Minä tykkään ja herkuttelen etenkin mansikoilla, mustikoilla ja silloin tällöin puolukoilla, lakoilla ja metsämansikoilla. Suosittelen lämpimästi keräämään, ostamaan ja syömään kotimaisia marjoja.
Keräämällä marjat itse, samalla tulee huvi ja hyöty itselle, terveydelle.
MARJAT. YKSINKERTAISTA JA HELPPOA
SYÖ MARJAT SELLAISENAAN.
Tai herkuttele kylmän maidon tai jäätelön kanssa. MARJAKEITOT ja etenkin mustikkakeitto, on minun suosikki ja terveellistä.
PIRTELÖT/SMOOTHIET JA RAHKAT
Erittäin helppo ja nopea tehdä erilaisia smothieita ja rahkoja myös marjoista.
Katso aiemmat blogi kirjoitukset ja reseptit. Mansikka pirtelö ja rahka ovat minun itse tekemiä suosikkeja. Sinun valintasi?
LEIVONNAISET JA MARJAT
Teen joka vuosi Kesällä, parhaana mansikka ja mustikka aikana, mansikkakerma kakun, pullapohjaisen mustikkapiirakan ja mustikka muffinseja.
NAM. HERKULLISTA. Suosittelen.
Minun mustikka ja rahkapulla malli, koko pellillinen.
MUFFINSIT. PELTI PIIRAKAT
PUOLUKAT
PUOLUKAT…
PERINTEINEN VISPIPUURO
Suosikki herkkuni vuosien takaa ja jatkuu edelleen. Hienolla sokerilla ja kylmällä maidolla. Tykkään. NAM.
Lisäksi teen itse puolukkahilloa, maistuu kaalilaatikon tai verilettujen kanssa.
RESEPTEJÄ Lehdet, Verkkosisvut jne..
KOTI. HILLOT. MARJOJEN PAKASTUS
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.
TYKKÄÄN JA NAUTIN KOTIMAISISTA MARJOISTA JA RUOASTA SESONKIEN JA VUODEN AIKOJEN MUKAAN.
KOTIHOMMAT HALTUUN
TÄRKEITÄ TAITOJA&UUSAVUTTOMILLE
SAVUSTETTU LOHI JA RIISI
SAVUSTUS VAIHTOEHTOJA
SAVUSTUSPÖNTTÖ. SAVUSTUSPUSSI SÄHKÖSAVUSTIN
Olen savustanut perinteisellä grilli, puu ja tuli, savustuspöntöllä pitkään.
Tykkään myös paistetuista ja halstratuista kaloista. Erilaisia ja erikokoisia kaloja voi savustaa, mm. muikkuja ja siikoja. NAM.
Savustusvaihtoehtoja on perinteisen grilli savustuksen lisäksi, savustuspussi, jota käytetään tavallisessa, sahkö uunissa. Lisäksi kaupoista löytyy Uusi Sähkösavustin. Olen tehnyt kaikilla edm tavoilla, useasti. Nyt 1. kerran sähkösavustimella.
ESIVALMISTELUT
1. KALAN SUOLAUS EDELLINEN PÄIVÄ
KALAN SUOLAUS YLEISOHJE…
KÄYTÄ KARKEAA SUOLAA
Osta, huuhtele ja kuivaa kokonainen Suomalainen LOHI. Minulla on aina yleensä n. 1-1,5 kg lohi.
Ota karkeaa suolaa, folio paperia ja alunen esille. Leikkaa Lohen pää irti ja tarkasta lohen sisäpuoli ja puhdista, jos on tarvetta.
Katkaise foliosta reilu pala. Laita Lohi folipaperin päälle ja laita karkeaa suolaa kädellä, kalan päälle, sisälle ja alle. Kääntele lohea, suolauksen aikana. Näin varmistat Lohen tasaisen suolauksen. Katkaise toinen pala ja Kääri lohi Folioon ja laita jääkappiin. Laita alunen tai reilusti foliota lohien alle, jos et halua siivota jääkaappia. Käännä illalla tai aamulla lohi toisin perin, alapuoli ylös.
ESIVALMISTELUT
VALITSE MIKÄ SAVUSTUSTAPA?
JOS käytät ensimmäistä kertaa sähkösavustinta, kuten minä LUE OHJE.
Siinä on hyvät neuvot ja vinkit, onnistuneeseen Kalan ja Lohen savustukseen.
LISÄKSI TARVITSET…
SAVUSTUSPURUA, YLEISIN LEPPÄ.
Kaupoista löytyy valmiina pusseissa.
Minulla leppää ja 2 sokeripalaa.
LEPPÄ SAVUSTUSPURU tulee alimmalle pellille.
Levitä tasainen kerros ja päällimmäiseksi 2 sokeripalaa.
Ohjeessa suositeltiin hieman kastelemaan purua, käytin sumupulloa. KASTELU Ei välttämätöntä.
RITILÄN, VASTUKSEN PÄÄLLE tulee LOHI
Ylimääräisen suolan, tai nesteen voi pyyhkiä pois.
TYÖNNÄ RITILÄ SAVUSTIMEN SISÄLLE, jonka päällä LOHI ON
NAUTIN&TYKKÄÄN KOTOILUSTA, SISUSTAMISESTA JA VIIHTYISÄSTÄ JA TYYLIKKÄÄSTÄ KODISTA.
Parvekkeen Sisustusmateriaaleja…
JEANNE D ARCH LIVING….VINTAGE
SISUSTAMINEN. UUTUUDET. VINKIT. IDEAT
Vinkkejä, ideoita ja uutuuksia katselen, etsin ja seuraan tv:n, kirjojen, lehdistön ja internetin kautta.
Minä&KOTI, SISUSTUS
Kelly Hoppen, ammatti sisustajan ja Jeanne D Arc Living lehti antoivat minulle alku sysäyksen, virkikkeitä ja ideoita, Omaan Tyyliin, Koti&Sisustaminen. Kirjan ja lehden löysin ja ostin kirpparilta. Katselen lehtiä myös kaupassa käydessäni ja tutkin lehtiä lisäksi mm. kirjastossa.
SISUSTUS TYYLEISTÄ, käytän yhdistäen ja muodostaen Oman& Persoonallisen Tyylin. Itämaisuus, moderni ja Fenghsui kiinnostavat, Kodissa ja sisustumisessa.
ISO, TILAVA PARVEKE, PUUTARHA…
TYYLI KOTI, PUUTARHA&PARVEKE
2 PUOLTA, Ruoka- ja Puutarhapuoli.
TYYLINI, KOTI&SISUSTAMINEN
Keräilen ja Yhdistän mm. kukkia, sisustus tavaroita, kivoja ja kauniita pieniä juttuja ja asioita keskenään.
Teen astelmia ja ryhmiä, Kotiin sisälle ja ulos.
Vaihtelen ja muutan asetelmia, vuoden aikojen mukaan.
Me PUUTARHAIHMISET Ikää ja sukupuolta katsomatta, Harrastelijat ja ammattilaiset. Katselemme, tutkimme Ympäristöämme, pihoja, puistoja, puutarhoja, parvekkeita jne. missä kuljemme ja keskustelemme, jaamme vinkkejä ja ideoita. JAETTU ILO ON KAKSINKERTAINEN ILO. HYMY.
Seuraan ja tykkään katsella, tutustua ja tutkia TV-ohjelmia, lehtiä jne. KOTI, TRENDIT, SISUSTAMINEN JA PUUTARHA. Keräilen vinkeistä ja trendeistä itselleni ja Minun KOTIIN&Tyyliini sopivimmat.
Minun TYYLI ja VALINNAT. PÄÄRUOKA, LISÄKKEET ja JUOMAT.
MENU.
SISÄFILE-KASVISVARTAAT.
Uudet Perunat, keitettynä.
Lisäke. Kukkakaalipyree.
Lisäksi Sipulia, maissipaloja, juustoa, ananasta ja
Pekoni-herkkusieni, grillattuna ja vartaina.
Jälkiruoka.
PikkuLETUT, jäätelöllä ja hillolla.
Tärkeät ja aikaa vievät, GRILLAUKSEN ESIVALMISTELUT.
JATKA Grillauksen esivalmisteluja. OTA Liha lämpenemään n. puoli tuntia tai 1 tuntia aikaisemmin, kun aloitat Grillauksen.
Minä valitsin tällä kertaa SISÄFILEEN, Pehmeästi pippurinen. Kotimainen, Atria n. 750 g.
Leikkaa Liha, sopiviksi paloiksi Grilliin.
Minä käytin n. puolet Sisäpaistista 2 hlölle/ateria.
Minä Voitelen Grillaus kastikkeella KAIKKI Grillattavat ruoat, ennen kun vien ne Grillin luokse ja alan Grillata.
LAITA GRILLI LÄMPENEMÄÄN.
GRILLAUKSESSA Tärkeitä.
Grillauskastike. Mausteet, käyvät myös Pöytämausteeksi.
LAITA PERUNAT KIEHUMAAN.
VIE VALMIIT GRILLATTAVA RUOKA ja TARVIKKEET, Grillin viereen ja lähelle. AINA, ennen kuin aloitat GRILLAAMISEN.
ALOITA GRILLAAMINEN.
SUOSITTELEN. Hyvä VINKKI.
Voitele Grillaus kastikkeella aina silloin tällöin Grillauksen aikana, Kaikkia vartaita. Minä katselen kellosta milloin aloitin, ja millon seuraavaksi tarkastan tilanteen ja käännän, voitelen tarvittaessa.
Kääntele ja siirtele vartaita ja kaikkia grillattavia ruokia, kaikille neljälle sivulle, Grillauksen aikana.
Säädä GRILLIN lämpötila. Ei liian kuuma, Grillattava ruoka palaa.
Eikä myöskään liian mieto lämpötila, Grillattava ruoka ei kypsy.
GRILLAA LOPUKSI JUUSTO ja ANANAS RENKAAT.
Minulla oli Säilyke Ananasrenkaita ja Grillattava juustoa, GRILLAA Viimeiseksi. Ei tarvitse kuin kääntää kumpakin puoli ja ovat valmiit syötävksi.
VALMIIT Grillattavat RUUAT.
Ananakset ja juusto, Grillattu kummaltakin puolelta.
KATA RUOKA PÖYTÄ.
RUOKA. JUOMA.
Yleensä Tarjoan ruuan kanssa Kylmää vettä ja maitoa.
Sillon tällöin, viiniä myös.
Nyt Juhannuksen ja Kesän kunniaksi, avasin yhden aiemmin jo ostamani, Kuohuviini pullon.
Uusi maku minulle, FREIXNET jääkaappi kylmänä.
NAM. Maistui hyvälle ja TYKKÄSIN. Suosittelen.
KOTIMAISIA KASVIKSIA, VIHANNEKSIA ja HERKKUSIENIÄ….
Palamaissia, Kesäkurpitsaa, Herkkusieniä, Sipulia ja valkosipulia, anansta…
GRILLIJUUSTOA, Halloumi
PÖYTÄ KATTAUS&KORISTELU
IHASTUTTAVA JA KAUNIS JÄÄKUKKA
Ihastuin tähän Kukan jäädytys juttuun. Kukkia voi lisätä, myös mm. jääpaloihin.
TEIN ja Yritin jäädyttää Pöytäkoristeeksi 1. Ruusun.
Ei kestä muuten suorassa lautasella. Vinkki miten kesää? Kokeile vaikka.
Lisäsin Ruusun ja keitetyn veden, tyhjään maitopurikkiin. Leikkasin ylä osan lyhyemmäksi, maitopurkista.
LOPPU TULOS kuvassa. EI olekkaan niin helppo ja yksinkertainen juttu.
Minun pitää laittaa seuraavan kerran vettä enemmän, eli EI leikata maitopurkin ylä osaa.
Ja JÄÄ Läpinäkyväksi ja jäädytys tasaiseksi? Jäikö maitoa purkkiin, vaikka huuhtelin purkin?
Tykkään. Teen ja Yritän uudelleen.
SUUNNITTELE JA VALMISTA
Tärkeät ESIVALMISTELUT GRILLAUKSEEN
Minun JÄLKIRUOKA….
Pikku LETUT, Vanilja JÄÄTELÖ ja HILLOT
OHUKAISET
Minun LETTUTAIKINA RESEPTI
5 dl tavallista maitoa tai
1 1/2 l Talous-Energia maitojauhetta
5 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
1-2 kananmunaa
2 rkl voita sulaa
Suolaa ja sokeria
Huom!
TEE TAIKINA vähintään 1 tunti aikaisemmin, ennenkuin alat paistaa lettuja/ohukaisia.
Takina turpoaa ja letut maistuvat paremmille.
Tein pitkään taikinan maitojauheesta, sitten siirryin käyttämään maitoa.
Mostphotos.
PAISTO, PAUSTAMINEN…
PANNU Vaihtoehdot?
Muurinpohjapannulla, NAM Kesäherkku.
Isolla paistinpannulla tai Lettupannulla, joka on yleensä 4 tai 6 pienetä lettua, yhdellä pannulla.
Minä olen tehnyt kaikilla pannuilla. Kotona käytän ympärivuoden, isoa ja lettu-pannua.
Ohukaistaikina on myös, yksi minun ensimmäisistä taikinoista ja Kotikokkailu resepteistä. Helppo ja yksinkertainen Resepti. Yksinkertaista tehdä ja herkullisia lettuja.
GRILLAUKSEN TÄRKEÄT ESIVALMISTELUT
PESE, LEIKKAA Kasvikset ja vihannekset PALOIKSI, VARTAISIIN.
Lisäksi Tykkään ja KEITIN KUKKAKAALIA
Tällä kertaa, TEIN KUKKAKAALIPYRETTÄ
Trendi LISÄKE, Grillattava ruoka.
GRILLAUKSEEN JUUSTOA. PALOIKSI. Valitsin HALLOUMI
PESE Uudet PERUNAT
LAITA Vettä ja perunat kattilaan, valmiiksi.
Kun alat keittämään Perunoita, lisää Tilli ja suola. Unohdin ostaa tilliä. Laitan seuraavalla kerralla.
PESE ja PILKO KUKKAKAALI.
Käytin 1/2 Kukkakaalia.
KUKKAKAALIPYREE RESEPTI
Trendi LISUKE
1 kukkakaali
1 tai 1/2 sipuli hienonnettuna
1 kpl valkosipuli kynsi
1 dl kuohukermaa
3 dl maitoa.
tai 4 dl kasvislientä
Voi nokare.
KEITÄ kasvikset, maito-kerma seoksessa.
Lisää voi nokare ja sekoita sauva- tai tehosekoittimessa.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Resepti Jenita Kuusela. K-Ruokamestari
RUOKA Pirkka KESÄ. Reseptejä&Vinkkejä
Minä tykkään käydä erilaisissa ja eri kokoisissa kaupoissa, mm. K-kaupoissa. Otan aina RUOKA pirkan mukaani K-kaupassa käydessäni. Olen kokeillut ja tehnyt monia, erilaisia resptejä ja Vinkkejä. Reseptit ja Uudet Ideat ovat hyviä, testattuja ja toimivia, Arki Kokkailussa kotona.
KUKKAKAALIPYREE. Resepti Lehdestä otettu ja kokeiltu. Netin kautta, samaa reseptiä en löytänyt. MIKSI EI?
Tykkään ja SYÖN paljon sipulia. En halunnut Kukkakaalin sekaan, lisätä vielä sipulia.
Olen aikaisemmin keittänyt vain kukkakaalia, vesi/maito ja voi seoksessa. Tykkään. Herkullista. Etenkin KOTIMAINEN Kukkakaali maistuu.
Pitääkö Pyreen olla sakeaa vai löysää?
Nyt kun olen maistanut Kukkakaalia, kumpaakin vaihtehtoa ja valmistus tavalla. Minusta paremman maksuista ja helpomaa valmistaa, on Kukkakaalit keitettynä ja pilkotuna, vesi-maito ja voi seoksessa.
TEE edellisenä iltana tai päivänä. Mausteet ehtivät sekoittua ja liha, kana jne. ehtii marinoitua. En tehnyt tällä kertaa omaa marinaadia. Ostin valmiiksi marinoidun lihan, SISÄFILE paistin.
TÄRKEÄT MAUSTEET KEITTIÖSSÄ. PÖYTÄ MAUSTEINA
PEKONI-Tuore HERKKUSIENI VARTAAT GRILLISSÄ…
TARVITSET
1 pkt Tuoreita herkkusieniä
1 pkt American pekonia
Helppo ja Erittäin herkullinen yhdistelmä
1.Minun Suosikki GRILLATTAVA
Tee Herkkusieni-pekonit valmiiksi ja pujota Vartaisiin.
Minä käytän ja SUOSITTELEN Metalli vartaita. Olen ottanut Vinkin ja reseptin, jostain lehdestä vuosia sitten. En ole mikään erityinen Herkkusienien ystävä. Tämä on Hyvän makuinen ja Ihana, Kesä herkku.
Minun VALMIITA GRILLATTAVIA RUOKIA
PääRUOKA LIHA-KASVISVARTAAT…
Uudet ja kätevät PALAMAISSIT
Uudet Sipulit ja pekoni-herkkusieni vartaat, erikseen.
Lisäksi foliossa valkosipulit.
Tärkeitä välineitä ja tarvikkeita GRILLAUKSEEN.
Kuvassa GRILLATUT Halloumi juusto, Uudet Sipulit
SUUNNITTELE ja ALOITA Esivalmistelut ja GRILLAUS, Ruoka-aineiden kypymis järjestyksessä…. Viimeisenä ja Lopuksi Grillaa Juusto ja Ananasrenkaat.
SUUNNITTELU ja RUAN ESIVALMISTELUT
Minä aloitin ja tein ensin lettutaikinan valmiiksi.
Seuraavaksi tein Kukkakaalipyreen ja laitoin perunat valmiiksi, myöhempää keittämistä varten. Jatkoin kasvisten pilkkomisella jne….
PINAATTI vai TAVALLISIA LETTUJA?
Pieniä vai Isoja?
Miksi pienet Letut maistuvat paremmilta kuin Isot?
Tykkään Pinattiletuista ja tavallisista letuista. Lisäksi tykkään Pannareista ja Vohveleista.
Pinaattiletut ovat terveellisiä ja käytän niitä, ihan samalla tavalla kuin tavallisia lettuja.
Sokerilla, hilloilla ja kermalla tai jäätelön kanssa. Joskus teen Isoja lettuja myös, suolaisella täytteellä esim. jauheliha ja kasvikset.
Kaikkia muita teen itse paitsi Vohveleita, joita ostan ainakin kerran kesässä, tuoreena ja juuri valmistuneena. Lisukkeena suolaista tai makeaa. Minä vaitsen Vohveleiden lisukkeeksi, AINA mansikkahillo ja kermavaahto.
HERKULLISTA. SUOSITTELEN.
KERMAVAAHTOA tai JÄÄTELÖÄ. MANSIKKA ja VADELMA HILLOA.
Roni Lehti. ILTA-LEHTI. PIPPURI.fi
PERUSLETTUTAIKINA RESEPTI.
1/2 l vettä
1 dl maitojauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
2 rkl voita
2 kananmunaa
Jos TEET PINAATTILETTUJA. Lisää perustaikinaan, 150 g pakastettua pinaattia sulatettuna tai puntti tuoretta pinaattia silputtuna
1. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää kulhoon vesi, johon olet sekoittanut maitojauheen. Sekoita.
2. Lisää jauhot, suola (sekä sulanut pinaatti) ja sulatettu voi.
3. Paista voissa herkullisia lettuja.
4. Tarjoile esimerkiksi puolukkasoseen ja raejuuston kera.
TÄNÄ Vuonna 2015. Alku KESÄ GRILLAUS, 1. Makkaroiden lisäksi. Tykkään GRILLATA enemmän muuta, kuin makkaraa. Minä teen Grillauskastikkeen itse. Yksinkertainen ja helppo valmistaa, mausteita oman maun mukaan.
Kuka Teillä GRILLAA?
MIKÄ SINULLE MAISTUU?VALINNAT?
KAUNISTA. Herkullista&NAM. MAISTUISIKO?
Tässä olivat edellisien GRILLAUS KERTOJEN kuvia ja muistoja….
Seuraavaksi UUDET GRILLAUKSET ja IDEAT.