UUSI&TRENDIKÄS, ISO LASI KYNTTILÄASTIA…Yksinkertainen&NÄTTI. Hiekkaa ja Kynttilä.
KOTI SISUSTUS
KUKAT&KYNTTILÄT
KATTAUS&PÖYTÄ
JUHLA PÖYTÄ
KAUNIS&YKSINKERTAINEN Juhlapöytään, ruoka ja kahvi
YKSINKERTAISTA & TYYLIKÄSTÄ
Hyvin Yksinkertaisilla Yksityskohdilla, sisustutavaroilla, asioilla ja jutuilla saa JUHLAVAMMAN SISUSTUS TYYLIN Esim. NYT ajankohtaiseen ISÄNPÄIVÄN JUHLAPÖYTÄÄN.
2 Pitkää kynttilää ja kynttilänjalat
Kukka, leikko- tai Ruukkukukka
LAUTASLIINAT, Paperiset tai kankaiset
SERVETIT, kahvipöytään
PÖYTÄLIINA tai/ja kaitaliinta, tabletit
MUISTA myös Tulitikut tai sytkäri.
Minä käytän Perinteisiä tulitikkuja. Lisäksi käytän eripitusia tuli- ja takkatikkuja, käteviä käytöss, etenkin ulkona sytyttäessä kynttilöitä. Olen käyttänyt myös sytkäreitä.
ARKIKATTAUS…
RUOKA ja KAHVIPÖYTÄ
Pienelläkin rahalla ja vaivannäöllä saa ihan kivan, Tyylikkään ja kauniin esim. RUOKA ja KAHVIPÖYDÄN. Juhlapöydän valmistaminen, EI paljon maksa Pari kynttilää ja yksi kukka. Servettejä ja Lautasliinojankin löytyy kaupoista, muutamalla eurolla.
KYLLÄ aina on kauniimman ja näyttävämmän näköistä kun on paljon kaikkea, kukkia ja kynttilöitä. Mutta EI ole välttämättätöntä ja aina edes tyylikästä. AINA riippuu myös paikasta missä on, tilasta, väreistä, sesongista jne…
KYNTTILÄJALAT matalat&lasiset, minulla on myös korkeammat samantyyppiset. IHANAT. Tykkään.
KYNTTILÄT&MINÄ
Pitkät ANTIKKIKYNTTILÄT ja TUIKKUKYNTTILÄT
ANTIIKKIKYNTTILÄT
Tykkään Kierre ja tavallista Antikkikynttilöistä. Olen kynttilöiden Suurkuluttaja.
PERUSVÄRIT
Valkoinen, punainen ovat käytetyimmät värit minulla. Myös HOPEA ja muita värejä käytän SESONKIEN Mukaan. Esim. Perinteiset Sini-valkoiset KYNTTILÄT ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ, joka vuosi, 6.12.
Antikki ja Tuikkukynttilät ovat, minulla sisällä käytetyimmät ja Poltetuimmat Kynttilät. SUOSITTELEN KOTIMAISIA KYNTTILÖITÄ. Esim. Havi.
Kynttilöitä pitäisi olla n. 10 tai enemmän/paketissa Meille Suurkuluttajille, jotka polttavat paljon kynttilöitä sisällä ja ulkona kodissa. Tykkään ja poltan kynttilöitä ympärivuoden, mutta etenkin ja runsaammin syksyllä ja talvella.
ERILAISIA KYNTTILÖITÄ ja TUIKKUKYNTTILÖITÄ ostan ISOJA pusseja ja paketteja, varastoin niitä kotiin kaappiin, käyttöä varten. Tarkastan ja ostan aina tarvittaessa lisää, erilaisia ja sesonki kynttilöitä. Esim. Haudoille ja Ulkona poltettavia kynttilöitä erikseen.
UUTUUDET&TRENDIT
UUSIA&Trendikkäitä KYNTTILÖITÄ Havi.fi
TRENDIKKÄITÄ&UUSIA, SESONKI KYNTTILÖITÄ
TRENDI VÄRIT ja MALLIT harmaa, vaaleanpunainen, kiiltävät esim. Hopea. MALLIT Kuvioidut, kukkamaiset, erikokoja ja malleja tarjolla myymälöissä
NYT MYYMÄLÖIDEN VÄRI&MALLI valikoimaa..
HAVI
UUTUUKSI…IDEOITA
HABBITARE….TAVARATALOT. MYYMÄLÄT. IITTALA
KATSO myös aiemmat RUOKA&sisustus jutut…
MINUN SYKSY 2016 TYYLIÄ…
IITTALA DESIGN
HABITARE….TAVARATALOT HELSINKI…
MYYMÄLÖIDEN RUNSAISTA valikoimista, poimin ja kerään Itselleni, Koti&Sisustukseen sopivimmat. VALINNAT Teen sen perusteella, mitä tarvitsen, ajankohta ja sesonki ja mistä tykkään ja mitkä sopivat hyvin yhteen. AJATTELEN AINA KOKONAISUUKSIA Myös SISUSTUKSESSA, Kukissa ja Kynttilöissä.
KYNTTILÖITÄ&KUKKIA myös ULKOTILOISSA. KATSO Aiempi Puutarha juttu…
PITKÄT ja KAPEAT KYNTTILÄT ns. ANTIIKKIKYNTTILÄT
OSA minun Kynttilävalikoimasta kotona.
KUKAT SESONKIEN MUKAAN
TUIKKUKYNTTILÄT, PITKÄT ja paksut kynttilät, minun käyttämiä ja suosikki kynttilöitä.
KUKKIA Sesonkien mukaan. AURINGONKUKAT…Loppu KESÄ, Alku SYKSY
KOTONA….AAMUPALA, Välipala, Kahvipöytä ja Iltapala…ARKI
ARKI JA JUHLA PÖYTÄ KEITTIÖ
Käytän ARKIPÄIVINÄ erilaisia TABLETTEJA JA KAITALIINOJA, Keittiön pöydällä.
JUHLAPÄIVÄIVINÄ silitän ja laitan yleensä valkoisen, kankaisen pöytäliinan. Lisäksi käytän värikkäimpiä kankaisia kaita tai pöytäliinoja, vaihtelen eri sesonkien mukaan.
KUVISSA näkyy UUSIMMAT PÖYTÄ TABLETIT, Kivat ja nätit Liilat ja Luonnonmateriaali, sisalnarusta tms. Pyöreä on nyt suosikki muotoni tableteissakin. HYMY.
ERILAISILLA VALOILLA ja KYNTTILÖILLÄ voi vaihdella KODIN&SISUSTUKSEN Tunnelmia, helposti. Syksyllä ja Talvella, on kiva istua Kynttilän valossa ja hämärässä Esim. Olohuonessa ilta aikaan. Valot&Kynttilät ERIPUOLILLA Kotia, Nyt ensi keittiö ja jatkossa käydään myös olohuoneen valot&kynttilä vinkit…Joulun lähestyessä myö erilaiset, valot lisääntyvät minun kodissa. Miten Sinulla?
KYNTTILÖITÄ… SISUSTUSTAVAROITA ympäri kotia…
YLEISESTI Minä SUOSITTELEN yksinkertaista, tyylikästä ja kaunista, yhteensopivia yksityskohtia, jotka muodostavat HIENON&Tyylikkään kokonaisuuden… KODIN SISUSTUKSESSA.
MUUTAMA VÄRI ja kynttilä ja kukka on Tyylikkäämpi ja Kauniimpi AINA, kuin paljon erilaista, väristä ja kaikenlaista yhdessä, Minun Mielestäni.
Tästä jatketaan Tuttuun tapaan RUOKA VINKKIIN Viikonlopuksi. NYT ISÄNPÄIVÄ ja JUHLAPÖYTÄ Tyyli.
KUKKAKURSSI, RUUSU. Esittely ja ITSE KOKEILU, TEKEMINEN 8 hlö
ESITTELIJÖINÄ Marjo Moilanen ja Pia Penttilä?
KAKKUHELMI ja MARJON HerkkuKakun
KAKKUKURSSIKIERTUE… kiertää ympäri Suomea.
UPEITA KAKUN KORISTEITA ITSE TEHTY
Tarvikkeet; Sokerimassa taikinaa, tomusokeria, ERIKOISLIIMAA ja erilaisia työvälineitä.
UNELMAKAKUT
KERÄSI Päätynurkkalavan penkit täyteen. Ylättävän paljon miehiä katsomassa, oliko naiset tuoneet mukanaan? Vai Innokaita leipoja miehiä? 8 ilmottautunutta pääsi ensin lähemmäs katsomaan ja oppimaan. Seuraavaksi meitä muitkin halusi ja pääsi lähemäs katsomaa. ENSIN esittelijä näytti, koko kukan teon ja sitten pääsi valitut 8 itse tekemään. HIENOA.
MESSUILLA OLI KAKUNKORISTELUN SM-KISAT palataan tähän aiheessen myöhemmin. SEURAAN Kyllä.
KÄSITTÄÄKSENI Kilpailu Finaalissa 6 kilpailijaa ja Palkinnot, VOITTAJA jaettiin vasta seuraavana päivänä, sunnuntaina 30.10.2016.
Minun Tärkeitä ja uusia leivonta välineitä, joita ostin messuilta. Kuvattu kotona.
…
NÄYTÖSKEITTIÖ
2 OHJELMA TUTUSTUMISTA
NÄYTÖSKEITTIÖ
13.30 – 14.30
VIINISTÄ VIINIIN 2017 – VIININ YSTÄVÄN VUOSIKIRJA 19. Vuosikerta Kirja
Berglund Juha ja Rinta-Huumo Antti
ovat tehneet Viini opasta… v. 1999 alkaen. OTAVA
Arvostetut ja tunnetut Viinintuntijat arvioivat kaikki Alkon viinit, 1.700 kpl.
Ja osan Tax-free-viinejä. 5 parasta Viiniä, hinta-laatusuhde ja Luonteikkaat ja erilaiset viinit. VIINISTÄ VIINIIN on HIENO, hyvä ja toimiva apuväline Viininystävälle, Viininvalinta ja ostotilanteeseen. KIRJA SISÄLTÄÄ, Vuosikertataulukko, viinisanasto, ohjeet viinin säilyttämiseen ja tiedot rypälelajikkeista.
UUTUUTENA lisäksi; alle kympin viinit, parhaat kumppanit, kala-, liha- ja kasvisruille sekä AJANKOHTAISTA PIAN…VIINIT Joulupöytään.
SUOSITTU. Kirjaa on myyty yli 600.000 kappaletta.
VIINILEHTI…katso&Tutustu myös.
JUHA BERGLUND on viinitilallinen, Suomalainen v.1990.
Suomessa tunnetuilla, Viiniasiastuntijoilla on monen vuosikymmenen kokemus, tieto-taito viineistä ja maisteluista, ovat alansa ammattilaisia. Kaksikko kertoi käytännön asioita, vinkkejä ja juttuja, viineihin liittyvistä asioista. Muun muuassa Antti sanoi, että Viinitkin ovat Maku asioita, Voi itse kokeilla ja maistaa viinejä, joita he ovat arvostaneet j Eivät ole arvostaneet. LOUPUKSI vertailemalla Omaa Makua ja mieltymyksiä, Heidän Viiniasiantuntijoiden arvosteluihin, onko samaa mieltä?
Luennon lopuksi Juha ja Antti tarjoilivat, VIINI MAISTIAISEN
ME kaikki Viinin Ystävät, jotka olimme kuunnelleet mielenkiintoisen, kivan Luennon ja tietoa Viineistä jonotimme, saadaksemme maistaa Juhan viiniä. Kyllä oli mielenkiintoista kuunneltavaa, aina kiinnostaa minua uusi tieto mm. Viineistä. Viiniasiantuntijoiden luento, KYLLÄ kannatti kuunnella ja Lopuksi Hieno päätös, pääsi Maistelemaan itse Viiniä, Tykkäsikö vai Ei?
RUNSAASTI YLESÖÄ&VIININ YSTÄVIÄ…
Herkullista, hyvän makuista…. Valkoviiniä Chatey CARS.
Tykkäsin. HYMY
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
VIININYSTÄVÄNÄ ja Seuraajana, MINULLE TUTTU Kirja aiemmilta vuosilta. PITÄÄKIN OSTAA Tämä UUSI PAINOS.
…
MINÄ& MESSU RUOKAILU
FAZER klo. 11…. LOUNAS, AAMU KAHVI&Suolapala
RUOKAILU 15.30
NYT oli jo kiire päästä syömään kello läheni 15. Minulle on tärkeää pitää kiinni ruoka-ajoista, muuten tulee kiukku, väsymysja huono olo, kun verensokeri laskee liian alas.
Olin jo matkalla Viini-Ruokamessuja ja Näytöskeittiötä, katsellut ja tutkinut Messujen Ruoka tarjontaa. Kyllä olisi ollut monia muitakin vaihtoehtoja, myös Yläkerran Ravintola ja Kulhoruat kiinnostivat. Mutta halusin tänä Messupäivänä, kokeilla jotakin erilaista ja pienistä kojuista.
Osassa Ruokapisteitä oli vain kasvisruokaa ja myös SUOSITTU&TRENDIKÄS NYHTÖKAURA Ruoka piste oli SUOSITTU.
Istahdin Ruan jälkeen istumaan, mistä löysin tyhjän paikan lepuuttaa jalkoja. Pöytä oli NYHTÖKAURA Ruokapiste.
JONOTTAA piti tietysti JOKA PAIKASSA MESSUILLA, kuten yleensä…
ensin Ruoka ja Juoma lippuja. NÄIN Minulle Eka Kertalaiselle oli monta IHMETELTÄVÄÄ&uutta asiaa…
Miten paljon Ruokalippuja tarviaa? MISTÄ tietää monta lippua menee Ruokaan?
ENTÄS juoma lippuja, monta niitä otetaan kun maistellaan Juomia?
…
MESSUILLA yli 50 STREET FOOD ANNOSTA
Maisteltavana yli 400 VIINIÄ
RUNSAASTI HERKKUJA myös KOTIIN VIEMISIKSI
HERKKUJA, mausteita mm. KOREA, AASIALAISEEN KEITTIÖÖN
TUTUSTUIN MYÖS…AINA kiinnostaa Itämaiset jutut ja erilaiset Keittiöt.
ENSIN Jonotin RUOKALIPPUJA…otin 4 ja
2 Juoma lippua, näin alkuun.
RUOKA n. 15.30 THAIPAPAYA
SUOSITTU&HYVÄ RUOKA paikka, hyvä sijainti. Ystävällinen palvelu ja Herkullista Ruokaa.
IHANA, HERKULLINEN ja Riittävä, MINUN Ruoka ANNOS.
Jonotusta ensin Ruokalippuja, seuravaksi ruokaa ja ruokailuvälineitä.
TARJOLLA Haarukka ja veitsi ja Puikot. MITÄ Valitsisit?
Ruoka juoma Vesi maksettii erikseen ja Kaikenlisäksi LIPPUJA Piti olla 5, minulla oli vain 4..
EI VOI Tietää, jos EI Kerrota esim. MAINOKSISSA Selvästi etukäteen…
LOPUKSI piti ängetä Ruuhkassa, väkijoukon läpi ja etsiä rauhallisempi Syömispaikka. Lämmintä ruokaa on vaikea syödä seisoaltaan. LÖYSIN Sivummalta korkean pöydän ja menin siihen. Siinä olikin mukavaa ja Ystävällistä porukka, syntyi ksekustelua ruuasta ja messu kokemuksista. TOISET olivat jo maistelemassa viinejä, minä vasta syömässä ja sitten vasta pääsisi taas jonottamaan… juomista.
Kyllä Helpotti, kun sai mahan täyteen ja Herkullista Ruokaa. Vitsailtiin toisten Messulaisten kassa, että nyt pitäs päästä Ruokahuilille. MESSUTUNGOKSESSA edes Istumaan, aina välillä. Meillä oli sesomapaikka, korkea pöytä Hyvä, edes se. ISTUMAPAIKKOJA Voisi olla enemmän ainakin reunalaueilla, Kiitos.
Ruan jälkeen WC ja siistiytyminen.
VIINI-ja RUOKAMESSUJEN Messulehti, lappu oli kiinni Jonotuspisteessä. En mennyt 1. Tähän…KUKA MUISTAA mitä kaikkea oli lukenut? EN minä ainakaan…
UUDESTAAN JONOTUS…LASI JA JUOMA LIPPUJA
Onneksi jonot menivät nopeasti ja ripeästi. KATSELIN Lippujen ostoa odotellessa, muita Messu vieraita. Meitä oli kaikenikäisiä, naisia ja miehiä, perheitäkin, kaikennäköisiä ja kokoisia ihmisiä liikkeellä, erilaisissa ryhmissä, pareina ja yksin olevia mm.
VIINI ja RUOKA OPASTA olisi ollut HYVÄ olla JAOSSA ja tarjolla myös, etenkin meille EKA KERTALAISILLE.
Messuoppaasta on hyvä ja kiva tarkastaa, kaikessa rauhassa mitä missäkin on ja miten toimitaan, mitä nyt malttaa ja ehtii Messujen vilskeessä. En minä ainakaan sitä nähnyt missään, RUOKALIPUN myyjätär antoi yhden, kun kyselin asioita.
VIINI -ja RUOKAMESSUJEN, Opaslehtinen ja KIRJAMESSULEHDEN Mainos
RUUHKA ja TUNGOS Lisääntyi 16 jälkeen…
MINÄ&JUOMA MAISTELUT TOP 3
1. CHAMBAGNE BAR
Tämä CHMABANGE BAR…Finnair oli NÄYTTÄVÄ, Hieno ja toimiva osasto.
HYVÄ Palvelu, jonoa oli tietysti. 2 Lipuketta.
TOINEN vaihtoehto, Vinatge Olisi ollut 3 lipuketta.
Lisäksi tykkään ja nautin, Shamppanjasta… joten 1. Minun MAISTELU piste.
DE SAINT GALL CHAMBANGE Demi Sec
Hedelmäinen ja Makea juoma.
SUOSITTELEN. Hymy
Shampanja on HYVÄÄ…NAM Herkullista. TYKKÄSIN
Ruan jälkeen ja Kylmä juoma kädessä…
Mihin menee istumaan? LÖYSIN Istumapaikan läheisestä, myöhemmin tietämästäni TRENDI NYHTÖKAURA Ruoka pisteen, Pöytien äärestä.
2. OY ARVID NORQUIST FINLAND AB
Ihanasti ja näyttävästi JUOMAT esillä…
TÄMÄ Lehtinen oli IHANA&hyvä idea, Juoma maistelutarjoilun yhteydessä. RUOKA&JUOMA Kuuluvat yhteen, etenkin Juhlapäivina… Alkoholipitoistakin.
ESPANJALAINEN
MAVAM FORTUNE
IHANA, Kimeltävä ja Kaunis Väri.
UUSI MARKKINOILLA…KUOHUJUOMA
2 erimakua… Sitruksinen hedelmäinen ja
Trooppiset hedelmät, Makea.
MAISTOIN kummankin, 1 lippu.
TROOPPISET HEDELMÄT oli minun SUOSIKKI&Herkullinen Kuohujuoma. NAM…
…
NÄYTÖSKEITTIÖ Katselin ja kuuntelin tässä välissä Sara La Fountanin ja Teresa Välimäen haastatteleman luennon.
…
VIELÄ oli 2 JUOMA LIPPU JÄLJELLÄ
3.
ITALIALAINEN
IHANASTI ja Näyttävästi Esillä erilaisia juoma…HYMY
MIONETTO PROSECCO BRUT
ENSIN MIONETTO PROSECCO BRUT
Kivan ja Ystävällisen Esittelijämiehen Suosittelema Puolikuiva, Shamapanja.
MAKU ihan ok, ei mikään Hieno ja mieleinen kuitenkaan.
1 lipuke.
TOISENA…
HENKEL ROSE
Ihana Piccolo, pikkupullo.
Nam Oli Hyvää, puolikuivaa ja kylmää HENKEL ROSE.
TYKKÄSIN enemmän kuin ensimmäisestä vaihtoehdosta.
Olisin halunnut koko pullon, en tiedä olisiko miten saanut?
AAH Toinen lipuke pois käsistä, NYT Juoma alas ja LASIN PALAUTUS pisteeseen jonottamaan. Oho jono muodostuikin vasta minun perään. OLI KIIRE juoda juoma lasi tyhjäksi. Minun SUUNNITTELEMA AIKATAULU piti mennä jo pois messualueelta, Vaatesäilytykseen. Aikaa olisi Kyllä ollut useampi tunti vielä käytettäväksi, kun varasin paluu junan myöhemmäksi. Messupäivä oli ollut IHANA, Innostava ja mielenkiitoinen mutta päivä oli PITKÄ, alkanut aamulla jo 7. Mietin asiaa ja peruin myöhäisemmän lähdön kun halusin jo, pois messuilta, ihmisvilinästä ja huilaaman kotiin.
…
NÄYTÖSKEITTIÖ
16.30-17.30
SARA’S AUSTRALIA – Sara La Fountain…RUOKAKIRJA
Sara La Fountain on Suomalainen ruokakuloministi, -kirjailija ja tv-juontaja. ENSIMMÄINEN TV-ohjelma MTV 2005. SARA on puolet ajastaan Suomessa ja pulet New Yorkissa.
AUSTRALIA on nyt UUSIN Ruoka trendien ja kuumin nimi.
Teresa haastatteli ja Kyseli, Saralta ja Sara vastasi ja esitteli, näytti Kirjasta esimerkkejä. KIRJAA EI ollut esillä missään. Ei nähnyt kuvia.
Esim. Ajankohtainen Kurpitsa ruoka vai jälkiruoka. Jouluksi myös vinkki. TERESA kertoi 5 väriä Ruoassa on Terveellistä.
SARA pyydettiin Ruokaohjelmaan, joka tehtiin Australiassa. Uuden TV-Ruokaohjelmasarjan ESITYS ALKOI juuri Australiassa. SARAN ohjelmia esitetään yli 140 maassa. ESITETÄÄN Suomessa myöhemmin?
SARA on ollut Esillä SUOMESSA…NYT SYKSYLLÄ 2016 Julkisissatiedotusvälineissä esim. ELLOS mainoskampanjassa, Radio Novassa&Vapun Keittiöt ja lehdistössä.
Tiesitkö kuinka Suosittu ja Kuuluisa Sara La Founatin on Maailmalla, 140 maassa jo?
Minulle Uutta Tietoa ja Sara La Fountain on uudehko tuttavuus. En ole perehtynyt tarkemmin, hänen Uraansa tai Ruokaresepteihin. Joitakin Tv-ruoka ohjelmia ja lehti juttuja olen kyllä lukenut.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KAIKKIA edm. MESSUJA.
VIIHDYIN ja TYKKÄSIN…Yli 6 tuntia
RUNSAASTI olisi Lisää Kerrottavaa Kaikista Mielenkiintoisista&IHANISTA MESSUISTA
Mutta vedän rajan tähän 3 BLOGI sivun MINUN MESSUKOKEMUKSET&TIETOISKUUN, kuten jo aiemmassa Messu jutussa. EI Kukaan jaksa lukea Pitkiä juttuja, vai mitä?…HYMY
VINKKI MESSUKÄVIJÖILLE
MESSUILLA Kävelemisen ja jalkojen kannalta, on hyvä olla matalat kengät.
NYT näillä KIVOILLA, trendikkäillä ja Hyvillä Kengillä, jaksoi koko Pitkän&Ihanan Messupäivän. KUVAT jäivät minusta itsestäni&Messu tyylistäni, jäivät ottamatta kun oli messuilla niin paljon Ihanaa katseltavaa, tutkittavaa ja kuvattavaa…mutta otin kuvia jälkikäteen kotona. HYMY
TUTKIN JA SUUNNITTELIN myös Viini ja Ruoka messujen… Ohjelmia ja tapahtumia, etukäteen jo kotona.
JATKO OSASSA…LOPUKSI vielä minun Messu löydöt ja tyyli. Sen jälkeen palataan takaisin muihin aiheisiin ja Viikonlopuksi, ISÄNPÄIVÄN RUOKAVINKKIIN.
MAAILMALTA Levinnyt TRENDI. Internetistä löytynyt kuva ja vinkki…
KULHO RUOKAA
Mielikuvitus on rajana. Minä Teen Ruokaa ja Uusiakin KULHO RUOKIA, Oman Maun mukaan Mitä itsekkin söisin. KYLLÄ värikkäämpiä ja Terveellisimpiä saisi, jos vain laittaisi ainakin 5 erilaista&värikästä hedelmää jne… mitä kaupoista löytyy. MUTTA En halua heittää mitään Ruokaa tai Herkkuja ROSKIIN, Olen taloudellinen, ympäristö ystävällinen ja kierrättävä Ihminen, Kuluttaja. Minun TERVEELLINEN ELÄMÄNTAPA ja valinnat Arki Elämässä, Liikunta, Ruoka ja Uni. HYMY
MITÄ SINÄ VALITSET…ELÄMÄN TAPASI TYYLISI, ARVOSI&TAPASI?
KÄYTÄN Itse KOTI&SISUSTUS Minun TYYLI….Iittala, Arabia ja Hackman ASTIOITA, tuotteita ja keittiötarvikeita mm.
Hyvä Laatu-hinat suhde. KAUNIITA, Ajattomia ja kestäviä tuotteita, DESIG SUOMALAINEN. KOTIMAINEN. Hymy
KATSO Aiempia Ruoka ja sisustus juttuja….
HERKULLISET&TERVEELLISET JUOMAT…Smoothiet
TRENDIKKÄÄT KULHOT, KULOHORUOKA
Marjat, Mysli-, Hedelmä-ja RahkaKULHOT.
TERVEELLISIÄ. HERKULLISIA. NAM.
Metsämarjarahka, ITSE TEHTY OMENAHILLO, Rusinat ja Mysli. NAM
RESEPTI
HEDELMÄT… joita Minä KÄYTIN
OMENAT&BANAANIT ovat Minun suosikkeja, ITSE TEHTY OMENAHILLO, Päärynät, Kiiwit, rusinat, viinirypäleet.
2 ERILAISTA MYSLIÄ
2 VALIO MAITORAHKAA
MINÄ,TERVEELLINEN ELÄMÄNTAPA&RUOKA
HEDELMÄT&KASVIKSET
TYKKÄÄN JA LAITAN ITSE RUOKAA JA LEIVON….
PERINTEISTÄ KOTIRUOKAA, sekä TRENDIKÄSTÄ, Maailman keittiöiden RUOKAA Mistä minä, perhe tykkää&nauttii…
Itse tekemällä Ruokaa ja leivonannaisia ja sillöin tällöin juomiakin, EI saa esim. Elintarvikkeiden lisä- ja väriaineita niin paljon, kuin käyttäsi yritysten&kauppojen valmiita Elintarvikkeita ja eineksiä, Ruokia käyttäen Kotona ja arki elämässä.
TOSI ASIA ELÄMÄSSÄ…TERVEELLISEMPÄÄ, Ravintoa aineet tallella, kun Valmistaa Ruan Itse KOTONA. Lisäksi Kanntaa käyttää KOTIMAISIA, SUOMALAISIA Elintarvikekita, kasviksia ja Hedelmiä. EIVÄT sisällä Terveydelle vaarallisia torjunta ja lisäaineita. KYLLÄ, Kaikkea eikä talvella saa KOTIMAISTA. PESE ja/tai KUORI HYVIN Ulkomaiset Kasvikset ja Vihannekset.
TIETO-TAITO…TIEDE
HUOM Seuratkaa TIEDOTUSVÄLINEITÄ, mitä Maailmalta kuuluu Ruoka ja Elintarvike asioissa. IKÄVÄÄ ja Terveydellle vaarallisia Uutisia. Mieleeni on esim. jäänyt JÄRKYTTÄVÄ Uutinen Kiinasta, missä Vauvan Äidinamaidonkorvikkeeseen oli lisätty Hengen ja tervydelle vaarallista ainetta. USKOMATONTA TOIMINTAA maailmalla.
MEILLÄ SUOMESSA ELINTARVIKEVIRASTO ja VIRANOMAISET valvovat, tutkivat ja tiedottavat Elintarvike asioista. Suomessa voi luottaa Elintarvikekisiin ja Terveellisyyteen, HIENOA.
ENNEN RUOKAILUA AINA…. PESE KÄDET Saippualla. Meidän Perheen tapa, Perinne Lapsuudenkodista ja Terveellistä. Sekä WC käynnin jälkeen, etenkin julkisilla paikoilla.
HYGIENIA, PUHTAUS ja JÄRJESTYS ovat myös TÄRKEÄÄ, KOTI&KEITTIÖSSÄ ja yleisesti koko kodissa.
SEURAAN RUOKA, ELINTARVIKE, JUOMA ja LEIVONTA jne.. UUTISIA, UUTUUKSIA&Trendejä kotimaassa ja Maailmalla. INNOSTUN&Poimin jotain ja valmistan Itselle, Perheella, joka kiinnostaa minua.
TERVEELLINEN ja monipuolinen RUOKA, RUOKAVALIO on erittäin tärkeä Ihmiselle, Terveydelle ja Elämässä.
Vatkaa huoneenlämpöinen leivinmargariini ja sokeri, vaahdoksi. Käytä apuna käsivatkainta, kuten minä tai yleiskonetta.
Lisää kanamunat. Vatkaa sekaisin, reilu aika ja hyvin. Sekoita vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe. Lisää jauhot pikkuhiljaa, seoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi, älä enää vatkaa.
JAA taikina kahteen osaan, on helpompi käsitellä. Painele ja kaulitse taikina levyksi. PAKSUUS noin 0,5 cm. Käytä apuna vehnäjauhoja ja pulikkaa, kaulinta.
Kun taikina levy on tasainen ja valmis. SEKOITA Leivinmargariinin sekaan kaneli ja sokeri. Tee tasainen seos. Levitä ensin sokeri-kaneli leivinmargariiniseos, tasaisesti koko taikina levyn alueelle. LOPUKSI ota lusikalla Omenahilloa ja levitä tasaisesti kaneli-sokerin päälle, koko taikinalevyn alueelle. Käytä apuna voiveitseä.
MINÄ TEIN EKA EKA KERRAN…Huomasin Leipoessa, että ensin kannattaa laittaa rasvaseos ja sitten vasta omenahillo. KUVIEN laatua ja tarkkuutta pitää edelleen seurata ja tarkastaa, Kaikki kuvat eivät onnistuneet. YRITÄN Opetella uuden järjestelmäkameran käytön ja harjoitella videon ottamista tässä Syksyn aikaan, ennen joulua. Olen Hidas oppimaan uutta. Opin kyllä, ajan kanssa.
SEKOITA leivinmargariini, sokeri ja kaneli hyvin sekaisin.
KÄÄRI RULLALLE valmis taikina, jolla on kaikki täytteet.
Kääri samlla tavalla, Ihan kuin tekisit Kääretorttua. ALOITA pitkältä sivulta, kääri tiukka rulla. LEIKKAA n. 0,5 – 1 cm paksuisia paloja. Riippuen kuinka paksuja keksejä haluat. Minä tykkään ohuista kekseistä, Maku asioita.
Siirrä valmiit palat leivinpaperin päälle, leivinpellinpäälle riittävän kauaksi toisistaan. Keksit leviävät paiston aikana.
NAM. HERKULLISIA tuli. TYKKÄÄN. Olen, Perhe on syönyt jo melkein kaikki…nami
Ulkonäössä on vielä parantamisen varaa, mutta nämähän ovat Kotona&Itse tehtyjä Pipareita. MAKU on TÄRKEINTÄ, Ei ulkonäkö kotona ja itselle, Perheelle Leipoessaan. TAVOITE AINA… tehdä nättejä ja hyvän makuisia Leivonannaisia. Tekevälle Sattuu ja tapahtuu, aina Ei onnistu. HYMY
USKALLA EPÄONNISTUA ja HARJOITELLA. Uudestaan……… ja uudestaan. ”HARJOITUS Tekee Mestarin” vanhan Kansanviisauden mukaan. Minäkin Teen, leivon ja kokkaan uudestaan ja uudestaan, sellaisia reseptejä joista tykkään. HYMY
SÄILYTÄ jäähtyneitä ja valmiita KEKSEJÄ Tiivissä kannellisessa purkissa. Minun IHANA Keksipurkki. TYKKÄÄN.LISÄ KUVIA OTTAESSA, ei enää ollut paljon jäljellä Keksejä mitä kuvata…
…
MINUN KOTI&SYKSYN TUNNELMIA…
Ensi viikonloppuna jatketaan vielä AJANKOHTAISIA Omean herkkuja ja Suolapaloja…LEIVOTAAN esim. Voitaikinasta.
OMENAHILLO…
RESEPTI
Dan Sukker n. 1 kg Hillosokeria
Reilu 2 kg omenoita
Vettä n. 3 dl
Minulla oli omakotitalon Puutarhan, pihan vanhoista omenapuista sekalaisia omenoita. Koot ja maku vaihtelevat, isoja ja makeita.
Kuori ja pilko omenat ensin.
Varaa hellalle ISO KATTILA ja kansi. Minulla oli n. 4 l Kotimainen, HACKMANIN kattila. SUOSITTELEN.
Pilkotut omenat
LISÄÄ ensin vesi kattilan pohjalle.
KAADA pilkotut omenat kattilaan. Laita hella päällen. 4-5 alussa.
Sekoita ja vahdi, ettei pala pohjaan. KEITÄ ja sekoita aina välillä.
Pienennä hellan lämpötilaa 4-3. Keitto aika n. 15 in. Jatka hauduttamista, kunnes omenalohkot ovat, kypsyneet ja menneet pienemmiksi.
Kuten olette jo huomanneet Olen innokas, KOTI IHMINEN eli KOTOILIJA.
VIIHDYN KOTONA, Sisustan, Puuhailen, Rentoudun, Kokkailen ja Leivon jne.
KOTI&RUOKA… KEITTIÖ ovat Minulle Tärkeitä, Nautinnollisia ja IHANIA Asioita. Viikonloppuisin laitan tänne Blogiin, Ruoka tai Leivonta vinkin, RESEPTIN.
MINÄ TYKKÄÄN ja NAUTIN SISUSTAMISESTA
ESTEETIKKONA Tykkään ja Nautin kaikesta kauniista Ympärilläni, Niin myös KODISSA. EN ole niinkään Merkkien ja hinnan perään. MINULLE TÄRKEÄ Asia on, että Se jokin…mikä NYT milloinkin MIELLYTTÄÄ minun SILMIÄ, Tyyliäni ja on Kiva katsella, käyttää ja toimii Kodissani. AJTTELEN Aina Kokonaisuuksia, niin kuin Pukeutumisessa. KODIN KOKONAISUUS on Ratkaiseva Asia mielestäni, Onko Koti, Tila Tyylikäs, Kaunis ja Toimiva. Kokonaisuuteen taas vaikuttavat, Huonekalut, värit, materiaalit, muodota ja TILA. Onko Tila toimiva, EI liikaa tavaraa ja värejä esim.
KOTI
SUUNNITTELE TYYLI, KOKONAISUUS&JÄRJESTYS
SISUSTUS, KERÄILY JA TOTEUTUS PIKKUHILJAA…
PIENI Koti ja vähällä Rahallakin voi saada Tyylikkään, Kivan ja Viihtyisän kodin.
TÄRKEÄ on Tehdä oikeita, sopivia ja toimivia Ratkaisuja. TYYLI on Mielestäni osittain Synnynnäinen lahjaja osittain Itse Opittua, usein kantapäänkautta ja harjoittelemalla siis tekemällä muutoksia ja uudistuksia yhä uudelleen ja uudellen. SISUSTUS TAIDOT&TIEDOT Lisääntyvät IÄN JA ELÄMÄN, KOKEMUKSIEN myötä.
KEITTIÖ SISUSTUS
VALLILA Desig, Lauri Tähkä
SISUSTUSTAVARAT- JA TEKSTIILIT
Minä tykkään vaihdella Keittiön ja KODIN SISUSTUSTEKSTIILEITÄ ja TAVAROITA, SESONKIEN MUKAAN.
MINÄ olen ASUNUT SUURIMMAN OSAN ELÄMÄSTÄNI OMAKOTITALOSSA.
Opiskeluaikoina ja myöhemmin, myös Vuokrasunto, Asumisoikeus-asunto ja Omistusasunnot ovat tulleet tutuiksi Vuosien, kymmenien aikana. Olen myös Asunut erilaisissa ja Erikokoisissa Kerrostaloissa ja asunnoissa. 1 h+kk oli Minun EKA OMA ASUNTO. ASUNNON KODIN SIJAINTI, Paikka ja Missä kerroksessa jne. ja POHJARAKENNE ovat Mielestäni ERITTÄIN TÄRKEITÄ.
MINULLA pitää olla tilaa ympärillä, EN enää Viihtyisi Yksiössä. Myös Rauhallinen Viihtyisä Ympäristö, LUONTO ja PALVELUIDEN läheisyys ovat tärkeita Asunnon, Kodin ja Viihtyisyyden kannalta katsottuna.
ELÄMÄN AIKANA…ELÄMÄNTILANTEET Muuttuvat, ASUNNOT, KODIT muuttuvat Tarpeiden mukaan. Minäkin muutin muutama vuosi sitten, Ihanasta ISOSTA Omakotitalosta, Puutarhoineen tähän Kerrostalo-asuntoon. VAIKEA ja ISO asia luopua jostain Rakkaasta ja Ihanasta ELÄMÄSSÄ, Opeteltava Elämän aikana sekin ja vielä monta kertaa…LUOPUMINEN. ELÄMÄ Menee eteenpäin, taakse jää jotain ja Edestä löytää Uutta tilalle.
ELÄMÄSSÄ Aina…TOIVO, Hope.
NYKYINEN ASUNTO VUOKRATTU…2 h+k+p….
REILUT 50 m2
HALUAN Pitää kiinni YKSITYISYYDESTÄNI, KODISTA&RAUHASTA.
Esittelen KOTIANI, Sisustusta, mutta EN Näytä kaikkea. PIDÄN osan itselläni, Läheisillä Ihmisillä&Ystävillä, Rakkaimmillani ja Perheelläni. KOTI on RAUHOITETTU PAIKKA…ELÄMÄSSÄ. TURVA…TÄRKEÄ&RAKAS.
MINUN KODIN ULKO OVEN OVEN takanta löytyy….
Ensin ETEINEN, vasemmalta Kylpyhyone, Wc. Oikealle jää Makuuhuone. Tilava , IHANA, Toimiva ETEINEN. PIENI ja Ahdas Keittiö, Toimiva Kylpyhuone, Ei värit ok.
Ok Makuuhuone, Pieni Olohuone Minulle ja Rakkaille&Ihanille Tavaroilleni…ISO&IHANA Lasitettu PARVEKE. MINUN, Perheeni myös Lemmikki Kissojeni LEMPI PAIKKA etenkin, Kevät-syksy aikaan.
ETEINEN
VANHAT, Rakkaat&IHANAT Avaimet, Isän antamat. UUSI tähän asintoon hankittu ja Itse Duunattu, Maalattu Avainkaappi.
IHANA&RAKAS 1. KRISTALLI LAMPPU. Minun Tyyliä, KAUNIS, Tyylikäs&IHANA. VALO ja Kattolampun koko sopiva Eteiseen.MINUN KOTI&TYYLI. PUKEUTUMINEN ASUSTEET&SISUSTAMINEN Tärkeitä, Arvostan&Nautin ELÄMÄSSÄ. HYMY
PIENI&AHDAS KEITTIÖ
HAPPINESS is Homemade…IHANA Uusi Lasi esine, Malja.
IHANIA, KAUNIITA&TYYLIKKÄITÄ
KEITTIÖ- JA SISUSTUSTARVIKKEITA
DESIGN. KOTIMAINEN. SUOMALAINEN
IITTALA, HACKMAN…ARABIA
DESIGN, Hinta ja Laatu suhde OK.
Toimivat ja Kestävät Käytössä, päivittäin Keittiössä.
Kaikki Ihanat tavarat…Eivät mahdu kaappeihin. HARMI, tilaa ja kaappeja liian vähän. Myös PÖYTÄ ja laskutilaa, siis työtasoja liian vähän. ONGELMA kokkailessa ja leipoessa, Mihin laskee tavarat käsistään?
VASEMMALTA löytyy ASTIAKAAPPI JA PESUALTAAT, Astianpesukone, Hella ja jääkaappi-pakastin. En tykkää Sinisestä kaakelista.
Kuvassa DESIG, Aino AALTO KAADIN ja LASIT
KEITTIÖKAPISTOT, vanhat ja
LISÄ ASTIAKAAPIT, toinen avohylly. UUDET tähän asuntoon ostettu.
ALVAR AALTO MALJAKOT, kuvassa oikealla musta ja kirkas lasi…
Minä RAKASTAN ja NAUTIN kaikesta YKSINKERTAISESTA, KAUNIISTA JA TYYLIKKÄISTÄ SISUSTUKSESSA&KODISSA
Myös KEITTÖ SISUSTUS, Tavarat ja ASTIAT, joita päivittäin käytämme keittiössä puuhaillessa ja Ruokaa valmistaessa ovat tärkeitä.
IHANAT&RAKKAAT KUKAT. KYNTTILÄT…
KUKAT ja Viherkasvit luovat Viihtyisyyttä, Kodikkuutta ja Tyyliä, Kauneutta KOTIIN.
Minä käytän, vaihtelen Kukkia SESONKIEN Mukaan. AURINGONKUKAT olivat Loppu Kesän Kukkia…NYT Alku Syksystä TULILATVAT ja RUUSUT Sisällä.
IHANAT, Tunnelman luojat…KYNTTILÄT
KYNTTILÄT ovat käytössä Minun KODISSA läpivuoden esim. JUHLPÄIVINÄ. SYKSYISIN/Talvisin Tykkään poltella kynttilöitä, keittiössä, olohuoneessa ja ulkona myös.
SISUSTAMINEN Jatkuu myös ULKOTILOIHIN, PUUTARHAAN ja PARVEKKEESEEN.
VINKKI…KATSO aiemmat jutut myös…
MINUN TYYLIÄ PÖYDÄN KATTAUS…ARKI, Yksinkertainen tyyli.
Suoraan edessä KEITTIÖ PÖYTÄ, tuolit ja ikkuna. PÖYTÄ on liian ISO, ko. Tilaan. Tilan pitäsi olla reilu metri leveämpi, pöydän ympärillä olisi tarpeeksi tilaa.
Pöytä on Vanha ja Kulunut, jatkettava ja käytännössä erittäin hyvin toimiva Ruoka pöytä. Puiset muistaakseni pyökkiä, Tuolit on ostettu samaan aikaan, 6 kpl. SISUSTUKSESSA Tykkään MUSTASTA, Valkoisesta ja PUUN erilaisista VÄREISTÄ. PIENIÄ Kauniita YKSITYISKOHTIA….Lisään ja Vaihtelen myös VÄREJÄ, esim. PUNAISTA JA VIOLETTIA, erilaisia kuoseja.
Minun SUOSIKKI Sarjat….ARABIA Teema astiat, HACKMAN Veitset, Pannut ja kattilat, Elegia Vanhat Ruokailuvälineet ja Kattilat, IITTALA Luna lasiastiat, Vanhat. AINO AALTO LASIT&Kannu, 2 kokoa. UUSINA KASTEHELMI LASIT, lautaset ja kupit, joita keräilen pikkuhiljaa. Tykkään Lasista… HYMY.
KOTI, KEITTIÖ&RUOKAILU
MEILLÄ ON RUOKAILU AJAT ja SYÖDÄÄN YHDESSÄ, KOKO PERHE….Myös Lemmikit.
LEMMIKKIELÄIMET ovat myös Rakkaita, Ihastuttavia, Tärkeitä ja välillä myös Vihastuttavia PERHEENJÄSENIÄ aivan kuten Me Ihmisetkin, KODISSA&SISUSTAMISESSA. LEMMIKIT on HUOMIOITAVA myös KODISSA ja SISUSTAMISESSA, Sisällä ja Ulkona.
Kissat ovat Oikeita Herkuttelijoita ja Nautiskelijoita, Aivan kuten Minä heidän Emäntänsä&Kasvattajansa….HYMY
IHANAT, RAKKAAT JA KAUNIIT KOTI&SISUSTUS…
SISUSTUSTAVARAT Voisin jatkaa jutta loputtomiin…
Jatketaan NYT tästä eteenpäin KYLPYHUONE, WC seuraavaksi.
NAUTIN, TYKKÄÄN JA VIIHDYN KOTOSALLA…TYKKÄÄN VALMISTAA RUOKAA&LEIPOA, LISÄKSI PUUHAILEN Käsilläni monenlaista, Leväten, Rentoutuen…HYMY
TIKKURILA KOTI&SISUSTUS UUDET TRENDI VÄRIT SYKSY 2016
* Suosittu KUVA yli 30 krt
DESIGN…
KOTIMAINEN. SUOMALAINEN DESIGN
UUDET SUUNNITTELIJAT
TAIDE
KOTI. SISUSTUS.
KATSO Tarkempi Info.VINKIT…aiemmat HABITARE Tekstit, jutut 3/3.
2016 HYVINVOINTI YHTEISKUNNASSA on RUNSAASTI VALINANNAN VARAA KODIN SISUSTUKSESSA, niin Suunnittelijoiden, Mallien&Muotojen, valmistajien kuin valmistusmaiden jne. osalta.
Suoraan sanoen meinaa hukkua Tietotulvaan ja Valinnan runsauteen, ON osattava Katsoa, etsiä Harkita ja Valita, Omaan Tyyliin, KOTIIN&SISUSTUKSEEN sopivat Huonekalut, valot, sisustustavarat ja värit. SISUSTAMINEN on minun mielestäni Tyyli ja Makuasia. Toiset Sisustaja ihmiset, tykkäävät Luonnonläheisistä väreistä ja suosivat ekologisuutta kaikessa Kotiin ja sisustamiseen liittyvissä valinnoissa. Toiset taas haluavat ja tykkäävät Modernista, luksus ja DESIGN tuotteista.
TÄRKEÄ Oppia ja tietää MISTÄ TYKKÄÄ?
LEMPIVÄRIT? MATERIAALIT?
Tästä jatketaan Minun TYYLILLÄ KOTI&SISUSTUS…
On tehtävä valintoja, mitä ostaa omaan kotiin ja Sisustukseen, KAIKKEA Ei voi ostaa. Katsellen, Tutustuen, Tutkien, ETSIEN ja HARKITEN, Ajatellen KOKONAISUUKSIA Kotona, huone ja Tila kerrallaan. ESIM. minä Aloitan NYT KEITTIÖSTÄ.
KEITTIÖ on KODIN SYDÄN…
Joka päivä syödään yleisesti joko Kotona tai ulkona, useamman kerran päivässä.
MINÄ ja Minun PERHE SYÖDÄÄN KOTONA, TERVEELLISTÄ, KOTIMAISTA RUOKAA, Elintarvikkeita, Kasviksia ja Vihanneksia jne. KEITTIÖSSÄ valmistetaan Ruokaa ITSE ainakin, joka toinen päivä. Miten TEIDÄN PERHEESSÄ… SYÖDÄÄN?
Minulle on ERITTÄIN TÄRKEÄ&RAKAS… KEITTIÖ KODISSA.
VÄRIMALLEJA, Kiva Sisustus TRENDIVÄRIT SEINÄ… Kassin ja Valkoisen maalipurkin sai mukaan. ASIAKASPALVELU ERINOMAINEN. SUOMALINEN Design&Laatu Ok. Tykkäsin.
Olen SISUSTAJA, KOTI IHMINEN ja REMONTOIJA. Olen tehnyt pintaremontteja, maalannut ja tapetoinut Kotejani. Olen käyttänyt TIKKURILA Sisätila-ja kalustemaaleja. Olen myös Kysynyt Neuvoja puhelimitse. Kiitos, Toimii. OK.
TV:stä TUTTUJA Tanssii Tähtien Kanssa ohjelmasarjasta, muistaakseni MTV3.
Minä Tykkään KRISTALLISTA ja KRISTALLI LAMPUISTA. Kauniita, Tyylikkäitä ja Valaisevia…Hieman myös Arkeen LUXUSTA. Minä KOTI&SISUSTUS, TYYLI Katso ja seuraa Blogia…
Myös Kauniita mattoja, VALMISTAJA?
…
HUOM…
UUSI IHANA TUTTAVUUS MINULLE. Tiedätkö Sinä jo?
HABITAT
SISUSTUSTAVAROITA…
Hieno, Kaunis ja Tyylikäs Messuosasto. Manolo Blahnik DESIGN Kenkälusikka. Kuvat valitettavasti Epäonnistuivat.
MYYMÄLÖITÄ HELSINKI Keskusta, Espoo, Turku, Vantaa ja VERKKOKAUPPA, myös. HIENOA. TYKKÄÄN. SUOSITTELEN.
PAKKO TUNNUSTAA…HABITAT MESSU Osasto houkutteli minut käymään samana päivänä vielä Helsingin Makkaratalon MYYMÄLÄSSÄ. Olen kävellyt useasti ohi HABITAT SISUSTUS Myymälän. IHANA. Menen myös uudestaan, NYT kun tiedän. HYMY
Kaunis Iso OMENAPUU…
Ota ILMAISEKSI OMENA.
Hieno IDEA. AJANKOHTAISTA. Tykkäsin. Hymy
KOTI
KOTEJA on erilaisia ja erikokoisia…
HUONEKALUT, SISUSTUS, MATERIAALIT ja VÄRIT ovat TYYLI ja MAKU ASIOITA. ISO KOTI osasto, Näyttelytila antoi HYVÄN KOKONAISUUS KUVAN Kodin Sisustamisesta. SISUSTAMINEN Sisä- ja Ulkotiloissa. VIIHDYIN, Tykkäsin. HIENOA. HYMY
Ihastuttava…Kaunis, Tyylikäs Lasinen ja jalallinen MALJAKKO.
Osui Silmiini Osastoa kierrellessä, Ihastellessa ja tutkiessani. Esitttelijä Kertoi VERKKOKAUPPA ja SESONKI MYYMÄLÖITÄ Lokakuussa Suuremmissa Kaupungeissa esim. Helsinki.
SOPII KAIKKIIN VUODENAIKOIHIN, SESONKEIHIN. Tykkään. HYMY
KOTI. SISÄTILAT Esim. KEITTIÖ…. Kuvasta päätellen MARIMEKKO astioita vai MUURLA?
KOTI. ULKOTILAT. LASINEN HUVIMAJA
SESONGIT&VÄRIT. TYYLI. MAKU ASIOITA.
VÄRILOISTOA Kesäaikaan. Minä Tykkään Kyllä käyttää värejä, perusvärien rinnalla. Tämä Huvimajan SISUSTUS, Kattaus Ei Kyllä minun Tyyliä ja tarkkaa makuani miellyttänyt, liian sekavaa ja liikaa tavaraa, värejä. Tykkäätkö Sinä?
MEITÄ KODIN SISUSTAJIA, kiinnostaa myös KODIN TEKSTIILIT ja SISUSTUSTAVARAT. KODIN Tekstiileitä vaihdellaan SESONKIEN vaihtuessa, aivan kuten Pukeutumistakin. NYT on Loppunut KESÄ ja Siirrytään SYKSY/TALVI Sesonkiin. Sisustustavarat ja Tekstiilit vaihdetaan, erilaisiin, erivärisiin ja paksuihin tekstiileihin…
Minä Tykkään Laadukkaista, Tyylikkäistä ja Kauneista DESIGN VALLILA Sisustuskankaista. Olen Sisustanut Omaa Kotia Vallilan kankailla, Seuraa Blogia. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. Hymy
PESU-KYLPYHUONE. WC
UUTTA. TULEVAA
KYLPYHUONEEN KAAKELIT, voivat olla myös himmeitä ja kirkkaita sekaisin.
HIENO Idea. KYLPYMME tai NYKYISIN SUOSITTU POREMME sisällä tai Ulkona on Hieno, Ihana asia myös.
HASTUTTAVA Lasi, väliseinä. Kiinnittivät Minun huomioni ja monen muun. Haluaisin myös Omaan kotiin. HYMY
HABITARE 2016…
OPASTETTU KIERROS KATSO 1-3 MESSU JUTUT…
Deko.fi …Kaunis, Yksinkertainen ja Tyylikäs
Hei Kaikille,
OTA YHTEYTTÄ SÄHKÖPOSTITSE. ETSIN YHTEISTÖKUMPPANEITA…
MESSULTA Kerättyä…Lisäksi TIKKURIL&KOTI, Valokuvia ja Tavaroita.
Paljon oli katsottavaa, kierreltävää ja tutkittavaa
HABITARE MESSUILLA…
Aika meni äkkiä, monta tuntia ja mieli olisi tehnyt tutkia myös Antiikki messu-osasto ja Löytää kaikki TOIMITTAJAN TUSINA. Mutta alkoi Näin Pitkästäaikaa Messukävijää jo väsyttämään ja jalat tarvitsivat lepoa myös. Lisäksi piti ehtiä vielä kaupungille hoitamaan asioita, ostoksia ja takaisin Kotimatkalle, Junalla. Pitkä päivä, mutta kiehtova ja Innostava. VIIHDYIN. TYKKÄSIN.
ANTIIKKI myös Kiinnostaa minua ja Hifiexpo jäivät tällä kertaa minulta väliin. Katsotaan seuraavalla kerralla. ENSI KERRALLA tiedän jo valmiiksi monta Tärkeää asiaa, AINA Oppii jotain uutta, Messuilla, Reissussa ja ELÄMÄSSÄ…IHANAA.
Minulla Messupäivä ja aamu, matka alkoi jo aikaisin. JUNA oli myöhässä reilu 30 min, kun pääsin perille HELSINKIIN, Pasilaan, jossa MESSUKESKUS sijaitsee. Olin etukäteen Katsellut, tutustunut ja suunnitellut Messu käyntiä. Oli jo Nälkä. Ajattelin Syödä ensin ja sitten mennä tutkimaan Messualuetta. Olen käynyt Messukeskuksessa monta kertaa, aiemmin mutta viime kerrasta on mennyt jo vuosia. Olen käynyt mm. Vateva Muoti, Vene- ja Pakkaus messuilla ja Muoti&Kauneus messuille Finlandiatalolla. Mielessä on kyllä ollut monta kertaa tulle messuille, NYT pääsin tulemaan pitkästä aikaa. IHANAA. Ja aion tutustua ja tutkia myös muita messuja Tänä vuonna. Samanaikaisesti olisi ollut, ANTIIKKI, HiFiExpo ja SHOWROOM Ammattilaistapahtuma.
Menin sisään Eteläisestä sisäänkäynnistä, joka on lähellä Pasilan asemaa ja junarataa. Lipunmyynnin ja oston jälkeen, OTIN MESSUOPPAAN ja lehden mukaani. Silmiini osui FAZERIN Kahvila-Ravintola. AINA hyvä ja luotettava ja löytyi läheltä Eteläistä sisäänkäyntiä HIENOA. Herkullisia ja houkuttelevia mainoksia ja esille aseteltuna. mm. Lohikeittoa, salaatteja ja Kanaleipä, jonka Minä valitsin tällä kertaa. Lämminvoileipä, Kahvi ja vesi riittivät hyvin Lounaaksi.
Katselin ja tutustuin Isoon Messuhalliin, hahmottaakseni kokonaisuuden mitä Messuilla on Tarjolla, Katsottavaa, Nähtävää ja Tutkittavaa.
Osuin ensimmäiseksi AIKAUSILEHTIEN Messu Pisteeseen.
Talo&Koti, Avotakka ja Kotivinkki minulle jo ennestään tuttuja lehtiä. Tykkään LUKEMISESTA ja KIRJALLISUUS, Lehdet jne. AINA KIINNOSTAA. Olen ollut Kotivinkin Kestotilaajana vuosia, en enää. Tykkään edm. Lehdistä ja seuraan etenkin Avotakkaa. MAKU ja MONDO Uusia tuttavuuksia… Myöhemmin myös DEKO? Pitääkin tutustua tarkemmin, Minkä tyyppisiä Lehtiä ovat ja tykkäänkö?
Talo ja Koti osasto ja Avotakka osastot olivat yksinkertaisia….Liiankin Yksinkertaisia Minun mielestäni. EI mitään toimintoja ja mielenkiintoista. Etsin ja löysin AVOTAKKA Osaston, jossa esiteltiin myös lehtiä. Kysyin Mahtuuko vielä mukaan ja mistä lähtee OPASTETUT Kierrokset? Klo 11 Opastus Avotakka lehden Päätoimittajan, Luulin että Osastolla myös tiedetään mistä opastus lähtee? Nuoret Tytöt olivat ihmeissään, myyvät vain lehtiä. Minä olin myös ihmeissäni, miten EI AVOTAKAN osastolla tiedetä mistä opastus lähtee tai oli 11 lähtenyt? Siinä sitten Ihmeteltiin Yhdessä Tyttöjen kanssa…Yksi Tytöistä Oli Erityisen reipas ja otti asiasta selvää, meni soittelemaan ja kyselemään asiaa. Minä jäin odottamaan osastolle, pöydän ja tuolien ääreen. Samalla mietin miksi esim. Avotakanosastolla EI tapahtunut mitään, esimerkiksi ollut vaikka tuote-esittely tai jotain? Joku Baari reunassa, EI selvinnyt miten toimii? OLIN HÄMMÄSTYNYT kun tykkään lueskella Avotakka lehteä säännöllisesti, sisältää mielenkiintoisia, kivoja Ideoita ja vinkkejä. Hetken kuluttua, reipas tyttö tuli luokseni ja oli tavoittanut muutaman puhelun, ihmisen jälkeen ja kertoi Mistä Opastuskierros Lähtee. Hienosti toimittu, Nimeä en tiedä. Hyvää Asiakaspalvelua, Kaunis Kiitos. KYLLÄ TIETOA Opastuskierroksista, olisi pitänyt olla kaikilla osastolla olijoilla. Ja/tai vaikka olla myös Kyltti, Juliste seinällä mistä Opastuskierrokset lähtevät. Ko. osastoilla, joilta Opastuskierroksen opastajat ovat. PENKIT olisivat myös hyvät, paikassa jossa odotellaan Opastuskierroksia. Yksi ja useampi ihminen saapui paikalle. Juttelimme ja odottelimme, suuri osa naisia, muutama pariskunta. Noin 15 osallstujaa kaiken kaikkiaan Meidän Opastuskierroksella. Siinä sitten Minä muiden kanssa seisoskeltiin, roskiksien vieressä odottelemassa opastajaa.
MESSUOPPAASTA Löytyi Kyllä Lisätietoa, myös Mistä Opastuskierrokset lähtevät…Löysin NYT kun kirjoitan tätä juttua. Olisi pitänyt Kysyä kai INFOSTA, mutta eihän sitä Kaiken Messutarjonnan keskellä ja ihmisvilinässä tule kaikkea mieleen. Pitää muistaa seuraavalla kerralla, AINA Oppii jotain uutta. HYMY.
Tutkin KYLLÄ Messuopasta ennen messualeelle menoa, Messuilla ja Messujen jälkeen. Tärkeää, Mielenkiintoista ja Hienoa Infoa. Tykkäsin. HYVÄ.
OPASTETTU KIERROS&MINÄ
Opastettujen kierrosten oppaina, toimivat alan ammattilaiset. Esittelykohteina Omat Suosikit, Satojen näytteilleasettaien joukosta.
KIERROKSET alkoivat MARIMEKON pisteeltä, Ahead-hallista ja kestivät n. 40 min.
Oli mielenkiintoista tutustua muutamaan ja muihin Messu kävijöihin, Oppaaseen DEKO lehdestä ja muutamiin osastoihin yhdessä. Meitä opastettiin ja pidettiin esittely ko. osastoilla, mukana OPASTETULLA KIEROKSELLA 9.9.2016 klo 13-13.50 olivat
MESSU OSASTOT;
Lapuan Kankurit, Esitteli tekstiileitä mm. pellavasta, SESSAK, Valo osasto, FASETTI, Kaunis&Tyylikäs LUKSUS lepotuoli, KOTI, esitteli SUOMALAISTA osaamista ja DEKO lehti, Näyttävä, PÖYDÄN Kattaus osastolla.
LAPUAN KANKURIT
ORNÄS -LUKSUS LEPOTUOLI. FASETTI
SESSAK INTERIOR LIGHTING
DEKO Lehti ja OPASTETTUKIERROS OPAS Anna-Mari Lehtonen
ISO, Tyylikäs ja Näyttävä MESSUOSASTO…oli kuin OIKEA KOTI. IHANA, Tykkäsin, tutustuin ja Tutkin paremmin 2 kertaa. ENSIN opastetulla kierroksella sitten Itsekseni. HUOM… OLIN myös Tutkinut valmiiksi ja SUUNNITELLUT Messukäyntiäni ja Mihin pitää tutustua INTERNETIN, Verkkosivujen kautta mm. Ko. Messuosastoa.
KATSO Kaikki osat MESSU jutuista. Lisää kuvia ja INFOA.
SIGNATURE- Näyttely esitteli Suomalaisia Nykytaidetta Muotoilijoiden ja Arkkitehtien avulla….Mielenkiintoisia teoksia…katsoin läpi.
Suunnittelija Vuokko Nurmesniemi . Taiteilija Ville Andersson.
Arkitehti Pekka Pakkanen taiteilijat Antti-Juhani Manninen ja Antti Turkko, Titanik-galleria mm. Jäivät mieleeni. Pieni mies riippumassa, isossa kasassa Ilmapalloja MINIATYYRI.
KIEHTOVA, Ihana ja Kaunis osasto. Tykkäsin.
MESSUALUE&MINÄ
GARAGE
Vihreää, Kasveja ja puuta ja sisustustavaraa… Kaunis ja kiinnostava osasto. Tutkin ja Tykkäsin myös. EROTTUI Positiivisesti ja Näyttävästi, Messualueella. Loistava paikka, Ohjelmalavan vieressä.
KATSO KAIKKI Jutut…Kuvia lisää.
PÄÄKÄYTÄVÄ Valkoisia palloja katossa
ARENA OHJELMALAVA, Viihtysiä, Tyylikäs paikka Katsella, Istua ja Nauttia Messutarjonnasta, Ohjelmasta ja Mielenkiintoisista Luennoista.
Ohjelmalavan Vieressä Viihtyisä ja Värikäs Lastenalue, Habi Kids. Oma Ruokapaikka myös, Näytti hyvin viihtyisältä ja kivalta. HIENOA.
Messualuetta kierrellessäni törmäsin LUXUSm2…joka paljastui Kiinteistövälitystoimistoksi. NÄYTTÄVÄ ja kaunis osasta. Otin ihan mielenkiinnosta kuvia ja myös esitteen. KIEHOTOVAA. AINA LUXUS. Hymy.
KIEHTOVIA, Näyttäviä ja Erittäin Mielenkiintoisia osastoja.
RUNSAASTI Katsottavaa, TUTUSTUTTAVAA ja tutkittavaa. KAIKKEEN Ei voi, eikä jaksa tutustua. VAIKKA olin Messualueella useita tunteja.
Huomasin myös…Kauniin Nahkatuolin ja osaston FASETTI Oy, GARACE, Ohjelmalava, Lasten alue, ARTHelsinki, Turun Kristallit, TIKKURILA, Eco Design, DESIGN Outlet, Omenapuu ja OTA Omena HIENOA, VALO light…
INFO APUNA. LOPUKSI SIGNALS-vainunäyttely, Sisustuksen Trendejä&Tulevaisuutta esittelevä Kiehtova osasto.
The International New York Times Designkriitikko ja Merkittävä Muotoilumaailman Vaikuttaja.
Kansainvälinen Ystävä valitsee Kiinnostavimman tuotteen, parhaimman osaston, ilmiön ja Brändin ja piti keskiviikkona, Ammattilaisille Keynote esityksen.
Made in FINLAND…SUOMALAINEN
Tykkään&NAUTIN myös KOTIMAISISTA Tuotteista&Palveluista.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Kotimaisia DESIGN -tuotteita, KOTIMAISIA Tuotteita, Elintarvikkeita ja PALVELUITA.
KATSO Myös aiemmat KOTI&SISUSTUS, ASUNTOMESSUT jne. jutut. SEURAAN&TYKKÄÄN KODISTA&SISUSTAMISESTA
myös.
Tästä jatketaan…HABITRE Messuilta Kiinnostavaa mm. ja jatkossa Minä,TYYLI…KOTI&SISUSTUS Juttuja.