LISÄÄ kaikki aineet sekoituskulhoon. SEKOITA. Minä teen pienet taikinat, kuten makeat ja suolaiset piirakat käsin. Siis oikea käsi sekoittaa ja vasen auttaa mm. lisää jauhoja tarvittaessa. SEKOITA tasainen taikina.
PAINELE ja muotoile, pohjataikina sormien avulla piirakka vuan pohjalle ja reunalle.
TÄYTE
Minulla oli valmiiksi itse leikkaamia, lohi paloja. Kun tein uuni lohta viimeeksi. Pakasteessa oli vajaa, katkarapupussi.
SUOSITTELEN KOTIVARASTOA peruselintarvikkeista. Minulla on AINA KOTONA keittiön kaapissa, jääkaapissa ja pakasteessa ns. Vara elintarvikkeita jne.
LISÄKSI TARVITSET Valkosipuli kynsiä, kuorituista valkosipuleista ja pilkottuna. LAITAN reilusti valkosipulia, kun tykkään valkosipulista. VINKKI. EI kannata, aina käyttää valkosipulipuristinta vaan leikata veitsellä.
ERILAISET SIPULIT OVAT TERVEELLISIÄ JA HYVIÄ.
Kuori ja leikkaa sipuli.
LISÄÄ PAISTIN PANNULLE nokare voita. Lisää pilkotut sipulit ja paprikat. Kuullota.
LAITA täytteet, piirakka pohjan päälle tasaisesti levittäen. Päällimmäiseksi, pilkotut valkosipulit. LISÄÄ KERMA. Mausta.
LISÄÄ JUUSTORAASTE, PINNALLE. Paista loppuun.
VALMIS, ERITTÄIN HERKULLINEN LOHIPIIRAKKA ON VALMIS.
NAUTI&SYÖ heti lämpimänä. Maistuu myös kylmänä. Nam..
Olin kylässä, en voinut ottaa parempaa kuvaa, kun piti päästä heti Herkuttelemaan Piirakkaa Uuni tuoreena. Yritän parantaa edelleen esillelaittoa…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.
Herkullista, helppo ja nopea valmistus.
Sopii Viikonlopuksi tai iltapalaksi.
HYVÄÄ&HERKULLISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE
Seuraavaksi Pääsiäisen Ruokaa ja Herkkuja. Mitähän valmistaisi Ruoaksi, JÄLIRUOKAPUOLI JA LEIVONNAISET OVAT HELPPOJA MINULLE. Tykkään&NAUTIN.
TV1 lauantaina 5.3.2016 klo 19.15 – 20.30, uusinta sunnuntaina 6.3. klo 12.40
Yle Areenassa 7 päivää
Metsän tarina on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä.
Elokuvan pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat: karhut ja hirvet, käärmeet ja pöllöt, muurahaiset, sammakot ja liito-oravat sekä muinaiset sielulinnut kuten kuukkeli ja palokärki.
Keskeisessä roolissa ovat myös satojen vuosien ikäiset puut. Yhä edelleen aarniometsä on vaikuttava elämys ja antaa syyn kunnioittaa metsäluontoa kuten entisaikojen aikalaiset tekivät.
Metsässä nuotion ääressä on aina kerrottu ja kuunneltu tarinoita. Aikanaan suomalaiset palvoivat suuria metsän jumalia hiidellä ja uskoivat maahisiin, menninkäisiin ja muihin metsänhaltijoihin. Metsän eläimiä kunnioitettiin, niillä uskottiin olevan inhimillisiä ominaisuuksia ja niistä kerrottiin lukemattomia satuja ja tarinoita.
Luontokuvaajat Hannu Siitonen Parikkalasta ja Mikko Pöllänen Simpeleeltä käyttivät elokuvan tekoon yli neljä vuotta.
Käsikirjoitus: Ville Suhonen. Ohjaus: Ville Suhonen ja Kim Saarniluoto.
Tuotanto: MRP Matila Röhr Productions. 2012.
…
YLE TV1
ERÄMÄÄN LUMO -DOKUMENTTI SARJA
KATSO MYÖS
LAPIN MAHTAVAT KANSALLISPUISTOT. ERÄMAAT, LEMMENJOKI, RETKEILYREITIT mm. KARHUNKIERROS.
OULANKA JA PAANJÄRVI
Luonnon parantava voima….Dokumentintekijä Petteri Saari Kanssallispuistoissa.
Kävin katsomassa Elokuvissa Suomalaisen, Järven Tarinan ja IHASTUIN LUONTO JA ELÄIN DOKUMENTTIIN. KATSO aiemmat tekstit, Luonto…
Satuin myös olemaan TV:n ääressä, kun ERÄMÄÄN LUMO Dokumentti sarjan jakso tuli. Jäin katsomaan ja kuntelemaan mielenkiintoista, lyhyt Dokumenttiä Lapin luonnosta. Dokumentti kesti 30 min. Kauniita Suomalaisia maisemia, metsää, tuntureita, vesisöjä, eläimiä jne…IHASTUIN. Tykkäsin.
Tykkään Eläimistä ja NAUTIN, SEURAAN LUONTOA. VIIHDYN SUOMALAISISSA VUODENAJOISSA.
Olen itsekkin kerran käynyt ja vieraillut Lapissa, Inari-Ivalo, Utsjoella asti. LEMMENJOEN Kullanhuuhdontapaikka oli tietenkin tutkittava ja mm. Tenojoella käydä kalastamassa. Kiehtova LAPPI ja runsaasti mielenkiintoisia, ainutlaatuisia tutustumis- ja matkakohteita..Ihanaa olisi vielä, ainakin nähdä Lapissa Revontulet taivaalla. SUOSITTELEN KOTIMAAN MATKAILUA.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KATSOMAAN KOTIMAISIA, SUOMALAISIA DOKUMENTTEJÄ JA ELOKUVIA. Etenkin nämä Luonto ja Eläin dokumentit, ovat Ihastuttavia, Kertovat ja kuvaavat kiehtovaa Suomen luontoa ja eläimiä. Ohjelmat ovat ammattitaitoisesti tehtyjä ja opettavaisia. Dokumentit sisältävät sopivasti tietoa ja kuvia, saa hyvän kokonaiskuvan ko. Kohteista. HYVIÄ TARINOITA.
TV1 UUTISET 7.3.2016
UUSI DOKUMENTTI ELOKUVA… JÄRVENTARINA
ON KERÄNNYT ENNÄTYS YLEISÖN KATSELIJOITA ON OLLUT JO yli 130.000.
Olen tehnyt aiemmin Lohesta ruokaa, savustanut ja paistanut.
Uunissa en ole tehnyt. NYT ajattelin kokeilla ja valmistaa UUNILOHTA, FILEESTÄ.
OSTA Valmiit LOHIFILEET tai tee kuten minä, osta kokonainen lohi.
Leikkaa ja fileroi itse. KATSO VALMISTUS ohje.
VALMISTUS
FILEROI LOHI. TAI osta valmiiksi fileoitua Lohta, palat.
Minä ostin kokonaisen lohen n. 1,5 kg.
OPETTELEN ja Harjoittelen Fileroimaan itse. Taidot karttuvat, tekemisen ja harjoituksen myötä ja avulla.
Pyyhi kala. OTA ja KÄYTÄ erityisen TERÄVÄÄ VEITSEÄ LEIKKAAMISEEN ja FILEROINTIIN. Minulla on YKSI erityisesti Leikkamiseen varattu Hyvä ja laadukas veitsi.
POISTA Ruodot. Käytä ruodonpoistaajaa TAI kuten minä mansikan kantapoistajaa, toimii aivan mainiosti. EI tarvitse olla jokaista, pikku apuvälinettä erikseen.
SIIRRÄ valmis file riittävän isooon ja matalaan uunivuokaan. MAUSTA. Nahattomalle puolelle, ripottele reilusti kalamaustetta ja myllystä suolaa. Minulla oli lisäksi sitruunamehua kun ei ollut kotona sitruunapippuria.
SIIRRÄ ja LAITA lohi uunivuokaan, nahka ylöspäin.
PAISTA/KYPSENNÄ 200 C…. n. 20 min.
Uunin keskitasolla.
POISTA Nahka, vetämällä. Aloita pyrstöstä. Varo ettet polta sormiasi. Lähtee helposti, ilman apuvälineitä. KAADA ruokaerma lohifileenpäälle. RIPOTTELE päälle ja MAUSTA kalamausteella.
PAISTA VALMIIKSI/KYPSÄKSI n. 20 min.
Yhteensä n. 40 min.
VINKIT
Lopuksi Voit maustaa valmiiksi paistetun lohen, myös esim. Tillillä.
Vaihdella erilaisia ja maustettuja ruokakermoja. Lisukkeita esim. RIISI, kasvikset/salaatti keitetyt perunat tai muussi.
KOKONAINEN LOHI, leikkaa pää pois ensin.
LOHIFILE…Kotimainen, SUOMALAINEN LOHI
LEIKKAA lohi fileiksi. Käännä. Poista ja leikkaa ruoto. Leikkaa suuremat valkoiset pois, lohesta. Minä leikkasin samalla, fileitä.
POISTA RUODOT, ISOJA.
MAUSTA, Valmiiksi leikattu Lohi file.
Tuoreet sitruuna siivut tai kuten minulla sitruunamehu, ovat hyvää kalan maustetta.
PAISTA Lohi filettä ensin, nahkapuoli ylöspäin.
IRROITA ja OTA KALAN NAHKA POIS.
LISÄÄ NESTE ja mausteita. PAISTA Kypsäksi.
VALMIS. KYPSÄ LOHIFILE
ERITTÄIN HERKULLISTA. Nopea ja Helppo valmistus, tehdä uunissa.
VINKIT. Voit vaihdella mausteita ja nestettä.
LISUKE. RIISI, PERUNAMUUSSI, SALAATTI tai oman maun mukaan.
LOHKOPERUNAT
RESEPTI
10 kpl Suomalaisia perunoita, hyvin pestynä
n. 1 dl auringonkukka tai rypsi öljyä.
MAUSTEITA. Suola ja pippuri myllystä.
LEIKKAA Pestyt perunat lohkoiksi, siivuiksi.
Minulla oli ISOJA perunoita, joita lohkoin ja siivutin. HYVÄ jos lohkot, siivut ovat noin saman kokoisia. Kypsyvät ja valmistuvat yhtäaikaan.
LAITA perunalohkot sekoituskulhoon. MAUSTA.
SEKOITA KULHOSSA hyvin sekaisin. Käytä käsiä tai lusikkaa.
PAISTA 250 C n. 20-30 min.
VAHDI. Käännä noin puolivälissä, perunalohkoja. PUDOTA uunin Lämpöä lopussa.
PESE. LEIKKAA ja LOHKO PERUNAT.
MAUSTA perunalohkot ja lisää öljy. SEKOITA.
LAITA ja LEVITÄ perunlohkot uunipellin, leivinpaperin päälle. PAISTA. VAHDI.
VALMIIT PERUNALOHKOT
Tämän Perunalohko reseptin löysin viime syksynä, internetin kautta. Tein yhden kerran ja ihastuin. Olen tehnyt useamman kerrran nyt. Olen valmistanut erilaisia perunoita, mutta en tälläisiä Perunalohkoja jotka ovat vähän kuin minun SUOSIKKI perunat, RANSKANPERUNAT mutta mielestäni Terveellisempiä. NAM…
KALA RUAT ovat TERVEELLSIÄ. Kalaa suositellaan Terveyssuositusten mukaan, syömään noin pari kertaa viikossa.
Valmistan kalaruokia, silloin tällöin. Tykkään etenkin paistetusta ja savustetusta kalasta.
ERITTÄIN HERKULLISTA.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. HYMY.
…
UUTISIA….LAITAN ensiviikolla toisen kalaruan. Sitten on vuorossa PÄÄSIÄISEN aikaisia Ruokaa&Herkkuja…NAM….
KUUNTELEN RADIOTA. MUSIIKKIA, IDEOITA, HAASTATTELUJA, jne….
Minä teen kotona ruokaa ja leivon, kuten TV:N ja NOVA radion VAPPU. En käytä paljon eineksiä kotona ruokailuissa.
Esim. Herkullisia ja Helppoja ITSE TEHDÄ&KOKKAILLALLA ja valmistaa, ERILAISIA PASTOJA kuten minä olen nyt Innostunut ja tehnyt. 3 erilaista pastaa nyt. AINA sama ongelma, Mitäs Ruokaa seuraavaksi?
TYKKÄSIN NAM. Teen uudelleen. Tykkään makarooni ja pastaruistakin.
Järven tarina -elokuva vie katsojan Suomen luonnon ainutlaatuisimman aarteen, järviemme, saloihin ja myytteihin.
Suomalaisen kulttuurin ja muinaisten uskontojen tarinat heräävät henkiin, kun pinnan alla oleva maailma avataan katsojille ensi kertaa tässä laajuudessa. Järven tarinassa kaikki kerrotaan veden kautta; selityksensä saavat niin maailman synty kuin veden äärellä ja alla elävät eläimet, kasvit ja hyönteiset. Vuodenajat vaihtuvat tarinoiden myötä, yli kuusi tuhatta vuotta järvien historiaa kerrotaan vanhojen suomalaisten tarujen, uskomusten ja uskontojen kautta.
Järven tarina -elokuvan näytöksissä nähdään alkukuvana tanssilyhytelokuva Noste….
Elokuva, joka on jäänyt katsomatta mutta pitää ehdottomasti katsoa.
OLEN KATSONUT ja ARVOSTELLUT.
Minulla on myös paljon elokuvia, joita ei ole ehtinyt katsoa, silloin kun ne on julkaistu. Miksi monet elokuvat ilmestyvät ENSI-ILTOIHIN Samana vuoden aikana, monta peräjälkeen? Aika Ei vain riitä, Katsoa kaikkia mielenkiintoisia elokuvia. Ei ole edes mielekästä, katsoa Uusia elokuvia montaa viikossa.
Ennen elokuvaa esitettiin, Lyhytelkuva NOSTE
Tanssielokuva, jossa tanssijatar liikkui, leijui, tanssi kuin Vedessä. Yksinkertainen, Kaunista liikettä, kiehtova ja mielenkiintoinen tanssielokuva. Tykäsin ja Nautin.
MINUN ARVOSTELU JÄRVEN TARINA 2016
Nautin ja tykkäsin Dokumenttielokuvasta. Hieno tarina ja Upeasti kuvattu ja tehty elokuva. Suomi on tuhansien järvien maa. Suomessa on no 170.000 järveä. Elokuvassa tuli hyvin esille, järvien monimuotoisuus, Suomen vaihtelevat vuodenajat, järven elämää, Järven sisällä, päällä ja vierellä…Hienoja yksityiskohtia, niin kuvauksissa kuin Tarinassa. Kertojana Samuli Edelman, miellyttävä ja kiva ääni. Tarinan oli käsikirjoittanut Antti Tuuri, jos oikein muistan. Musiikki johdatteli hienosti ja taitavasti, veden liikettä, eläinten liikkeitä jne. Oikeaa Veden, Eläimien ääniäkin oli ihan riittävästi.
Eläimistä, Joutsen, Kotka, Saimaan Norppa, Sammakko, Hirvi, Majava, Karhu esim. olivat hienosti esiteltynä ja kuvattuna. Hienoja ja kivoja yksityiskohtia, pieniä tarinoita eläimistä ja mielenkiintoista lähikuvaa…Esim. Ruokailusta, tappeluista, Linnun elämästä ja pesästä, perheestä, liikkumisesta ja lentämisestä.
Yksinkertaista, Kaunista ja Nautittavaa katsottavaa, kuvia, elokuvaa, Luontoa, Järviä, vesistöjä ja eläimiä. Kivat, Hienot ja pienet tarinat niin kuvissa kuin historiallisissa tiedoissa, yksityiskohdat olivat sidottu hyvin yhteen, muodostaen KAUNIIN JA VIIHDYTTÄVÄN KOKONAISUUDEN, JÄRVEN TARINAN.
Minä Suosittelen ELOKUVA DOKUMENTTIA, Ihmisille jotka nauttivat ja tykkäävät Luonnosta, järvistä ja eläimistä. Elokuvan katsottuaan, on saanut Hienon ja hyvän kuvan Suomen Ainutlaatuisesta ja Kauniista Kansallismaisemasta, Luonnon, Järvien ja Eläinten monimuotoisuudesta, rikkaudesta ja Ainutkertaisuudesta. Kaunis Kiitos Kaikille Elokuvadokumentin tekijöille, elokuvantekohan on tiimi ja ryhmätyötä. Onnistuitte hienosti, kokomaan ja valmistamaan, elokuvan joka muodostaa hienon ja nautittavan tarinan.
MAAILMAN&SUOMEN LUONTO, ELÄIMET. JÄRVET/VESISTÖT, METSÄT, ILMASTO
ME SUOMALAISET olemme Onnellisessa asemassa, kun meillä on Puhdas ja Terveellinen Ilmasto, ilma, runsaasti Luontoa, järviä, rikas elinympäristö ja runsaasti erilaisia ja erikokoisia eläimiä maassamme.
Minä ARVOSTAN, RAKASTAN JA NAUTIN Luonnosta, järvistä ja eläimistä.
Minä Viihdyn ympäri vuoden Luonnossa, Katselen, kuuntelen, liikkuen, ihmettelen, seuraten, tutkien, jne. Tykkää ja tarvitsen päivittäin, raitista ulkoilmaa. Nautin ja Tykkään seurata vuodenaikojen vaihteluita ja tapahtumia, etenkin Kevät-Kesä ja Syksyisin. Nautin Talven Lumesta, pakkasesta ja Auringosta myös, mutta likkuminen on vähäisempää kuin muina vuoden aikana. Sitä on niin mukavuuden haluinen, että Pimeinä syksyisinä iltoina ja kovien pakkasien aikana on paras, käpertyä sohvan nurkkaan viltti ympärillä, katso Tv:tä, kuunnella musikkia, lukea tai katsoa elokuvia.
SUOJELE ja ARVOSTA Elinympäristöäsi ja Lähiympäristöä, LUONTOA&ELÄIMIÄ, JÄRVIÄ/VESISTÖJÄ lähellä ja kauempana maailmalla, missä sitten liikutkin.
Ihastuttavat ja välillä myös Vihastuttavat Kissapojat seurasivat lähietäisyydeltä Minun tekemisiäni ympäri kotia ja…Osallistuivat mm. siivoamiseen, tykkäävät etenkin pölyjen pyyhkimisestä ja Moppaamisesta. Imuria vieläkään eivät voi sietää, pelkäävät ääntä vaikka olen yrittänyt opettaa, ettei tarvitse pelätä. UUDET kuvat Yläpuolella olevat, kissat seurasivat ja vahtivat, keittiö puuhia…Samalla odottivat, saisivatko jotain herkkua. Oikeita Keittiö Kissoja&Herkkusuita kuten Emäntänsä MinäItse. Kisssat Viihtyvät Keittiöpöydän alla istuen tuoleilla, tai lattialla ylensä jaloissa, Ikkunalaudalla, kun meillä Ei saa ruokapöydällä maata.
Samoin kävi nyt Uuden vuoden aikaan, kun ilotulitusrakettien paukuttelu alkoi…kissanpennut luikkivat pakoon, kyyhöttivät sohvan alla…välillä onnistuin houkuttelmaan kissoja syliin ja normaaliin arki rutiineihin. Paukuttelu kun aikanaan loppui…Kissatkin Onneksi Rauhoittuivat ja palasivat arki ja normaali puuhiinsa…eli leikkimään, syömään, tappelemaan, lötköilemää, kiipeilemään, raapimaan ja lopulta nukkumaan…Kissamaisia puuhia.
Tässä Meidän Kissojen&Minun Lempipuuhaa Huilailla&Lepäillä Sohvalla Kodissa, Hommien&kiireiden ja Arjen keskellä….
MINÄ&LEMMIKIT… KISSAT
Minun Ihanat, Suloiset&Rakkaat Kissanpennut ovat nyt jo 1/2 vuotiaita Reippaita Nuoria ja välillä Villejäkin Kissapoikia.
Ovat Innokkaita kotihommien apulaisia….hm….niin hyvässä kuin pahassa apuna….HYMY. Yleensä Seurailevat aitiopaikoilta keittiössä tai olohuoneessa, mitä kotona tapahtuu. Kunnon Koti&Keittö Kissoja… Nauttivat&Tykkäsivät muuten omista Joululahjoistaan Kissojen Herkkutikuista, nyt ne on jo syöty.
KISSANPENTU AIKA…SYNTYIVÄT KEVÄT 2015….1.VUOSI
KATSO aiemmat Blogi tekstit.
Uudet Perheenjäsenet
KESÄ 2015. HEINÄKUU
MaalaisKissanpennut, tuttavien kautta löytyivät, olivat Heinäkuun lopussa Luuovutusiässä. Saivat ja pääsivät uuteen erilaiseen kotiin, opettelemaan uusia asioita ja arki rutiineita. Ensin tuli Musta oikeastaan ruskeanmusta, pienen pieni,arka ja naukuva kissapoikanen. Viikonpäästä kysyin, saisinko vielä Hyväluonteisen ja reippaale, kissanpennulle toisen Sisaruksen seuraksi. Joten raidallinen, erittäin arka kissanpentu saapui kotiin siis viikkoa myöhemmin.
KISSANPENNUT, KISSAT…. PERHEEN JÄSENINÄ
Minulla on Lemmikeillä, AINA tarjolla, Kissojen kuivaruokaa ja vettä.
Päivittäin 2-3 krt/pv Ruokaa. Yritin alkuun opettaa Kissapoikia, että heillä on omat kupit ja aluset, vasemmalla Mustan Chisun kupit ja oikella Raidallisen Taren ruokakupit ja ruokapaikka. Ehei Kissat ovat Itseppäisiä ja kiehtovia….Alusta alkaen, ovat syöneet molemmat samasta kupista, vaihdelleet toisten kuppeihin jne…. lisäksi siirrelleet kuppeja, sotkevat joka kerta, useasti päivässä ruokapaikkansa ja wc hiekkalaatikkonsa. Joten mitenkään erityisen Siistille&Tarkalle ei Lemmikkieläimet sovi saamaan kotiin.
LEMMIKKIEN KANSSA SATTUU JA TAPAHTUU….
Välillä huilataan ja loikoillaan sängyllä, komerossa ja pimeässä, lattialla, wc-altaassa jne
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
KISSOJEN LEMPIPAIKKOJA…
KEITTIÖ…WC…OLOHUONE…PARVEKE…
LEMMIKKIELÄIMET, Kissanpennut/KISSAT ovat Älykkäitä, Itsenäisiä, omia persooniaan ja yksilöitä, Hellyyttä&SILITYSTÄ, Huolenpitoa kaipaavia, Leikkisiä ja Seurallisia jne.
MUSTA KISSA…. CHISU
CHISU Ensin minun Lemmikiksini tullut Suloinen, pörrröinen ruskeanmusta kissanpentu. Innokas oppimaan uutta ja leikkimään, kun pääsi pikkuhiljaa huone kerrallan tutkimaan uutta ja erilaista Koti ympäristöään. Ensin tutustututtiin tietysti Ruokapaikkaan ja aikoihin ja Tärkein Ehdottomsti myös Hiekkalaatikko WC:ssä ja tarpeilla käynti. Aluksi sai siivota uloste ja ruoka sotkuja, koko ajan, ympäri kotia…Vatsa oli sekaisin jne…
Meille muodostui jo ensimmäisen yhteisen viikon aikana omat ja yhteiset arki rutiinit. Aamulla herätään yhtäaikaan tai Kissat herättävät hyppimällä päällä…Hahahh…Kissat yleensä sängyssä jalkopäässä tai vieressä, lähellä jossain….Kissan Odotusta, että Emäntä herää ylös…Seuraavaksi Wc ja keittiöön syömään. Kissat pyörivät jaloissa, on ollut opettelua väistellä toisiamme, vältää yhteentörmäilyä ja minun päälle astumista. Lisäksi Kissojen on pitänyt oppia, missä on hyvä paika maata, EI oven ja kulkureittien keskellä….
Kissoille ruoka, kuivaruoka lisäys tarvittaessa, maito ja vesi ensin ja seuraavaksi Emännän eli miun kahvi ja aamupala. Meillä on yhteisiä Aamu ja ilta herkkuja esim. Leikkele Kinkkusiivut, Kiutetyt kanmunat….NAM. Kissat ovat Tottuneet ja tietävät, että Keittiössä saa jotain herkkua yleensä….Osaavat raapia, kerätä huomiota ja kurotella lähemmäs ….huomiota…Suloisen IHANAA….Tykkään yleensä, jos ei mene liian villiksi.
Musta on Reipas ja utelias, oppivainen ja innokas puremaan ja oikein kunnon, Suloinen&Hellyyttävä, Läheisyyttä haluava, Sylikissa…Viha-rakkaus suhde omasta pentueesta asti….Opetti ja neuvoi toista kissaa, veljeään joka tuli viikkoa myöhemmin. TYKKÄÄN Just minun tyylinen kissa tykkää hellittelystä, toiminnasta, liikunnasta ja herkuista….HYMY.
Nyt Vanhempana on innnokas riehumaan, kiipeilemään esim. pyykinkuivaustelineeseen, hyllyihin ja parvekkella touhuaamaan ja on erittäin leikkisä. Monet tavarat ovat rikkoutuneet ja tippuileet Kissojen innostuessa leikkimään….Eikä valitettavasti mm. nahkasohva eikä tapetitkaan ole säilyneet kynsien raapimisilta ja jäljiltä….
LEMMIKKIEN KANSSA ELÄMÄÄ ja ARKEA. Lisäksi Hiekkalaatikosta hiekat kulkeutuvat ympäri wc/kylpyhuonetta….AINA saa olla siivoamassa. Ihmettelen myös, vieläkin miksi pitää jatkuvasti sotkea ruokakuppien vieressä….Just kun ehtii siivota niin kohta on taas vesi pitkin lattiaa ja vesikupissa ruokaa jne…TosiElämää ja Huvittavaa, mutta EI aina muuten naurata…LIIAN SIISTINÄ EI voi kotia pitää, Kissat pitävät kyllä huolen siitä. Etenkin kun en ole kotona, silloin sattuu ja tapahtuu….Jännityksellä odotan kun tulen kotiin….mitä löydän.
2. RAITAKISSA TARE
Alkuun Tare oli erityisen arka ja säikky. Ei tykännut minun silittelystä, sylistä tai muusta kanniskelusta yhtään. Piti oikein ottaa tavaksi, useamman kerran päivässä alkuun totutella Minuun, Ihmis Emäntäänsä ja silititellä, ottaa syliin jne…Aluksi enimmikseen Kyyhötti nurkassa, sängyn ja sohvan alla. Etsimällä etsi kaikki pimeät, ahtaat ja hankalat paikat, tykkäsi piiloutua ja olla piilossa. Vanhempana Vaatekaapin ylähyllyt ja muut piilot mieleisiä….Pentueensa peruja sekin käytös. Sain tietää Kissojen syntymäkdista että, kissat ovat maalaistalosta kotoisin ja olivat piilossa, omassa rauhassa, jossain piharakennuksessa.
KOTI&ARKI ELÄMÄÄ
Ensin Chisu teki jotain ja Tare seurasi ja teki samat asiat perässä. Opettelusssa, opettamisessa ja kotiin, tapoihin totuttelussa tarvitaan kärsivällisyytta, kuten pienten lastenkin kanssa. Rakkautta ja rajoja, opettaa ja neuvoa yhä uuudestaan ja uudestaan. Sinnikkyys ja sisukkuus palkitaan. Toimii ja Kokemusta on.
Alun arkuuden jälkeen ja minuun emäntäänsä tottumisen jälkeen alkoi….ympäristön tutkiminen ja penkominen. Hyvässä ja pahassa tutkiminen….mm. Keittiön kaapit ja etenkin roskiskaappi ja roskis on ollut erityisen kiinnostuksen kohteena. Jouduin laittamaan Tuolin esteeksi, että kissat ymmärtävät, ettei roskiksia tutkita ja levitellä ympäri keittiötä ja kotia. Myös Keittiön ruokapöydällä makoilu, on kissojen lempipuuhaa….silloin kun Minä/Emäntä ei huomaa….Toisaalta Huvittavaa&Suloista Kissoilta… kun on hiljaista ja menen keittiöön, niin löydän siellä kissat makaavat keskellä pöytää ja tulee hirveä kiire tuoleille kun hyvin tietävät, ettei Ruokapöydällä saa maata. Hahahah….ovat ovelia kissanpoikia vai mitä?
Aamulla ja illalla on lepäilyn, rapsutuksen ja sylissä oleilun aika…jos Kissat ovat sillä tuullella ja itse haluavat, viihtyvä pitempään tai vain käväisevät. Suloisesti tulevat välillä itse, ja välillä minä haen syliin ja silitettäväski, kumpakin vuorotellen….Tasa-arvoisesti ja yhtäpäljon Kummallekkin Kisalle Ruokaa, hellyyttä ja huolenpitoa.
Olen myös opettanut alusta asti, että kun on valot ja valoisa aika, on aika leikkiä, toimia ja riehua….Kun VALOT sammuvat ja on PIMEÄÄ, niin ollaan rauhallisesti, paikallaan tai liikutaan hiljaa, tai levätään, nukutaan. Meillä toimii…Normaali päivä rytmi. Ylensä…HYMY
Nykyisin Tare on reippaampi ja utelaampi kuin Chisu. Tare tulee esimerksi Ulko ovelle vastaan, kun tulen kotiin. Ihana Tervetulo toivotus tykkään. Keittiöön Chisu tulee nopeammin ja useammin kuin Tare. 1.Keittiökissa on siis Chisu, joka pitää minulle yleensä seuraa ympäri kotia. Kummatkin kissat ovat tottuneet ny jo, Hyvin arkirutiineihin ja minun opettamiin tapoihin ja paikkoihin, joissa saa olla ja missä ei saa olla. Minun Lemmikkien Säännöt perustuvat, kissanpentujen omaan Turvallisuuteen. Lisäksi yhteiset säänot Kodissa elämiseen säilyttävät yleisesti rauhan, Yhteiselon ja tavaroiden, esineiden ja kodin kunnossa ja siistissä pysymiseen.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
KISSAT tykkäävät ravata, juosta Kotia laidasta laitaan…Väillä tapella, toinen edella ja toinen peräsää vaihdelle, piilosilla, hyppellä, kiipeillä ja tutkia eri paikkoja ja asiota esim. mieleisiä ovat kaikki pallot, pullonkorkit, pahvilaatikot, muovipussit, langat, pakkausnarut jne.
ITSE ovat keskinee kannella ja kuljetella esim. palloja. Joskus tuovat minulle, minä heitän pallon ja leikin mukna…..IHME kuten koirat. IHANA. Lisäksi nyt UUTENA ovat keksineet keittötulpan kuljettelun ja leikkimisen ympäri kotia. Välillä pitää Huilata tai käydä Minua Emäntää Tervehtimässä. TAI sitten minä tarkistan missä Kissa ovat ja mitä tekevät…ovatko pahanteossa vai kaikki ok.
Tämä on Meidän viimeinen Yhteinen Sohvalla lepäily kuva Joulun aikaan, pojat vaihtavat aina paikkaa kumpi on ekaks, ylempänä ja kumpi tokaks, alempana jne.
LISÄYS 1.8.2017
PITÄÄKIN TEHDÄ Uusi Juttu kun KISSAT ovat nyt jo AIKUISIA POIKIA, 2 vuotiaita.
Tässä UUSI KUVA Kesä 2017…Minä&Kissat Keittiössä Aamupalalla.
KOTIMASSA. MAAILMALLA TÄHTIÄ. KUULUISIA LEMMIKKEJÄ
ARVOSTA, SUOJELE, OPETA JA PIDÄ HUOLTA LEMMIKKIELÄIMESTÄSI
NAUTINNOLLISIA&KIEHTOVIA PÄIVIÄ KARVAISEN IHMISEN YSTÄVÄN&KAVERIN KANSSA
George Lucasin luoma eeppinen saaga jatkuu J.J. Abramsin ohjaamana – 30 vuotta Jedin paluu -elokuvan tapahtumien jälkeen.
UUTUUS. MAAILMAN TRENDI. KULTTUURI ELOKUVA. KLASSIKKO 2015
NEWS… CULTURE. MOVIE WORLD
I have seen it…. 7. STAR WARS. Great Story&MOVIE, Old stuff, New… and Great all movie. Watch&ENJOY Sience and Story, all Great MOVIE. RECOMMENDED worth WATCH and Have been WATCH all over WORLD. Well done. 27.12.2015 SMILE
Rauhallisen&Nautinnollisen Joulu ajan jälkeen oli jo aika palata takaisin arkeen ja myös Minulle Tärkeiden&Rakkaiden mm. Elokuvien&Musiikin pariin.Hetihän minun piti UUSI 7.STARWARS elokuva katsoa ja nähdä, Ensi-iltaviikkolla.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI Uutta STAR WARS elokuvaa katsottavaksi, jos tykkää tiede, seikkailu ja sci-fi elokuvista.
10 Elokuva minun mielestäni, Erinmainen ja HIENO TARINA, joka alun jälkeen ja 3D-laseihin taas totuttua oli aivan Erinomainen ja IHANA elokuva. Monta kertaa jatko-osat elokuvissa, eivä ole aina niin hyviä kuin ensimmäiset osat, minun kokemukseni mukaan ja minun mielestäni. Elokuvamaailmassa mm. James Bondit ja Star Warsit tekevät poikkeuksen tavallisiin, ei onnistuneisiin Elokuvan jatko-osiin.
Klassikko&Suosittu, Vanhan elokuvasarjan hahmoja ja tarinoita, oli hienosti käytetty hyväksi Uuden jatko-osan juonen ja tarinan rakentelussa. Uusi Naispuolinen Sankari hahmo Ray ja sivuosassa tummapintainen mies, toivat nykymaailman menoa mukaan , odotettuuna ja ihastuttaneeseen Klassikko Elokuva jatko-osaan.
Elokuva vei alkumetrien jälkeen mukanaan, kiehtovaan maailmaan ja hienoon tarinaan, jossa tapahtumia, huumoria, ihmeteltävää ja katsottavaa riitti. Elokuva kokonaisuudessaan oli erinomainen, Kuvaukset, musiikki jne. kaikki Elokuvan osa-alueet olivat, elokuvassa kohdallaan ja mikään ei häirinnyt, elokuvan aikana.
Minua elokuvassa erityisesti Ihastuttivat, Vanhat Ikinuoret ja Säilyneet hahmot, robotit, karvaotus ja erinomaiset&lahjakkaat Näyttelijät, kuten esm. Harrison Ford, kiehtova tiedemaailma, seikkailu tarina ja hieno loppu.
STAR WARS Elokuvat vanhat Klassikko osat 1-6 ja tämä uusi 7. osa ovat elokuvia, joita pitää ja voi katsoa useamman kerran. AINA usemman kerran elokuvaa katsoessa, löytäää elokuvasta jotain uutta ja nautittavaa ja elokuva elämyksenä ihastuttavaa.
SUOSITTELEN KATSOTTAVAKSI
TYKKÄÄN&NAUTIN
HYMY
KATSO Uudemmat Vinkit&Ideat, Elokuva arvostelut Suomalaiset&Ulkomaiset, kansainväliset 2015, 2016, 2017, 2018, 2019….
Tässä Artikkelissa harjoittelin vasta, OLEN kyllä vuosien myötä kehittynyt.
GOLDEN GLOBE Ehdokkaat. PALKINNOT JAETAAN 10.1.2016
Klaus Härön ohjaama ja Making Movies Oy:n tuottama Miekkailija-elokuva on valittu Golden Globe -ehdokkaaksi parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa. Arvostetut Golden Globet jakaa Hollywood Foreign Press Association (HFPA) ja palkintogaala järjestetään 10.1.2016 Beverly Hilton Hotellissa, Los Angelesissa. Edellisen ja ensimmäisen kerran suomalaisella elokuvalla on ollut Golden Globe -ehdokkuus elokuvalla Valkoinen peura, joka myös voitti palkinnon.
Miekkailija on myös Suomen vuoden 2016 virallinen edustaja ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Oscar-ehdokkaat julkistetaan 14.1.2016.
ENSI-ILTA
Joulukuu/Tammikuu
TYTTÖKUNINGAS on ElokuvaMaailmassa Kuuluisa Kaurismäen ohjaama elokuva, joka on ehdottomasti nähtävä ja katsottava Suomalainen Elokuva. SUOSITTELEN ja kuuluu elokuviin, joka on pakko katsoa, minun listallani.
Hienoja näyttellijöitä Samuel Jackson, Kurt Russel jne.
14.1. TAIDETTA. GALLERIA KIERROS FIRENZESTÄ
Myöhemmin Tammikuussa….
ELOKUVISSA KÄYNTI JA KATSELEMINEN sopii kaikenikäisille ja on Yhteinen hyvä Harrastus. Parhaimmillaa Elokuva on ELÄMYS&HIENO TARINA…liikuttaa, koskettaa, herättää ajatuksia ja keskustelua, Viihdyttää, naurattaa, itkettää, kantaanottaa ajankohtiaisiin ja tärkeisiin aiheisiin jne.
Tässä kuvassa Piparkakkutalo on valmis, mutta asukit ja piha jutut puuttuvat. Minulla on Piparkakkutalon pihalla, Perinteisesti ja yleensä aina, Lapsuudesta tuttu Luminen lumipallolyhty ja puita pihalla. TAI ei mitään. Rakastan Talvea ja Lunta, joten värikkäät jutut pipareissa ja taloissa, EI ole minun juttu. HYMY
Kuvia Netistä kerättyjä
JOULUN AJATTOMAT, PERINTEISET…
UUDET&TRENDIKKKÄÄT…PIPARITALOT
Minusta Jouluun kuuluu ehdottomasti Joulupiparit, Tortut ja Piparitalo, joka on ensin koristeena ja viimeistään Uuden Vuoden aikana piparitalon saa rikkoa ja syödä. Pipariralo säilyy ihan hyvänä, kun suojaat sen tekemällä AINA ALUSTAN Joulupiparitaikinasta ja suojaamalla esim. laittamalla Piparitalon läpinäkyvään, Sellofaaniiin.
Joulun aikaan Minä Tykkään Joulumyyjäisistä ja Ihanasta Tunnelmasta, runsaasti esillä erilaisia herkkuja ja kädentaitoja. Tykkään&Arvostan. Olen käynyt Lapsuudesta asti ja Nauttinut myös mm. Perinteisistä hienoista ja isoista Piparkakkumökki taidon näytteistä.
Kuten olen jo aiemmin kertonut, Minä Aloitan Minun Joulu valmistelut, aina hyvissä ajoin ja ensimmäiseksi Leivon Joulutorttuja, lämmitän Glögiä ja Leivon Joulupiparit ja teen Piparkakkutalon.
Parhaimpia Joulupiparit ovat sellaisenaan NAM. Säilyvät myös hyvinä ja pitkään suljetussa Piparipurkissa. Tykkään Kauniiista Koristeluista, mutta itse teen Koristeluja vähemmän. Eihän Pipareita ja leivonnaisia tehdä katsottavaksi ja Ihailtavaksi vaan Syötäväksi. Nam…Nam….
PERUSKAAVOJA PIPARKAKKUTALOILLE…
Omia kuvia, Itse ottamia
Minun ensimmäinen Piparkakkutalo oli paperikaavoilla tehty, joita olen käyttänyt niiden kaavojen löytämisestä ja tekemisestä asti.
Keskikokoinen perusmallinen Piparkakkutalo. EN edes tarkkaan muista mistä ne kaavat, joskus lapsuus-nuoruusaikana löysin. Ehkäpä jostain lehdestä, kun olen aina tykännyt lukea paljon.
Nyt Aikuisiällä muutama vuosi sitten silmiini osui kauppareissulla, tämä Ihana, Kiva ja käytännöllinen Piparkakkutalo laatikko ja kaavat, muoviset sisällä. Pakkohan sen Näin Jouluihmisenä ja Joulupipareiden ja Piparkakkumökkien Ystävänä oli saada ja ostaa. SUOSITTELEN.
Nykyaikana on erilaisia mahdollisuuksia löytää Uusia, Trendejä ja Malleja Leivontaan myös Piparkakkutaloihin kun olemme ja Elämme, Internetin ja Maailma avoinna Maailmassa. Joten minäkin Katselen edelleen lehtiä, mutta myös Internetin erilaisia Verkkosivuja ja kuva sivustoja, joista löytyy runsaasti ja erilaisia Ideoita, Vinkkejä ja Uutuuksia Ruuanlaittoon, Leivontaan ja erilaisiin Herkkuihin.
Minun&PERHEEN Joulu 2015…
Innostuin uudestaan taas Leivonnasta ja Uusista Vinkeistä&Trendeistä, Herkuista….kun katselin ja tutkin Internetin Maailmaa ja silmiini osui mm. Joulupiparkakku Kuusi ja erilaisia malleja, Täytetyt Piparkakut, Mukinreunalle mini piparit ja mökki, Enkelit ja Erilaisia malleja ja erikokoisia PIPARKAKKUMÖKKEJÄ….
KATSO aiemmat tekstit JOULU.
Tästä Minun piparileivonta alkoi, Uusi kiva&
Mini Pipari kupin reunalle….
Tässä Parannettu viimeinen versio ja malli, pienempi pipari.
Nyt on malli ja koko ok. Kiva vai mitä? Tykkään.
Koristeltuna tai ilman. MALLIT, Sydän, Kuusi tai Tähti. Kuvassa Tähti. HYMY.
Tässä Ihana&Nätti SYDÄN….Tykkään Sydämistä….
Tein Eka Kerran ja Testailin. EI kannata laittaa vas.kuvassa painavia koristeita, ei meinaa kestää kupin reunalla. Kokemusta on.
IHANA. Tykkään. Sinä?
TÄYTETTY KUUSI…
Toinen Kiva&Nätti KUUSI malli. Säilyy paremmin ja pitempään hyvänä, ilman täytteitä.
Kuvat ovat Mini Piparkakkumökeistä, osina vielä.
PIPARKAKKUTALON/MÖKIN VALMISTUS
ENSIN pitää tehdä ja valmistaa KAAVAT, jos ei valmiita ole.
Voi- tai leivinpaperi käy ihan ok. Kynällä ja paperiin piirtäen esim.
Minä piirsin, muokkasin ja pienensin MUKIN, LASIN reunalla olevaa Sydäntä ja Tähteä, tekemällä paperista kaavan, leikkasin kaavan irti.
Käytin paperista mallia, kun leivoin piparitaikinasta malleja. Ensin tein yhtä kokoa ja paistoin, kokeilin ja testasin käytännössä, mukin reunalle toimivuutta. Liian iso. Seuraavaksi pienensin mallia ja tein uudelleen. Nyt oli ok.
SEURAAVAKSI LEIVO,
LEIKKAA JA PAISTA OSAT…
Kunnolla Jäähtymisen jälkeen, pääsee koristelemaan erilaisa osia ja Joulupipareita. VARO piparit ovat hauraita, etenkin reunoista.
KORISTELU…
YHTEEN KASAAMINEN JA LIITTÄMINEN
Minulle uuden Mallin, PIPARKAKKUMÖKIN Osien koristelu. Tein eka kertaa tämän mallisen. Minusta tämä malli on ihana ja viehättävä, Tonttujen Mökki….
PIPARKAKKUMÖKIN….OSIEN YHTEEN LIITTÄMINEN
LAITA paistinpannulle Tomusokeria pieni määrä. Odota ja Sekoita välillä. HUOM! VARO Erittäin kuumaa SULANUT SOKERI ja tekee helposti palovammoja iholle. Minullakin on monta muistoa, pieniä palovammoja käsissä aiemmista kerroista. Käytä apuna muovista lastaa.
KASTA piparakakkumökin osien reunoja, tarvittavia reunoja sulatetussa sokerissa. VINKKI. Kannattaa suunnitellla ja laittaa osat valmiiksi kokoamis järjetykseen, ennen kokoamisen ja liittämisen aloittamista. Lastalla voi sivellä sulatettua sokeria jo kasattaviin, kiinnitettyihin osiin.
Piparitalojen tekeminen ja koristelu on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa homma, mutta Harjoitus tekee Mestarin, jos haluaa Nähdä vaivaa ja Onnistua. Piparimökki on VALMISTUSPROSESSI. Parahaiten oppii vain Tekemällä, harjoittelemalla ja tekemällä uudestaan….ja uudestaan.
Minä Valmistan ja leivon yleensä 2 taikinaa samalla kerralla, toisesta teen ja Leivon Mökin osia ja lopusta Joulupipareita. Seuraavana tai sitä seuraavana päivänä teen koristeluja, joka on aikaa vievää homaa….ja taas odotan päivän tai kaksi. Lliitän osat yhteen ja teen Lopuksi, loppu koristelut koristeluista ja viimeistelen Piparit ja mökin.
VALMISTUS PROSESSI..
Piparitalo valmis. Piha koristeet, perinteiset puut ja Luminen, Lumipallolyhty. Lisäksi Ensin Tein UUTENA Tietysti…Ihana LUMIUKKO. Lapsuudesta tuttuja juttuja, rakentelua&leikkejä Lumessa….Ihanaa…
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
TONTUT. JOULUPUKKI…
Kuuluvat Ehdottomasti myös Mielestäni Jouluun. Joten Rakenteluprosessin aikana, mietin miten toteutan ihanat mökin asukit TONTUT.
Aiemmin kaupassa Käydessäni, katsellesssani ja tutkiessa Silmiini osui mm. erilaisia koristetarvikkeita ja eriväriset SOKERIMASSA, joita löytyy esim. Dr Oetkeriltä. Ostin heti Valkoista, punaista ja mustaa. Perusvärejä Jouluun. Leivonnan ja rakentelun aikana, huomasin että Valkoista menee eniten, seuraavaksi punaista ja vähemmän mustaa. Joten ensi vuonna&Jouluna, tiedän varautua jo paremmin.
PIPARKAKKUMÖKKI Suojattuna Sellofaaniin… Säilyy Syömäkelpoisena pitkään. Meillä Perinteisesti Syödään Joulun Jälkeen viimeistään Uutena Vuonna.
KORISTELUJA ja Erilaisia Malleja…
Minun MINI MÖKKEJÄ….
Leivonnan ja tekoprosessissa kävi samalla tavalla, kuin kupin reuna hahmojen kanssa. Eli Liian isot kaavat, seuraavan kerran pitää tehdä kaavat ja leipoa vielä pienemmät. Tavoite Ei siis täysin toteutunut, mutta kivat ja pienet ovat nämäkin.
Kuvassa Mini Piparimökit ovat HETI liitännän jälkeen, ilman loppu viimeistelyjä ja koristeluja. Laiton kuvat ihan vain sen takia, että näette ettei PIPARKAKKUTALOJA rakenna ja leivo hetkessä vaan vaatii aikaa, pitää tehdä vaiheittaina ja pitää olla Rauhallinen ja Kärisvällisesti tehdä, että pääsee hyvään Lopputulokseen. Menee siis useita tunteja ja useita päiviä….
TONTTU PIPARKAKKUMÖKIN Hahmot…2 tonttua ja Lumiukko
VINKIT JOULUUN…
Erilaiset Leivonnaiset mm. JOULUPIPARIT, KUUSET, ENKELIT JA PIPARKAKKUTALOT, Kuivakakut ovat Ihania ja Kivoja JOULULAHJOJA. Minäkin olen tehnyt, jatkan tekemistä ja antamista edelleen…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI.
Jaettu ILO on kahden kertainen ILO! HYMY…
NYT minulla on Suurin osa Joulupipareista ja herkuista valmiina. Joten nyt mietin Ruokapöydän tarjottavia ja jälkiruokia…
Työn Iloa ja Rauhaa Joulu valmisteluja….
Nauttikaa ja Herkutelkaa….
Minä Tykkään ja Nautin Käden jäljistä, Silmien Iloista ja Herkuista…..Hieman jo Maistellen….
Kiehtovaa&Satumaista Joulun Aikaa…..
HYMY
PS. Olisin Kiitollinen ja Arvostaisin….Antakaa Palautetta Mitä ja Mistä tykkäätte, Mistä ette olisi kiva saada tietää muidenkin mielipiteitä. KIITOS.