….
Trendikkäät VERKKARI TYYPPISET Housut v.208….käytössä silloin tällöin.
Klasikko PAITAPUSEROT ja Trendikäs Raita….
Tykkään ja KÄYTÄN MUSTIA Housuja YMPÄRIVUODEN, Keväästä Syksyyn näitä Vajaa lahkeisia housuja mm.
HOUSUT….Vajaamittaiset Lahkeet ja Caprit
FARKKUCAPRIT ja POLVIPITUISET Lahkeet myös myöhemmin KESÄLLÄ.
Tykkään myös TUNIKOISTA.
IHANA FARKKU LIIVIHAME tai Lappumekko…
Tykkään VALKOISISTA ja SINISISTÄ FARKKU Vaatteista….Pesuilla ja DENIMIN väreillä, on väliä EX MuotiIFarkku myyjällä. HYMY
FARKKU Caprit ja Takki….
FARKKU ja DENIM VAATTEET…
FARKKU SHORTSIT, Trendikkäät polvipituset lahkeet…jo vanhat minulla. KESÄLLÄ taas käytössä.
Trednikkäät ja IHANAT VALKOISET DENIM, Farkku vaateet…
Minulla on Koko ASU: Takki, Housut, Caprit, Hame…
Trendikkäät LEVEÄLAHKEISET ja halkiot lahkeissa. Käytössä silloin tällöin myös. IHANA ja Minun MUOTI&TYYLI kesä asu…Tykkäätkö?
TRIKOO HOUSUT, polvipituus ja Kukikas HAME kangasta…
IHANAT Uudet Kukka Kuosiset vaatteet, löytyivät Viime kesänä. EI vielä käytössä.
Trikoohousut, Hapsuliivi ja Trikoopaita ASU.
Tykkään ja Käytän myös ERILAISIA LIIVEJÄ Ympäri vuoden…
YLEISESTI käytänenemmän Hameita ja Mekkoja Kevät ja Kesä aikaan.
Syksyllä ja talvella HOUSUT Käytössä enemmän.
NYT KEVÄÄLLÄ vajaamittaiset lahkeet, Caprit ja Polvipituiset Shortsit käyttöön.
EN käytä paljon ….SHORTSEJA Kuin KESÄLLÄ
IHANAA Meillä Suomessa on jo KEVÄT….Lämpiä ja Valoisia Kevät Päiviä, Aurinko lämmittää jo päivällä…
Viikonloppuna näin 1. LESKENLEHDEN…Kevään merkki. HYMY
LUMI ja Jää sulaa…KEVÄT ETENEE.
JATKETAAN myöhemmin KESÄ Muodista ….STREET STYLE&TRENDS
Pohjois- ja Keski Suomeen TALVI, Lumi ja Pakkaset tulevat jo aikaisemmin.
LAPPI ja Hiihtokeskukset mm. Koli ja Vuokatti ovat Suosittuja MATKAILUKOHTEITA, Suomalaiselle ja Kansainvälisille turisteille ja matkailijoille.
Haaveilen, että pääsen joku päivä Katsomaan LAPIN REVONTULIA ja yöpyä, Lasi-iglussa. Lumikenkäkävelykin on vielä kokeilematta. Olen hiihtänyt runsaati elämäni aikana, Kyllä Nuorempana myös kilpaa kouluaikana, mutta EN tykkää. Testannut myös Lasketteula, En innostunut. Tykkäsin Pitkään LUISTELLA, myös matka Luistelua.
Olen Kyllä LAPISSA….ROVANIEMELLÄ…..Utsjoella asti Vieraillut ja matkaillut mutta Kesäaikaan. Myös Koli ja Hiihtokeskuksia on tullut nähtyä, Kesä ja Talviakaan.
LUNTA Meille ETELÄ-SUOMESSA kaupungista riippuen myöhemmin ja eri aikaan.
2020 JOULUKUUSSA, lopussa satoi Lunta PYSYVÄ LUMI ja Vesistö Jäätyi.
Suomen Pääkaupungissa… HELSINGISSÄ/ Stadi lunta runsaasti vasta Nyt ….tammikuussa 2021.
LÄMPÖTILA PAKKANEN….
JÄÄ…Jään muodostuminen
YMPÄRISTÖ Lumisena kauneimmillaan….JÄÄ….Jäätyminen….HAVUPUU, Runko MÄNTY…..Osittain lumessa, mistä päin Lumi on satanut. TUULI ja Lumi paljastaa ja peittää….
KUUSEN, pienkokokoisen Oksa…
Ensimmäiset Lumet, Kuusen oksalla…..
Ranta KOIVUN Oksa….INSTASSA 30 krt Tykätty
LUMI….JÄÄ
VESISTÖT…MERI, JÄRVET Jäätyvät
LUMI Kerääntyy, PAKKASTA ja VESI jäätyy pikku-hiljaa, Ensin rannasta….
JÄÄ on ensin kirkasta…
JÄÄN väri ja paksuus vaihtelee, ohuempaa alku talvesta ja Paksua Lopputalvesta,
Kevättalvi 2021….
JÄÄ ja LUMI Kerrostuu, väri muuttuu ja Jää paksunee…
Lumen peittämä JÄÄ, kuvattuna myöhemmin…RANNALLA….Lumen peitossa osittain, jääVIRTAKOHDAT pysyvät sulana….JÄÄN paksuus ja kestävyys vaihtelee
OHUT ja Paksumpi LUMIKERROS maassa ….
Lumessa jää JÄLJET….Kengän jäljet…
NUOSKASTA Lumesta voi tehdä esim. LUMIPALLOJA ja Lumiukon jne.
Minäkin INNSTUIN ULOKOILU ja Kävely lenkillä, Tekemään LUMIPALLON. Pakkaslumesta Lumipallo EI Onnistu.
LUMIPALLO…
LUMESTA voi rakentaa erilaisia Rakennelmia mm. Lumipalloja, lumilyjtyjä ja Lumiukkoja.
NUOSKA Lumi on märkää, EI pakkasta….
LUNTA sataa ja Maa, Ruoho ja Aluskasvillisuus peittyvät lumella…
LUMEN Peittämä JALKAKÄYTÄVÄ…..
HUOM….Kuvat on otettu eriaikaan Luonnossa.
MAISEMAT ja Ympäristö muuttuu päivittäin jne.
SUOSITTUJA Kuvia INSTAGRAMISSA 44 krt Tykätty…..KIITOS
TALVI SÄÄ ja LÄMPÖTILA Vaihtelee…
AURINKOA ei ole pitkään aikaan näkynyt, täällä päin ETELÄ-SUOMEA.
Myöhemmin Kevät Talvella tulee myös Aurinkoisia päiviä.
Kaupungilla Jalkakäytävällä….Märkää ja likaista Lunta, EI pakkasta
Nuoskaa LUNTA….Sukat ja Kengät Kastuvat….
Nauttikaa SUOMEN TALVESTA, Lumesta LAPSET, AIKUISET KOKO PERHE…
ULKOILU ja Raitis Ilma on TERVEELLISTÄ….
NYT Meillä Suomessa on Tammikuun PAKKASET….alle 10 C ja Yli 10
LUMI on ihanan valkoista, puhdasta …..VALOA Ympäristöön
Minä SOMESSA Ihastuin KITI KOKKOSEN, Näyttelijä mm. Ihana Tanhupallo hahmo….
INSTA Lumiukkoihin ja Lumiseen OK pihamaisemiin. SUOSITTELEN Ihania kuvia ja Tunnelmia. HYMY
ja minä Tykkään Pienestä PAKKASESTA, enemmän kuin Vesisateessa näin TALVI AIKAAN.
ETELÄ-SUOMESSAKIN LUNTA on satanut useamman kerran jo, sulaa pois…
LÄMPÖTILANVAIHTELUT ja SÄÄ muuttuu jopa saman päivän aikana. LUMI on ollut massaa vain muutaman pöivän ja sulanut taas pois. Pakkasta on ollut muutama aste.
SUOSITTU Kuva Toppatakki, Huppu 52 krt.. .
LYHYT TOPPAPUSAKKA ….
KATSO aiemmat ARTIKKELIT MUOTI&TYYLI…
TOPPAPUSAKKA, Lyhyt Toppatakki…
TOPPATAKKI 3/4 pituus…
ASUSTEET….
Kaulahuivi, Sormikkaat ja Hattu
Isot ja Neppari kiinnitys TASKUT….
TOPPATAKKI…Made in Finland, LUHTA
Vähiten käytetty
Todella Lämmin ja Paksu
VÄRI:Klassikko musta
MALLI: TOPPATAKKI 3/4 Pituus
Huppu on Kiva
Taskut edessä ja Hihassa
Nepparit ja Vetoketju
Yksityiskohdat ja taskut….
SYKSYLLÄ ja ALKU TALVELLÄ….On välillä vaikea PUKEUTUA OIKEIN ja SOPIVASTI
SÄÄN Ja LÄMPÖTILAN mukaan…
TAKKI Vaihtoehdot? TAKKI KIINNI VAI AUKI?
ASUSTEET vai ILMAN?
Syksy/TALVI ASUSTEET…
KAULAHUIVIT…SORMIKKAAT….HATUT
KAULAHUIVI, TUUBIHUIVI
Vanha ja IHANA, neuletuubihuivi. Kiva väri punainen.
ASUSTEET Sävy-Sävyyn tai kokonaan eriväriset, Minun MUOTI&TYYLIÄ….
KÄSINEET, Sormikkaat…
SORMIKKAAT, KÄSINEET
Neulesormikkaat, pehmeät ja lämpimät. Nyt alku Talvesta käytössä, tarvuttaessa.
Takin taskussa mukan jo Loppu Syksystä.
Trendikäs KALASTAJANHATTU….
HATTU….Vaihtoehto
Trendikäs KALASTAJANHATTU, Punaiset Tuubi-Neulehuivi ja Neulesormikkaat
Sama TOPPATAKKI….
TOPPATAKKI ja Nahkakäsineet
TALVI NAHKASAAPPAAT…
IHANAT ja vanhat NAHKASAAPPAAT. Vetoketjusivussa ja pieni Kanta. KÄYTÖSSÄ Housujen jaHameidne kanssa.
JOULUTONTUT 2019 ja 2020 Kuusen oksalla Puistossa….Joulukuu 2020PUISTOSSA Ulkoilua ja Kävelyllä….SÄÄNNÖLLISESTI
SUOMEN TALVI…
Meillä ETELÄ-SUOMESSA ON LUNTA satanut jo useaan kerran….Lumi Sataa, mutta sulaa pois muutamissa päivässä.