KOTI&RUOKA. LEIVONTA. SUOLAISET PIIRAKAT. …SIENIPIIRAKKA, Kanttarelli. RESEPTI. SUOSITUIN 1. Kinkku-Kasvispiirakka. Oma SUOSIKKI. Julkaistu aikaisemmin 2017…SUOSITTU 91… 44+47 Tykkäystä. 4.11.2022. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net Heini

LEIVONTA…SUOLAISET PIIRAKAT, Vaihtoehto Makeille Piirakoille

BLOG TOP3

Suosituin KINKKU-KASVISPIIRAKKA

LEIVOIN Viimeeksi ja useimmiten KINKKU-KASVISPIIRAKAN…

Myös SUOLAISETPIIRAKAT sopivat Kahvipöytään, Iltapalaksi jne.

LOHIPIIRAKKA

Herkullista ja Harvinaista, kuten Sienipiirakkakin…

ISÄNPÄIVÄ Lähestyy…13. Marraskuuta 2022

MISTÄ ISÄ, Isoisä, Pappa jne. Tykkää?

Minun Isäni ja Lasteni Pappa…

Tykkäsi Pullasta ja TOSCAKAKUSTA erityisesti, on jäänyt Mieleen Lapsuuden perheen ja PAPANPÄIVÄN Vietoista, kun isäni vielä eli. On kuollut jo 2014,

76 Vuotiaana. Äitini on kullut jo aiemmin.

Myös omassa Perhessä Vietettiin ISÄNPÄIVÄÄ….Aaamiainen Sänkyyn, Laulu ja lahja. KOTIRUOKA ja PÄIVÄKAHVIT. Olen siis Viettänyt Runsaasti ja erilaisia ISÄNPÄIVIÄ, ELÄMÄNI Aikana. NYT Useampaan vuoten ei ole tarvinnut enää viettää. Aikansa kutakin…

KOTIRUOKA ja KAHVIPÖYTÄ …kuuluivan JUHLAPÄIVÄN VIETTOON

YHDESSÄ PÖYDÄSSÄ Vanhemmat, Lapset ja Lapsenlapset… Tykkään&SUOSITTELEN Lämpimästi

Ostin loppu Kesästä, KANTTARELLEJA TORILTA, Kauppahallista…

…7 e/litra

VALMISTIN KESÄLLÄ. KANTTARELLIKEITON…KATSO RESEPTI

ja loput SIENET laitoin Pakkaseen, josta nyt otin tätä KANTTARELLIPIIRAKKAA varten 1 pussin, sulamaan.,

PAKASTUSPUSSISSA Kanttarellist säilyvät PAKASTETTUNA Pitempään KÄYTTÖKELPOISINA.

SIENIPIIRAKKA, KANTTARELLI

RESEPTI

Pohja Taikina

150 g leivinmargariiniä

2 – 3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 prk VALIO Pehmeä maitorahka

Täyte

120 g VALIO Smetanaa, EI pakko…MINULLA oli NYT 2022

Tai

Maitoa

2 kpl kanamunia

1 – 2 kpl sipulia, pilkottuna pieniksi paloiksi

SIENIÄ, Kanttarelleja

0,5 dl Pilkottuna, SUOMALAISIA SIENIÄ….KANTTARELLEJÄ

TUOREINA Loppu Kestästä, Itse pomittuna aiemmin

ja NYT TORILTA OSTETTUNA…

MAUSTEITA Suola ja Pippri Myllystä

PAISTO 200 C…..noin 40 min.

10 Viimeistä minuuttia….

PINNALLE LOPUKSI… 1 tai 1/2 ps Juustoraastetta

Sulaneet PAKASTETUT SIENET….

TEE TÄYTE

Pilko SIENET, Sulatetut ja SIPULI

Laita pannulle, Vesi poistuu sienistä.

Lisää Nokare Voita…Anna Hautua ja paistua

LISÄÄ Mausteita Suola ja Pippuri Myllystä

Tällä kerralla…LISÄÄ SMETANA ja Sekoita hyvin

LEIVO POHJATAIKINA

Lisää Margariini ja Vehnäjauhot.

Lisää Vehnäjauhojen sekaan Leivinjauhe.

Lopuksi sekoita Maitorahka, Taikinan sekaan.

TASAINEN TAIKINA

NOSTA Taikina PIIRAKKAVUAN Päälle ja Laita Taikina Vuan, Reunoille ja Pohjan alueelle tasaisesti. Käytä käsiä ja Sormia apuna.

LISÄÄ Valmis TÄYTE, Pohjan päälle TASAISESTI

MAUSTA..

VALMIS TÄYTE levitettynä ja maustettuna

PAISTA 200 C…noin 40 min

Ensin 30 min…

LOPUKSI Lisää Juustoraaste

PAISTA Loppuun…

Nam Herkullista ja Terveellsitä. SUOSITTELEN

VIIKONLOPUKSI Tänään Perjantaina

KOTIRUAKSI sopii myös SUOLAINEN PIIRAKKA…

Lisäksi valmistan BANAANISMOOTHIEN, KATSO Suositut ja aiemmat Artikkelit ja Reseptit….

AIEMMIN JULKAISTUT…

SUOSITTU 223 Tykkäystä. KAUNIS KIITOS

KINKKI-KASVISPIIRAKKA…Suunnikas Piirakkavuoka, Vaihtoehto.

KANTTARELLIPIIRAKKA…Reilusti Juustoa ja Koristelu, Sienet

Pyhämiesten päivä 5.11.

Eilen AJOISSA Sytytin 2 KYNTTILÄÄ, Kynttilälyhtyihin Ulos, Puutarha, Parvekkelle Läheisten ja Rakkeiden Muistoksi.

MINÄ SYTYÄTÄN Kynntilät Huomenna Sisälla-ja Ulkona, Läheisten Muistoksi.

KOTI&LEIVONTA. LEIVONNAISET. MAKEAT ja SUOLAISET. SUOSITUT TOP3…1. JOULUHALKO, Unelmäkääretorttu ja Koristelu 515 tykkäystä ja MTV3 SUOMI LEIPOO. Kääretortut ja Kääretorttuleivokset. 2. TOSCAKAKKU. 3. Suklaakuivakakku…10. KAUNIS KIITOS…SYKSY KANERVAT…SUOSITTU 133…48+85 Tykkäystä. 23.9.2022. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net

MINÄ LEIVON SÄÄNNÖLLISESTI

Innostuin jo Nuoruudessa Leivonnasta, Kotitaloustunnilla. LAPSUUDENPERHEESSÄ Äitin, Siskojen kanssa leivottiin ja Tehtiin Kotihommja yhdessä mm. SUOSITTELEN

LEIVON näin Aikuisenakin SÄÄNNÖLLISESTI:

Leivon ja Tykkään Makeista ja Suolaisita Leivonnaisista.

VIIMEEKSI Leivoin mm. Omena-Rahkapiirakka, Mustikkapiimäpiirakkaa, Mammanmarjapiirakka, Banaanikakkua….

NYT on Vuorossa Piparit ja Keksit

BLOGISSA TOP3…TOP10

MAKEAT LEIVONNAISET…

1.

SUOSITTU ….515 Tykkäystä

LEIVONTA JOULUHALKO, UNELMATORTTUKAKKU. Oma Resepti. Eka kerta Koristelu. Lisäksi SUOMI LEIPOO 2019, Ihana Yllätys&KIITOS.

KOTI&LEIVONTA.KAKUT, KÄÄRETORTTU. UUSI&Trendikäs… JOULUHALKO &Koristelu …UNELMATORTTU Kääretorttu/Kakku…… Oma RESEPTI. SUOSITTU Leivonta 1. VALIO Vinkit. JOULU Valmistelut …Leivonta 1. SUOSITTU 515…271… 87 krt. MTV3 Koko Suomi Leipoo 2019…2021. Suosikki &Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net HEINIS

Olen leiponut KÄÄRETORTTUJA Nuoruudesta lähtien,Tykkään.

Olen leiponut mysö UNELMATORTTUKKKUJA aiemmin, JUHLAPÄIVINÄ mm.

NYT Eka Kerta KORISTELU, JOULUHALKO 2016

UUDET Kuvat 2020, KATSO Artikkeli….

KÄÄRETORTUT ja KÄÄRETORTTUKAKUT ja LEIVOKSET

SUOSITTU …202 Tykkäystä

KOTI&LEIVONTA. KAKKU&TORTTU. Perinteinen Kääretorttu ja UNELMATORTTUKAKKU. KÄÄRETORTTULEIVOKSET. OMAT Reseptit. 13.2.2018

KOTI&LEIVONTA. KAKKU, TORTTU, KÄÄRETORTTU. Perinteinen KÄÄRETORTTU, Unelmatorttu… SUKLAAKÄÄRETORTTU LEIVOKSET 13.2.2018…………. Omat RESEPTIT. IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 14.2. SUOSITTU 202…140…32.. krt. HXS. HXSTYLE.net HEINIS Suosikki&Elämäntapablogi

KÄÄRETORTUSTA on helppo valmistaa, Koristella KAKKU tai LEIVOKSET..

Omenahillo KÄÄRETORTTU….

PERUS VAALEA KÄÄRETORTTU

2. SUOSITTU …472 Tykkäystä

Perinteinen TOSCAKAKKU…RESEPTI. Juhla&Kahvipöytä. Kuorrutettu Kuivakakku. Lapsuuden perheen Suosikki. 13.11.2020

KOTI&LEIVONTA. Leivonnaiset, Kakut. …Perinteinen TOSCAKAKKU. Resepti. Juhla& Kahvipöytä, Kuorrutettu Kuivakakku. Suosikki. 13.11.2020 SUOSITTU…472 …212+261…191 krt. LIFESTYLE/ Elämäntapablogi. HXS. HXSTYLE.net

Meidän Lapsuuden perheen…ISÄN SUOSIKKI, Juhla kakki.

PINTAA EI kannata valmistaa liaan aikaisin kuten minulla kuvassa.

Opin myös Tykkäämään, leivon silloin tällöin.

3. SUOSITUT KUIVAKAKUT…

430 Tykkäystä

Perinteiset KUIVAKAKUT. SUKLAAKUIVAKAKKU. RESEPTI. Oma Suosikki. 27.11.2020

KOTI&LEIVONTA. SUKLAA. KAKUT. KUIVAKAKUT. ….Suklaakuivakakku. RESEPTI. Oma Suosikki. 27.11.2020 Jouluvalmistelut, Kukat&Kynttilät. SUOSITTU 430…209+221 krt. Lifestyle/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

Minä LEIVONN ja tykkään enemmän Kuivakakuista, Leivoksista, Pullista ja Keksistä tms. kuin Täytekaukuista. Maku Asia…

Voi myös PAKASTAA. Kokoanaisena tai 1/2. SUOSITTELEN..

Nam Herkullista…

Uudet SUOSITUT Kuvat 2022

SUOSITTU kuva INSTAGRAM 68 Tykkäystä

SUOSITTU kuva INSTA 102 TYKKÄYSTÄ…KIITOS

4. SUOSITTU 310…

Perinteinen MUSTIKKA tai RAPARPERI PIIMÄPIIRAKKA. Oma RESEPTI. 20.6.2018

KOTI&LEIVONTA. PIIRAKKA, PELTIPIIRAKKA. …MUSTIKKAPiimäpiirakka tai Ajankohtainen RAPARPERI PIIMÄPIIRAKKA. SUOMI Perinteinen…….Omat RESEPTIT. Suosittu 310… 276….25 krt. 20.6.2018 – 2021. LIFESTYLE/Elämäntapablogi, Kotiruoka&Leivonta. HXS. HXSTYLE.net HEINIS

Vanhat kuvat

Viimeeksi VALMISTIN Omenahilloa 2021…

YSTÄVÄTÄR toi pihapuiden OMENOITA

5. SUOSITTU 274 tykkäystä

Perinteinen OMENAHILLO. Puutarhan omat Omenat. Oma RESEPTI. Lisäksi Omena-Kanelikeksit. 14.10.2016

KOTI&LEIVONTA. HILLOT, KEKSIT/PIPARIT. Uusi Resepti, VALIO OMENA-KANELIKEKSIT. …Perinteinen OMENAHILLO, Eka Kerta. Oma RESEPTI…14.10.2016 SUOSITTU 274….142 krt… 2021. Suosikki HXSTYLE.net HEINIS

Lapsuudessa ja Aikuisena PITKÄÄN Omakotitalo Asujana, VALMISTIN ITSE myös OMENAHILLOA. Oman Puutarhan Omenoista.

OMENASATO vaihtelee, vuosittain.

Tämän vuoden 2022, OMENARAHKAPIIRAKKA. Jouduin valmistamaan Kaupan OMENOISTA.

6. SUOSITTU 242 Tykkäystä….Oma Suosikki

OMENARAHKAPIIRAKKA

KOTI&LEIVONTA/BAKE. LEIVONNAISET… AJANKOHTAISTA Suomalaiset OMENAT, Puutarha&Piha. PIIRAKAT, TORTUT, HERKUTTELU…OMENA-RAHKAPIIRAKKA. SUOSIKKI RESEPTIT. Julkaistu 2017. Viikonloppuna Leivotaan…10.9.2021. SUOSITTU 242…138+103 Tykkäystä. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net
PUUTARHAMN oman tai Tuttavan Omenoita….

SUOSITTU kuva Instagram 83 Tykkäystä, KIITOS

Myös KUPPIKAKUT ja MUFFINSIT ovat SUOSITTUJA…

Viimeekssi valmistin….

7. SUOSITTU …223 Tykkäystä.

PERHE SUOSIKKI, Lapsuudenperhe

LEIVONNAISET. Perinteinen MAMMANMARJAPIIRAKKA. Mustikka ja Muropohja. Lisukkeet VANILJAKASTIKE. 12.3.2021. Julkaistu aikaisemmin

KOTI&LEIVONTA. LEIVONNAISET. PIIRAKAT…Perinteinen MAMMANMARJAPIIRAKKA, Mustikka&muropohja ja Lisukkeet. Oma RESEPTI. Suosikki&Lapsuuden perheen herkku. Julkaistu aikaisemmin. SUOSITTU 223…130+93 tykkäystä. KEVÄÄN KUKAT&SISUSTUS Mininaressit. 12.3.3021

Nam HERKULLISTA…
Vaniljakstikkeen kanssa…

8.

PULLA. Perinteiset PIKKUPULLAT. Vaihtoehtoja Kahvipöytään. Arki ja Juhla. LASKIAISPULLAT, Pikkupullat ja Kanelipullat eli KORVAPUUSTIT. 22.1.2021 Julkaistu Aikaisemmin

KOTI&LEIVONTA. PERINNE Leivonnaiset, PULLA/Pullat. Vaihtoehtoja Kahvipöytä, Arki ja Juhla…Perinteiset LASKIAISPULLAT, Pikkupullat ja Kanelipullat. Omat Reseptit. Suosikit Perhe. 22.1.2021. SUOSITTU 189…92+98 krt tykätty….LIFESTYLE/ Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

PIKKUPULLAT:Voipulla, Kanelipulla ja Pikkupulla

SINUN Suosikki Pulla?

9.

LEIVONTA. PULLA. Perinteinen PULLAPITKO, 4 Letitys. Pullataikina. 14.4.2016

KOTI&LEIVONTA. PULLAT…. Perinteinen PULLAPITKO, LETITYS OHJE. Vinkit&Ideat. KAHVIPÖYTÄ, Köyhät ritarit, Pikkupullat… OMAT RESEPTI. 2016 – 2017, 2022. SUOSITTU yli 164..137…30 Tykkäystä. 2021. Suosikit. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net HEINIS

KATSO myös SUOSITUT KÖYHÄT RITARIT. Pullapitkosta pala, Hilloa ja Kermavaahtoa. Herkullisia…

PIPARIT…KEKSIT SUOSIKIT TOP3

10.

KEKSIT ja PIPARIT…

SUOSITUT 178 Tykkäystä

Perinteiset HERRASVÄENLEIVÄT. Täyteyt Keksit. Oma RESEPTI. 14.2.2017… YSTÄVÄN PÄIVÄ

KOTI&LEIVONTA. PIPARIT/KEKSIT. TÄYTETYT KEKSIT, HERRASVÄEN LEIVÄT…Perinteinen, Äiti&OMA RESEPTI. Elämäntapablogi HXSTYLE.net HEINIS Suosikki. YSTÄVÄN PÄIVÄ 14.2.2017, Juhlat&Kahvipöytä. VALIO Vinkit 11.2. SUOSITTU yli 178… 87 krt

Hillolla tai Suklaalla Täytetty

SYKSY/TALVEN KUKAT, Kasvit…AJANKOHTAISTA

KANERVAT

Koko, Väri ja Hinta VAIHTOEHTOJA

Monivärisiä….

Periset YKSIVÄRISET KANERVAT

Punainen ja Valkoinen

NYT Syykuuss on MYYMÄLÖISSÄ Runsaat valikoimat, KANERVOJA…Kannattaa ostaa KANERVAT Ajoissa. KESTÄVÄT KOKO SYKSY/TALVI Seosongin ja Pitkälle Kevääseen

Herkullista ja

Reipasta Viikonloppua Kaikille…

KOTI&RUOKA. LEIVONTA, SUOLAISET LEIVONNAISET &PIIRAKAT…LOHI-KASVISPIIRAKKA ja Kinkku-kasvispiirakka. Rahka pohja ja 2. POHJA vaihtoehto. SUOSITUT. Omat RESEPTIT …SUOSITTU 84… 55 + 29 Tykkäystä. Suositut kuvat. 4.3.2022. LIFESTYLE/ELÄMÄNTAPABLOGI HXS. HXSTYLE.net

MINÄ LEIVON SÄÄNNÖLLISESTI…. Suolaisia ja Makeita LEIVONNAISIA,

NYT SUOLAISIA PIIRAKOITA, silloin tällöin

Instagram SUOSITTU 43 Tykkäystä

SUOSITTU kuva nstagram 40 Tykkäystä

Suolainen Piirakka sopii myös KAHVIPÖYTÄÄN…Lounaaksi ja Iltapalaksi

Oma SUOSIKKI…Kesällä myös Kanttarellipiirakka…

Leivon eniten Kinkku-Kasvispiirakita, Ympärivuoden.

LOHI-KASVISPIIRAKKA…Julkaistu aikaisemmin.

Instagram Suosittu kuvasarja 52 Tykköystä…KIITOS

RESEPTIT….

POHJA, Rahkapohja

1 prk VALIO pehmeä Maitorahka ja 250 g

75 g leivinmargariinia

2,5 dl Vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Lisää kuivat ainee, leivinjauhe sekoita jauhoihin ja leivinmargariini…

Lisää lopuksi Maitorahka…

Lisää kaikki AINEET Vatkauskulhoon ja Sekoita hyvin.

TAVOITE …Tasainen ja Pehmeä taikina

LEIVON KÄSIN…pienet taikinat esim. Piirakkapohjat ja Pullataikinat

VALMIS Muotoiltu PIIRAKKAPOHJA

MUOTOILE taikina Piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti …

Käytä apuna, sormissa jauhoja..

Pohja ja renoille tasaiseti taikinaa…

TÄYTE

Suomalaista KYLMÄSAVULOHTA

1 pkt 150 g tai 2 pkt

1 kpl Paprika Keltainen tai punainen, pieneksi leikattuna.

NYT otin pakasteesta, teen valmiiksi itse

1 – 2 sipulia, leikattu pieniksi paloiksi

4 – 6 Valkosipulinkynttä, leikattuja pieniksi

1 tai 1/2 prk kuohukermaa tai Ruokakermaa, kuten minulla

VOI LISÄTÄ…

1 pkt pekonia, pieniksi leikattuna ja paistettuna

TAI Katkarapuja

VALMISTA Täyte…

Öljyä pannulla ja Sipuli- ja Paprikapalat pannulle ja paista…

MAUSTA….Suola ja Pippuri myllystä

Kuori Valkosipulinkynnet ensin…

Valkosipulinkynnet pilkotaan….

TOIMIVA Valkosipulin leikkaus…

Paina Veitsellä ja Köden avulla. Valkopuulikynsi ensin murskaksi, seuraavksi leikkaa pieniksi paloiksi

Pilko Valkosipulinkynnet…Lisää pannulle lopuksi

SAVULOHI SIIVUT…

IRROITA Lohisiivut toisistaan…

Voit myös pilkkoa. minä en pilkkonut lohisuuvuja.

Lisää ensin Kasvikset….tasaisesti Koko Piirakan pohjan päälle

Seuraavaksi Lohisiivut…

Kaikki Täytteet on nyt lisätty….

VIIMEISEKSI Lisää ruokakerma…

Minulla oli Koko Ruokaerma tällä kertaa, 1/2 riittää kyllä

PAISTO 200 C….noin 30 min

Piirakka ennen paistoa….

JUUSTORAASTETTA voi lisätä Pinnalle

TAI …..EN lisännyt Juustoraastetta nyt

PIIRARAKKA paiston jälkeen. .

ANNA Hetki jäähtyä….

INSTAGRAM 52 Tykkäystä….KIITOS

SAVULOHISIIVUT kestivät hyvin PAISTOA, piirakan Pinnalla…..

EN saaanut leikattua kunnon pallaa…

Leivoin Pitkäasta aikaa, KYLMÄSAVULOHI-KASVISPIIRAKKAA.

Kyllä onkin Herkullista nam…

VINKIT…

Sopii myös KAHVIPÖYTÄÄN

Piirakkaa voi lämmittää Mikrossa

SÄILYTYS…. Jääkaaapissa

ReilumLohipiirakka ja hyvä.pala, kun piirakka on kylmä ja jäähtynyt

Minä söin LOHIPIIRAKKAA haarukalla ja veitsellä…..

Nam Herkullista…

JUUSTO KUORRUTUS…

SUOSITTU Blogissa 2017, 2019…2021

KINKKU-KASVISPIIRAKKA. Muna maito ja 2 pohja. OMA RESEPTI. SUOSITTU myös Joulunaikaan Kinkku tai kallkkunatäyte. 22.8.2019

KOTI&LEIVONTA. LEIVONNAISET. Suolaiset Piirakat…KINKKU – KASVISPIIRAKKA, 2. Pohjataikina. Oma RESEPTI. SUOSITTU yli 100…32 Tykkystä viikonloppu. VALMISTUS 2021. Ruoka/Lounas. Lisuke Salaatti, Kahvi. 23.8.2019. HXS. HXSTYLE.net. ELÄMÄNTAPA.


Reipasta KEVÄTTALVISTA ja Aurinkoista viikonloppua kaikille…Ihanaa Kevät tulee….

KOTI&LEIVONTA. KUIVAKAKUT. Perinteinen MAUSTEKAKKU ….VAIHTOEHTOJA: Trendikäs Banaani tai Suklainen. RESEPTI. JOULUVALMISTELUT, Joulukuu lähestyy…26.11. 2021. Kahvi pöytään: Kahvin kanssa tai Glögin kanssa. Oma SUOSIKKI. SUOSITTU 210…126 +184 Tykkäystä. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE by Heini

JOULUINEN ASTELMA 2021…

RESEPTI Kotiruoka Kirjasta, jonka olen saanut Äitiltäni lahjaksi. HYVÄ ja Perus Keittiö, Ruoka ja Leivonta Kirja. Olen itse OSTANUT ko. KIRJA Myös KUMMILAPSILLE, Tytöille lahjaksi. SUOSITTELEN

SUOSITTU kuva Instagram 45 Tykköystä. KIITOS

Perinteiset KUIVAKAKUT….MAUSTEKAKKU

RESEPTI

200 g leivinmargariiniä

2 dl sokeria tai Fariinosokeri

3 munaa

2 tl vaniliinisokeria

2 tl leivinjauhetta

3 dl vehnäjauhoja

MAUSTEKAKKU

Korvaa Sokeri, 3 dl FARRINISOKERIA

LISÄKSI …

2 tl kanelia

1,5 tl kaardemummaa

1/4 neilikkaa

SEKOITA…. Fariinosokeri ja Mausteet keskenään hyvin sekaisin

TRENDIKÄS SuklaaMAUSTEKAKKU ….Lisää 1 dl suklaa muruja

BANAANIMAUSTEKAKKU…Lisää 2 muussattua Banaania.

Nam Herkullista

LEIVOIN BANAANIMAUSTEKAKUN, kerran kun oli Tummuneita BANAANEJA, enkä halua Heittää Ruokaa tms. ROSKIIN. RUOKAHÄVIKKI MINIMI. SUOSITTELEN

ERITYISEN Kuohkea ja Herkullinen KUIVAKAKKU….

BANAANIKUIVAKAKKU….Nam

KATSO myös Erilaisia KUIVAKAKKU RESEPTEJÄ…

Taateli, Hedelmä, Banaani, Tiikerikakku jne. Olen leiponut erilaisia KUIVAKAKKUJA, OLEN KUIVAKAKKUJEN YSTÄVÄ….

Nyt leivon vain SUOSIKKEJA, joita Minä ja Perheenjäsenet Tykkäämme&Syömme, Herkuttelemme…

Viime JOULU 2020 Perinteinen KUIVAKAKKU….

SUKLAAKUIVAKAKKU. RESEPTI. Oma Suosikki. 27.11.2020

https://hxstyle.net/2020/11/26/kotileivonta-suklaa-kakut-kuivakakut-suklaakuivakakku-resepti-oma-suosikki-27-11-2020-lifestyle-elamantapablogi-hxs-hxstyle-net/

Ennen Taikinanteko tai Takinan vatkautuessa…

VALITSE ja Ota KUIVAKAKKU VUOKA

VOITELE vuoka ensin Margariinilla, myös keskikohta ja Laidat ylös asti

KORPPUJAUHOTA Vuoka, joka puolelta.

TAIKINAN VALMISTUS

VATKAA ensin margariini, Fariinisokeriin sekoiteut mausteet…VAAHDOKSI

VALMISTA Taikina Yleiskoneella

tai KÄSIVATKAIMELLA, Kuten minä kuvassa.

Lisää kananmunat yksitellen…ja vatkaa hyvin.

SEKOITA jaauhojen sekaan Mausteet…

LOPUKSI Lisää Vehnäjauhot, joissa mausteet…Pikkuhiljaa ja SEKOITA HYVIN…

TAVOITE TASAINEN TAIKINA

Tälläkeralla jäi Vatkain kuvaamatta….Katso esim. JOULU 2020 SUKLAAKUIVAKAKKUKAKKU…

TAIKINA on valmis ja Tasainen

NOSTELE tasainen Kuivakakkutaikina, Leivitettyyn KUIVAKAKKUVUOKAAN…

Kaukun pinta, Tasainen pinta

Nam Kuivakakkutaikinat ovat Hyviä….

MINÄ olen leiponut jo 2 MAUSTEKUIVAKAKKUA….Viimeisestä laitoin 1/2 PAKKASEE .

Leivon yleensä Kuivakakkuja Ympärivuoden ja Etenkin JOULUAIKAAN.

EN laita KORISTEKUORRUTETTA kuin harvoin…

VINKKI

Kuivakakku säilyy paremmin ja voi Pakastaa, ilman kuorrutetta.

PAISTO 175 – 200 C….n. 40 – 50 min

Kokeile Tikulla ja Varmista että Kakku on KYPSÄ….ennen kuin otat kakun uunista

KUMOA kakku Kakkulautaselle ja minulla oli vielä Kakkupaperi lautasen päällä., Kuvassa.

ANNA JÄÄHTYÄ

LAITAN Kakkupaperit Kakkujen alle kun on Juhla aika…NYT Lähestyvä JOULU

Minulla ei ollut Kodin ja keittiön kaapissa Pyöreää Kakkupaperia, leikkasin suunnikkaan 1/2 ja laitoin päällekkäin kakun allle. YRITÄN muistaa ostaa UUSIA Paperisia Kakkupapreita Pyöreitä Kauppa reissulla. On Perinteistä ja Kivan näköistiä KUIVAKAKKUJA.

VINKIT

KUIVAKAKUT Ovat myös SUOSITTUJA Myyjäisissä ja Lahjaksi.

KÄÄRI Kuivakku vielä SELLOFAANIIN, jos annat Lahjaksi esim. Isovanhemmille.

KAHVIPÖYTÄÄN…JUOMA VAIHTOEHDOT

Maustekakkua Kahvin kanssa

Kakkua GLÖGIN Kanssa

tai/ja Kakkua ilman mitään ja sellaisenaan

Nam Herkullista Kahvin kanssa tai ilman myös….

Nam Herkullisia…Leivon ja Tykkään. SUOSITTELEN

GLÖGI Kausi alkaa minulla Aina näin Marraskuun Lopussa ja kun aloittelen JOULUVALMISTELUJA….

NYT jouduin etsimään Omaa, PERINTEISTÄ Valion GLÖGIÄ 3 Myymälästä, ennenkun löysin oikean.

GLÖGEISSÄKIN erilaisia VAIHTOEHTOJA mm. Vaalea tai Tumma, Sokeriton ja Valmistajat…

Minä laitan GLÖGIN sekaan vain Rusinoista,

kun en tykkää Pähkinöistä tai Manteleista.

Olen keittänyt jo 2 GLÖGIKUPILLISTA VALIO Glögiä….Nam maisutuu nin Herkulisekta, pitkän tauan jälkeen. Aina näin JOULUA ennen Juon enemmän GLGIÄ. SUOSITTELEN….

Mites Sinä ja PERHEvTykkäättekö GLÖGISTÄ?

Ensiviikolla vaihtuu JOULUKUU..Joko JOULUKALENTERI on Ostettuna? Minulla on jo valmiina…

MAURI KUNNAKSEN Luminen Maisema&Hamot, Suklaa Kalenteri. Ihana vai Mitä?

SUOSITTU kuvasarja INSTAGRAMISSA…..KIITOS

Tästä jatketaan Keskiviikkona kun on 1. JOULUKUUTA. IHANAA….

Meille ETELÄ-SUOMEENKIN on SATANUT NYT Tälläviikolla LUNTA….Oli ihan pakko Mennä ULOS jaViedä roskat, Samalla otin kuvan.

NYT on LUNTA Maaassa…Ihanaa. Katsotaan kestääkö vai sulaako pois..Kuten aiempina Talvina. HYMY

NYT Kaikille IHANAA JOULUN ODOTUSTA ja VALMISTELUJA….

HYMY

KOTI&LEIVONTA. LEIVONNAISET. Trendikkäät TEXASPULLAT… Perinteinen BOSTONKAKKU. Omat Reseptit. Eka Kerta. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net. SUOSITTU… +121 tykkäystä. 13.2.2021…Ihanaa&Herkullista YSTÄVÄNPÄIVÄÄ, ENJOY Valentine Day….LASKIAISTA 14. Helmikuuta.

Lisään kuvan, jossa on vielä.KUORRUTE…..

Laitoin NYT eka kerran Kuortutteen näin, voi laittaa myös koko pinnalle

Kiva MUFFINSI ja Leivonnaisten teline löyty KIRPPIKSELTÄ….HYMY

TEXASPULLA eli Sweet Roll

TAVOITE….Fazer valmispulla….Nam Herkullista, olen syönyt kahvilassa aiemmin. SUOSITTELEN

Perinteiset DALLASPULLAT…Sitruunalla maustettu vaniljarahka täyte ja kookkoshiuteleet.

LEIVONTA EKA KERTA….

AINA kun Innostun leipomaan, jotain EKA KERRAN…Harvoin onnistuu Täydellisesti, niin kävi nytkin näiden TEXASPULLIEN Kanssa. Maku on OK, mutta Ulkonäössä on toivomisen ja parantamisen varaa. LEIVON siis Uudestaan myöhemmin.

LEIPOMISESSA kuten RUAN LAITOSSAKIN,

on omat Niksinsä…jotka oppii vain ITSE TEKEMÄLLÄ, Uudestaan ja Uudestaan.

Minä en ole Käynyt Koulutusta Leipomiseen tai Ruan laittoon. Ainostaan Äiti opetti ja Koulun Kotitaloustunnit ja ITSE TEKEMINEN ovat Vuosien myötä opettaneet. SEURAAN ja Katson Kyllä TV ohjelmia, Internet ja SOME sivuja….TRENDIT&UUTUUDET Kiinnostavat….INSPIRE ME

UUDEN RESEPTIn OPETTELUA….ONGELMAN Ratkaisua ja Kärsivällisyyttä, tehdä uudestaan ja uudestaan..

HARJOITUS TEKEE MESTARIN

Perinteinen BOSTONKAKKU

BOSTONKAKKU, kuva VALIO….

SUOSITTU Kuva INSTAGRAM…..Texaspulla Eka kerran leivoin 2021….

TEXASPULLAT…ja BOSTONKAKKU

Perinteinen PULLATAIKINA…

VINKKI…

Hyvä Taikina RESEPTI SUNNUNTAI, Vehnäjauhopussin sivussa. SUOSITTELEN

MInä en käytä kUivahiivaa, vaan TUOREHIIVA, Palahiivaa Perinteisesti…

SOKERIA laitan vain 1,5 dl ja Lopusssa en käytä Leivonmargariinia vaan ÖLJYÄ mm. Olen siis itse mukkailut RESEPTIÄ.

KATSO AIEMMAT ARTIKKELIT, LASKIAISPULLAT, Pikkupullat, KANELIPULLt eli KORVAPUUSTIT, Pullapitko jne…

Minä tykkään Tehdä TAKIKINOITA myös Käsin

…..Yleiskonellakin Kyllä onnistuu

Lisää kaikki aineet, mutta Vehnäjauhoja lisää pikkuhiljaa. Tunnet käsin leipoessa taikinaa, ettei tule liikaa jauhoja. TAVOITE PEHMEÄ ja TASAINEN PULLATAIKINA…

Lopuksi lisää Öljy….

VALMIS tasainen ja pehmeä Taikina….

KOHOTA TAIKINA….

PULLATAIKINAN KOHTOTUS Leivinliinan alla noin 60 min

KOHONNUT TAIKINA ja Valmis leivottavaksi…..

KUORRUTTEELLA tai Ilman….

TEXASPULLAT…Leivoin EKA KERRAN

GOOGLASIN Vinkkejä&Ideoita. Löysin KINUSKIKISSAN TÄYTE RESEPTIN

TÄYTE

225 g leivinmargariini tai voi

3 dl fariinisokeria

1 dl Kanelia

2 rkl vaniliinisokeria

3 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

2,5 dl Kevyt maitoa

VALMISTA TÄYTE

Sulata voi…….. Ota kattila pois hellalta ja sekoita joukkoon, sokerit ja kaneli.

Lisää munat ja sekoita hyvin.

Lopuksi Vehnäjauhot ja maitoa…SEKOITA

Kuumenna seosta kunnes se sakeutuu. ÄLÄ polta…

JÄÄHDYTÄ…Vesihauteessa.

TÄYTE RESEPTI ja Vinkit …..KINUSKIKISSA

VINKIT…

JAA pullataikina 2 osaa ja Kaulitse levyksi.

LEVITÄ 1/2 täyteestä koko taikinalevyn päälle… tasaisesti

….Leikkaa noin 2 – 3 cm SIIVUJA, paloja

TAI

Minä tein kuten KANELIPULLAT…Käärin rullan ja leikkasin paloja 2 – 3 cm

KOHOTA noin 20 – 30 min Leivinliinan alla

Minä voitelin vatkatulla kanamunalla PINNANAN, ennen kuin paistoin

PAISTA 200 C…noin 15 mim

Lopuksi ennen tarjoilua….

Lisäksi KUORRUTE eli pikeeri

2 dl tomusokeria

Noin 1 – 2 rkl vettä

TASAINEN ei liian löysä KUORRUTE….

NAM herkullisia ovat…..Ilman kuorrutetta tai KUORRUTTEELLA

Minun Äiti leipoi tätä PERINTEISTÄ BOSTONKAKKUA, itse en ole leiponut. Nam Herkullista….

Liian paljon pullaa yhdellä kertaa, tykkään ja leivon Eniten Annospullia ja

Pullapitkoja silloin tällöin.

Perinteinen BOSTONKAKKU

Sama PERINTEIJEN PULLa taikina ja Täyte kuin KANELIPULLAT ja Korvapuustit

TÄYTE

Huoneenlämpöinen leivinmargariini….Sokeri, kaneli.

LEIVO taikinalevy ja Kierrä rullalle….Kuten Korvapuustit.

Nosta Kanelipullat Kakkuvuokaan

Leikkaa noin 4 cm palasia….Ota pala ja laita Pystysuuntaa

Täytekakkuvuokaan, vieriviereen….

PAISTA 200 C …..noin 30 min

AURINKOISENA Päivänä Lumi ihanasti kimmeltää….Oodotan jo KEVÄTTÄ&KESÄÄ

Herkullista ja Ihanaa YSTÄVÄN PÄIVÄÄ

….ENJOY VALENTINES DAY

SEE U….SMILE