KULTTUUR. MUSIIKKI HYVÄNTEKEVÄISYYS. MTV3. ILTA-LEHTI. UUSI LASTENSAIRAALA 2017 KONSERTTI 6.6.2015

MTV3. ILTALEHTI. ILTASANOMAT.
UUSI LASTEN SAIRAALA 2017 KONSERTTI 6.6.2015

Kuva Atte Kajova ILTALEHTI

Hyväntekeväisyys konsertti kesti,kaiken kaikkiaan 5 tuntia. Me television katsojat näimme osan esiintyjistä. Seuraako vielä jatko-osa Konsertista? Onneksi Olkoon Talkooporukalla kasattu Konsertti ja talkootyötä myös muut järjestelyt.

Konsertti tuotti illan aikana, yli 2 miljoonaa. Lehden mukaan paikalla oli yli 25.000 katsojaa.

Hienosti tehty Kaikki Artistit

Paikalla olijat katsomossa ja Me television katsojat saimme nauttia Musiikista ja Teistä Ammattitaitoisista esiintyjistä, kaikista Konserttiin osallistujista yhtäaikaa.

IHANA Chisu ja ? Duetto.

Hienoja Hetkia ja Musiikkia.

Mm. Ihana herkkä ja Uusi kappale Chisu soitti pianoa, lauloi ja nuori tyttö lauloi, Duetto, Chisun kanssa.

Robin valloittaa, Jari Sillanpää Osaa viihdyttää Gangnam Style on Ihana ja Ansaitset Kultaa Hyvä Hitti, Jenni Vartianen, Juha Tapio, Johanna Kurkela, Lilli Paasikivi…jne. varmaa Taitoa ja esiintymistä.

Nautin. Tykkään.

Tutustu ja Tutki. Lisätietoja:

http://uusilastensairaala2017.fi/

Adam Labert osaa laulaa ja ottaa yleisönsä.

Hyvin on pärjännyt ja menestynyt Viihdemaailmassa jo yli 6 vuotta. Nousi Suosioon American Idols 2. sijalta. Tykkään.

Toivon Onnea ja Voimia Kaikille, sairaitten Lasten Vanhemmille ja läheisille.

Lapset ovat LAHJA ELÄMÄSSÄ, Tärkeitä ja Arvokkaita ja Pidetään Huolta Lapsista ja Heidän Tulevaisuudesta.

Toivotan Onnea ja Hyvää Jatkoa Kampanjalle, TÄRKEÄN ASIAN Hyväksi UUSI LASTENSAIRAALA 2017.

KULTTUURI, Kotimainen. MTV3 RUOKAOHJELMA ja KIRJA. KOTI&RUOKA. TV KOKIT&Kirjat, Reseptit SAARISTORUOKAA; Harri Syrjänen. 2016 HXS. HXSTYLE.net Terveys, Hyvinvointi ja ELÄMÄNTAPA

TÄRKEÄ RUOKA. TERVEYS

KOKIT/COOKS. RESEPTIT&RECIPES

 

KOTIHOMMAT HALTUUN. HOUSHOLE CHORES&CAN DO?
TÄRKEITÄ TAITOJA&UUSAVUTTOMILLE. SKILL&TRY.

 

TV Ohjelmat. MTV3. KOKIT

 

SAARISTORUOKAA

Kuvat mtv3.fi

Tv:stä Itse ottamia kuvia.

26.5.2015  Tiistaisin

SAARISTORUOKAA;

TV Kokkina, Harri Syrjänen

 

SVARTHOLMIN SAARISTOPITSA 5/10

JÄLKIRUOKA

 

Wikipedian mukaan, Svartholmin merilinnoitus löytyy Loviisan edustalta. Bastionlinnoitus, Rakennettu v.1748.

Huomasin ko. kirjan aiemmin kirjakaupassa. Katselin kyseisen ohjelman. Tykkään Harrin tyylistä. Harri esitellä Paikallista Ravintolaa, erikoisannos LohiPitsaaa ja jälkiruokana Raperperitorttua.

Lisäksi Harri vieraili Paikallisen Kalastajan luona, maisteli kala herkkuja ja otti  mukaankin rapusilakkaa.

Lopuksi Harri Kokkaili Saarikeittiössä. Me katselijat saimme ihailla Ihania, kauniita Saariston maisemia ja historiallista Svartholmin ymäristöä, luontoa, merta jne. Tykkään myös katsella Hienoja ja historiallisia paikkoja ja maisemia. Lisäksi minustakin on Kiva maistella paikallisia ja suosittuja herkkuja.

Harri kokkaili Valkoista Pitsaaaa, mm. täytteenä kalaa, mozarellaa ja päälle hollandais kastiketta.

Paisto tapahtui Grillissä. Mielenkiintoista. Tykkään Pitsasta ja se oli ensimmäisiä itse tekemiäni ruokia, kun aloitin Kotikokkailun jo Nuorena. Tässä Pitsassa täytteinä ei käytetty, yleisiä tomaattipuretta, juustoraastetta jne.

Tykkäsin ohjelmasta. Innostuin ohjeesta, mukaillen täytteitä omaan käyttöön sopivaksi. Pitääkin kokeilla, kotona joku päivä. Vaihtelu virkistää Pitsankin tekemisessä ja täytteiden vaihtamisessa.

Tutustu ja TUTKI. RESEPTIT, Lisätiedot ja kuvat löytyvät:
MTV3.f/LIFESTYLE.

 

http://www.mtv.fi/lifestyle/ohjelmat/saaristoruokaa

 

Makoisia ja Nautinnollisa Maku Elämyksiä ja Uusia Vinkkejä Kotikokkailuun.

KOTI&SISUSTUS. PUUTARHA, PARVEKE. HXSTYLE.net Heinis Blog KASVIEN JA KUKKIEN ISTUTUS, Vinkit&Ideat. 2015-2016

KOTI. PUUTARHA. SISUSTUS

LUO OMA TYYLISI. Kasvien ja kukkien ISTUTUS.

TAIDOT KOTONA. Sisällä ja Ulkona

TAMIEN KASVATUS ja HOITO PUUTARHASSA

Kevä/Kesä 2015-2016

Minun Vinkit&Valinnat
TAIMET. KUKAT. KASVIT. TRENDIT. VAIHDOT

KOTI PUUTARHA ja Tärkeä TAIMIEN VALINTA

Erilaiset Petynit ja Lopeliat  ovat kestäviä ja Ajattomia Kukkia…Suosittuja

Minäkin valitsen, joka Kevät/Kesä Petyniötä ja Lopelioita Puutrahaan, Amppleihin ja/tai ruukkuihin.

Valinnan varaa löytyy paljon esim.

Riipuvia, koko ja värieroja.

IMG_20170612_080944

Tänä Kesänä Ihastuin NEILIKOIHIN

 Joten olen ostanut 2 eriväristä Neilikkaa ruukuissa, Ulos Puutarhaan.

 Mielestäni on Kiva vaihdella ja käyttää erilaisia kukkia ja kasveja KOTONA, Sisällä ja Ulkona.

KotiPUUTARAHA. Parveke. Piha.

SUUNNITTELE. Kun katselet, mietit ja valitset Taimia.

Tärkeä huomioida Kasvupaikka ja ilmansuunnat. Onko kasvupaikka Auringonpaisteessa, puoli varjossa vai varjossa? Erilaiset Kukat ja Kasvit viihtyvät ja kasvavat erilaisissa olosuhteissa. Kysele Rohkeasti Puutarhojen ja myymälöiden asiantuntijoilta lisätietoja ja vinkkejä.

Taimen, Kasvin kasvamiseen ja menestymiseen vaikuttavat mm. Kasvin kunto, kasvupaikka, kasvin ja kasvupaikan sopivuus, kastelu, lannoitus ja hoito.

 

TAMIEN. KUKKIEN&KASVIEN

ISTUTUS RUUKKUIHIN, MAAHAN

 

OSTA Hyvää Multaa

Kotimaiset Biola ja Kekkilä jne. ovat hyviä Suomessa, kasvien ja kukkien kasvamiseen ja kasvatukseen.

Minä ostan suuremman erän yhdellä kertaa multaa, tulee halvemmaksi. Ostan yleensä 5 kpl 45 L, ISOJA Puutarhamultasäkkejä. SUOSITTELEN lämpimästi. Minulla jäi vain 1 multa pussi käyttämättä, käytän sen kyllä myöhemmin kesän edetessä. Multaa menee yllättävän paljon. Jos istutat maahan, multa imeytyy maahan ja multaa pitää lisätä joka vuosi, kevät.

Aina RUUKUN POHJALLLE tarvitset salaojituksen. Minä käytän ja kierrtään vanhat saviset kukkaruukut rikottuna. Käytän myös kiviä. Luonnon Kivet ovat myös ok. EN osta valmiita ja kalliita, samaan tarkoitukseen tarkoitettuja tuotteita.

ISTUTUKSEN ALOITUS

TEE Istutukset paikassa, joka voi likaantua esim Piha, parveke, pesuhuone jne.

Ruukun Pohjalle, katetta salojitukseen. Tarkoitus on estää veden pysyminen juurissa ja kasvien tappaminen. Kasvun ja kasvien kastelun yhteydessä, liikaa vettä kerääntyy pohjalle.

 

SEURAAVA KERROS…

Voit laittaa suodatinkankaan tähän valiin. Ensin MULTAA.

Mullan jälkeen lisää Kasveja ja Kukkia, Istutuksia.

 

Tarvitset Puutarhavälineitä esim. Istutus lapion, mullan ja ruukun  lisäksi.

SUOSITTELEN Käyttämään Suojakäsineitä, Puutarhahanskoja, jos teet enemmän istutuksia ja puutarha hommia kerralla. Kuten minä kuvassa teen.

 

IRROTA Kukan, kasvin taimi istutus ruukusta, kaupasta ostettuna. Kopauta pohjaan ja vedä taimi, varovasti ulos muoviruukusta.

 

Kukan ja kasvin ympäriltä, IRROTA päällimmäinen,vanha osa mullasta.

VOIT Suunitella ja mallailla kasvien jäjestystä,

ennen lisä mullan lisäämistä ja varsinaista istutusta.

 

Minä istutin 1 amppeliin; 2 Petyniä, 1 Riippu Petunin ja 1 Lopelian.

USEAMPI KUKKA ruukussa tekee istutuksesta ja kasvamisen kehittyessä, Näyttävämmän  ja kauniimman näköisen.

SUOSITTELEN. 2-3 kukkaa/ruukku.

 

LISÄÄ multaa taimien väliin ja ympärille. HUOMIO jätä ruukun ylälaitaan, Tyhjää varaa kastelulle.

Lisää taimia yksitellen, painamalla juuresta ja lisäämällä multaa ympärille. Tärkeää multaa on joka puolella ja riittävästi.


Minä laitan ISTUTUKSEN yhteydessä Kanakakakkaa. TÄKEÄÄ ja hyvää ravinnetta istutuksien ympärille. Haisee pahalle, mutta on tehokasta ja haju lievenee ajan myötä.

NYPI vanhat ja kuihtuneet kukat, kasvin osat ISTUTUS ja KASVU aikana POIS.

Saat kukat kestämään ja kasvamaan paremmin ja pitempään. Kesän ja Kasvukauden aikana, esim. joka toinen päivä riittää.

(kuvassa Hyvä ja kuihtunut, huono kukka)

Kaikki ISTUKSET ja multaa riittävästi ruukussa. Ravinnetta lisätty. Seuraavaksi kastele.

 

LOPUKSI KASTELE ISTUTUS…

Anna veden vetäytyä välillä ja kastele esim. 2 kertaan. Minä painan vielä taimien ympärillä ja lisään tarvittaessa multaa, kasvien ympärille jos on tarve. ÄLÄ kastele liikaa.

Istutuksessa on tärkeä kastella, näin kasvin kasvu pääsee vauhtiin. PIDÄ muutama välipäivä ja KASTELE udestaan.

Kastelu kannattaa tehdä säiden mukaan, jos on kuumempaa ja kuivempaa, KASTELE useammin. Jos on viileämpää, sateista EI tarvitse kastella.

 

VALMIS ja Kaunis Kukka Istutus. Kukat ova parhaimmilaan muutamien päivien päästä istutuksesta ja kasvun edistyessä.

Tutustu ja TUTKI. Listätietoja, kuvia ja vinkkejä.

Lehdet, kirjat ja nettisivut.

http://www.kekkila.fi/kasvikirjasto

KOTI&SISUSTUS. PUUTARHA&PARVEKE. KEVÄT/KESÄ Kukat&Kynttilät& Pöydän kattaus. LUO OMA TYYLISI…Vanhaa&Uutta Yhdistäen 2016 – . Vinkit&Ideat. ESTEETIKKO, HXSTYLE.net HEINIS

KOTI. PUUTARHA. SISUSTUS

LUO OMA TYYLISI….

Kevät


Tämä on Kiva. Nätti. UUSI IDEA. Tykkään

Tykkään ja Käytän Suomalaisia astioita,

laseja ja ruokailu välineitä jne.

 

Kuvissa UUTTA ja VANHAA…
IITTALA. ARABIA. Kastehelmi. Teema. Aalto.
HACKMAN. Elegia.

Tutustu ja tutki. Lisätietoja ja kuvia.

Myymälöissä ja Verkkokaupoissa:

https://www.iittala.fi/home/

https://store.iittala.fi/Brandit/Iittala/c/Iittala?show=Brand

Ruokailu astiastosta:

Minulla on Vanhaa ARABIA: TEEMA sarjaa. Ruokalautaset 23 cm.

Hyvät käytössä.

 

Kuluttajan ja Käyttäjän kannalta on valitettavaa, että TEEMA sarjaa Keltaisena vanhaa tuotantoa, ei saa enää. EN halua yhdistää muuta Teeman saatavilla olevaa väriä. Joten harkinnassa, Mistä toisesta sarjasta Ostan lisää ruokalautasia?

Tärkeät Leipälautaset. Minulla on arki käytössä, huonoja ja hyviä kokoja.

 

Käytössä olen huomannut, parhaimmat koot ovat:

IITTALA Vanha Luna 15 cm, TEEMA 17,5 ja KASTEHELMI 17,5 cm ovat Nättejä, kätevämpiä ja toimivimpia kokoja arkielämän käytössä.

omapiilopaikka.fi

ESTEETIKKONA…

Nautin Kaikesta kauniista ympärilläni ja ympäristössäni, missä kuljen.

MySTYLE Love&ENJOYHOME

Kotona Ulkona ja Sisällä on kiva vaihdella kattausta, tyyliä, värejä.

Myös Rannalla ja Luonnossa on kiva Syödä ja kattaa ns. pöytä, yleensä pöytäliina. Tykkään.

 

Tykkään. Nautin. Sinä?

OMA TYYLI…

Yhdistelen Vanhaa ja UUTTA. SISUTUKSESSA, sisällä ja ulkona.

PUUTARHA PUOLI…

Nykyaikana….kun etsii, kiertelee ja sitten löytää jotakin tarpeellista esim. puutarhaan. Tuotteita Ei saa heti mukaan, vaan pitää odotella. Joskus päiviä, joskus useita viikkoja. Minusta ennen oli Parempi ja Kivempi kun maksoi tuotteen, sai sen myös heti mukaan.

 

Nyt sitten odotellaan…

Tarvitsen vielä muutaman taimen kahteen amppeliin, siemeniä, porauksia kattoon Amppeleille, maton jne.

KOTI&SISUSTUS. SISUSTUS TEKSTIILIT JA KANKAAT…. Suomalainen Desig: IITTALA, MUUMI, FINLAYSON&VALLILA, Keittiö&Kylpyhuone. ASTIAT, PÖYDÄN KATTAUS… 2016 Kevät HXSTYLE.net HEINIS

KESÄ-SYKSY 2015

 

KATSO UUDEMMAT ARTIKKELIT 2016 -2017…Löytyy lisää MUUMI TUOTTEITA, Astoita jne.

2/2

SISUSTUS. ASTIAT. VERHOT

 

KATTAUS. SERVETIT&LAUTASLIINA

Rakastan Ihania Muumeja…

Kotimaisia Tuotteita. Keräilen…

 

ASTIAT, SISUSTUSTEKSTIILIT….Iittala

Olen Käynyt Muumimaailmassa, Naantalissa&Ihastuin.

Kerään Muumi tavaroita; rasioita, kuppeja, tyynyliinoja, pyyhkeitä, mangeetteja, jne. Olen myös katsonut Muumi elokuvia- ja tv-sarjaa. Tykkäätkö Sinä Muumeista? Keräilystä?

 

Lisää Ihania Muumi tavaroita, osui silmiin kauppareissulla.

Keittiötarvikkeita.

Aina kiinnostaa keittiötavarat. En Ostanut, Vahinko itsellä monia mittoja jo.

 

Finlayson. Vallila….Kotimainen DESIG

Pyyhkeet/Towels. Tyynyliinat/Pillowcasest.

Keittiöpyyhkeitä(Itsetehty) ja Ihania Muumi Tyynyliinoja(Finlayson).

VERHOT…

 

Vanhaa Finlaysonia. Nätit&Kivat Verhot, Itse Tehty. Laatu-hinta ok. Kestävät&Pestävät. Nätit. Käytössä.

KYLPYHUONE, WC…

Käsipyyhkeet/Towels…

 Tykkäätkö Muumeista?

Mikä on Sinun Suosikki Muumi hahmo?

Keräilen Muumi pikkuisia Wc/Kylpuhuone pyyhkeitä. Kivoja, värikkäitä ja laatu hyvä. Käytössä.

 

PÖYDÄN KATTAUS…

Ruoka ja Kahvipöytä. KATTAUS

 

Servetit. Lautasliinat. Napkins….

Kivoja Pöydän kattauksessa

Kotona Säilytyskorissa valmiina ja Käytössä

Kivoja ja Nättejä, Myymälöistä löytyy paljon vaihtoehtoja. Marimekko, Finlayson, Duni, Pirkka jne.

Itse käytän paperisia, vaihtelen kuvia ja värejä myös kausittain. Minulla on kotona kaapissa ja laatikossa, valikoima servettejä ja lautasliinoja mistä valita. Ostan Uusia tarvittaessa. Nyt Pääsiäisenä huomasin, että olen Pääsiäisaiheiset käyttänyt melkein loppuun. Löysin ja Ostin uusia Pääsiäisservettejä ja lautasliinoja.

Varaatko kotiin ja ostat valmiiksi Servettejä ja Lautasliinoja?

 

Kiva idea, Katse osui&löysin kauppareissulla. Jollekkin sopii, Minä En tykkää väreistä ja ruuduista.

 

Minun Uudet Kevät Servetit. Ostin jo valmiiksi kotiin…

Sopivat yhtteen Hienost. Nattejä Kuoseja&Varejä. Tykkään.

 

1527149532755

Kevät&Valoa! Iloa&Nautintoja Arki lämään!

Ihania,Tärkeitä&Pieniä Asioita, tavaroita Arki Elämässä

Tykkään

KOTI&SISUSTUS. KEITTIÖ, Keittiötavarat. SUOMALAINEN DESIG, Klassikot&Vintage. HXSTYLE.net HEINIS Blog…UUTTA JA VANHAA IITTALAA; HACKMAN, ARABIA&FISKARS. Suosikit. Sarjat: Astiastot, Veitset, Lasit, Ruokailuvälineet, Kattilat ja Paistinpannut. Suosikit& Elämäntapa

UUTTA JA VANHAA HACKMANIA. IITTALAA ARABIAA. FISKARSSIA

2015-2016

KATSO UUDET 2017-2018 Artikkelit Koti&Sisustus….

 

SUOMALAISTA DESING&SUUNNITTELUA…

Iittala. Hackman. Fiskars. Arabia

Iittala….Ajatonta Aaltoa

Tykkään ja kerään Iittalan ja Arabian astioita, esineitä vuosien varrella.

Tykkään Yksinkertaisesta, ajattomasta tyylistä ja hyvästä laadusta. Viimeisimmät ostokset Iittalan Aalto tuikkukuppi ja maljat (kuvassa).

 

Kivoja käyttää Sisustuksessakin vai mitä?

Mielestäni Kirkas Lasi on Kaunein&paras.

Fiskarsin ajattomat&laadukkaat sakset.

MYYMÄLÄT, Tavaratalojen Osastot,

Outletit. Verkkokauppa, Nettikauppa.

 

Uusi pakkaus ja aukaiseminen?

Minulla on aiempia Oransseja saksia, yleis-,kynsi ja keittiö sakset. Olen ollut tyytyväinen ja sakset ovat kestäviä, mutta ne ovat jo vanhoja, kuluneita. Ostan yleensä käyttötavaroita myymälästä tai Outletista mutta tällä kertaa Tilasin Nettikaupan kautta, uudet Kivan väriset keittiösakset. Ihmettelin miten saan pakkauksen auki, aikani ihmeteltyäni ymmärsin etten pärjää ilman meisseliä (kuvassa), jolla piti ruuvata ja iroittaa muoviosat saksista ja laittaa uudestaan saksiosat kiinni toisiinsa. Miten aiemmin pakattiin sakset, mielestäni oli helpompi avata pakkaus?

 

Hackman

Katselin&Tutustuin myymälöisssä ja Outletissa.

Ostin osan tuotteista myymälästä.

Nämä Tuotteet Tilaus Nettikaupasta. Tutustuin valikoimiin ja Tilasin  1.kertaa nettikaupan kautta ja samassa paketissa, Iittalaa, Hackmania ja Fiskarssia. Nykyaikasta, helppoa, Nopeaa&kätevää ja toimitus postin kautta.

Hackman. Vanha Elegia.

Ruokailuvälineet Vanha Elegia.

Uusi?

Olen kerännyt aiemmin Hackmanin Kivaa&kestävää Elegia sarjaa; mm. ruokailu- ja tarjoilu välineet, kattiloita. Asiakaspalvelu kertoi, Valitettavasti Elgia on lopetettu 4 vuotta sitten. Todella valitettavaa&Harmillista, että hyviä ja kestäviä sarjoja lopetetaan. Olen miettinyt kun pitää täydentää ruokailuvälineitä esim. pikkulusikoita, mitä sarjaa kerään? Olen Esteetikko ja haluan, että osat sopivat toisiinsa Keittiössä ja tarvikkeissa.

Minkälainen on hyvä leikkuu veitsi?

Valitse ja Kun ostat Veitseä, tarvitset usempia veitsiä käyttötarkoituksen mukaan.

Hackman Gourmet…

Ihastuin&Minun Tyyliseni Veitsisetti&Veitsiteline! Olin Ajattellut jo pitkää, hankin itselleni Leikkuuveitsiä ”puisen veitsitelineen”, joita olin nähnyt keittiöissä yleisesti käytettävän. Innostuin kun kävin Hackmanin/Iittalan Outletmyymälässä ja näinkin ylläolevan sarjan.

Hackman Gourmet Veitsisetti ja Veitsiteline.

Hyviä Veitsiä!

Sisältää monelaisia Perusveitisiä, erilaisiin Keittiön tarpeisiin kivassa&nätissä Telineessä. Sisältää 6 veitseä, paistinhaarukan ja teroituspuikon.

Hyviä, Kestäviä ja monikäyttöisiä Veitsiä.

SUOSITTELEN Lämpimästi

 

Mielestäni Hyvä Veitsi on: Hyvä laatu-hintasuhde, sopiva käteen&käyttö tarpeeseen, kestävä ja pestävä. Ulkonäkö Nätti, on kiva, miellyttää Esteetikon Silmiä. Kaikki yllämainitut osat yht. 8 osaa. Suosittelen Lämpimästi Erinomasta ja kestävää Suomalaista Hackmanin laatua.

 

Hyvät Keittiössä ja Olen Testannut

Olen Ahkera Ruuan laittaja, testannut ja käyttänyt muutamia veitsiä. On Suuri ero, parempi&helpompi leikata näillä mahtavilla&näteillä Hackmanin veitsillä kuin vanhoilla veitsilläni. Aiemmin olin ostanut 1 uuden Hackmanin veitsen myymälästä.

Uutta ja vanhaa Hackmania…

Hackmanin Kovanaama

Lisäksi ostin Hackmanin myymälästä Uuden Paistinpannun&kannen, Kovanaam paistokasarin. Vielä minulta puuttuu, paistokasari/paistovuoka jossa on kummallakin puolella korva. Keittiössä on kätevämpi käyttää paistokasaria, jossa on kummallakin puolella korva, josta ottaa kiinni.

Hyvä Paistinpannu ja-kasari?

Olen testannut ja käyttänyt.

…SUOSITTELEN

Olen jo ehtinyt testaamaan ja käyttämään uutta pannua. Suosittelen. Mielestäni on Hyvä, kestävä laadultaan ja kätevä käyttää. Toimii erinomaisesti kaikenlaiseen paistamiseen mm. lihapihvit (kuvassa), hauduttamiseen ja ruskistamiseen. Jotkut aiemmin käyttämäni pannut ovat keskikohdaltaan ottaneet kiini ruokaa tehtäessä, Syy?

Paistinpannu ja -kasari  on Hyvä pestä Aina käytön jälkeen harjalla ja vedellä, näin säilyy parempana pitempään.

 

Uusi Aina ja Vanha Elegia.

Hackmanin kattiloita… Uutta Aina

Vanha, jo myynnistä poistunut Elegia.

Keittiössä Minulla käytetyimmät Kattilan koot ovat 2 krt 2 l ja 3 l kattilat. Sopivat mielestäni hyvin yhteen, mitä Sinä ajattelet?

Olen monta kertaa Arki Elämässä törmänny tosiasiaan, ettei vanhoja ja hyvä tuotteita enää saa. Esim. Kodin tarvikkeissa, vaatteissa, meikeissä jne. Olisi mielenkiintoista tietää, Perustuvatko Malliston poistumiset Kuluttaja tutkimuksiin?

Arabia… Teema

Keräilen ja ostan astioita, täydennän&lisään Uutta vanhaan.

Aloittelin jo aiemmin Iittalasta ja jatkan Arabian Teemasta astiastosta ja Laseista tarkemmin myöhemmin. Olette varmaan jo huomanneet, Olen kiinnostunut, Tykkään Shoppailla&Keräillä kaikenlaista.

 

Mihin Sinä olet Ihastunut&Keräilet kotiisi?