Myydään tälläisissä MUOVIRASIOISSA, Useampi taimi samassa paketissa…
Useampi taimi ISTUTETAAN aina samaan ISOMMAT RUUKUT ja ASETELMAT….
HETI istutuksen jälkeen menee useita Päiviä…
ennekuin Kukka alkaa Kukkimaan ja kasvamaan Ruukussa.
KUKAT&KASVIT TARVITSEVAT Säännöllisesti
Valoa, Aurinkoa
Lämpöä
Vettä
Ravinteita, Lannoitetta
Otan Uusia kuvia ja Lisään ne myöhemmin…
Ihan Pakko oli Ottaa 1 NEILIKKA RUUKKU Sisälle, Olohuoneen pöydälle VAPUKSI
OTIN Myös HERNEENVERSOT Ruokaupassa käydessäni….
KUKKIA, ORVOKKEJA… voi Istuttaa eritavoilla
Ryhmiin ja ISOIHIN ASTIOIHIN
Erilaisiin Ruukkuihin, Astionin ja Koreihin
Amppeleihin jne
KEVÄT KUKKA Kuvia 2019 – 2018
ORVOKIT
MARKETAT
NEILIKAT, Ruukussa
2020…
LIIKKUMINEN, ELÄMÄNTAPA…Ulkoilu
YLEENSÄ Kävelen Ympärivuoden ja Kesällä Pyöräilen Kauppareissut
….Silloin Tällöin Käytän Julkisia ja Henkilö Autoa….
VIIKONLOPPUNA Eka PYÖRILY, Pieni Testaus Ulkona näin alku Keväästä…
Odottelen muutaman viikon.. KÄRSIN ALLERGIASTA, Nuha&Silmät vuotavat ja Hengitys on myös raskasta ja Yskittää ulkona ja Sisällä.
PUUTARHA, PARVEKE Käytössä…
VIIKONLOPUN Viileä KAHVI ja AAMU Pala hetki Ulkona….
OLEN ULKOILMA IHMINEN….Ulkoilen SÄÄNÖLLISESTI
VIETÄN AIKAA myös Puistoissa, Rannoilla, Pihoilla ja PUUTARHASSA, PARVEKKEELLA jne.
TÄNÄ KEVÄÄN OLEN Ollut 3 krt AAMUKAHVILLA ja Muutaman kerran syönyt Jäätelöä myös Ulkona, PUUTARHA, PARVEKKELLA…
JÄÄTELÖITÄ…
Oletko jo Tikun vai Tuutin YSTÄVÄ?
KEVÄT&KESÄ….JÄÄTELÖT….
Uutuudet&Trendit, Testaan ja Maistellen UUTUUKSIA….
Omat ja Perheen Suosikit…
TUUTIT, JÄTTIS….
Maistoin TOFFEE Jättistä, Orginal on PAREMPI&Minun KESTOSUOSIKKI
PAHVIASTIAT, Purkit jne.
DJAM tai DUMPLE…Makeiset ovat Herkullisia
Maistoi ja Testasin….Söin 2 Kerralla DAJM Jäätelö, Ei ollut oikein tarpeeksi Daimin Makua minun mielstäni.
….MAKU ASIOITA
MEIDÄN PERHEESSÄ on aina JÄÄTELÖÄ, Juhlapäivinä ja Näin KEVÄT&KESÄAIKAAN. Yleensä Pakettijäätelöä.
Nam HERKULLISTA….Koko Perhe Tykkää, Omat Suosikit….SUOSITTELEN
LUONNON KUKAT…
1. LESKENLEHTI löytyi tällä viikolla…
Laitoin Kyllä Mini Maljakkoon ja Pöydälle ….Eivät Kestä kauan hyvänä vedessä.
Olin jo etsinyt usealla Kävelyreissuilla…EI ollut vielä näkynyt.
MEILLÄ SUOMESSA KEVÄÄN MERKKI…
PUUTARHA, PARVEKE, PIHA….
Kuten olen jo aiemmin Kertonut olen Pitkään Asunut Omakotitalossa, Lapsuudeenkoti ja myös Aikuisena. Olen tottunut ja Harjaantunut PUUTARHA IHMINEN, Tykkään Myös Kitkemisestä, Ruohonleikkusta ja Harvoinnista siis Puutarha ja Piha hommista.
Luonto, Puutarhat ja Puistot, Ranta, Ympäristö jne.
Ovat minulle Tärkeitä.
Tykkään myös olla ja Puuhailla KOTONA, Sisä- ja Ulkotiloissa. Mökkeily on myös Ihanaa.
…HYGGE ja SLOW LIFE
KESKITYTÄÄN NYT PUUTARHA, PARVEKKEEN Kukkiin&Kasveihin…
Näin ALKUKEVÄÄSTÄ Huhtikuussa… Keskitytään ENSIN siivoamaan ja JÄRJESTELEMÄÄN Puutarha, Parveke Syksy/Talven jäljiltä.
Yleensä aloitan ennen VAPPUA…
1.5. VAPPU on Suomalaisen JUHALAPÄIVÄ,
Kevään Juhla ja Kesän aloitus
Mini Narsissit ja ORVOKIT…KEVÄÄN KUKAT
ALKU KEVÄT Huhti-Toukokuu…
SUOSITTU yli 120 krt….INSTAGRAMISSAmyös Kukkakuvat jne.
KATSO SYKSY/TALVI aiemmat Puutarha, parveke artikkelit…
PÄÄSIÄISEKSI LAITAN AINA….Ulos ja Sisälle MINI NARSESSEJA.
Mininaressit kestävät Hyvin ja Pitkään Ulkona, Parvekkeella.
ASETELMAT….
Tykkään ja Teen erialisia ASTELMIA Puutarhaan ja myös Sisätiloihin.
Ruukut, korit ja astiat
Kukat Sesknkein mukaan
Kasvit, Viherkasvit
LUONNON MATERIAALIT: Kivet, Kävyt, Oksat, Sammaleet jne.
NYT VAIHDETAAN…Kukat on jo poistettu. Mietitään Minkälainen ASTELMA jne. SEURAAVAKSI.
…ALKU KEVÄT….Seuraava KESÄ SESONKI
SEURAAVAKSI laitetaan ORVOKIT, Amppeleihin…nekin kestävät pientä Pakkasta. Yöllä voi olla vielä Pakkasta Huhti-Toukokuussa.
PARVEKE, PUUTARHA on siivottu ja Parvekelasit&IKKUNAT PESTY….
SYKSYLLÄ laitoin KANERVOITA…jotka jo varisevat ja Roskaavat, Laitoin kaikki BIOROSKIIN.
VIHERKASVIT…
PUKSIPUU säilyi ihmeekseni Talvesta, oli Leuto talvi …eli ei paljon pakkasta.
Myös Toinen MURATTI. Joka oli isommassa ruukussa on vielä ainakin elossa. On kasvanut kyllä.Tuosta, Alku Kesän kuvasta.
HUHTI – TOUKOKUUSSA….
ORVOKKIEN Jälkeen…
odotellaan Sään ja Lämpötilan tasaantumista ja Lämpenemistä.
SUUNNITELLAAN, Katsellaan ja Ostetaan tarvittavia Tavaroita ja Puutarhasisitus tuotteita….
KEVÄT ja KESÄ
VIERAILEN PUUTARHAMYYMLÄSSÄ Useasti ja PUUTARHA-OSASTOILLA, Katselemassa ja …tutkimassa MITÄ on Uutta&Trendikästä….
MIETIN AINA MITÄ PUUTARHA, PARVEKEELLA TARVITAAN?
Tykkään Vaihdella…. Eriaisia Ruukkuja, Koreja ja Astioista PÖYDÄLLÄ, joissa pidän AMPPELEIDEN ja Massa olevien Isojen Istutuskorien, lisäksi Kukkia&Kasveja….
Puutarha ja Pihakoristeita pitää olla myös….Perhosia, Enkelit, Jänis, Tonttuja jne. Osa KORISTEISTA on heikkoja, menevät rikki….Ostan tilalle uusia.
VAPUN JÄLKEEN ULKOILUA….
KOIVUN OKSAT
Katkoin Oksia, jo kaatuneesta Puusta. LAITOIN Vettä ja PUUTARHA, PARVEKKEELLE….
Nyt pääsee Kotona seuraamaan, Milloin KOIVUN LEHDET Puhkeavat eli Silmut aukeavat…
SEURAAN KEVÄÄN ETENEMISTÄ….IHANAA AIKAA
NURMI eli RUOHO Lähtee kasvamaan pikkuhiljaa….Tarvitsee Aurinkoa, Lämpöä ja Vettä
NYT on Onneksi Satanut Vettä….3. Toukokuuta 2020
ORVOKIT
Erikokoisia….VÄRIT
IHANAT Pienet…kuin Luonnon KETO ORVOKIT.
Näistä Tykkäsin enemmän kuin Isommista Orvokeista.
SINUN SUOSIKKI?
ISTUTIN Näitä KESKIKOKOISIA ORVOKKEJA…Useisiin Ruukkuihin, palataan myöehmmin ja Kuvaan ORVOKIT Uudestaan.
Jatketaan Myöhemmin PUUTARHA&PARVEKE jutuilla…KATSO myös. SUOMEN LUONTO&ELÄIMET VUODENAJAT….
Kevät etenee ja maa sulaa…Helmililjat, Narsessit&Mininaressit,,Tulppaanit jne.
Minulla on ollut OMAKOTITALON PIHA&PUUTARHA, jo lapsuudessa ja myös Aikuisena, Oma Perhe. NYT ei valitettavasti ole vaan on Tilava Puutarha, Parveke… HYMY
Kukat ilman Koristeita ja Koristeilla….
NYT Narsissit ovat auenneet….
Sinun Suosikki Koti&Sisustus Tyyli?
UUDET KEVÄT 2020 PAJUNVITSAT….
Suosittu kuva Instassa yli..
MININARESSIT…
MININRSESSIT ovat Nupussa…
Kannattaa Ostaessa, VALITA MININARSESSIT, jossa on paljon nuppuja, kuten minulla kuvassa. Tulee paljon IHANIA, KEVÄÄN&Pääsiäisen Keltaisia Kukkia….
YLEENSÄKIN kannattaa tarkastella Katsella ja TUTKIA
…AINA TAIMIA, Kukkia&Kasveja ennen kuin Ostaa
Kukkanuput, Väri
Kasvin tai kukan värit
Onko kuiva vai märkä taimi
Yleinen ulkonäkö
Onko katkenneita tai kuivia lehtiä, kukkia…
Minä Kääntelen ja katselen Kukkia eripuolilta, ennekuin valitsen itselleni ostettavan Kukan&Kasvin. SUOSITTELEN
MININARSESSIT kestävät useita päiviä, kun ei kastele liikaa.
…Muuten kasvaa pitkät varret, Kukat kaatuvat.
Minä laitan Osan Narsesseista Parvekkeelle siis ulos ja osan Sisälle….
Siirtelen kukkia, takaisin sisälle kun SISÄLLÄ OLEVAT kestävät Kauniina, vähemmän aikaa.
Kuvassa Keräsin Ruukkukukan IHANAT Kukat yhteen….
TIPUT…PUPUT
Minä Tykkään ELÄIMISTÄ kuten olen jo aiemmin kertonut….
SUOSIKIT Näin PÄÄSIÄISEN aikaan erityisesti ovat: PUPUT, Kanit ja Jänikset..
Minulla on erialaisia KORISTE-ESINEITÄ ja Pehmoleluja mm.
MININARSESSIT, NARSESSIT LEIKKOKUKKINA….
Muutamia kukkia aina kaatuu Mininarsesseista
ja Voi katkaista Lyhyitä varsia, Trendikkäästi MINI VAASEIHIN ja PULLOIHIN….
MININARSESSIT JA RUUSUT LEIKKOKUKKINA….
KODINONNI
VIHERKASVI
Otin Testattavaksi vuosia sitten Kodinonnen…. ja YLLÄTYIN Kuinka kauan Kasvi kesti ja Ihan Kivan Vihreä, Kevättä&Kesää jo muistuttaa…OSTAN Aina Keväällä.
VIHREÄ, Yksinkertainen Vihreä mätäs….
Aamu Kahvi hetki…
RAERUOHO….
UUSI ja Ihana Pupun Korvat, MINI KUPPI oli Kauppareissulla….. Ihan Pakko ostaa. HYMY
RUOHON ITÄMISAIKA noin 1 viikko…siis kannatta laittaa jo ajoissa kasvamaan.
Minä kävin Kyllä Kaupassa jo useamman kerran, mutta EI silmiini osunut vielä RAERUOHO Pusseja…
PÄÄSIÄISKORISTELUA….
PAJUNKISSAT…
VANHAT KUVAT….
RUUSUT
KELTAISET…
Minä Tykkään RUUSUISTA…SUOSIKIT
Leikkokukkia, Puutarhassa ja Ruukkukkina….
Aiemmin jo Ihanat&Kestävät…
NEILIKAT…
KATSO aiemmat KUKAT&YNTTILÄT…KASVIT PUUTARHA&PARVEKE Artikkelit…
Viherkasvit ja KANERVAT voivat Hyvin SYKSYN ja TALVEN JÄLKEEN.
NYT pitää odottaa, että KEVÄT ETENEE Huhti-Toukokuussa Kaikilla, MEILLÄ PUUTARHA IHMISILLÄ alkaa Puutarha, Parveke ja Piha Hommat…Ensin siivotaan ja Järjestellään jne.
2020
KEVÄT ja PÄÄSIÄINEN LÄHESTYY….
ENSIMMÄISET eli EKAT kukat ULOS…
Puutarha, Parvekkelle
PUUTARHA, PARVEKE…
Alku KEVÄÄN ULKOSISUSTUSTA….
TIPUT, PUPUT ja PERHOSET mm. Kuuluvat minun PÄÄSIÄISEEN, Kevääseen jne.
Käytän ja Tykkään myös LUONNONMATERIAALEISTA…
Oksat, Kävyt, kivet, sammaleet jne.
Ihania AURINKOISIA ja ALKU KEVISIÄ.PÄIVIÄ, on ollut Meillä jo SUOMESSA.
….Nautin&Tykkään OLEN KEVÄT&KESÄ IHMINEN
Mites Sinä, Mikä on Sinun Paras VUODENAIKA?
Kyllä olen Säilyttänyt Suloisia, Koskettavia ja IHANIA, RAKKAITA Lasten Askarteluja….Ovat vähän jo kärisineet vuosien saatossa, Tässä RASIASSA on ollut Lapsen Itse kasvattamaa RAERUOHOA, Nyt laitoin siihen VALOPURKIN.
KATSO SYKSY&TALVI Puutarha, Parveke Artikkelit, Kuvat…
SYKSYN pimetessä, Poltan Runsaasti Kynttilöitä ja Erialaisia ULKOVALOJA, myös ULKOTILOISSA.
KEVÄT TALVI…
NYT MEILLÄ SUOMESSA on ollut AURINKOISTA…
AURINKO ja VALOA, joka Piristää Pitkän, Loputtoman Syksyn jälkeen
EI ole ollut PYSYVÄÄ LUNTA Meillä ETELÄ-SUOMESSA kuten Yleensä. LUMIRAJA on Savollinnasta Pohjois-Suomeen.
MINÄ Nautin ja Tykkään ULKOILLA YMPÄRIVUODEN. Tykkään myös Talvesta, Lumesta ja Pakkasesta. NYT on ollut Erilainen TALVI, Harmi.
Olen myös KEVÄT-KESÄ IHMINEN….
Onneksi NYT AURINKO jo PAISTAA….Seuraan KEVÄÄN ETENEMISTÄ, Kotona ja Missä milloinkin Liikun ULKONA, Puistoissa, Luonnossa ja Rannoilla jne.
Jatketaan Tästä PÄÄSIÄSEN KOTI&SISUSTUS Juttuja vielä myöhemmin…
NYT Ihanaa, Valoisaa&Värikästä KEVÄÄN ja PÄÄSIÄISEN ODOTTELUA….
Jouduin muuttaamaan, Ihanasta ja Tilavasta&Sopivasta asunnosta ja asuntoni on pieni nyt, toistaiseksi.
Pitkän&Raskaan MUUTON AIKAISTA ja Jälkeistä myös VARKAUTTA. …Eka kerran, on vaikea sulattaa ja ymmärtää.
EN ymmärrä IHMISIÄ jotka VARASTAVAT ja Tuhoavat toisien omaisuutta, Ihan tahallaan&Ilkeyttään. LISÄÄ TIETOA, VARASTETTUA tavaraa mitä puuttuu, löytyy koko ajan.
Kuka Varastaa mm. Joulukoristeita ja esim. PIPARIKAKKUTALON ja MUUMI MUOTIT jne.
Minä olen suurimman osan mm. IRTAIMESTA OMAISUUDESTA, Tavaroista Itse ostanut ja kerännyt, Nuoruudesta lähtien…. aloin käydä töissä jo 15 vuotiaana, Opiskelijana olin Loma ajat töissä….
VARASTAMINEN, Rikkominen, KIUSAAMINEN jne.
EI Oikeudenmukaista ja REHELLISTÄ TOIMINTAA ARKI ELÄMÄSSÄ.
….Varastaminen on AINA RIKOS
EN YMMÄRRÄ, enkä HYVÄKSY EPÄREHELLISYYTTÄ, KIUSAAMISTA tai Varastamista, RIKOLLISUUTTA.
JOULU 2019
SUKLAAT, KARKIT….KEKSIT
Perinteiset
VIHREÄTKUULAT…
Mitä taas alakulmassa lukee, VEGE?
Laitan Karkit, makeiset esille JOULUAIKAAN…Otan kuvia ja lisään tähän.
HERKULLISTA ja Ihanaa JOULUN ODOTUSTA….
Kaikille, Meille Aikuisille ja Lapsille.
16. Joulukuuta…
MUUMI SUKLAAKALENTERI….
JATKETAAN vielä 22 ja 23. Joulukuuta ….4. ADVENTTIKYNTTILÄ
Helsingin keskustassa oli Oma VALLILA Shop, josta tykkäsin on LOPETETTU.
Tykkäsin myös ANTTILA Tavaratalo ketjusta, mm. Vallila osastosta. LOPETETTU myös.
SESONKI, JOULU…
Elämäntapabloggajana KOTI&SISUSTUS,
Sesonkien mukaan
Minä olen KOTOILIJA, Homeilija ja HYGGE
Viihdyn, puuhailen, Järjestelen&Sisustan Kotona Sisä- ja Ulkotiloissa, Sesonkien mukaan.
NYT on KODIN SISÄTILAT, KOTI&SISUSTAMINEN Tarkastelun kohteena…
Yleensä Innostun ja Kiinnostun SISUSTAMISESTA, kun SESONKI VAIHTUU..
NYT AJANKOHTAISTA ….SYKSY/TALVI ja Joulun Läheisyys vaikuttavat.
KUKAT&KYNTTILÄT ovat Tärkeitä ja Ihania, yksityiskohtia Kodissa, Ympäri Vuoden.
Myös VALOT, KAUSIVALOT ja myöhemmin myös JOULUVALOT lisäävät Kodin Viihtyisyyttä, Meillä Suomessa Syksyn pimeydessä, ennekuin Lunta sataa maata.
Kuva Aiemmasta VALLILA Design Keittiön VERHOKAPASTA, itse omeltu. KUVAT 8vat Kuvakopioita…
KEITTIÖ
SIVU VERHOT ja Vahakangas mm.
VERHOT&Ihanat KUVIOKANKAAT, myös Makuhuone ja Olohuone, useampana vuosina
MINÄ&VALLILA, Suomalainen DESIGN
Olen ollut Lapsuudesta lähtein Kiinnostunut&Innostunut Suomalaisesta DESIGNISTÄ, KODISTA&SISUSTAMISESTA
…lapsuuden kodissakin Omakotitalossa oli Marimekkoa, Finlaysonia, Iittala jne.
Omassa&Oman Perheen Kodissa, Kerrostalo-asunnoissa, olen muuuttanut monta kertaa ja myöhemmin myös asunut pitkään Omakotitalossa…INNOSTUIN vielä lisää SISUSTAMISESTA.
Olen aiemmin Ommellut Itse omat mm. Verhot ja Verhokapat KOTIIN, eri huoneisiin ja tiloihin. Itsestään selviä, KÄDENTAITOJA: Olen Siis OMPELU ja NEULETAITOINEN.
Oletko SINÄ?
Nyt viimevuosina olen ostanut Verhoja ja Tyynyliinoja Valmiina, SISUSTUSTEKSTIILEINÄ.
KÄYTÄN ja Tykkään myös SESONKITUOTTEISTA: Patalappuja ja Patakintaita, KEITTIÖ.
KATSO aiemmat SUOSITUT Artikkelit VALLILA, Suomalainen Design Alvar&Aino AALTO jne…
Toni, APULANTA ja Jannika, Laulaja WIRTANEN, HOLLOLA, 2 Asunto
Mikko Kuustonen, Muusikko ja Hanna Brotherus, Vapaa-ajanasunto MÄNTYHARJU…. Tykkäsin.
TULOSSA…Ville Leino, EX jääkiekkoilija ja Eveliina Alanne
DESIGN By LAURI
7 Osassa
TEOKARP
Tommi ja Kari lähtivät, KONTTIRAKENNUSFIRMAAN oliko sen VIROSSA? vierailemaan ja katsomaan miten PUISET KONTIT Rakennetaan ja valmistuvat…
Tommi Korpela ja Kari Hietalahti, Näyttelijä Ystävykset Vapaa-aika asunto… ja Perheet
SUOMALAISET Taitavat&SUOSITUT NÄYTTELIJÄT, TÄHDET&JULKKIKSET
…Tommi Elokuvista ja TV:stä ja Hissu Tv-saroista tuttu.
Tv-sarja INCRIDIBLE FISHING whit HISSU&TOMMI, 2017…D play
LUONTO&ELÄIN YSTÄVÄNÄ…Ihan pakko on ollut Katsoa myös.
Olen itsekkin Kalastanut mato-ongella, verkolla ja Pilkkinyt mökillä
Tykkään&SUOSITTELEN koko Perheelle….
Lapsille ja Aikuisille Yhdessä. HYMY
OSAT 6 ja 7…
KONTIN VALMISTUSTA, TEHTAASSA TEOKARP…
KOTKA, Saaristo
Kuvat Tv-ohjelmasta Itse otettu, INFO TV LAURIN DESIGN 2019
VAPAA-AJAN ASUNTO VALMIINA
SAUNA, Palju
UUDET RAKENNUKSET
Valmistettu KONTEISTA, Puusta
Tutkittiin ja Todettiin PUU on PAREMPI MATERIAALI kuin Perinteiset Metalli Kontit.
VAPAA-AJAN ASUNTO ja SAUNA
ISOT TERASSIT, MEREN RANNALLA, Luonnon Keskellä ja PALJU
Modernit AURINKOPANEELIT Seinässä…
KEITTIÖ
Leivinuuni ja takka…
SISUSTUS VAIHTOEHTOJA, RATKAISUJA ja MATERIAALI Vaihtoehtoja käytiin katsomassa Virossa ja Sisustusarkkitehdin kanssa yhteistyössä valinnat tehtiin lopullisesti.
MAKUHUONEET…
MERI NÄKÖALA…
VALLILA Design SISUSTUSTEKSTIILIT
Verhot, Tyynynpäälliset…
VALLILA&Lauri Ylönen DESIGN Kevät 2019
KEITTIÖ, OLOHUONE ja Makuhuoneet
Upeat MERI ja LUONTO MAISEMAT…
Rakennuksien ympärillä
SAUNA RAKENNUS
Modernit ja TyylikkäätMateriaalit, Kiuas ja suihku jne.
SAUNA TILOISTA Merinäköala ja Suora Yhteys PALJUUN ja Mereen.
Kontit ja Rakennustarvikkeet, Välineet, Nosturi Kuljetettiin SAARISTOON VESITSE…
TONTILLA oli Pohjatyöt Tehty valmiiksi…
ISO ja Korkea nosturi, nosti Yksitellen Kontit paikoilleen.
Rakennusmiehet asettivat, kontit kohdilleen jne.
LOPPUTULOSTA katsomassa ja tarkastamassa SUUNNITTELIJA DESIGN Lauri Ylönen, Hissu, Sisustusarkkitehti Heidi Horto ja Tommi.
MINÄ&VAPAA-AJANASUNNOT, MÖKIT&MÖKKEILY
Minä katselin Sarjaa sieltä täältä ja VALITSIN tämän Hissun ja Tommin AJANKOHTAISEN Konteista Rakennetun VAPAA-AJAN ASUNNON.
ROIKKUVAT ja Pöydällä olevat YHDEN KUKAN MALJAKOT, VAASIT, PULLOT….
SYKSY…ULKOKUVAT
Meillä SUOMESSA on jo SATANUT LUNTA useamman kerran.
PYSYVÄ LUMI Tulee yleensä vasta Marras-Joulukuussa.
RUUSUT…
Ruukkukukkina ja Nyt LEIKKOKUKKINA
RUUSUJA on myymälöissä YMPÄRIVUODEN…
Minun SUOSIKKI KUKKA, RUUSUT
Trendikäs HEHKULAMPPU Minimaljakko…. oli Kesällä Ulkona Roikkumassa.
Nyt Sama IHANA Mini Maljakko on Olohuoneen pöydällä, Maljakkona.
VINKKI
TRENDIKÄSTÄ on käyttää SISUSTUKSESSA Yhden kukan Maljakkoja, Erilaisia malleja ja muotoja. Yksi tai Useampia yhdessä.
Näytä Tunteesi
Näytä Tukesi
ROOSANAUHA Kampanja 2019
24.9. – 3.11.2019
Suunnittelija KLASSIKKO
Näyttelijälegenda SEELA SELLA
Hopeiset Kyyneleet Ilon ja Surun Pisarat.
Osallistun joka vuosi ROOSA NAUHA Kampanjaan… SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
AIEMMIN Loppu Kesästä ja Kesällä…KATSO aiemmat Artikkelit
SYKSY, TALVI
KOTI&SISUSTAMINEN, SISUSTUSTAVARAT….
KYNTTILÄLYHDYT, KYNTTILÄJALAT
KAUSIVALOT…
Trendikkäät…
PYÖREÄ Tuikkukuppi&Kynttiläaluset
TÄHTI Kynttiläjalat, metallia
MYYMÄLÖIDEN ja Sisustustavaroiden osastoilla, Valikoimissa eri värisiä
Kuvassa Kruunukynttilät, Vanha kuva ennekiun ostin Uusia ANTIIKKIKYNTTILÖITÄ.
Vanhat, Tyylikkäät ja SUOSIKKI KYNTTILÄJALAT….Iittala Desig
Löytyykö Mistä vielä? ISOMMAT ovat korkeammat ja Neliskanttset…
TOISET Samantyyppiset 2 kpl mutta Isommat Hajosivat MUUTOSSA?
IITTALA, Kastehelmi sarjaa…
TUIKKUKUPIT, VÄRIVAIHTOEHTOJA USEITA
Oli 3 ENNEN MUUTTOA, Varastettiin 2 kpl.
TUIKKULYHTY, PENTIK
Minä Käytän ja Poltan eniten…
TUIKKUKYNTTILÖITÄ ja ANTIIKKIKYNTTILÖITÄ
Muoto ja Väri vaihtoehtoja…
UUSI&IHANA SYDÄN ja Punainen Tuikkukynttilä..
HUOM…
OLE VAROVAINEN Värillsiten Steariinien kanssa ja
VALVO aina KYNTTILÖIDEN PALAMISTA
TUIKKUKYNTTILÄ on laitettu liian täyteen, Steariini valui pöydälle. Valkoinen Puu Pöytä/Arkku meni pilalle. PUNAINEN STEARIINI ei lähde irti, paha Läikkä jäi.
KEKSIN ratkaisun, ettei Pöytä mene täysin pilalle PUNAISESTA STEARIINISTA. Laitoin Lasilautasen Lyhdyn alle.
KYNTTILÄT…
TUIKKUKYNTTILÄT
ANTIIKKIKYNTTILÄT ja Kruunukynttilät, kuvassa punaiset Kynttiläjaloissa
Paksut ja Erikokoiset ja Muotoiset PÖYTÄKYNTTILÄT
ANTIIKKI KYNTTILÄT, Kuvassa ja Kruunukynttilät…
KYNTYILÖITÄ voi Käyttää Arkena ja Juhla aikoina, luovat Tunnelmaa ja valoa.
SYTYTYSVÄLINEET,
TULITIKUT ja Sytyttimet…
Erilaisia malleja ja Kokoja.
Minulla on ollut Käytössä myös KAASU Sytyttimiä, menevät Rikki.
KLASSIKKO TULITIKUT
Takkatikut, jotka ovat pitempiä ja isompi tikkuja.
Kuvassa Keskikoko, 3 KOKOA TIKKUJA.
ULKONA POLTETTAVAT KYNTTILÄT
LYHTYKYNTTILÄT, Eri Kokoisia ja Värisiä
Roihut ja padat
HAUTAKYNTTILÄT
LYHTYKYNTTILÄT
IHANAT TONTUT…
Koko Vuoden PUUTARHASSA, Puutarha Tontut ja KOTISISUSTUKSESSA, KOTITONTUT& JOULUTOJTIT muutama esillä….
Tykkään, Sinä? HYMY
Ulkona poltettava ROIHUJA…
Käytän yleensä Joulu ja Uuden Vuoden aikaan.
TRENDIKKÄÄÄ Koristekivet…Kuvassa Uusin KORISTEKIVI prk
Trendikästä
KANERVAT SISÄLLÄ…
Trendikäs Kruunumainen KYNTTILÄLYHTY
…Nyt laitoinkin KANERVAT.
MUISTA Kastella Kanervoita Sisällä Säännöllisesti…
Ulkotiloissa KASTELE pakkasiin asti.
TRENDIKKÄÄT Lasiset Kuvut
ja Uudet JOULUKORISTEET
PineinnLasikupu kuvassa…ERIKOKOISIA ja MUOTOISIA Löytyy runsaasti…
UUSI, Ihana&Tyylikäs Joulukoriste…
KYLLÄ oli &hän pakko ostaa jo, kun näin Kaupassa käydessä.
ASETELMAT…
Kukat, Kynttilät, Sisustustavara ja näiden yhdistelmät
Sommittele eli Kompositio, miten ASETELMASSA Sisustustavarat, Muodot ja Värit Ryhmittely, muodostavat KOKONAISRAKENTEEN
TAVOITE ….
Tyylikäs, Yhtenäinen ja Kaunis Kokonaisuus
Trendikkäät erilaiset Tarjottimet ja Asetelmat…
PEILI, Metalli ja Reunallinen TARJOTIN…
KYNTTILÄT&TARJOTIN…
METALLITARJOTIN…
KYNTTILÄT, PÖYTÄ ja Muotoillut Kynttilät
MYYMÄLÖISSÄ Runsaasti Erilaisia, Valikoimaa mm.
Koko
Muoto
Paksuus ja pituus
Väri
Tuoksu ja Tuoksuttomat
TRENDIT
Värit, Koristelut ja Erilaiset Muotokynttilät esim. PALLOT, Kukat
KAUSI ja SISUSTUSVALOT&SISUSTUSTAVARAT…
MALJAT, TARJOTTIMET…
Trendikkäät LASIMALJAT…
”Happiness is Homemade”
Maljakot, Pulllot, Rasiat, Koriste-esineet…
MURATTI Kaarella…Minun SUOSIKKI myös Sisäkasvina
Meidän Perheessä on LEMMIKIT, 2 Kissa, jotka rajoittavat KUKKIEN ja KASVIEN Määrää, Kodin Sisätiloissa.
KOTI on Koko Perheen Lemmikkien, Lapsien ja Aikuisten YHTEINEN, Viihtyisä ja Toimiva….Yhdessä Suunnitellaan, Ajatellaan ja Toteutetaan ja Toimitaan, kaikkia perheen jäsenen toivomuksia jne. Kuunnellen.
KOTI&SISUSTUKSESSA KOMPROMMISEJA pitää tehdä, Kaikkea ei voi saada ja aina toteuttaa.
TYYLIKÄS ja YHTENÄINEN KOKONAISUUS on Tärkeä myös SISUSTAMISESSA.
JATKETAAN Vielä KOTI&SISUSTUS
Valoista, Kukista&Kynttilöistä, myöhemmin ennen JOULUA…
JOULU SISUSTUS ja VALOT ovat vielä erikseen, kun
IHANA&RAKAS JOULU AIKA LÄHESTYY.
Minä olen JOULUIHMINEN ja Aloitan Valmsielut jo ajoissa..
MYYMÄLÖISSÄ LÖYTYY LAMPUJA, Erinäköisiä ja värisiä
Toimivat Sähköllä tai Paristoilla, minulla kuvassa.
KLASSIKKO Sähkölamppu Malli ja Teräs, Hopea Väri…
Minun Valinta ja Suosikki.
Ajankohtaiset KANERVAT….
YKSIVÄRISIÄ KANERVOITA
Minun Valinnat&Suosikit 2019
TRENDIKÄSTÄ erilaiset Istutukset ja Korit, Astiat….
Kannettava Trendikäs&IHANA Laatikko,
johon otin 2 Kanerva, kun enempää ei mahtunut.
Puutarha myymälässä käynnin jälkeen…
TRENDIKKÄÄT Moniväriset KANERVAT
LUONNOSSA kasvavat KANERVAT…
SYYSISTUSTUSTEN SUOSIKIT, Kanervat Suomeen …Tanskasta tai Hollannista
SESONKITUOTE… Kestävä Syksy/Talvi ajan.
KANERVA, Calluna Vulgaris
Kanervaksvi on Monivuotinen Varpu.
Metsässä kasvava Kasvi, ympäri Eurooppaa.
ERICAT
…Kukkakellot näkyvät ja ovat pörröisiä kasvultaan.
CALLUNAT …Pienikukkaisia.
PERINTEISET Aidot KANERVAT…
Voimakas Väri, ISOJA ja Karisevat, helposti.
PERINNE….Vein aikaisemmin haudoilla Syksy aikaan, Kynttilöiden lisäksi KANERVIA.
SYKSY/Talvi 2018…
Monivärisiä ja Yksivärisiä KANERVOITA
KANERVAT Amppelissa ja Pöydällä…
OMENOITA Omakotitalojen Puutarhoissa, Pihoilla Runsaasti Kesä&Syksy 2018…
PUUTARHAMYYMÄLÖISTÄ
Löytyy ERILAISIA Syksyn Viherkasveja ja Sisustustarvikkeita&Esineitä
Kaalit, Kurpitsat…
Erilaisia Viherkasveja jne.
Suomalaianen Metsä&LUONNONMATERIAALIT…
Kuten Olen kertonut täällä ELÄMÄNTAPABLOGISSA, viihdyn Ulkona YMPÄRIVUODEN.
…Liikkuen ja Puuhailllen. HYMY
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
ULKOILUA…KAIKKI AISTIT AVOINNA
PYSÄHDYN, Katselen ja Tutkin…
Keräilen kaikenlaista Luonnosta mm.
Erikokoisia ja näköisiä kiviä, käpyjä
Puiden ja Pensaiden lehtiä, oksia
Kukkia ja Kasveja
OMENOITA on Ollut tänä vuonna 2019, vähemmän kuin viime vuonna Puutarhoissa ja pihoilla. OMENASATO vaihtelee vuosittain.
2019
PUUTARHAMYYMÄLÄSSÄ
KANERVA Valikoimaa ja lajitelmaa…
Trendikkäät Moniväriset, Yksiväriset….
AIDOT ja Isommat KANERVAT
UUSIA ja kauniita SYYSTÄHTIÄ….
MINUN VALINNAT Syksy/TALVI 2019…
YKSIVÄRISIÄ KANERVOITA…
Valkoinen, 2 SÄVYÄ Punainen
KOTI&SISUSTUS KANERVAT
AMPPELISSA….Pöydällä
AMPPELI…
KANERVAT…. 2 Eriväristä Punaista AMPPELISSA
Oli muuten vaikea kuvattava, saada värit hyvin esille. Otin monia kuvia….
SYKSY ILTA PIMENEE….
KYNTTILÄLYHDYT
Kiinalaishenkinen,
Metalli KYNTTILÄLYHTY
…Minulla on 2
TRENDIKKÄÄT Metalliset KYNTTILÄLYHDYT
Minulla on 3
Yksi pieni Ulkona, kuvassa
2 ISO ja Pieni Sisällä, Joulusisutuksessa käytössä
KESÄKUKKA, Marketta ja
KEIJU AURINKOKENNOVALO…
Aurinkokenno valo palaa vielä, Syksyllä Latautuu.
Trendikkäästi VALOT Purkissa, Lyhdyissä, Maljakossa ..SISÄ- ja ULKOTILOISSA
Kuvissa vain osa KYNTTILÄLYHDYISTÄ….
Vaihtelen Lyhtyjen paikkoja ja Poltan välillä enemmän ja välillä vain muutamaa Kynttilälyhtyä.
JOULUVALOT lisätään vasta myöhemmin.
LUONTO, Suomalainen METSÄ…Materiaalit
PIHLAJA…Pihlajanmarjat ja lehdet
Suomalaiset PUUT, Lehdet …RUSKA AIKA
LUONNONMATERIAALIT…
VAAHTERAN LEHDET
Suosittu kuva 67 krt…ja Käsi 107 INSTAGRAMISSA
LOPPU KESÄ, Alku SYKSY….
Kesän viimeiset Kukat, Marketta ja PETUNIA
KÄYTÄN Puutarha, Parveke ja Luonnon Kasveja ja Kukkia myös KOTI&SISUSTAMISESSA.
Petynia, sisällä maljakossa ja Krysanteemi ja Petyniä oksia
KRYSANTEEMIT
ISOT ja paljon kukkia….Valkoinen Tänä vuonna.
Mennyt jo huonoksi.
VIHERKASVIT…
PALLOTUIJA….
PUKSIPUU
KIVA&Trendikäs VIHERKASVI
Kestää pitkään, Koko Kesän ja Talvea.
Laitan JOULUNA TÄHÄN VALOT
Ihania&Trendikkäitä Yksityiskohtia
SISUSTUSTAVARAT, KORISTEET….
Lintuhäkit&Koriste Tikut, Koristekaatteet, Kivet
MURATTI…
Muratti on helppohoitoinen, Kiva ja Roikkuva VIHERKASVI…
MURATTIA voi Käyttää monipuolisesti KODIN Sisä- ja Ulkotiloissa.
Tästä Jatketaan Marraskuun lopulla ja Joulukuussa kun lisätään, JOULUVALOT ja KORISTEET.
OLEN JOULUIHMINEN….Koko KOTI siis Sisätilat Ja Puutarha, Parveke laitetaan&Sisustetaan JOULUASUUN. HYMY
VINKIT…
Seuraa Elämäntapablogia, lisää Vinkkejä&Ideoita, Trendejä…
Pienillä YKSINKERTAISILLA asioilla, kuten KUKILLA&KYNNTILÖILLÄ, voi lisätä KODIN Viihtyisyyttä, Tyyliä ja Tuoda vaihtelua SESONKIEN Mukaan, sekä Sisällä että PUUTARHA, PARVEKE ja PIHOILLA.,
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
JATKETAAN ensi viikolla KOTI&SISUSTUS SISÄTILAT jutuilla. HYMY