On koti keittiössä ja Ruan valmistuksessa, hyvin monipuolinen ja suosittu raaka-aine. Jauhelihasta voi valmista erilaisia Arki ja juhlaruoka, sopii myös Grillattavaksi. Esim. MAKAROONILAATIKKO, Kaalilaatikko, Jauhelihakastike, Jauheliha-kasvisrisottoon, Tortilloiden täytteeksi ja LIHMUREKKEEKSI, joka sopii myös Juhlapöytään.
PERHEEN SUOSIKKI RUOKIA…
JAUHELIHAPIHVIT Tai JAUHELIHAPULLAT
RESEPTI
N. 1 kg KOTIMAISTA, Suomalaista jauhelihaa, sika-nauta
Kuori ja pilko sipuli, minulla,oli 1 iso sipuli. Sipuli on terveellistä ja minä tykkään. PILKO Sipulileiikkurilla tai leikkaa Veitsellä, kuten minä tein tällä kerralla.
Minä Tykkään valmistaa erilaisia taikinoita KÄSIN, tein tämänkin JAUHELIHATAIKINAN KÄSIN SEKOITTAEN.
HUOLEHDI HYGIENIASTA Keittiössä PESE KÄDET, siisti ja siivoa Keittiö, myös Kokkailun aikana…ja Korjaa AINA omat JÄLKESI Keittiössä ja KODISSA.
SEKOITA jauhelihataikina hyvin sekaisin.
VALMIS JAUHELIHATAIKINA
MUOTOILE KÄSISSÄ JAUHELIHA pihveiksi, kuten minä Tai LIHAPULLIKSI, tein muutaman malliksi. Lihapullat ovat, Pienempiä ja lyhempi paisto aika myös.
ARVIOI ja ota käteen Jauhelihataikina möykky…Taputtele ja muotoile taikinaa, KÄSIEN Välissä. JOS taikina tarttuu Käsiin, kastele käsiä.
YRITÄ valmistaa samankokoisia Jauhelihapihvejä, helpompi myös paistamsessa kun on sama aika kaikilla. HARJOITUS tekee mestarin, jotkut käyttävät myös muotteja, ei tarvitse…
VALMIIT Jauhelihapihvit Paistettavaksi…
VINKKI…
JAUHELIHATAIKINAA kannattaa valmistaa suurempi annos kerralla, OSAN jauhelihapihveistä tai Lihapullista voi myös pakastaa.
JAUHELIHAPIHVIT tai LIHAPULLAT ovat herkullisia myös Kylmiltään, Suolapalana…
TAI muotoile pienemmiksi ja pyöreiksi LIHAPULLIKSI…
PAISTA 250 – 300 C 20 – 25 min
VAHDI. KÄÄNNÄ puolivälissä paistoa….
VALMIIT JAUHELIHA PIHVIT ja muutama Lihapulla…NAM…HERKULLISIA
NAM HERKULLISIA…Minun Suosikki perunoita nämä UUSIMMAT Lohkoperunat, Muussi ja Ranskanperunat. PERHESSÄ toiset eivät tykkää Lohkoperunoista siksi valmistin myös Keitettyjä, perunoita. Sinun SUOSIKIT?
Minun HERKULLINEN ARKI RUOKA ANNOS…
MEIDÄN PERHESSÄ SYÖDÄÄN 2 PÄIVÄÄ samaa Ruokaa ja vaihdetaan sitten, valmistetaan jotain muuta TERVEELLISTÄ KOTIRUOKAA.
Jokainen Perheenjäsen saa Kertoa ja esittää omia toivomuksia, LEMPI ja SUOSIKKIRUOKA… MAKUASIAT VAIHTELEVAT
KAIKKI PERHEENJÄSENET myös KokKkilevat KEITTIÖSSÄ ja toimivat, osallistuvat Kotona mysö KOTIHOMMIIN näin Tasa-arvon aikana .
Välillä syödään myös VALMISRUOKAA kueten esim, Pizzaa, Ranskalaisia jne. TAI haetaan Kebabbia, Pizzaa tai käydään Syömässä Ravintolassa, ulkona.
EI Tarvitse AINA itse kokkailla…Eikä Syödä Terveellisesti
VALITETTAVASTI Salaatti puuttuu, kun kasvikset menevät nopeasti pilallle kotona säilyttäessä. LISÄKSI Kotimaisia kasviksia on vähemmän tarjolla SYKSY-TALVI AIKAN, eivätkä ulkomaiset kasvikset maistu yhtä hyvältä minun mielestä.
MAKU ASIOITA….
PYHÄPÄIVÄN KUNNIAKSI lisään vielä ….AJANKOHTAISEN JÄLKKÄRIN
KATSO Lisää Kuvia ja Infoa, olin Paikanpäällä kuvaamassa ja nauttimassa, Ainutkertaisesta ja erilaisesta ELOKUVASTA.
KATSO Myös aiempia… ELOKUVA VINKKEJÄ&ARVOSTELUJA;
Elokuvat, Musiikki, Kirjat, Näyttelyt ja Messut jne…
TEEN joka kuukausi Uuden TOP10, ENSI-ILLAT, Tulevaa suosikit ja vinkit…ELOKUVA ARVOSTELUJA silloin tällöin, Nyt Syksy ja talviamikaan ahkerammin kuin Kesä aikaan.
TULPPAANI KUUME elokuva ARVOSTELU
Syyskuu 2017
ARVOSTELU…REVENANT 2016, OSCAR Voittaja NÄYTTELIJÄ Leonar Di Caprio.
On myös 1. Minun SUOSIKKI NÄYTTELIJÄ. Taitava, lahjakas ja komea, Olen Katsonut monia myös hänen Elokuviaan.
SEURAAN KULTTUURI UUTISIA, TRENDEJÄ….Suomessa ja Maailmalla.
Nautin, Tykkään ja Viihdyn KULTTUURIN parissa. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
SUOMI 100 JUHLAVUOSI…
SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI 1917 – 2017
SUOMEN HISTORIAA. KULTTUURIA. KLASSIKKO
Suomen Televisioissa on ESITETTY aina… ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12.
TUNTEMATON SOTILAS ELOKUVAT…
Vm. 1954 Ohjaus Edvin Laine
Vm. 1985 Ohjaus Rauni Molberg
UUSIN vm. 2017 Ohjaus Aku LOUHIMIES
KIRJALLISUUS, KIRJA KLASSIKKO
Myös VÄINÖ LINNAN SotaRomaani, kuvaa jatkosodan
Konekiväärikomppanjan elämää,
VÄINÖ LINNA; TUNTEMATON SOTILAS…
SUOMALAINEN KLASSIKKO v.1954
WSOY, 3. JOULUKUUTA 1954
Sivumäärä 477
KLASSIKKO KIRJA on Meille SUOMALAISILLE Tuttu, jo koulu-ajoilta. Minäkin olen kirja klassikon lukenut ja katsonut elokuvan useita kertoja. Kirja on myös monessa kotikirjastossa, esim. Minun Lapsuudenkodissa oli. ARVOSTAN SUOMEN VETERAANEJA, he taistelivat ja puolistivat SUOMEA, ITSENÄISYYTTÄ.
OLEN KIINNOSTUNUT SUOMEN HISTORIASTA ja KULTTUURISTA.
Minun SUKULAINEN Äidin Siskon mies oli SOTAVETERAANI, joka loukkantui jalkaansa sodassa. Kävimme Lapsuudessa, Sotaveteraanien mökillä silloin tällöin. Kumpakin Täti sekä hänen miehensä ovat jo kuolleet. MUISTOT elävät ikuisesti.
IHAN PAKKO on katsoa myös tämä…Louhimiehen UUSIN Tuntematon sotilas.
ENSI-ILTA 27.10.2017…
TUNTEMATON SOTILAS
OHJAUS: Aku Louhimäki
PÄÄOSISSA: Eero Aho, Jussi Vatanen, Johannes Holopainen, Aku Hirviniemi, Samuli Vauramo, Hannes Suominen, Joonas Saartamo, Arttu Kapulainen, Andre Alein, Juho Miloff, Matti Ristinen, Paula Vesala.
KESTO: 3 tuntia
IKÄRAJA: 16
UUTTA HELSINKI…TUNTEMATON SOTILAS VÄLIAJALLISET NÄYTÖKSET… Eväät ja Väiliajalla Kahvi ja Pulla
KESTO 3 tuntia 30 min
TUNTEMATON SOTILAS Elokuva traileri…
ENSI-ILTA VIIKONLOPPUNA (3 pv)
Tuntematon Sotilas, KATSOJIA yli 122.000
13.11.2017…. KATSOJIA yli 500.000
KATSO minun ARVOSTELU ELOKUVASTA 13.11.2017
SUOMEN HISTORIA PARAS… KATSOJA LUVUT.
Vain 007 Spectre, 2015 ja STAR WARS:Awekens 2015 ovat olleet Suosituimpia.
ENNAKKOMYYNNISSÄ…
Me Kaikki STAR WARS elokuvien YSTÄVÄT …
odotamme jo ENSI-ILTAA 13.12.2017
STAR WARS…LAST JEDI
AJANKOHTAISTA…
EI FINKINOSSA…
YÖSYÖTTÖ…ENSI-ILTA 6.10.2017
elokuva on ollut Suosittu ja MENESTYS ELOKUVA
Kotimaassa ja MAAILMALLA…
SUOMESSA elokuvan on Katsonut jo yli 100.00 Hlöä
VOITTI NEW YORKISSA, PARHAAN ELOKUVAN PALKINNON,
BEST NORDIC FEATURE 2017.
PERUSTUU samannimisee, Eve Hietamiehen Romaanin v. 2010.
OHJAUS: MARJA PYYKKÖ
Pääosissa: Petteri Summanen (kuvassa), Marja Salo ja Ria Kataja
Tuottaja:Markus Selin
NYT NÄYTÖKSISSÄ…
IHAN PAKKO Katsoa, tämäkin Uusin versio…
TUNTEMATTOMASTA SOTILAASTA v. 2017.
SUOMEN EUROVIISUVOITTAJAT ja EDUSTAJA 2015
KURIKAN NIMIPÄIVÄT (2009-2016 PunkRock)
TOKASIKAJUTTU Dokumentti Elokuva ENSI-ILTA 13.10.2017
Minä olen Seurannut EUROVIISUJA Lapsuudesta alkaen ja
NÄHNYT LIVENÄ KURIKAN NIMIPÄIVÄT.
GEOSTROM 20.10. ENSI-ILTA
Toiminta, Sci-fi ja Jännitys elokuva.
KATSOTTU TOP10… USA 3. Ja Suomessa 6.
ENSI-ILLAT…
10.11.2017 A BAD MOMS CHRISTMAS…
KOMEDIA Elokuva
Näyttelijät; MILA KUNIS, SUSAN SARANDON…
3.11.
PARIISI SAA ODOTTAA
THOR, Ragnarock
GODS OWN CONTRY
Ohjaaja-Käsikirjoittaja Francis Lee, PALKITTU Draama elokuva?
5.11.
PREDATOR
ARNOLD Scwarzenegger…Toiminta elokuva. Olen katsonut aiemmin useita Toiminta elokuvia mm. Arnold Scwazerneggerin, Stallone, Segal jne…Omassa lajissaa ihan Katsottavia elokuvia, silloin tällöin.
7.11.
MYSTEERI NÄYTÖS
KIEHTOVA ajatus, mennä elokuviin mutta Ei tiedä mitä?
PITÄISI kyllä joku kerta itsekkin kokeilla, miltä tuntuu ja tykkääkö Elokuvasta…
AVICII – TRUE STORIES
KANSAINVÄLINEN MUUSIKKO, DJ….Aina kiinnostaa, Elämänkerta, Mudiikki ja Mitä on tapahtunut?
10.11….
PADDINGTON 2…ENSI-ILTA 10.11.
PERHE ja lasten elokuva. NÄYTELTY versio, Ei piirrosanimaatio.
KARHUHERRA BADDINGTON, PADDINGTON BEAR
BRITTILÄINEN KLASSIKKO HAHMO,
SATU, KIRJA, ELOKUVA KLASSIKKO…
KANSAINVÄLISESTI levinnyt ja Suosittu hahmo, käännetty mm. 40 kielelle. Televisiosarja, aiempi elokuva 2014 jne.
Michael Bondin luoma ja Peggy Fortnumin piirtämä,
Ihmismäinen Karhuhahmo vm. 1958. MINÄKIN olen aiemmin lukenut kirjoja ja katsonut TV-sarjaa. Taitaa löytyä ainakin yksi kirjakin, Kotikirjastosta.
ENSI-ILTA 10.11. HOME AGAIN…
REESE WHITHERSPOON on yksi minun USA, Lahjakas, taitava Suosikki Näyttelijätär. Olen katsonut monia hänen, elokuviaan myös.
KOMEDIA, DRAAMA, ROMANTIIKKA elokuvat ovat 1.Minun SUOSIKKI elokuva lajeja. Natin ja tykkään Komedioista ja huumorista, EI koskaan liikaa Arki Elämässä.
IHANA JA NAUTINNOLLISTA KATSOA
KO. LAJIN ELOKUVIA AINA, kotona tai Elokuvissa.
Yleisesti myös Meidän NAISTEN&Tyttöjen SUOSIKKI ELOKUVIA.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
TOP10 SUOMI
Tuntematon Sotilas
Yösyöttö
My Little Pony elokuva
Blade Runner 2049
Happy Death Day
Geostorm
Ikitie
LEGO Ninja
Napapiirin Sankarit 3
Lumiukko
TOP10 USA
Jigsaw
Tyler Perrys Boo2
Geostorm
Happy Death Day
Blade Runner 2049
Thank You fir Your Service
Only the Brave
The Forgeins
Suburbicon
It
TULEVAA…
RAKASTAN, NAUTIN ja VIIHDYN
ELOKUVIEN MAAILMASSA…HYMY
Olen katsonut Runsaati elokuvia SUOMALAISIA ja MAAILMAN Elokuvia, koska olen Ihastunut ELOKUVA MAAILMAAN jo Lapsuudessa. Me käytiin elokuvissa, Perheen, Äidin ja Kavereiden kanssa yhdessä…Monia Ihania muistoja ja tapahtumia.
Seuraavksi, Katsottiin Kaikki Elokuvat Telkasta, TV silloin vain 4 kanavaa Suomen TV. Aika muuttui ja ELOKUVA VUOKRAUS yleistyi, KOTIIN hankittiin Ensin UUTTA ja NYKYAIKAISTA TEKNIIKKAA… VHS, DVD ja nyt jo BLURAY ja Yleistyivät myös KOTIELOKUVATEATTERIT, laitteet ja huoneet…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
KATSOMAAN ELOKUVIA…
ELOKUVIEN katselu sopii Kaiken ikäisille Ihmisille, Lapsista Vanhuksiin.
SUOSITTELEN myös Katsomaan ERILAISIA, ERI LAJIN ELOKUVIA…
Katso Naisten&Tyttöjen, Lasten ja Perhe elokuvia…Katso myös Seikkailu, toiminta, Sci-fi ja Sotaelokuvia, joista Pojat ja Miehet tykkäävät.
KULTTUURI, Elokuvat, Kirja ja Musiikki KERTOVAT Myös IHMISESTÄ, maku asioista, mieltymyksistä ja Persoonasta, Yksilöstä minkälainen IHMINEN ON?
Seuraavaksi vielä BLOGIN tämän viikonlopuksi, RUOKAVINKKI.
Mitä…Viikossa? MESSUKESKUKSESSA RAVINTOLA MAAILMASSA
IHANA FRESITA CORNER vaihtunut…
CAFE STORYTELL…
Katselin yläkerrasta, en kävellyt RAVINTOLA MAAILMAN kautta, messuille.
MESSUILLE En kävellyt Sisäänkäynnistä päin, kuten kuvat on otettu vaan menin VIINI&RUOKA Mesuille suoraan Kirjamessuilta, siis 1 kerroksesta 2. Kerrokseen…
FAZER RAVINTOLA on lähellä 2. Viini ja Ruoka Sisäänkäyntiä…
EPOQ KEITTIÖTIIMI KOKKAUSNÄTÖKSET…
Pe 27.10.2017 Ei mitään mielenkiintoista katsottavaa 14 jälkeen….
Paitsi VIINI-LEHTI Rakkaudesta Hyvään Viiniin ja Ruokaan, oliko tämä Näytekeittiössä vai erillisessä tilassa?
INFO oli huono, en löytänyt?
Viime vuonna 2016, oli Luento ja maistiaiset Näytöskeittiössä,
josta tykkäsin. KATSO…Artikkelissa oleva linkki, HYMY
Olen Enemmän Siiderin, Lonkeron, Hyvän Viinin ja Shampanjan Ystävä. HARVEMMIN Nautin Punaviinistä, Liha Ruan kanssa.
MITKÄ ovat Sinun SUOSIKKI JUOMIA?
EKAKSI menin… VIINI ja VIINKELLARIIN
Runsaasti erilaisia Viinejä tarjolla, esillä.
Näyttävä ja Viihtysä MESSU-OSASTO…
lähellä Viini ja ruokalipuke ostopaikkaa…
Lasillinen Esittelijän SUOSITTELEMAA viiniä…
SCHOLSS GOBELSBURG,
Gruner Veltliner STEINSETZ …
v. 2015…Kypsä Hedelmäinen ja Mausteinen maku
VALKOVIINI, Itävalta
Maistoin, Eka lasillisen TYKKÄSIN.
ETSIN KATSEELLA ja KÄVELIN lähellä oleville penkeille, joissa oli myös muita ihmisiä istumassa. Olin Kävellyt ja ollut Liikkeellä jo aamusta -alkaen, pääsin ISTUMAAN. Syntyi helposti keskustelua…Meidän Viinien Ystävien kanssa, Vanhempi Mukava Hesalainen Nainen, joka oli kadottanut Ystävätterensä, Eka kerran Viini ja Ruoka Osastolla. Ostaa myös kotiin Viiniä ja ottaa muutaman Laisilllisen, joka on riittävää, kuten minäkin tykkään Maistella, Juoda ja Nauttia esim. Viikonlopuisin. ..hän antoi myös vinkin hae ja ota esite Viinistä, jota maistelet. Maistelin ja nautin Eka Viini Lasillisen ja Tykkösin. Kiitin seurasta ja lähdin etednpäin katselemaan ja tutkimaan Viini ja Ruoka Messuja. Otin myös esitteen mukaan ohimennessäni.
MAISTELEMAANI VIINIÄ….Ei ollut VIINIKELLARIN esitteessä,
katsoin Verkkosivuilta.
ESPANJALAISTA Viiniä…
MARANI, Sartori Pullo keskellä kuvassa.
MAISTOIN, En tykännyt.
KUOHUVIINI…Do CAVA, ESPANJA
OODI VAPAUDELLE,
Jaume Serta Macabeo, Parellada Xarel.lo
HEDELMÄINEN, Puolikuiva.
TARJA Niskasen suunnittelema etiketti. KIVA ja NÄyttävä etuketti, houkutteli maistamaan.
Noutopöytään ja Salaatin seuraksi.
MAISTOIN, TYKKÄSIN
2.MAISTELU sama paikka, eri esittelijä
Ruusu etiketti? Pitää tarkastaa nimi Alkossa käydessäni.
EPÄASIALLISTA KÄYTÖSTÄ ja Huonoa palvelua, Vanhempi mies.
EI hyvä Maistelu tai Messu kokemus.
NOREX
ISO Näyttävä, KIVA ja neliskulmainen Näyttely-osasto.
RUNSAASTI erilaisia Viinejä, puna ja valkoviini jne…
PYYSIN ystävälliseltä ja kivalta Nuorelta mieheltä, Messu Esittelijältä.
Juttelun jälkeen huomaisin oli Palveluhaluinen ja ystävällinen.
Viiniä tai KUOHUVIINIÄ… mitä Suosittelee?
TOSTI BUTTERFLY
Demi-Sec
KUOHUVIINI, SHAMPANJA
Puolikuiva, Italia.
NOREX on Espoolainen Maahantuoja yritys, Perustettu v. 1981.
Messu esittelijä ehti juttelemaan pienEN hetken kanssani, vaikka osastolla oli Perjantai iltana porukkaa, Meitä muitakin Viinin Ystäviä, Miehiä ja Naisia oli liikkeellä runsaasti. Useampi Messu-osasto johon, Messu vieraat jakaantuivat Syömäänja Miastelemaan Juomia mahtui hyvin kävelemään ja katselemaan. ISTUMAPAIKKOA oli vähän, maistelujen yhteydessä…Ruoka paikkojen vieressä, muutamia paikkoja oli.
NOREX…FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA.
MAISTOIN….TYKKÄSIN.
SUOSITTELEN ja Ostan kotiin myös.
VIIKON VIINI SUOSITUS…Löytyi verkkosivuilta
Olen myös Juonut Valkoviiniä, kuvassa Jalanjälki etiketti. Suosittelen.
DECANTER Oy, Finland ltd
Viinitarvikkeet… 2 myymälää ja Verkkokauppa
VIIMEINEN JUOMA Lipuke…
HERKUTTELU, Nautiskelu ja Maistelu…
REIPAS ja Ystävällinen Esittelijä Nuori Nainen Suositteli
ENSIN Haistamaan ja Maistamaan….
CHOCOLATE in BOTTLE
KUOHUVIINI, SHAMPANJA…Ranska.
Makea, pähkinäinen ja suklainen… HERKUTTELU JUOMA… Nam
NAM Herkullista…makeaa, Suklaista…. Meidän NAISTEN JUOMAA
YLEISESTI Me Naiset tykkäämme makeista juomista
esim. Likööreistä, SHAMPANJOISTA JA VIINEISTÄ…
Ihana, viihtyisä ja KODIKAS MESSU-OSASTO…
Pöytä ja tuoli ryhmät, houkuttelivat istumaan. MYÖS minä istahdin nautiskelmaan Viini Maistelu Ilmapiiristä ja Kivasta tunnelmasta, Perjantai iltana…Syntyi myös vapaata Keskustelua muiden Viinin maistelijoiden kanssa, missä olivat käyneet ja mistä tykäneet jne. Pariskunta ja naisia paikalla…
TYKKÄSIN&Nautin…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
ESITTEITÄ ja Mainoksia, joita otin mukaan
VIINI ja RUOKA MESSUILTA…
VIINISTÄ VIINIIN ….Parhaat UUDET VIINIT 2018, ilmestyy joka vuosi.
MINÄ OSTIN 2017, joka on vieläkin lukematta. Koska löydän Uusia Vinekkejä ja ideoita myös Verkkosivuilta, Lehdistä ja TV-ohjelmista, joita INNOSTUN silloin tällöin Maistelamaan uusia ja Ostamaan vanhoja hyviä Juomia. ESIM. Juhlapyhinä, en joka viikonloppu.
Muistutus vielä minun 1. SUOSIKKI KUOHUVIINI on…Useita SUOSIKKI JUOMIA, Tykkään vaihdella ja SEURAAN, UUTUUKSIA&TRENDEJÄ…
FRESITA Klassic… tai Uusi JOULU 2017 Maku tulee myyntiin,
jota maistelin&Nautin&Tykkäsin….I Love Me mesuilla,
FRESITA CORNERISSA.
Mielenkiintoiset, Kivat ja IHANAT kaikki 3 MESSUA…
Aikaa meni Messuilla monta tuntia, aika meni äkkiä kun oli kiinnostavaa, Katseltavaa, tutkittavaa ja kuuntelemista ja maistelemista.
Olin KIRJAMESSUILLA 14 – 17 ja noin 17- 19.30 VIINI ja RUOKA MESSUILLA.
PÄÄTIN että, NYT Kuvasin vähemmän, Nautin enemmän MESSUJEN Ainutlaatuisesta, Rennosta ja ihanasta tunnelmasta. Viinin ja Ruan Ystäviäkin, on erilaisia, Miehiä ja Naisia, eri-ikäsiä ja näköisiä. Huomasin, kun katselin Ihmisiä ja ympärilleni kierrellessä ja maistellessa juomia.
Keskityin Katselemaan, tutustumaan ja tutkimaan MESSU OSASTOJA ja tapahtumia, KOKKAUSNÄYTÖKSIÄ, joita Ei tänä vuonna sattunut Perjantaina ja JUOMIIN…
OSTIN 5 kpl JUOMA LIPUKKEITA, joilla sai 5 lasillista tai vöhemmän, Viiniä tai Kuohuviiniä
…Ihan riittävä määrä, Viinien MAISTELUUN.
TYYTYVÄISENÄ JA ONNELLISENA Kiitin Mukavasta Seurasta, Viimeeksi Pariskuntaa, jotka vitsailivat on vielä monta Viihtyisän ja Kodikkaan VIIMEISEN, Messu-osaston Viiniä maistelematta Kello oli jo yli 19.30 Enkä halunnut jäädä Loppu ruuhkaan. …Katso kuvat, Runsaasti erilaisia viinejä. Lähdin Viimeisen lasillisen jälkeen, kun vielä hain pöytään unohtamani lasin… PALAUTIN sen ja lipukken sain 5 € takaisin, Pantin.
LÄHDIN lasin palauttamisen jälkeen siis, kohti Vaatesäilytystä ja uloskäyntiä, ja poistuin Messuilta.
MESSUT Avoinna 10 – 20.00
KATSO myös KIRJALLISUUS… Kirjakauppa TOP10, Musiikki ja Elokuvat…
KAUNIS KIITOS BLOGINI Lukijat, Kävijät&Seuraajat…Arvostan&Tykkään. HYMY
LOKAKUUSSA 1071 NÄYTTÖKERTAA…763 KÄVIJÄÄ
MESSU ARTIKKELIT KIINNOSTVAT Myös….
1/3 KIRJAMESSUT, VIINI ja RUOKA MESSUT
48 Näyttökertaa…39 VIerailijaa
2/3 KIRJAMESSUT…87 Näyttökertaa….35 Vierilijaa
3/3 Lisään tähän huomenna… 25 Näyttökertaa ja 23 Vierailijaa
RUOKAILUN ja MESSU INFON Tutkimisen jälkeen lähdin, katselemaan, tustumaan ja Tutkimaan Mitä kaikkea KIRJAMESSUILLA 2017, tänä vuonna on tarjolla ja esillä.
2. KERROKSEN kautta, portaita alas…
KIRJAMESSU ALUEELLE
Messu tyyliä 2017, MESSU INFO Lehtinen, oli kätevä käyttää kun etsi paikkoja, minne mennä
RAVINTOLA MAAILMA…
Perjantai Messupäivä oli runsaasti Messukävijöitä liikkeellä, Messuilla kuitenkin pääsi hyvin liikkumaan ja näkemään mitä halusi katsella ja tutkia tarkemmin .
KATSO 1/3 KIRJAMESSUT 2017…Arkistosta löytyy myös Messut 2016, Eka kerta
BLOGINI lukijat Seuraajat ja Kävijät, Tiedän että TEITÄ on siellä.
2/3KIRJAMESSUT Artikkeli…..
87 Näyttökertaa ja 35 Vierailijaa
1007 NÄYTTÖKERTAA….763 VIERAILIJAA
Hienoa, Arvostan Tuhat Rikkoutui…
ALOITIN KIRJAMESSUT….
RAVINTOLAMAAILMAN läpi kävellen ja kuvaten.
TAKAUMA …jäi heti sissänkäynnin viereen lähellä, Pohjoista sisäänkäyntiä
POSTIMERKIT ja ANTIKVARIAATIT…
MIKA VALTARI
15 – 15.30
SELKOKIRJAN KANSSA
Kirjailija Eppu Nuotio, Selkokirjakummi ja 2 muuta. OHJELMAN mukaan Tuomas Kyrö, ei kuvassa.
EINO LEINO
15 – 15.30
Ida Suolahti, YHTEISET SOTAVANGIT
– Suomen ja Saksan Vankilaluovutukset
Haastattelijana toimittaja, Ohjelman mukaan Anna Kortelainen, Ei kuvassa.
KIRJA KAHVILA…
15 – 15.30
LASSE J. LAINE Suomen Linnut, Harrastajan Opas
Haastattelija Juha Roiha.
Ehdin kuunnella haasatttelun loppua, mielenkiintoista Linnut, eläimet ja luonto aina kiinnostaa. Muitakin Meitä Eläinten ystäviä oli paikalla. Tykkäsin ja SUOSITTELEN
ALEKSIS KIVI…
15 – 15.30
Rosa Liksom, EVERSTINA haastattelu oli juuri loppumassa kun, saavuin paikalle.
15.30 – 16.00
PAKOLAISUUS ENNEN JA NYT…
Baba Lybeckin kanssa Keskustelemassa olivat, Kirjailija Sofia Oksanen, monikulttuurisuuden asiantuntija Kadar Kelle ja Amnestyn pakolaisasiantuntija Kaisa Väkiparta.
Mielenkiintoinen keskustelu Pakolaisuudesta, eri puolita tarkasteltuna. Paljon on muutunut vuosikymmenien aikana, myös Pakolaismäärät Suomeen ovat kasvaneet ja tuoneet uusia haasteita ja ongelmia Yhteiskunnan ratkottavaksi.
KESKUSTELU kesti n. 25 min, kuuntelin ja seisoin paikoillani suurimman osan ajasta. Lopussa katselin viereisen Upean ja Näyttävän Valokuva Näyttelyn ja vastapäätä myös Näyttäviä kukkaastelmia ja kiirehdin seuraavaan paikkaan…
PEKKA LUUKKOLA… VALOKUVA JUHLANÄYTTELY
Upeita, Tyylikkäitä ja Näyttäviä Valokuvia Suomalaisesta luonnosta, kaupunki elämästä jne…Juttelin Jukka Luukkolan kanssa, kun oli itse esittelemässä Juhlanäyttelyä. Minulle ennestään tuntematon valokuvaaja.
Pitkä ura takana ja pitänyt monia näyttelyitä. Ihailin Tumman valokuvan, Tuli ja valon käyttöä. Jukka innostuikin kertomaan, miten on kuvat ottanut. ERITTÄIN mielenkiintoista ja avartavaa, näin harrastaja valokuvaajalle.
SUOSITTELEN tutustumaan
PEKKA LUUKKOLAN JUHLANÄTTELY on …
SUOMI 100 tapahtumia
KATRI VALA…
16 – 16.30
Tänne oli kiirehdittävä ALEKSI KIVI Areenalta ja AJANKOHTAISESTA
HYVÄ ja SYVÄ ELÄMÄ, syntyy suhteesta itseensä ja toisiinsa, Maaret vastaili ja Satu-Maria kyseli. ELÄMÄSSÄ ja Kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa, Miten Tulet nähdyksi ja toisaalta Mitä itse näet? Tärkeä keskittyä Hetkeen ja kaikki Aistit avoimena, ilman esim. tekniikkaa ja kännyköitä. Ole Lempeä itsellesi, ole keskeneräinen ja inhimillinen, hyväksyt ja osaat kohdata Aidosti, myös toisten ihmisten keskseneräisyyden, erilaisuuden. Tärkeä omassa Arkielämässä Hyväksyä itsensä ja aidosti kohdata, tulla toimeen myös toisten kanssaihmisten kanassa.
Hyvä Kohtaaminen…Uskalla olla Aito, IHMINEN
ERITTÄIN TÄRKEÄ ja kiinnostava Luento, Arki Elämästä ja Kohtaamisesta, hyväksymisetä toisten ja kanssa Ihmisten erilaisuus,
olla SUVAITSEVAINEN AITO, IHMINEN… HYMY
Tykkäsin ja SUOSITTELEN
Runsaasti eri-ikäsiä naisia yleisön ja Meidän kiinnostuneiden Messukävijöiden joukossa. Kaikki eivät valitettavsti päässeet tai mahtuneet istumaan, alue oli pieni.
MAARET KALLIO s.1977 on Psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, tietokirjailija ja työnohjaaja. Toiminut Väestöliitossa 2006-2015, yksityisyrityksess v.2015-.
TV-OHJELMIST TUTTU;
Ensitreffit Alttarilla, Kielletty Rakkaus, Yhden illan juttu.
Lisäksi Koluministina ja Bloggarina Hesarissa, HS, Lujasti pehmeä ja Väestöliitossa.
Minä&Maaret Kallio
Olen kiinnostunut IHMISESTÄ, Psykologiasta, Psykoterapiasta tms ja olen tutustunut useaan Suomalaiseen Psykologiin, Terapeutteihin; Luentojen, kirjallisuuden ja TV-välityksellä jne. Jari Sinkkonen, Liisa Keltikangas-Järvinen, Tommy Helsten jne.
MYÖS olen Seurannut Maaret Kalliota, Lehdistön ja TV:ohjelmien kautta. Kirjallisuutteen en ole tutustunut, ehkä innostun ostamaan tämän uusimman kirjan, joka vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.
Messuilla joutuu kävelemään ja seisomaan paljon, usean tunnin ajan. Hyötyliikuntaa ja Hyvät kengät ovat tärkeät jalassa, että jaksaa pitkän ja kiinnostavan messupäivän.
Jouduin seisomaan suurimman osan ajasta, kun kuuntelin Luentoja ja keskusteluja. NYT oli Ihan Pakko Huilata ja Lepuuttaan jalkoja, kun istuma paikkoja oli liian vähän, Messujen Luento ja Teema Areenoilla.
KIRJAMESSUJEN LOPUKSI, LÄHDIN kiertelemään Kirja kustantamoja, Kirjakauppoja ja Messu Esittelyjä…
UUTUUKSIA&TRENDEJÄ…
Mikä näytti kiinnostavalta ja mikä
MESSUKÄVIJÖITÄ&Ihmisiä kiinnosti mm.
DAN BROWN….Katso 1. ARTIKKELI
Meitä Kirjojen ystäviä oli kaikenikäsiisä, näköisiä ja kokosia…
Keskustelua syntyi mesusjen aikana, Ruokailun sisääntulon ja ulosmenon ja Mesuilla olon ja kiertelyn aikana…SAMAN HENKISTÄ PORUKKAA ja KIINNOSTUKSEN kohteenA KIRJAT, KIRJALLISUUS…IHANAA
LASTEN, NUORTEN KIRJALLISUUTTA
usealla MESSU ja Kirja-osastolla…
Aiemmin minäkin tutkin hyvinkin tarkkaan…että tiedän mitä ostaa mm. KUMMILAPSILLE jne.
AKU-ANKKA… KLASSIKKO ympäri maailmaa
OTAVA…
HIDASTA ELÄMÄÄ…
Katso I LOVE ME MESSU artikkeli ja Paneeli kekustelu…
OTAVA Kirja osato, Paneeli keskustelijat,
Jutta Gustafsberg, FitFarm Verkkovalmennus mm. tapaaminen
Yksi kirja on menossa, LUEN ja tulee UUSi KIRJA ARVOSTELU. Konta kirjaa odottaa lukemista, keskityn Sinanyhteen Kirjaannkerralla. Lisäksi voin lukea kehtiä, verrkosivuja jne. OLEN näin vanhemmiten, Hitaampi lukija kuin aikaisemmin. EHKÄ osa syynä on myös, että aikaani vie myös muut mielenkiintoiset ja ihanat asiat, KULTTUURI monipuolisesti, Bloggaus, valokuvaaminen, Koti&Sisustus, Ruoka&leivonta jne…
Seuraan KIRJALLISUUTTA Kotimaassa ja Mailmalla, käyn kirjastossa, ostan irtonumeroita, luen sanomalehtiä, aikausilehtiä ja kirjoja mm.
KOTIKIRJASTOSSA on mm, kuvat alapuolella.
BLOGISSA…KAUNIS KIITOS yli 50 Näyttökertaa ja yli 40 vierailijaa 1 pv aikana….
KIRJALLISUUS siis Kiinostaa….Antakaa palautetta ja kommentoikaa, myös Ei tarvitse pelätä. ARVOSTAN Ruusuja ja Risuja. HYMY
MESSU INFO ja MESSULEHTI 2017
KAIKKI 3 MESSUA…Monta hallia ja runsaasti katseltavaa, tutustumista ja tutkimista. Paljon Näyttely ja Messu esittelijöitä, Teema areenoita jne…
VIINI ja RUOKA MESSUT 5. ja 6. KERROS
SUOMEN KIRJA KUSTANTAMOT, KIRJAKAUPAT Akateeminen ja Suomalainen…
KIRJALLISUUS, KIRJAT, KIRJAILIJAT….
Klassikot, Uutuudet ja Trendit, ESIKIRJAILIJAT&TEOKSET jne…
Olin jo tuttuun tapaan SUUNNITELLUT etukäteen MESSUKÄYNTIÄ…
Olisi ollut kiinnostavaa NÄHDÄ ja kuulla myös mm. PERJANTAI 11.30 AJANKOHTAINEN KARRI MIETTINEN, PALEFACE… Muusikko&HipHop artisti, TähdetTähdet TV-ohjelma tuomarina 29.10. 2017.
12 – 12.30 JÖRN DONNER, JÖRKKA ja Samu Nyström, Merkillinen on nyt maailman meno v. 1917-1918.
DONNER on synt. 1933 – (84 vuotias)
KULTTUURI monitoimiosaaja ja taitaja, INTELLEKTUELLI ; kirjailija, elokuvaohjaaja, kansanedustaja, Euroopan parlamentin jäsen, Kansanedustaja ja Diplomaatti, voittanunut Kansainvälisen Elokuva Palkinnon, elokuva?
KIRJA KALLIO 12-12.30
Mihin Kirjaa enää tarvitaan? PANEELI KESKUSTELU
MUITA KIINNOSTAVIA henkilöita ja aiheita mm.
MITÄ luet Presidenttienhdokas? Heli Pruuki ja Jari Sinkkonen, Sinikka Mönkäre, Vuodenvalokuvataide kirja ja voittaja?, Angry Birds sarjakuvat, Sixten Korkman jne…
MINUN MESSUPÄIVÄ Perjantai 27.9…..
HARMI tällä kerralla Aikaisempaan, AAMU JUNAAN Ei saanut enää lippuja, Syysloma ruuhkaa ja aika. MINÄ EN yleensä varaa ja osta Matka ja juna lippuja etukäteen, vaikka suunnittelenkin matkoja hyvin etukäteen. Lisäksi SEURAAVA JUNA oli myöhässä, yli puoli tuntia. JUNASSA Lähin WC ei ollut toiminnassa. Miksi VR, WC eivät ole toiminnassa, nyt on useampi kerta ollut jo jotain vikaa? EN voinut siistiytyä Junassa. HARMIKSENI ja Lisäksi useampi tunti vähemmän aikaa Messuilla tällä kertaa, vuonna 2017.
MESSUKESKUKSEN PÄÄOVI, Iso Valomainos
ROSA LIKSTROM, kirjailija ja kuvataiteilija…
FINLANDIA palkinnon v. 2011, Teos HYTTI no 6
KIRJAMESSUILLA…
ALEKSIS KIVI, Areena… klo 15 – 15.30
HS TÄHTIHETKIÄ: Rosa Likstrom
MESSU ALUE oli levittäytynyt Pohjoisen sisäänkäynnin viereen…
Oli jo Ilta päivä kello oli yli 14.00…
kun pääsin MESSUILLE, vihdoin viimein…
TAKKI ja kassit vaatesäilytykseen, oli jonoa. PYYDETTIIN SIIRTYMÄÄN kauempana olevaan Narikkaan. Minä EN siirtynyt kun PALAUTIN samalla, viimekerralla Laukun pohjalle hukkaantuneen, Narikkalapun. Jonotuksen ja Tavaroiden jättämisen jälkeen, menin vielä WC-tiloihin siistiytymään, matkan jälkeen.
MESSU ALUE alkoi jo SISÄÄNKÄYNNIN yhteydessä, Tsekkasin OLOHUONEN ohjelman..
27.10. PERJANTAI MESSU ILTAPÄIVÄ… Messu vieraita oli runsasastiliikkeellä…
Yläkertaan menevä liuska, josta näkee myös alas matkan varrella Ruoka paikkoihin.
JATKOIN YLÄKERTAAN Liuskaa pitkin…
Suoraan edessa, takana FAZER…
LOUNAS RAVINTOLA….
OLIN AJATELLUT aloitaa 2 kerroksesta…
ja Menin FAZERIN Lounas ravintolaan
KATSELIN ja tutkin Messu infoa ja lehtä, kun menin ensin syömään.
USEAMPI Ruoka vaihtoehto…Olisi ollut hyvä tietää mitä, Ruat ja nimet sisälsivät?
VALITSIN Perinteiset Juhaelihapihvit, perunat ja Salaatin…
HERKULLISTA ja hyvää, olisi pitänyt ottaa 2 pihviä…
KÄVIN myös 2016 Mesuilla, FAZER kahvilassa ja Ravintolassa. SUOSIKKEJA
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
Toinen Ruokapaikka HESBURGER…
VIINI ja RUOKA MESSUT 5. Ja 6. HALLI
KATSOIN NÄYTÖSKEITTIÖN Ohjelmaa…ja jatkoin matkaa Ruokailun jälkeen takaisin, alakertaan ja ENSIN… KIRJAMESSUJA Tutkimaan…
KAUNIS KIITOS… Täällä BLOGISSA yli 35 Kävijää ja katsojaa/pv….viimeisten 5 Päivän aikana.
HYVÄ TIETÄÄ aiheet, joista kirjoitan Kiinnostaa Teitä Blogini seuraajat ja kävijät…. HYMY
MUISTUTUKSESKSI vielä AJANKOHTAISET, Voitaikinasta Leivotut, Nopeat, Helpot ja HERKULLISET OMENA-KANELIPUSUT…
KUORI ja LOHKO OMENAT, lohkoiksi
KÄYTÄ valmiita LEHTU tai VOITAIKINOITA, pakaste, Sulata huuoneen lämmössä useita tunteja ja leivo.
LEHTITAIKINA LEVYJÄ minulla oli tälläkertaa pakkasessa. KAULIMELLA ja jauhojen avulla, kaulitsin taikinalevyjä ohuemmiksi ja isommiksi.
OTA MUOTILLA tai Kahvikuppilautasella ja taikinapyörällä, ympyrän muotoisia paloja. LAITA omenanpuolikso tosielle laidalle, taita ja paina haarukalla reunat kiinni. PIENENNÄ omenlohkoja, mahtuu paremmin taikinapalan sisään.
Voitele vatkatulla kanamunalla Omenapusut ja pyörittele KANELI-SOKERSEOKSESSA ennen paistoa.
Leivon silloin tällöin, tulee syötyä ja herkuteltua monta.
…
Minä&PERHE Tykätään MUFFINSEISTA, KUPPIKAKUISTA ja KUIVAKAKUISTA.
Niitä tulee tehtyä enemmän kuin esim, Täytekakkuja vain harvoin. Myös esim. Erilaiset keksit, kahvipöydän herkut ja Suolapalat ja Piirakat ovat meillä, myös suosittuja.
LEIVOIN ja TEIN vaihteeksi Banaanikkkuresptin ja laitoin taikinan, erilaisiin Kuppikakku muotteihin….Ihania ja erilasia, SILIKONISIA VUOKIA
PÄÄSISEN ajan KUPPIKAKKUJA ja Koristeluja….
VINKIT…
Syksy aikaan HALLOWEEN….voit myös KORISTELLA ja KUORRUTTAA Kuppikaukut esim. SULATETULLA SUKLAALLA TAI TOMUSOKER-VESI SEOKSELLA eli PIKEERILLÄ
EN koristellut omia KUPPIKAKKUJA, koska laitan osan aina LEIVONNAISISTA pakkaseen, myöhempää käyttöä varten.
BANAANIKAKKU…. BanaaniKUPPIKAKUT
RESEPTI
2 dl sokeria
150 g leivinmargariiniä
2 kananmunaa
3 – 5 banaania, minulla, oli 4 banania survottuna soseeksi
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
2 tl vaniliinisokeria
EI Pakollisia mausteita
1,5 -1 tl neilikkaa, laitoin vain 1 tl
3/4 muskottipähkinä jauhetta, Joulu aika mauste
PAISTO 175 C reilu 1 tunti
Tai KUPPIKAKUT 175 C n. 20 – 25 min vahdi
VALMISTA TAIKINA
SOSEUTA ja Muussaa BANAANIT…
VATKAA Ensin sokeri ja margariini vaahdoksi.
SEKOITA jauhojen sekaan kaikki mausteet, myös,leivinjauhe ja vaniliinisokeri.
SEKOITA HYVIN SEKAISIN.
LISÄÄ jauhot pikkuhiljaa taikinan sekaan.
LOPUKSI lisää soseutetut banaani ja sekoita varovasti taikinaan.
VALMIS BANAANIKAKKU ja Banaanikuppikakku taikina…
Kun taikina on Hyvin sekoitettu, Tasainen taikina Nosta lusikalla taikina Reilliseen KUIVKAKKUVUOKAAN tai kuten Minä Pieniin ja Ihaniin, Kuppikakkuvuokiin.
Jätä hieman yläreunaan kasvuvaraa, älä siis täytä koko vuokaa.
PAISTA 175 C 20 – 25 min
IHANA tuoksu Leijailee kun paistan Leivonnaiset valmiiksi…
VOIT tarkistaa kypsyyden halkaisemallla yhden Kuppikakun ja katsoa sisältä, onko taikina paistunut ja Kuppikakku on valmis.
Anna hetki jäähtyä ja Maistelemaan…
NAM HERKULLISIA….
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
ENSI viikolla BLOGISSA jatketaan taas TUTTUUN TAPAAN Kulttuurin, Muodin ja Ruoka&Leivonta juttujen parissa.
NYT Oikein Herkullista ja Ihanaa Syksyistä Viikonloppua Kaikille…
TENNISPALATSI ALAKERRAN ISO MAINOS, portaiden vieressä
VINCENT VAN GOGH NÄYTTELY
AVOINNA 16 – 20.00
KERROS ja 2. SALI vieressä
SISÄÄNKÄYNTI näyttelyyn näkyy kuvan keskellä, jota ovea minäkin nyin Ei aunnut, Kun olin likkeellä ja kuvaamassa ennen 16.
ISTUIN Ylätasanteella 2. Kerroksessa lähellä Näyttelyä ja 2. SALIA, jotka jäivät oikealle puolelle. OTIN KUVIA…Harmittelin kun näyttely tila, ei ollut auki.
TENNISPALATSI… PORTAAT ja NÄYTTELY
NÄYTTÄVÄT&TYYLIKKÄÄT Ihanat ja Upeat TAIDE PORTAAT
ELOKUVATEATTEREISSA isommissa kaupungeissa on aina ihmsiä, myös päivällä. En ollut liikkeellä yksin, mutta kuvaan mieluiten ilman ihmisiä tai vain vähän ihmisiä kuvissa mukana, niin pää Kuvauskohteet näkyvätbparemmin OK.
ENSI-ILTA NÄYTÖS 20.10.2017…
TENNISPALATSI HELSINKI
KLO 11.00 – 12.35
LOVING VINCET
MAAILMAN ENSIMMÄINEN KOKONAAN MAALATTU ELOKUVA
DRAAMA, Animaatio, Elämänkerta, jännitys
OHJAUS: Dorota Kobiela, Hugh Welchman
PÄÄOSISSA: Saoirse Ronan, Jerome Flynn, Aidan Turner, Doughlas Booth, Robert Gulaczyk, Helen Mc Crory, Eleanor Tomlinson, Chris O’Dowd
Kesto: 1 t 35 min
IKÄRAJA 12
POSTELJOONI ja Poika…
VINCENT Van GOGH
TAUSTA TIETOA&TAIDE HISTORIAA…
VINCENT VAN GOGH
oli NERO, postmodernistinen Taidemaalari TAIDESUUNNAT; postimperonismi, ekspressionismi
KUULUISIMPIA Töitä;
Perunansyöjät 1885, Tähtikirkas yö 1889, Vehnäpelto ja Variksia 1890
ITSEOPPINUT Taidemaalari. Teki 900 Maalausta ja 1.100 piirrustusta, 10 vuoden taiteilijauransa aikana. Yli 40 omakuvaa, Rembrandin jälkeen eniten suurista taiteilijoista.
Signeeraus… VINCENT
30.3.1853 Hollanti – 29.7.1890 Ranska, 37 v kuoli
KOKOELMAT
SUOMESSA ATENEUMISSA, Helsinki ensimmäisenä maailmassa yksi Taiteilija viimeisin teos KATU, v. 1890. Taidemuseon kokelmiin v. 1903.
VAN GOGH Museo, AMSTERDAM yli 200 maalausta ja 500 piirrosta.
Toiseksi eniten, OTTLERON KRÖLLER-MULLER Museossa Hollanissa, 91 maalausta ja 180 piirrustusta.
SEURAAN KULTTUURI&ELOKUVAUUTISIA Erilaisilla Verkkosivuilla mm.
MAAILMA KULTTUURI&TAIDE HISTORIALINEN TAPHTUMA… Vincent van Goghin…SALVADOR MUNDI, Maalaus myydään Christiessä, New Yorkissa hinta pyynti yli 100 milj.
ELOKUVA TRAILERI
Info ja kuvat Finnkino ja internet
LOVING VINCENT ELOKUVA ARVOSTELU
”The Truth is , We cannot speak other than our paintings” Vincent van Gogh.
Heinäkuuta 1890 pienessä Auversin kaupungissa, iltahämärissä kompuroi Motelliin, omaan huoneeseen Vincent pidellen mahansa, joka vuoti verta ja jossa oli ampumahaava. VINCENTIN TAPANA oli joka päivä MAALATA ja kävellä ympäri kaupunkia, kantaen maalaustarvikeita ja telinettä mukanaan. Nyt niitä ei ollut mukana?
Olen katsonut myös runsaasti erilaisia Animaatioita ja piirrettyjä jne. elokuvia, silti ajattelin ennen elokuvaa häiritseekohän minua ja minun keskittymistä Elokuvan tarinaan, Kokonaan Maalattu elokuva.
HIENO, Historiallinen ja kiinnostava ELÄMÄNKERTA TARINA lähtee liikkeelle Ravintolasta, jossa Posteljooni antaa kirjeen joka ollut hukassa kauan, toimitettavaksi pojalleen, joka lähtee matkaan.
Tapahtuma paikkana ovat Pikkukaupunki, ympäristö ja erilaiset ihmiset.
Poika haluaa itse henkilökohtaisesti antaa kirjeen ja jää odottelemaan Van Goghin Ystävää ja Tohtori Gathettia lääkäriä, joka oli matkoilla. Samalla poika miettii ja kyselee ihmisiltä minkälainen Ihminen ja Taiteilija oli? Jokaisella oli omanlainen kuva Vincentistä. Vincent kuoli salaperäisissä olosuhteissa, ilman silminnäkijöitä yleiesti ajtektiin ja luultiin, että Vincent teki itsemurhan mutta oliko TOTUUS TÄMÄ?
POIKA MAJOUTUU samaan Majataloon ja Huoneeseen, jossa Vincent myös asui elinaikanaan. Majatalon pitäjä ja tämän tytär, tunsivat ja olivat päivittäin tekemisissä Vincentin kanssa, myös kuolin päivänä. VINCET oli hiljainen, herkkä ja ahkera taidemaalari, joka maalasi joka päivä, myös sateella. VINCENTILLÄ oli 2 kaveria, jotka etenkin toinen kiusasi Vincenttiä. Vincent vietti viimeistä päiväänsä Kavereidensa kanssa. Miten kaverit liittyvät Vincentin kuolemaan? Kuka ampui ja kenen ase oli?
PIKKUKAUPUNGIN Joella pariskunnat lainasivat veneitä, soudellakseen ja ollakseen yhdessä kaikessa rauhassa. Vincent tykkäsi olla ja maaalta myös Joella, jossa kävi myös Lääkärin tyttären kanssa, oliko kysessä Salainen Romanssi?
ANIMAATIO ja Kokonaan maalattu ELOKUVA oli uskomattoman taidokas, Upea ja tyylikäs ELÄMÄNKERTA TARINA. Miten muuten voi paremmin kuvata Taidemaalarin elämää, kuin Loistavilla, värikkäillä ja valoisilla maalauksilla ja mustavalkoisilla muistelu, tapahtumakuvauksilla. ERITTÄIN Upea ja taitavasti, teknisestikin valmistettu elokuva, joka muodosti loistavan kokonaisuuden ihan lopputekstejä, maalauksia ja Näyttelijähenkilöitä kuvaavine loppukohtauksineen.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
LOVIN VINCENT elokuvaa, kaikille Meille Taiteiden, historian ja maalauksien, Elämäntarinoiden Ystäville. Elokuva vie mukanaan, Taiteiden maailmaan ja ihmetellen seurasin ja katselin miten hienosti maalaukset ja tapahtumat sujuivat, yksityiskohataisten maalausten ja siveltimen jälkien liikeitä katsellen.
EN muista, milloin viimeeksi olen Katsonut Yhtä UPEAN, Tyylikkään ja Hienon Elämänkerta tarinan. Erilainen Viimeistelty ja taitavasti, teknisesti toteutettu Elämänkerta elokuva, joka hämmästytti, ihmetytti ja ihastutti…loppui liian lyhyeen. Olisin voinut katsoa ja olla Taidemaalarin maailmassa pitempäänkin kuin 1,5 tuntia.
KAIKKI ELOKUVAT eivät ole hyviä ja taitavasti, teknisesti toteutettu ja HIENOJA TRINOITA. HYVÄ ELOKUVA, jossa on Hyvä juoni ja Taitavan Teamin tekemä kokonaisuus. SEN huomaa siinä, kun katselee elokuvaa, alkaa kiinnittämään huomiota mm. johonkin häiritsevään yksityiskohtaan tai kuulee ja aistii mitä ympärillä ELOKUVATEATTERISSA muut Elokuvakatselijat tekevät.
TOIVON että kokonaan maalattuja elokuvia tulee myös jatkossa, tämä oli Ensimmäinen maailmassa. ERILAINEN Elokuva ja Taide ….ELÄMYS
TYKKÄSIN, NAUTIN ja KATSON varmaan vielä uudelleen. Minulla on tapana Katsoa hyviä tai erinomaisia elokuvia useamman kerran, tämä on yksi sellainen. Joitakin elokuvia, ostan myös omaksi Koti Elokuvakirjastoon
VINKKI…
NYT on Suomessa SYYSLOMA-AIKA ja viikonloput ovat myös erinomaista Elokuvien katselu aika.
KÄYKÄÄ KATSOMASSA ELOKUVIA myös ELOKUVATEATTEREISSA, ei Koti katsomossa saa samanlaisia tehosteita, ääni ja kuva tai tunnelmaa kuin elokuvateatterissa parhaimmillaan, tuntee ja aistii kaikilla aisteilla. FLOW tila, hämmästyy että tässähän elokuvateatterissahan sitä istuu ja on Tosi ELÄMÄSSÄ.
TÄÄLLÄ BLOGISSA Joka Kuukauden alussa, NYT MARRASKUU…
ENSIVIIKOLLA kokoan taas KUUKAUDEN ELOKUVA UUTISET…Seuraa myös muita Kulttuuri Uutisia päivitän niitä päivittäin, viikottain.
SANNA WIKSTRÖM, julkaissut useita kirjoja mm. Unelmakarttakirja 2017.
5. Jutta Gustafsbergin kanssa UUTUS Kirja….
TSEMPPIKIRJA 52 Ajatusta, 2017.
JUTTA GUSTAFSBERG… TV Ura alkoi SUURI SEIKKAILU v. 2001, Jutta ja Superdietit 2012…Kirja 2015 Jutan Voimakirja, toimittaja Elina Tanskasen kanssa….
PEGU NIEMINEN Esittää Kysymyksiä ja Ajatuksia
Panelistit vastaavat vuorotellen.
**
KAUNIS KIITOS…BLOGISSA edelleen Kulttuuri, Profeetat yli 145 krt, Ruoka ja NYT Ajankohtaiset MESSU JUTUT&Artikkelit kiinnostavat mm. Usa, Ruotsi ja Suomi.
Vaikka LUKIJAT&KIINNOSTUNEET KÄVIJÄT, Kommentteja Ei laiteta valitettavasti, Näen tilastoista kävijät ja Tapaan Teitä LIVENÄ. HYMY
Millainen on OMA ELÄMÄNRYTMI ja Kirjan valmistautumisrytmi?
Nopea tahti ja kiireinen elämä, 3 lasta ja puutalo. INSPIRAATIO vetoinen kirjoitustyyli.
Levollisuus, Sydän ja intiutio tärkeitä. ELÄMÄSSÄ valintoja Mille antaa aikaa ja mille ei. Aikaa myös itselle ja ajatuksille.
Täyttä Elämää, opettaja ja 4 omaa lasta. Meteli ja Kiirea Arki Elämässä. Hiljentyminen ja HILAISUUS arvostaa ja oma rytmi. Kirja syntyi VALAMOSSA, luostarin rauhassa.
Nopea ja Innostunut. Lepo ja hidastaja arki Elämässä. Perhe 2 lasta, eläimet. Kierrokset hiljentyvät esim. Mökillä.
Kiire ja Aikataulutettu Elämä. 1 lapsi ja mies, kihlaus 2017.
HITAUS…NOPEUS ELÄMÄSSÄ
TIETOISUUS, HETKI ELÄMÄSSÄ
HIDAS, tekemättä mitään. Kipinä ja Perhe Elämä. Mille Energiaa? Päämäärää kohti….Jooga kolkutti ovelle, KUNDALIINAJOOGA Antaa rauhaa, elinvoimaa. Harjoitukset päivittäin
Uupunut ja tarve latautua, saada ENERGIAA. Arvottumuus ja häpeä. Omat tarpeet ja välineet tärkeitä… ELINVOIMA Muiden mielyttäminen, nyt Huolehtimen Itsestä. Luonto ja Yksin olo tärkeää.
ELÄMÄNTILANNE vaihtelee, sisäinen tila iso ja laaja…Omaan itseensä palaaminen ja sisimen tutkimen ja pelko.
Vaatimukset isot, pomo. Hidasta ja ota aikaa itselle…OMA TILA ja hallinta on tärkeä, kalenteri täytyy itse valiten. INTIUTIO ohjaa. Lukeminen kun nukahtaa, vaikuttaa uneen mitä lukee. Liikunta ja mökki.
Aina suorittaja, pitää vaikka siivota. Elämän Kriisejä 30 v Leskeys ja yksinhuoltaja. Elämä oli keskittynyt materaan. Aikaa itselle, pienet pätkät ja hidastaminen. HYVINVOINTI….Kiire ja Energinen. Meditaatio yhdessä ja yksin. Kirjat ja uutena Luonnosta nauttiminen.
MERKITTÄVÄ HETKI…
UNELMOINTI, kuoleman pelko…Löytyi Ikuisuus, ovi aukesi.
Monia kokemuksia ja Syvä levollisuus. Ei suorittaen. ITSENSÄ ARVOSTAMINEN.
LAPSUUDESTA asti Hiljaisuus, perhe ja henkiset asiat tärkeitä… HIDAS ELÄMÄ, UUSIN vasta julkaistu Kirja. Sanoiksi puettuna, mitä sisällä on.
ELÄMÄ MATKA, keho ja mieli..Kasvaminen ja Syntyminen
Lukemattomia Hetkiä. Elämän tapahtumat, sinkkuus ja löysi Kaikki Onnen avaimet Sisältä Itsestä. Elämä ei etene väkisin pakottamalla, Rakkaus syntyy. IHMISET KAIKKI saman arvoisuus ja kunnioittaminen.
LUONTEET ja kaikki panelisitit ovat erilaisia, myös ELÄMÄNKAARI yksilöllinen. HYVÄ ja HIDAS ELÄMÄ
ERITTÄIN Mielenkiintoinen, koskettava ja Hienoa PANELIKESKUSTELU miten erilaisesti HYVÄ ELÄMÄ HIDASTAMALLA, voidaan toteutaa Arki Elämässä kaiken perheen, työn ja kiireen keskellä. Arvostamalla Itseä ja antamalla aikaa, ajatuksille, hiljaisuudelle ja omille tärkeille tekemisille.
Minä olen SEURANNUT HIDAS ELÄMÄ instaa ja Sanna Wikström, oli myös Messuilla 2016. Jutta Gustafsbergin FitFarm Verkkokursille osallistunut n. 6 kk, noudattanut Treeni ja Ruokavaliota, paino putosi n. 10 kg samalla. Omien monien kokemuksien mm. Pikadietit ja Paasto ja testauksien jälkeen, olen huomannut että VAIKEAMPAA onkin Painonpudotuksen pitäminen ja IHANNE PAINOSSA PYSYMINEN.
Haasteena minulle on Hyvä ja Herkullinen Ruoka, Herkut ja Juomat, joita tykkään itse valmistaa, leipoa ja Herkutella KOTONA&ARKI ELÄMÄSSÄ. NAUTIN ELÄMÄSTÄ ja on minun ELÄMÄNTAPA valinta&tyyli, Hitaasti elämällä.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Tutustumaan ja Seuraamaan.
Jatkoin vielä OTAVA Messuostolle katselemaan kirjoja ja Tapaamaan Paneelinkeskustelijoita…
PLAZA PIENI TAUKO…ennnekuin seuraava Tapahtuma alkoi.
Minäkin nousin seisomaan ja veryttelin, liikuttelin jalkojani Pitkän 1 tunnin istumisen jälkeen.
16 -16.30
HIUKSET&KAUNEUS
VINKIT PINNITTÖMIINKAMPAUKSIIN…
Plazalla Juontajana
KAMPAUSGURU Denise Bredman
Kertoi englanniksi ja samalla näytti, elävän pitkähiuksien mallin päässä ja hiuksilla Miten tehdään PINNITÖN KAMPAUS, vaihe vaiheelta, esitys kieli englanti.
ENSIN hyvä hiusten harjaus. JAA HIUKSET 3 osaan käytä Nano ja Kierteisiämuovisia hiuslenkkejä. Tupeeraa hiuksia päälliosassa. SIDO 2 kertaa hiuslenkki hiusten ympörille ja pyöritä 2 kertaa hiukset ylhäältä alas kiertäen, hiuslenkki jää piiloon.
VEDÄ uusia hiuksia ja kierrä…pidä hiuksia yhdessä. Kaikki hiukset pyöriteltiin ja lisättiin yksi pehmeälisuke, KAUNIS yksinkertainen kampaus 15 minuutissa. Valmisti ja näytti vielä, toisen kampauksen. Minä jatkoin Messuilla eteenpäin.
Hyvin havannoillistettu, Iso valkokangas ja Lavalta näkyi hyvin, miten kampaus tehdään. Minua myös KAUNEUS, HIUKSET kiinnostavat kun on itselläkin puolipitkät hiukset, joita tykkään laittaa ja pitää avoimena.
OTAVA
HYVÄ ELÄMÄ HIDASTMALLA Panelistit ja kirjat olivat esillä…
OTAVA Messuosastolla.
KATSO Lisää KIRJOISTA…Kirjakaupat, Kirja-osastot,
HELSINGIN KIRJAMESSUT 26. – 29.10. Messukeskus
ja OTAVA.fi
TAPAAMINEN JUTTA GUSTAFSBERGIN Kanssa…
Jutta Gustafsberg ja TSEMPPIKIRJA 2017….
Kaikki OTAVA Paneeli keskustelijat HYVÄ ELÄMÄ HIDASTAMALLA olivat, myös OTAVA Messuosastolla paneelin jälkeen.
Minäkin suuntasin mielenkiinnolla pienen hetken päästä ko. Osastolle.
Panelistit olivat jakutuneet ympäri osastoa, päätin odottaa kun Jutta vapautuu ja jäin odottamaan, jonottamaan muitakin meitä kiinnostuneita oli, osastolla katselemassa kirjoja ja jututtamssa panelisteja jne.
Kättelin, esittelin itseni ja Kiitin Jutta Gustafsbergiä Hienosta ja kiinnostaavasta paneelikeskustelusta. Kerroin myös kuinka olen tutustunut ja ollut myös mukana asiakkaana FitFarm verkkovalmennuksessa. Tykkäsin ja sain Tsemppiä, tukea omaan Arki Elämän Treeniin ja Painon hallintaan noudattamalla Tarkasti Ruokavaliota ja Treenaamalla säännöllisesti useita kertoja viikossa. Hän kertoi myös positiiviseti omasta treenistä ja 5 kg nyt FitFarmissa menossa. Pyysin lopuksi saako ottaa kuvan Uuden Sannan Wikströmin kanssa 2017 kirjoitetun kirjan, TSEMPPIKURJA 52 AJATUSTA, kanssa. SUOMI 100 Hengessä kirjoitettu kirja, jossa jaetaan omat ELÄMÄNOPIT. 255 sivua Värikäs kirja, kuvia ja ohjeita, ajatuksia.
EHDOTTOMASTI ostettava Kirja Omaan Kotikirjastoon…On OSTETTU 2017 ja LUETTU 2017- 2018.
KATSELIN, KIERTELIN ja kävin katsomassa ja tutkimassa MESSUILLA mm. Meikkiosastoja, Change, Vila ja yleisesti mitä kaikkea on tarjolla Messuilla 2017.
KATSELIN erilaisia TERVEYS RUOKIA, LEIPÄÄ, Terveyspatukoita, yhdellä osastolla EI oltu palveluhalukkaita vaan tehtiin jotain muuta?
DELIGHT
BIOKIA…
BIOKIA osasto kiinnitti huomiota oli toimiva ja näyttävä osasto…
MESSUOSASTOLLA oli Runsaasti ja hyvin esillä ja Maisteltavana, esiteltävänä Kuivattuja marjoja, pusseissa ja mehuja. REIPAAT ja hyvät esittelijät.
SUKLAAMUSTIKKA, kuivattu MARJAMIX ja Mustikka…muitakin makuja oli.
Minäkin innostuin Esittelijän houkutteleman maistamaan Valkosuklaisiamustikoita, vaikka en tykkää valkosuklaasta, maku oli kuitenkin ihan ok. Keskustelua syntyi Esittelijöiden kanssa, miten voi käyttää ja mitkä maut ovat suosikkeja ja omia hyviä makuja.
SUOSIKIT minun makuun, Suklaamustikka kuin Suklaarusinat, kuivatut Marjamix ja Mustikat. Messutarjous Pussit a 50 g, lähti minunkin mukaan.
MESSUTARJOUS 4 ps/ 10 € ja Kassi mukaan
Mustikkamehukin maku maistui ja oli ihan ok.
KUVASSA SUKLAAMUSTIKAT muistuttavat PERINTEISIÄ&KLASSIKKO Suklaarusinoita, josita myös tykkään.
SUOSITTELEN ja Tykkään myös Tuoreista KOTIMAISISTA MARJOISTA mm. MUSTIKOISTA.
KUIVATTUJA MARJA TUOTTEURA on Myytävänä Tavarataloissa ja myymälöissä. UUTTA EN ole huomannut kaupassa käydessäni.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
RAVINTOLAMAAILMA
Katselin jo sisään tullessa erilaisa Ruokapaikkoja…
LOUNAS&RUOKA TAUKO…
WOG&CURRY
PIENI JA Viihtyisä Ruokapaikka. USEITA ruokavaihtoehtoja.
Valitsin Kanaa tulisella kastikkeella, riisillä ja salaatilla
Hinta 15 €…. Itse otettu ANNOS koko ja Maku ok.
Kiva ja viihtyisä paikka, palvelu ok.
Tulista kanaa ja kastiketta….Nam HERKULLISTA.
JUOMANA VESI
SUOSITTELEN
Kävin siistiytymässä WC:ssä johon oli jonoa, kuten yleensä. WC TILAT olivat epäsiistit, näin Messujen lopussa. Jonossa syntyi keskustelua, USKOMATONTA vaikka oli kyse Naisten wc-tiloista. Myös WC paperi oli lopussa, yhdestä wc.
EN ymmärrä, miksei Roskia ja WC papereita laiteta roskiin ja käydä tiloissa siististi kuin kotona? NYKYAIKAISTA Epäsiistiä käyttäytymistä, Ei välitetä ympäristöstä kun ollaan yleisissä tiloissa. KORJATKAA omat jälkenne ja ROSKAT ROSKIIN, KIITOS.
MESSUPÄIVÄN LOPUKSI KÄVIN vielä
PLAZA 17.30 -18.00
HALLUSSA WORK OUT/RÄHINÄ X TWF Helsinki Katsomassa ja seuraamassa.
Katso edellinen 2/3 osa.
Sitten MESSUJEN LOPUKSI palkitsin ja HEMMOTTELIN Itseäni…
RUOKAMAAILMA….FRESITA CORNER
Fresita Corner on lähellä Eteläistä sisääntuloa ja portaiden alapäässä.
MEITÄ mutakin Nautiskelijoita ja hemmottelijoita oli runsaasti, jonoa oli. PÄÄASISSA Meitä Naisia, erinäköisiä, ikäisiä ja kokoisia ja erikokoisissa ryhmissä…Hyvällä Fiiliksellä oltiin liikkeellä kun katselin ympärilleni odottaessa ja nauttisessa.
FRESITA…Kuohuviini, Shampanja
BLUEBERRY&RASBERRY,
ORGINAL ja UUTUUS Christmas Edition 2017
FRESITA UUTUUS Maku…Chrismas Edition, minun valinta Nam….
Pikkolo pullot ja lasilliset…
FRESITA Uutuus MAKU, joka on tulossa myyntiin Jouluna 2017. Lasillinen 6 € oli minun valinta.
SUOSIKKI JUOMA KYLMÄNÄ on ORGINAL, olen maistanut kaikki maut.
NAM…HERKULISTA
SUOSITTELEN
IHANAN I LOVE ME MESSUPÄIVÄN PÄÄTÖS…
Kippis Meille NAISILLE… Olet Tärkeä ja ARVOSTA, luota&Hemmottele Itseäsi.
NAUTI ELÄMÄSTÄ. HYMY
POISTUIN MESSUILTA 18.30 jälkeen…
MESSUT olivat AVOINNA 19
MINÄ&MESSUT
Minua KIINNOSTAVAT mm. kaikenlaiset Lehdet ja mainokset, Luen ja tutkin niiden sisällön ja informaation, joko kiinnostun tai sitten en.
KESKITYIN tällä kerralla katselemaan, tutustumaan ja tutkimaan mitä kaikkea on tarjolla Messuilla, näin tosella kerralla. EN ollut ostoreissulla tällä kertaa.
IHANAT KORUT ja SORMUKSETKIN olivat mukana, mutta jäivät kassiin, kun unohdin.
Myös Meikkipussi ja Narikkalippu olivat hävinneet Päivän aikana.
MATKOILLA minulla, aina Sattuu ja tapahtuu, Kummatkin kyllä löytyivät loppujen lopuksi….ELÄMÄÄ ja minun Arkea
Miten Sinulla? HYMY
MESSU MUOTI&TYYLI 2017
Minä lähdin ennen 11 liikkeelle näin, Ihanat&Trendikkäät Korkonilkkurit jalassa.
Trikoinen Neulemekko ja Trendikäs Veluri jakku ja ASUSTEET, korut, huivi ja kassi.
Vaihdoin sukkahousut ja kengät matalampiin matkalla, Messukeskukseen.
IHANAT, Trendikkäät ja Hyvät Kävelykengät, joilla on hyvä kävellä pitkiä matkoja. Yhdet minun Suosikki kengistä.
IHANA&Trendikäs TEKOTURKKI on liian kuuma sisällä, mutta ulkona ihan ok.
ISO Pontso… huivi, Tykkään.
Pitkä ja ihana Messupäiväni päättyi minulla, Ratikalla, VR Rautatieasemalle ja Junalla kotiin.
IHANAT, Mielenkiintoiset ja kivat… I LOVE ME MESSUT 2017 taas takanapäin.
Ei Mesusilla käynti tarkoita, että pitää olla paljon rahaa lompakossa. Vähemmälläkin rahalla Messuilla selviää ihan ok. EI ole pakko Shoppailla voi vain Katsella, tutkia ja nauttia.
PÄÄSYLIPPU maksaa 16 €, narikka 2,50€ ja Ruoka tai kahvi 10 – 20 €.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
JATKETAAN NYT muilla Kiinnostavilla ja ajankohatisilla aiheilla.