EN löytänyt Puutarhakaupassa käydessäni, NYT VIELÄ.
KODINONNI ON Ihana, minun Suosikki, muistuttaa minun mielestäni Nurmikkoa ja Raeruohoa, IHANAA KESÄAIKAA muistuttaa myös…..
Minusta on IHANAA, Tykkään&Nautin Käydä, Katsella ja tutkia…
PUUTARHA ja KUKKAKAUPPOISSA, MYYMÄLÖITÄjaYMPÖRISTÖÄ, LUONTOA. KEVÄT/KESÄ SESONKIAIKA….Mikä Värien, kukkien ja kasvien loistoa…Väri Terapiaa. SUOSITTELEN
VÄLIKAUSI Puutarhakaupoissa nyt… PÄÄSIÄINEN Huhtikuussa, josta alkaa KevätSesonki….KEVÄT ETENEE, LUMI SULAA, Luonto, Kukat&Kasvit, Eläimet Herää
Me Kaikkki VIHERPEUKALOT&PUUTARHAIHMISET Ajattelemme ja suunnittelemme Kevään, Kesän istutuksia jo ajoissa…ennen Sesongin alkamista.
KODINONNI ja PÄÄSIÄISEN Makeisia kuvassa, OSA kuvista on Kuva kopioita
KEVÄÄN EDETESSÄ ….LUMEN SULAESSA
ULOS Puutarhoihin ja pihohin ilmestyy ensin Lumikelloja, ihania ja pieniä valkosia kellokukkia.
Seuraavaksi Krookkukset ja Narsessit ja Tulppaanit nousevat maan pinnalle, Puutarahoissa ja pihoilla. Olen itse aiemmin istuttanut, kasvattanut ja hoitanut Puutarhoja, pihoja mm. Minä olen ollut Lapsuudessa ja pitkään OK asuja, aikaisemmin. NYT asun kerrotalossa, Puutarha on Parvekkeella.
SEURAAN&TYKKÄÄN, NAUTIN KEVÄT ajasta
….SEURAAN KEVÄÄN Etenemistä…LUONNOSSA, Ympäristössä, Puistoissa, Pihoilla, Puutarhoissa jne.
Laita paahtoleivät Leivänpaahtimeen tai paista pannulla
Väliin salaatti ja Tomaattia tai kurkkua
Olen käytänyt myösSalaattiia Leipien, Patonkien välissä.
MAKSAMAKKARAVOILEIPÄ
KINKKU, MAKKARAVOILEIPÄ
KARJALANPIIRAKKA, Munavoi
tai Siivutetutmunat, voi
KANANMUNALEIVÄT
Reissumies ruisleipää
Pinnalle Sydänystävällistä Becel margariiniä
1 Keitetty kananmuna, kovaksi keitetty
KANAMUNASIIVUJEN Päälle Suolaa tai Armisuolaa
Tykkään Kananmunista ja RUISLEIVÄSTÄ….Terveellsitä aj Herkullista
AAMUPALA, VÄLIPALA VOILEIVÄT…
TOMAATTI/KURKKU Voileipä, Sämpylä
KESÄLLÄ KOTIMAISET, Suomalaiset kasvikset, Vihannekset ja hehdelmät ovat Parhimmillaan, herkullisia ja terveellisä…Syön enemmän Kesä-Syksy aikaan, terveellisesti. HYMY
Tomatti Paaaholeipä, Patonoi tai Ruisleipä
TÄYTETYT PATONGIT…
Salaatti, Tomaatti/Kurkku voileipä/Patonki
Paprika, Punainen ja keltainen
Sipuli, Punasipuli ja Valkosipuli
TRENDIKÄSTÄ Maailmalla ja Meillä Suomessa…
TRENDI Voileipä Jamie Oliver, kuvat….
UUDET IDEAT&VINKIT
VÄRIKKÄÄT, KASVIS ja RAASTE VOILEIVÄT…
Salaattia, Raastettua esim. Porkkanaraastetta
HARMI….Otin jo Kuvia erilaisista leivistä, Kuvat tuhoutuivat.
…PÖYDÄN toisensa päässä, Jouluaattona, Joulupäivänä….Joulun aikana.
Ensin RUOKAPÖYTÄ …ja Glögi/Kahvipöytä…
Sama perus PÖYDÄN KATTAUS, astiat ja syömiset vaihtuvat.
JUHLA ASTIAT ja RUOKAILUVÄLINEET, LASIT
LAUTASLIINAT, paperi. Lisäksi Joulukalnteri Suklaa, Pipari ja havu
Ennen pöydän kattamista, Pöytäliinat valinta ja silitys…
JUHLA/JOULU PÖYDÄN KATTAUS
TEEMA, Värit
Pöytäliinat
KUKAT&KYNTTILÄT
TRENDI&Uudet Jouluastelmat, Havukranssi ja valot
Joulukoristeet
Lonnonmateriaalit, Kävyt, havut
Astiat, Lasit, Ruokailuvälineet
Lautasliinat, Ruokapöytä ja Servetit, Kahvipöytä
JOULU 2018
VÄRIT
Valkoinen ja Kulta, lisäksi punaista, ja vihreää
UUDET&Trendikkäät VIHREÄ HAVUKRANSSI, tekohavua ja VALOT
Joulukoristeita erilaisia, Piparit ja Suklaa, Joulukalenteri
RUOKA
JÄLKIRUOKA…
Perinteinen LUUMURAHKA, 3. Tavalla esille asettelu….
KAHVI/GLÖGIPÖYTÄ…
LEIVONNAISET, Makeat ja Suolaiset
Luumu-Omenasyklaa Kuivakkaku
Joulutortut
Joulupiparit, koristeita ja ilman Koristelua. Lisäksi DOMINO Piparakkukeksit
SUOLAPALAT
Karjalanpiirakat ja Munavoi Raakapakaste, Munavoi itse tehty
PASTEIJAT, Kanamuna-jaheluhariisi
Lisäksi: Makeiset, Toffee, Marmeladit jne…
GLÖGI ja/Tai KAHVI, Limsa
JOULUN AIKANA ja
…Kahvipöydässä, vuorotellen Suoalista ja Makeaa syömistä.
JOULUPIPARIT, JOULU2018…Uudet Mallit, Lumiukko, Pupu ja 2. Lumihiutale
KATSO lisää kuivia ja infoa JOULU MENU,
…Artikkelisarja 1-2/2. RUOKAPÖYTÄ, MENU ja Kahvi/Glögipöytä
OLEN ELÄMÄTAPA&MUOTI BLOGGARI… JOULUIHMINEN, Höpsö2
…Kotoilija/Hyggeiljä, Tykkään SISUSTAA myös KOTIA, Suunnitella ja järjestää Juhlia jne.
JOULUVALMISTELUT Noin 1 kuukausi meni… Ihanien ja Kivojen Joulujuttujen parissa, aloitan aina Suunnitella, valmistelut ajoissa, ilman kiirettä ja stressiä. Nyt olen Väsynyt&Onnellinen, Ansainnut Lomaa, Jouluvalmistelujen jälkeen.
ESTEETIKKONA nyt nautin kaikessa rauhassa Joulun ajasta, tunnelmista ja Hyvästä, Ruasta, Herkuista&Leivonnaisista ja Juomistta, Jatketaan BLOGIJUTTUJA taas ja Nähdään Vuoden vaihteen jälkeen.
Sininen, Geisha, Julia, Fazer Mint, DUMPLE, sekä Kismet ja Marianne jne.
UUDET
FAZER LAKRITSI SUKLAA, Mansikka Joulu 2017….
Lisäksi DacCapo, Dumple, Joulusuklaakonvehti jne.
PANDA…
Suomalainen KLASSIKKO….JUHLAPÖYDÄN KONVEHTIT
SUOMI
Tontut, Enkeli ja Joulupukki….Suklaapatukat
Lisäksi Riisisuklaa, Suklaarusinat, Lakut
LUOMU GLÖGI aiemman JUOMAT, MAKUTESTIN voittaja. KATSO artikkeli….
Ihan pakko oli ottaa kauppareissulla, ja maistaa. Kerron myöhemmin mitä tykkäsin.
VIIME TALVENA, JOULUNA ihastuin näihin DOMINO, Piparkakku…
Omat JOULUPIPARIT, etenkin ilman koristeita ja tietysti myös koristeilla.
Nam Herkullisia……SUOSITTELEN
HERKUT, MAKEISET ja SUKLAA OK….
Siirrytään sitten vielä LEIVONTA Juttuihin, Makeaa ja Suolaista…
Joulupyhien ja uutta vuotta odotellessa, on Meillä SUOMALAISILLA tapana syödä suomalaista Perinteistä Herkkuja, makeaa ja ottaa rennosti, nauttia Joulupyhistä, PERHEEN ja läheisten kanssa. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
SEURAAN VALIO Verkkosivuja ja Somea. LÖYSIN tämän GLÖGIKAKKU, Idean Valiolta. Tykkään ja käytän myös VALION, Suomalaisen elintarvikeyrityksen Tuotteita ja Tarvikkeita.
LEIVONTA&RUOKA ELÄMÄNTAPA
Katson Vinkkejä ja Ideoita, Reseptejä Omaan Keittiöön, Ruokaan ja Leivontaan, Lehdistä, TV:stä ja Internetistä, Somesta. Seuraan Trendejä Maailmalta ja Uutuuksia, myös Kotimaassa…..Olen Itse oppinut KOTIKOKKAILIJA, Hymy.
RUNSAASTI VAIHTOEHTOJA….VALITSEN mitä itse Valmistan, Kokeilen ja Kysyelen mitä Perhe ja Ystävät tykkää. HALUAN valmistaa Ruokia&Leivonnaisia, joita Syödään ja Tykätään.
LEIVON ja VALMISTAN Ruokaa…..säännölisesti. LEIVON Kakkuja, harvoin yleensä Juhlapäivinä ja näin Joulun aikaan. Muita leivonnaisia Makeita ja Suolaisia LEIVON kyllä viikottain.
RUOKA ja LEIVONTA TARVIKKEET ovat kalliita…
ja minä olen Harkitseva, Kierrättävä ja Taloudellinen KULUTTAJA, KOTIKOKKAILIJA ja LEIPOJA. Pyrin Säästäväisyyteen ja mahdollisimman pieneen Jätemäärään. KIERRÄTÄN…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
KATSO AIEMMAT RESEPTIT mm. Suosittu JOULUHALKO, Kääretorttukakku…
Trendikäs KEKSIKAKKU, jonka voi valmistaa myös Joulupipapreista.
Trendikäs
GLÖGIKAKKU
OMA RESEPTI
100 g voita tai leivinmargariiniä
200 – 300 g Joulupipareita, murennettuna
TÄYTE
2 dl VALIO kuohukermaa
4 kpl liivatetta
3 rkl VALIO tummaa Glögiä
2 prk VALIO maustettua rahkaa, Luumu-Kaneli
Sokeri ja Kanelia
KIILLE
3 dl VALIO tummaa Glögiä
3 liivatetta
Muutama pisara Punaista väriainetta.
KORISTELU
Pikeeri ja Glögiaineita, Joulupiparit
HUOM….EI kannata tehdä Koristelua Pikeerillä, vaan esim. SUKLAALLA…
VALMISTIN GLÖGIKAKUN ja Kokeilin Eka kerran KORISTELLA kakkua, Koristelu hävisi Jääkaapissa…
EKA KERTA…KORISTELU kokeilu
EI oikein onnistunut, yritin useamman kerran erillaisia Koristellisia ja ihania kuvioita. Kuvissa ja Suomessa, näyttää niin helpolta Kauniita&Tyylikkäät KORISTELUT
…Kannattaa Itse yrittää, Valmistaa ja Huomaa, EI ole niin helppo kuin miltä näyttää.
Tekemällä ja harjoittelemalla oppii. Lisäksi tarvitsee oikeanlaisia Tarvikkeita ja Välineitä, ohjeita ja vinkkejä niin…. ONNISTUU KAKUN KORISTELUSSA PARHAITEN.
Lapsuuden Perheessä Äiti oli Innokas, Taitava ja Vaativa, Kovaääninen Keittiöihminen&Hengetä…Koti kokkailija. Hyvät Perusteet LAPSUUDENPERHEESTÄ, Tervelliselle ja Herkulliselle KOTIRUALLE, LEIVONNAISILLE ja Terveelliselle ELÄMÄNTAVALLE….Hymy
VALMISTA ensin piparipohja..
Sulata voi, kasarissa hellalla. Pilko ja Murskaa Joulupiparit, saa jäädä isompia palojakin.
SEKOITA.
Lisää pohjataikina IRTOPOHJAVUAN, halkaisija 24 – 26 pohjalle. Levitä tasaisesti koko pohjan alueelle.
VALMISTA TÄYTE
Vatkaa Kuohukerma vaahdoksi.
Lisää Luumu-Kanelirahkat ja mausteet, sekoita hyvin sekaisin.
VALIO Elintarvikkeita, tuotteita ja Leivontaan ja Kotikokkeiluun. SUOSITTELEN
Lisää Rahkat ja Mausteet, Kermavaahto seoksen sekaan ja Sekoita hyvin.
Anna otsikko
LIIVATTEIDEN KÄSITTELY…
Laita Liivatelehdet kylmää veteen, esim. Syvälle lautaselle. Anna olla vedessä, liivatteet pehmenevät.
Purista ylimääräinen vesi pois.
Lämmitä Glögi, lisää Liivatelehdet, jotka ovat pehmenneet ja vesi puristettu pois Lämpimän Glögin sekaan. SEKOITA tasaiseksi.
Lisää Glögi-liivatesesos Rahka-kermavaahto seokseen, sekoita hyvin tasaiseksi.
…LEVITÄ ja Tasoita Täyte, Pohjataikinan päälle.
VALMIS Rahka-LIIVATE seos…
LAITA Jääkaappiin, HYYDYTÄ…Useita tunteja.
VALMISTA KIILLE
Liota Liivatteita Vedessä ja KATSO….valmista kuten Täytteessä.
Lämmitä osa Glögistä, lisää Liivatelehdet ja loput glögistä, SEKOITA.
VINKIT
ANNA Glögi-Liivate seoksen JÄÄHTYÄ reilu 15 min…
KAADA KIILLE Glögikakun päälle. Säilytä tasaisesti ja anna Hyytyä.
JÄÄKAPISSA SÄILYTYS…Mielummin seuraavaan päivään, maut ehtivät tekeytyä.
Irrota Kakkuvuan reunat varovasti, Leikkaa veitsellä Kakkkua irti ennen lopullista irroittamista.
NYT on Glögiakkua maistelu ja TYKKÄSIN.
Muut perheenjäsenet eivät halunneet edes maistaa. HARMI Kuvat ovat tuhoutuneet.
Jatketaan vielä Viikon lopuksi, Viimeinen Leivontajuttu.
ENSI VIIKOLLA Siirrytään Ruoka…. JOULUMENUN 2018 pariin.
1. SUOSITTU Artikkeli täällä Blogissa. Myös Minun SUOSIKKI NÄYTTELY ja Kotimaista Klassikko DESIG.
SEURAAN ja Kerään Kotimaista Desig, Muotoilua myös.
Olen Vieraillut myös ATENEUMISSA, useamman kerran HYMY
LISÄKSI Olen vieraillut myös
….KAAPELITEHTALLA; Valokuvamuseossa 2016 – 2017, ELÄINTIETEELLISESSÄ ja KAISANIEMEN KASVITIETEELLISESSÄ MUSEOSSA, KANSALLISMUSEOSSA, TUOMIOKIRKOSSA, SUOMENLINNASSA ja Suomenlinnan Museossa ja Kirjastossa mm, KORJAAMO Kulttuurikeskus KINOSSA, PRESIDENTINLINNASSA, FINLANDITALOSSA v. 2017, Sinbrykoffintaidemuseossa v. 2018 jne.
Lisäksi olen aiemmin Vieraillut myös ARABIA Museossa&tehtaalla, HEUREKASSA, Mumin Kaffe, Sea Lifessa ja Linnanmäellä jne.
MUSEOT 2018, VIERAILUT…
ARTIKKELIT Museot&Näyttelyt
VIIMEISIN MUUMIMUSEO, TAMPERE…
MUUMIMUSEO, TAMPERETALO
27.7.2018 Eka kerran Vierailu, MUSEOTILAT 2. Kerroksessa
Runsaasti Katsottavaa, tutustumista ja Tutkittavaa.
Sopii koko Perheelle, Lapsista Vanhuksiin. Pitää KYLLÄ mennä myöhemmin uudestaan.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
BARBIE NÄYTTELYSSÄ 27.4. – 26.8.2018…
KÄVIJÄENNÄTYS ja VIERAILIJOITA….
yli 114.000 Kävijää
KATSO ARTIKKELISARJA , 1-2/2. Minäkin olen BARBIEN YSTÄVÄ, Tykkäsin&Viihdyin Näyttelyssä Kesäkuussa 2018. HYMY
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI tutustumaan, tutkimaan ja Vierailemaan erilaisissa Kulttuuripaikoissa, Tapahtumissa ja Museoissa&Näytelyissä, Messuilla jne.
SEURAAN Kotimaista ja Kansainvälistä KULTTUURIELÄMÄÄ, Klassikoita ja Uutuuksia, Trendejä.
VALITSEN Runsaasta KULTTUURI TARJONNASTA, minua kiinnostavat ja mielenkiintoisimmat, klassikko tai modernit KULTTUURI NÄHTÄVYYDET, joihin tutustun, tutkin ja Vierailen, valokuvaan ja Kirjoitan Artikkelin tänne ELÄMÄNTAPA&MUOTI BLOGIIN….HXSTYLE.net HEINIS
HITTIPUTKI…Katsojien äänestämistä Suosikki Biiseistä&Esittäjistä, KAIKISTA edellisistä 7. Kaudesta 2012 – 2017
TOP3, 10 ja 20
TOP3…
TOP10…
1. KEINU, esittäjä JENNI VARTIAINEN
Alkuper. Jare Tiihonen, CHEEK
KATSO ARTIKKELISARJA Cheenekend 1-3/3…
Olen nähnyt Cheekin ja myös JENNI VARTIAISEN LIVENÄ, SUOSITTELEN.
2. SATA SALAMAA, esittäjä ANTTI TUISKU
Alkuper. Virve, VICKY, Rosti
Olen Seurannut ANTTI Tuiskun uraa, alusta alkaen IDOLS,
1 kausi Vuonna 2003…Kuka Muu Muistaa?
Antti sijoittui… 3. Laulu Ääni EI ollut paras mahdollinen, mutta Osasi viihdyttää ja Säteili lavalla, Lavakarismaa.
3. HILJAISUU, Esittäjä
SAMU HABER/Sun Risce Avenue
Virhe
Videota ei löydy.
Alkuper. IRINA
Olen NÄHNYT myös IRINAN LIVENÄ ja seurannut IRINAN Uraa.
HITIT Tuttuja Sun Rice Avenue, SUOSITTELEN
4. TINAKENKÄTYTTÖ, Esittäjä CHEEK
Alkuper. Kaija Koo, Suosikki. Olen Nähnyt Livenä.
YLE LIVE Ruisrock 2013, Jäähalli Konsertti
5. KELPAAT KELLE VAAN, Esittäjä Sanni
Alkuper. Juha Tapio, SUOSIKKI. Olen Nähnyt Livenä useamman kerran…Katso Artikkelisarja
6. KIPUA, esittäjä Lauri Tähkä
Alkuper. Mikael Gabriel
7. NAURAVA KULKURI, Esittäjä Elastinen
Alkuper. Klassikko, Iso Tähti-Taiteilija Vesa-Matti Loiri mm. Uuno Turhapuro elokuvat. Ihana Kappale mysö Orginal Jean Pierre Kusela, SUOSIKKI.
Olen Nähnyt LIVENÄ Elastisen/RÄHINÄ useamaman kerran ja myös Vesa-Matti Loirin. KATSO AERTIKKELIT…
8. LUMI TEKI ENKELIN ETEISEEN, esittäjä Mikael Gabriel
Alkup. YÖ, Olli Lindholm, Suomalainen Klassikko Bändi, alkuper. hajonnut. SUOSIKIT Gabriel ja Lindholmä
9. SORI, Esittäjä Paula Vesala
Alkuper. Elastinen, Rähinä. Ruisrock 2016 video pätkä.
10. MITÄ TÄNNE JÄÄ, esittäjä Erin
Alkuper. Jare Tiihonen, CHEEK
…
TOP 20
KYLMÄSTÄ LÄMPIMÄÄN, Esittäjä Anna Abreu
Alkuper. Jukka Poika. SUOSIKIT, Olen Nähnyt kummatkin Artistit LIVENÄ.
LÄHTISITKÖ, Esittäjänä Ville-Galle/JVG
Alkuper. Suomi Klassikko Pave Maijanen
SUOSIKIT, Olen Nähnyt JVG Livenä, SUOSITTELEN.
LIEKEISSÄ, Esittäjä Jari Sillanpää
Alkuper. Jare Tiihonen, CHEEK
KESÄHITTI Suomessa 2008… ja myös 2012 Festarit
SUOSIKIT. Olen nähnyt LIVENÄ, Cheekin/RÄHINÄ, LIIGA ja Sillanpään useamman kerran. SUOSITTELEN
SURULAPSI, esittäjä Cheek, Jare Tiihonen
Alkuper. Kaija Koo. SUOSIKIT. Olen nähnyt Livenä Cheekin, Rähinä ja Kaijan.
SUOSITTELEN
TV UUTISET…1. Kauden ALBUMI,
CD MYI …160.000 kpl
PAHEMPI TOINEN TOISTAAN, esittäjä Paula Vesala, ex PMMP
Alkuper. APULANTA, Toni Wirtanen
Yllätys esitys Vesala. SUOSIKKI Kappale ja Apulanta olen seuarnnut uraa ja nähnyt LIVENÄ, SUOSITTELEN….. KATSO ARTIKKELI Elokuvat TEIT MEISTÄ KAUNIIN v. 2016.2TEIT
2.16. MEISTÄ KAUNIIN, esittäjä Samuli Edelman
Alkup. APULANTA, Toni Wirtanen
PETTÄVÄLLÄ JÄÄLLÄ, Esitt. Nikke Ankara
Alkuper. YÖ, Olli Lindhol. Klassikko Kappale, Suosikki.
POLTE, Esittäjä Chisu
Alkuper. Lauri Tähkä. SUOSIKKI ARTISTIT. Chisun olen nähnyt LIVENÄ. SUOSITTELEN
PÄÄSTÄ MUT POIS, Esittäjä Suvi Teräsniska
Alkuper. Mikael Garbriel. SUOSIKIT, Suvi ja Uusi Gabriel. SUOSITTELEN
2080 luvulla, Esittäjä Anssi Kela
Alkuper. Sanni. SUOSIKKI Artistit, Kela vanha ja Sanni uusi.
KOTI MUSIIKKIKIRJASTOSSA ALBUMEJA mm.
UUSIN JULKAISU KAIJAKOO…
MUN SYDÄN….Paa mut Cooelriin, Nää Yöt Ei Anna Armoo jne
SEITSEMÄS KAUSI oli edellistä kausista Kootut&SUOSIKKI ARTISTIT.
Uusi TV5 ohjelma ja VIIHDEVISA, peli&musiikki… ANNA SEN SOIDA 2018
SUOSITTU ja Menestysformaati KANSAINVÄLISESTI mm. Ruotsissa ja Portugalissa.
LAULAJA, Osaa soittaa myös kitara, rummut, piano, syntetisaattori
Studioalbumia ja Monia SINGLEJÄ/Hittejä mm.
FFFaling, In The Shadows, In My Life, Funeral Song, Sail Away, Starnger….
SOOLO ALBUMIT 2011 ja 2016.
Tuttu myös… LAURIN TALOT ohjelmasarjasta 2017, MTV…10/10
Yhteistyö Alvardag ja Vallila DESIG, Suomalaista suunnittelua ja Desig.
SUOSITTU ARTIKKELISARJA, täällä Blogissa 1-3/3….
IDOLS…
NYT 8. KAUSI… TV NELONEN, alkaa 12.9.
…Musiikki, Viihde, Tosi-TV
Suomalainen Versio Englantilaisesta, FERMANTLEMEDIA, Pop Idol ohjelmasta.
…Alkoi Suomessa 2003 –
Ensimmäistä Kautta MTV ja
Jatkoa TV NELONEN, 8. KAUSI -…
OHJELMASARJA, Useita välivaiheita…
Mm. Koelaulut, Teatteriviikonloppu/Kartanoviikko, Semifinaalit, FINAALI.
IDOLS TRAILERI 2018…
VOITTAJAT, saavat LEVYTYSSOPIMUKSEN
HISTORIAA…
1. IDOLS 2004…
HANNA PAKARINEN 2004…..Ilkka Jääskeläinen 2005…?
Ari Koivunen 2007…? Koop Arponen 2008, Martti Saarinen 2011 ?, DIANDRA FLORES 2012, Mitra Kaislaranta 2013 ?
Ja Viimeisin VOITTAJA…
ANNIINA TIMONEN 1. Joulukuuta 2017
SINGLE, Syvään Päähän. Mitä Nyt Kuuluu?
Olen SEURNNUT myös IDOLS kilpailua alusta alkaen, kun Hanna Pakarinen voitti 2004 ja ANTTI TUISKU oli 3.
Moni Kilpailija ja TOP3 ja Voittajat, EI ole kuulunut mitään…. EI menestystä Musiikkimaailmassa. Ari Koivunen on jossain Bändissä, Koop Arponen Ei asu enää Suomessa…DIANDRA Keikkailee Ahkerasti ja 1. Minun SUOSIKKI ihan alusta lähtien.
Olen Nähnyt LIVENÄ, Hanna Pakrisen ja Diandran. SUOSITTELEN
BILLNÄSIN RUUKISSA oli alku karsintoja ja Harjoituksia, ennen TV-ohjelman alkua…
TUOMARIT
Elastinen/RÄHINÄ eli Kimmo Laiho….Päätuomari
Jone Nikula, Radio Rock toimittaja. Aiemmin myös Päätuomarina.
Maija Villkkumaa, Laulaja-muusikko. SUOSIKKI, olen Nähnyt Livenä.
Jannika B, Laulaja
ENSI VUONNA TÄHÄNAIKAAN….
Mielenkiintoinen Ohjelma-sarja… ja Ihana juontaja Ellen Jokikunnas.
MTV3
TANSSI TÄHTIEN KANSSA, TTK…
Eka Kausi v. 2006 –
TUOMARIT…
Jukka Haapalinen, Jorma Uotinen, Helena Ahti-Hallberg,
Ja Vuosittain vaihtuva Tuomari?
JUONTAJINA Vappu Pimiä ja Mikko Lempilampi NYT.
Tanssipareja alussa 10, JULKKIS, opetettava ja Tanssiopettaja
Taitava ja Hieno LIVE ORKESTERI, johtaja Sami pitkämä. Solisti Johanna Försti.
Olen NAUTTINUT, Seurannut ja Tykönnyt myös tästä Viihdeohjelmasarjasta, ihan alusta lähtien.
11. KAUSI Alkaa 16.9.2018
UUDET KILPAILIJAT ja OPETTAJAT Julkaistiin ja Harjoittelevat nyttansseja, ennen ohjelman alkua.
UUTUUDET, VINKIT…
MTV3
FORT BOARD SUOMI…
AIKAISEMMIn Amerikkalainen, Seurasin ja Tykksin, silloin tällöin.
YLETV1…
AVARALUONTO, Eläin ja Luonto-ohjelmat, UUTISET, EUROVIISUT jne…KATSO aiemmat Artikkelit
YLE TV1…
HYVÄT KATSOJAT
Alkoi 1.9.2018
21.15 -22.00
TIETOKILPAILU…
Juontajana Tuttuja ja Taitava Marco Björnstrom. Me kaikki TV-Katselijat Muistamme Marcon BUMTSIBUM ohjelmasta.
2 Kiplailu joukkuetta, 3 hlön porukka.
KÄNNYKKÄPELI, koti sohvalta.
Eka Jaksossa, olivat KILPAILEMASSA; SISKONPETI ja KUMMELISTA porukkaa.
Muistettiin Spede Pasasta ja Yllätysvieras vuosien takaa, 1984-1990 luvulla suosittu TIETOVISA, RUUTUYSI, juontaja Jorma Pulkkinen mm.
AIHELAUUT VIHTELIVAT Tietokysymyksiä, jalkapallon potkimista, Musiikki tunnareita tunistettiin, näytelltiin ja arvuuteltiin. jne
KATSOIN KYLLÄ, 1. Jakson kokonaan. Oli hieman sekavantuntuinen alussa. EI Vedä Vertoja Iemmalla, BUMTSUBUMILKE….Pitää Katsoa useampi jakso, Tykkääänkö katsoa vai en.
**
MTV3
JAHTI, TIETOVISA
Alkoi 1.9.2018
**
TV Nelonen/Ruutu
ET SÄ TIEDÄ KUKA MÄ OON
Alkaa 4.9.
**
KATSO Aiemmat Artikkelit…KOTI&SISUSTUS…
SUOMEN KAUNEINTALO, Habitare ja ASUNTOMESSUT
MIELENKIINTOISIA Haastatteluja ja Kesävieraita. SEURASIN silloin Tällöin, Tykkäsin.
ENBUSKE, VEITOLA, SALMINEN….
TALK SHOW…
Haastatteluja ja Vieraita AJANKOHTAISIA ja Kiinnostavia Aiheita.
SUOMALAISIA ARTISTIVIERAITA mm. Juha Tapio, Lauri Tähkä, KaijaKoo, Erin, Michael Monroe/HANOI ROCK, Michael Kabriel jne.
2 Minun SUOSIKKIA….
JUHA TAPIO, Pop ja Iskelma
ELASTINEN/RÄHINÄ, Rap, Hiphop, Pop
LOPPUVUODEN KONSERTTEJA mm.
JENNI VARTIAINEN; Missä Muruseni on v. 2010
Albumilta SEILI…SUOSITTU HITTI ja Yksi minun Suosikki Kappale/SINGLE.
VAIN ELÄMÄÄ 7. KAUSI, 2017
KATSO RUUTU Lisää Vain Elämää HITTI Kappaleita, Videoita…
KAIJA KOO – SYYPÄÄ SUN HYMYYN, Alkuper. CHEEK, Jare Tiihonen
SEURAAN Monipuolisti KULTTUURIA, TV:n Radion, Julkisten Tiedotusvälineiden, lehdistön jne kautta.
Nämä olivat Ensimmäsiä, jotka tulivat ja ovat jääneet mieleen, Paljon muitakin Ohjelmia on joita Tykkään seurata, Kotimaisia ja Ulkomaisia TV-ohjelmia ja Sarjoja kuten esim. KARDASHIANIT, AMERICN&England IDOLS, EUROVIDION SONG CONTEST, Gran Desig&Unelma Talot jne.
JATKETAAN Myöhemmin…Uutuudet, Julkaisut ja Kirjat jne,
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
SEURAAN Kotiamaisia, Suomalista ja Ulkomaan MUSIKKIA, ARTISTEJA…Katso Lisää MUSIIKKI Otsikon alapuolelta. EN ole voinut päivittää, TEKNISIÄ ONGELMIA?!
KATSO ARTIKKELIT MUSIIKKI….mm MADONNA Viimeiisin, kun Madonan Täytti 60 vuotta ja DAVID BOWIE 1947-2006 ARTIKKELISARJA…
RAKASTAN, nautin ja Viihdyn KULTTUURIN, MUSIIKIN Parissa…Joka Päivä, Elämäntapa. Kuuntelen&Seuraan Musiikkia säännöllisesti
TYKKÄÄN myös KÄYDÄ LIVE KEIKOILLA silloin tällöin, Musiikkivideoista, Seurata TV-stä Musiikki Konsertteja ja Ohjelmia, Lukea Lehtien Artikkelita ja haastatteluja jne.
Grillaa, LEIVO suolaista ja Makeaa… AJANKOHTAISISTA ja SATOKAUDEN, Sienistä, Omenoista, Kasviksista ja Marjoista jne.
ESIVALMISTELUT ja VALMISTUS…
PIHVIT…
ULKOFILE, kokonainen pala
SUOMALAISTA, KOTIMAISTA LIHAA…
Terveellistä ja Herkullsita
LEIKKASIN Itse ULKOFILEPALAN…
Ensin LIHAVARTAISIIN Kuutioita ja Loput SIIVUIKSI, PIHVEIKSI.
Laitoin Ulofilepihvit pakkaseen ja NYT otin sulamaan ja Käyttöön.
VINKKI…
SUOSITTELEN PAKASTUSTA…
Elintarvikkeet ja Tuotteet esim. LIHAT, säilyvät pitempään käyttökelpoisina. EI synny paljon Ruokahävikkiä….
PIHVI…VINKIT
PIHVIT voi leikata paksuiksi tai ohuemmaksi, Maku asia.
PIHVIT voi hakata ennen Paistoa tai ei.
PIHVIT voi maustaa ennen paistoa tai paiston jälkeen.
Voi käyttää myös erilaisia Marinaadeja, jolloin Pihvit laitetaan edellsenä iltana Marinaadiin.
PAISTO AIKA….
Raaka Medium, Täyskypsä
Meidän Perheessä Tykätään Ohuista ja TÄYSKYPSISTÄ PIHVEISTÄ
Olen Maistanut myös Paksuja ja Puoliraakaa, Medium pihviä en tykännyt.
LISUKKEET…
MAUSTEVOI… sopii myös hyvin PIHVIEN Päälle tai KASTIKE
KATSO Aiemmat Artikkelit…Löytyy OMAT RESEPTIT Maustevoi ja Oma Marinaadi, Erilaisia Kastikkeita.
PIHVIT Voi HAKATA tai jättää hakkaamatta, ennen paistoa
PIHVIT Hakataan molemmilta puolilta, ennen paistoa.
VARAA PIHVEJÄ 1 – 3 kpl/hlö
Pieniä pihvejä enemmön, kutistuvat paiston aikana.
Minäkin syön yleensä 2 pientä pihviä, näitä ulkofilepihvejä.
Kuvissa Hakkaamaton PIHVI, ylhällä ja Hakattu pihvi.
Hakkaaminen muistaakseni Mureuttaa pihviä, lihaa.
SUOMALAISET Varhais- tai Uudet PERUNAT….
Vasta keitetyt PERUNAT tai …
KEITTOAIKA n. 20 min
VARAA Perunoita 2 – 3 Meille Naisille, Miehille enemmän ja lapsille vähemmän.
REILUSTI Perunoita ja RUOKAA…voi käyttää myöhemmin.
Eiliset PERUNAT, Viipaloituna kuten minulla, kuvisssa on kumpakin vaihtoehto. RUOKAA voi duunata, käyttää ja Valmistaa myös TÄHTEISTÄ. Näin ei men RUOKAA ROSKIIN, ei synny hävikkiä.
MINÄ SUOSITTELEN…
Pyrin Käyttämään Kaikkia Ruat ja Elintarvikeet tarkasti.
Myös KIERRÄTYS on SUOSITELTAVAA, Meidän perheessä Kierrätetään.
Mites Teillä?
MAISSIPALAT…KUKKAKAALIT
MAISSIPALAT Raakana ja GRILLATTUNA…
Kääntele Maisseja ja Kukkakaaleja GRILLAUKSEN aikana.
MAISSIPALASISTA voi myös irrotaa MAISSIT…
Esim. Veitsellä kuten minä kuvassa.
KASVIKSET…
TRENDIKÄSTÄ GRILLATA Kokonaisia KASVIKSIA esim. Pieniä porkkanoita, Kukkakaalia jne.
Kotimainen/Suomalainen KUKKAKAALI
LEIKKAA Vihreät lehdet ja kantaa pois, kukkakaalista.
Kokonainen KUKKAKAALI…
Kukkakaali ns. Nuput…
Irrota KUKKAKALISTA, nuppuja irti ennen Grillausta ja Hauduttamista.
Ei liian pieniä Nuppuja, osia kukkakaalista.
….Trendikkäästi GRILLATTUNA
KATTILASSA Haudutettuna….
Laita Vettä muutama desi ja Nokare voita Kattilaan.
Lisää pilkotut Kukkakaalit, nuput. Hauduta kannen alla, pienellä lämmöllä n. 10-15 min. Arvio aika, EN ole ottanut aikaa.
Kaada Vesi-voi seos pois, ennen tarjoilua.
VALMIIT HAUDUTETUT KUKKAKAALI…
Minun ja Perheen SUOSIKKI.
KUKKAKAALIT valmiina
NYT GRILLATAAN…
GRILLAUS…
GRILLAUS…Kypsymis järjestyksessä
Maissit vaativat pitkän Kypsymisajan, Kukkakaalit vähemmän
LAITA hieman Öljyä Maissien päälle, ympöriinsä ennen Grillausta.
Kääntele Maisseja ja Kukkakaali, nuppuja paiston aikana.
Valmiit Kukkakaali, nuput…
LAITA Kypsät Kukkakaalit odottamaan sivummalle grilliin tai tarjottimelleja peitä Foliolla.
PIHVIT, Suomalaista Ulofilettä…
Otetaan Huoneenlämpöön n. 30 min ennen paistamista.
LOPUKSI GRILLATAAN PIHVIT, Kummaltakin puolelta
TRENDIKÄSTÄ, VINKKI….
GRILLATA PIHVIT Myös HIILIEN PÄÄLLÄ, jos on Hiiligrilli.
GRILLI LÄMPIÄMÄÄN Ajoissa, ennen Grillausta…
GRILLAUS VIDEO…
PAISTA Pihviä n. 5 min ja käännä
VALMIIT PIHVIT, Ulkofileestä
PINTA MAUSTA, Kypsät ja valmiit pihvit ennen tarjoilua…
Voit laittaa MAUSTEET myös pöytäään, jokainen voi lisätä tarvitatessa.
MAUSTEET…Suola ja Pippuri Myllystä
VALIO VOITA…
Tarvitset Kukkakaalin Keittämiseen&Hauduttamseen, Maissin ja Perunoiden päälle Ruoka pöydässä.
GRILLATUT ja Valmiit PALAMAISSIT ja KUKKAKAALIT
Pieni ja Yksinkertainen ANNOS…Pihvi ja Peruna
KEITETYT PERUNAT…
Grillattu Kukkakaali, pinta Ruskistuu helposti. EI PALANUTTA
Minun ANNOS… 3 pientä perunaa, Pihvi ja Kukkakaalia
Edellisen päivän Keitetyt Perunat siivutettuna ja Haudutettua Kukkakaalia….
NAM HERKULLISTA ja Terveellistä…
KOTIMAISIA Perunoita ja Kukkakaalia, LIHAA
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
JATKETAAAN ensiviikolla täällä Blogissa Kulttuurin ja Muodin parissa.
HERKULLISTA ja Reipasta Viikonloppua ja Loppu Kesää