KOTI&RUOKA, LEIVONTA. VAPPU MENU 2022…PELTI/PANNUPITSAA, Itse VALMISTETTU Pohjataikina ja PAISTO Uunissa. TÄYTTEET Vaihtoehtoja. 29.4- 1.5. PITSAA Voi myös GRILLATA. SUOSITTU 109…56 +53 Tykkäystä. ….Herkullista&ILOISTA VAPPUA KAIKILLE…LIFESTYLE/Elämäntapablog HXS. HXSTYLE.net Heini

VALIO VINKIT…..

VAPPU KENU, RUOKA vaihtoehtoja on runsaasti…Valintoja…

Meidän PERHESSÄ keskustellaan ja sovitaan yhdessä mitä syödään.

VALMISTUS Yhdessä, TYÖNJAKO. .

PITSOJA, POHJIA on TRENDIKÄSTÄ Muotoilla, SYDÄN ja PYÖREÄ Nyt minulla, vaihteeksi.
PITSA ennen paistoa

PITSA Valmiina, Paiston jälkeen….

KOTIRUOKAA. LEIVONTA

PITSAA UUNISSA

VAIHTOEHTOJA ja VALINTOJA….

Myös POHJATAIKINA Leivotaan itse

Kaupoista löytyy myös ERILAISIA VALMIS PITSA POHJIA mm. PAKASTE, TORTILLA pohjat

MEIDÄN PERHEEN Yksinkertainen SUOSIKKI

PIZZA…PITSA pohjataikina

2,5 dl vettä

1 kpl pieni, palahiiva

1 tl suolaa

Noin 10 dl vehnäjuhoja

Öljyä, runsas rulaus

PÄÄLLYS

TÄYTTEITÄ, oman maun mukaan

500 g jauhelihaa, Maustettua

1 kpl Sipulia, pilkottuna pieniksi

I ps Juustoraastetta

Tomaattipyrettä tai Ketsuppia

Katkarapuja ja Ananas paloja minulle

Juustoraastetta Reilusti, Mozarella ja Emmental

Tuore VALKOSIPULIA ja Pizzamaustetta

VOI Lisätä myös Aurajuustoa, Kinkkua, Tomaatti siivuja jne.

PAISTO 225 C…..noin 20 min

LEIVO POHJA taikina

Anna kohota ….noin 1 tunti

ALOITA…LEIVO POHJATAIKINA

LEIVON pienet taikinat käsin…Tykkään

LISÄÄ ÖLJY Lopuksi…TAVOITE Pehmeä POHJATAIKINA….

TAIKINA Valmis…KOHOTA

ESIVALMISTELE TÄYTTEET….

Kuori ja Pilko sipuli

RUSKISTA jauheliha ja lisää pilkottu sipuli.

Lopuksi MAUSTA jauheliha

LEIVO ja MUOTOILE PANNU…PELTIPITSAN POHJA…

Minä LEIKKAAN TAIKINAN 1/2….

Käytän siis 1/2 POHJATAIKINASTA

VINKKI…KOKO pohjataikinaa käyttäen, SAAT PANNUPITSAA.

Aloitan POHJAN muotoilun Leivinalustan päällä, Käytän Jauhoja apuna….

Levitä taikinaa…ja kääntele

NOSTAN Pohjan Leivinpellin pääll, MUOTOILEN ja PAINELEN SORMILLA….

TASAINEN PELTI PITSAN POHJA VALMIINA….

PELTIPITSAN Kokoaminen

Laitetaan 1/2 PIZZA POHJA…Täytteet oman maun mukaan

Tomaattipuretta tai Ketsuppia pohjalle…Levitys veitsellä

LOPUKSI PINNALLE ….Rinsaasti JUUSTORAASTETTA

PAISTETTU ja Maustettu jauheliha…

Katkaravut ja minulle ANANAS paloja

TÄYTTEET laitettu 1/2 PITSAN POHJAN PÄÄLLE

VINKKI….

PERHE, Lapset voivat laittaa itse omat Täytteet.

Meilläkin PERHE Valmistaa PITSAN VALMIIKSI YHDESSÄ

SUOSITTELEN….

PAISTO 225 C…..noin 20 min

TARKISTA pohjasta, että on kypsä.

Leikataan lämpimänä, PIZZAVEITSELLÄ….

Minulle PITSA maistuu myös Kylmänä….Maista

Tuoretta VALKOSIPULIA, Valkosipulipuristemsta….

PINNALLE Valkosipulia ja Pizzamaustetta

Minun ANNOS PITSA pala…

NAM Herkullista….

Trendikäs PYÖREÄ PITSA….

VAPPU PIZZA…..

POHJAN MUOTOILU…

ENSIN TOMAATTISOSETTA Pohjan päälle ja TÄYTTEET….

PINNALLE Juustoraastetta, saa olla Reilusti

PIZZA ennen PAISTO Ja PAISTON Jälkeen…

Puristettu VALKOSIPULI ja Pitsa mauste kuuluvat, minun mielestä PIZZAAN….

MINUN ANNOS Pala….

Nam HERKULLISTA….ja Terveellistä

KYLLÄ Varasin myös… MAKKARAA, pitää paistaa pannulla Ihan OK.

Makkara on ihan OK, silloin tällöin.

LISÄÄN vielä kuvia….

IHANAA siellä täällä ULKONA NURMI jo vihertää…

EILEN meillä satoi RÄNTÄÄ…joten ULKONA pitää Lämpimästi Pukeutua.

HYVÄ, että YMPÄRISTÖ ja Ilma hieman puhdistui. HYMY

KATSO myös Ed. VAPUT…KOTIRUOKA, GRILLAUS Artikkelit

2021

VAPPU 2021….

Ruokaisaa SALAATTIA Tonnikala-Makarooni salattia, SUOSIKKI

MAKKARAA…Ryyni eli AAMIAISMAKKRAA….

GRILLATTUA MAKKARAA….Kuka Ei Tykkää?

KYLMÄÄ Janojuomaa, Minun SUOSIKKI LONKERO….

ALKOHOLIA esim. LONKEROA ei tarvitse ottaa kuin muutama, JANOJUOMA.

SUOLAISET PIIRAKAT…

Kinkku-Kasvispiirakkaa

PITSAA voi myös GRILLATA

VALMISPOOHJAT esim TORTILLA Phjakin on OK

VAPPU 2020…

Ihanat Liha-Kasvis TORTILLAT

Minun SUOSIKIT,,TORTILLAT….SUOSITTELEN….

YLEENSÄ aloitetaan GRILLI KAUSI, VAPPUNA…

PARVEKE, PUUTARHA on siivottu. Grillivalmiina ja Orvokit Istutettu.

….NYT siirtyy myöhempään ajankohtaan.

VAPPU….KEVÄT ORVOKIT
Kylmää LIMSAA ja MUNKKIA….HERKUTTELUA Puutarha, Parvekkella…vaikka Sää viileä ja Tuulinen näin kEväällä, VAPPUNA Meille Suomalaisille Tuttua.

MINÄ Tykkään&Nautin ELÄMÄSTÄ…HYVÄ RUOKA, Jälkiruoka, Leivonta ja JUOMAT.

AINA Ei Tarvitse ALKOHOLIA, Käytän Itse Kohtuudella….

Nauttiakseen Elämästä, JUHLA AJASTA kuten NYT VAPPUNA. SUOSITTELEN….

Ihanaa ja HERKULLISTA VAPPUA Kaikille, Lapsille ja Aikuisille….

KOTI&RUOKA. JÄLKIRUOKA, AAMUPALA, LOUNAS…Perinteiset PUUROT. LISUKE vaihtoehtoja. PERHE&Omat SUOSIKIT. 22.4.2022. LIFESTYLE/Elämäntapablog HXS. HXSTYLE.net

Perintein, VISPIPUURO, SUOMALAISTA MARJOISTA, Puolukasta

MANNAPUUROA…..

Perinteinen KAURAPUURO

YLLÄTYIN Positiivisesti, Yksi JOULU …..miten SUOSITTU RIISIPUURO oli täällä BLOGISSA. Tykkään ja Valmistan myös RIISIPUUROA Joka vuosi ja JOULU.

VALMISTAN PUUROT….Perinteisesti Kattilassa ja Hellalla

TOUTUIN PUUROIHIN jo Koulu aikana ja Lapsuuden perheessä. Yritinmopettaa myös Omia Lapsia mm. PUUROIHIN, en onnistunut.

MINÄ&PUUROT

Minä tykkään ja Valmistan PUUROJA, Syksy ja Talvi aikaan enmmän kuin muina Vuodenaikoina. Nautin Puuroista esim. Lounaana, Välipalana tai Ruokana.

Olen VALMISTANUT NYT VIIMEEKSI…

VISPIPUUROA

MANNAPUUROA

ja KAURAPUUROA

RUOKA. JÄLKIRUOKA. Perinteinen VISPIPUURO. MARJAT, Puolukat. Lisukkeet Maito ja sokeri. 25.10.2019… 2022

KOTI&RUOKA, JÄLKIRUOKA. MARJAT Suomalaiset. PUURO…Perinteinen VISPIPUURO, Puolukasta. Lisukkeet: Sokeri&Maito. 25.10.2019, 2022. SUOSITTU 78…38+40 Tykkäystä. Suosikki &LIFESTYLE /Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

LISUKKEINA Maito ja Sokeri

Nam HERKULLISTA…

NOPEA ja HELPPO VALMISTUS, PERUSPUURO

KAURAPUURO…..

KAURAPUURO valmistus Kattilassa…

RESEPTI

1 hlö

5 dl vettä

2 dl kaurahiutaleita

Ripaus suolaa, tai voi jättää kokonaan pois.

VALMISTUS AIKA n. 10 min

Vettä ja Kaurahiutaleet kattilaan.

Lisää suola. SEKOITA.

HAUDUTA Kannen alla…Sekoita välillä.

VALMIS…… 10 min

PUURO on parhainta Lämpimänä.

VALMIS Kaurapuuro…..

LISUKKEET…. Oman maun mukaaan

Minu SUOSIKIT…Voimariini ja Sokeri

MANNAPUURO….

VAIHTEHTO RIISIPUUROLLE…

KOTIRUOKA. JÄLKIRUOKA. MANNAPUURO…LISUKKEET, KIISSELI ja Marjakeitto. 19.12.2019VA

KOTI&RUOKA. JÄLKIRUOKA. PUURO. JOULU…Perinteinen LUUMURAHKA, UUSI Aura Piparijäätelö…. PUUROT: Riisipuuro, ….MANNAPUURO&Kiisseli, Marjakeitto. Omat RESEPTIT, Ideat&Vinkit. VALIO Vinkit….Piparikalenteri 19. Joulukuuta 2019. SUOSITTU yli 51 krt. Suosikit&Kotiruoka. Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

Valmistus Kattilassa ja Hellalla

Lisukkeena MARJAKEITTOA ….

PERINTEISET LISUKKEET

Kanel ja Sokeri…Lisäksi Maitoa

Kylmää KEVYTMAITOA….

Nam HERKULLISTA….

ITSE Keitän silloin tällöin PUUROA….

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI

Tervellisiä ja Herkullisia PUUROJA….

1. AAMUKAHVI PPuutarha, Parvekkella…

SÄÄ Lämpenee

Puutarha, Parveke ELÄMÄ…alkaa Vapusta

PERINTEISESTI Järjestelen ja Siivoan PARVEKE, PUUTARHAN viim. VAPUKSI.

NYT olen jo aiemmin ollut Järjestelmässä, UUTTA ja Pienempää PARVEKETTA..Vielä pitää Pestä IKKUNAT ja PARVEKELASIT.

Lisäksi MININRSESSIT vielä elävät ja Kukkivat. Ostan Seuraavaksi ORVOKIT….ORVOKIT kestävät pitkälle Kesään.

1. Vanilja KERMAJÄÄTELÖÄ ja mansikkahilloa…Nam Herkullista

SUOMESSA KEVÄT….KESÄ LÄHESTYY

Minä odotan ja AJATTELEN jo VAPPU AIKAA….

Tykkään Juhlia VAPPUA, Joka vuosi olen JUHLINUT ja VIETTÅNYT VAPPUA Eritavoilla….

Ravintolassa, Kaupungilla Helsingissä, Kotona ja Ystävien kanssa jne.

……30. 4. -1.5. VAPPU AATTO

ENSIVIIKONLOPULLA taas JATKETAAN…

VAPPU RUOKA ja LEIVONTA

KATSELEN Vnkkejä ja Ideoita mm. VALIO verkkosivilta, SOMESTA….SUUNNITTELEN ja Muisten mitä oli VAPPUNA 2021…..JATKUU

IHANAA Keväistä Viikonloppua Kaikille….

KOTI&RUOKA. PÄÄSIÄINEN MENU. …Kermainen-Aurajuusto Lihakastike ja RanskalaisetPerunat tai Riisi. 1/2 KAHVIPÖYTÄ vaihtoehdot… 15 – 17.4.4.2022… SUOSITTU 56 Tykkäystä. Terveellinen&Herkullinen KOTIRUOKA Arki ja JuhlaAIKA. LIFESTYLE/ Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net Heini

Katso aiemmat Artikkelit ….

PÄÄSIÄINEN 2021 -2020. Terveellinen KOTIRUOKA, Perinteet, Sesonki&Suosikit.

SUOMALAISTA LIHAA…Lammasta ja Karitsaa ja LIHAA.

Meidän PERHEEN VALINTA SISÄFILETTÄ tai ULKOFILETTÄ, Kokonaisena Paistina, Pihveinä tms.

Minä&PERHE olemme LIHANSYÖJÄ…Arvostan Suomalista LIHAA

Minä olen syönyt Kerran LAMMASTA, Ravintolassa oli ihan ok maku.

PÄÄSIÄINEN MENU 2022

ALKU RUOKANA Salattia….

PÄÄRUOKA….

KKermainen-AURA juusto ja Lihakastike, Ranskaliset perunat

JUOMANA….VESI ja MAITO

MEIDÄN PERHEEN SUOSIKKI LIHAPIHVIT….

2021 PÄÄSIÄINEN MENU. PÄÄRUOKA Lihapihvit ja Maustevoi. Perunat ja/tai Lohkoperunat. Salatti. Omat RESEPTIT. 19 -21.3.2021

KOTI&RUOKA. LIHA… LIHAPIHVIT, PÄÄSIÄISEN MENU: PÄÄRUOKA. Ulkofile&Maustevoi ja PERUNAT, Lohkoperunat. Salaatti. Omat RESEPTIT. 19 – 21.3.2021. SUOSITTU 195…96+99 tykkäystä. SUOSIKIT&PERHE. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net
LIHAPIHVIT ja Maustevoi

….LOHKOPERUNAT ja SALAATTIA

Terveellistä ja Herkullista…..

SUOMALAISTA LIHAA….ULKOFILE PAISTI . SUOSITTELEN

2020 PÄÄRUOKA, Vaihteoehtoja 1/2 Suomalaista LIHAA. Ulkofilepaisti ja Nyhtölihaa. Perunat, Perunamuussi& Porkkanaraastetta tai Uuni kasviksia. Perunoita&Bataattia. 10.4.2020

LIHAPAISTIA JA NYHTÖLIHAA…

LIHA Nyhdetää ja HHauduteaan Liemessa

PERUNAT…Vaihtehto PERUNAMUUSSI ja NYHTÖLIHAA
Lisäksi PORKKANARAASTETTA

PÄÄSIÄINEN 2020 Minun Annos….

Herkullista ja Terveellistä KOTIRUOKAA

PÄÄSIÄINEN 2022

Palmusunnuntai 10. Huhtikuuta

HILJAINEN VIIKKO…

15. Huhtikuuta Pitkäperjantai,

16 Lanka Launtai…PÄÄSIÄSENRUOKA, MENU

….17. Huhtikuuta Sunnuntai

MINNARSESSIT Leikkokukkina ja Ulkona, PUUTARHA, PARVEKEELLA Ruukussa

PÄÄSIÄINEN MENU 2022….

PÄÄRUOKA

Kermainen Aurajuusto ja Lihakastike

Ranskalaiset perunat tai Riisi

Salaatti

LISÄÄN UUDET Kuvat…..16.4. Myöhemmin

Kermainen-Aurajuusto-Lihakastike

RAJUUSTO Lisätään Valmiiseen Kastikkeeseen lopuksi

KERMAKASTIKE…..

Vanhat kuvat…

PERUSRUSEAAN Kastikkeeseen lisätään JUHLA AIKAAN KERMAA
KERMAKASTIKE

Valmis Kermainen-AURAJUUSTO ja Lihakastikr…
Kermainen- AURA juustokastike

VALMISTUS….

Kermainen AURAJUUSTO-LIHAKASTIKE

1/2 – 1 Liha-Juuresliemi

3- 5 dl vettä

2 dl VALIO Kuohukermaa

1 Kanmuna, Keltuainen

MAUSTEET: Suola ja Pippri Myllystä

LOPUKSI Lisätään 1/2 pkt AURA Justoa ja LIHAPALAT

Lisään lopuksi 1/2 AURA Juustoa

LIHASUIKALEET Paistetaan ja lisätään VALMIISEEN KASTIKKEESEEN.

SUOMALAISTA LIHAA, Otin pakkasesta Lihasuikaleet sulamaan.

SÄILYTYSAIKA Pitenee, kun pakastaa. SUOSITTELEN….Vähentää myös RUOKAHÄVIKKIÄ

KÄSITTELE Ensin LIHA….

Minä ostin LIHAPALAN, ULKOFILETTÄ 1,5kg…..SUOMALAISTA LIHAA

Leikkasin jo aikaisemmin 2 PIHVIT ja LIHAKASTIKE SUIKALEET, Laitoin Pakkaseen odottamaan Käyttöä.

Me Perheen kanssa Syötiin aikaisemmin Yhdet Pihvit jo….Nam Herkullista

Tykkäämme myös ULKONA GRILLATA Erialista Ruokaa KEVÄT ja KESÄ AJAN

MAUSTELIEMI…

Öljyä, Mausteita

LIHASUIKALEET ovat NYT Mausteliemessä….YÖN yli

Lihasuikaleet ovat Mausteliemessä, Yön yli.

VALMISTAN LIHAKASTIKKEEN

Lihat paistan, Haudutan huomenna ….Lankalauataina loppuun, ennen Ruokailua.

Lihapalojen paistaminen ja Haudutus …noin 20 min

Lihat Kastilkeen sekaan ja haudutus, ennen tarjpilua.

VALMISTA KASTIKE….

Murenna Liemikuutio ja lisää vesi. Lisää 1/2 kermasta.

KEITÄ kastikepohjaa ilman kantta…noin 15 min.

SEKOITA…ÄLÄ Polta

EROTA Kananmunan Keltuainen…

SEKOITA Keltuainen ja 1 d. Kermaa…. TASAISEKSI Seokseksi

LISÄÄ Sekoitettu ja Tasainen seos, Kastikepohjan joukkoon

MAUSTA…Tarkista maku

Lisää tarvittaessa vettä….

VOIT myös SUURUSTAA eli Laittaa Vehnäjauhoja kastikkeeseen ja Sekoita Tasaiseksi Vispilällä, kuten minä tein.

Minä&PERHE tykkäämme PAKSUISTA ja Tasaisista KASTIKKEISTA….Maku Asia

LISÄYS Sitruunamehua, kun oli käytössä. EN lisää yleensä.

AURA Juuston Murennus&lisäys…

OSTAN aina Kokonaisen AURAJUUSTON….KÄYTIN 1/2 KASTIKKEESEEN

Murennan Itse AURAJUUSTON….On Edullismepaa, Itse murentaa kuin ostaa valmista Murua. SUOSITTELEN

SEKOUTA Aurajustto murut Kastikkeen sekaan…..

Kermainen-Aurajuustokastike VALMIINA

Lisää LOPKSI Murenettu AURA JUUSTO ja Paistetut&Maustetut Lihasuikaleet

KERMAINEN-AURAJUUSTOKASTIKE, Lisätään Maustetut, Paisteut LIHASUIKALEET

HAUDUTIN LIHAPALOJA noin 20 -30 kannen alla

LISÄÄN Kastikkeen joukkuun, kun lämmitän kastikkeen ja Meidän PERHEESSÄ SYÖDÄÄn PÄÄSIÄISATERIA ja JÄLKIRUOKA…..

VALMIS Kermainen-AURA Juusto ja Lihakastike

PERUNAT….

Ranskalaisetperunat, PAKASTE

Erilaisia VAIHTOEHTOJA…

HUOM. LOHKOPERUNPITAKIN saa valmiina, Pakaste Perunoina

Minä VALMISTAN Itse TYKKÄÄN ja SUOSIKIT myös.

VALINNAT…

Minun SUOSIKIT

PERHE Tykkää….

UUNIIN

PAISTO 220 C…..noin 20 min

VINKKI.

KÄÄNNÄ PELTI paiston aikana…Perunat kypsyvät tasaisemmin.

Nam HERKULLISIA…..Maistuvat myös kylmiltään

AURAJUUSTO-KERMAKASTIKE

Ensin LISUKE. PÄÄSIÄINEN. AURAJUUSTO-KERMAKASTIKE. 2016 – 2018. Valio Vinkki. Oma RESEPTI. 29.3.2018

KOTI&RUOKA. LISUKE. KASTIKE. PÄÄSIÄINEN 2016 – 2018 VALMISTELUJA……AURAJUUSTO-KERMAKASTIKE… Jauhelihakastike. VALIO Vinkki. KERMAKASTIKE. OMA RESEPTI. 29.3.2018 Suosikki&Elämäntapablogi HXSTYLE.net HEINIS

ja

LIHAKASTIKE Yhdistettynä….. NYT 2022

Meidän PERHEEN SUOSIKKI, Arki ja JUHLA RUOKA, LIHAKASTIKE

JÄLKIRUOKANA…

Perinteiset CHARLOTTA ja MÄMMI

KATSO erilliset ARTIKKELIT….

H#RKUTTELIN myöhemmin….

MÄMMIÄ ja Vaniljakstiketta

Nam HERKULLISTA…

RAERUOHO Koristeltuna. Annan Kissoille, myös Raeruohon Syötäväksi Pääsiäisen jälkeen.

KISSOILLE on hyvin Ohraruoho maistunut….

LEMMIKEILLE myös OHRARUOHON lisäksi, Herkkuja…Herkkutikkuja

HEDELMÄ RAKEITA…Nam Herkullisia

JATKETAAN vielä JÄLKIRUOKA, KATSO Aiempi ARTIKKELI

KAHVIPÖYTÄ…..Lisään kuvia, vielä viikonlopun aikana

KOTI&RUOKA. JUOMAT. Terveelliset&Herkulliset SMOOTHIET&PIRTELÖT KOTIRUOKA, Kevyt Ruoka pv. Vaihtoehtoja ja valintoja. SMOOTHIE 4 tavalla. Omat RESEPTIT. SUOSIKIT. 25.3.2022. Julkaistu aikaisemmin, 3. SUOSITUIN Resepti. SUOSITTU 105… 60+ 55 Tykkäystä. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

PIRTELÖT&SMOOTHIET….

Olen tykännyt, valmistanut ja Herkutellut PIRTELÖITÄ ja SMOOTHIEITA ihan Lapsuudesta lähtien.

Pikaravintoissa esim. McDonalds ja Hesburger ja Kahvilasta ostanut…nauttinut valmiista.

Kotona valmistanut yleensä BanaaniSMOOTHIEN, Jäätelö tai ilman.

NYKYISIN VALMISTAN SMOOTHIEITA Useammin ja MAITORAHKASTA. Herkullinen ja TERVEELLINEN, KOTIRUOKA….KEVYT Ruokapäivä…

KEVYT RUOKA PÄIVÄNÄ, pidän SÄÄNNÖLLISESTI…Syön Kevyemmin

Esim. SMOOTHIE ja…Täytettypatonki, Sämpylä tai Ruisleipä

KESÄAIKAAN myös ERILAISET RUOKAISAT SALAATIT….

ovat TERVEELLISIÄ KOTIRUOKA VAIHTOEHTOJA…Joka päivä, Ei tarvitse syödä LÄMMINTÄRUOKAA.

KESTOSUOSIKKI …BANAANISMOOTHIE

BANAANISMOOTHIE…Minun SUOSIKKI.

VALMISTAN reilun annoksen, josta tulee yli 2 LASILLISTA.

Yhden Lasilliisen jätän myöhempään aikaan.

SMOOTHIE…

Marjoista, Hedelmistä, Kasviksista, Vihanneksista ja Maitotuotteista ….JUOMA.

Kotoisin USA.

Mansikka SMOOTHIE

PIRTELÖ…HERKUTTELU

4 dl Kevyt maitoa

Vaniljajäätelöä pala

Marjoja ja/tai Hedelmiä

Vaniilinisokeria ja Sokeria

KATSO lisää VINKKEJÄ ja Reseptejä VALIO….

TERVEELLISIÄ VAIHTOEHTOJA…

Maitorahkaa,

Maitoa vai Piimää

Hedelmiä ja/tai Marjoja 2dl

tai Marjahilloa, pakastemarjoja tms.

Bulgaria Jogurttia 2 dl, Marjakeittoa

PAKASTEMANSIKOITA,

Osa sulatettu Mikrossa…

Maitorahkaa…

Tuoreet SUOMALAISET MARJAT ovat parhaimpia&Terveellisiä…

TUOREET MARJAT….Mansikat ja Mustikat ovat minun SUOSIKKEJA

MARJAHILLOT…

Mansikkahillo ja Itse VALMISTETTU OMENAHILLO

HEDELMÄT esim. BANAANI

Minä lisään ensin Maitoa ja Pilkotun Banaanin tai 2 Banaania.

SEKOITUS….Lopuksi lisään Maitorahkan.

VALMIS BANAANISMOOTHIE

TEHOSEKOITTIMEN Kannu-osa kuvassa.

TEHOSEKOTIN on kätevä SMOOTHIEN valmistuksessa.

Kuvassa on KORKEMPA Iittala, AALTO Desig lasi…

SMOOTHIE PERUSRESEPTI

1 – 2 banaania, pilkottuna

noin. 4 dl Kevytmaitoa

SMOOTHIE Rahkalla

1 prk Valio Pehmeä maitorahka

Marjoja…

noin 4 dl Kevyt Maitoa

MARJA, MUSTIKKA PIIMÄ

1 dl piimää

1 1/2 dl Mustikkakeittoa

PIRELÖ, SMOOTHIE Jäätelö, Herkuttelu

Marjoa esim. MANSIKOITA Tai Banaaina

Pala VANILJA Jäätelöä

OLEN VALMISTANUT Kaikilla vaihtoehdoulla aiemmin, MAKU ASIA.

Vanhoja kuvia…

SUOSITTU Kuva INSTAGRAM yli 60 Tykkäystä. KIITOS

MANSIKKASMOOTHIE….

PIRTELÖ myös SUOSIKIT

Pakaste Mansikat…

SULATA osa Mikrossa, ei täysin sulaksi

JÄISET ja SULATETUT MANSIKAT

SMOOTHIE saa olla paksua, mutta juoksevaa…että voi juoda.

Joten lisää Maitoa tms. Pikkuhiljaa.

LISÄKSI Maitorahka ja maitoa.

KIPPIS….Terveys ja Hyvinvointi KOTIRUOKAA…SMOOTHIE

MANSIKKAHILLO SMOOTHIE….

ÖVERIPIRTELÖT ovat Herkutteluun…

KATSO Vinkit&Ideat RESEPTIT

KUNINGATAR SMOOTHIE…

MUSTIKKAKEITTO, PIIMÄ JUOMA

SUOSITTU 348 Tykkäystä…

BANAANI, OMENA-BANAANISMOOTHIE…VALIO Ruokakermarahka. 20.2017, 2019. PERHE RUOKA-AJAT.

KOTI&RUOKA. JUOMAT; SMOOTHIE, Pirtelöt …BANAANI, BANAANI – OMENA ja MUSTIKKA SMOOTHIE. Oma RESEPTI… PERHE, RUOKA-AJAT…VALIO Uutuus Ruokakerma rahka. Suosittu 368…277 …83 Tykkäystä. …3. Resepti Suosikki. 20.2.2017, 2023. Omat Suosikit &KOTIRUOKA. LIFESTYLE HXS. HXSTYLE.net

Lisää vanhoja kuvia…

MANSIKKASMOOTHIE Hillosta tai Marjoista. SUOSIKKI

Minulla on ERILAISIA Pulloja ja Purkkeja, joihin on kiva laittaa JUOMIA mm. SMOOTHIET…

Sämpylä, Täytetty ja BANAANISMOOTHIE. HERKULLISTA ja TERVEELLISTÄ. Nam…

Herkullista ja Tervellistä VIIKONLOPPUA KAIKILLE, Lapsille&Aikuisille. PÄÄSÄIÄINEN ja KEVÄT Lähestyy….

KOTI&RUOKA. LEIVONTA, SUOLAISET LEIVONNAISET &PIIRAKAT…LOHI-KASVISPIIRAKKA ja Kinkku-kasvispiirakka. Rahka pohja ja 2. POHJA vaihtoehto. SUOSITUT. Omat RESEPTIT …SUOSITTU 84… 55 + 29 Tykkäystä. Suositut kuvat. 4.3.2022. LIFESTYLE/ELÄMÄNTAPABLOGI HXS. HXSTYLE.net

MINÄ LEIVON SÄÄNNÖLLISESTI…. Suolaisia ja Makeita LEIVONNAISIA,

NYT SUOLAISIA PIIRAKOITA, silloin tällöin

Instagram SUOSITTU 43 Tykkäystä

SUOSITTU kuva nstagram 40 Tykkäystä

Suolainen Piirakka sopii myös KAHVIPÖYTÄÄN…Lounaaksi ja Iltapalaksi

Oma SUOSIKKI…Kesällä myös Kanttarellipiirakka…

Leivon eniten Kinkku-Kasvispiirakita, Ympärivuoden.

LOHI-KASVISPIIRAKKA…Julkaistu aikaisemmin.

Instagram Suosittu kuvasarja 52 Tykköystä…KIITOS

RESEPTIT….

POHJA, Rahkapohja

1 prk VALIO pehmeä Maitorahka ja 250 g

75 g leivinmargariinia

2,5 dl Vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Lisää kuivat ainee, leivinjauhe sekoita jauhoihin ja leivinmargariini…

Lisää lopuksi Maitorahka…

Lisää kaikki AINEET Vatkauskulhoon ja Sekoita hyvin.

TAVOITE …Tasainen ja Pehmeä taikina

LEIVON KÄSIN…pienet taikinat esim. Piirakkapohjat ja Pullataikinat

VALMIS Muotoiltu PIIRAKKAPOHJA

MUOTOILE taikina Piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti …

Käytä apuna, sormissa jauhoja..

Pohja ja renoille tasaiseti taikinaa…

TÄYTE

Suomalaista KYLMÄSAVULOHTA

1 pkt 150 g tai 2 pkt

1 kpl Paprika Keltainen tai punainen, pieneksi leikattuna.

NYT otin pakasteesta, teen valmiiksi itse

1 – 2 sipulia, leikattu pieniksi paloiksi

4 – 6 Valkosipulinkynttä, leikattuja pieniksi

1 tai 1/2 prk kuohukermaa tai Ruokakermaa, kuten minulla

VOI LISÄTÄ…

1 pkt pekonia, pieniksi leikattuna ja paistettuna

TAI Katkarapuja

VALMISTA Täyte…

Öljyä pannulla ja Sipuli- ja Paprikapalat pannulle ja paista…

MAUSTA….Suola ja Pippuri myllystä

Kuori Valkosipulinkynnet ensin…

Valkosipulinkynnet pilkotaan….

TOIMIVA Valkosipulin leikkaus…

Paina Veitsellä ja Köden avulla. Valkopuulikynsi ensin murskaksi, seuraavksi leikkaa pieniksi paloiksi

Pilko Valkosipulinkynnet…Lisää pannulle lopuksi

SAVULOHI SIIVUT…

IRROITA Lohisiivut toisistaan…

Voit myös pilkkoa. minä en pilkkonut lohisuuvuja.

Lisää ensin Kasvikset….tasaisesti Koko Piirakan pohjan päälle

Seuraavaksi Lohisiivut…

Kaikki Täytteet on nyt lisätty….

VIIMEISEKSI Lisää ruokakerma…

Minulla oli Koko Ruokaerma tällä kertaa, 1/2 riittää kyllä

PAISTO 200 C….noin 30 min

Piirakka ennen paistoa….

JUUSTORAASTETTA voi lisätä Pinnalle

TAI …..EN lisännyt Juustoraastetta nyt

PIIRARAKKA paiston jälkeen. .

ANNA Hetki jäähtyä….

INSTAGRAM 52 Tykkäystä….KIITOS

SAVULOHISIIVUT kestivät hyvin PAISTOA, piirakan Pinnalla…..

EN saaanut leikattua kunnon pallaa…

Leivoin Pitkäasta aikaa, KYLMÄSAVULOHI-KASVISPIIRAKKAA.

Kyllä onkin Herkullista nam…

VINKIT…

Sopii myös KAHVIPÖYTÄÄN

Piirakkaa voi lämmittää Mikrossa

SÄILYTYS…. Jääkaaapissa

ReilumLohipiirakka ja hyvä.pala, kun piirakka on kylmä ja jäähtynyt

Minä söin LOHIPIIRAKKAA haarukalla ja veitsellä…..

Nam Herkullista…

JUUSTO KUORRUTUS…

SUOSITTU Blogissa 2017, 2019…2021

KINKKU-KASVISPIIRAKKA. Muna maito ja 2 pohja. OMA RESEPTI. SUOSITTU myös Joulunaikaan Kinkku tai kallkkunatäyte. 22.8.2019

KOTI&LEIVONTA. LEIVONNAISET. Suolaiset Piirakat…KINKKU – KASVISPIIRAKKA, 2. Pohjataikina. Oma RESEPTI. SUOSITTU yli 100…32 Tykkystä viikonloppu. VALMISTUS 2021. Ruoka/Lounas. Lisuke Salaatti, Kahvi. 23.8.2019. HXS. HXSTYLE.net. ELÄMÄNTAPA.


Reipasta KEVÄTTALVISTA ja Aurinkoista viikonloppua kaikille…Ihanaa Kevät tulee….

KOTI&RUOKA. LEIVONTA. Perinteinen Suomalainen LASKIAINEN….RUOKA: Hernekeitto ja Jälkiruoka, Laskiaispullat. OMAT RESEPTIT. VAIHTOEHTO ja/tai Lisäksi Pannukakkua tai Lettuja. 18.2.2022. KOTIRUOKA Perhe Suosikit. SUOSITTU 111…67+44 Tykkäystä. LASKIAISSUNNUNTAI 27.2….Suositut Instagram kuvat. LIFESTYLE/ Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

Instagram SUOSITTU Kuva 55 Tykkäystä, KIITOS

Suomessa vietetään PERINTEISTÄ LASKIAISTA….LaskiaisSunnuntai

27. Helmikuuta ja

Laskiaistiistai on 1. Maaliskuuta ….

…mm. Laskaisiriehat ja Pulkkamäki, Ulkoilua Koko Perheen, Lasten kanssa

Valmiit LASKIAISPULLAT vrt.

Itse Leivotut LASKIAISPULLAT

Suosittu LASKIAISPULLA kuva…..

MINÄ ARVOSTAN PERINTEITÄ…

Olen omassa Lapsuudenperheessä käynyt Perheen kassa Laskaisiriehassa ja Kavereitten kanssa laskemassa Pulkka, Muovipussi ja jätesäkillä mäkeä monet vuodet…

Omien Lasten kanssa osallistutttiin JOKAVUOSI, LASKIAISJUHLAAN/RIEHAAN OK alueella. Viihtyisät ja Kivat Juhlat…Ohjelmaa oli Lapsille ja Aikuisille mm. Kahvia ja Grilli Makkaraa, Hevosajelua, moottorikelkka kyytiä, Napakelkan kyytiä ja vapaata Mäenlaskua.

Monta vuotta tavattiin Tuttavaperheitä ja lapsia, ko. Yhteisessä Talvitapahtumassa. Aika meni nopeasti, Seurustellen ja puuhaillen,Ulkona monta tuntia….

SUOSITTELEN KOKO PERHEELLE

RUOKA&&LEIVONTA….KOTIRUOKAA

HERNEKEITTO ja LASKIAISPULLAT

Suosittu Kuva INSTAGRAM 89 Tykkäystä…KIITOS

LASKIAISPÄIVÄN, Viikon Ateria….

SUOSITTU 109 Tykkäystä….

KOTI&RUOKA. KEITOT. Perinteinen HERNEKEITTO…Itse valmistettua. VAIHTOEHDOT: Lihaa, Jauheliha tai kinkkua, sopan sekaan. OMA RESEPTI. 29.1.2021.

KOTI&RUOKA. KEITOT. SUOMALAINEN ja Perinteinen HERNEKEITTO. Oma RESEPTI. Vinkit&Ideat. 1/2 Laskiainen Perinteinen Ruoka& amp; 2. Osassa JÄLKIRUOKA/HERKUT…Pannukakku vs. LETUT. SUOSITTU… +105 krt. 29.1.2020. LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

Minä valitsin Jauhelihasta pyöritetyt, Minipullat HERNEKEITON Sekaan.

PERINTEISESTI JÄLKIRUOKANA….

PANNUKAKKU eli PANNARI…

SUOSIKIT…..Hillolla ja Sokerilla

LETUT…

Pienet Letut harvemmin ja ISOT Letut

Herkutteluun Kermavaahtoa ja Mansikahilloa….

VAIHTOEHTOJA…

Valmiit, Ostetut LASKIAISPULLAT

…2 kpl 4 e

Perinteiset LASKIAISPULLAT, PRINSESSAPULLAT…Katso Reseptit

Perinteiset LASKIAISPULLAT….

Aiempien VUOSIEN LASKIASPULLIA….

PIKKUPULLA….

PIKKUPULLAT…

KORVAPUUSTI, Kanelipulla..

Pullat voi paistaa jo aikaisemmin…Voi myös PAKASTAA.

Täytä Hetki ennen tarjoilua.

Voi/Sokeripulla ja Pikkupulla…

KANELIPULLAT, KORVAPUUSTIT….

Minä Tykkään LEIPOA, Erialisia PULLIA…Suoskit Korvapuustit ja Voipullat.

Laskiaisena Perinteiset PIKKUPULLAT…..

Ensin LEIVOTAAN PULLAT, PIKKUPULLAT

SUOSITTU Instagram 55 Tykkäystä

LASKIAISPULLAT 2022…

Minä tykkään Itse leivotuista…Laskiaispullista

SUOSITTU Instagram 79 Tykkäystä

LASKIAISPULLAN valmistus….

INSTAGRAM 47 Tykkäystä…

TÄYTE VAIHTOEHDOT

Valmispullat Mantelimassa

ITSE LEIVOTUT…Mansikkahillo ja Kermavaahto, itse vatkattu

Ritseluun SYDÄN mompparelleja

ITSE VATKATTU KERMAVAAHTOA, aina….

Minä EN Tykkää tai käytä VALMISTAKERMAVAAHTOA, olen kyllä maistanut ja en tykännyt.

VATKAAN Aina itse KERMAVAAHDON, KUOHUKERMASTA….

Sokeria ja Vaniliinisokeria mausteeksi. Nam Herkullista….

PIKKUPULLAT Leikataan, Ohut kansiosa….

Mansikkahilloa Pullan väliin, toiselle puolella vain…..

Mansikkahilloa…

KORISTELU Vinkki….

Laita KERMAVAAHTO Pursotinpussiin&Tylla..

Saat Muotoiltua Kermavaahtoa, Katso kuva

Ihania SYDÄN Mompparelleja löytyi Keittiön kaapista, lisäsin koristeeksi. HYMY

KORISTELU…Sydän mompparellit tai Ei

Valmis LASKIAISPULLA…

HERKUTTELE….Syö

LASKIAISPULLAN voi syödä, eritavoilla….

Minä IRROTAN kansi osan ja nostan täytettä kannelle. Syön ensin Pulla-osan ja lopuksi herkuttelen kansi osan….

Miten sinä SYÖT LASKIAISPULLAN?

NAM HERLULLISTA….

Kansi osa

Kahvin kanssa Herkuttelua….

LASKIAISPULLAT maistuvat myös sellaisenaan

Nam HERKULLISTA….

SÄILYTÄ valmiita LASKIASPULLIA jääkaapissa, Kupu päälle…

Löysin kauppareissulla UUDEN…KÄTEVÄN ja Toimivan Kupu&alustan. SUOSITTELEN

Herkullista ja Reipasta LASKIAISEN AIKAA Kaikille, Lapsille&Aikuisille….

KOTI&RUOKA. SUOSITTU PIKARUOKA…Koti HAMPURILAISET&Hampurilais Ateria… Jauhelihapihvit, Täyte vaihtoehtoja ja Kastikkeita. 11.2.2022. Julkaistu 2018, Grillaus tai Paistaen pannulla….95…40+55 Tykkäystä. Terveellistä KOTIRUOKAA. LIFESTYLEBLOG HXS. HXSTYLE.net

KOTI HAMPURILAINEN 2022

KANSAINVÄLISESTI ja SUOMESSAKIN SUOSITUT HAMPURILAISET…

…LAPSIPERHEET ja NUORET, NUORET AIKUISET

MC DONALD, Disney….HESBURGER

Meidän perheessäkin on Tykätty ja VIERAILTU useamman kerran PIKARUOKA ja HAMPURILAISPAIKOISSA. Ensin kun LAPSET olivat Pieniä käytiin

MC DONALDISSA, josta sai kerättyä Kivoja DISNEY Leluja jne. Satuttiin kerran näkemään myös MC Donalds Hahmoki ihan livenä.

Myöhemmin kun Lapset Kasvoivat SUOSIKKI VAIHTUI…NYT Meidän Perhe käy HESBURGERISSA eli HESESSÄ. Tai oikeastaan nyt jo Lapset, Nuoret käyvät keskenään, Ystävien kanssa. 10 Vuotis SYNTYMÄPÄIVÄ JUHLATKIN järjestettiin kavereille Hesessä, Suosittu ja helppo oli Meille Vanhemmille. Autokaistakin on tullut tutuksi…

ITSE En kyllä erityisemmin TYKKÄÄ HAMPURILAISISTA…

VAIHTOEHTOINA….Söin ensin Kananugetteja ja sitten tuli Ihania TORTILLOITA…ja Nam Herkullset Rasvaiset RANSKANPERUNAT ovat ihania. Itse en käytä Kotona rasvakeitintä tms.

Silloin tällöin SYÖDÄÄN ja VALMISTEATAAN myös PIKARUOKAA….

KOTI HAMPURILAISET VALMISTUS…

GRILLATA, Ulkona GRILLISSÄ….Meillä GRILLATAAN Vapusta jatkuen Kesäkauden

NYT Helmikuussa 2022….PAISTINPANNULLA, Paistaen Sämpylät

KATSO Aiemmat RUOKA ARTIKKELIT…..

SÄMPYLÄT Ostetaan VALMIINA, voi myös Leipoa itse…KAIKKEA Ei tarviste

Perinteisesti Käytetään HAMUPIRLAIS- eli VEHNÄSÄMPYLÖITÄ

ROUHESÄMPYLÄ….Sopii hyvin myös HAMPURILAISIIN. Nam Herkullisia

JAUHELIHAPIHVIT valmistetaan ITSE…

VALMISTA ja PAISTA Jauhelihapihvit Aikaisemmin,

esim. Ed. Iltana, kuten minä

tai PAKASTA

JAUHELIHATAKINA, Perusresepti….

KATSO SUOSITTU Artikkeli JAUHELIHAMUREKE/TAIKINA … sama taikina JAUHELIHAPIHVIT ja LIHAPULLAT

JAUHELIHAPIHVIT Uuniin Paistumaan

PAISTON Jälkeen Valmiita JAUHELIHAPIHVIT kanelliseen vuokaan

JauhelihaPihviä pitää maistaa …NAM

TÄYTTEET…

KASTIKKEET ja LISUKKEET

Osta ja VALMISTELE erillaisia KASVIKSIA, oman maun mukaan

MEILLÄ SUOSIKIT mm.

Salaatti, Kurkku ja Tomaatti, Juusto, Minulla Liäksi ANANAS Renkaat

Kuvat ja info 2018, HAMPURILAISATERIA ….LOHKOPERUNAT myös ITSE VALMISTETTU

SUOSITTUA Pikaruokaa mm. Lapsiperheille. KOTONA VALMISTETUT HAMPURILAISET, ATERIA…Jauhelihapihvit, Kasvikset ja Kastikkeet. LOHKOPERUNAT tai Ranskanperunat Valmiit. OMAT RESEPTIT. 21.9.2018.

KOTI&RUOKA. KOTIRUOKA, GRILLAUS. SUOSITTUA PIKARUOKAA… HAMPURILAISATERIA, JUOMAT. Lapsiperheet, Nuoret… Itse VALMISTETUT HAMPURILAISET: Jauhelihapihvit, kasvikset ja Lohkoperunat …Omat RESEPTIT, VINKIT. SUOSITTU 77…65….30 krt. 21.9.2018. PERHE&Juhlat, Syntymäpäivät. Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net HEINI

HAMPURILAISSÄMPYLÄT….Valmiina Ostetut

HAMPURILAIS ATERIA ja JUOMA

JUOMANA…. Vesi, Maito tai Limsa

KERROSHAMPURILAINEN 2 Jauhelihapihvillä…

KOTI HAMPURILAISET ja

HAMPURILAISATERIAT…. Lisäksi Ranskanperunat Valmiit, Pakaste ja/tai LOHKOPERUNAT Itse Valmsitetut

KERÄÄ ja Varaa kaikki tarvikkeet pöydälle valmiiksi…

VEHNÄSÄMPYLÄT tai Meillä oli ROUHESÄMPYLÖITÄ….

Nokare voita pannulle ja PAISTA Paistinpannulla, Halkaistut HAMPURILAISÄMPYLÄT

VALMIS ITSE VALMISTETTU HAMPURILAINEN, Minun kuvassa 2022

TÄYTÄ ja KOKOA HAMPURILAINEN…

VARAA TARVIKKEITA/HLÖ

LAPSET syövät 1 ja

Aikuislle voi varata, ainakin Miehille 2 Hampurilaista

1 tai 2 Jauhelihapihviä/Hampurilainen

LÄMMITIN Valmiit, itse VALMISTETUT Jauheliha pihvit uunissa, tai vaihtoehto Mikrossa

KASTIKKEET…SUOSIKIT

Jokainen Perhee jäsen Valitsee….

ja Kokoa oman Hampurialaisen

Hampurilaiskastike

Kevyt Kartanokastike

Valkosipulimajoneesi

ENSIN KASTIKETTA lämmitetylle Sämpylälle, minulla Kartanokastike

MUISTA lämmittää myös JAUHELIHAPIHVIT, ennen kokoamista

Salaattia, Tomaatti siivuja ja 2 Jauhelihapihviä….

Toiselle Sämpylän puoliskolle Valkosipulimajoneesia….

MINUN KASTIKE SUOSIKIT

Kaikki Täytteet HAMPURLAISESSA….

SYÖMINEN….Käsissä ja haukkamalla…

VINKIT….Varaksi haarukka, kun täytteitä tippuu ja

Talouspaperia kun roiskeita syömisestä voi myös tulla

NAM HERKULLISTA….Minäkin Tykkään näistä KOTI HAMPURILAISTA.

VALMISTETAAN Kotona silloin tällöin….

Meillä oli nyt HAMPURILAISET…JUOMAT

Ei siis muuta tarvittu tai valmsitettu tällä kertaa.

HAMPURILAISATERIAAN kuuluu vielä ….RANSKALAISET PERUNAT, pakaste ja paistetut KOTIRUOKAA

ja/tai Omat SUOSIKIT LOHKOPERUNAT…KOTIRUOKAA

LOHKOPERUNAT…

KOTIRUOKA. LISUKE. LOHKOPERUNAT….Trendikkäät UUNIBATAATIT 3.3.2017. Katso Info ja kuvat Linkist.

KOTI&RUOKA. UUNIRUOKA. LISUKE, PERUNAT&BATAATIT….. Trendikkäät UUNI BATAATIT &LOHKOPERUNAT &LISUKE DIPPI…Oma Resepti. VALIO Uutuus Bataatit&Kermaviili-Rahka. Suosittu 110…87…33 krt. SUOSIKIT 3.3.2017 Elämäntapa&terveys LIFESTYLE/Elämäntapablogi HXS. HXSTYLE.net

Herkullista ja Terveellistä KOTIRUOKAA, on meidän Perheen VALINTA…

Nyt Meillä Suomessa on Aurinkoista, vähän pakkasta ja lunta…Helmikuu 2022

ULOS, Reippaasti… Kävelylly ja Puuhailemaan Raittiiseen ja Puhtaaseen ilmaan…Sopii myös Meille Astmaatikoille. HYMY

LIFESTYLE/ELÄMÄNTAPA&FASHION/MUOTIBLOG HXS. HXSTYLE.net Heini. TILASTOT 2021… SUOSITUT Artikkelit ja Kuvat Instagram…. THANKFUL, Kaunis KIITOS Ystävät Suomessa ja ympäri Maailmaa/Around World. 38.084 krt/Vuosi. Joulukuu 4353 krt…Uusi JUOMA&MuotiStyle … Omat Suosikit&Ajatukset. 2. – 3.1.2022.

Olen MUOTI&Elämäntapa/tyyli BLOGGAAJA….

Olen Innostunut ja INSPIRE ME…Uusista asioista ja Uutuuksista Suomessa ja Maailmassa

…KULTTUURI, Uusi ja Historia, Klassikot ovat lähellä minun Sydäntä

ELOKUVAT, MUSIIKKI, TAIDE&MUSEOT EI nyt Korona aikana….VOGUE FASHION NEWS&TRENDS, KOTIRUOKA&Leivonta, Arki ja Juhla aika….SISUSTUS, Kukat&Kynttilät, Muoti ja Matkailu mm.

Happy NEW YEAR 2022….Enjoy HOLIDAYS….

Around World My Friends, I am Thanful, RECPECT.

BLOGI TILASTOJEN AIKA

VUOSI vaihtui 2021…..2022

Vuosi 2021….38.084 krt/Vuosi

Vuosi 2020….36.000

SUOSITUT ARTIKKELIT…

  1. HYMYILEVÄ MIES Elokuva arvostelu 2016…… 938 krt

Disney FROZEN elokuva v. 2013…..394 krt

VAIN ELÄMÄÄ 12. …257 krt

Perinteinen LIHAMUREKE…Jauhelihataikina 654 krt

Vanha kuva, Katso myös Uudemmat….

LEIVONTA, JOULUHALKO. Unelmatorttukakku…503 krt…Uusi kuva 2020, Vanha 2018

LEIVONTA. Tre dikäs….VOILEIPÄ-KÄÄRETORTTUKAKKU….390 krt

Uusi…JÄLKIRUOKA. LUUMUKANELI TIRAMISU vm. 2016….389 krt

Täyteyt PAPRIKAT…284 krt

JUOMAT, SMOOTHIET Banaani ja Mansikka Omat SUOSIKIT….230 krt

VOGUE December SJP, Sarah Jessica Parker 2021….276 likes…. January 2022..192 likes..

KIRJALLISUUS, ELOKUVAT, MUSIIKKI, Englannin Royal Family, Suomen Itsenäisyyspäivä….

Minun Muoti&Koti

INSTAGRAM Max….3770 Kävijät/kk

TOP PHOTOS…

INSTAGRAM 548 Likes, THANKS….

Anna Wintour 2021 USA VOGUE….522 Likes.

Olivia PALERMO Fashion, Beauty&lIFESTYLE….372 Likes, THANKS.

FASHION/Muoti Style Uusi Vuosi 2020…505 Tykkäystä, KIITOS

TV Nelonen Vain Elämää Kausi 12, 2021….Instagram 348 Tykkäystä

YLE TV1 Suomen Itsenäisyyspäivä 6.12. 2021 Presidentti Sauli Niinistö ja Rpuva Jenni Haukio….329 Tykkäystä

INSTAGRAM 303 Tykkäystä……Kahvikuppi&kynnet Suosittija

Nahkahame ja Housut 155 Tykkäystä…

INSTAGRAM Kirja MARIMEKKO … 115 Tykkäystä….

MUOTI Bootsit 115 Tykkäystä…..

Instagram 86 Tykkäystä….

Instagram 84 Tykkäystä, KIITOS

SYKSY/TALVI MUOTI Nahkahousut 2021…

Instagram 156 Tykkäystä, KIITOS

PUUTARHA, PARVEKE Kukat&Kynttilät….

Instagram 142 Tykkäystä….

JOULUKUU 2021 Suositit Kuvat INSTAGRAM….KIITOS

Vuosi 2021….

SUOSITUT Kuukaudet Marras ja Joulukuu ja Kevät mm.

Joulukuu ….4353

Marraskuu….3662

Tammikuu 2021…2868

KÄVIJÄT BLOGISSA

TOP2 SUOMI ja USA, Ympäri Maailmaa….

SUOSITUT AIHEET…

JOULUKUU…

Leivonnaiset Joulutortut, Perinteinen Jouluruoka, Jälkiruoka, Kakut, Joulupiariit….

YLEISESTI…..KULTTUURI, Musiikki, elokuvat, Tv… Historia HYMEILEVÄ MIES ja Disney

MATKAILU, Kulttuuri Porvoo

****

VIIMEISIMMÄT Suositut…..RUOKA ….Kanttarellikastike 340, Nopea Kanakastike …334

LEIVONTA….Vuoka, pataleipä….166 ja Peltimustikkaipiirakka…166

UUSI SHAMPNJAcav, AJPISSA Jääkaappiin kylmenemään….

UUSI VUOSI 2022….

Kävin myös ALKOSSA ennen Joulua ja JUHLA AIKAA ajoissa, Asiantunteva Työnntekijä SUOSITTELI ja Esitteli vaihtoehtoja…Otin tämän itselle ja Toisen erilaisen Lahjaksi. SUOSITTELEN. HYMY

Uusi El MIRACLE…

Cava puolikuivaKuohuviini ja Shampanja, ESPANJA

Tykkäsin….SUOSITTELEN

Herkulliset Savulohi, Ruisleivät…..sopivaa suolapalaa Shampanjan kanssaesim.

Illalla kaadoin hyvin jäähtynyttä Shampanjaa Laseihin….

Ensin Maku tuntuiliian kuivlta…muutaman lasillisen jälkeen Maku oli OK. Shampanjaa jäi vielä, seuraavallekkin päivälle. HYMH

KIPPIS Uudelle Vuodelle 2022….

Nam Herkullista….SUOSITTELEN

Olen LOMALLA vielä tämän Viikon….

joten lisään muutaman kuvan huomenna Uusi Vuosi MUOTI&STYLE.

Nähdään….HYMY