KOTI&RUOKA, LEIVONTA. VAPPU MENU 2022…PELTI/PANNUPITSAA, Itse VALMISTETTU Pohjataikina ja PAISTO Uunissa. TÄYTTEET Vaihtoehtoja. 29.4- 1.5. PITSAA Voi myös GRILLATA. SUOSITTU 109…56 +53 Tykkäystä. ….Herkullista&ILOISTA VAPPUA KAIKILLE…LIFESTYLE/Elämäntapablog HXS. HXSTYLE.net Heini

VALIO VINKIT…..

VAPPU KENU, RUOKA vaihtoehtoja on runsaasti…Valintoja…

Meidän PERHESSÄ keskustellaan ja sovitaan yhdessä mitä syödään.

VALMISTUS Yhdessä, TYÖNJAKO. .

PITSOJA, POHJIA on TRENDIKÄSTÄ Muotoilla, SYDÄN ja PYÖREÄ Nyt minulla, vaihteeksi.
PITSA ennen paistoa

PITSA Valmiina, Paiston jälkeen….

KOTIRUOKAA. LEIVONTA

PITSAA UUNISSA

VAIHTOEHTOJA ja VALINTOJA….

Myös POHJATAIKINA Leivotaan itse

Kaupoista löytyy myös ERILAISIA VALMIS PITSA POHJIA mm. PAKASTE, TORTILLA pohjat

MEIDÄN PERHEEN Yksinkertainen SUOSIKKI

PIZZA…PITSA pohjataikina

2,5 dl vettä

1 kpl pieni, palahiiva

1 tl suolaa

Noin 10 dl vehnäjuhoja

Öljyä, runsas rulaus

PÄÄLLYS

TÄYTTEITÄ, oman maun mukaan

500 g jauhelihaa, Maustettua

1 kpl Sipulia, pilkottuna pieniksi

I ps Juustoraastetta

Tomaattipyrettä tai Ketsuppia

Katkarapuja ja Ananas paloja minulle

Juustoraastetta Reilusti, Mozarella ja Emmental

Tuore VALKOSIPULIA ja Pizzamaustetta

VOI Lisätä myös Aurajuustoa, Kinkkua, Tomaatti siivuja jne.

PAISTO 225 C…..noin 20 min

LEIVO POHJA taikina

Anna kohota ….noin 1 tunti

ALOITA…LEIVO POHJATAIKINA

LEIVON pienet taikinat käsin…Tykkään

LISÄÄ ÖLJY Lopuksi…TAVOITE Pehmeä POHJATAIKINA….

TAIKINA Valmis…KOHOTA

ESIVALMISTELE TÄYTTEET….

Kuori ja Pilko sipuli

RUSKISTA jauheliha ja lisää pilkottu sipuli.

Lopuksi MAUSTA jauheliha

LEIVO ja MUOTOILE PANNU…PELTIPITSAN POHJA…

Minä LEIKKAAN TAIKINAN 1/2….

Käytän siis 1/2 POHJATAIKINASTA

VINKKI…KOKO pohjataikinaa käyttäen, SAAT PANNUPITSAA.

Aloitan POHJAN muotoilun Leivinalustan päällä, Käytän Jauhoja apuna….

Levitä taikinaa…ja kääntele

NOSTAN Pohjan Leivinpellin pääll, MUOTOILEN ja PAINELEN SORMILLA….

TASAINEN PELTI PITSAN POHJA VALMIINA….

PELTIPITSAN Kokoaminen

Laitetaan 1/2 PIZZA POHJA…Täytteet oman maun mukaan

Tomaattipuretta tai Ketsuppia pohjalle…Levitys veitsellä

LOPUKSI PINNALLE ….Rinsaasti JUUSTORAASTETTA

PAISTETTU ja Maustettu jauheliha…

Katkaravut ja minulle ANANAS paloja

TÄYTTEET laitettu 1/2 PITSAN POHJAN PÄÄLLE

VINKKI….

PERHE, Lapset voivat laittaa itse omat Täytteet.

Meilläkin PERHE Valmistaa PITSAN VALMIIKSI YHDESSÄ

SUOSITTELEN….

PAISTO 225 C…..noin 20 min

TARKISTA pohjasta, että on kypsä.

Leikataan lämpimänä, PIZZAVEITSELLÄ….

Minulle PITSA maistuu myös Kylmänä….Maista

Tuoretta VALKOSIPULIA, Valkosipulipuristemsta….

PINNALLE Valkosipulia ja Pizzamaustetta

Minun ANNOS PITSA pala…

NAM Herkullista….

Trendikäs PYÖREÄ PITSA….

VAPPU PIZZA…..

POHJAN MUOTOILU…

ENSIN TOMAATTISOSETTA Pohjan päälle ja TÄYTTEET….

PINNALLE Juustoraastetta, saa olla Reilusti

PIZZA ennen PAISTO Ja PAISTON Jälkeen…

Puristettu VALKOSIPULI ja Pitsa mauste kuuluvat, minun mielestä PIZZAAN….

MINUN ANNOS Pala….

Nam HERKULLISTA….ja Terveellistä

KYLLÄ Varasin myös… MAKKARAA, pitää paistaa pannulla Ihan OK.

Makkara on ihan OK, silloin tällöin.

LISÄÄN vielä kuvia….

IHANAA siellä täällä ULKONA NURMI jo vihertää…

EILEN meillä satoi RÄNTÄÄ…joten ULKONA pitää Lämpimästi Pukeutua.

HYVÄ, että YMPÄRISTÖ ja Ilma hieman puhdistui. HYMY

KATSO myös Ed. VAPUT…KOTIRUOKA, GRILLAUS Artikkelit

2021

VAPPU 2021….

Ruokaisaa SALAATTIA Tonnikala-Makarooni salattia, SUOSIKKI

MAKKARAA…Ryyni eli AAMIAISMAKKRAA….

GRILLATTUA MAKKARAA….Kuka Ei Tykkää?

KYLMÄÄ Janojuomaa, Minun SUOSIKKI LONKERO….

ALKOHOLIA esim. LONKEROA ei tarvitse ottaa kuin muutama, JANOJUOMA.

SUOLAISET PIIRAKAT…

Kinkku-Kasvispiirakkaa

PITSAA voi myös GRILLATA

VALMISPOOHJAT esim TORTILLA Phjakin on OK

VAPPU 2020…

Ihanat Liha-Kasvis TORTILLAT

Minun SUOSIKIT,,TORTILLAT….SUOSITTELEN….

YLEENSÄ aloitetaan GRILLI KAUSI, VAPPUNA…

PARVEKE, PUUTARHA on siivottu. Grillivalmiina ja Orvokit Istutettu.

….NYT siirtyy myöhempään ajankohtaan.

VAPPU….KEVÄT ORVOKIT
Kylmää LIMSAA ja MUNKKIA….HERKUTTELUA Puutarha, Parvekkella…vaikka Sää viileä ja Tuulinen näin kEväällä, VAPPUNA Meille Suomalaisille Tuttua.

MINÄ Tykkään&Nautin ELÄMÄSTÄ…HYVÄ RUOKA, Jälkiruoka, Leivonta ja JUOMAT.

AINA Ei Tarvitse ALKOHOLIA, Käytän Itse Kohtuudella….

Nauttiakseen Elämästä, JUHLA AJASTA kuten NYT VAPPUNA. SUOSITTELEN….

Ihanaa ja HERKULLISTA VAPPUA Kaikille, Lapsille ja Aikuisille….

KULTTUURI. MUSIIKKI. TV, LIVE KEIKAT, KONSERTIT&FESTARIT… Suomalainen eli Kotimainen MUSIIKKI. SUOSITUT&TÄHDET. SUOSITTU …55 Tykkäystä. Omat SUOSIKIT. 26.4.2022. Päivitys Kesä 2022. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net

EUROVIISUT SUOMEN EDUSTAJA 2022….

THE RASMUS

66. EUROVIISUT/EUROVISION SONG CONTEST

10,12 ja 14 Tokokuussa…TORINO, ITALIA

YLE TV1…

Suomen EUROVIISUT Karsinta ja VOIITTAJA RASMUS.

RASMUS ja Lauri Ylönen HITIT ja SINGLET, Musiikkividoet ovat minulle tuttuja.

THE RASMUS….LIVE KONSERTTI

MINÄ&MUSIKKI….

Minä olen Kuunnellut, Seurannut ja Tykännyt MUSIIKISTA, Kotimaisesta ja myös Ulkomaisesta, KANSAINVÄLISESTÄ MUSIIKISTA ihan Lapsuuden perheestä lähtien.

MUSIIKKI MAKUNI on muuttunut, Iän karttuessa. Olen Kuunnellut Nuorempana, Heviä, Punk ja Rock…

Nautin MUSIIKISTA, laaja-alaisesti….Iskelmä, Pop, Rock, Acapella ja Kuoromusiikki jne.

MUSIIKKIA…Joka Päivä

Kuuntelen RADIOTA…mm. Yle, ISKELMÄ ja NYT NOVA

Katsen MUSIIKKIVIDEOITA mm. YOUTUBE, aiemmin TV ohjelmat

SEURAAN KULTTURI, MUSIIKKI Uutisia Julkisistatoedotusvälineistä, TV ja INTERNET, SOME

Seuraan TV MUSIKKI ja VIIHDE Ohjelmia..

Silloin tällöin KÄYN myös LIVE KEIKKOILLA, KONSERTEISSA….SUOMESSA

UUSI Elokuva JVG…Maaliskuussa 22

Olen Nähnyt JVG myös LIVENÄ, Kesä Feastareilla. Hyviä Hittejä, sInglejä ja Musiikkivideoita. Tyklään&SUOSITTELEN…

1. Huhtikuuta…

UUSI 2. ALBUMI…NELLI MATULA

MYYNYT jo KULTAA. ONNEKSI OLKOON

Olen SEURANNUT NELLIN Musiikki Uraa, Laulajana alusta lähtien.

Ensin Yksi RÄHINÄ Recordsin Artistina. Olen NÄHNYT LIVENÄ. Tykkään&SUOSITTELEN….

Toukokuu mm.

EMMA Gaala 6. Toukokuuta 2022

Kesäkuu…

Annan Musiikki Uraa olen seurannut myös pitkään. Nähnyt myös LIVE Musiiki Kesäfestareilla. Tykkäsin&SUOSITTELEN….

ISKELMÄ….SUOMI POP TÄHTI ARTISTIT, Suositut ja JULKKIKSET SUOMESSA

ISKELMÄ Gaala VOITTJAT KAIJA KOO ja LAURI TÄHKÄ

KATSO aiempi Artikkeli…

KULTTUURI. KIRJAT. Suomessa myydyin TIETOKIRJA 2021. Jouni Kemppainen: KAIJA KOO, TAIPUMATON. Elämänkerta, Musiikki kirja ARVOSTELU. 16.3.2022.

KULTTUURI. KIRJAT. Suomessa MYYDYIN Tietokirja 2021…Jouni K. Kemppainen: KAIJA KOO Taipumaton. Elämänkerta, Musiikki. WSOY… KIRJA ARVOSTELU. SUOSITTU&ARVOSTETTU, Palkittu Tähti Artisti, Taitava Laulaja, PopRock&Iskelmä. Albumit&Hitit. Musiikkivideo. 16.3.2022. ISKELMÄ 2021 VOITOT; Vuoden NAISARTISTI&Albumi Taipumaton. SUOSITTU 109…46+ 63 Tykkäystä. Suositut kuvat. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net Heini

Olen NÄHNYT KAIJAN Live Kesäfestareilla. Tykkään&SUOSITTELEN

Heinäkuu….

APULANTA…

OLEN NÄHNYT APULANNAN LIVENÄ, Kesäestareilla. Hyväst sanoitulset ja ROCKPOP Musiikkia.

KATSO Aiemmat ARTIKKELIT Elokuva ja …TV PUOLI 7.

TV1 Puoli 7….

KULTTUURI. Kotimainen eli Suomalainen PUNK, ROCK YHTYE APULANTA. Musiikki Albumit, Singlet, Videot, Keikat, Elokuva ja Kirja. 11.2.2019

KULTTUURI. Kotimainen, SUOMI. MUSIIKKI: Albumit, Singlet, videot, Live Keikka&Konsertit. Elokuva, Kirjat……. APULANTA v. 1991 – . Punk, Rock yhtye…… HARTWAL AREENA 15. – 16.2.2019, TV1 Puoli7 Vieraana, Kotisivut, Musiikkivideot…12.2.2019… UUSI HARTWAL AREENA Konsertti 2.7.2022…. Suosikki& Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net HEINIS.

SUN RICE AVENUE

SUOMALAISTA POP ja ROCK Musiikkia…

Hienoja Sanoituksia ja Pop, Rytmikästä musiikkia.

TYKKÄÄN HITESTÄ, SINGLEISTÄ ja Musiikki videoista.

JÄÄHYVÄIS KEIKAT 2022..BÄNDI Lopettaa Kanasainvälisestikin Tunnettu ja suosittu.

Syyskuu-Lokakuu….

Legendaarinen HANOI ROCKS oli ensimmäisä Kansainvälisestikin tunnettuja Bändejä.

SUOMALAINEN KLASSIKKO Tähti Artisti KATRI HELENA…

Olen nähnyt LIVENÄ, Nuorena. Tykkään&SUOSITTELEN.

Jukla KARJALAINEN on Suomi Popin KLASSIKKO.

Musiikki ykisnkertaista ja Hienot Sanat. Runsaasti hittejä. Tykkään&SUOSITTELEN…

TV Nelonen

VAIN ELÄMÄÄ 2022

VAIN ELÄMÄÄ Sarja, jossa 3 tai 4 Artistia, muistelvat ed. Kausia ja valmistavat Uutta MUSIIKKIA.

TÄYDENNÄN TÄTÄ Vielä….

KOTI&SISUSTUS. Uusi PUUTARHA, PARVEKE. Kevät Kukat. Ensin Mini Narsessit ja ORVOKIT nyt… Parvekkeen Järjestely&Siivous, myös Ikkunat, Lasit. KEVÄÄN ETENEMINEN, KEVÄT SEURANTA… 24. – 25.4.2022. SUOSITTU…51 Tykkäystä. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

MINUN KEVÄT SESONKI alkaa PÄÄSIÄISESTÄ…JATKUU

Ennen VAPPUA 1. Tokokuuta, Joka Vuosi

PESEN Kaikki Ikkunat…JÄRJESTELEN ja SIIVOAN PARVEKE/PUUTARHAN…

Nyt KEVÄT 2022…

Olen Pessyt jo Kaikki IKKUNAT…PARVEKE LASIT Pitää vielä Pestä.

PARVEKE, PUUTARHA Järjestely ja Siivous on melkein Valmis…

Vanhat KANERVAT ja Kasvit tms. ensin pois.

SIIVOUS ja JÄRJESTELY

PARVEKE KALUSTEET….

Trendikkäät 2 Tuolia ja Lasipöytä

PARVEKEKALUSTEIDEN Järjestelyä ja SIIVOAMISTA…..

UUSI, Ihana KUKKAPÖYTÄ

UUSI Kissojen, matalampi Kiipeilypuu

Tykkään ERILAISTA Ruukuisita ja Astioista, Pieniä ja Isoja

joihin istutan KUKKIA&KASVEJA Pikkuhiljaa…… JATKUEN KOKO KESÄN

Minulla on myös VILJELYLAATIKOITA, Käytössä 1…

Olen myös AJATELLUT Pientä KASVIHUONETTA, mutta taitaa jäädä vielä Ostamatta tältä kesätä kun on….. 1. KESÄ Tässä UUDESSA, 1/2 pienemmällä Parvekkeella.

IHANA olisi myös RIIPPUKEINU, Omalla Jalalla?

Mahtuuko ja voiko ottaa Parvekkeella AURINKOA, Jää nähtäväksi. MINÄ Tykkään AURINGOSTA….2 Aurinko Tuolia odottaa myös.

IMUROIN ja SIIVOAN PARVEKETTA, Parvekken, maton SÄÄNNÖLLISESTI. Kukkien kasvatus ja Kissojen Leikit, aiheuttavat Sotkua ja Roskia Parvekkellaa mm.

Levitän Pienmmän&Pyöreän PARVEKE Maton VAPUKSI, kun saan kaikki hommat valmiiksi ja pääsen Nauttimaan VAPUSTA ja KEVÄÄN Alusta…

1. Toukokuuta ja Koko Toukokuu….JATKUEN KOKO KESÄ, Pitkälle SYKSYYN

TÄMÄ VIIKKO SUOMESSA on ollut…KEVÄISTÄ, Aurinkoista ja Lämmintä, myös aamulla ja Illalla. Tykkään&NAUTIN.

2. KERTA…

AURINKOINEN&LämminKEVÄT Päivä Huhtikuussa, Parveke pöydän ääressä….

ASETELMAT…KOTI&SISUSTUS

Sisä- ja ULKOTILAT ASETELMAT, Koriste esineet tms. ovat minusta IHANIA

Rakentelelen ja vaihtelen ASETELMIA, pikkuhiljaa ja vaihdan silloin tällöin.

PUPUT ovat vielä PÄÄSIÄISESTÄ….

IHANAT Keijut ovat AURINKOKENNO VALOJA….

Illalla kun on hämärää, Parvekkella yksi jos toinen valo sytyy, miten Päivän Aurinko VALOA on on ladannut.

Minulla on ERILAISIA AURINKOKENNO VALOJA….

Lisäksi KYNTTILÄLYHTYJÄ, joita sytytän silloin tällöin.

IHANAA KEVÄT Etenee…..KESÄ tulee

Eka Kerta…

Olen Juonut jo 2. Kertaa AAMUKAHVIT

Herkutellut ja SYÖNYT JÄÄTELÖÄ

Tykkään ja Nautin olla ULKONA…

Vielä kun KEVÄT Etenee ja SATAA, Ilmakin puhdistuu ja Raikastuu,

Meille Allergisille ja Astmaatikoille ULKOILU on taas helpompaa.

SUOMALAISET KUKAT&KASVIT…SUOSITTELEN

Suomalaiset ORVOKIT, myydän tälläisissä MUOVIKENNOISSA…Kaksivärisiä tai Yksivärisiä.

ENSIN PÄÄSIÄISENÄ MININARSESSIT…

NYT Jatketaan ORVOKEILLA, Huhtikuun lopulla…Toukokuu

VIIMEISET….Mini Narsessit ulkonta, Laitoin Mini Maljakkoon olohuoneen pöydälle.

Ihanat…KELTAISET MININARSESSIT

SISÄ ja ULKOTILOISSA.

Kukkivat ja kasvavat vielä Ulkona. Myös RAERUOHO Kasvaa. HYMY

MINÄ Viihdyn paljan jaloin, myös Parveke, Puutarhassa kun Sää sallii. Eka kerta Nyt Huhtikuun lopulla. HYMY

MYYNTI Muovi kennossa, ORVOKIT

MYYNNISSÄ…

YKsivärisiä ja Kaksi Värisiä ORVOKKEJA

Isoja ja Pieni kukkaisia.

OTIN Vaihteeksi…YKSIVÄRISIÄ TÄNÄ KEVÄÄNÄ 2022

…..SINI, VILOETIN ja VALKOISEN kuvassa.

RUUKKUKUKKIEN HOITO….

Nypi eli Ota kuihtuneet Kukat ja lehdet pois. Käytä Saksia apuna, varsi myös pois.

KASTELE Tarvittaessa…ÄLÄ Kastele liikaa.

VINKKI

Huoneenlämpöinen VESI on parasta KAIKILLE kukille.&Kasveille.

ORVOKIT Kukkivat pitkään Kesään….

ORVOKKIEN ISTUTTAMINEN….

Ota Orvokin taimi, Irti varovasti Muoviruukusta.

Suunnittele…Mihin astiaan tai Ruukkuun laitat ja monta….

1. KUKKA AMPPELI

AMPPELIN sisään laitoin, Pajusien Kukkaruukun.

Otin 4 ORVOKIN taimenta ja Laitoin, Yhteen isoon ruukkuun.

Jos olisi ollut multaa…HYVÄ LAITTAA

Paina taimia multaan…

Multaa alle ja ORVOKIT…lisää multaa.

OSTAN UUTTA Multaa ja lisään myöhemmin.

ORVOKIT…..Kestävät pientä pakkasta.

Ovat Alku Kevään siis Huhti-Toukokuun Kukkia.

KESÄKUKAT….Istuteaan vasta Toukokuun lopulla tai Kesäkuun alusta, kun Yö pakakset ja Halla ovat loppuneet. JATKETAAN siis ISTUTTAMISTA….

LOPUKSI KASTELE….Vedellä, Kastelukannulla

ISTUTUKSEN Jälkeen menee muutamia päiviä, kun ORVOKIT alkavat kasvamaan ja Kukkivat hyvin ja Kauan YLEENSÄ….OTAN Uudet kuvat ja Lisään tänne myöhemmin…

Ihana KUKKAKORI….Parveke pöydällä
4 Sinistä ORVOKKIA…

ERILLISET ASTIAT, 2 Kukkaruukkua…

Isompi valkoinen ja Metalli, Sinkki Ämpäri

PARVEKE PÖYDÄN Astelma muuttuu ielä…..

JATKAN KUKKIEN ja KASVIEN istuttamista Toukokuun lopusta alkaen….

Ostan jo aiemmin Multaa ja siemeniä mm. KESÄKUKKIA tms. ostan pikkuhiljaa….

JATKETAAN lisää KUKKIEN&IKASVIEN Istuttamisesta, Puutrha, Parvekkeen hoidosta myöhemmin….Toukokuun lopulla kun SÄÄ ja LÄMPÖTILA Lämpenevät. HYMY

KEVÄT ETENEE Hitaasti, mutta Varmasti….

REILU Viikko sitten kuvatut Ympäristö ja LUONTO….Pitkällä Kävelyllä, Puistossa ja Rannalla.

AURINKO lämmittää ja Sulattaa Lunta, Ympäristöä….VIIKOSSAKIN tapahtuu jo paljon.

LISÄÄN Kuvia tähän

Lumimon sulanut jo Kaupungilta jne.ARINGON valo ja ….. SADE auttaa, että nurmi alkaa pikkuhiljaa vihertämään.

FASHIONBLOG&LIFESTYLE HXS. HXSTYLE.net Heini. SPRING COAT. DENIM Style Pants vs. Skirt…Shoes. KEVÄT/SPRING watching&&Enjoy …FAVOURITE 118…107 Likes. 21.4.2022. VOGUE Daily…

SPRING….KEVÄT on Suomessakin nyt Huhti-Toukokuussa

Lumi ja Jää sulavat pikkuhiljaa Ympäristöstä.

KEVÄT ETENEE Suomessa, eripuolilla vähän eriaikaan.

Tämä viikko on ollut Ihanan, Aurinkoista ja Lämmintä…

Olen syönyt Kerran jo jäätelöä ja Juonut Aamukahvit Ulkona, Puutarha, Parvekkella…

LEMMIKIT, Kissatkin viihtyvät hyvin ulkona säännöllisesti…Ovat Tottuneet Pennuissita asti, että pääsevät ulos kun Kevääästä-Syksyyn viihtyvät ulkona.

Olen VAROVAINEN ULKOILIJA näin alku Kevääst….kun Meille Allergisille&Astmaatikoille, ILMAN LAATU ei ole hyvä tai TERVEELLINEN

….TILANNE Paranee aina Sateen jälkeen ja kun KEVÄT Etenee ja Nurmi alkaa kasvamaan…..

SEURAAN INNOKKAASTI, KEVÄÄN Etenemistä joka Vuosi…

Trendikäs KEVÄT TAKKI nyt Käyttöön….

Kivat YKSITYISKOHDAT: Vetoketju kaulukseen asti ja myös Taskuiss,a jotka ovat 2 kertaiset atskut. Vyö ja 3/4 Minun SUOSIKKI pituus Takeissa.

DENIM FARKUT….

Trendikkäät NILKKURIT

Kaupungilla ja AURINKOISILLA paikoilla, lumi on sulanut….

FARKUT, ovat vajaamittaiset ja Repaliset lahkeet, Trendikästä.

Ihanat NILKKURIT, Kiilakanta. Hyvä KÄVELLÄ.

KEVÄT PÄIVÄ PUISTOSSA ja Rannalla…

Ulkoilua, Kävelyä ja Nautin Auringosta, Lämmöstä…

ULKONA aika menee äkkiä….On paljon Katsomista ja Tutkimista.

OLEN tottunut ULKOILEMAAN ja LIIKKUMAAN, kun olen asunut Omakototitalossa ja alueella pitkään, Lapsuudessa ja Aikuisenakin.

Ihana oli Istua jo pieni Hetki, puiston penkillä. Aurinko lämmittää jo hyvin päivä aikaan…

LUMI ja JÄÄ. Hohkaa kylmää. Lisäksi PUISTOSSA ja RANNALLA tuuli….

LUNTA ja JÄÄTÄ on vielä Ympäristössä, varjoisissa paikoissa tms.

Vs FARKKU LAPPUHAME, MEKKO…

KEVÄT SÄÄN ja LÄMPÖTILAN Takia, aloitan YLEENSÄ Hameiden ja Mekkojen käytän taas enemmän VAPUSTA 1. Toukokuusta alkaen….

SUOMEN KESÄ Alkaa, Säästä huolimatta. HYMY

Kuvaan myös, Kylmyyden takia sisällä enemmän.

LIIVIHAME, T-paita ja Paoitapusero…

Muoti Klassikko LIIVIMEKKO

T-Paita, Printti

Paitapusero

KERROSPUKEUTUMINEN….T-Paita ja Paitapusero

IHANA LIIVIMEKKO, myös Taakntapäin….

Oletko Sinä enemmän HAME vai HOUSU Tyttö, Nainen?

Minä KÄYTÄN Yleensä enemmän HAMEITA ja MEKKOJA, kuin Housuja.

TALVI Aika on poikkeus kun Sää ja Lämpötila ovat Kylmät ja on Pakkasta. Suomessa VUODENAJAT: KEVÄT….KESÄ, SYKSY ja TALVI.

VOGUE Daily….

VOGUE USA New May 2022 cover RIHANNA….

SORRY …..ASAP Rocky, Your name. RAP Artist.

NÄHDÄÄN….HYMY/SMILE

VOGUE NEWS&TRENDS. FASHION WORLD. World Famous People&Familys…BEAUTY NEWS. SPRING….. 18. – 19.4. 2022. Trends&Tips…My Beauty Style&Favourites. FAVOURITE 42 Likes. FASHIONBLOG/Lifestyle HXS. HXSTYLE.net. VOGUE Daily….

KARDASHIAN….JENNER Family

Dark Brown, Black hair and Brown Eyes….Who Dont Like?

KRIS JENNER, Mother

KHLOE Kardashian and Daughter

KIM Kardashian

TV SERIES are POPULAR&KNOW Aroud world.

KENDALL Jenner TOP USA Modell…

KYLIE Jenner….Make Up serie

Here SUOMIFINLAND is Early SPRING….Last Weekend and This week is warm Weather…

Thinking Celebrity 1. May, Vappu here start SPRING&SUMMER.

ENJOY&LoVe SPRING&SUMMER…

DOLCE&GABBANA 2022, JLO Photos. Lovely…..

SPRING BEAUTY….

CELEBRITY Beauty&Jewelry….

OLIVIA PALERMO BEAUTY,

Fashion&Luxury Lifestyle

Olivia PALERMO Style. Jewelry&Beauty

Long HAIR Style…

Make Up&JEWELRYS…

VB/VICTORIA BECKHAM BEAUTY….FASHIONSTYLE&Luxurylifestyle

VICTORIA BECKHAM Beauty&Jewelry Style….BROOKLYN Wedding Style

Wher here in SUOMIFINLAND Can buy?

NEW TOP MODELS 2016….Kendal Jenner, GIGI&Bella Hadid.

VOGUE Beauty, NAILS SPRING 2022…

TOP MODELLS…

GIGI and BELLA HADID

Like HAILEY Bieber and KAIA GEBER2.

GIGI lovely Hair

BELLA Hadid is BLONDE2, Orginal.

ENGLAND ROYAL FAMILY, KATE Middleton. FASHION&BEAUTY Style….LUXURY LIFESTYLE

ADELE Beauty Hair, Make Up and Nails. FASHION Style….

BEAUTY….Make Up and NATURAL Style. My FAVOUROTES2.

Fashinating&FUN Photos….SMILE

My FAVORITE ACTRESS, JULIA ROBERTS….Older Look Good2.

MAKE UP….

CHANEL MAKEUP&Lipsticks….

LIPS…LIPSTICKS

MY BEAUTY STYLE….

Hair and Nails are important to Me.

SPRING is Coming…APRIL here

SUN Shining is Warmer weather here now….Weather Change

Minun LUONNOLLISEN VÄRISET Hiukset ovat Vaalean Ruskeat. Hiuksia on paljona ja Ohuet Hiukset. Olen VÄRJÄNNYT HIUKSIA Nuoruudesta lähtien.

Nuorempana toimin myös HIUSMALLINA, Hiusten Pituus ja Väri vaihteli. Minulla on ollut Myös Kiharat ja Blondit Lyhyet Hiusket jne.

HIUKSET: Pitkät, Värjätyt ja Suorat

Ihana SIVULETTI….

May 2021

Tykkään SITOA Hiuksia eritavoilla ja käytän myös HIUSKORISTEITA

My CURLY HAIR….Celebrity Style

CHRISTMAS Hair style…

Lyhyemmät HIUKSET, Tykkään….

NAILS Styles&Colours….

SPRING…..April photo&Nails

SPRING&Colours NAILS….

I Thinking&WAITING JUNE…Summer Time

Make my TOES NAILS too…Soo Pretty or What?

WEAR JEWELRY in Foots&Toes2. Soo Nice….

My NEW SUMMER Jewelry to ANKLE.

LOOK my Earlier Articles….

VOGUE Daily

CONTINUE VOGUE….

KOTI&RUOKA. PÄÄSÄISEN MENU. KAHVIPÖYTÄ…LEIVONTA/Leivonnaiset&Vaihtehtoja. 15.- 17.4.2022…. 2/2. Ihanaa ja HERKULLISTA PÄÄSIÄISTÄ/ENJOY EASTER …. SUOSITTU 128….56+ 72 Tykkäystä. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net Heini

PÄÄSIÄINEN KAHVIPÖYTÄ….

Ensin RUOKAILU….Tauko

Perinteinen CHARLOTTA

Leivoin Pitkästaikaa, Lapsuuden perheen suosikin NYT 2022 Pienemmässä Vuoassa. Sopii JÄLKIRUOKA ja KAHVIPÖYTÄÄN

PITÄSI aina ennen kuvausta, katso mikä puoli KAKUSTA on paras…Nyt ei ollut

Nam Herkullista….Täyttävää

SITRUUNAKAKKU….

Samasta Kakkutaikinasta voi LeipoaMINIKAKKUJA eli Kuppiakkkuja

LANKALAUANTAINA Aaamupalan jälkeen..ö

Miatosuklaata ja Rakeita

MIGNON Suklaamuna

Söin ja Herkuttelin Sunnuntain. SUOSITTELEN

Nam HERKULLISTA…Täyttä maitosuklaata. 1 riittää.

KATSO aiemmat PÄÄSIÄINEN, Artikkelit Blogissa….RUOKA, Jälkiruoka ja Leivonta

2021 -2020…

Innostun silloin tällöin, Leipomaan, Valmistamaan myös jotain UUTTA&Trendikästä…TÖHNÄMUNIA, JÄÄTELÖÄ tms.

SITRUUNAJUUSTOKAKKUA…..MiniLeivoksia ja Purkissa

SITRUUNAJUUSTOKAKKUA purkissa…

Tykkään VAIHDELLA PÄÄSIÄISEN KORISTELUA ja MENU&LEIVONTA, joka Vuosi. PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN ja ARVOSTAEN….

PINET RAHKAPIIRAKAT 2021
Rahkapiirakka Persikalla

Perinteinen RAHKAPIIRAKKA, Pullapohjaan…

YLEENSÄ LEIVON, joka vuosi. Tykkään RAHKAPIIRKASTA, Pullasta….

Ihanaa ja Herkullista PÄÄSIÄISTÄ,

ENJOY EASTER 2022….

Kuvia on nyt lisätty.

HYMY

HUOM… JATKETAAN Tiistaina 19. Huhtikuuta

KOTI&RUOKA. PÄÄSIÄISEN MENU 2022…JÄLKIRUOKA VAIHTOEHTOJA ja Valintoja. Perinteinen CHARLOTTA ja MÄMMI, Lisukkeet. Lisäksi Jäätelöä ja Suklaa mousse 2020-2021. 14.4.2022. SUOSITTU 80 …70 Tykkäystä. PERHE Suosikit. LIFESTYLE/Elämäntapablog HXS. HXSTYLE Heini

Lovely&EnjoyEASTER….

PÄÄSIÄISEN JÄLKIRUOKA VAIHTOEHDOT 2022

Meidän PERHEESSÄ Keskustellaan ja Suunnitellaan jo AJOISSA, PÄÄSIÄISEN MENU ja aloitetaan valmistelut…

PÄÄSIÄISEN PÄÄRUOKA ja JÄLKIRUOKA

La tai Su

PERINTEISET

CHARLOTTA….

Sopii Jälkiruoka ja Kahvipöytään

Lisään kuvat tähän….VALMISTUS To iltana 15.4.

CHARLOTTA Valmiina….Launtaina Herkutellaan

KATSO tarvikkeet ja VALMISTUS Linkistä…

1 SITRUUNA riittää käytetään Kuori ja mehu.

CHARLOTTA Jääkaapissa yön yli…

KÄÄRETORTUSTA leikataan siivuja ja valmistdtaan täyte

Perinteinen Leivonnainen. LEIVONTA. KÄÄRETORTTU, Vaalea pohja ja Kaakaotäyte. OMA RESEPTI. 8.4.2022

LEIVOTTU, valmistettu aiemmin ja pakastus. VALMISTETAAN CHARLOTTA Viikonloppuna, PÄÄSIÄINEN 2022.

KOTI&LEIVONTA. LEIVONNAISET. PÄÄSIÄINEN…Perinteinen CHARLOTTA. Kääretorttu ja Täyte, KAKKU. Oma Resepti. 8.4.2022. Julkaistu aikaisemmin. SUOSITTU 103…..55+48 Tykkäystä. SUOSITUT Kääretortut… Lisään kuvia 15.4. PÄÄSIÄINEN Kahvipöytä, Jälkiruoka… ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ ….LIFESTYLEBLOG/Elämäntapa HXS. HXSTYLE.net

TÄSTÄ Jatketaan….

Suomalainen ja PERINTEINEN MÄMMI….

Perinteinen Lapsuuden Perheen SUOSIKKI, HOVI MÄMMI

Kuohukerma ja Sokeri

UUDEMPI….

FLORA Vaniljakastike

Tykkään Molemmista, KUOHUKERMASTA ja Uudemmasta VANILJAKASTIKKEESTA.

16. Huhtikuuta ….Launtaina Meidän Perheessä Syödään ja Nautitaan PÄÄSIÄSEN MENU

CHARLOTTAA ja MÄMMIÄ

MÄMMIÄ…

UUDEMPI Vaniljakastike…sokeria ei tarvitse

Nam HERKULLISTA….

Vanha KUVASARJA MÄMMI…..

Nam HERKULLISTA….

Minä Tykkään ja Nautin MÄMMISTÄ, Lisukkeineen näin PÄÄSIÄISEN aikaan ja kerran vuodessa.

Maistuuko Sinulle, Perheelle?

MEIDÄN Perheessä kaikki eivät tykkää ja syö kaikkea….

Esim. MÄMMI ei maistu Lapsille. Varasin Tänä PÄÄSÄISENÄ JÄÄTELÖÄ ja HILLOA

JÄÄTELÖ, Vaniljajäätelöä…

Mansikka tai Vadelmahilloa…

OBOY Kaakaojauhe

EI valmistettu tänä PÄÄSIÄISENÄ 2022.

Ihana ja Herkullinen, Koko Perheen SUOSIKKI….SUKLAAMOUSSE 2020- 2021

vm. 2021

Suklaamosse ja Ruohomunat

EKA KERTA 2020

KATSO myös KAHVIPÖYTä ja LEIVONTA Artikkelit….

SUOSITTU kuvasarja INSTAGRAM…76 Tykkäystä. KAUNISKIITOS

SITRUUNAKAKKU….

INSTAGRAM suosityu kuva 73 Tykkäystä

OTAN SITRUUNAKAKUN sulamaan Perjantaina, LAUNTAINA Meidän Perheessä Nautitaan ja Syödään PÄÄSIÄISATERIA ja MENU 2022….

SUOSITUT….Herkulliset TÖHNÄMUNAT

KATSO aiemmat RESEPTIT….

EN valmista joka vuosi…

PÄÄSIÄISMUNAT ja RUOHOMUNAT….

RUOHOMUNAT….

Nam HERKULLISIA….

PÄÄSIÄSMUNAT

Minä Nautin ja Herkuttelen vasta Viikonloppuma.

HEDELMÄ Maakeisia pitää olla myös, Kaikki eivät Tykkää SUKLAASTA.

LÖYSIN lisäksi Ihania..FAZER, HEDELMÄRAKEITA

Nam HERKULLISIA….Tykkään&SUOSITTELEN

KATUPÖLY ja SIITEPÖYT tms. ovat pahimmillaannäin ALKUKEVÄÄSTÄ.

…… ME Allergiset ja ASTMAATIKOT olemme enemmän sistiloisda….ja odotamme kun KEVÄT ETENEE ja Nurmi vihertää ja Terveydelle haitalliset pölyt tms. laskeutuvat….

Aamukahvi hetki…. vielä, sisällä…Myöhemmin Tykkään&nautin Ulkona PUUTARHA, PARVEKKEELLA Viikonloppusin

JATKETAAN PÄÄSIÄISEN Menulla 2022….

KOTI&RUOKA. JUOMAT. Terveelliset&Herkulliset SMOOTHIET&PIRTELÖT KOTIRUOKA, Kevyt Ruoka pv. Vaihtoehtoja ja valintoja. SMOOTHIE 4 tavalla. Omat RESEPTIT. SUOSIKIT. 25.3.2022. Julkaistu aikaisemmin, 3. SUOSITUIN Resepti. SUOSITTU 105… 60+ 55 Tykkäystä. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

PIRTELÖT&SMOOTHIET….

Olen tykännyt, valmistanut ja Herkutellut PIRTELÖITÄ ja SMOOTHIEITA ihan Lapsuudesta lähtien.

Pikaravintoissa esim. McDonalds ja Hesburger ja Kahvilasta ostanut…nauttinut valmiista.

Kotona valmistanut yleensä BanaaniSMOOTHIEN, Jäätelö tai ilman.

NYKYISIN VALMISTAN SMOOTHIEITA Useammin ja MAITORAHKASTA. Herkullinen ja TERVEELLINEN, KOTIRUOKA….KEVYT Ruokapäivä…

KEVYT RUOKA PÄIVÄNÄ, pidän SÄÄNNÖLLISESTI…Syön Kevyemmin

Esim. SMOOTHIE ja…Täytettypatonki, Sämpylä tai Ruisleipä

KESÄAIKAAN myös ERILAISET RUOKAISAT SALAATIT….

ovat TERVEELLISIÄ KOTIRUOKA VAIHTOEHTOJA…Joka päivä, Ei tarvitse syödä LÄMMINTÄRUOKAA.

KESTOSUOSIKKI …BANAANISMOOTHIE

BANAANISMOOTHIE…Minun SUOSIKKI.

VALMISTAN reilun annoksen, josta tulee yli 2 LASILLISTA.

Yhden Lasilliisen jätän myöhempään aikaan.

SMOOTHIE…

Marjoista, Hedelmistä, Kasviksista, Vihanneksista ja Maitotuotteista ….JUOMA.

Kotoisin USA.

Mansikka SMOOTHIE

PIRTELÖ…HERKUTTELU

4 dl Kevyt maitoa

Vaniljajäätelöä pala

Marjoja ja/tai Hedelmiä

Vaniilinisokeria ja Sokeria

KATSO lisää VINKKEJÄ ja Reseptejä VALIO….

TERVEELLISIÄ VAIHTOEHTOJA…

Maitorahkaa,

Maitoa vai Piimää

Hedelmiä ja/tai Marjoja 2dl

tai Marjahilloa, pakastemarjoja tms.

Bulgaria Jogurttia 2 dl, Marjakeittoa

PAKASTEMANSIKOITA,

Osa sulatettu Mikrossa…

Maitorahkaa…

Tuoreet SUOMALAISET MARJAT ovat parhaimpia&Terveellisiä…

TUOREET MARJAT….Mansikat ja Mustikat ovat minun SUOSIKKEJA

MARJAHILLOT…

Mansikkahillo ja Itse VALMISTETTU OMENAHILLO

HEDELMÄT esim. BANAANI

Minä lisään ensin Maitoa ja Pilkotun Banaanin tai 2 Banaania.

SEKOITUS….Lopuksi lisään Maitorahkan.

VALMIS BANAANISMOOTHIE

TEHOSEKOITTIMEN Kannu-osa kuvassa.

TEHOSEKOTIN on kätevä SMOOTHIEN valmistuksessa.

Kuvassa on KORKEMPA Iittala, AALTO Desig lasi…

SMOOTHIE PERUSRESEPTI

1 – 2 banaania, pilkottuna

noin. 4 dl Kevytmaitoa

SMOOTHIE Rahkalla

1 prk Valio Pehmeä maitorahka

Marjoja…

noin 4 dl Kevyt Maitoa

MARJA, MUSTIKKA PIIMÄ

1 dl piimää

1 1/2 dl Mustikkakeittoa

PIRELÖ, SMOOTHIE Jäätelö, Herkuttelu

Marjoa esim. MANSIKOITA Tai Banaaina

Pala VANILJA Jäätelöä

OLEN VALMISTANUT Kaikilla vaihtoehdoulla aiemmin, MAKU ASIA.

Vanhoja kuvia…

SUOSITTU Kuva INSTAGRAM yli 60 Tykkäystä. KIITOS

MANSIKKASMOOTHIE….

PIRTELÖ myös SUOSIKIT

Pakaste Mansikat…

SULATA osa Mikrossa, ei täysin sulaksi

JÄISET ja SULATETUT MANSIKAT

SMOOTHIE saa olla paksua, mutta juoksevaa…että voi juoda.

Joten lisää Maitoa tms. Pikkuhiljaa.

LISÄKSI Maitorahka ja maitoa.

KIPPIS….Terveys ja Hyvinvointi KOTIRUOKAA…SMOOTHIE

MANSIKKAHILLO SMOOTHIE….

ÖVERIPIRTELÖT ovat Herkutteluun…

KATSO Vinkit&Ideat RESEPTIT

KUNINGATAR SMOOTHIE…

MUSTIKKAKEITTO, PIIMÄ JUOMA

SUOSITTU 348 Tykkäystä…

BANAANI, OMENA-BANAANISMOOTHIE…VALIO Ruokakermarahka. 20.2017, 2019. PERHE RUOKA-AJAT.

KOTI&RUOKA. JUOMAT; SMOOTHIE, Pirtelöt …BANAANI, BANAANI – OMENA ja MUSTIKKA SMOOTHIE. Oma RESEPTI… PERHE, RUOKA-AJAT…VALIO Uutuus Ruokakerma rahka. Suosittu 368…277 …83 Tykkäystä. …3. Resepti Suosikki. 20.2.2017, 2023. Omat Suosikit &KOTIRUOKA. LIFESTYLE HXS. HXSTYLE.net

Lisää vanhoja kuvia…

MANSIKKASMOOTHIE Hillosta tai Marjoista. SUOSIKKI

Minulla on ERILAISIA Pulloja ja Purkkeja, joihin on kiva laittaa JUOMIA mm. SMOOTHIET…

Sämpylä, Täytetty ja BANAANISMOOTHIE. HERKULLISTA ja TERVEELLISTÄ. Nam…

Herkullista ja Tervellistä VIIKONLOPPUA KAIKILLE, Lapsille&Aikuisille. PÄÄSÄIÄINEN ja KEVÄT Lähestyy….