ULKOILU, Liikunta, Kävely ja Pyöräily Raikkaassa&Puhtassa SUOMESSA, Ilmassa on Ihanaa, Tykkään&NAUTIN. HYMY
Alku Keväästä ILMAT olivat vielä KYLMIÄ&KOLEITA, piti kääriytyä vielä Fleecehuopaan, että tarkeni mm. Aamu ja Välipalan syöntiin Puutarhassa, Parvekkeella…
KEVÄT 2016…
KEVÄT Kukat olivat Pääsiäsenä Ensin Keltaiset MiniNarsessit.
NYT Toukokuussa, yöt kylmiä ja Pieniä pakkasia kestäviä KEVÄÄN ORVOKKEJA. RUUSUJA ostin Sisälle Leikkokukkina ja Ruukussa miniruusuja, kun TYKKÄÄN RUUSUISTA.
1. KEVÄÄN PUUTARHA Kukat….ORVOKIT, runsaasti väri ja koko vaihtoehtoja
SUOMEN KANSALLISKUKKA on KIELO
Kasvaa Suomen LUONNOSSA, LUONNON KUKKA
MYÖS yksi minun monista, SUOSIKKIKUKKA.
KATSO aiemmat KEVÄT 2016….
11. Toukuuuta ja ULOS LUONTOON KEVÄT SURANTA,
KIEHTOVAT LUONTO JUTUT ja Tekstit.
OLEN Siis LUONTOA RAKASTAVA ja PUUTARHOISSA, PARVEKKEISTA, PIHOISTA JA PUISTOISTA Nauttiva ja Viihtyvä AIKUINEN NAINEN, Ihminen.
LISÄKSI Tykkään Poimia ja kerätä LUONNON KUKKIA, kasveja.
KIELOJA, joka on SUOMEN KANSALLISKUKKA.
Minun 1.SUOSIKKI KUKKA…Kaunis ja Yksinkertainen, Ihana Tuoksu.
Myös Tienvarsilla ja pelloilla on IHANIA LUONNON KUKKIA ja KASVEJA.
Minun Keittiö 2016…LUONNON KUKKIA
Ihanan Värikkäitä Luonnon kukkia, kasveja.
…
KESÄ 2016
KESÄ 2016
PUUTARHA/PARVEKE
Minun valinnat… KESÄ 2016
Minulla on AINA MARKETTOJA eli Päivänkakkaroita. Niitä kasvaa myös Luonnonavaraisina pihoilla ja tienvarsilla.
Myös KELLOKUKAT ja MURATIT kuuluvat minun PUUTARHAAN ja PARVEKKEELLE. Ne kasvavat alaspäin ja roikkuvat nätisti.
LUMIHIUTALE… ovat Yksinkertaisia, kauniita ja näyttäviä kukkia.
PALJON KUKKIA JA KESTÄVÄT PITKÄLLE SYKSYYN. Kasvavat myös alaspäin, siis Hyviä Amppelikukkia. ERIVÄRISIÄ, löysin tänä vuonna liloja ja punaisia, mutta OTIN kuitenkin VALKOISIA.
PETUNIAT
RUNSAASTI väri vaihtoehtoja, on kaksivärisiä ja yksivärisiä. PÄÄDYIN Tänä vuonna, jostain syystä PINKKIIN ja Punalilaan väriin. MYÖS LOPELIAT näissä amppeleissa, Petyniöiden kanssa ovat punaliloja. EN löytänt MYYMÄLÖISTÄ VALKOISIA Lopelioita, oli vain Sinisiä. MIKSI niin? VALKOINEN on minusta parempi väri. MAKU ASOITA KYLLÄ.
ALOITAN Puutarhan SUUNNITTELUN JA TEKEMISEN, ISTUTTTAMISET KESÄN amppeleista ja ruukuista. MIETIN VALMIIKSI Värit ja kukat, paikat jonne ne istutan. OSTOKSET teen pikkuhiljaa, isutan ja ostan ja lisään tarpeen mukaan, kukkia ja kasveja.
TRENDIKKÄÄT ERILLAISET MAUSTEYRTIT ja KASVIT
OTIN YRTTEJÄ… Basilikaa, Oreganoa ja Curryä, kun käytän näitä KotiKokkailuissa.
LISÄKSI otan Ruohosipulia, MANSIKOITA ja UUTENA ajattelin kokeilla TOMAATTIEN kasvatusta, kun tykkään niistäkin.
TERVEELLISTÄ&TRENDIKÄSTÄ…
LUONNON KASVIT&YRTIT
Myös LUONNOSTA löytyy erilaisia Yrttejä ja Kasveja, joita voi syödä ja käyttää KEITTIÖSSÄ Ruanlaittoon. KATSO Mistä KERÄÄT Syötäviä Yrttejä ja Kasveja, ei Isojen teiden varsilta.
Olen maistellut Suomalisten Pernteistä, Muurahaisten pissaa Kepistä, makeaa ja kerännyt Ketunleipiä, Metsämansikoita heinään mm.. Voi kerätä Nokkosia, koivun tuoreita lehtiä ja voikukanlehtiä jne.
VIIHDYN PUUTARHASSA,
PARVEKKEELLÄ ja PIHALLA
OLEN HARRASTANUT Kukkien ja kasvien kanssa Puuhastelua, kasvatusta Lapsuudesta asti ja jatkan edelleen. Minä NAUTIN katsella ja seurata kasvua ja möyhiä mullassa käsineni, siinä eivät Kynnet ja kädet kestä Kauniina. Minua EI haittaa, OLEN MULTASORMI &VIHERPEUKALO etenkin Kesäisin.
Olen Kokeillut& Kasvattanut monenlaisia mm. vihanneksi ja kasviksia ihan siemenistä, erlaisella menestyksellä. Tillit, Persilja, Lehtisalaatit, Pinaatti ja RUOHOSIPULI ovat VARMOJA KASVAJIA, minun kokemuksen mukaan.
Olen kokeillut myös, porkkanoiden, punajuurien ja erilaisten sipulien kasvattamista. Ovat jääneet pieniksi kasvultaan. OLEN myös NÄHNYT Maalla ja kunnon kasvimailla IHASTUTTAVIA ja isoja kaaleja, porkkanoita jne. IHANAN MAALLA JA MÖKILLÄ VIETYTYN LAPSUUDEN AIKANA, olen Myös osallistunut Perunan ja puiden istutukseen ja Heinäntekoon mm. KASVUPAIKKA ja KASVU OLOSUHTEET VAIKUTTVAT Suuresti, mikä on kasvatuksen lopputulos. AINA ei vaan ONNISTU, koti kasvattajalla.
VIIHDYN PUUTARHASSA myös…GRILLATEN HERKUTELLEN ja IHAN RENTOUTUEN, LAISKOTELLEN…
Nyt Säiden lämmetessä jo tarkenee oleilla Puutarhassa, Parvekkeella ja NAUTTIA…
TÄSTÄ jatketaan PUUTARHAN SUUNNITTELUA, ETSITÄÄN VINKKEJÄ, IDEOITA ja valmistamista KESÄ KUNTOON…
Väliin muita aiheita…
ELÄMÄ on KIEHTOVAA, monenlaista Ihmeellistä Asiaa&Tapahtumaa… OLEN KIINNOSTUNUT&INNOSTUNUT Monista eri aihealueista…HYMY
AARRE. Minun kotikirjastossa. Suomalainen Lehti, julkaistu alkuvuosi 2016
ANSIOT
BOWIEN levyjä on myyty v.2009 asti, 136 miljoonaa kappaletta.
1996 Nimitettiin ROCK and ROLL Hall of Fame.
2007 Oma TÄHTI Hollywood, Walk of Fame.
2013 LONTOO Victoria&Albert MUSEOSSA NÄYTTELY
DAVID BOWIE IS…
Näyttelyn näki Lontoossa, yli 300.000 ihmistä 4 kk aikana.
NÄYTTELY KIERTÄÄ MAAILMALLA, Kesäkuussa 2016 ITALIASSA.
NÄYTTELYSTÄ ELOKUVA, julkaistiin 2014.
BLACK STAR 2016 Bowien Viimeinen ALBUMI, NOUSI ALBUMILISTAN Ykköseksi Yhdysvalloissa Ensimmäisen kerran.
2013 THE NEXT DAY Albumi 2. SIJA.
2016 BOWIELLE Rekisteröitiin Oma TÄHTIKUVIO,
hänen kuolemansa jälkeen.
Tähtikuvio näkyy, MARSIN Lähellä. Tähtikuvio muodostuu 7 tähdestä, jotka muodostavat SALAMAN. Lähes samanmuotoinen Salama oli Piirretty Bowien kasvoihin, 1973 ALLADIN SANE albumin kannessa.
David toimi laulajana, 3 muuta bändin jäsentä. Uusi raaempi hevy versio ”Look back in anger” Julkaistu studioversiona, v. 1991 LODGER uusintajulkaisuussa bonuskappaleena. Kitaristi Reeves Gabrels ja merkittävä yhteistyökumppani 1990 luvulla. Taiteellisesti ratkaiseva, irti kaupallisuudesta ja tekemään musiikkiaa omilla ehdoillaan.
JULKAISUT 2 studio Albumia,
Tin Machine ja 2. ja 1 Live albumin.
TIN MACHINE menestyi hyvin Englannissa 3. Ja USA 28. MyytiinYli 1 milj. kappaletta.
SOOLO SINGLE Real Cool World, teema biisi Cool World elokuvaan. Tanssillista jazzia, Nile Rodgers tuottajana, myös Lets Dance, 1993 BLACK Tie WHIte Noise.
Minulla on TIN MACHINE ALBUMI v. 1989, Julkaistiin toukokuussa.
Se ei kuitenkaan minulle tehnyt vaikutusta ja jäi vähemmälle kuuntelulle. Muistaakseni muutama kappale oli ihan ok ja tykkäsin. En ole kuunnellut albumia aikoihin, joten en enää muista mitkä kappaleet. PITÄISIKIN joku PÄIVÄ Soittaa ja mustella VANHOJA ALBYMEJA, Bowien ja muideln Musiikki Artistien. ENSIN kyllä pitäsi hankkia, LEVYSOITIN kun vanha on jo entinen.
1990 …BOWIE 43 v.
SOUND VISION MAAILMAN KIERTUE
Bowie Ilmoitti ja esitti Kiertueella, viimeistä kertaa vanhoja kappaleitaan.
SUURET KLASSIKOT; Ashes to Ashes, China Girl, Fame, Heroes, Lets Dance, Life on Marc, Modern Love, Space Oddity, STARMAN….
Uudellen julkaisuja Bowien varhaiskaudelta ja lisäksi bonuskappaleita 1981-84 ja 1990-1992
ELOKUVA 1992
THE LINGUINI INCIDEN
Romanttinen komedia, Rosanne Arguette vasta näyttelijätterenä. JULKAISTU uudellen Dvd 2000, Shag O Rama.
LIVE AID
1992 FREDDY MERCURY MUISTOKONSERTTI
Duetto Under Pressure, Annie Lennoxin kanssa. ALL THE YOUNG DUDES, Bowie soitti saksofonia ja HEROES… Video kooste 1992 ja Dvd 2000.
YKSITYIS ELÄMÄ. PERHE.
2.AVIOLIITTO IMAN ABDULMJDIN KANSSA
SIVIILIVIHKIMINEN 24.4.1992 Lausanne, SVEITSI.
KIRKKOHÄÄT 6.6. St. James Episcopal Churchissä FIRENZESSÄ.
Kansainvälinen Somalialainen MALLI Iman ja David, olivat alkaneet seurustella 1990 lopulla. Imanilla oli Tytär v. 1978. Davidillä Poika 1. Avioliitosta Joyey, Duncan v. 1971.
KUTSUVIERAINA mm. Yoko Ono, Bono, Brian Eno, Jerry Hall, Bianga Jagger, Bowien äiti ja George Underwood.
2000 vuonna IMAN ja DAVID saivat TYTTÄREN, Aleksandria Zahra.
***
1992 ELOKUVAROOLI
n. 2 min TWIN PEAKS, Fire Walk Whit Me.
Elokuva perustui, TV SARJA 1990 POPULAARIKULTUURIN SUURIMPIA MUOTILMIÖITÄ. TV-sarja oli Monitasoinen, yhdisti murhamysteeriä, saippusoopperaa ja komediaa.
UUSI ALBUMI
BLACK TIE WHIT NOISE v. 1993
Oli Bowien hääalbumi, häitä varten sävellettyjä instrumentaali musiikkia.
MENESTYI. SINGLE, Jumple They Say. Brittilistan 9.
Ja taiteellinen video, uran parhaimpia.
1993 THE BUDDHA OF SUBERBIA
BBC MINI Tv-sarjan soundtrack 1993.
Yksi nimikappale käytettiin, joten itsenäinen teos Albumi.
BOWIE yksin säveltänyt kaikki kappaleet, myös The Man Who Sold World. Kummankin levyn pitkäaikaisempi, menestystys kaatui kun, ei ollut markkinointia tai kiertuetta.
1995 Työ nimi, Leon.
1. OUTSIDE,
The Nathan Adler Diaries, A Hyper Cycle albumi.
MENESTYI, Britannia 8. Ja USA 21. THE OUTSIDE TOUR Kiertue ulottui yli 20. Maahan, 1995-1996. Kiertueella 30 eri kappaletta, 13 uutta tai uudehkoa.
WORLD ART….Andy WARLHOUSE
1994
BOWIE harrasti maalaamista, useitä näyttelyitä ja yhteisiä projekteja. BOWIE oli myös innokas taiteen kerääjä.
Melodellista poppia, kuten aiempi Bowien tuotanto.
1997 OMA TÄHTI HOLLYWOOD WALK OF FAME
1998 ELOKUVA VELVET GOLDMINE, elokuva perustuu löyhästi Bowieneen. BOWIE kielsi musiikkansa käyttämisen.
1999 BOWIE Duetto Brian Molkon kanssa, Placebon
Whit out You I am Nothing.
ALBUMI 2002 HEATHEN
Albumi oli tummasävyismpi, Bowie vanhettunut. Soitti albumilla useita instrumenttejä.
Levy sai hyvät arvostelut ja MENESTYI.
ALBUMI REALITY 2003
Maailmanlaajuinen kiertue 2003-2004.
MYÖS SUOMESSA 2003 JA KESÄKUUSSA 2004.
….SAIRAUSKOHTAUS, valtimotukos ja leikkaus 2004 kesken kiertueen.
…
66 VUOTIS PÄIVÄN KUNNIAKSI 2013 SINGLE;
WHERE WE ARE NOW?
ALBUMI
NEXT DAY 2013
…
KAUNIS, YKSINKERTAINEN&KOSKETTAVA JÄÄHYVÄINEN Davidiltä Meille Kaikille, jotka Arvostimme, Rakastimme&Seurasimme Hänen Elämäänsä&LAHJAKKAAN, MONITAITOSEN TAITEILIJAN Uraa. KIITOS.
VIIMEINEN JULKAISU
69 VUOTIS SYNTYMÄPÄIVÄNÄ 8.1.2016,
ALBUMI BLACK STAR
10.1.2016
MAAILMALLA LEVISI TIETOA…
YLLÄTTÄVÄ SURU UUTINEN
DAVID BOWIE ON KUOLLUT
Bowie kuoli Kotonaan NEW YORKISSA, läheistensä ympäröimänä.
TAISTELTELTUAAN MAKSASYÖPÄÄ VASTAAN, 18 kk. Bowie toivoi testamentissaan, tuhka siroteltaisiin Budhalaisin menoin Indonesialiselle Balin saarelle. BOWIE jätti omaisuutensa, Puolisolleen Imanille, Pojalleen Duncanille ja Tyttärelleen Aleksanderille, pitkäaikaiselle avustajalle ja tyttären hoitajalle.
Kuolintodistuksen mukaan, BOWIE Tuhkattiin 12.1.2016.
DAVID BOWIE asui ja eli loppuaikansa perheensä kanssa, New Yorkissa. Davidillä oli Duncan poikansa huoltajuus. Näyttäytyi harvoin julkisuudessa, toimi koti isänä, maalaten ja keräten taidetta.
DAVIDIN Poika 1. Avioliitosta Angien kanssa, DUNCAN JONES v. 1971, toimii elokuvaohjajana.
DAVIDIN Tytär 2.Avioliitosta Imanin kanssa, ALEKSANDRA,
lempinimi LEXI? v. 2000 on opiskelija.
MINÄ&DAVID BOWIE
Minulle uutta tietoa runsaasti 1991 alkaen. Olen seurannut BOWIEN uraa, mutta en enää niin aktiivisesti 1991 ja 2004 jälkeen. Pitääkin tutustua ja perehtyä viimeiseen vuosikymmennen ja kehuttuihin albumeihin. EN ole ostanut vielä…viimeistä BLACK STAR Albumiakaan.
Taide keräily ja julkisuudesta vetäytyminen oli tiedossa. BOWIE oli vuosikymmenien ajan MUUSIKKO STARA&Legenda, Edelläkävijä, sai elää mielenkiintoisen, pitkän ja Rikkaan elämän, niin yksityiselämssä kuin ELÄMÄNMITTAISEN MUUSIKON URANSA AIKANA. Bowie oli jo vanha mies, mutta Sairaus ja kuolema yllättivät kuitenkin.
Tiesin kyllä BOWIEN moni lahjakkuudesta, mutta en tiennyt TAIDE MAALAUKSESTA. AINA oppii jotain uutta, mielenkiintoista pitääkin tutustua ja tutkia lähemmin. Nyt muistelemaan ja jään odottelemaan MUISTOKONSERTTIA…
1.MUSIIKKI. TV. MUSIIKKIVIDEOT. ELOKUVAT. TV-ohjelmat ja konserttitaltioinnit. VIDEOT ja YouTube.
IHANA AINUTKERTAINEN ELÄMÄ…
MUISTOT JA MUSIIKKI ELÄÄ IKUISESTI.
KAUNIS KIITOS vielä Viimeisen Kerran BOWIE, Monipuolinen&Lahjakas TAITELIJA-ARTISTI, Muusikko, Sanoittaja-Säveltäjä, Tuottaja, Näyttelijä, Perhe Ihminen, myös maalari ja taiteen Ystävä, keräilijä….
I ENJOY LIFE&READING. WORLD&HomeNEWS, CULTURE, Trends, INFO, Sience, Fashion, ART…Fasinating….SMILE
Minun 5. Osainen BOWIE juttu ja lisäksi muistelut.
KATSO INFO DAVID BOWIE
Katso lisää Kuvia&Infoa PINTEREST…
LÄHTEET:
Kirja kotikirjastostani, Tenho Immonen David BOWIE-Rockin Kamelontti v. 2005.
David BOWIEN Musikki, Video ja Elokuvatuotanto vuosikymmenien ajalta.
MUISTOJA Keikalta..lisäksi festarinauha ja T-paita. HALUAISIN SÄILYTTÄÄ PÄÄSYLIPUT.. RAKKAINA MUISTOIN
HALUAISIN SAILYTTÄÄ PÄÄSYLIPUT
Nykyaikana ne otetaan monta kertaa pois Sisääntulon yhteydessä, kun menee Keikalle. EI HYVÄ ASIA.
SUOMALAINEN SUOSITTU KESÄFESTARI
PROVINSSI ROCK. SEINÄJOKI
20.6.2004
LEHTILEIKKEET ovat SEINÄJOEN Paikallislehdestä, Keikan jälkeiseltä päivältä.
1.UNELMIENI TÄYTTYMYS…
MINÄ Onnekseni SAIN LIPUT OSTETTUA ja KÄVIN KATSOMSSA DAVID BOWIE LIVE KEIKKAA SEINÄJOELLA 2004.
Aiempaan Helsingin Konserttiin, EN saanut LIPPUJA.
Kerran aiemmin olin Tukholmassa, samaan aikaan kun BOWIELLA oli keikka. En saanut kaveria, Kyllä harmitti. Tuttava toi paidan lohdutukseksi. HYMY.
ONGELMA AINA SUOMESSA….LIPPUPALVELU on tukossa, jonotusta ja VAATII TYÖTÄ ja Kärsivällisyyttä. LIPPUJEN SAAMINEN EI ole HELPPOA. ONNISTUU pääsemään puhelimitse, läpi On ONNEKAS ja saa LIPUT SUOSITTUUN KONSERTTIIN.
KAIKKI HALUKKAAT EIVÄT S LIPPUJA. LIPUT MYYDÄÄN LOPPUUN.
UNELMA&ODOTETTU DAVID BOWIEN
NÄKEMINEN…MUSIKKI KEIKKA LIVENÄ
Ensiksi varmistin vielä, että HYVÄ YSTÄVÄTTERENI lähtee REISSUUN ja KEIKALLE MUKAAN…En tykkää käydä SUURISSA Yleisötapahtumissa, konserteissa jne. YKSIN. Joten Kaveri oli AJOISSA Kysyttävä&VARATTAVA.
Aloitin jo ajoissa suunnitella Tulevaa Keikkaa, Lippujen ostamista, aloitin aamulla soittamisen, jatkoin niin kauan… ja pääsin läpi. Helpompi läpi pääsy oli varmaan, kun edellinen Keikka oli vasta ollut n. 1/2 vuotta sitten.
Katselin, tutustuin, Bowien ja Provinssirockin kotisivuihin. Seurasin lehdistöä. TSEKKASIN ohjelmaa viikottain. Ja ODOTIN…ODOTIN…
SUOMESSAKIN MATKAT ovat pitkät KEIKOILLE…Toisella puolella Suomea.
MATKAA KEIKKA paikakkunnalle tuli yli 400 km ja aikaa matkaan, meni monia tunteja. Päätimme Ystävättereni kanssa lähteä ajoissa liikkeelle, jo edellisenä päivänä. Autolla matka sujuisi helpoiten, joten auto oli etsittävä lainaksi. Reissukaverini, Anu lupasi järjestää auton. Minun Toinen ystävätär asui Tampereen lähellä, sovin tapaamisen ja yöpaikan sinne. Tuli muuten mieleen… Käykö kukaan enää Yökylässä, kavereiden, sukulaisten luona? MATKA ja KEIKKA REISSU SUUNNITTELUA. Yöpymispaikka ok, Saisimme ajella rauhassa, oleilla Tampereella ja samalla kyläillä TUTTUNI luona.
Ystävättereni Anu, sai Siskoltaan luotettavan auton lainaksi. Hän ajoi, minä olin kartan lukija. Minä tulin Junalla Lahteen, josta Ystävättereni poimi minut kyytiinsä. Lähdimme jo päivällä liikenteeseen. Kiertelimme Tamperella ja ostimme eväitä keikalle. Illalla menimme Toisen Tuttuni luokse vierailulle ja yökylään. Samalla tuli Tuttava vierailu, ei ollut vähään aikaan nähty, kun oli muuttanut toiselle paikkakunnalle. Siinä Keikkaa edeltävä ilta meni rattoisasti Tyttöjen/Meidän Naisten kesken. Juoruillen, viinin maistelun ja ruokailun merkeissä. Kiva ilta. HARMI kun monet Tutut ovat ja asuvat eripakkakunnilla, eri puolilla Suomea.
Seraavana aamuna lähdimme jo ajoissa ajelemaan, kohti Seinäjokea. Emme kumpikaan paljon ole siellä päin vierailleet, uutta ja odottavat fiilikset. Suomenkin Matakilu avartaa. Mikäs sitä oli matkatessa, parhaimman SUOMEN KESÄN aikaan. Kerran pysähdyimme, syömään eväitä ja lepo tauolle ja ajelimme Hotelille. Otimme huoneen haltuun ja lähdimme katselemaan kaupunkia. Samalla tutustuimme kaupunkiin ja tutkimme, mistä miten pääsemme FESTARI ALUEELLE. Helpot Bussikyydit oli järjestetty edestakaisin, Festarialueelle. HIENOA.
Mennimme Lepäämään ja valmistautumaan Hotellille. AIKAA oli. Anu ei niin keikkaa odotellut, tuli Hyvänä Ystävänä mukaan seuraksi. ARVOSTN&Rakastan Ystäviäni. Minulla on muutama Hyvä Ystävä. Minä olin ihan Innoissani ja Selitin Bowiesta tarinoita jne. en meinnaut jaksaa odotaa JÄNNITTI…..AIKA kuluu kuitenkin mukavasti, kun on Hyvää seuraa. Hyvissä ajoin menimme PROVISSIROCKIN Festarilueelle…kun emme aiemmin olleet, siellä käyneet. Muuten minä olen, Reissuilla ja Festareilla käynyt. Meillä oli eväät mukana repussa.
ONNEKSI hotellilta oli lyhyt matka Kävellä paikaan, josta bussi lähti. Bussilla kuljimme edes takas Festarialueelle, emme viitsineet kävellä.
Siellä sitä sitten oltiin Ihmismassan keskellä. PROVINNSIROCK Eka Kerta. Ihmeteltiin ja kierreltiin aluetta. Päädyimme Baarialueelle odottamaan. Välillä kävimme syömässä…RUOKATARJOILUT olivat HYVÄT.
Ennen PÄÄESINTYJÄ DAVID BOWIETA oli
4 RUUSUA Lämmitelijä bändinä.
Tykkään, Arvostan Lahjakkaita MUUSIKOITA, myös ALANGON Veljeksiä.
Alangon nuorempi veli, Ilkka on 4RUUSU bändissä. Erinomaisesti vetivät keikan ja lämmittivät, meitä Katselijoita Pää Esiintyjää varten. On kotona myös cd. HYMY.
Ilma oli epävakaa, satoikin. Onneksi Bowien Tullessa lavalle, aurinko paistoi ja sade loppui. ULKOLAVA Ei olisi ollut kiva katsella pitkää keikkaa, läpimärkänä.
MUSIIKKIMAAILMAN SUURI TÄHTI
David BOWIE tuli ajoissa…
KAIKKI Muusikot, Esiintyjät eivat tule paikalle ajoissa.
HYVIN NÄKI keikan ja Davidin, kun oli lavan kummallakin puolella ISOT valkokankaat/Screemerit, joista näki Hyvin mitä lavalla tapahtui. Bowie laittoi vielä lavan taakse oman videon. Mittavat järjestelyt. PITKÄ tauko lämppärin 4RUUSUN ja BOWIEn välissä. Ei hyvä…mutta kai tarpeellinen roudareille?
IHANIA. HUIPPU HETKIÄ ELÄMÄSSÄ NAUTIN&VIIHDYIN…
Olin Innoissani, lauloin, heiluin&tanssin ja taputin, tahdissa, ELIN koko keikan ajan mukana. Siirryimme keikan puolivälin jälkeen lähemmäs lavaa, katselemaan ja kuuntelemaan. DAVID vitsaili ja kertoili juttuja kappaleiden väläillä. Tungosta oli lavan edessä ja lähellä keikan aikana. Keikka oli Tunnelmaltaan erinomainen.
BOWIE on Live, Lava karsmaattinen ja HIENO MUUSIKKO ja ESIINTYJÄ. Osaa Kyllä ottaa yleisönsä ja viedä mukanaan, MUSIIKIN IHMEELLISEEN&Valloittavaan maailmaan. Viimeisten biisien aikana, lähdimme kävelemään pois jo alueelta. Emme tulleet muita katsomaan. Menimme takas hotelille söimme ja vietimme ILTAA HOTELLIN Baarissa.
Otin kuvia AINUTKERTAISEST Reissusta ja Keikalta….HARMIKSENI Tietokoneeni kaapattiin, menetin kaikki vanhat ja arkistoimat kuvat, tiedostot jne…myös Bowien keikka kuvat. MITÄ Tästä Opimme KOPIO. VARMUUS TALLENNA kaikki tiedostot.
NUKUIMME YÖN Hotellissa. Seraavana päivänä lähdimme takaisin, kotia kohti. Paluu Arkeen…
KEIKALLA ESITETTIIN 27 Kappaletta
Ashes to Ashes, China Girl, Bring Me Disco King, I am Afraid of Americans, Hereos, New Killer Star, *Modern Love, *Fame, Hallo Spaceboys, Under Pressure,White Light, White heat, *Ashes to Ashes, The Motel, Suffragette City, *Ziggy Stardust,
Rebel Rebel, Battle for Britain, *All the Young dudes, Reality, Life on Mars, Sister Midnight, The Man Who Sold the World, *Changes, The Lonliest guy, The Supermen Quicksand, Be My Wife ja Diamond Dogs.
Minun Suosikki, Tuttuja Kappaleita
KATSOJIA oli yli 20.000
HYVIN SEKAAN MAHTUI. EI ollut suuria tungoksia sisääntuloissa. JÄRJESTELYT Toimivat hyvin.
Keikka oli illalla, muistaakseni alkoi 19 ja loppu 21.00…
MUSIIKKI…IHANAT MUISTOT ELÄVÄT IKUISESTI…
MUISTAN tuon Reissun ja Bowien keikan, kuin eilisen päivän, siis hyvin.
YKSI Minun ELÄMÄNI HIENO PÄIVÄ…
HUIPPU HETKIÄ 10
MUSIC&MEMORIES, Moments, LIFE, Hope, LoVe&PEACE…
KEEP LIFE&Me GOING&SMILING….
SMILE
ME. SPRING Look…22.4.2016 Hiii There My LOVELY Friends! Have NICE&Enjoy Days&Weekend. SEE U. SMILE
2. ALBUMI. Maailmalla tunnettu SINGLE, Space Oddity.
BOWIE NEWS…
KAUNIS, YKSINKERTAINEN&KOSKETTAVA JÄÄHYVÄINEN Davidiltä Meille Kaikille, jotka Arvostimme, Rakastimme&Seurasimme Hänen Elämäänsä&LAHJAKKAAN, MONITAITOSEN TAITEILIJAN Uraa. KIITOS.
NOMINATED for BILLBOARD MUSIC ADWARDS 2016. Top Rock ALBUM
DAVID MUSIIKKI RINTAMA HILJAISTA… odotteli RCA levyhtiön kanssa tehdyn sopimuksen loppumista.
TAVOITE KAUPALLINEN MENESTYS
14. ALBUMI
1. SUURI **2003 LETS DANCE
HIENO, tansittava, rytmikäs, melodinen, kivaa musaa ja lyrikat ja mielenkiintoinen ALBUMI, musiikki. IHASTUIN HETI Minä myös. EMI levyhtiön kanssa yhteistyötä.
LETS DANCE….HYVÄT ARVOSTELUT JA KAUPALLINEN MENESTYS TARINA. SUOSITTU YMPÄRI MAAILMAA.
Modern love, China Girl, LETS DANCE, Whitout You, Cat People…
15. ALBUMI
1984 TONIGHT
Pop musiikika ja sopi Muusiikin valtavirta kuuntelijoille. OSA vanhoista kuuntelijoista, faneista ei tykännyt.
LEVYÄ EI arvostettu. David itsekkin vähätteli. Albumi oli vähän aikaa Englannin, LISTA KÄRJESSÄ.
SUPERTÄHDEN URA laskuun…
*1985. LIVE AID KONSERTTI
*SINGLE&VIDEO… LETS DANCE.
YHTEISTYÖTÄ Mick Jaggerin kanssa.
LETS DANCE David&Mick. MAHTAVA, RYMIKÄS ja IHANA MUSIKKI&SANOITUS…
Minä MYÖS Tykkäsin Heti. HYMY.
1986
IGGY POP ALBUMI
SOOLO LEVY, BLAAH BLAAH.
David teki yhteistyssä Iggyn kanssa Musiikki albumin. Vrt 1976. 2. Yhteistyö kausi.
OSTIN….KUUNTELIN myös…Kiinnostava, mutta EI BOWIEN tasoista tai voittanutta.
PALJASTUSKIRJOJA&UUTISIA …. HUUME SEKOILUISTA, MIELENTERVEYS ONGELMIA Suvussa, Tärkeä VELIPUOLI Terry, Itse Murha 1985…Kts. Lapsuus aika.
BOWIEN OMAA MUSIIKKIA….ODOTETTUA…
16. ALBUMI
*1987. NEVER LET ME DOWN
ALBUMI tai Singlet. EI menestystä.
Minä KYLLÄ tykkäsin, OSTIN HETI.
Minun Suosikki kappaleita, Day in Day out, NEVER LET ME DOWN, Shanin Star ja Zereos.
1989- 1991 TIN MACHINE, Bändiprojekti …
DAVID kommentoi myöhemmin 1980 ”KAUPALLISUUS vei TAITEESTA LUOVUUDEN”.
MUUSIKKO☆NÄYTTELIJÄ
ELOKUVIA. NÄYTTELIJÄ URA
NÄYTTELEMINEN&PANTOMIIMI
DAVID aloitti Esiintymisen jo kouluaikoina. David aloitti myös näyttelemisen jo 1967, mykkä filmi THE IMAGE. Harjoitteli mm. Pantomiimiä, AJATUS ” taitelija voi kokeilla ja ottaa riskejä, BBC radiossa MUSIKKKI Sessioita v. 1967, oli oma mimiikka ja musiikki ryhmä Feathers esiintyi n. 10 kertaa, laulukilpailussa…
NÄYTTELIJÄ URA
1980 Debyytti BROADWAYLLA, ELEFANTTIMIEHENÄ.
Arvostettu ja menestksekäs Rooli suoritus.
David teki isojen tuotantoyhtiöiden elokuvia, mm. Labyrintti ja The Hunger.
Minä Innostuin Musiikin lisäksi Davidin tekemistä Elokuvista, rooleista ja musiikista. YKSI 1.Minun SUOSIKKI Elokuva on..
1983 Merry Christmas Mr Lawrence
OHJAUS: Nagisa Oshima
David esitti siinä elokuvassa, pääroolia ENGLANTILAISTA aremeijan, johtajaa muistaakseni Upseeria, joka oli joukkonsa kanssa joutunut Japaniin Sotavangeiksi. Kiehtova ja HIENO TARINA. Kävin katsomassa ensin ELOKUVISSA…Onneksi tuli myöhemmin TV:stä 1988 ja sain Nauhoitettua ELOKUVAN VHS kasetille. Siis VHS kasetit olivat, ennen dvd ja Blue raytä, käytettiin samalla tavalla.
AINA YHTÄ IHANA. Olen katsonut elokuvan monta kertaa. En katso kuin Suosikki elokuviani, useamman kerran. SIIS VHS Elokuva video, on jo VINTAGE. HYMY.
Olen katsonut myös Hungerin ja Labyrintin.
MUSIIKKI VIDEOT…
HIENOJA TARINOITA. MUSIIKKI. VIDEOT
Uranuurtaja, edelläkävijä Musiikissa ja myös, Musiikki videoiden tekijänä.
Suosikkeja on monia…Vähemmän niitä, mistä en tykkää. HYMY
Tykkään Yleisesti DAVIDIN Taiteellisesta, Idearikkaasta, koeiluhaluisesta, UUSIA Ideoita&Trendejä, Individulaiisesta AINUTLAATISESTA &PERSOONLLISESTA TYYLISTÄ ja mielestäni David oli myös ESTEETIKKO.
David oli Kiinnostunut Maailmasta&Elämästä, Amerikkalaisuudesta, Buddhan uskonnosta, Japanista ja Itämaisesta kulttuurista, Muodista ja Trendeistä, Taiteesta mm. Andy WARHALL, Pantomiimi ja Teatteri, Matkustelusta, Musiikista, Kissoista?Lukemisesta, Perheestä….
NYT minä ymmärrän, miksi David BOWIEN MUSIIKKI, Videot, Elokuvat ja Taiteellinen persoona AINA kiehtoivat minua….
Minä olen ESTEETIKKO&Rakastan&NAUTIN ELÄMÄSTÄ. Minulla ja Davidillä, on useita samoja kiinnostuksen kohteita. MUSIIKKI 1, Buddha ja Filosofia, Itämainen kulttuuri, Teatteri ja pantomiimi, Elokuvat, Taide, Muoti&Trendit jne.. USKOMATONTA…Maailman toisella laidalla, voi olla samanhenkinen Ihminen ns. SOUL MATE…. Arvostan&Tykkään…IHANA MAAILMA&Elämä…
EN ole mikään FANITTAJA ja ns. Fani, en ole Ollut koskaan. Minua Kiinnostaa, Innostaa, Viehättää ja KOSKETTAA Muutamat Ihmiset, Kotimaassa ja Maailmalla… heidän aikaansaannoksensa ja ELÄMÄ IHMISENÄ.
TÄRKEÄ KIITTÄÄ ja ARVOSTAA, Tuoda Esille&Tukea.
KÄYDÄ LIVE KEIKOILLA, KONSERTEISSA, NÄYTTELYISSÄ ELOKUVISSA jne…
ELÄMÄN Hienot&IHANAT HETKET&IHMISET.
Suosittelen Lämpimästi
HYMY
Minulla on 2 BOWIE T-paitaa, pinssejä mm. TÄMÄ olisi myös KIVA saada. HYMY
Wikipedian mukaan tarkoitaa, Rockin tyylisuunta 1970, jossa korostetaan musiikin esittäjän ulkonäköä, loistokkuutta,melodramattisuutta, esteettisyyttä, androgyynistä pukeutumista. Leikittelyä pukeutumisella, esiintymis asuilla.
BOWIE hyödynsi ZIGGY hahmossaan mm., Japanilaista Kabuki ja no teatteria, pantomiimiä ja androgyynisyyttä. Tyyliin kuului, vahva meikki, oranssipunertavat hiukset ja kimaltava pukeutuminen.
David oli 1972 Melody Makern haastattelussa kertonut julkisuudessa, että on HOMO. Tuon ajan YHTEISKUNNSSA ja musiikkimaailmaassa UUTINEN oli ENNENKUULUMATONTA.
Minä olen tutustunut Bowien laaja-alaiseen ja Elämänikäiseen Musiikki, Video ja Elokuva tuotantoon pikkuhiljaa, vuosien ja vuosi kymmenien varrella. BOWIEN Koskettavasta kuolemasta lähtien, Olen Muistellut…ja muistelen edelleen. Luulen näin jälkikäteen ajatellen että…
NÄIN EKA KERRAN Ensin David Bowien TV-ohjelmassa, joskus 1970-1980. Oliko se uutiset vai mikä Eka kerran, EI ole mustikuvaa.
Huomioni oli HERÄTETTY&Kiinnostukseni kuitenkin HERÄSI…joten Minä aloin katsoa, tutustua, tutkia, etsiä enemmän tietoa ko.HÄMMÄSTYTTÄVÄSTÄ, PERSOONLISESTA, UNIIKISTA, ROHKEASTA ja AINUTLAATUISESTA ARTISTISTA.
Käytin hyödykseni tuolloin 1970-80. ARKI ELÄMÄ ja YHTEISKUNTA. Elimme c-kasettien ja LP vinyyleiden, radion ja TV:n aikakautta…ennen tietokoneita ja muuta nykyaikaista tekniikaa. Siis etsin tietoa TV:n, Radion ja Lehdistön kautta. Suomessa mm. Oli MUSIKKI TV- ja RADIO-ohjelmia ja LEHTIÄ, SUOSIKKI Musiikkiin&Kultuuriin, Nuorisoon keskittyen mm.
TAITE KOHTI, Ylä ja Ala Mäkiä… ELÄMÄSSÄ. AINA oppii jotain uutta…
1. BOWIEN ELOKUVAN v.1976 katsoin, vasta tänä vuonna 2016. KATSO aiemmat Tekstit..
ELOKUVA Antaa yhden Kuvauksen TULEVAISUUDEN KUVITELMISTA. Elokuvan TARINA kertoo ja Kuvaa tuota Hippien, LoVe&Peace, Huumeiden ja Vapaan Elämäntyylin aikakautta. ELÄEN Tulevaisuuden ja nykyajan rajamailla…totta vai tarua…
YKSINKERTINEN, mutta karulla tavalla Hyvä, Erilainen elokuva. VÄHÄ eleinen ja ilmeinen Elokuva, jossa David oli pääosassa. TYKKÄSIN.
Suosittelen Tutustumaan&Katsomaan myös VANHOJA ELOKUVIA. VINTAGE&Vanhoista asioista ja mm. Elokuvista, oppii aina jotain ja voi hämmästellä mihin, vuosikymmenet ja kehitys on meidät vienyt, NYT kun elämme NYKYAIKAISESSA, MODERNISSA, Uutisia&Trendejä jatkuvassa syötössä vaihtuvissa ja RUNSAASTI erilaista tekniikkaa ja Vapaa ajan viettotapojen aikakaudella ja YHTEISKUNNSSA 2016.
Mielestäni ONGELMA Nykyaikaina on mm. RUNSAUDEN PULA. VAIHTOEHTOJEN RUNSAUS…VALINTOJEN VAIKEUS? Hyvät ja huonot?….
KATSO lisää IHANIA… HIENOJA&RAKKAITA VALOKUVIA, VIDEOITA jne. Minun PINTEREST…
NÄHDÄÄN… HYMY….
Hei, Ruoka VINKKI& juttu tulee viikonloppuna. Ja TIETYSTI Myös VAPPU HERKKUJA…
INFO Wikipedia, kirja David Bowie-rockin kamelontti ja DAVIDBOWIE.com Kuvat ovat Internetistä, Pinterestistä.
David Robert Jones syntyi 8.1.1947, Brixtonissa, ENGLANTI.
David syntyi uusioperheessen, sisaruspuolia äidin ja isän aiemmista suhteista. Isä oli virkailija Lastenkodissa ja äiti Tarjoilija, elokuvan paikan näyttäjä.
Ensimmäistä ketaa Davidin ja Smithin, tiedetään laulaneen ja keräillen varoja 50-luvulla, joulun tienoilla ollessaan kolmannella luokalla. Tutustuen mm. Geoffrey MacCormakin kanssa, jonka kanssa teki myöhemmin yhteistyötä. ST. Maryn kirkkokuoro oli täkeä.
Kouluvuosina Davidin ja 7 vuotta vanhemman velipuolen, Terryn suhde oli läheinen.
Velipuolen, Isän ja äidin erilaiset musiikimaut, vaikuttivat Davidiin. 1956 Äitin antama Fats Dominon, Blueberry Hill single ja ELVIKSEN, Hound Dog ihastuttivat.
1. JULKINEN ESIINTYMINEN MUUSIKKONA
1958, David ja George Underwood esittivät Lonnie Doneganin kappaleita. Gumerland Cap, Puttin On a Style ja Gamblin Man Isle of Whihtissa, Partiolaisten leirillä. David soitti uguleitä.
ERIVÄRISET SILMÄT
Kerran DAVID joutui Välitunnialla, tappeluun Georgen kanssa ja sen seurauksena Davidin vasemman silmän pupilli halvaantui. Pupilli samalla laajentui ja näkökyky heikkeni vasemmasta silmästä. LAAJENTUNUT PUPILLI, aiheutti DAVIDIN SILMIEN ERIVÄRISYYDEN.
Musiikki oli harrastus, David teki tilapastöitä mm. Lähettinä ja levykaupassa. Kuunteli mm. James BROWNIA, Charli Parkeria, Ray CHRLESTA ja Jackie Wilsonia.
1960 alussa David Ihaili Amerikkalaista kulttuuria ja musiikkia, lisäksi kiinnosti urheilu seuraten ja itse pelaten, mm. Baseball.
1963 Davidin ollessa 16-vuotias, lopetti Brobleyn Technigal High Schoolin. Musiikki vei ajan ja mukanaan, kitaran, saksofonin soittaminen.
YHTYEET. BÄNDIT
1. OMA YHTYE 4 henkinen, 2 kitaraa, rummut.
1962-1963 . The Kondras.
David laului ja soitti saksofonia. Ystävä lapsuudesta ja elinikäinen, George Underwood laulu. YKSI asetaattilevy 1963, I Never Dreamed. SOITTI Lämppärinä mm. Rolling Stone Kiertueella.
1963 -1964 . The KING BEES
5 henkinen bändi, basso 2 kitaraa, rummut.
Single Liza Janel Louie, Loui go home julkaistiin 5.6.1964.
Laulajana DAVID JONES. Yhtye esiintyi clubeilla ja Oppilaitoiksissa Bromley alueella. Single esitettiin myös TV-ohjelmissa Juke Box Jury ja The Beat Room. Davidin ensimmäiset Tv esiintymiset.
ALKUPERÄINEN ja ensimmäinen LIZA SINGLE on arvokas. Hinta nyt 500-900 puntaa (2005). Single on Julkaistu uudelleen 1978, ei arvokas.
1964-1965. THE MANISH BOYS
Keikkoja Etelä-Englannissa.
Muutamia kappaleita äänitettiin, ei julkaistu.
1964 Levytettiin single, I pity The Fool/Take my Tip.
B puolella Davidin oma Take My Tip. Georgie Fame vaikutteita, sekoitus jazzia, rythmn&bluesia ja poppia.
TV ohjelmassa GADZOOKS. JULKISUUTTA BBC.
Tv tuotaaja vaati, Davidiä leikkaman hiukset. David ei suostunut. Fanit ja Leslie Conn järjestivät, BBC studioiden eteen kylttien kanssa ”Be fair to Long Hair”. Manish Boys sai esiintyä, sillä ehdolla jos valitettaisiin palkkio menisi hyväntekeväisyyteen. Ei valitettu.
DAVID keikkaili saksofonistina mm. The High Numbers(the Who),The T-Bones ja Sonjy Boy Williamsin keikoilla.
Bändejä mm. THE Lower Third, teki sopimusken PYE RECORDSIN kanssa. Ensimmäinen ESIINTYMINEN ULKOMAILLA 1965 PARIISISSA, Arthur Brownin lämmittelijänä.
BOWIE etsi, tutki ja vaihteli tyyliään, tutustui pantomiimiryhmään 1967, hippi, ensimmäinen kuu kävely innosti….jne. Oli kiinnostunut Budhismista alkaen 1965.
JÄÄTELÖMAINOS LYONS Ice Cream 1969. David mukana ja myös Useita näyttelijöitä, mainos kesti 30 sekunttia.
16.9.1965 David Jones muutti Esiintymisnimensä, David BOWIEKSI.
Manageri ehdotti nimen vaihtoa, koska oli saman niminen esiintyjä. Nimi tuli puukosta tai Amerikkalaiselta sotilas-seikkailijalta Jim Bowie.
1966-1967. DAVID Bowie&The BUZZ.
SINGLEJÄ, Rubber Band, The London Boys, I Dig Evrything, I am not Losing Sleeping. Yhtye hajosi 1967.
SAMANAIKAISESTI MUSIIKKIA JA ELOKUVIA, ROOLEJA.
1967…
Heinäkuussa SINGLE, The Laughing Gnome.
Lastenlaulumainen esitys.
Kesäkuussa 1. ALBUMI David BOWIE
Albumilla oli poppia, yksinkertaista tarttuvaa, teatterimaisia vaikutteita. EI kaupallista menestystä, EIKÄ uudelleenjulkaistu.
I THINK that I need Cut and choice My Long HAIR STYLE. Soo PRETTY ME here in SALON. After cut and My Familar Hair Stylist all Nice treatments. Nice&FEEL GOOD&Pretty. She Lovely Advices Me, How I take care and CURL Better My HAIR HOME. Simple and NICE little things ENJOY&LoVe LIFE. SMILE. I Curl my Hair Party&Celebrate time now.
Hair Styles Over the Years….I have Tried plenty of options HAIR STYLES, Be Hair Model too, change My Hair style, short, curly, colours, highlights but THIS STYLE is ME. RECOMMENDED Try and FIND Your Own, Nice, beauty and comfortable Hair style.
NEW IDEAS HAIR
CHECK My HAIR STYLES My earlier write….
Long and half Long hair is easy to wear, I think so.
I like CHANGE HAIR…put, tie different ways, ponytail, pigtail and so on.
PHOTOS. INFO VOGUE. Internet.
VOGUE. The Perfect No Lipstick Lip Color: How to Elevate Your Natural Shade
My WINTER NAILS. Change colours by Week. You?
MY STYLE BEAUTY
MY WORK &DAILY LOOK is Simple&Beauty.
PARTY and weekend Style I make up more.
MAKE UP. PERFYMERE. NAIL POLISH. GLOSSES or LIPSCTICKS….
My FIRST DESIGN Things was PERFUME
CLASSIC&WORLD FAMOUS…CHANEL 5
Others, I like better are, Jean Paul GAULTIER and Paloma PICASSO and so on.
I Like Perfumery, change and collect too. NICE, Fascinating and Pretty.
CHARLIE CHAPLIN KLASSIKKO, ELOKUVA HISTORIAA. Ensimmäisiä elokuvan, MONITAITOINEN LAHJAKKUUS, Näyttelijä, miimikko ja koomikko, ohjaaja, Käsikirjoittaja, tuottajaja ja lopulta myös Sävelsi Musiikkia, mm. SMILE kappaleen. ELOKUVAMAAILMAN Mykkäkaudella, Suosion huipulla. Oli yksi UNITED ARTIST -elokuvayhtiön perustajista. Chaplinilla oli oma Studio, toimi itsenäisesti tuottaen mm. monia elokuvia.
Maailman Suosituin ja Kuuluisin hahmo Pikku Kulkuri, the Littel Tramp, joka oli Herrasmies tavat ja arvokkuuden omaava, kulkurimies. Kulkurin IKONISET Tuntomerkit olivat, liian pieni takki, isot housut ja kengät, knalli, kävelykeppi, bambusta ja viikset.
Charlien elokuva ja näyttelijä ura alkoi 1914, erilaissa elokuvayhtiössä ja lyhyissä elokuvissa. 1920 Alkoi tekemään Pitkiä MYKKÄELOKUVIA, tunnetuimpia mm. Kultakuume 1925, Kaupungin valot 1931. Yksi Hienoimistta, etenkin loppukohtaus. Nyky Aika 1936, viimeisin Pikku Kulkuri ja mykkäelokuva, sisältää tunnetuimman sävelmän SMILE. Tuli tunnetuksi myöhemmin, Nat King Colen esittämänä.
Äänielokuviin siirryttiin 1921. Parrasvalot 1952 ja viimeisin elokuva UNIVERSAL, Honkongin Kreivitär 1967. Pääosissa Sophia Loren ja Marlon Brandon.
Charlie Chaplin kuoli kotonaan ja sai elää 88 vuotiaaksi. Hän oli naimisissa 4 kertaa, joista lapsia ja lapsenlapsia, naisia ympärillä, eli tapahtumarikkaan, ylä ja alamäkiä sisältävän elämän. Tehden töitä Elämänsä loppuun asti, yksi elokuvakäsikirjoitus teon alla ja säveltäen musiikkia, vanhoihin omiin elokuviin.
CHAPLIN OLI ELOKUVAHISTORIAN MERKITTÄVÄMPIÄ HENKILÖITÄ ja ELOKUVAT KLASSIKKOJA…
mm. Charlie Siirtolaisena, Charlie ja Poika, Kultakuume, Kaupunginvalot, Nykyaika ja Diktaattori. Chaplinin elokuvia esitetään 2000 lähtien, usein Filharmonistenyhtyiden säestäminä. Ymäpri eurooppaa tänä vuonnakin 2016.
KATSO Info CHAPLININ kotisivula.
CHAPLIN. Kuuluisin VEISTOS LONTOOSSA, Leicester Squarella. Design Jhon Doubleday.
CHAPLIN oli ensimmäisiä Elokuvanäyttelijöitä Mary Pickfordin ohella, jotka nousivat Ennenäkemättömään maailman laajuiseen kuuluisuuteen, ympäri maailmaa. Lisäksi CHAPLIN menestyi taloudellisesti, omalla ELOKUVA TUOTANNOLLAAN.
1972 TÄHTI Walk of Fame, HOLLYWOOD.
1972 OSCAR KUNNIAPALKINTO Ansiosta; Elokuvasta tuli aikamme, taide muoto.
1973 OSCAR PALKINTO, Musiikki PARRASVALOT.
1975 Kuningatar ELISABETH II, löi Charlien RITARIKSI.
CANNESIN ELOKUVA -juhlien ELÄMÄNTYÖPALKINTO 1994.
CHARLIE CHAPLIN palkinto , vuosittain myönnetään ELOKUVANÄYTTELIJÖILLE, Film Societyof Lincol Centerin, palkinto 1972. Charlie sai itse 1972. Myös LosAngelsissa KOOMIKKO palkinto v. 2010 nimetty Chalpinin mukaan.
Yhdysvaltain elokuvainstituutti 1999 valitsi, CHAPLININ yhdeksi kymmenestä maailman suurimmasta elokuvatähdestä.
ELOKUVAJUHLA Irlannissa, Charlie Chaplin Comedy Film Festival. Watervillessä, joka järjestetään joka vuosi. Chaplin perheinee vieraili ja lomaili Irlannissa paljon, eläessään.
CHAPLIN, Elämänkerta elokuva 1992. Ohjaus Richard Attenborough.
Chaplinia näyttelee Oscar ehdokas, Rober Downey Junior ja äitiä, hänen tyttärensä Geraldine Chaplin. Tytär on n. 70 vuotias, elää USA:ssa.
THE 1ST ACADEMY AWARDS MEMORABLE MOMENTS 1927…
now 2016 its 88th OSCARS.
Photos OSCARS.org
Special Award 1927
To Charles Chaplin, for acting, writing,
directing and producing… The CIRCUS.
MINÄ&CHALRIE CHAPLIN
Tutustuin ja Ihastuin Chapliniin, Pieneen Kulkuriin TV:n välityksellä katsomalla vanhoja Elokuvia….
Minua viehätti Mykkäelokuvien Yksinkertainen, kaunis ja kuviin, tarinaan perustuva elokuvatyyli. Mykkäelokuvat, olivat siis Elokuvia, joissa Ei ollut ääntä ja puhetta. Tekstejä ns. vuoropuhelua näytettiin tauluilla, tarinan lomassa. Äänenä oli musiikki. Elokuvat olivat mustavalkoisia siihen aikaan, värielokuvia alkoi tulla vasta 1960-1970.
Minua Kiehtoi Chaplinin monitaitoisuus, yksinkertainen ja kiehtovat tarinat ja elokuva tyyli. Monia elokuvia katsottuani Minua kiinnosti, kuka ja minkälainen Ihminen ja Elämä on Charlie Chaplin elokuva hahmon ja elokuvien takana. Joten etsin, löysin ja ostin CHARLIE CHAPLIN – Oma Elämäkertani v. 1964, jo 1989. Olen sen lukenut silloin kerran, pitäsi lukea kyllä uudestaan. Siis jo yli 25 vuotta sitten, Uskomatonta. Säilytän Kirjaa Kirjahyllyssäni Kunnia paikalla, Muusikko Davin Bowien Kirjan rinnalla. Lahjakkaat, monipuoliset Taiteilijat ja artistit ovat Inspiroineet minua Tutustumisesta asti ja kiinnostus jatkuu edelleen, vaikka he molemmat ovat nyt jo kuolleet. KULTTUURI, TAIDE ELOKUVAT ja MUSIIKKI ELÄVÄT IKUISESTI. Olen saanut, ostanut yhden, SIRKUS elokuvan v. 1928. Tykkään myös Chaplinin musiikista, sävellyksistä esim. SMILE on yksi minun Vanha&Classikko Suosikki kappale. Elokuvasta v. 1936 Nykyaika/Modern Time.
Olen nähnyt vuosien varrella monta elokuvaa ja monia myös useampia kertoja, kuten City Lights, Kaupungin valot 1931. Muistaakseni olen nähnyt myös Elämänkerta elokuvan Charlie Chaplinista v. 1992. Olisi kyllä mielenkiintoista katsoa uudestaa elokuvia, joita en muista enkä ole katsonut pitkään aikaan esim. Elämänkerta niin elokuvana kuin kirjana on aina minua kiehtova. Tykkäänja Nautin Elämänkerroista.
Searching info in internet. NEW to ME and INTRESTING CHAPLIN STUFF…
1974 Charlie CHAPLIN Selfmade
Lost 2015. HAVE it FIND?
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI TUTUSTMAAN CHARLIE CHAPLINIIN
TAITEILJANA JA ELOKUVANTEKIJANA, NÄYTELIJÄNÄ.
Minä Arvostan&Rakastan Pikku Kulkuria ja Charlie CHAPLININ elokuvia. Mielestäni ne ovat Ajattomia Elokuvaklassikkoja, Yksinkertaisia, Kauniita ja Hienoja Tarinoita, joita voi katsoa uudelleen ja uudelleen…Elokuvia, Komiikkaa, Draamaa alkupereisenä ja parahaimmilaan.