VINKKI JOULULAHJAKSI Leivonnaisia ja Itse tehytyjä….
KATSO aiemmat Blogi tekstit.
SUOSIKKI KUIVAKAKKUJA
Tykkään ja Nautin eriliaisista Herkuista ja Leivonnaisista. Minun Suosikki kuivakakkuja ovat….Leivon mm. Kuivakakkuja enemmän, kuin täytekakkuja ja ne käyvät ja sopivat Jälkiruuaksi ja kahvipöytään ympärivuoden, sesongista toiseen. Myös Kääretorttu, Unelmakakku ja Tänä Jouluna -15 JOULUHALKO ovat hyviä vaihtoehtoja Perinteiselle Jouluiselle Täytekakulle. KATSO aiemmat Blogi tekstit….
SUKLAAKAKKU, kuva yläpuoli.
MAUSTEKAKKU, kuva alapuoli.
Meidän Perheen Suosikki kuivakakku on Tiikerikakku. Maistuu kaikenikäisille lapista-vanhuksiin.
TIIKERIKAKKU
PERINTEINEN&PERUSRESEPTI
200 g leivinmargariiniä
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
PAISTO 175 C n. 50 min.
Ota kananmunat ja leivinmargariini huoneen lämpöön jo aikaisemmin, kun leivot. Esim. edellisenä iltana.
Vaahdota margariini ja sokeri. Käytä käsivatkainta tai Yleiskonetta, pallovatkainta kuten minä.
Lisää munat yksitellen ja jatka vatkaamista.
SEKOITA Vehnäjauhoihin, vaniliinisokeri ja leivinjauhe.
LISÄÄ LOPUKSI, Maustetut jauhot, pikkuhiljaa ja varovasti seoksen sekaan. SEKOITA Tasainen taikina. ÄLÄ Vatkaa.
TIIKERIKAKKU. Perusreseptistä muokaten…
Ota 1/3 taikinasta toiseen kulhoon.
LISÄÄ. SEKOITA
2-4 rkl kaakaojauhetta, tumma
3 rkl maitoa tai kermaa
Sekoita, tasaiseksi taikinaksi.
VOITELE ja KORPPUJAUHOTA KAKKUVUOKA
Voitele leivinmargariinillä, sudin avulla kakkuvuoka ja laita, levitä päälle korppujauhoja. Näin kakku irtooa vuuasta paiston jälkeen, kun käännät kakun alassuin ja annat jäähty. Nam. Herkullista….
Kun LEIVOT TIIKERIKAKUN…LAITA Kakkuvuan pohjalle, ensin vaaleaa taikinaa, seuraavaksi tummaa/kaakaotaikinaa. Käytä apuna pieniä, jälkiruoka lusikoita.
Päällimmäiseksi loput vaaleaa taikinaa. OTA puutikku, grillaustikku ja VEDÄ varovasti taikina kerroksien läpi puutikulla, koko kakkuvuan ympäri.
VINKIT
LAITA Kakkuvuoka varovasti uuniin. PAISTA.
ÄLÄ avaa uuninluukkua ja heiluta kakkua.
KOKEILE Kakun kyspyys, samalla puutikulla n. 40 min, paiston jälkeen.
Jos se tarttuu tikkuun, paista vielä lisää. JOS ei taikina enää tartu tikkuun, ota kakku pois uunista. KAKKU on valmis ja kypsä.
Kun Tiikerrikakku on valmis, ota kakku pois uunista. Laita kakkulautanen ja kakkupaperi kakun ja kakkuuvunpäälle. KÄÄNNÄ ylöslaisin Patakintaiden ja lautasen avulla, ota Kakkuvuoka irti ja anna jäähtyä. Valmis Herkuteltavaksi tai pakattavaksi Sellofaaniin jos annat lahjaksi.
Kuivakakkuja voi tehdä myös ajoissa, ennen joulua. Kuivakakut säilyvät useita päiviä, leivonnan jälkeen. Säilyyvät ja sopivat myös pakastukseen. VINKKI voi esim. puolittaa kakun.
Kivaa, Yksinkertaista ja Kaunista Käden Taitoja. Itse tekemisen ja Leipomisen Iloa&Nautintoja Kaikille! Muista hyvin Suunnitelu on jo puoliksi tehty.
Makoisia Herkuttelu hetkiä…..
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
Tykkään&NAUTIN Hyvästä Ruoasta&Leivonnaisista ja Juomasta.
Sukalaa karkit ja patukat sellofaanissa. Servetit ja kynttilät. Pähkinät&Rusinat muovipussissa ja lahjanarulla sitoen.
JOULUPIPARIT
Koristellut tai ilman koristeluja Joulupipareita n. 10 kpl/muovipussissa ja lahjanarulla sitoen. Myös Isompi annos, Joulupipareita ilman koristeita Kauniissa PELTI tai LASIPURKISSA on Kiva. VINKKI. Nämä Lahjat, käyvät myös Joulumyyjäisten myyntiartikkeleiksi, menevät kaupaksi.
JOULUISIA KUIVAKKKUJA
Kuivakakku Sellofaanin, Kakkupaperilla ja lahjanarulla sitoen. Jouluisia Kuivakakkuja esim. Tiikerikakku, Maustekakku tai Suklaakakku.
Myös muita leivonnaisia ja ruokaa voi antaa lahjaksi esim. joulutorttuja, itse tehtyä sinappia, porkkana ja lanntulaatikoita jne.
JOULUISET PIKKULEIVÄT PURKISSA JA VALMIINA
UUSI VINKKI&IDEA…
LEHMITYTÖN PIKKULEIPÄAINEKSET VALIO RESEPTI
Minun Oma VERSIO
JOULUISET PIKKULEIVÄT PURKISSA
3,2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl suklaakarkkeja Ranskalaisia Pastilleja 90g
1,5 dl suklaata pilkottuna, rouhittuna
1,2 dl fariinisokeria
1,2 dl sokeria
0,8 -1,2 dl hasselpähkinärouhetta EN LAITTANUT
2 tl vaniliinisokeria
LAITA KERROKSITTAIN LASIPURKKIIN 0,75 l
VINKKI
JOS LAITAT Pähkinää ja enmmän suklaata, suklaakarkkeja
tarvitset 1 L Lasipurkin.
LISÄKSI
1,5 dl juoksevaa rypsiölyseosta tai sulatettua leivinmargariiniä
0,5 dl maitoa tai kermaa
1 muna
JOULUISET PIPARIT LAHJAKSI LASIPURKKIIN
Rouhi, PILKO SUKLAA. 1,5 dl on 1/2 suklaa levystä 250 g. Fazerin Suklaat ovat herkullisia, myös Leivonnassa ja sulatettuna esim. Taloussuklaa tai Sininen.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
SEKOITA Kuivat aineet ja laita purkin pohjalle, ensin.
LISÄÄ päälle kaurahiutaleet, suklaakarkit, suklaarouhe, SOKERIT (yht. 3 erilaista sokeria) fariini ja SOKERI Valio ohjeessa oli vain fariinisokeri, (pähkinärouhe EN laittanut) ja vaniliinisokeri.
PAINA. SULJE PURKKI
LISÄÄ RESEPTI…
VALMISTUS&LEIVONTA
OHJE LISÄÄ, purkin aineksiin 1,5 dl Juoksevaa rypsiöljyseosta tai sulatettua margariiniä. JA 0,5 dl maitoa tai kermaa.
LOPUKSI LISÄÄ Haarukalla, Vatkattu muna.
SEKOITA AINEKSET Hyvin SEKAISIN.
LEIVO. PYÖRITTELE taikinasta pieniä palloja.
PAISTA 175 C n. 10 min.
KATSO Tämä IDEA ja LISÄÄ Kivoja IDEOITA. VALIO RESEPTIT JOULU.
ELÄMÄSSÄ Pienet asiat ovat Tärkeitä&nautinnollisia…
Minun Jouluvalmistelut jatkuvat…UUSI Vinkki&Idea löytyi netinkautta verkkosivuilta. Tämä oli pakko testata ja lisätä tähän. Kiva Vinkki ja IDEA. Minusta on Kiva&Nautinnollista Suunnitella, valmistella ja Antaa Lahjoja ja Muistaa Lähimmäisiä&Tärkeitä Ihmisiä Joulun Aikaan.
UUSI TRENDI PIKKU PIPARIT, myös kivasti kupin/mukin ja lasin reunalle, joko ilman koristelua tai koristelun kanssa. Ihanat ja kivat. Löysin Vinkin internetistä. Tykkään.
KEKSIPURKIT. Kannelliset säilytysrasiat
Minunlla on monta keksipurkkia, lasisia ja peltisiä, joissa säilytän Piparkakkuja ja keksejä. Minulla on AINA kotona, kaapissa oltava pipapereita. NAM. VINKKI. Joulupiparitkin voi tehdä aikaisin, ennen joulua. Säilyvät erinomaisetsti kannellisessa keksipurkissa. TEE KORISTELUT vasta n. päivää ennen käyttöä ja tarjoilua.
ERILAISIA PIPARI Koristeluja, Rakennelmia ja Hahmoja jne….
Löytyy lehdistä ja netin verkkosivuilta runsaasti erilaisia. Mitkä on Sinun suosikkisi?
Ihana UUSI Herkkujen Säilytysrasia. Lasia, 3 erillistä osaa. Löysin Kirppikselta. Tykkään. Pitäisi löytää hieman suurempi, Uusi.
Tykkään Leipoa ja valmistella Joulua….Ensin teen Herkkuja. Arvostan, Kunnioitan ja Siirrän Perinteitä mutta Innostun myös Uusista kivoista Vinkeistaä&Ideoista. Löysin Kivan uuden Jälkiruoka Vinkin, jota myös kokeilen. Lopuksi ja lähempänä Joulua, teen suolaisia paloja ja ruokaa….Seuraavaksi laitan Joulunaikaisen Meidän perheen Suosikki, Kuivakakun ja Koristelen ja valmistelen Piparit….
Herkullisia ja Mukavia Joulu valmisteluja….Rauhaa….
JOULUHALKO RESEPTIT ja kuva Valio.fi Homemade christmas chocolate yule log. Shallow dof.
LISÄYS 2019…
MTV3
5. KAUSI. KOKO SUOMI LEIPOO Marraskuu 2019 – 2020…
RIITTA WUORIO-BACK 2019 VOITTAJA
TAITO ja
12 KOTILEIPURIA, Harrastajia ja NYT Jäljellä 4 KILPAILIJAA
JOULUHALKO
Tykkään&SEURAAN… SUOSITTELEN
KATSO UUSI Koristelu 2020 ITSENÄISYYSPÄIVÄ…..
TRENDIKKÄÄT…
JOULUHALKO ja JUUSTOKAKUT JOULU -15
Erilaisia Joulu ajan kakkuja ja Herkkuja on monenlaisia, aina hienoista ja isoista Täytekakuista, Trendikkäisiin Juustokakkuihin ja Jouluhalkoihin. Seuraan myös Leivonnan&Ruan Uutuuksia, Trendejä ja Vinkkejä. Katson ja tutkin Reseptejä eri Sesonkien mukaan, kiinnostaako ja miellyttääkö mikä minun Silmiäni&makuani?
EN ole itse oikein Perinteisen TäyteKakkujen ystävä, mutta Innostuin Kääretorttupohjaisesta Unelmatorttu/JOULUHALKO kakusta.
….Löysin UUDEN vinkin Internetin, Verkkosivuilta. Trendikkään Jouluhalon voi tehdä kuten perinteisen Unelmatortun, muutamin muutoksin. Yksinkertainen ja helppo valmistaa. Voi myös pakastaa.
Minun JOULUHALKO/UNELMATORTTU KAKKU versio
Minä Käytin Jouluhalon leipomisessa, vanhaa… OMAA Unelmatorttu reseptiä, jota olen useasti aiemmin, leiponut ja käyttänyt.
VINKKI
…TÄYTEKKKU VAIHTOEHTO UNELMATORTTU
OLEN leiponut ja Koristellut monta kertaa mm. Lasten Syntymäpäiville.
Yksinkertainen kääretorttu sopii myös Täytekakuksi, kun tekee Unelmatortun tai Sesongimukaisilla lisukkeilla esim.
NYT Ajankohtianen JOULUHALKO. Tykkään. HYMY.
Leivoin kääretortun pohjan ja täytteen, omalla ohjeella. EI tarvinnut kostutusta.
KORISTELU…
PINNAN, päällyksen tein Valion reseptillä. Leivoin ja tein eka kerran Jouluhalon. En vain saanut yhtä tummaa pintaa? Vaikka käytin tummaa kaakaojauhetta. Lisäksi Lumi eli Tomusokeri suli jääkaapissa, siksi EI näy viimeisissä kuvissa.
NYT Pitäisi tehdä joku kerta UUDESTAAN JOULUHALKO….KORISTELU ja ULKONÄKÖ, Viimeistelytaidot ovat KEHITTYNEET 2019.
VALIO VINKIT…Koristeluun
SUKLAAN Sulatus vesihauteessa
VALMISTA Ensin KÄÄRETORTTUPOHJA…
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
ALOITA JOULHALON VALMISTUS
RESEPTI… KÄÄRETORTTU
Ensin pitää tehdä Kääretorttupohja, eli halon pohjataikina.
4 kpl kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
2-4 rkl kaakaojauhetta, tummaa
1 tl leivinjauhetta
VATKAA ensin munat ja sokeri vaahdoksi. Käytä apuna käsivatkainta tai yleiskoneen, pallovatkainta kuten minä kuvissa.
SEKOITA Kuivat aineet yhteen.
LISÄÄ muna-sokeri vaahtoon, maustetut jauhot.
Sekoita tasaiseksi, älä vatkaa.
Kun pohjataikina on valmis. LEVITÄ taikina tasaisesti, lastaa apuna käyttäen korkereunaisen leivinpellin aluelle, leivinpaperin päälle.
PAISTA 225 C n. 5 – 7 min.
VARO ja Vahdi, palaa helposti.
KUMOA valmis tortunpohja, leivinpaperinpäälle jossa on tasaisesti hienoasokeria. IRROTA Leivinpaperi, joka on ollut uunissa, paiston aikana.
ANNA POHJAN JÄÄHTYÄ
TÄYTE… SISÄLLYS
1 prk Maitorahkaa maustettu tai maustamaton
1 prk Kuohukermaa (ei pakollinen)
1 tl vaniliinisokeria
1 prk PERSIKKA säilyke
5 persikkapuolikasta. Valuta neste pois.
Leikkaa ja pilko, pieniksi kuutioiksi.
TEE TÄYTE
VATKAA Kerma ja lisää rahka. Mausta. Teen yleensä ilman kermaa.
Lopuksi, Lisää pilkotut Persikka palat ja sekoita tasaiseksi.
JOULUHALON eli KÄÄRETORTUN,
Täyttäminen ja kääriminen rullalle.
LEVITÄ Rahka-persikka täyte tasaisesti, koko kääretortun pohjan alueelle.
Käytä apuna lastaa. KÄÄRI Leivinpaperin avulla ja käsin, kääretorttutulla rullaksi.
JÄÄHDYTÄ VALMIS Kääretorttu…
Jäähdytä Tiivis kääretortturulla, leivinpaperin sisällä jääkaapissa min. 1 tunti. Tee tortunpohja mielummin, edellisenä iltana ja seuraavana päivänä Päällystä ja JOULUHALKO.
JOULHALKO…
KORISTELU 2 VAIHTOEHTOA
LOPUKSI PINNALLE
PÄÄLLYSTEITÄ. KORISTELU
100 g tummaa suklaata sulatettuna
1 prk Maustettua tai tavallista rahkaa
1 dl kuohukermaa vaahdota
SULATA Suklaa, paloiteltu vesihauteessa.
SEKOITA sulatettu suklaa ja rahka.
Vatkaa kerma ja lisää suklaan ja rahkan joukkoon. SEKOITA tasainen Päällys.
TASAINEN KUORRUTUS, PÄÄLLYS.
KORISTELU
LEVITÄ kuorrutus tasaisesti Jouluhalon päälle.
Vedä haarukalla puunkuorta muistuttava kuvio, Jouluhalon pinnalle.
LAITA päälle Kaakojauhetta, siivilän avulla.
LUMINEN JOULHALKO…
LAITA Kaakaojauhon päälle lisäksi Tomusokeria, siivilän läpi.
TEE ja lisää Suklaarouhetta keskelle Jouluhalkoa.
NAM&Herkullista
Helppo ja nopea Leipoa, tehdä.
VINKIT…
Täytteitä ja koriseluja voi vaihdella ja kokeilla erilaisia.
Minäkin meinaan leipoa toisen Jouluhalon maustetulla rahkalla. Jouluisia rahkoja ja mausteita, Luumu, piparkakku, kaneli jne. Pitää seuraavalla kauppa reissulla katso ja tutkia mitä vaihtoehtoja Leivontaan, tänä Jouluna löytyy.
Ilman kuorrutusta voi myös pakastaa. Minun yksi suosikki Täytekakku, Perinteinen Kääretorttu, Unelmatorttu ja NYT Uutena tämä Suklainen Jouluhalko. Voi käyttää myös annoksina LEIVOKSINA, kahvipöytään.
Olen ostanut jo ensimäiset Joulu karkit eli suklaat. Jouluvalikoimani on muotoutunut vuosien myötä osa perinteisiä ja osa uusia herkkuja. Tykkään mm. Pandan ja Fazerin Suklaista ja Fazerin Vihreistä Marmelaadikuulista. NAM. Ehdottomasti pitää olla edm. joka joulu.
Ensimmäiset Joulu Tortut on paistettu ja Lämpimät Glögit juotu.
Maku asia miten tekee GLÖGIN ja mitä laittaa oman Glögin sekaan. Perinteisesti Glögin sekaan laitetaan Rusinoita ja manteleita, pähkinöitä pienienä paloina tai esim. lastuina. Minä tykkään Glögistä Rusinoiden kanssa tai ilman mitään. NAM. Vaihtoehtoja löytyy monia ja kauppojen valikoimat ovat runsaat. Glögin voi valmistaa itse tai ostaa valmiina. Olen käyttänyt sekä että, eli olen tehnyt itse ja Maistellut ja löytänyt Hyviä valmiita Glögejä. Myös AIKUISEENMAKUUN Glögiä voi terästää, esim. punaviinillä. Yleensä minä juon Glögin sellaisenaan, eli ilman alkoholia mutta silloin tällöin terästettyGlögikin maistuu. HYMY.
Olen samaa mieltä Iltalehden Pippurissa olevan Arvostelun kanssa BLOSSA on yksi Herkullinen&Suosikki GLÖGI valmisjuoma myös minun makuun. Muitakin hyviä valmisglögejä on, katso minun top 3 aiempi joulu teksti.
KATSO PIPPURIN GLÖGI ARVOSTELU. 6 GLÖGIÄ Makutestissä.
Kupponen kuumaa glögiä lämpenee helposti ja joulun odotus voi alkaa! Kuumien talven juomien kanssa sopii tarjottavaksi herkkujuustoista ja hillokkeista koottu juustolautanen, piparit ja pienet suolaiset makupalat.
Lisätty täältä:
valio.fi
Hehkuva glögi ja herkuttelujuustot Kuvat ja tekstit Valio
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. Käyttämääm ja ostamaan, Kotimaisia Laadukkaita, Terveellisiä ja hinta-laatusuhde ok, tuotteita ja elintarvikkeita.
JOULUTORTTUJA. MALLEJA.
Erilaisia malleja ja taitteluita löytyy mm. verkkosivujen kautta paljon erilaisia. Jokainen voi valita mieleisensä.
Perinteinen ja Vanha TÄHTI malli.
Tätä mallia olen tehnyt vuosia ja eniten, Suosikkini. Nyt tänä vuonn -15, innostuin kokeilemaan myös uusia malleja. Ikkunasta tuli nätti ja kiva, myös valmiina. Enkeli levisi paiston aikana…..
UUSI ENKELI -malli. Alapuolen kuva IKKUNA malli.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Tykkään Glögistä ja Tortuista. Uusi Kaakaojuoma Chilinen kuuluu myös tästä lähtien minun Herkkuihin etenkin Jouluna. Ensimmäisiä Joulu Herkkuja jotka maistuvat AINA ihanalle. NAM. Ne kuuluvat, Jouluvalmisteluihin ja etenkin Joulun alkuun. Virallisen Joulun aikana on jo paljon muuta herkullista syötävää ja juotavaa, ja nämä jäävät jo vähemmälle.
Makoisia Herkuttelu Hetkiä ja Joulun valmisteluja….
Yksinkertainen on Parasta&Kauneinta…ja Rauhaa valmisteluihin….
Lue Valmistus Ohje, tiedät mitä pitää ostaa ja mistä löydät
tarvittavat Raaka-aineet.
Tummalla Suklaalla Terveysvaikutuksia….
Jos Syö yli 70% Tummaa Suklaata ja Raakasuklaata.
Katselin Jutun ja Mielenkiintoni heräsi, Tehdä itse Raakasuklaata?
Tykkään ja Nautin Juoda Kaakaota, Syödä Suklaata, Leivonnaisia, Keksejä ja makeisia.
Maistuu Ihanalle….Nam
Lapsena Nautin Sulaneesta Suklaasta. Sulatettu Suklaa on hyvää Jäätelön päällä. Olen käynyt Suklaata valmistavissa Tehtaan myymälöissä. Suklaata Tuoreena ja Nätisti Myymälöissä ja Kahviloissa. Kiva.
Minulla on valmiina Kaapissa, Kotona mausteita ja Kaakaojauhetta. Pidätkö Sinä varalla Kuivatuotteita? Suosittelen Lämpimästi, ei tarvitse juosta kauppaan aina Tekee mieli Leipoa tai tehdä jotain Herkkua.
Luontaistuotekauppa tai Vegaanituotteiden myymälät…
Otin ohjeen talteen ja kaupassa käydessä etsin tarvikkeita, ei löytynyt. Katsoin netistä ja Raaka-aineet ovatkin Luontaistuotteita tai Erikoiskauppojen valikoimissa. Netistä tilamaalla tai Hyvin Varustetusta Luontais tai Vegaanituotteiden kaupasta löydät tarvittavat raaka-aianeet. Kaakaovoi, Kaakaonibsejä (muruja kaakaopavuista), Palmusokeria tai Hunajaa. Ruusujuurta (En löytänyt, ei käytössä).
Kotona Minulla tai Kaupasta ja Marketeista löytyy:
Kaakoajauhe, Kaardemummajauhe, Cyanne-pippuri ja Hunaja.
Minulla oli kotona valmiina, Suklaa silikonimuotteja, jauhettua kaardemummaa ja Kaakaojauhetta. Ostin kaupasta Hunajaa ja Luontaistuote kaupasta Palmusokeria.
Halusin kokeilla ja makeampaa suklaata. En tykkää Tummasta Suklaasta yleensä syön maitosuklaata. Nam.
Hunaja tai Palmusokeria (kuvassa).
Kaakaonibsejä (kaakaopapu rouhetta)
Nämä Luontaistuote tai Vegaanituotekaupasta…
Palmusokeri, Kaakovoi (musta pussi) ja Kaakaonibsejä.
Etsi ja Laita Kaikki Tarvittavat Aineet ja Välineet esille, käden ulottuville.
Vesihauteeseen Teräskuppi tai Kattila, Sulata Kaakovoi.
Minä laitioin kiehumaan vettä kattilaan. Kaakaovoin pieneen teräsastiaan (kuvassa) ja tämä astia vesihauteeseen.
Sekota Kuiva-aineet ja Sulanut Kaakovoi keskenään.
TEMPEROINTI…
Laske lämpötilaa kylmävesi hauteen avulla
…27 astetta.
Nosta takaisin Lämpimämpään vesihauteeeseen aste 31. Temperointi helpottaa Suklaan syöntiä siististi. Lämpötilan mittamiseen voit apuna käyttää Paistomittaria, minä käytin.
VALMIS Raakasuklaa massa…
Kaada ja Levitä Valmis Raakasuklaa massa, Silikoni muotteihin.
Ohje oli just sopiva näihin 2 muottiin.
Kiva Juttu. Nättejä Tuli. Itsekkin Tehty Suklaa.
Makuun pitää kyllä vielä totutella.
Miksi Kaikki Terveellinen EI Aina maistu hyvältä?
Mikä on Sinun Suosikkisi? Kiinnostaako ja Innostuitko?