Minä tykkäsin, seurasin ja viihdyin LAURIN TALOT TV-ohjelman parissa Keväällä ja Kesällä 2017. BLOGISSA SEURATTIIN jaa tykättiin minunkin ARTIKKELEISTA, kun ohjelma eteni jakso jaksolta.
LAURIN TALOT KATSO ARTIKKELIT; 1, 5, 10/10 JAKSO
Ja yläpuolta VALLILA jaksosta.
Mitä Tykkäsin Laurin Vallila SISUSTUSTEKSTIILI, Kokoelmasta Kevät/Kesä.
BLOGISSA ollaan KIINNOSTUNEITA
SISUSTUS JUTUISTA
ANTTILASTA löysin Eka Kerran kauppareissulla, Vallilan osaston. Anttila, Tavarataloketju on lopetetettu 2016. Sitten olen vuosien aikana käynyt, tutkinut ja vieraillut mm. Vallila oma Shopissa, Helsingistä Tykkäsin, Lopetettiin MIKSI? Osastolla Stockmanilla ja VERKKOKAUPASSA.
KOTI&SISUSTUS MINUN TYYLI
KATSO Aiemmat ARTIKKELIT…
Viimeisin Elokuussa 2017 KOTI&SISUSTUS,
Sisä ja ulkotilat.
NYT SYKSYLLÄ 2017 en ole vielä tutkinut mitä UUTTA&TRENDIT on tarjolla ja mitä tarvitsen. TYKKÄÄN katsella ja tutkia myös Myymälöissä, osastoilla kaikessa rauhassa mitä on tarajolla, valikoimat ja lajitelmat. Mikä on minun Makuun ja Tyyliini sopivaa jne.
EN vaihda joka Sesonki kaikkia SISUSTUSTAVAROITA ja TEKSTIILEITÄ, vaan tarpeen mukaan. SEURAAVAKSI tarvitsen olohuoneeseen Uudet Verhot, Katselin jo Viime Syksynä, mutta ei löytynyt sopivia. HALUAISIN PUNAISET VERHOT JOULUKSI, Toiset Verhot ovat valkoiset ja kuviolliset.
Tällä hetkellä, VALLILAA on Makuhuoneen, Olohuoneen ja Keittiön verhot ja keittiötekstiilejä. Olohuoneen verhot ovat viimeisin hankinta.
VIIME Vuonna 2016 ostin Makuhuoneen päiväpeiton, sisustustyynyjä ja neuleviltin uusia mm. Minulla on Useampia erivärsiä, erimateriaaleista Sisustustyynyjä ja Torkkupeittoja mm.
SYKSY ja HABITARE 2016 Sisustavaroita ja keittiössä tarvittavia, kun Valmistan Kotiruokaa&Herkkuja.
KUKAT&KYNTTILÄT kuuluvat minun KOTI&SISUSTUKSEEN, Sisä- ja ulkotiloissa, Ympärivuoden… vaihdellen Sesonkien mukaan.
KODINONNI sama taimi, on säilynyt alku Keväästä lähtien, KEITTIÖN PÖYDÄLLÄ.
Tykkään Ruukkukukkien ja kasvien lisäksi myös, Leikkokukista esim. RUUSUISTA.
SYKSY 2017 SISUSTUS Tyyliä Keittiö, arki
KEITTIÖ SISUSTUS&TYYLIÄ
AAMUPALA, VÄLIPALA, LOUNAS tai ILTAPALA AIKAAN…
Tervelliset&Herkulliset SMOOTHIET
AINO AALTO DESIG Lasit ja Kannu…
BÖLGEBLIG SARJA v. 1936 –
RUOKA AIKA&RUOKA PÖYTÄ
AINO AALTO DESIG, JUOMALASEJA…
on 2 kokoa, 22 cl ja 33 cl
Tavallinen JUOMALASI, koko 22 cl, pienempi lasi
ja 33cl Korkeampi, Hyvä pirtelö lasi.
AINO AALTO KAADIN, 120 cl
Meillä päivittäin Käytössä kaikki Lasit ja Kaadin, VESI ja MEHUKANNUNA
LASI, KIRKAS on minun Suosikki.
LASI TUOTTEIDEN Värejä on monia, Sesonkien mukaan vaihtuvia myös.
TUOTTEITA ja SARJOJA LISÄKSI löytyy;
lautasia, alustoja, kulhoja, kynttiläkuppeja ja vaaseja.
IITTALA…KASTEHELMI sarjaa
LISÄKSI Minulla on KOTI&KEITIÖSSÄ käytössä KASTEHELMI -sarjaa, jota olen alkanut kerämään vasta viime vuosina. Muita lasia astioita on helppo yhdistää IITALN DESIG, Kirkas lasisarjoihin ALTO&KASTEHELMI.
ja Kahvi-astiasto 6 hlölle, kuvissa keltaiset astiat. Keltaisia asstioita Ei ole enää tuotannossa, harmi. Teema sarjaa löytyy muunvärisenä mm. Musta ja valkoinen.
On SUOMEN Tunnetuin Kotimainen ja Kansainvälinen, ARKKITEHTi ja MUOTOILIJA.
1.PUOLISO Aino Aalto (1894 – 1949) oli työpari ja myös Arkkitehti.
Aino ja Alvar matkustivat säännölliset pitkin poikinn eurooppaa ja maailmaa, 1920 alkaen. Aallot edustivat MODERNISMIA, Alvar Aalto oli Keskeinen TAIDE ELÄMÄN vaikuttaja, joka sai vaikutteita Taiteilija Ystäviltä maailmalta.
RETROSPEKTIIVINEN NÄYTTELY esittelee AALLON Elämää ja tuotantoa 1920 – 1970.
YHTEISTYÖSSÄ Vitra Design Museon, Alvar Aaltommuseon ja Ateneumin kanssa.
ATENEUM Alvar Aalto Näyttely ESITE, Ilmainen ja eri kielillä.
ATENEUMIN Shopista tarttui mukaan 2 Taidekorttia ja lisäksi Kirja Alvar Aalto Näyttelystä.
Näkymä Pääportaikkoon 2. Kerroksen Näyttelystä…
ATENEUMIN PÄÄPORTAIKOLTA 2.KERROKSESTA lähtee 2 PORTAIKKOA 3.KERROKSEEN,
YLIMPÄÄN KERROKSEEN
2.KERROKSESTA avautuu upeat näkymät PÄÄPORTAIKOON ja 3.KERROKSEN Sisäänkäynti aula. PORTAIKKO Vasemmalta ja oikelta puolelta, pääsee Ylimpään kerrokseen.
Minä Kävelin vasemmalta puolelta Yläkertaan, KATSELIN, Tutkin ALVAR AALTO NÄYTTELYN ja tulin pois Oikealta puolelta, tuli Täysi kierros 3. KERROKSESSA.
Minä 2. Ja 3. Kerrokseen Menomatkalla, yksi Ystävällinen Katselija, Nuori nainen otti kuvan kun pyysin, Kauanis Kiitos.
ALVAR AALTO
TAIDE JA MODERNI MUOTO
11.5. – 24.9.2017
Portaikolta Vasemmalle alkaa
ALVAR AALTO NÄYTTELY…
Alvar AALTO
ALVAR AALTO Näyttely, levittäytyi usempaan tilaan, Teoksia ja tuotantoa esiteltiin monella eritavalla ja hyvin monipuolisesti. Esim. Valokuvia, mallipiirustuksia, materiaaleja, pienoismalleja, huonekaluja ja astioita.
RAKENNUKSIA. ARRKKITEHTUURIA
PAIMION PARANTOLA…FINLANDIA TALO, KULTTUURITALO,
VIIPURIN KAUPUNGINKIRJASTO
V. 1933 – 1955
MODERNI ARKKITEHTUURI, kaksi suorakaiteen muotoista porrastettua rakennusta, kattoikkkunat, luentosali ja puinenkatto aaltoilee.
KIRJASTO on Perusparannettu 2013.
OLEN käynyt VIIPURISSA ja nähnyt myös VIIPURIN KIRJASTON, Vuosikymmeniä sitten, valokuva jossain laatikon pohjalla.
ALVAR AALTO – SECOND NATURE
ALVAR AALTO Katselu kirja näyttelyssä, Englanninkielinen teos, ENGLISH.
SUOMEN PAVILJONKI, NEW YORKIN
MAAILMANNÄYTTELY 1939
SUOMEN PAVILJONKI oli AALTOJEN Suunnittelema
Sisätilojen Katseenvangitsija oli 12 metriä korkea, moniosainen ja eteenpäin kallistuva ja aaltoileva puuseinä. SEINILLÄ oli valokuvia Suomalisesta elämstä ja luonnosta.
ALVAR AALTO toimi Kansainvälisesti, hän oli kielitaitoinen matkusti ja luennoi ulkomailla, kontaktit kollegoihin maailmalla.
Vuonna 1938 mm. OMA NÄYTTELY NEW YORK,
Modernin Taiteen Museo
KOTI&SISUSTUS…SUOMALAISIA
DESIG KLASSIKOITA
VALAISTUS JA LASIESINEET
Alvar Aalto suunnitteli monet VALAISIMET varta vasten Tiettyihin rakennuksiin. Myöhemmin valoja valmistettiin myös, sarjatuotannossa.
LASIESINEET
Suomalainen DESIG KLSSIKKKO…
SAVOY eli AALTO MALJAKKO
AALTO, SAVOY Maljakko ensi versio syntyi jo,
v. 1936. Virtaava, Orgaaninen muoto
&SUOMALAINEN DESIG KLASSIKKO
AINO AALTO. Alvar Aallon 1. Vaimo, TYÖPARI
Aino Aallon DESIG, BÖLGEBELIC- sarjan puristelasit v. 1932, KARHULA-IITTALA
KLASSIKKO MUOTOILUA, DESIG AALTO Sarjaa, Lasit ja kannu, astiat, joita valmistetaan yhä edelleen 2016-2017.
NÄYTTELYTILAT vaihtuivat tunnelmiltaa, valaistukseltaa ja väreiltään, jotka asettivat haasteita minulle, HARRASTELIJA VALOKUVAAJALLE. Kaikki kuvat eivät onnistuneet ja olivat epätarkkoja mm. Minusta myös Häiritsevää tarkastella Aaltojen tuotantoa, ei saanut selvää kaikesta tuotannosta, joka pitäsi olla NÄYTTELYISSÄ Aina pääasiassa.
OLIN liikkeellä Viikonloppuna, meitä katselijoita oli monia muitakin Taiteiden ja Aaltojen ystäviä liikkeellä. EI päässyt aina lähelle ja rauhassa tarkastelemaan ja kuvaamaan yksityskohtia jne.
PAREMPIA ARJEN ESINEITÄ…
AALTO KALUSTEITA
Aallon pariskunnan sydätä lähellä olivat,
Asumisen laadun ja Kotien MODERNISOIMINEN.
Useat RAKENNUKSISTA KOKONAISIA TAIDETEOKSIA,
Kalusteet, valaisimet, tekstiilit ja rakennusmateriaalit
Suunniteltiin yhdessä, Aino ja Alvar yhdessä.
KULTTUURILLA JA TAITEELLA
JALOSTAVA VAIKUTUS IHMISEN ARKEEN
ALVAR AALTO Sarjatuotanto AALTO-KALUSTEET ja Moderni puuntaivutustekniikka.
Markkinointia varten AALLOT perustivat v. 1935 ARTEKIN, yhdessä Maire Gullichsenin ja Nils-Gustav Hahlin kanssa. AINO oli toimitusjohtaja.
TARKOITUKSENA oli yhdistää TAIDE ja TEKNIIKKA,
VALMISTAA TAIDE-ESINEITÄ TEOLLISESTI ARKIKÄYTTÖÖN,
jokaisen Suomalaisen, kuluttujan ulottuville.
Klassikko, tuttuja Tuoleja, Tarjoilupöytä ja esineitä…
ARTEKIN toimintaa oli myös, TAIDEVALISTUS ja TAITEEN ESITTELY
1930 – 1940 luvuilla, Artek järjesti Helsingissä, Taidenäyttelyitä myymälässä ja Taidehallissa. 1950 – 1997 GALERIA ARTEK, erllinen Näyttelytila.
Oman aikansa Uutta TAIDETTA, yleensä Ranskalaista Nykytaidetta.
ATENEUM hankki Artekin näyttelyistä useita teoksia, jotka ovat esillä Näyttelyssä.
AALTO JA TAIDE…
TAITEILIJAYSTÄVÄT
PUUNTAIVUTUSRELIFFI v. 1934
kuvassa keskellä.
ALVAR AALTO, PUUNTAIVUTUSRELIFFIT
NÄYYTELYSSÄ on esillä AALTOJEN Läheisempien
TAITELIJOIDEN TEOKSIA…
HANS ARP (1886 – 1966) Saksalais-ranskalinen Taidemaalari, kuvanveistäjä ja runoilija. INSPIRAATIOTA Aaaloille mm. 1930 Puureliffeissä ja Savoy maljakossa.
TAIDE, TAITEILIJAYSTÄVÄT
Aino ja Alvar AALLON
MAAILMAN taiteilijaystäviin kuuluivat mm.
Alexander CALDER, Fernand LEGER, Laslo Mohaly-Nagy
TAIDE ja MODERNI MUOTO Kirja, jonka minäkin ostin kotiin
PARIISILAUSELLE TAIDEKAUPPIAALLE, Pariisista 40 km lounaaseen
v. 1959, Louis Carre…MAISON LUIS CARRE
ALVAR AALTO ATELJEE, Helsinki, Munkkiniemi
KANSAINVÄLINEN ARKKITEHTITOIMISTO v. 1950 alkaen kehittyi, toimeksiantoja ulkomailta mm. Työskennellään tänäpäivänäkin 2017.
ATELJEE (1954 – 56) ja KOTITALO v. 1935
ALVAR AALTO -säätiön hallussa.
Tutustuminen Opastetuilla kierroksilla.
ALVAR AALTO KUOLI 1976…78 vuotiaana.
Alvar Allon 2.VAIMO Elissa Aalto,
Arkkitehti johti toimistoa aina 1994 saakka.
ALVAR AALTO ELÄMÄNKERTA TIEDOT
1898 – 1976
USEITA VIDEOITA KANSAINVÄLISIÄ IHMISIÄ& TAITEILIJOTA, kertovat Alvar Aallosta
NÄYTTELY LOPPUU….
VIIMEINEN NÄYTTELY HUONE, esittelee AALLON RUNSASTA ja MONIPUOLISTA Tuotantoa, Rakennuksia, VALOKUVIN, Kuvin, piirroksin, pienoismalleja, materiaaleja jne.
Suunnittelu piirroksia ja hahmotelmia, avautuvissa laatikoissa mm.
PÖYDILLÄ TARJOLLA ESITTEITÄ RAKENNUKSISTA
Hienoa, tykkäsin ja otin mukaan muutamia, KIITOS…HYMY
Aivan mahtava NÄYTTELY KOKONAISUUS, runsaasti katseltavaa, tutustumista ja tutkittavaa. VANHAA JA TUTTUA TUOTANTOA, mutta myös uutta ja ihmeellistä tietoa ALVAR AALTO Taiteesta ja Tuotteista, RAKENNUKSISTA SUOMALAISESTA DESIG KLASSIKOISTA.
Minulle uutta ARTEK perustajat Aino ja Alvar Aalto, työryhmä, en ole tullut ajatelleeksi asiaa.
Tunnen ja olen käynyt joissakin Alvar Aallon RAKENUKSISSA ja Käytän myös KOTI&SUSUSTU Tuotteita, Esineitä, jotka ovat AALTO DESIG.
Taas oli NÄYTTELYN jälkeen käytävä Istumaan ja ajattelemaaan, mitä kaikkea Hienossa ja Avartavassa AALTO DESIG Näyttelyssö oli katsottavaa, tutkittavaa ja esiteltynä useassa Näyttelytiloissa ja monella eritavoilla.
TYKKÄSIN, NAUTIN JA VIIHDYIN…
Useampi tunti vierähti ALVAR AALTO NÄYTTELYSSÄ
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
KÄVIN Helmikuussa viimeeksi ATENEUMIN TAIDEMUSEOSSA…
NYT EKA KERRAN kävin ja löysin Myymälän…
POHJAKERROS…
PÄÄSISÄÄNKÄYMNNISTÄ, vasemmalle
MUSEOKAUPPA/SHOP
KAHVILA-RAVINTOLA ATENEUM BISTRO
EI ole Kahvilaa Enää, 2.Kerroksessa vain Lukusali…Mistä lähtien?
ALVAR AALTO KATALOGI….Suosittelen
MUSEOKAUPPA Vasemmalla,
KAHVILA-RAVINTOLA ATENEUM BISTRO edessä
Sisään tullessa Kahvila-Ravintola jää oikealle ja Shop eteenpäin
ATENEUMISTA on …HIENOT MAISEMAT
HELSINGIN KESKUSTA
KANSALLISTEATTERI
VR, PÄÄRAUTATIESEMA… Kello ja Asema aukio
NÄYTTELYSTÄ kotiin viemiseksi, valokuvat, kokemukset ja muistot lisäksi…
NÄYTTELY KATALOGI, ESITE, 2 Taidekorttia, kotiin viemisiksi ja muistoksi Näyttelyistä.
JATKETAAN Ensi viikolla Minä&SUOMALAINEN DESIG
ALVAR&AINO AALTO…
BLOGISSA SEURAAVAKSI Viikonlopun RUOKA Vinkki ja RESEPTI, tuttuun tapaan.
HUIVI&HATTU Suosikit, Vanha Syksy-Talvi LIPPAHATTU
ja Uudempi Kevyt Kuvio HUIVI, minun värit, kuosi ja malli.
ASUSTEITA ja VAATEITA… ME MUOTITIETOISET,
VAIHTELEMME SESONKIEN MUKAAN
Asusteita käyttämällä ja vaihtelemalla, yhdistelemällä voi vaihtaa vaatteiden ja tyylin Arki, Juhla ja Sesonkien mukaan. VÄRIT, KUOSIT ja MATERIAALIT vaihtuvat, muuttuvat. Klassikko värit säilyvät, Trendi&Uutta aina SESONKIEN ja Vuosien, vuosikkymmenien mukaan.
HUIVIT&HATUT ovat minun Suosikkeja mm. ASUSTEISTA, Kesä&Syksy Huivi, väri ja tyyliKAUPUNGILLA SELFIE..
ASUSTEET…
HUIVIT
Tykkään punaisesta-Lilasta, musta-valko-harmaa sävyistä, Perhos-ja kukka kuvioista jne.
VIHREÄ huivi on Trendikäs, mutta en ole Vihreän ystävä. MUUTAMA VAATE Yläosa löytyy tumman, vihreänä vain minun vaatekaapistani.
KEVÄÄLLÄ Löytynyt UUSIN&TRENDIKÄS Tuubihuivi, voi pitää sisällä ja ulkona…IHANA
HATUT
TALVI LIPPIS, suosikki hattuni
KATSO KESÄ Lippis ja hatut, huivit…
SYKSY-TALVI HATTUJA
SYKSY TALVI, vanhoja SUOSIKKI HATTUJA…Hymy
KENGÄT, SUKAT…
TRENDIKKÄÄT BOOTSIT ja VERKKOSUKAT, SUKKAHOUSUT
KATSO AIEMMAT ARTIKKELIT ja INTSTAN kuvat, keräilen vaatteita ja asusteita pikkuhiljaa, kun löydän sopivia. Kuvat ovat hajallaan instassa, eivät yhdessä kasassa, kuten MUOTIBLOGEISSA.
LISÄKSI kun olen kiinnostunut&Innostunut monista asioista Elämässä ja KIRJOITAN ELÄMÄNTAPA&TYYLI BLOGIA, aiheet vaihtelevat kulttuurista, kotiin, muotiin jne.
KLASIKKO NAHKATAKIT
Minun vaatekaapissa on useampi, nahkatkki malli lyhempää ja pitempää mallia.
UUSIN REILU MALLI ja paksumpi NAHKATAKKI
TRENDI Repaleiset ja Vajaamittaiset Farkut…
STRECH, Tiukat FARKUT ns. TREGGINGS JA PILLI FARKUT
PERUSFARKKUMALLI, Kiva pesu
FARKUT
TRENDI Repaleiset ja vajaamittaiset farkut ja Strech, Tiukat Vaaleat ja Perusfarkut, Trendipesulla farkut on nyt esitelty, minun vaatekaapista.
KATSO Aiemmat, Kesä 2017 Artikkelit. SUOSIKKEJA Kesällä ja Alku Syksystä, myös erilaiset hameet, mm. Trikoo ja kangashameet, mekot, Farkkuhameet, UUSI&Trendikäs, Klassikko FARKKULAPPUHAME jne.
FARRKUJEN ERILAISIA PESUJA, VÄREJÄ…
FARKKUJEN erilaisia pesuja, vaihtelen malleja ja pesuja SESONKIEN MUKAAN
KÄYTÄN MYÖS ERIMALLISIA HOUSUJA JA FARKKUJA, niistä lisää jatkossa, kun Syksy ja talvi etenee. KATSO aiempi Musta-valkoinen juttu, MUSTAT HOUSUT.
Olen leiponut aiemmin mm. Rouhe- ja Kasvissämpylöitä, Lepuskoita, Patonkia jne.
En aiemmin leipää, kun kone leipää ei lasketa.
KAUNIS KIITOS 2020…. yli 268…..LISÄYS 20202, 167 krt….
SUOSIKKI Sämpylät ja/tai LEIPÄ
EKA KERTA LEIVOIN….
VUOKALEIPÄ,
Vaalea, Kaurahiutale&Seasamsimenet
RESEPTI, oma versio
6 dl maitoa
1 kpl, pala hiiva
1 tl suolaa
Luraus hunajaa
4 dl kaurahiutaleita
1-2 dl sesaminsiemeniä
noin 10 dl vehnäjauhoja
n. 4 rkl Auringonkukka öljyä, luraus
PAISTO 175 C n. 45 min
TAIKINAN VALMISTUS VIDEO, YLEISKONEELLA Loppu vaihe…
OLEN Pahoillani edelleen ONGELMIA Videoiden kanssa ja en näe + alaosaa Blogista itse….
Virhe
Videota ei löydy.
Lämmitä osa maidosta mikrossa, kahvimukissa. Murenna hiiva vatkauskulhoon ja kaada kaikki maidot kerralla hiivan päälle, voit sekoittaa.
LISÄÄ kaikkia aineet, Kaurahiutaleet ja Seasamsiemenet ja osa jauhoista.
ALOITA Sekoittaminen. Käytin tällä kertaa YLEISKONETTA ja Taikinavatkainta, kuvassa.
LISÄÄ jauhoja pikkuhiljaa, samalla jatkaen sekoittamista.
TAIKINA alkaa irtoamaan kulhon renoista, kun taikina alkaa olla valmista.
LOPUKSI lisää Taikinaan, Reilu Loraus Öljyä.
SEKOITA TAIKINA Tasaiseksi.
Minä olen tottunut taikinan tekijä, silloin kun aloittelin lapsuudessa jo leipomisen TYKKÄSIN Käsillä tekemisestä, myös taikinoiden teosta. Vaikka käytän myös koneita, käsivatkainta ja Yleiskonetta, riippuen mitä taikinaa valmstan ja leivon.
TEEN YLEENSÄ, EKA KERRAN taikinan käsin, NYT tein loppu tarkastuksen taikinanpehmeydestä onko sopivasti jauhoja ja nestettä, käsin kokeilemalla.
PEHMEÄ ja HYVÄ TAIKINA, HYVÄ Lopputulos Paiston jäkeen.
ANNA KOHOTA, NOUSTA Leivinliinan alla n. 1 tunti.
KUN taikina on kohonnut, kaada ja nosta taikina Leivinalustalle, jossa on jauhoja.
JAA taikina 1/2 Osaan, kuten minä kuvassa. 2 VALMISTA VUOKALEIPÄÄ
MUOTOILE TAIKINASTA pötkilö, käyttämällä apuna jauhoja ja käsiä.
Leivinmargariinilla sudita Leipävuoka joka puolelta, sisäpuolelta vuokaa
KUN olet saanut taikinan, pötkylän muotoiseksi, kuten minä kuvassa. NOSTA Taikina pötkilö VOIDELTUUN, LEIPÄVUOKAAN.
VUOKALEIPÄ Ennen lopullista kohotusta…
TEE toinen taikina samalla tavalla, muotoile pötkilö. Nosta toinenkin taikinapötkilö Leipävuokaan.
LAITA taas leivinliinan alle, nousemaan n. 20-30 min.
ANNA KOHOTA
VUOKALEIPÄ Kohotuksen jälkeen, VALMIINA Paistettavaksi
LAITA VUOKALEIVÄT Uuniin paistumaan, keskitasolle ritilän päälle.
PAISTA 175 C n. 45 min
MINÄ Paistan aina ENSIN vain osan ajasta, tarkastan ja paistan lopuun.
Minä RIPOTTELIN Pinnalle Seasaminsiemeniä ja kaurahiutaleita, Kokeilin, ennen paistoa…Eivät kyllä kestäneet päällä. PITÄÄ seuraavalla kerralla voidella ensin esim. Maidolla ja sitten simenet päälle
PUNAINEN on Silikoni Leipävuoka, Leipä levisi paiston aikana.
TUMMAHARMAA on Teflon Leipävuoka, LEIPÄ pysyi kasassa ja kauniin muotoisena, myös paiston aikana ja jälkeen.
MINÄ&Perhe maistoimme ja söimme ensin rumemman, silikonivuoassa paistetun Vuokaleivän. MAKU ja paisto oli ok. NAM…
TÄMÄ on tehty Teflon LEIPÄVUALLA…LAITOIN pakastepussiin ja pakkaaseen.
Alapuolen kuvassa oli käytössä Silikonivuoka, leipä pullistui keskiosalta paiston aikana ja muoto muuttui.
Tämä on Silikonivualla valmistettu Vuokaleipä, joka on jo syöty…
VUOKALEIPÄ oli herkullista, pehmeää ja hyvää.
UUNI LÄMPIMÄNÄ, TUOREENA JA TUOKSUVANA…
Voi suli päällä, Nam…
Helppo ja yksinkertainen Resepti ja valmistus.
Hyvää ja Herkullista leipää, Teen myös uudestaan.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
Ensi viikolla jatketaan täällä Blogissa Muoti ja Kulttuuri jutuilla.
Ihanaa ja Herkullista Syksyistä Viikonloppua Kaikille.
PIKNIKKORISSA oli lisäksi….Kotimaisia Tuoreita Porkkanoita, Tuore Ananas, Banaaneita ja omenoita, Rusinoita&pähkinöitä, Mansikoita ja JUOMISTA. Kukkia tietysti AURINGONKUKKIA, löytyi Torilta ja kestävät pitkään.
10 -12 dl vehäjauhoja, tai 4 viljansäpyläjauhoja tms.
EN mittaa mutta saa olla, REILUSTI
2-4 rkl voisulaa tai öljyä
PAISTO 25O C n. 12 min
TÄYTETYT PATONGIT
Sopivat Aamupalaksia, Lounaaksi, väli- tai iltapalaksi
Minä&PERHE TYKKÄÄ.
Oma Leipoma PATONKI, Kotimaista tomaattia ja Kevyt levitettä…nam
Myös Matkoille evääksi, tai PIKNIKKORIIN kuten Tänä kesänä 2017
Myymälöissä on runsaasti VALMIITA tuoreita tai esipaistettuja PATONKEJA. PIKNIKKUVISSA minulla oli Esipaistetteja Patonkeja, jotka aamulla itse paistoin. Lisäksi löysin matkalla Myymälästä, Tuoreen Pitkän Patongin.
LISÄKSI Tykkään myös SUBWAYN…
täytetyistä PATONGEISTA, joita syön aina silloin tällöin. SUOSITTELEN.
PATONGIN VALMISTAMINEN ja LEIPOMINEN
TEE TAIKINA
VOIT valmistaa taikinan Yleiskoneella tai KÄSIN, Kuten minä.
MINÄ TYKKÄÄN KÄSIN TAIKINAN TEKEMISESTÄ, pienet ja helpot taikinat leivoin yleensä käsin. SUOSITTELEN.
MURENNA Hiiva ensin, Vatkauskulhoon.
Lisää lämmin vesi ja sekoita. Lämmitä osa vedestä esim. Mikrossa.
Lisää suola ja jauhot.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa, samalla sekoittaen. Saa olla löysä mutta atsainen taikina.
LOPUKSI lorauta reilusti öljyä tai voi sulaa.
SEKOITA Taikina hyvin sekaisin.
TASAINEN TAIKINA. LAITA leivinliina päälle ja anna KOHOTA n. 1 tunti.
Kun taikina on kohonnut kaada ja nosta taikina LEIVINALUSTALLE
LEIKKAA taikina 2 tai 3 osaan.
Minä leikkaiisn 3 osaan, tulee pinempiä PATONKEJA ja helpompi paistaa.
Tässä yksi osa taikinsta on muotoiltu jo Patongiksi.
MUOTOILE käden, levinalustan ja jauhojen avulla, taikina möykystä pötkilö, kuin patonki muoto on. Leivonta kuva valitettavasti epäonnistui, kuvassa pienempänä.
LEIVON&VALOKUVAAN ITSE
KUN LEIVON samalla ja otan itse myös kuvat, unohdan tai en muista tarkastaa aina, onnistuiko kuvat. Helpompaa on Leipoa ja Valmistaa ruokaa, jos joku toinen kuvaa vai mitä? Kokeilelhan miten Sinulla onnistuu?
NOSTA Valmiiksi leivotut PATONGIT leivinpellille. PEITÄ leivinliinalla ja anna taas kohota. Noin 30 min.
ENNEN PAISTAMISTA…VOITELE kohonneet ja valmiit Patongit ensin maidolla.
LEIKKAA terävällä veitsellä viiltoja Patongien pinnalle vinottain, kuten minä kuvassa.
VOIT myös ensin leikata ja sitten voidella.
KOKONAINEN Valmis PATONKI Paistettavaksi
PAISTA 250 C n. 12 min.
VAHDI ja tarkasta alapuolelta Patongin kypsyys, vaaleanruskea pohja on kypsää.
1 VALMIS PATONKI, 3 patongista.
YKSI syötiin heti ja muut annoin jäähtyä ja laitoin pakkaseen, myöhempää käyttöä varten.
TÄYTTEET…
Kevyt levite, margariini tai VALIO Aurajuustolevite
Salaatia Oman valinnan ja maun mukaan. Minä tykkään esim. Italian salaatista.
TOMAATTIA ja/Tai KURKKUA siivuina
Kinkkuleikettä kuten minulla kuvassa
TAI Metwurstia, paistettua kanaa, valmista salaattia tai pelkkiä kasviksia
Raejuustoa, Chilikastiketta tms
SALAATTIKASTIKEITA
Voi valmistaa itse tai käyttää valmiita.
Minä ja Perhe tykätään KEVYT Kartanokastikkeesta ja majoneesista.
MURENNA AURA juusto ja lisää Tuorejuuston joukkoon.
SEKOITA. Anna maustua jääkapissa useita tunteja, mieluten seuraavaan päivään.
TÄYTETTYJEN PATONKIEN KOKOAMINEN
HALKAISE PATONKI
LEVITÄ ensin Aurajuusto täytettä, levitettä. Ainakin alapuolelle, minä laitan aina.
Seuraavaksi lisää Kinkkusiivut, salaatti, tomaatti siivut.
LOPUKSI lisää Salattikastiketta ympäri täytteitä, oman maun mukaan. Kastikkeen voi myös laittaa alimmaiseksi eikä käyttää levitettä tai laittaa levitteen päälle.
VALMIS TÄYTETTY PATONKI, Leikkaa Patonki kahteen osaan, on hwlpompi käsitellä ja syödä. NAM…Herkullista ja Terveellistä
NYT Kaikki PIKNIKKORIN RESEPTIT ja SISÄLTÖ on laitettu ja lisätty tänne BLOGIIN.
PATONKEJA voi täyttää oman maun mukaan.
KASVIKSET ovat KOTIMAISIA ja HERKULLISIA.
TERVEELLINEN ELÄMÄNTAPA.
Tykkään ja Nautin. Sinä?
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
JATKETAAN vielä huomenna PERJANTAINA Lisään Viikonlopuksi, AJANKOHTAISEN Suolapala RESEPTIN.
AVARAT, Tyylikkäät ja Kauniit aulatilat…Oikealle ja vasemmalle sisäänkäynnistä
LISÄYS kuvat katso ARTIKKELIN Lopusta 2020…
PORTAAT vievät Pääkerroksee, jossa on FINLANDIA SALI
KAUNIS, Tyylikäs ja tilava FINLSNDia SALI ja muut tilat.
OLEN KÄYNYT JA VIERAILLUT useamman kerran
FINLANDIATALON SISÄPIHA, PUISTO
Vasenpuoli ja oikeapuoli Rakennuksesta
RAKENNUKSEN OIKEA REUNA, PÄÄTY
HELSINKI SALI
HELSINKI SALI, AUDITORIO ja Lisätilat
KOKOUSTILAT 2. Krs
FINLANDIATALOSTA ja PIHALTA pois Oikeanpuoleista sisäänkäynti reittiä pitkin…
VIIHTYISÄ ja Vihreä Sisäpiha, PUISTO
Sisäpihalta oikealle katsottuna
Sisäpihalta oikelle katsoen
Poistuminen toista kautta kun meno, FINLANDITALOLLE ja piha-alueelle
FINLANDIATALO, Helsinkisalin puolinen pääty
MINÄ&FINLANDIA TALO
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
KATSELE, Tutustu ja Tutki. TYYLIKÄS, HISTORIALLINEN JA KAUNIS Alavar Aallon suunnittelema RAKENENNUS, sisä ja ulkopuolelta.
Olen käynyt FINLANDIATALOSSA ja Finlandia Salissa useeamman kerran, tykkäsin ja viihdyin. Kauniit, avarat ja valoisat tilat, vaikka itse olin Messsutapahtumassa ja ihmisiä oli viikonloppuna runsaasti liikkeellä.
IHASTUIN HETI ensisilmäylsellä kauniiseen rakennukseen ulkopuolta ja sisäpuoleta, Teki minuun Syvän vaikutuksen ja ARVISTAN ALVAR AALTO ja DESIG.
NYT KESÄLLÄ 2017
Kävin uudestaan pitkästäaikaa Ihailemassa, katsomassa ja muistelemassa Kaunista FINLANDIA TALOA, ulkopuolelta ensin ja sitten sisälle FINLANDIA TALOON.
Sisälle peremmälle EI PÄÄSSYT, en siis käynyt FINLANDIA SALISSA tällä kertaa, ei ole avoinna kuin tapahtumien messujen tai konserttejen aikana.
PALVELUPISTE
PALVELUPISTE on AUKI
KATSELIN JA kuvasin alakerran aulatiloja, valitettavasti kaikki kuvat eivät onnistuneet.Kyselin miten Kahvilaan pääsee, EN kuitenkaan joutanut tälläkertaa tutustumaan. Kahvilaan pääsee sisäkautta.
IHAN PAKKO mennä uudestaan Katsomaan Ihastuttava FINLANDIA SALI ja kahvila.
HELSINKI SALI olis myös mielenkiintoista nähdä myös sisäpuolelta. EN ole käynyt.
OLEN SEURANNUT SUOMALAISTA DESIG&MUOTOILUA
Arvostan Suomlaista Muotoilua, Desig, Käsityötä ja Tieto&Taitoa.
ALVAR ja AINO AALTO ovat yhdet KLASSIKKO Taitavat, lahjakkaat ja ainutlaatuiset Suunnittelija&Designerit.
Lisään vielä AINO&ALVAR AALLON IITTALA DESIG&yhteistyön, koti&sisustus tavarat ja astiat Minun Tyyli&Valinnat.
JATKAN Täällä Blogissa myöhemmin AALLOSTA vielä, kun olen nähnyt ATENEUMIN Alvar Aalto näyttelyn. LÖYTYY MUSEOT otsikon alapuoleta.
Keskikenttäpelaaja, hyökkäävä pelaaja ja pelinrakentaja, maalintekijä.
Pituus 182 cm.
LAHDEN REIPAS 1977 – 1987
Suomessa, Ulkomailla ja Suomen Edustusjoukkueessa, MAAJOUKKUEESSA on pelannut 21 vuotta, Pitkän pelajauransa aikana.
Jari Litmasen EDUSTAMAT SEURAT;
Lahden Reipas, Helsingin Jalkapalloklubi (HJK), Myllykosken Pallo (Mypa), Amsterdamsche Football Club AJAX, Football club BARCELONA, LIVERPOOL football club, FC Lahti, F.C. Hansa Rockstock, Malmö Footballförening.
AMSTERDAM, AJAXISSA
2 eri vuosina, yht. n. 9 vuotta.
ENSIMMÄINEN…
SM-sarjaottelu, KOPARIT-REIPAS 3.5.1989 ja A-Maaottelu, Trinidad ja Topasco – SUOMI 22.10.1989
VIIMEINEN…
Veikkausliigaottelu HJK-HAKA 29.10.2011
SUOMEN Maaottelu Suomi-San Marino 17.11.2010
LITMANEN10
OMAELÄMÄNKERTA kirja, Litmanen 10 ja Kustannusosakeyhtiö Tammi.
JULKAISTU v. 2015.
300 sivua, sisältää valokuvia, tilastoja ja hakemiston.
KATSO Blogista, aiemmat
Kirja ja Elokuva ARVOSTELUT…
JARI LITMANEN, LITMANEN 10 KIRJA-ARVOSTELU
Aloitan ensin Referaattiamaisesti ja Tiivistelmä kirjasta,
Samalla käydään Jari Litmasen, Elämä ja Peliuran historia.
Jari on Hollollassa, LAHDESSA syntynyt ja asunut omakotitaloalueella.
Tärkeitä ihmsiiä ja PERHE Tuttuja. KAUTOSTEN kanssa, läheisiä Isät ja pojat keskenään. Tommi samanikäinen Jarin kanssa ja Turo pari vuotta vanhempi, leikki ja jalkapallokavereita asuivat lähekkäin.
Poikien ISÄT PELASIVAT jalkapallo SM-sarjassa.
LIIKUNNAN ILO lapsuudesta lähtien, myös vapaa-ajalla. Monipuolista liikuntaa, jääkiekko ja jalkaplloharjoituksia saman aikaan 14 vuotiaaksi asti.
Ensimmäinen ottelu, SALPAKANKAAN C-juniorit 1979, 3 – 4 ottelua.
SYKSYLLÄ 1979 LAHDEN Reippaan F-junioreihin.
JALKPALLO ja myös jääkiekko mukana, 14 vuotiaaksi asti. JÄÄKIEKKO esikuva Jari Kurri. Kovia ja useita harjoituksia, jääkiekkoa ja Jalkapalloa. POLVEN liikarasitus, pakko lepoa.
JARI harjoiiteli yksin Lahden Suurhallissa, koulun jälkeen yleensä 15 – 21.00, silloin kuin ei ollut Joukkueharjoituksia. ESIKUVANA LIVERPOOL, Maradona, Keegan, Dalglish. ISÄ toimi pisimpään Jarin Juniorivalmentajana. Äitin mukana Maskottina, Lentopalloharjoituksissa.
KESKITTYMINEN JALKAPLLOON
LASINILKKA&LOUKKAANTUMISIA USEITA
Loukkaantumiset pääosin johtuivat, oikeasta lasinilkasta. Ensimmäinen loukkaantuminen 1982. Nilkka vääntyi pelitilanteessa ja 1984 Uusi loukkaantuminen, EI tullut täysin kuntoon nivelsiteet löystyivät.
1979 PYÖRÄLLÄ 1 Kesä Harjoituksiin yhteen suuntaan 6 km, jatkossa kimppakyydillä. VIIMEISET 5 vuotta Isä toimi, Jarin Juonior Joukkueen valmentajan.
Koulu sujui ihan hyvin, mutta harjoitusmäärät lisääntyivät iän myötä ja yläasteella jalkapallo kiinnosti Jaria enemmän.
POIKAMAAOTTELUITA v. 1986, PM ja EM tasolla. 17 vuotiaana, 1988 Voitto, maita mukana Tanska, Norja ja Puola.
1986 Syksy, A-juonreissa jossa oli 3 – 4 vuotta vanhempia poikia.
Marraskuussa LAHDEN REIPPAN EDUSTUSJOUKKUEESEEN.
1988 PELAAJA SOPIMUS, Isä lupasi 3 vuotta Jari edustaa Reipasta, kun Lukio kestää. Jari pettyi ei tullu rahaa, eikä kirjallista sopimusta.
SM sarjan ALL STAR joukkueeseen.
ISÄ OLAVI, oli tehtaassa töissä, ylimääräistä rahaa ri ollut. OLAVI KÄVI töissä, harjoiiteli ja pelasi itse jalkapalloa 1974 asti.
18 vuotiiaana itse Pelajasopimus. SEURALTA pinnarahoja, auton ja ajokortti.
KIELIOPISKELUT sujuivat hyvin ja positiivinen asenne, Jari ajatteli ammatilais jalkapalloilijan uraa.
Olavi Litmanen, Isä ja Juniorjoukkueenvalmentaja ja Simo Syrjövaara, auttoivat Kansainvälisille kentille ja muita valmentajia 10 kpl kirjassa. Isä oli henkinen ja fyysinen tuki. Olavi Isän, Jalkapallo saavutukset haasteena Jarille. Eka Jalkapallo vaihtopaita 1991.
JARI keskittyi ja syventyi pelaamiseen, tarkkaili ja hioi yksistyiskohtia. KATSOI ja seurasi, peljeä ja esikuvien taitoja. Intohimo Jalkaplloon ja itsensä kehittämiseen, treenaamiseen.
1990 VUODEN PELAAJA Suomessa, liigapelaaja ja Palloliitto.
Tarjouksia myös ulkomailta.
JARIN PELINEMEROITA, 10, 7, 28, 20, 37, 23 ja 17
10 Pelaajana 7 joukkueessa, Reippaassa, Ajaxsissa, Barcelonassa, Mälmö FF:ssä, Lahdessa, HJK:ssa ja A-maajoukkueessa.
TASAINEN KEHITTYMINEN PELAAJNA…Jatkoa ajatellen, Mitä Jari haluaisi tehdä. Seurasi mm. Pasi Rautiasen Ammattialisuraa.
Milloin AMMATTILAISEKSI? Suomessa Ammailaispelaajan arkea, Lukio ja Armeija perään.
Tutustumisreissuja eri seuroihin Euroopassa. Jari seurasi jalkapalloa myös televisiosta, Sky Sport kanavan kautta. Videoi kaverin kotona Mm. ITALIAN, ESPANJAN ja HOLLANNIN liigan koosteita.
JARIN LÄPIMURTO JALKAPALLOLIJANA 1988. Vieraili Ruotsissa 1 viikko, MALMÖ ja valmentaja Roy Hodgson.
Hollannin PSV Euroopan cupin 1988 ja Hollanti Euroopan Mestaruuden voittajat. Seuran kanssa PSV JARI pääsi harjoittelemaan 2 viikkoa, talvella 1991. Harjoitteli myös Sveitsissä,
YLIO-OPILAS 1990
JARIN SUUNNITELMA, Lahden reippaassa 4 vuotta, Armeija Lahden Urheilikoulu ja kausi HIFK ja vuosi MyPassa ja 21 vuotiaan ULKOMAILLE.
1992 MYPA
1992 MYPAAn Jari ja Sami Hyypiä KESÄLLÄ Suomen Cup Finaali, ja Voitto Heinäkuussa. 8 kuukautta Mypassa ja siirto 1992 KESÄLLÄ Hollantiin ja AJAXIIN
Kykyjenetsijä AJAXISTA serasi Mypan peliä ja seuraavalla viikolla Jari Ajaxin harjoituksiin mukaan. Ajax oli vouttanut toukokuussa UEFA cupin aj pelajat pelasivat EM-kisoissa. VALMENTAJANA Van Gaal.
1992 siirto AJAX…1999
Perinteinen, suuri ja Mahtiseura JALKAPALLOSEURA, AMSTERDAMISSA, HOLLANTI
PERUSTETTU v. 1900. Kotikenttä ArenA MSTERDAM, johan mahtuu 51.628 katselijaa UUSI KOTIKENTTÄ v. 1996.
Aikaisempi Kenttä v. 1934 rakennettu, De Meer Stadion johon mahtui reilu 20.000 katselijaa.
JUNIORAKATEMIA, josta 85% saa jalkapllosta ammatin.
AJAX on voittanut mestareiden liigan, 4 kertaa viim v. 1995.
Pelaaminen ja Siirrot uran, ei rahan ehdoilla. Mypasta Heikki Marttinen oli asiodenhoitaja, neuvotteli sopimukset ja Harri Kapman auttoivat myös Jaria.
MYPASSA Jarilla oliollut Hyvä sopimus, Ajaxissa alussa alimpaan Pelaaja luokkaan.
AJAX 3 KATEGORIAA PELAAJIA;
Tähtipelaajat, Runkopelaajat ja Nuoret Kasvavat pelaajat kuten Jari, Edvon Wan der Sar, Edgar Davis.
JARI kertoo kirajssa että Eka syksy Amserdamiss oli raskas, piti etsiä ja sisustaa asunto, opetella Hollannin kieltä ja kulttuuria, uusi ja nopeampi Pelitapa. Ajaxin suunnitelmissa ja valmentaja, Pelipaikka BERGMANI ja Aaron winter paikalle ja tuuraajksi.
Kova kilapilu pelikpaikoista, hyvän henkinen ryhmä. Nyt Jari oli katsomassa ja oppimassa, mitä kaikkea AMMATTIJALKAPALLOON KUULUU. Vapaapäiviä oli noin kerran 2 viikossa. Taso harjoituksissa ja peleissä kovempi, kuin Suomessa.
Pelajat olivat taitavampia ja peli oli nopeampaa, fyysiset rankkaa ja energiaa vievää. JARI PELIPIKK ja pelasi piilokärkeä.
AJAXIN PELISYSTEEMI
VALMENTAJA Van Gaal oli vaativa ja tarkka. Osasi nähdä pelajien erilaiset ominaisuudet, löytäsi oman pelipaikan ja roolin joukkueessa.
JARILLA 1 vuosi aikaa oppia joukkueen pelitapa ja oman pelipaikan vaatimukset.
Jalkapallojoukkueessa Tehdään yhteistyötä, jokainen hoitaa oman tehtävänsä, hoitaa pelipaikkansa ja tukee joukkuetta. JOKAISELLA OMA ROOLI, kentän eri paikoissa ja tilanteissa.
1992 Jari oli tullut ajaxiin elokuussa, vaihtelevasti peliaikaa.
1993 – 1994 peliakaa säännöllisesti avauskokoonpanossa. CUP -voittajien Cupissa 8 parhaan joukkoon. Hollannin Mestaruus. Liigan maalikuningas ja Pelaajien äänestyksessä, Vuoden pelaaja.
AJAXIn 1 kausi Mestareiden liigassa 1994 – 1995
BARCELON JA MILANO unelmia.
MESTAREIDEN Liigan Finaali VOITTO 1995. 3 Hollannin Mestaruutta 1994-1996, Suurajoukkuiden Maailmanmsetaruus syksy 1995 ja Mestareiden liigan finälissa 1996.
1996 UUSI Stadion, harjoitusympäristö ja pukukopit vaihtuivat, paljon loukkaantumisia pelaajilla. Menestys Heikko. Valmentaja VAN GAAL Barceloonaan.
3 vuoden uusi pelaaja sopimus Jarilla AJAXIn kanssa. TARJOUKSI tuli Italia, Liverpool jne.
PELAAJIEN SIIRROT Periaate, Seurat sopivat keskenään pelaajien siirrosta. PELAAJA sai vaikuttaa jos halusi siirtoa, yleensä järjestyy.
HUIPPU ja Nykyaikainen STADION 1996, Jari viihtyi Hollannissa, asui aluksi hotelissa sitten vuokra-asunnossa ja osti omistusasunnon jne.
1996 ja 1997 Kauden jäkeen lähti pelaajia, Kauden Menestyskokoonpano 1996-1997 oli hajonnut. UUSI Tansklaoinen valmentaja Morten Olsen.
Joukkue oli hyva, hieno fiilis pelata. JARI ALKOI Mietimään Uran jatkoa, 1999 sopimus loppui eikä, Jari halunnut jatkosopimusta.
HALUSI PELATA VIELÄ muualla Euroopassa. Useampi Jalkapalloseura oli kiinnostunut Jarista, Barcelona, Byern Munchen, Liverpool jne. TALOUSASIAT, Valmentaja, pelirooli jne asiat selvitettävä. JARI SANOI EI, Byer Munchen ja Liverpool
VALINNAN vaikeus mihin seuraavaksi?
10.6.1999 SOPIMUS BARCELONAN kanssa, valmentajana Louis Van Gaal.
BARCELONA… koti Stadion Camp Noun, johon mahtui n. 100.000 katselijaa.
YKSI MAAILMA HUIPPU ja SEURATUIN Jalkapalloseura.
PITKÄ PERINNE, Tausta ja jalkapallolliset odotukset Pelaajien haasteena.
KATASTROFI kaudella 1999, ESPANJAN Liigassa 2.
Valmentaja ja puheenjohtaja lopetti, 10 pelaajlle potkut. JARI totutteli joukkueeseesn, viihtyi Barcelonassa. HUIKEA joukkue, Pelillisesti ja Tulos pettymys.
Lukuisat loukkantumiset vaivasivat Jaria 1999. Jari jäi odottamaan seuraavakautta, joka ei mennyt niinkuin olisi halunnut ja suunnitellut.
2000 Jari jäi roikkumaanns seuraan, TÄYSJÄSENYYS SEURASSA.
JARI EI saanut peilaikaa, sai harjoitella ja olla Seurassa muuten normaalisti. Vieraspelit vapaapäiviä.
Rivaldo 1999 Euroopan paras pelaaja, Luis Figo 2000. JARI oli joukkuetovereita.
2001 Tammikuussa LIVERPOOL
VALMENTAJANA Philiph Thomdon, pelaajalegenda.
VUODEN lopussa Michael Owen Euroopan Paras pelaaja ja Jari joukkuetoveri.
Jari pelasi Valioliigassa, seurassa jota JARI oli fanittanut lapsuudesta asti. Jarilla murtui käsi 2 kohtaa, 6-8 viikoa pelaamatta.
TOINEN kausi 2000-2002
JARI oli terveenä, mutta ei saanut peliakaa. JARI viihtyi Liverpoolissa, keskusteli managerin ja toimitusjohtajan kanssa.
2002 Elokuussa PALUU AJAXIIN (2002-2004)
Jari liittyi joukueeseen, johon kaivattiin kokeneita pelaajia. Joukkuessa oli nuoria pelaajia mm. Zlatan Ruotsista. Tyydyttävä 1 kausi Jarille. Keväällä akilesjänne vaivasi, vaiva ei poistunut. Ongelmat jatkuiva 2003-2004 koko kauden. Akilesjänne leikattiin 2007.
2003-2004 kausi oli Jarin omin sanoin ”Fiasko”. Jarin pelipaikalle koulutettiin ja pelautettiin nuoria pelaajia, Jari oli joukkueen Kapteeni ja Esikuva. Ajaxissa nuoret saavat vastuuta ja vanhemmat pelaajat siirtyvät syrjään. Ajax kertoi Jarille, sopimusta ei jatketa. Jari ymmärsi perustelut, mutta halusi treenata ja pelata yhä edelleen. Pelasi Suomen Maaottelussa 15 loppu minuuttia. RISTIRIRIITAINEN Tilanne ja Kireä tunnelma, Seuran ja Jarin välillä.
Jari pelasi AJAXIn Kakkkosjoukkueessa kauden 2003-2004 kokonaiset pelit.
Jari koki AJAXIN omaksi seuraksi ja oli paljon ystäviä, Seuran ja kannattajien kanssa välit olivat kunnossa. Yhteensä n. 9 vuotta Ajaxissa.
2004 JARI takasin LAHTEEN, FC LAHTI
Jari oli 33 vuotais, loukkaantumisherkkä pelaaja. Sopimus FC Lahti kanssa, valmentaja Harri Kampman. JARI oli pelannut 12 vuotta, 3 eri huippuseurassa, muutama kesälomavikko vuosien aikana. Taklauksen seurauksen Jarin, LASINILKKA loukkantui. NYT 2 kuukauden Pelitauko ja kuntoutus. JARI tapasi VAIMONSA, Ly uutta tulevaisuutta Elämälle.
JARI pelasi elo-lokakuun Suomessa ja Palasi Amsterdamiin ja treenasi 2 joukkueen kanssa lokakuusta-tammikuuhun.
Runsaasti ja pitkäaikaista harjoittelemista, treenaamista ja vuosia töitä
TEKNISET TAIDOT ja Pallo on hallittava, Riittävät fyysiset ominaisuudet; voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. TOINEN tukeva osa-alue hallussa, VAHVA toinen osa-alue Jarilla Juoksukestävyys. TAKTINEN OSAAMINEN, Jalkapallon pelin hallinta. PARHAAT PELAAJAT osaavat reagoida pelissä, tapahtumien mukaan.
Tärkeä oppia Omat vahvuudet ja Rooli joukkueessa. Pystyttävä sopeutumaan erilaisiin joukkueisiin ja pelitapoihin. VALMENTAJAT ratkaisevassa asemassa, Jarilla on tullut menestymistä ja epäonnistumisia. Parhaat tulokset saavutettaan, kun valmentaja on ymmärtänyt, Jarin osaamisen ja saanut oikean pelipaikan ja peliaikaa.
ERIPELAAJILLA on erilaisia ominaisuuksia ja eripelipaikoilla tarvitaan erlaisia ominaisuuksia.
JALKAPALLON OPPIMENEN, kuin Kielen oppiminen…Pikkuhiljaa kyvyt ja taito kasvaa, pystyy parempaan ja vaativampiin suorituksiin. JALKAPALLOLIJAN KEHITYSPROSESSI vatii aikaa…
JALKAPALLOILIJAN ELÄMÄ; Lepoa ja harjoittelua, matkustamista ja pelaamista. Elämä Pelistä, peliin.
PELIURAN AIKANA, Vaatii Soputumista, Rakentaa elämä ja selviytyä arjesta, itsenäisyyttä ja Yksinäistä puuhaa.
Sopetumista ”elää maassa maan tavalla”
AMSTERDAMISSA 21-28 vuotiaaksi Jari kasvoi kansainvälisessä ympäristössä, pojasta mieheksi. ASENNE JA HUUMORI ovat auttaneet.
Joukkueessa noin 25 pelaajaa, kilpailua pelipaikoista ja peliajasta 11-14 joukkoon.
MEDIALL on iso valta, kun joku juttu uutisoidaan, pidetään totuutena.
KANNATTAJAKULTTUURI Maailmalla, fanit kannustavat ja Media seuraa.
JALKAPALLO SUOMESSA…ESIKUVAN ROOLI
PELI ja Pelipaikka Roolit ovat muuttuneet 1990-2014
2005 ROCKSTOCKIIN
10 ottelua Jari pelasi. Loukkaantuminen. 2. BUNDESLIIGA tarjosi jatkosopimusta, Jari ei jataknut.
2005-2008 Kesäkuussa MALMO FF, RUOTSI
Suuri ja Menestynyt Skandinaavinen seura
2007 loppuvuosi leikkaus ja kuntoutuminen. Kentällä vain 3 ottelussa. Jatkosopimus huhtikuu 2008. Rytmihäiriöitä. Harjoittelua edustusjoukkueen kanssa, ei pelejä. YHTEISTYÖTÄ Roy Hodgosin kanssa. PERHE, Jari ja Virolainen puoliso, Ly Jurgeson, Perheeseen Caro s. 2005 ja Bruno s. 2007. AVIOITUIVAT ROOMASSA 2015.
MAAJOUKKUE tärkeä Jarille, pelit vuoristorataa. Parhaimmat Uran alkuajoilla. Ensimmäinen Maaottelu v. 1989 ja viimeisin 2010. Maajoukkueura 21 vuotta. JARI OLI KAPTEENINA USEAN VUODEN. Otteluita kertyi 137, keskiravo 6,5 ottelua normaali keskiravo 8-12. Ilman loukkaantumisia yli 170 ottelua. Valmentaja vaihtui PAXTER 2008.
2009 – 2010 Jari pelasi FC Lahden kanssa ja Suomen Maajoukkueessa.
Tallinan ja Helsingin välillä matkustelua Jarilla, radittivat.
2011 FC Lahden kanssa harjoittelua
2011 Keväällä HJK…
Keväällä loppu MAAJOUKKUE URALLE. Jari oli 40 vuotias.
JARI loukkantui pelasi 18 ottelua, 33:sta Liigaottelusta.
TUPLAMESTARUUS, HJK&Suomen Mestaruus.
Ajaxissa 1. TUPALMESTARUUS 1998.
2013-2014, EI pystynyt pelaamaan sataprosenttisest, Loukknatuminen polvi.
PERHE Tallinnaan 2011. Jari Helsingissä, HJK.
INTOHIMO ja HALU Pelata jalkapalloa on säilynyt.
NYKYHETKI Veteraanipelejä ja Näytösotteluita ympäri maailmaa.
Kokonaisaldo Jarin peliurasta positiivinen, menestyksiä ja pettymyksiä. JARI on ajatelut mitä olisi saavuttanut, jos ei olisi ollut paljon loukkaantumisia ja vastoinkäymisiä? ELÄMÄ ei mene suunnitelmien mukaan.
PELI jatkuu loppuvihellykseen asti.
”JALKAPLLO ON ANTANUT MINULLE PALJON.
Olen saavuttanut urallani enemmän kuin olisin ikinä uskonut voivani saavuttaa”
KUVAT JA INFO LITMANEN10, Omaelämänkerta kirjasta.
JARIN KUNNIAKSI PATSAS LAHTEEN
KISAPUISTO, LAHTI
Patsaanjulkistamistilaisuus 10.10.2010
Kuvanveistäjänä Reijo Huttu, Näköispatsas.
Lahden Reipas ja Palloseura, varainkeruukampanja. Patsaan hinta n. 80.000 €.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Jari LITMASEN Omaelämäkerta kirjaa, kaikille Meille Urheilusta, etenkin Jalkapallosta, menestymisestä ja Huipulle pääsyn vaatimuksista Kiinnostuneille. JARI on Hyvä ESIKUVA, Itseensä uskomiseta ja kovast ja pitkästä työstä ja lopulta Maailmalla pärjänneestä ja sopeutumisesta erilaisiin Jalkapalloseuroihin, vuosien ja Peliuran aikana. Miten Jari Litmanen Teki paljon Töitä, harjoitteli ja nautti jalkapallosta, pelaamisesta. Pääsi Maajaoukkueeseen ja maailmalle, SOPEUTUI omalla Pitkällä ja Menestyneellä Ammatilaisjalkapalloilijan uralla ja saavutti myös paljon. JARILLA oli hyvät ja kannustavat taustajoukot, perhe, valmentajat, seurat. Lisäksi oma Intohimo Jalkapalloon, kehittymseen ja treenaamiseen ja pelaamiseen on säilynyt ja on Jarilla edelleen myös Ammattialaisuran päättymisen jälkeen 2011.
…
JARIN Urasta on tehty myös Elokuva dokumentti,
KUNINGAS LITMANEN Dokumentti.
Julkaistu 2012.
Ohjaaja Arto Koskinen ja myös Käsikirjoittaja.
TUOTTAJA ja KÄSIKIRJOITTAJA MIKA KAURISMÄKI
1 tunti 47 minuuttia.
EN ole valitettavasti vielä nähnyt Kuningas Litmanen Dokumenttimelokuvaa. KATSOIN ja Löytyi 49 min versio YouTubesta linkki tässä. KATSON kyllä kun on mahdollisuus. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
KUNINGAS LITMANEN -Elokuva Traileri
JARI LITMANEN Ammattina AJAX,
Amsterdam, Hollanti
MINÄ&JALKAPALLO
Minä olen Harrastanut Monipuolista Liikunta Lapsuudesta asti niin Yksilö kuin Joukkuelajeja vaihdellen. Tykännyt Elämäni aikana myös JOUKKUPELEISTÄ, pelaten esim. PESÄPALLOA, Koripalloa ja Sählyä nyt Salibandyä. Olen myös Osallistunut Urheiluseurojen toimintaa itse ja lapsien Harrastusten kautta.
SEURAAN MYÖS URHEILU UUTISIA, Suomessa ja Maailmalla säännöllisesti.
JALKAPALLO on yksi Suosikkilajini seurata, joko kentän laidalla tai TV-stä katsellen.
Nuoruudessa kävin Paikkakunnan, Jalkapalloseurn Miesten pelejä katsomassa ja tykkäsin. Katsoin myös muutaman Naisjakapallopelin, Ei sovi Naisille minun mielestä. Olen Käynyt katsomassa useita Jalkapallopelejä, SM-sarjaa ja Yhden HFK pelin myös. UNOHTUMATON Kokemus Helsingin Olympistadionilla, Katsojia mahtuu yli 39.00. VANHEMPANA olen seurannut TV:n kautta Jalkapalloa Kotimaassa ja Maailmalla. Kotipaikkaunnan JALKAPALLOSEURASSA Lapsien KIMPPAKYYDEISSÄ&Huoltojoukossa mukana, AKTIIVISENA monta vuotta, kuljettajana, huoltajana ja apulaisena mm. Kioskiin leipoen ja myyden. Alle kouluikäisestä aina Ala-asteen loppuun ja teini-ikään asti.
ARVOSTAN ja Tykkään. TÄRKEÄÄ TYÖTÄ ja TUKEA LAPSIA HARRASTUKSISSA. SUOSITTELEN
KIEHTOVA JALKAPALLO SUOMESSA JA MAAILMALLA
MAAILMAN MESTAREITA. SAKSA (4) 2014,
BRASILIA (5), Italia, Englanti, Argentiina…
MAAILMALLA, Pelaajia…
MARADONA, DAVID BECKHM, PELE, Gullit, Rivaldo ..tulivat tutuiksi ja NYT ROLANDO, MESSI…
SUOMESSA, Pelaajia…
ATIK ISMAIL, Pasi Rautiainen, AKI Riihilahti, Keke Amstrong..
JARI LITMANEN, SAMI Hyypiä, Mikael Forsell…
Ensimmäiset nimet ja maat, jotka tulivat mieleeni. Monia muitakin Huippu ja Menestyneitä Pelaajia niin Kotimaan SM-Sarja tasolla kuin Jalkapallo SEUROJA ja MAITA, ympäri maailmaa.
KIITOS JARI LITMANEN Sinulle, Olet monen Suomalaisen jalkapalloilijan Hyvä, Taitava ESIKUVA, pitkän Jalkapalloilijauran niin Suomessa kuin Maailmalla saavuttanut.
On ollut Erittäin Mielenkiintoista saada seurata Uraasi ja Elämääsi, Mitä voi Suomalainenkin saavuttaa Elämässää ja Uranaikana, kun on valmis tekemään paljon työtä, harjoittelemaan ja pelaamaan ja jatkamaan, Tavoitteiden ja Unelmansa takia.
Kirjan itse lukemalla voi katsella ja tutkia erilaisia tilastoja, yksityiskohtia ja katsella kuvia Jarin ELÄMÄSTÄ JALKAPALLOLIJANA. Kirjaa pitä katsella ja tutkia, selata sivuja useita kertoja, runsaasti tietoa ja yksityiskohtia pitkästä peliurasta kotimaassa ja maailmalla.
SUOSITTELEN Myös Katsomaan KUNINGAS LITMANEN Dokumenttielokuvan ja Käymään KATSOMASSA LIVENÄ, Erilaista URHEILUA niin Joukkue kuin Yksilölajeja.
ARVOSTAN, Tykkään, Viihdyn ja Seuraan etenkin SUOMALAISIA, myös Maailman erilaisia Ihmisiä, jotka Urheilu tai muulla esim. kulttuurin kautta tulevat Meille Katselijoille ja Seuraajille TUTUIKSI, JULKISTEN TIEDOTUSVÄLINEIDEN kautta ensin, TV, Lehdet, Kirjat.