KOTI&RUOKA. LEIVONTA& LEIVOTAAN TORTILLA Pohjat tai Valmiit Pohjat, eri kokoisia …TÄYTTEET: Kana, Liha, Jauheliha Vaihtoehtoja. Lisäksi LISUKKEITA mm. Kasviksia ja Raejuustoa. Kastikkeita, oman maun mukaan. SUOSITTU ja PERHE Suosikki. Julkaistu aikaisemmin 2017…SUOSITTU 105 …30+75 Tykkäystä 30.9.2022. Kukat&Kynttilät. KOTIRUOKAA, Terveellinen LIFESTYLE HXS. HXSTYLE.net

Meidän Perheen,

AIKUISTEN, MINUN ja

myös Lasten 1. SUOSIKKI RUOKA, TORTILLAT….

Sopii myös Synttäri Juhliin Koululaiset, Nuoret…ARKI ja VIIKONLOPPUUN

KOTIKEITTIÖSSÄ SUOSITTELEN ja

KÄYTÄN SUOMALAISIA ELINTARVIKKEITA Esim. Lihaa ja Kasviksia.

TÄYTTEITÄ

Kanasuikale, Lihasuikale, Trendikäs NYHTÖLIHA tai KANA tai JAUHELIHA on Lasten Suosikki

Minun SUOSIKIT Kana tai LIHASUIKALE

KASVIKSIA… mm. Salaatti, Tomaatti, Maissi

Unohdin myös SIPULIA Valkosipuli ja Punasipuli esim. Voi käyttää myös

JUUSTOA …Raejuusto tai Mozarellaa esim.

KASTIKKEITA…

Valkosipuli Majoneesi ja Kartano Kastike

Pese ja PILKO KASVIKSET

…KATA PÖYTÄ

ENSIN VALMISTETAAN, PAISTETAAN

… LIHA Suikaleet, TÄYTE, valinta

Tällä kerralla kun valmistin VIIKONLOPUKSI, 2 Päivää

LIHASUIKALEET valmiiksi leeikattu tai Ites leikattuna

LIHASUIKAKEIDEN annetaan Kypsyä pikkuhiljaa, välillä kannen alla

LOPUKSI Maustetaan….

Lihan MAUSTEINA Suola ja Pippuri Myllystä

VALMIIT TORTILLA tai Fajitas pohjat

ERIKOKOISIA Myynnissä, valitse oma SUOSIKKI

KÄTEVIÄ, erikokoiset VALMIIT POHJAT. SUOSITTELEN.

KUN kaikki,on valmista, PÖYTÄ KATETTU….

Valmiit pohjat, voi LÄMMITTÄÄ MIKROSSA …Hetken

VALMIS, Lämmitetty TORTILLA pohja…KOKO M

LIHASUIKALE, Maustettu

LISÄÄ TÄYTTEET…

Minä aloitan TÄYTTÄMISEN Lihasuikaleilla ja yhdellä Kastikkeella…

Kasviksia, Toinen Kastike ja LOPUKSI JUUSTOA….

KAIKKI Täytteet ja Kastikkeet lisätty, Pohjan päälle

LOPUKSI …Tortilla Rullataan Rullaksi ja toinen pää käännetään ylös, pussi jossa täytteet pysyvät.

Minä lisään TÄYTTEITÄ Runsaasti, vähempikin riittäisi.

VINKIT

Varaan HAARUKAN, jolla otan tippuneet täytteet syötäväksi.

VARAAN myös Lautasliina, kun kastikkeet esim, valuvat SYÖDESSÄ

Terveellistä ja Herkullista KOTIRUOKAA

Yllättävän TÄYTTÄVÄÄ RUOKAA.

RULLAN toisesta päästä haukataan….

Nam Herkullista ja Terveellistä KOTIRUOKAA myös.

RUOKA Juomana Minulla, YLEENSÄ…KYLMÄ VESI

MINÄ&MAAILMAN RUOKA, KEITTIÖT

LAPSUUDEN PERHESSÄ Äiti ja silloin tällöin myös ISÄ Tekivät KOTIRUOKAA SÄÄNNÖLLISESTI. Myös me lapset osallistuimme KOTITÖIHIN, PERHE on TEAM. Perinteistä SUOMALAISTA RUOKAA, myös esim. PITSAA.

Itse INNOSTUIN jo NUORUUDESSA, testaamaan Erilaisa RESEPTEJÄ, MAAILMAN KEITTIÖSTÄ

esim. TORTILLAT, kun innostuin LEHTIJUTUSTA, LEIVOIN ITSE Pohjat ja Valitsin itselleni sopivat TÄYTEET, LISUKKEET. EI ollut Myynnisääs VALMIITA POHJIA…

KIINANPANNU, Kasvis-Liha ja Riisi liskuke, PITSA GRillaten ja Uunissa,,Itse myös Pohjataikina, FONDUE jne.

SUOSITTELEN Lämpimästi PERHE, Aikuiset ja Lapset, Toimivat ja Tekevät Yhdessä PERHE…. TEAM

KATSO aiemmat ARTIKKELIT…

Myös TORTILLAN TAITTELU Ohje, Kuvat

ITSE LEIVOTUT, TORTILLA Pohjat…

Leivotaan Itse TORTILLA Pohjat eli Fajitakset…TÄYTE Vaihtoehtoja: Kana, Kasvikset. Lisukkeet, Kastikkeet. Pohjan Taittelu Ohje ja Kuvat. 3.8.2018

KOTI&RUOKA. LEIVONTA…………. ITSE Leivotut TORTILLAT, FAJITAKSET eli POHJAT, Täytepohjat…TÄYTTEET Vaihtoehtoja:Kasvikset, Kana ja Lisukkeet, Kastikkeet. SUOSITTU. OMA RESEPTI&Vinkit…3.8.2018 PERHE&Oma SUOSIKKI. LIFESTYLEBLOG, Elämäntapablogi HXSTYLE.net HEINIS

VALMISTETAAN Taikina ja LEIVOTAAN Pohjat.

PAISTO, Paistin pannulla molemmin puolin.

Ihanan Rapeita ja Maukkata, leivon silloinntällöin…VAATII Aikaaa

Täytteet, Lisukkeet ja Kastikeet lisätään Pohjan päälle ja Taitellaan.

Nam HERKULLISTA…

SUOSITTU ….144 Tykkäystä,

myös Oma ja Perhe SUOSIKKI, lapset.

Julkaistu aikaisemmin mm. 2017. KOTIRUOKA. TORTILLAT, Nyhtökana ja Jauheliha. Kasvis Täytteet ja Lisukkeet. Oma ja Perhe SUOSIKKI. 6.12017

KOTI&RUOKA. 6.1.2017-2016. TORTILLAT, FAJITAKSET &TÄYTTEET… Kana, JAUHELIHA- ja KASVIS- täytteet ja lisukkeet. OMA RESEPTI. SUOSIKKI 144 …. 55 krt Päivitys 2019, 2022. Elämäntapa&SUOSIKKI, Perhe. HXSTYLE.net HEINIS

Trendikäs NYHTÖ Liha tai KANA, sopii myös TORTILLAN Täytteeksi.

Lapsille SUOSIKKI Jauheliha, Maustettu….

LISUKKEITA, Kasviksia jne. Voi listä OMAN MAUN Mukaan…

TORTILLAN voi jättää myös RULLAKSI

TORTILLA, Täytettynä käännetään RULLALLE ja Toinen Pää käännetään ylös, Pussi mudostuu.

SUOSITTELEN Lämpimästi….

TERVEELLISTÄ ja Herkullista KOTIRUOKAA, Perinteistä ja myös Maailman Keittiöt

Tykkään ja NAUTIN myös SUOLAPALOISTA, kahvin kanssa AAMUPALA, Kahvilassa jne.

KOTI&SISUSTUS…

KUKAT&KYNTTILÄT

SYKSY/TALVI KUKAT

KRYSANTEEMIT kuvassa ja KANERVAT, voidaan käyttää myös Kodin Sisätiloissa, KOTi&SISUTUKSESSA. Tykkään&Nautin. SUOSITTELEN

KOTI&RUOKA. KOTIRUOKAA… GRILLAUS…NYT GRILLATAAN PITSAA: Jauheliha ja/Tai Tonnikala…Helppo ja Nopea valmistus, valmis pohjat. Täyte vaihtoehtoja, valintoja…Voi myös paistaa Uunissa. 4.6.2021. SUOSITTU 191…78+113 Tykkäystä. Omat Suosikit. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

Jauheliha-Ananaspitsa….
Tonnikala, Juusto pitsaa…SUOSITTU kuva INSTAGRAM yli 70 Tykkäystä, KIITOS

Meidän PERHEESSÄ SYÖDÄÄN ja Tykätään PITSASTA

Syömme ja lämmitämme myös valmispitsoja, Lapset tykkäävät. Silloin tällöin Tilamme tai käymme syömässä Pitsaa Ravintoalssa, esim. KOTIPIZZA on SUOSIKKI.

Minä tykkään myös Tästä GRILLI tai UUNISSA paistetutsta, PIKKUPITSASTA, Perhe ei.

Lapsuudenperheestä Tuttu ja Herkullinen….LEIVON myös itse Pohjataikina, Pannupitsmainen pohja ja VALMISTUS UUNISSA.

NYT on Trendikästä Valmistaa PITSAA ITSE mm. …Pizzakivet ja Pitsauunit

NYT GRILLATAAN PITSAA…Käytössä SÄHKÖGRILLI

VINKIT…

Minä PUHDISTAN GRILLIN, joka käyttökerran jälkeen.

Lika irtoaa hyvin ja Grilli kestää toimintakykyisenä pitkään, vuosia.

KUUMENNA GRILLI Valmiiksi….Pyyhi kostealla esim. TALOUSPAPERILLA, jos on tarve.

MUISTA tyhjentää myös Rasvakaukalo, yleensä Grillin alla.

Olen kertonut minä olen Grillanut OK pihalla, Puutarhassa, Mökillä ulkogrillissä puilla ja SÄHKÖGRILLILLÄ.

Pieni ja Kätevä Sähkögrilli on samankokoinen, Jalkaa voi säätää tai käyttää pöydällä …. kuin KLASSIKKO PALLO eli Hiiligrilli.

PIZZAA…

UUNISSA tai GRILLATTUNA näin Kesä aikaan

PITSAT, valmis pohjat…Tortilla pohjat, eri kokoja tai Pitsapohjia

TAVALLISET TÄYTTEET …

Tomaattipyre tai Tomaattiketsuppi

Juustoraaste tai Vanhaa juustoa, siivuina tai paloina

TÄYTTEITÄ, Oman maun mukaan

Jauheliha, Tonnikala, Katkaravut…

Ananas paloja, Pepperoni makkaraa, Tomaattisiivuja tms.

AINA VALMIIN PITSAN PINNALLE…

Pizzamauste ja Valkosipulia puristimen läpi tai Valkosipulirouhetta

Valmis pohjana, Tortilla pohjat tai Pitsapohjat

ALOITA…

PAISTA ensin pohjan toinen puoli…NYT GRILLASIN.

TÄYTE VAIHTOEHDOT

Lisää Täytteet, paistetulle pohjan päälle.

Ensin Tomaattipyre tai Tomaattiketsuppi, Tonnikala öljyssä…

Minulla ei ollut kaapissa nyt muuta kuin Tonnikalaa ja Vanha juudton loppu, mitä KEITTIÖN KAAPISTA LÖYTYY

JUUSTORAASTE tai Vanhaa juustoa ohuina, paloina

PAISTA…niin kauan, kuin justot sulavat.

Laita Grillin kansi välillä kiini

Tarkasta myös pohja, että on ruskettunut.

KYPSÄ PITSA on VALMIS SYÖTÄVÄKSI…

Tein Viimeviikolla tätä Tonnikala Pitsaa.

PINNALLE Pitsamaustetta ja aina VALKOSIPULIA….

JUOMA minulla yleensä KYLMÄ VESI…

2 Pikkupitsaa söin ensin yhden ja paistoin 2. Josta jäi 1/2 syömättä.

PITSA Maistuu myös kylmänä minulle, Maistuuko Sinulle?

Ruskistettu Jauheliha-Ananas täyte..

Minusta ANANAS kuuluu pitsaan.

Jauheliiha, Ananas Pitsa

PITSA ennnen paistoa ja paiston jälkeen…

Nam HERKULLISTA….Minä valmistan aina 2 Pientä pitsaa iiselleni. Miehille enmmän tai isompi pohja.

SUOSITTELEN Lämpimisti….

Grillamisen oppii Grillamalla

VOIT Valmistaa GRILLISSÄ myös Koti Hampurilaisia tai Hotdoggeja jne. KATSO aiemmat GRILLAUS Vinkit&Ideat…RESEPTIT

Herkullisia ja Ihania KESÄ JUHLIA KAIKILLE….