ELÄIMET&LEMMIKIT. KOTI, PERHE, ELÄMÄNTAPA HXS. HXSTYLE.net HEINIS Suosikki. Sisustus KISSAT, Kissanpentujen Elämä&Kasvu, kehitys…Kesä – Syksy, Joulu 2015 – 2016.

20151222_130534 - Edited (1)

20151220_132617 - Edited

MINÄ, LEMMIKIT, KISSAT

ARKI&ELÄMÄÄ….

 

2015 JOULUN AIKAAN….

Ihastuttavat ja välillä myös Vihastuttavat Kissapojat seurasivat lähietäisyydeltä Minun tekemisiäni ympäri kotia ja…Osallistuivat mm. siivoamiseen, tykkäävät etenkin pölyjen pyyhkimisestä ja Moppaamisesta. Imuria vieläkään eivät voi sietää, pelkäävät ääntä vaikka olen yrittänyt opettaa, ettei tarvitse pelätä. UUDET kuvat Yläpuolella olevat, kissat seurasivat ja vahtivat, keittiö puuhia…Samalla odottivat, saisivatko jotain herkkua. Oikeita Keittiö Kissoja&Herkkusuita kuten Emäntänsä MinäItse. Kisssat Viihtyvät Keittiöpöydän alla istuen tuoleilla,  tai lattialla ylensä jaloissa, Ikkunalaudalla, kun meillä Ei saa ruokapöydällä maata.

Samoin kävi nyt Uuden vuoden aikaan, kun ilotulitusrakettien paukuttelu alkoi…kissanpennut luikkivat pakoon, kyyhöttivät sohvan alla…välillä onnistuin houkuttelmaan kissoja syliin ja normaaliin arki rutiineihin. Paukuttelu kun aikanaan loppui…Kissatkin Onneksi Rauhoittuivat ja palasivat arki ja normaali puuhiinsa…eli leikkimään, syömään, tappelemaan, lötköilemää, kiipeilemään, raapimaan ja lopulta nukkumaan…Kissamaisia puuhia.

20151219_204359 - Edited
Tässä Meidän Kissojen&Minun Lempipuuhaa Huilailla&Lepäillä Sohvalla Kodissa, Hommien&kiireiden ja Arjen keskellä….

MINÄ&LEMMIKIT… KISSAT

 

Minun Ihanat, Suloiset&Rakkaat Kissanpennut ovat nyt jo 1/2 vuotiaita Reippaita Nuoria ja välillä Villejäkin Kissapoikia.

Ovat Innokkaita kotihommien apulaisia….hm….niin hyvässä kuin pahassa apuna….HYMY. Yleensä Seurailevat aitiopaikoilta keittiössä tai olohuoneessa, mitä kotona tapahtuu. Kunnon Koti&Keittö Kissoja… Nauttivat&Tykkäsivät muuten omista Joululahjoistaan Kissojen Herkkutikuista, nyt ne on jo syöty.

20160101_172659 - Edited

 

KISSANPENTU AIKA…SYNTYIVÄT KEVÄT 2015….1.VUOSI

KATSO aiemmat Blogi tekstit. 

 

Uudet Perheenjäsenet

KESÄ 2015.  HEINÄKUU

MaalaisKissanpennut, tuttavien kautta löytyivät, olivat  Heinäkuun lopussa Luuovutusiässä. Saivat  ja pääsivät uuteen erilaiseen kotiin, opettelemaan uusia asioita ja arki rutiineita. Ensin tuli Musta oikeastaan ruskeanmusta, pienen pieni,arka ja naukuva kissapoikanen. Viikonpäästä kysyin, saisinko vielä Hyväluonteisen ja reippaale, kissanpennulle toisen Sisaruksen seuraksi. Joten raidallinen, erittäin arka kissanpentu saapui kotiin siis viikkoa myöhemmin.

IMG_5387

KISSANPENNUT, KISSAT…. PERHEEN JÄSENINÄ

Minulla on Lemmikeillä, AINA tarjolla, Kissojen kuivaruokaa ja vettä.

Päivittäin 2-3 krt/pv Ruokaa. Yritin alkuun opettaa Kissapoikia, että heillä on omat kupit ja aluset, vasemmalla Mustan Chisun kupit ja oikella Raidallisen Taren ruokakupit ja ruokapaikka. Ehei Kissat ovat Itseppäisiä ja kiehtovia….Alusta alkaen, ovat syöneet molemmat samasta kupista, vaihdelleet toisten kuppeihin jne…. lisäksi siirrelleet kuppeja, sotkevat joka kerta, useasti päivässä ruokapaikkansa ja wc hiekkalaatikkonsa. Joten mitenkään erityisen Siistille&Tarkalle ei Lemmikkieläimet sovi saamaan kotiin.

LEMMIKKIEN KANSSA SATTUU JA TAPAHTUU….

Välillä huilataan ja loikoillaan sängyllä, komerossa ja pimeässä,  lattialla, wc-altaassa jne

20150920_111632 - Edited

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

KISSOJEN LEMPIPAIKKOJA…

KEITTIÖ…WC…OLOHUONE…PARVEKE… 

20150910_070044

20150910_065436

 

LEMMIKKIELÄIMET, Kissanpennut/KISSAT ovat Älykkäitä, Itsenäisiä, omia persooniaan ja yksilöitä, Hellyyttä&SILITYSTÄ, Huolenpitoa kaipaavia, Leikkisiä ja Seurallisia jne.

 

MUSTA KISSA…. CHISU

20151109_080312 - Edited

CHISU Ensin minun Lemmikiksini tullut Suloinen, pörrröinen ruskeanmusta kissanpentu. Innokas oppimaan uutta ja leikkimään, kun pääsi pikkuhiljaa huone kerrallan tutkimaan uutta ja erilaista Koti ympäristöään. Ensin tutustututtiin tietysti Ruokapaikkaan ja aikoihin ja Tärkein Ehdottomsti myös Hiekkalaatikko WC:ssä ja tarpeilla käynti. Aluksi sai siivota uloste ja ruoka sotkuja, koko ajan, ympäri kotia…Vatsa oli sekaisin jne…

Meille muodostui jo ensimmäisen yhteisen viikon aikana omat ja yhteiset arki rutiinit. Aamulla herätään yhtäaikaan tai Kissat herättävät hyppimällä päällä…Hahahh…Kissat yleensä sängyssä jalkopäässä tai vieressä, lähellä jossain….Kissan Odotusta, että Emäntä herää ylös…Seuraavaksi Wc ja keittiöön syömään. Kissat pyörivät jaloissa, on ollut opettelua väistellä toisiamme, vältää yhteentörmäilyä ja minun päälle astumista. Lisäksi Kissojen on pitänyt oppia, missä on hyvä paika maata, EI oven ja kulkureittien keskellä….

Kissoille ruoka, kuivaruoka lisäys tarvittaessa, maito ja vesi ensin ja seuraavaksi Emännän eli miun kahvi ja aamupala. Meillä on yhteisiä Aamu ja ilta herkkuja esim. Leikkele Kinkkusiivut, Kiutetyt kanmunat….NAM. Kissat ovat Tottuneet ja tietävät, että Keittiössä saa jotain herkkua yleensä….Osaavat raapia, kerätä huomiota ja kurotella lähemmäs ….huomiota…Suloisen IHANAA….Tykkään yleensä, jos ei mene liian villiksi.

Musta on Reipas ja utelias, oppivainen ja innokas puremaan ja oikein kunnon, Suloinen&Hellyyttävä, Läheisyyttä haluava, Sylikissa…Viha-rakkaus  suhde omasta pentueesta asti….Opetti ja neuvoi toista kissaa, veljeään joka tuli viikkoa myöhemmin. TYKKÄÄN Just minun tyylinen kissa tykkää hellittelystä, toiminnasta, liikunnasta ja herkuista….HYMY.

Nyt Vanhempana on innnokas riehumaan, kiipeilemään esim. pyykinkuivaustelineeseen, hyllyihin ja parvekkella touhuaamaan ja on erittäin leikkisä. Monet tavarat ovat rikkoutuneet ja tippuileet Kissojen innostuessa leikkimään….Eikä valitettavasti mm. nahkasohva eikä tapetitkaan ole säilyneet kynsien raapimisilta ja jäljiltä….

LEMMIKKIEN KANSSA ELÄMÄÄ ja ARKEA. Lisäksi Hiekkalaatikosta hiekat kulkeutuvat ympäri wc/kylpyhuonetta….AINA saa olla siivoamassa. Ihmettelen myös, vieläkin miksi pitää jatkuvasti sotkea ruokakuppien vieressä….Just kun ehtii siivota niin kohta on taas vesi pitkin lattiaa ja vesikupissa ruokaa jne…TosiElämää ja Huvittavaa, mutta EI aina muuten naurata…LIIAN SIISTINÄ EI voi kotia pitää, Kissat pitävät kyllä huolen siitä. Etenkin kun en ole kotona, silloin sattuu ja tapahtuu….Jännityksellä odotan kun tulen kotiin….mitä löydän.

 

2. RAITAKISSA TARE

20151109_181900 - Edited

Alkuun Tare oli erityisen arka ja säikky. Ei tykännut minun silittelystä, sylistä tai muusta kanniskelusta yhtään. Piti oikein ottaa tavaksi, useamman kerran päivässä alkuun totutella Minuun, Ihmis Emäntäänsä ja silititellä, ottaa syliin jne…Aluksi enimmikseen Kyyhötti nurkassa, sängyn ja sohvan alla. Etsimällä etsi kaikki pimeät, ahtaat ja hankalat paikat, tykkäsi piiloutua ja olla piilossa. Vanhempana Vaatekaapin ylähyllyt ja muut piilot mieleisiä….Pentueensa peruja sekin käytös. Sain tietää Kissojen syntymäkdista että, kissat  ovat maalaistalosta kotoisin ja olivat piilossa, omassa rauhassa, jossain piharakennuksessa.

KOTI&ARKI ELÄMÄÄ

Ensin Chisu teki jotain ja Tare seurasi ja teki samat asiat perässä. Opettelusssa, opettamisessa ja kotiin, tapoihin totuttelussa tarvitaan kärsivällisyytta, kuten pienten lastenkin kanssa. Rakkautta ja rajoja, opettaa ja neuvoa yhä uuudestaan ja uudestaan. Sinnikkyys ja sisukkuus palkitaan. Toimii ja Kokemusta on.

Alun arkuuden jälkeen ja minuun emäntäänsä tottumisen jälkeen alkoi….ympäristön tutkiminen ja penkominen. Hyvässä ja pahassa tutkiminen….mm. Keittiön kaapit ja etenkin roskiskaappi ja roskis on ollut erityisen kiinnostuksen kohteena. Jouduin laittamaan Tuolin esteeksi, että kissat ymmärtävät, ettei roskiksia tutkita ja levitellä ympäri keittiötä ja kotia. Myös Keittiön ruokapöydällä makoilu, on kissojen lempipuuhaa….silloin kun Minä/Emäntä ei huomaa….Toisaalta Huvittavaa&Suloista Kissoilta… kun on hiljaista ja menen keittiöön, niin löydän siellä kissat makaavat keskellä pöytää ja tulee hirveä kiire tuoleille kun hyvin tietävät, ettei Ruokapöydällä saa maata. Hahahah….ovat ovelia kissanpoikia vai mitä?

Aamulla ja illalla on lepäilyn, rapsutuksen ja sylissä oleilun aika…jos Kissat ovat sillä tuullella ja itse haluavat, viihtyvä pitempään tai vain käväisevät. Suloisesti tulevat välillä itse, ja välillä minä haen syliin ja silitettäväski, kumpakin vuorotellen….Tasa-arvoisesti ja yhtäpäljon Kummallekkin Kisalle Ruokaa, hellyyttä ja huolenpitoa.

Olen myös opettanut alusta asti, että kun on valot ja valoisa aika, on aika leikkiä, toimia ja riehua….Kun VALOT sammuvat ja on PIMEÄÄ, niin ollaan rauhallisesti, paikallaan tai liikutaan hiljaa, tai levätään, nukutaan. Meillä toimii…Normaali päivä rytmi. Ylensä…HYMY

Nykyisin Tare on reippaampi ja utelaampi kuin Chisu. Tare tulee esimerksi Ulko ovelle vastaan, kun tulen kotiin. Ihana Tervetulo toivotus tykkään. Keittiöön Chisu tulee nopeammin ja useammin kuin Tare. 1.Keittiökissa on siis Chisu, joka pitää minulle yleensä seuraa ympäri kotia. Kummatkin kissat ovat tottuneet ny jo, Hyvin arkirutiineihin ja minun opettamiin tapoihin ja paikkoihin, joissa saa olla ja missä ei saa olla. Minun Lemmikkien Säännöt perustuvat, kissanpentujen omaan Turvallisuuteen. Lisäksi yhteiset säänot Kodissa elämiseen säilyttävät yleisesti rauhan, Yhteiselon ja tavaroiden, esineiden ja kodin kunnossa ja siistissä pysymiseen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

20151225_132335 - Edited

KISSAT tykkäävät ravata, juosta Kotia laidasta laitaan…Väillä tapella, toinen edella ja toinen peräsää vaihdelle, piilosilla, hyppellä, kiipeillä ja tutkia eri paikkoja ja asiota esim. mieleisiä ovat kaikki pallot, pullonkorkit, pahvilaatikot, muovipussit, langat, pakkausnarut jne.

ITSE ovat keskinee kannella ja kuljetella esim. palloja. Joskus tuovat minulle, minä heitän pallon ja leikin mukna…..IHME kuten koirat. IHANA. Lisäksi nyt UUTENA ovat keksineet keittötulpan kuljettelun ja leikkimisen ympäri kotia. Välillä pitää Huilata tai käydä Minua Emäntää Tervehtimässä. TAI sitten minä tarkistan missä Kissa ovat ja mitä tekevät…ovatko pahanteossa vai kaikki ok.

20160101_212154 - Edited

20160101_172739 - Edited

20160101_211848 - Edited

Tämä on Meidän viimeinen Yhteinen Sohvalla lepäily kuva Joulun aikaan, pojat vaihtavat aina paikkaa kumpi on  ekaks, ylempänä ja kumpi tokaks, alempana jne.

20160101_172659 - Edited

LISÄYS 1.8.2017

PITÄÄKIN TEHDÄ Uusi Juttu kun KISSAT ovat nyt jo AIKUISIA POIKIA, 2 vuotiaita.

Tässä UUSI KUVA  Kesä 2017…Minä&Kissat Keittiössä Aamupalalla.

 

708f393fcfc19a0f64af2d72f1b5e823

KOTIMASSA. MAAILMALLA TÄHTIÄ. KUULUISIA LEMMIKKEJÄ

20170713_085425-1

ARVOSTA, SUOJELE, OPETA JA PIDÄ HUOLTA LEMMIKKIELÄIMESTÄSI

 

NAUTINNOLLISIA&KIEHTOVIA PÄIVIÄ KARVAISEN IHMISEN YSTÄVÄN&KAVERIN KANSSA

 HYMY

 

 5accae37de9ce7135560fe2334d0e5e1

KULTTUURI&MUSIIKKI. Suomalainen&Ulkomainen. JOULU MUSIIKKI, Klassikot&Uutta….LIVE KONSERTTI- Tuliset Tenorit ja Suloiset Sopraanot&Orkesteri. HXSTYLE.net HEINIS Suosikit

AJANKOHTAISTA

JOULUKONSERTTEJA JA MUSIIKKIA

KOTIMAA. MAAILMA 

UUTTA. KLASSIKOT 

TULISET TENORI JA SULOISET SOPRAANOT

Pentti Hietanen, Johanna Försti,

Diandra ja Tero Harjuniemi

 

28.11 – 19.12.2015

Suomen suurimmissa konserttisaleissa. 

IMG_5558

Kävin katsomassa ja kuuntelemassa ihanaa ja Tunnelmallista Joulukonserttia.

Erittäin taitavat, lahjakkaat ja kaunis ääniset laulajat ja 10 henkinen Huippuorkesteri, johtajanaan Jukka Nykänen.

Ennestään minulle jo tutut, Pentti Pitkä ja menestynyt ura, Vanha Tenori ja tuttu mm. TV:n kautta ja viimevuoden 3 TENORIA LIVEkonsertista. Johanna Tanssi tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu ja taitava, monipuolinen laulaja. Uusi&Nuorin Diandra Kaunis, Upea ja monipuolisen äänen omaava ja Lahjakas laulaja, tullut tutuksi Idolsista 2102 ja  Tähdet Tähdet ohjelmassa 2014. Tykkään ja Seuraan uraa ja musiikkia.

Minulle uusi ja tuntematon Tero Harjuniemi. Uusi tulokas Tenori rintamalla valmistunut Tampereen Konservatorista, sai huomiota Tampereen Teatterin Les Mirables -musikaalista 2013 ja Kansallisoopperassa Oopperan kummituksessa 2015-.

Tykkään ja Nautin katsella TV:tä ja erityisesti kaikki musiikki ja musikaali ohjelmat kiiinostavat, Tanssii Tähiten kanssa, Idols,  Tähdet Tähdet, Rakkautta Love ovat Suosikki ohjelmiani. Rakastan&Nautin  Oopperan Kummitus Oopperaa ja sen Mahtavaa&Koskettavaa musiikkia, Olen ensin nähnyt elokuvan elokuvateatterissa, sitten ostin dvd ja cd. Seuraavaksi olisi saatava lippu ja mentävä katsomaan Helsingin Oopperataloon LiveOoppera, Oopperan Kummitus.

Ihania kappaleita, vanhoja ja uusia, joita Taitavat ja kaunis ääniset laulajat esittivät yksin, duettona ja kaikki yhdessä. Kauniisti äänet sopivat yhteen esim. Diandran ja Johannan, Pentin ja Diandran, Pentin ja Teron jne…

 

Konsertti kesti n. 2,5 tuntia ja yksi väliaika.

Hieno tunnelmainen Joulukonsertti, joka ei jättänyt ketään konserttisalissa olluttua kylmäksi.

Ammattitaitoiset, lahjakkaat, Laulajat ja Esiintyjät osasivat ottaa yleisönsä, jokainen omalla tyylillään….Mahtavaa ja Ammattitaitoista Orkesteria ja Kapellimestaria unohtamatta. LIVE KONSERTIT&musiikki ja laulu on AINA Ihana Elämys, Parhainta ja Viihdyttävintä. EI yhtään tullut aika pitkäksi, vaan olin mukana alusta loppuun, Ihastellen, Tykäten&nauttien, kuunnellen&katsellen, laulaen, taputtaen ja heiluen….EI vaan voinut olla paikallaan. Mukaansa tempaava ja mahtava musiikki, orkesteri sekä laulajat veivät vaan mukanaan….Monet Tutut, Vanhat sekä uudet kappaleet koskettivat, muistuttivat ja ihastuttivat. Nelikko esitti vielä kaksi ylimääräistä kappaletta. Ihana Jouluinen tunnelma oli käsinkosketeltava ja lähti mukaan kotimatkalle ja kotiin.

Kaunis Kiitos Artistit.

Hienoa uran jatkoa ja Hyvää Tulevaisuutta.

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. HYMY 

IMG_5559
Kuvia itse otettuja, Diandra ja Pentti Hietanen…
IMG_5560
Tero Harjuniemi ja Johanna Försti…

 

MINÄ&MUSIIKKI

Minä Rakasta ja Nautin musiikista, joka päivä ja jokaisena vuodenaikana.

Tykkään niin kotimaisesta kuin Maailman musiikista, Acapella, Klassissesta ja instrumentaari musiikista jne.

Musiikki ja sen kuuntelu kuuluu, AINA myös Jouluun. Lapsuudessa kävimme Lapsuuden Perheen kanssa kävimme Perinteisesti ja Jouluisin Kirkossa, Kauneimmat Joululauluissa ja Joulukirkossa laulamassa ja kuuntelemassa, Ihania vanhoja ja tuttuja kappaleita.

Osa kuvista netistä kerättyjä.

UUTTA MUSIIKKIA. JOULUKSI

 

ULKOMAISET

ADELE  Uusi albumi 21. Single, HELLO. 

 

KOTIMAISET…

JOULUMUSIIKKIA jne.  Katri Helena, Diandra, Anna Erikson, Cisu, Suvi Teräsniska, Jukka Karjalainen…

 

OLEN AJATELLUT UUTTA MUSIIKKIA…

Kotimaisia Joulauluja ja Musiikkia esim. Diandra on ja RAJATON, hankkimatta.

Ihmeellnen&Kiehtova Joulun aikaan…eihän sitä tiedä mitä saa Lahjaksi….

 

Minun SUOSIKKEJA&KLASSIKKOJA

JOULUN AIKAAN…

20151206_202057

Vanhat, Ihanat Klassikot Kappaleet sekä Artistit, Laulajat…

Tykkään&Nautin esim. Disneyn Musiikista&Joulu Piirretyistä, Elvis, Nat King Cole, Frank Sinatra, Bing Corsby….

Ikivihreitä Kappaleita mm. White Chrismas, Silent Night, O Holy night, Joy to the World, Jingle bels….

 

20151206_202211

MUSIIKKI MAAILMA…

Seuraan Musiikki Maailman tapahtumia, uutuuksia ja Trendejä.

Ihastun, nautin  Ihaniin ja Mahtaviin Ääniin kuten, Michael Buble ja Brittiläinen Susan Boley. Ilmestettyään oli pakka saada cd ja Yhden joulun alla, oli myös Suosikkini sain sen lahjaksi.

 

KLASSIKOT. LAULUT…Lapsuudesta ihanat ja tutut….

Lasten Parhaa lalut joita on laulettu monta kertaa ja monessa paikassa. Ikivihreitä mm. Tosi Joulu on, Kulkuset, Joulupukki Joulupukki, Jolupuu on Rakennettu, Tuiki tuiki tähtöset, Nissen polkka, Felize navidad….

 

SUOMALAISET AJATTOMAT&

AJANKOHTAISET KLASSIKOT

Suomalainen Säveltäjä Jean SIBELIUS; FINLADIA. 8.12.2015 JUHLAVUOSI 150 vuotta. Onneksi Olkoon.

TV1 UUTISET. AJANKOHTAISTA. ITSENÄSYYYSPÄIVÄJUHLAT. KULTTUURI MUSIIKKIA SIBELIUS TV-sarja. 8.12.2015 Suomalainen Säveltäjä Jean SIBELIUS 150 vuotta. Radion Sinfoniaorkesteri KAPELLIMESTARI Hannu Lintu yksi SUOMEN Leijonan Pro Finladia - mitalin saajista. Muita mm. Jukka Puotila Näyttelijä, Reijo Taipale Laulaja ja Sirpa Kähkönen Kirjailija. ONNEKSI Olkoon Kaikille Itsenäisyyspäviänä Palkituille! TV1 Yle.fiTV1 KULTTUURI AJANKOHTAISTA 6.12.2015 SUOMEN ITSENÄISYYPÄIVÄN KUNNIAMERKKIEN SAAJIA mm. Suomen Leijonan Pro Finladia -mitalli Ylipapellimestari Radion Sinfoniaorkesteri Hannu Lintu, Näyttelijä Jukka Puotila, Laulaja Reijo Taipale ja Kirjailija Sirpa Kähkönen jne.......  ONNEKSI OLKOON kaikille KUNNIAMERKKIEN SAAJILLE! TV1 Yle.fi  Ilta-Sanomat.fi  Ilta-lehti.fi

TV1 UUTISET

AJANKOHTAISTA. SUOMEN ITSENÄSYYYSPÄIVÄJUHLAT 6.12.2015 PRESIDENTINLINNA HELSINKI

 

KULTTUURI MUSIIKKIA SIBELIUS TV-sarja. 8.12.2015 Suomalainen Säveltäjä Jean SIBELIUS 150 vuotta

 

Radion Sinfoniaorkesteri KAPELLIMESTARI Hannu Lintu yksi SUOMEN Leijonan Pro Finladia – mitalin saajista. Muita mm. Jukka Puotila Näyttelijä, Reijo Taipale Laulaja ja Sirpa Kähkönen Kirjailija. ONNEKSI Olkoon Kaikille Itsenäisyyspäivänä Palkituille! TV1Yle.fi

KLASSINEN MUSIIKKI…

Ensin minulle tulivat tutuksi Suomalaiset säveltäjät ja musiikki, kuten Sibelius; Finlandia. Kansainvälisistä ensin mileen tulevat mm. Mozart;Beethoven, Ravel; Bolero ja Vivaldi; Neljä Vuoden aikaa.

ISKELMÄT…

Ensin mieleen tulevat….Olen Suomalainen, Kari Tapio, Sininen ja Valkoinen; Jukka Kuoppamäki. Katsoin Autiota Hiekkarantaa ja Puhelin langat laulaa; Katri Helena… jne.

MUSIIKKIA MYÖS LAHJAKSI saaden ja itse antaen. Hieno VINKKI

 

Olen saanut Musiikkia ja Elokuvia Lahjoiksi…mm. Kaikki Vain Elämää musiikki ohjelma cd:t, Susan Boley….

 

ITSE OSTAEN…

Parhaimpia Musiikki Elämyksi, kokemuksia ja kosketuksia, Ihastusta…Ääneen&Musiikkiin… kun kuulin jostain radiosta tai tv:stä  Eka kerran…..2011 Iki ihastuttava, valloittava ja Lahjakas,

menestynyt Michael BUBLE: CHRISTMAS

Lovely&Touch MUSIC….White Christmas, Its beginning like Christmas, All I want is Christmas is You, I ll be home for Christmas, Christmas, Ave Maria…

20151206_202239

KATSO myös BUBLE KONSERTTI TALTIOINTI Elokuva ARVOSTELU 2016…

 

AINA soi Joulun aikana minulla. IHANA

Kuuntelen ja Soitan kotimaista ja maailman musiikkia, tykkään sekä että. SINÄ?

MUSIIKKI MAAILMA ja HISTORIAA. Musiikin Vanhaa LP:t ja UUSI Marraskuu 2015 ADELE.

Free Print Christmas Sheet Music | ... to the designs, the free printable sheets are for personal use only

21c08791895c92442e7f3191b3f14e1d    1d4546819d9f636d2262d131913d36bd

455af68c37dec3da1719e09075db3206

TUNNELMALLISTA JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA….

Nauttien ja Kuunnelen MUSIIKKIA.

 

Minä Tykkään&SUOSITTELEN. HYMY

KOTI&SISUSTUS. PUUTARHA, PARVEKE. SYKSY&Talvi JOULU AIKA…. VINKIT&IDEAT; Valot, Kukat&Kynttilät, Kruunu, Kranssit, ITSE TEHTYÄ, Tuikkukupit jne…Elämäntapa. HXS. HXSTYLE.net

SYKSY. TALVI…

 

     5e51cfe9cdca4150877b3df6a2b106a7 (1)

20151127_144916

Puutarha, Parvekkella

…PUKSIPUU ja MURATTI

0bcb460066a4916c1ed7ead8960df5d5Lily of the Valley

 Santa Clotilde - Lloret De Mar, Spain

Beauty....Open door.... Oldtown Porvoo&river2015 FENGSHUI Symbolic. Mitä fengshui tarkoittaa? | Asuntomessut.fi EnjoyLIFE&HappyLiving. SMILE.MY GARDEN&BALCONY STYLE. 2015 Simple. BEAUTY. ENJOY Life&GARDENING. SMILE. BLOGIT asuntomessut.fispiral...Beauty. EnjoyGARDEN. NEW FLOWERS August. Summer allmost over... Like. SMILE.Inspiration / Fall Ideas / Armstrong Garden CentersENJOY Garden, parks, balcony....Nice&Like Watch, doing, rest....SIMPLE&BEAUTY Living Life. SMILE

IDEOITA&TRENDEJÄ PUUTARHAAN/PARVEKKEELLE

SYKSY. TALVI. JOULU…

CHRISTMAS....Roses... NICE&Pretty I think. U? SMILE Wreath

JOULU RUUSU on sesonki kukka ja erilaiset Kranssit ja seppeleet ovat Trendikkäitä, niin sisällä kuin ulkona Kodin Sisustuksessa.

Muita sesonki kukkia Sisälle Jouluruuruusun lisäksi ovat, mm.  Amaryllikset, Joulutähti ja Hyasintit.

 

PRETTY&Nice. SelfMade.  Middle Buy. DECORATE. Like. U?

ITSE TEHTYÄ…TUIKKUKUPIT

Nämä kivat tukikkukupit ovat myös Minun itse tekemiä.

Yksinkertaisia ja Nättejä.

Käytetty vanhoja purkkeja, lastenruoka. HYMY.

 

SYKSY/TALVI …

KUKKIA, KASVEJA

PUKSIPUU&MURATTI

HAVUPUU, Nimi unohtui…

KRYSANTEEMIT

MINUN Kesä ja Syksy/Talvi kukkia ja kasveja, jotka ovat säilyneet ja menestyneet hyvin. Uusia Ei ole tarvinnut ostaa.

 

KRANSSIT, KANERVAT…

 

OKSARISUKRANSSI…On kestänyt ja toiminut hyvin, Ympärivuoden käytössä

 

KANERVAKRANSSI…

Kanervakranssin pyysin Taitavan Ystäväni tekemään ja se on minulla ulkona. Ainut haittapuoli on se karisee helposti, tykkään.

 :

KANERVAT…

MySTYLE DECORATE. Autum Style. Flowers&Candles. LoVe&ENJOY. SMILEMySTYLE Home AUTUM DECORATE. Simple&Beauty. SMILeInstant beauty: vines, linen string and a metallic heart decor

Tykkään Kanervoista, minulla on erilaisia Kanervia, Yksi ja monivärisiä…

Kaupoista ja Myymälöistä löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja, joista voi valita mieleisensä. Ala kuvassa Yksinkertainen ja kiva, Asetelma Kesästä-Talveen.

Vielä Ulkovalo verkko ja ehkä tähän asetelmaan myös pienet valot, kynttiläkupin lisäksi.

MySTYLE HomeDECORATE. Colourful AUTUM. Like&ENJOY. SMILEHome MySTYLE. Decorate Flowers&Candles. ENJOY&Like. U? SMILE

Myös Krysanteemi, jonka ostin aiemmin syksyllä voi hyvin, kuvassa oikealla.

Tykkään ja Rakastan erilaisia Kynttilä kuppeja ja lyhtyjä…niitä onkin kertynyt aika monia erilaisia. Lisäksi Innostuin itse tekemään, koristelmaan muutamia Kynttilä kuppeja ja asetelmia, niitä on ylä ja alapuolella tämän tekstin.

BEAUTY. Simple. SelfMADE Light HOME  Outside GARDEN. Like.   MyWeekend Style.  Home DECORATE...LIGHTS ENJOY&Like. U?

MySTYLE HOME&DECORATE. LoVe&ENJOY. Lights&Flowers. SMILENEW HomeDECORTAE. BEAUTY&Simple.  CANDLES. SMILE

HomeDECORATE. Old and NEW. CANDLES Like&ENJOY. U? SMILE

Nice&Beauty. Ideas.... ENJOY. SelfMade&DECORATE. SMILE     MySTYLE&ComfortableHOME. NEWS&TRENDS., IDEAS. ..HOME Decorate...Follow, LoVe&ENJOY. DESIGN Vintage&New Together. U? SMILE

BEAUTY. Nice. RECYGLING Glass.   SelfMADE. Like. U?

LASI&ITSE TEHTYÄ…

Minä SUOSITTELEN KIERRÄTYSTÄ ja nämä Kauniit ja Yksinkertaiset Purkit ja pullot, olen tehnyt vanhoista ja kierrätetystä lasista.

Minä Tykkään. Sinä?

VINKKEJÄ. IDEOITA…..

 

Seuraan SISUSTUS TRENDEJÄ&UUTUUKSIA…

Keräilen vinkkejä ja ideoita, mm. aikakausilehdistä, tv:stä ja netin verkkosivujen kautta. Kerään myös Ihania ja Tyylikkäitä kuvia, joista tykkään. Osan Ideoista käytän myös omassa Sisustuksessa Kotona, niin Sisällä kuin Ulkona.

6ec6fd48a61f4fd4bbad045ab6987180

Minä Tykkään Ihmellisestä, Satumaisesta ja Kauniista Joulun ajasta mm. Valoista, Herkuista, Lumesta, Joulupukista, poroista ja Ihanista Tontuista. Erilaisia Joulukoristeita minulle on kertynyt vuosikymmenien saatossa, runsaasti….

DIY Rustic Twig Star by Blooming Homestead

make a wreath

Trendikkäitä Kransseja voi tehdä itse tai ostaa. Erilaisia vaihtoehtoja on runsaasti, jokainen löytää mieleleisensä. Minä tykkään siis Kanerva- ja vihreistäkransseista ulkona.

 

UUSI Idea…

Tänä vuona Ajattelin laittaa myös Ruokapöytään, sisälle Kranssin, jota voi hyödyntää myös olouoneessa.

RISUKRANSSI

TÄMÄN ns. KRUUNU, DIARA

Idean…löysin kesänaikana ja se jäi mieleen.

Kerran Kaupassa käydessäni alku syksystä, silmiini osui Metallinen versio, jota itse koristelin ja duunasin Mieleisekseni. Kaunis ja Ihana. Tykkään. HYMY

large Chrismas wreath all greensparkle

HOPEINEN ASETELMA db358d6e72fab9d7cfd82da37fd1abcc

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Minä aloitan Joulu valmistelut jo ajoissa ja nyt olen jo ensimmäiset Glögit keitellyt ja Joulu Tortut paistellut&Maistellut. Tykkään. NAUTIN….

 

SUOSITTELEN lämpimästi ja itsekkin Teen,

”Hyvin suunniteltu on, puoliksi tehty”. HYMY…. This is a beautiful #snow scene... I want to do this next time it snows!

 

20151121_201957

d9833506d85e284a1ea55b630902856c  GLÖGI&JOULUTORTTU... Perinteinen TÄHTI malli. Joulun valmistelua Tykkään&SUOSITTELEN. Hymy LASI IITTALA Design.  iittala.fi / kastehelmi  iittala.fi  / tsaikka  MyBLOGG HXSTYLE.wordpress.... See U  SMILE

 

KATSO Uudemmat JOULU Artikkelit

…KOTI&SISUSTUS, Leivonta, Ruoka ja Juoma.

 

OLEN JOULUIHMINEN…RAKASTAN JOULUA

KOTI&Ruoka, JUOMA. KAAKAO. Herkullinen KAAKAOJUOMA, Chilinen. JOULU AIKA… VALIO Resepti&Vinkki. FAZER. Suosikki Kaakaot&SUKLAA. HXSTYLE.net HEINIS

ogImage
VALIO Kokeittiön kuva ja Ilonan Resepti

 

20151121_202405

20151121_202223 - Edited

KAAKAOJUOMA CHILINEN

eli SUKLAA CHILIJUOMA

 

VALIO KOKEITTIÖ Ilonan HERKULLINEN OHJE

 

NOPEA JA HELPPO TEHDÄ…

Erityisesti Syksyllä ja talvella, kaipaa jotakin lämmintä ja kuumaa juomaa. Myös Joulun aikana kaipaa vaihtelua Glögin juonnille, tämä on hyvä vaihtoehto.

Ohje sattui silmiini n. viikko sitten. Katsoin Reseptin ja tiesin, että tämä on minun makuun ja Herkullista Suklaa/Kaakaojuomaa.

Testasin ja tykkäsin. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. Hymy.

3e49ab9318c253e7a5495f1d667ff335

20151121_200110 - Edited

RAAKA-AINEET…RESEPTI

1 dl kuohukermaa

100 g talous, tummaa suklaata

1/4 tl chilipippuria

5 dl maitoa

 

PINNALLE 

1 dl kuohukermaa

1 tl kaakaojauhetta, tummaa

1-3 tl sokeria

ripaus kanelia

 

VALMISTUS

PINNALLE. VATKAA kerma ja mausteet.

 

 

Kuumenna kattilassa kerma, paloiteltu suklaa ja chili.

SEKOITA. ÄLÄ polta.

LISÄÄ Maito, Sekoita ja Älä polta.

20151121_194858

 

 

 

VALMISTUS kuvia…

 

20151121_202123
Minun Suklainen Chilijuoma,  Resepti Valio Ilona.  Glögilasi IITTALA Design, Tsaikka -sarjaa.

 

KAADA Juoma laseihin.

LISÄÄ Päällys Lusikalla tai kuten minä pursottaen.

PÄÄLLE Kanelia, rouhittua suklaata tai kuten minä raakaa suklaata.

 

LAITOIN Lisäksi 1 ja 2 palaa suklaata. Suklaa suli mukavasti Juoman pohjalle. NAMIA. Herkullista. KÄY siis Jälkiruokana tai juomana. 

 

20151121_202223 - Editedfc5a630bf0195425faa2005944afd8c0

VALMIS, Herkullinen KAAKAOJUOMA Chilinen minun tyylillä…

 

Tein tätä yksi ilta ja Tykkäsin, Maistui erittäin herkulliselta.

Ihanan Suklaista ja piste iin päälle Kermavaahto ja suklaapalat. Maistuu Hyvältä myös ilman kermavaahtoa ja suklaapaloja. Maistoin myös ilman mitään. NAMNAM

Nautin&Tykkään Juoda myös Kaakaota, kylmänä ja lämpimänä.

Teen yleensä Kaakaot tavalisesta Kaakaojauheesta, jota on myös aina kotona. Otan tämän Uuden Suklaachilijuoman, vakio reseptien listaani.

Helppo ja Nopea tehdä. Kannattaa kokeilla ja tehdä, jos tykkää Makeasta ja Suklaasta. Suosittlen. HYMY

 

KATSO, TUTUSTU  JA TUTKI. RESEPTEJÄ, VINKKEJÄ

VALIO…

http://www.valio.fi/

 

 

KATSO TUTUSTU JA TUTKI. RESEPTEJÄ. VINKKEJÄ

FAZER…

mm. Suklaalevy piparitalo.

http://www.fazer.fi/

 

 

SUKLAA&MINÄ

Suklaa kaikissa muodoissa, on Ihanaa…

Yksi Lempi herkuistani, etenkin Maitosuklaa. Tykkään, Nautin ja seuraan yleisesti Uusia Vinkkejä&Reseptejä.

Kuva on aina kiinnostava ja kiva. Katson ja tutustun Reseptiin, jos kuva jo miellyttää. Innostun yleensä Testaamaan ja tekemään, jos aineet tai suurin osa aineista,  ovat kiinnostavia ja minun makumieltymysten mukaisia. Tykkään siis Kokkailla, leipoa ja valmistaa, sitä mistä itse tykkään ja syön myös. Hyvä Ruoka, Juoma&Herkut, ovat Elämän Suuria&Ihania Nautintoja.

Tykkään&Nautin Joulun valmisteluista, ja ensimmäiset Glögilasillisetkin on jo lämmitetty ja herkuteltu. NAM.

 

Nautinnollisia ja Herkullisia, Joulu Juomien Hetkiä Kaikille!

 

HYMY 

f28e0259fcf9497e109c87d77af7ea9c

 

 

 

 

 

MUOTI&TYYLI. HXSTYLE.net Heinis Blog. VOGUE Trends&FASHION WORLD. 2015 FALL…After SUMMER 3/3

VOGUE. FASINATING&AWESOME PHOTOS

FASHION NEWS&TRENDS

ACCESSORIES…

219aa027b36ad037565e4c6667d511d0

 

Nadja Auermann by Irving Penn for Vogue.  1feb2c29ac1f274edad3c1a58a666f14

WORLD FASHION STYLES

Kendall jenner in a gray fedora:
MODELL Kendall Jenner HATS Style.
a21e89a12b6c3941c36a6ce3756f82c3
Kendall Jenner leaves the Dolce & Gabbana Fashion Show during Milan Fashion Week. Pictured: Kendall Jenner Ref: SPL847487 210914 Picture by: Mr Cool / Splash News

5 HAT-HAIR PAIRS…Victoria Becknam to Rihanna

http://www.vogue.com/1904383/hairstyles-to-wear-with-hats/?mbid=social_pinterest

20151105_105335 - Edited
ME&MySTYLE. New HAT and Old VEST. MyPICS…

20151105_105714 - Edited

65b2ca55518d46bf40bf4207e46670ff

 

ME&MySTYLE HATS. SCARFS.ENJOY&LoVe BEAUTY

 

 

 

20151030_120700 - Editedc815bb612f5812393d28c9575507913e

b7af12dc8480230daeac089b52af94b6d3c836f523e6293fdc500aa9c6674940

4be1c884a496f989b29c467415155fd3   f6ea3ec160424b505e7a3aae371263d1

082a1b1078f8976151bcc92dc63fd7f9
Olivia Palermo HAT STYLE
20151105_110216 - Edited
ME&MySTYLE HAT. New two Pretty HAT Black&Grey. Nice&ENJOY. SMILE

   20151105_110028 - Edited20151105_110627 - Edited  20151105_110352 - Edited

b415c61ce405876ae40412496049a4a9

02-celeb-hats-victoria-beckham
VICTORIA BECKHAMS Simple, Beauty STYLE FASHION&HAT.


PANTS. TRENDS. STYLE? FIT?

Jean Stories Presents the Top 10 Denim Looks of Fall 2015 – Vogue     jean-stories-denim-runway-01

BEST FASHION&DENIM&TRENDS FALL…CHECK more INFO VOGUE.com 

http://www.vogue.com/12631781/jean-stories-best-fall-2015-denim-trends/

68d5bba0692de8b7427bc87045769a1e  phil-oh-spring-2016-paris-day-9-street-style-02 gucci-street-style-sensation-spring-2016-01

d75ea60b22875be88687b9a2ef32b4e4522875d24e0468afd5b5588d6f37d17a

FASHION. CLOTHS. ASSECCORIES. WARDOBE NEED

NEWS&TRENDS. STYLES? CHOICES? FIT? OWN Style?

704c6d88ae63243b0cdbd9727530585c (1) 583e4b86bfe46353798e2370c12566f0

FASHION WORLD NEWS&TRENDS….

b4c66ae653a4dd4579afd66dd20174b9

FASHION WORLD. NOW AUTUM -15 TREND. LEATHER JACKETS and PANTS. 

c8f71246a881a3abddb77c3176fa3c74   e8fca43dec9288469be74325a086183a

20151107_012150 - Edited
ME&MySTYLE. Leather PANTS&Lace TUNIC. Beauty&Simple. ENJOY. SMILE

20151107_012211 - Edited20151011_13285320151105_104057 - Edited

20151105_101720 - Edited

TOP YOU NEED. SWEATERS. JACKETS. TUNICS. VESTS….
bb09ecd45f7e6fcd29fc84dbe9711117gucci-street-style-sensation-spring-2016-01

phil-oh-spring-2016-paris-day-9-street-style-02a70bfc94c1c00a37fe9deb74339f297107-best-of-victoria-secret-fashion-show-backstage-2012

20151105_103528 - Edited20151105_103754 - Edited (1)

20151105_105016 - Edited
Me&MY STYLE. LoVe&ENJOY… VESTS&TightSTRETCH PANTS. BeME. SMILE

 

20151105_111512 - Edited    20151105_112303 - Edited

33c62f949dd9aae201e4aac72b97f65a5791a5232c7838bb3579912498847537     35ac42ecb7bb70b2664dda34ae052f93

24a7e37de1070527f08f94c3e8c0e9d4
Now AUTUM….AUTUM FASHION STYLE. Winter time more&warmer Cloths need, wear.
03-fashion-instagrams-camilleseydoux
LEA SEYDUOX

BEST FASHION INSTAGRAM PICS…

CHECK…. November 7 by Marjon Carlos

http://www.vogue.com/13368778/janet-jackson-lea-seydoux-instagrams/

MUOTI&TYYLI. VOGUE Fashion, Balmain, Photos&Trends…COATS, ASSECCORIES. FALL/Winter Style 2016 – HXS. HXSTYLE.net HEINIS

b30c15445f283f1aca285f1389b6b6fe394f584442552e9220c4b8d3d162308c

H&M….BALMAIN VOGUE Cooperateing AUTUM 2015. PHOTOS INFO VOGUE.com and internet collect by ME&HXstyle BLOGG. 

 

ASSECCORIES. HATS

 

CHECK. http://www.vogue.com/13365902/hats-stetson-cowboy-collaboration/?mbid=social_onsite_pinterest

 

hmprod (2)

My NEW FALL HATT…First I think Buy other colour.

AT last Decide…. STYLE&AllwaysFASHION  BLACK.

 

20151101_162933 - Edited

20151028_154337 - Edited
New SCARFF. NEWEST Leather COAT. Simple&BEAUTY.

 

 

20151101_162340(0) - Edited
Old NICE HATT.
20151011_132715
SMILE. Me&My New Hat and MyHomeCristal lamp. ENJOY&LoVe intresting&FUN PICS. Have Nice Day ALL! SEE U.
20151101_162625 - Edited
NEW Pretty&NICE ASSECCORIES. Like&ENJOY. SPARKLE… Smile

20151011_131507

Me&MySTYLE. Like&ENJOY HATS Autum&Winter time. U? SMILE
Me…Enjoy HATS.
Meet the Korean Nail Artist Behind the Shattered Glass Manicure Trend
Korean Nail Artist….TREND&STYLE Autum….

ea2f20db8124b2970aa983aaa2343095Better Than Black: 10 Unexpected Dark Nail Polishes for Fall

Pretty&NICE NAILS. Colour Choice Week. DECORATE Home NEW. Design VALLILA.fi ENJOY&LoVe. U? SMILE

Simple, Beauty&NICE. New Marimekko&MyNAILS Colour. Like&ENJOY. U?
My NAILS…Fall….Change colours, week one. MARIMEKKO.com Design Purse.

f65546f36bed447a6426b1723a00d2e1

LUXURY STYLE….FASHION WORLD…

6f71410746f8924d86579c6543d972fa 6f78e3629ca9642a642306255b20675c

ASSECCORIES….BAGS….SHOES…5ab37338ee33a107e61a2385145a5473 (1)

98ca7bb46d18f5771a5723dc2f0a71c8 (1)    98a081e10e9870a24f7132c921cb76d1

BAGS….TREND FALL -15/16

CHECK. 

http://www.vogue.com/slideshow/13334283/designer-keychains-bags-accessories-fall-trends-2015/?mbid=social_onsite_pinterest

Forget the Monogram: Here’s the Key to Upgrading Your It Bag This Fall
FALL -15 TREND…Key UPGRADING Your bag this Fall…
20151102_134708
WORLD Fashion TREND. My Choice…
You MUST HAVE. WORLD FASHION News&Trends. I BUY BLACK, My OWN, Beauty&SIMPLE. VOGUE.com SMILE
NEWS&Trend….FASHION World. In Shops…

20151102_16414920151009_144947

 

 

COATS…IMPORTANT. TRENDS

BEST Fashion Week FALL unnamed (4)

FASHION WORLD….

03-best-beautybeckham-brood

 

 

ME&MySTYLE Summer&Begin Autum

Now other COATS…Change COLOURS for SEONS.

Like&ENJOY. U? 

20150908_114720     20150921_175351

20151030_115934 - Edited

 

FASHION WORLD NEWS&TRENDS….

 

3c93ceaf31add1816fa1170550a5247c

PROTECT&SAVE WORLD ALL ANIMALS. SAY NO FUR.

I Support and Use ARTFICIAL FUR. 

1431509733_original_tupsukuva    20151011_131507

SHOES….SMILE. MELoVe&ENJOY SHOES.

CHANGE. Walking and Heals, colours….

NEW MyLoVely... BEAUTY SHOES. WORLD Fashion&Trend. ENJOY. Smile

 

20151102_164114

Has Sienna Miller Found the Perfect Comfy-Chic Shoe Solution for Fall?
Sienna Miller Chic Shoe to Fall&Style…
SMILE. MeEAutumSTYLE. FASHION NEW GRAY&Pretty SHOES. Trends&Shops. Nice&Prettty. Like&ENJOY.
Me…SMILE

01-wal-and-pai-shoes
VOGUE FASHION Trend FALL -15…. SMILE. 
5d15dbed321695e10192bb371b8b5d9f
ME&MySTYLE SMILE My favourite&comfy  SHOES Summer and earlie Autum. Now use other shoes… Like&ENJOY Change. U?

CHECK. http://www.vogue.com/13367277/wal-and-pai-shoes-fall-2015-trends/?mbid=social_onsite_pinterest

holding-sienna-miller
AUTUM -15 NE&TREND FASHION…. Open SHOES…U?

 

AUTUM….NOW SHOES I USE…CHANGE

 

20151101_161317 - Edited  20151101_160701 - Edited

20151030_120121 - Edited

 

NOW AUTUM. WINTER STYLE….CHANGE.

35ac42ecb7bb70b2664dda34ae052f93

e5392e9e38c60dc6b592568f47851078 d920d583454ecc9d2b23148f18f9f34c
e70cd9e036f9fee6385df3ea9c885b2c

c3ae811a16436145c3a56f3bce7c60be5b9c2e9eae262063727df1bb8f62762e

bd7f015085d13461ffd0adb2dd701793fa7768cd89f4eb05497a52622c5268db

fd1aac2d0e67c252e44c594ab07cc62afb76c40424488b529fffe4b4abb5442a

f374cfadbf39a6bd12b1e39ee002f2e5 (1)

FASHION TRENDS&NEWS….

CHECK.

http://www.vogue.com/13364986/best-gloves-shopping-guide-fall-winter-2015/?mbid=social_onsite_pinterest

unnamed
ESSENTIAL GLOVE GUIDE….

 

fall-gloves-10

My STYLE….SMILE.

NEW…

.20151101_162507 - Edited    

20151102_165310

OLD….Yes LIKE&Enjoy ASSECCORIES….SMILE. Have many SCARFS. 

 

20151101_161953 - Edited   20151101_161906 - Edited

20151101_162124 - Edited

INFO….VOGUE. FASHION WORLD.  NEWS&TRENDS

http://www.vogue.com/?us_site=y

KOTI&SISUSTUS. UUTTA, TRENDIT. VINKIT&IDEAT… SYKSY. 1/2 Elämäntapa&Suosikit. Blogi Kirjoittelua, HXSTYLE.net HEINIS

 

KOTI&SISUTUS.VINKKEJÄ. IDEOITA ….

20151009_132733 - Edited

20151009_132042

 

20151009_132015 - Edited20151009_133701 - Edited

KIRJALLISUUS, LEHDET, VERKKOSIVUT…MESSUT

ERILAISISTA AIKAKAUSILEHDISTÄ, KIRJOISTA, Messuilta, Tavarataloista, TV-Ohjelmista  ja verkkosivuilta Löytyy kivoja, mielenkiintoisia ja erilaisia vinkkejä ja ideoita, Kotiin&Sisustamiseen sekä Muoti Trendejä&Uutuuksia.

Tykkään Itämaisesta ja Nykyaikaisesta, Modernista tyylistä. Lisäksi tykkään Yhdistää Vanhaa ja Uutta, Vintagea Omassa kotona&Sisusutus Tyylissäni. VALKOINEN-MUSTA skaala,

LASI ja KRISTALLI, METALLI/TERÄS, Puu&pähkinäväri, sisal&luonnon materiaalit, hopea jne. ovat minun juttuja. Perusvärit ovat Ajattomat, tyylikkäät, helpot ja aina toimivat SISUSTUKSESSA.

20151019_163501 20151019_163425 20151018_14343820151020_084756   470b239e7e6183b42f45f7b64ddb6fdb

Minä&MinunTYYLI. VIIHTYISÄ&TYYLIKÄS Koti&SISUSTUS 

 

20150909_161545

20151017_15564820150904_183757

IMG_5202 f659c42582c838ec27427270f7d9dba8 (1)

f3c01eb1a7be7288cc3e7ce18422bbf5      05acc11ea9ac7003d82f70a3bc1c13cfc39c5306207f9c49c9152664f23b3e0c

SUOMEN ASUNTOMESSUT…

VANTAA 2015, SEINÄJOKI 2016, MIKKELI 2017,

PORI 6.7. – 5.8.2018

Seuraan ja SUOSITTELEN

6a307a3bba6143bca5fa73d7a986b06e

20151009_131328 - Edited

20151009_133339 - Edited

77142050cbfdb4a93b5d93d2930e5178

97567887d4ecb79904a24b08c8930a91  101564972   f659c42582c838ec27427270f7d9dba8 (1)

514541e3b4c68bcd76d4a8872d3c1557 95cc9f56aa20c9e5aad4c3c812d2ace5 92f10c75a7a9f21ab0c69521864a5181 4df37d0e0cf3849f5c44e0fc151dfd7f (1)

CT001214-6_3

TYKKÄÄN KATSELLA JA AJATELLA, erilaisia asioita Elämässä.

Pienet, tärkeät ja kauniit Yksityiskohdat viehättävät minua.

KATSELEN, AJATTELEN ja MIETIN, AINA KOKONAISUUKSIA oli sitten kyseessä Oma Pukeutuminen&Tyyli tai SISUSTAMINEN&KOTI. Kotia Sisustaessa on Tyylikästä ja toimivaa miettiä ja sisustaa, huone ja paikka kerrallaan.

Tyylikäs, Kaunis ja toimiva kokonaisuus, on Aina Trendikästä ja Tyylikästä Omassa Kodissa&Sisustuksessa. Hinta-Laatu suhdetta unohtamatta.

Luxusta omaan Arkeen&Elämään saa pienelläkin rahalla, Miettimällä, Suunnittelemalla  ja Ostamalla järkevästi. Tykkään&NAUTIN.

Yksinkertaista, Kaunista & Tyylikästä. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.

Niin Minä teen. HYMY 

d3a513ca5f107495de571b26ac34f5d2
Minun BLOGIN Alku Huhtikuu 2015…. ACatAikuinennainen   4893551596e4f8ae21ad7f1c4f3f54be

 

NY….HXstyle Syksy 2015 –

Smile&ENJOY. 

IMG_5202

KOTI&SISUSTUS. SYKSY/TALVI 2016 UUTTA. TRENDIT, VINKIT&IDEAT. Suosittu 63 krt. Omat Suosikit &Kuvat, Blogi. HXSTYLE.net HEINIS

20160923_120332-1

SYKSY 2016. KOTI. SISUSTUS

TRENDIT&VINKIT

2cdc39d7b416b1503242c64b51aabcac    0c9ce19eb1d82e66e31573b20cd32597d998f1a47c97b141481bca1b683f7c8b  c55df8be19c5e260177d02e94480a4ac

Select sacred items for each of the 5 senses in your meditation space.

2cc3bb83f917f340d8296d47a6b35029

kastehelmi-full-img
Kuvat IITTALA.com

    0c5cb541d9b03d6240a1ae2973c3dba4 (1)

CHOCOLATE Cake. SELFMade. Kotikokki.net - Reseptit arkeen ja juhlaan kotikeittiöistä
Kuvat Home&Oma Koti&KOKKAILU

20160918_145221-1

IMG_5161

 

kahvi_etu2503in_503_el   a7b9fc6bc4da0692a79108f0972ecce8

Pretty&NICE NAILS. Colour Choice Week. DECORATE Home NEW. Design VALLILA.fi U? SMILE   SMILE MySTYLE Home&DECORATE. Have Nice Days&Weekend. LoVe&ENJOY. U?

baa7d73d9a76a8d134942564444f97bd     ba23246037fb5cbd915be44705ab7872

a96da840b46890f89691a13c1c059588      5a820acd5e33fe348a490d1d501e63a0

 

MINÄ&KOTI

ELÄMÄ Omalla Tyylillä&Yksinkertaisesti. Nautin&Rakastan Hyvää Ruokaa ja sillon tällöin myös Juomaa. Tykkään Kokkailla Kotona ja Leipoa. IHANIA yksinkertaisia&Ihania, Pieniä Asioita Arki Elämässä. Tykkään Kotoilusta.

Seuraan Mitä Maailmalla ja Kotimassa tapahtuu. Seurailen Tapahtumia, uutisia, Uutuuksia Trendejä. Luen erilaisia aikakausilehtiä ja kirjallisuutta, tutkin Musiikki ja elokuvamaailmaa, KULTTUURI, Taide, Tiede ja historia mös kiinnostavat, katselen ja kuuntelen, tutkin….

Etsin, keräilen Erilaista vaihtoehdoista Itselleni ja Minun TYYLIINI sopivimmat asiat, tavarat ja värit, Trenidt&Uutuudet.

Shabby chic..

20160923_120615(0)-1

 

20160923_120757-1

 

20160923_121013-1

394f584442552e9220c4b8d3d162308c26950d12acd8e61cb7a80528caea5c16

Yksin marssissa 9.10. ENSI-Ilta TheMartian_1080t      AidinToive_1080

MUOTI MAAILMA. KOTIMAA. MINÄ&MinunTYYLI

 

fa7768cd89f4eb05497a52622c5268db

28087b697029d8d37189e99880c419df   b30c15445f283f1aca285f1389b6b6fe

 

f423e5e1868863314c5d5705c3655786

ef101bea92d32edb6522fca08b78190f   20160921_124655-1

 

paris-streetstyle-phil-oh-day8-5

 

//

Kivaa ja Reipasta Syksyn jatkoa Kaikille!

 

Palaillaan Syksyn Muoti asioiden parissa…..Näkemisiin…

Nautitaan Elämän Pienistä, Ihanista, Kauniista ja kivoista Asioista, Trendeistä&uutuuksista, niin Koti&Sisutuksessa kuin Muoti Maailmassa.

 

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. Tykkään&NAUTIN

HYMY