Kuivakakku kuva mm. Puuttuu…Lisäänkin tähän muutaman kuvan vielä.
MINUN KOTI&SISUSTUS JOULU…Olen JOULU IHMINEN❤
MINUN ELÄMÄN TYYLI, Terveellinen ja Hidas…
NAUTTIEN&HERKUTELLEN, Hyvä&TERVEELLINEn RUOKA, Leivonta&Jälkiruoka ja Juomat.
ITSE Tehty JOULU MENU…
RESEPTIT, Vinkit Löytyvät JOULU 2015 ja 2016 tekstit..
Tykkään&NAUTIN. SUOSITTELEN. HYMY
**
Rakkaasta&IHANASTA Joulusta, kodista&sisutamisesta riitäisi juttuja vaikka kuinka paljon. JOULUKUUSIKIN tuli koristeltua ajoissa. LISÄÄN vielä loput Joulukuusikoristelut, lahjat ja muut Ihanat, Pienet ja kivat jutut sitten maltan jäädä lomalle….
Kinkku Uuniin ja samalla Pöydän kattaus ja Ruokailun esivalmistelut. Kuvasin Joulu pöytää ennen Ruokien lämmitystä ja pöytään laittamista ja Ruat pöydässä.
JOULUKINKKU….Korppujauho kuorrute
….PAISTETTU JOULUKINKKU
VALMIIT ITSE VALMISTETUT… JOULULAATIKOT
KATSO Resptit JOULU 2015, 2016…
KINKUN PAISTO
3,2 kg KOTIMAINEN KINKKU
Paisto ja valmistus n. Klo 11-15
KATSO Tarkempi ohje JOULU 2015…
Valmistelut, kuorrutus ja Folion alla mureutuminen sillä aikaa kun tein kastikkeen ja Laatikot lämpesivät uunissa. Aikaa meni Kuortutus ja muut loput valmsitelut n. 30 min.
KINKKU paisto onnistui, Liha oli mehevää ja maukasta.
KINKKU on hyvä vetäytyä Folion alla, Kuortutuksen jälkeen ennen Ruokailua.
KINKUN paisto liemi talteen ja siitä VALMISTIN,
ERINOMAISEN ja Herkullisen kastikkeen.
Minä tykkään kastikkeista.
Lisää vain vehnäjauhoja ja kermaa. NAM
PÖYDÄN KATTAUS
KUKAT&KYNTTILÄT
SISUSTUS TAVAROITA trendikkäitä, uusia ja Jouluisia koristeita…
Lisäksi Herkkuja, suklaa karkkeja ja Pipareita.
KUKAT&KYNTTILÄT RUOKAPÖYTÄÄN
HYSINTTI astelman tein itse aiemmin ja NYT sopivasti Joulu Aattona kukkii.
JOULU PÖYDÄN KATTAUS 2016
JOULU MENU
Kinkku
Keitetyt, kuoritut perunat ja Peruna-jauhelihalaatikko.
Ruskea kinkkukastike
Porkkana- ja Lanttulaatikot
JUOMAT
Vesi, CocaCola ja Punaviini
Punaviini Luigi Bocga, Kinkun kanssa ja toinen lasillinen Jälkiruokana. Jääkaappikylmä…. Herkullinen, tasainen ja hyvä maku. TYKKÄSIN. SUOSITTELEN. Hymy
ROSOLIA olen tehnyt ja ostanut monta kertaa, jää syömättä Meidän perhessä. En enää laita Ruokapöytään.
KARJALANPIIRAKAT&PASTEIJAT
SUOLAPALAT maistuvat Kahvipöydässä ja Iltapalana, Joulun aikaa menevät hyvin.
JÄLKIRUOKA
KATSO Resepti Joulu 2015…
Perinteinen Luumurahka, jonka voi laittaa suurempaan kattaus astiaan tai Kauniisiin ja Trendikkäsiiin ANNOSMALJOHIN.
Tämä uusi Tabletti jäi pois lopullisesta kattauksesta.
Meidän Perheen suosikki laatikko on PORKKANALAATIKKO.
Myös harvemmin tehty ja Uusi resepti PERUNA-JAUHELIHALAATIKKO on etenkin lasten mieleen. Laatikko tuo myös vaihtelua, Tavallisille keitetyille perunoille.
UUSI RESEPTI
PERUNA-JAUHELIHALAATIKKO
Peruna-jauhelihalaatikko kuului myös meidän PERINTEISEEN Lapsuuden ajan Jouluun. Ajattelin tänä Jouluna 2016, Valmistaa pitkästä aikaa tätä herkkua. TYKKÄÄN myös tästä laatikoista.
Ensin tehdään Perunamuussi ja paistetaan, maustetaan jauheliha ja nämä yhdistetään ja paistetaan uunissa.
PERUNA-JAUHELIHALAATIKKO
RESEPTI 2 hlö
6 perunaa
Valio maitoa ja voita.
300 – 400 g KOTIMAISTA Sika-natajauhelihaa
Mausteita jauhelihaan mm. Jahelihamaustetta, basilika, valkopippuri ja oregano.
PERUNAMUUSSI ja PAISTETTU JAUHELIHA siis.
PINTA KUORRUTE, PÄÄLLE
Korppujauhoja ja leivinmargariini nokareita
PAISTO 200 C n. 50 – 60 min
VALMISTUS
KUORI ja pilko perunat.
KEITÄ pilkotut perunat, mausta suolalla keitin vesi. Keittoaika n. 20 min.
KOKEILE haarukalla, onko peruna kypsä? Meneekö haarukka hyvin perunaan vai pitääkö vielä lisätä keittoaikaa.
Kun Perunat ovat KYPSÄT, kaada keitin vesi pois ja valmista Muussi.
PERUNAMUUSSI
Lisää Maitoa ja reilu nokare voita.
Älä lisää maitoa paljon kerralla, ettei tule liian löysää muussia, vaan lisää maitoa pikkuhiljaa. Vatkaa Perunat, maito ja voi, soseeksi, käytä apuna käsivatkainta. SEKOITA ja SOSEUTA muussi hyvin, ettei jää möykkyjä.
VALMIS ja Tasainen PERUNAMUUSSI
PAISTA JAUHELIHA
RUSKISTA ja mausta jauheliha paistinpannulla.
SEKOITA valmis Perunamuussi ja maustettu jauheliha seos keskenään.
SIIRRÄ valmis Peruna-jauhelihaseos Folio- tai lasivuokaan.
Tasoita ja tee Lusikalla pinta kuvioita tai jätä pinta tasaiseksi.
Ripottele Korppujauhoja pinnalle ja lisää margariini tai voi nokareita.
PAISTO 200 C n. 50-60 min Uunin keskitaso
…
LANTTULAATIKKO
RESEPTI&VALMISTUS
KUORI ja pilko lantut. KRITÄ lantut, mausta vesi suolalla.
Kun Lantut ovat kypsät, SOSEUTA Lantut. Käytä apuna Sauvavatkainta.
MAUSTA lanttusose ja lisää kanamunia.
KATSO Tarkemöi RESEPTI JOULU 2015….
…
VALMISTAN Joululaatikot aina itse, teen myös lahjaksi laatikoita.
KATSO Tarkemmat RESEPTIT Joulu 2015….KUVAT uupuvat sieltä, kun on ongelmia täällä Blogissa kuvien ja videoiden kanssa jatkuvasti.
PORKKANALAATIKKO
RESEPTIT&VALMISTUS
KUORI, pilko ja keitä porkkanat.
Kun Porkkanat ovat kypsät, kaada keitinvesi pois.Sosetettu porkkana ja keitetty Riisipuuro
KEITÄ ja VALMISTA LÖYSÄ RIISIPUURO.
Keittoaika n. 40 min.
SOSEUTA Kypsät PORKKANAT. Käytä Soseuttamiseen Sauvavatkainta, kuten minä kuvassa. Lisää Riisipuuro, soseutettujen porkkanoidwn sekaan, SEKOITA HYVIN.
Mausta ja lisää kanamunia.
TEE Pinta samoin kuin Peruna-jauhelihalaatikko ja Lanttulaatikko.
MEIDÄN Perheen JOULU LAATIKOT ovat, Porkkana-, Lanttu- ja Peruna-jauheliha LAATIKOT.
NAM. HERKULLISTA….t
Laatikot syntyvät ajan kanssa. Mutta kun tekee reilumman annoksen, harjoittelee ja opii niksit, EI laatikoiden tekeminen ole vaikeaa.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
Tästä jatketaan Kinkun paistolla, RUOKA ja KAHVIPÖYDÄN KATTAUKSELLA.
Ole tarkka aineiden mittasuhteissa ja sekotus järjestyksestä.
Kokeile puutikulla kakun kypsyys, ennen kun otat pois uunista. JOS KAKKU ei tartu tikkuun, kakku on kypsä. ÄLÄ heiluta kakkuvuokaa tai avaa uunin luukkua ensimmäiseen 30 min.
KUIVAKUN LEIVONTA
Sulata margariini.
Lisää sokerit ja sulatettu margariini vatkauskulhoon. SEKOITA.
Käytä käsivatkainta tai yleiskonetta, kuten minä.
SEKOITA jauhojen sekaan, mausteet ja kaakaojauhe.
TEE munamaito, vatkaa vispilällä sekaisin.
LISÄÄ vehnäjauhot, joihn sekoitettu mausteet ja kaakaojauhe pikkuhiljaa seokseen. SEKOITA Hyvin sekaisin, kaikki jauhot.
Lisää lopuksi muna-maito ja sekoita, älä vatkaa.
VOITELE leivinmargariinillä kakkuvuoka, käytä apuna pullasutia.
Ripottele leivinmargariinin päälle Korppijauhoja, ympäri kakkuvuokaa.
VALMIS, tasainen ja herkullinen taikina….Nam…Kuka haluaa kaalia?
PAISTA Kuivakakku ja tarkasta kypsyys.
HELPPO JA NOPEA KUIVAKKU VALMISTAA
Minä innostuin leipomaan Kuvakakkujakin jo Lapsuudesta alkaen. OMAT suosikkikakut ovat muotoutuneet, vuosikymmenen varrella.
MITKÄ ovat Sinun, perheen SUOSIKKI KUIVAKKUJA?
KATSO aiemmat Joulu tekstit…JOULU 2015.
KUIVAKAKUN voi pakastaa. LAITA kokonaisena tai puolita kuivakakku.
KUIVAKAKKU säilyy ilman kuorrutusta pitkään ja myös pakasta ilman kuorrutusta.
LISÄÄ kuorrutus hieman, muutama tunti ennen Tarjoilua kuivakun päälle.
Jäähdytä SUKLAA KUORRUTUS JÄÄKAAPISSA.
LISÄSIN Tomusokeria vielä Suklaakuorrutteen päälle, kuin Lunta. Aika Kivan näköinen vai mitä? Minä tykkään….
EKA KERTA KUORTUTE. Uusi Kuortute juttu minulle Kuivakakkuihin, en yleensä tee kuorruteita. Kuivakakut säilyvät jne paremmin ilman kuorruteita.
Olen leiponut ERILAISIA KUIVAKKKUJA, mm. Taatelikakun, Maustekakun/Pipari, Tiikeri- ja Hiekkakun…TYKKÄÄN ja Nautin Kuivakakuista ympäri vuoden.
HERKULLISTA…Nam…Yksi Meidän perheen Suosikki kuivakakku.
Voi leipoa ympärivuoden, sopii hyvin myös JOULUN AIKAAN.
Tästä jatketaan JOULU Laatikoilla ja RUOKA valmisteluilla…
KATSO JOULUTORTTU Resepti ja vinkit aiemmat tekstit…
JOULU 2016.
…
RESEPTI
PASTEIJAT
Voi valmistaa erilaisilla täytteillä esim. Kananmuna-riis, lohi-riisi ja jauheliha…
Kananmuna-riisi kuten minä LEIVOIN. Meidän Perheen Suosikki täyte.
VALMIS VOITAIKINA tai lehtitaikina tms.
Voi tehdä taikinan itsekkin, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
TÄYTTEET
RIISI
2 dl
Keitä Riisi 2 dl, jauhelihakuutio keitin veteen Esim. RISELLA Puuroriisi
Keittoaika n. 20 min
JAUHELIHA
Kotimainen Sika-nauta JAUHELIHA n. 400-500 g
RUSKISTA jauheliha, pilko sipuli ja mausta.Sekoita.
KANANMUNIA
4 kpl kanmunia
Keitettynä kypsiksi n. 10 min, jäähdytä ja pilko.
SEKOITA kaikki keskenään.
VALMIS kananmuna, jauheliha-riisitäyte.
PASTEIJOIDEN….Paisto 225 C n. 10-15 min
Lopuksi pasteijat pistellään haarukalla ja voidellaan kanmunalla, kuten JOULUTORTUT. PAISTO
VALMISTUS
Kaulitse valmis voitaikina levy ohemmaksi ja leveämmäksi. EI niin ohueksi kuin tortut kuitenkaan.
PASTEIJA muovimuotti, Pyöreä
VOIT LEIPOA PASTEIJOISTA eri muotoisia.
Esim eri täytteet ovat erimuotoisia pasteijoit, on helppo erottaa. MYÖS minä LEIVOIN erimuotoisia, vaikka oli sama täyte kaikissa.
3 MALLIA, MUOTOA
PERINTEINEN, puoliaks ympyrä. Valmis Pasteija muotti kuvassa
Kolmio
Neliö tai suunnikas
PYÖREÄ, Valmis puolikas pyöreä.
LAITA täytettä toiseen reunaan, käännä toinen puoli täytteen päälle.
PAINA Reunat kiinni haarukalla, joka on kastettuvehnäjauhoihin. LAITA valmis pasteija leivinpellille.
Toinen VAIHTOEHTO ja 2 mallia
KAULITSE TAIKINA ja leikkaa Taikinapyörällä, kuvassa noin neliön muotoisia paloja. EI suuria, on mukavampi syödä, suupala.
KOLMIO muoto
LAITA täyte kulmaan ja taita taikina Kolmion muotoon.
Neliö tai suunnikas
LAITA täyte toiseen reunaan ja käännä taikina päälle.
TEE ja paina reunat kaikissa Pasteijoissa samalla tavalla. Painaminen ehkäsiee, etteivät pasteijat aukea paiston aikana. TÄYTE kestää sisällä, jos ei ole liikaa ja renat painettu kiinni.
Minä LEIVOIN toisen kertan Joulutorttuja ja samalla Tein PASTEIJAT.
Pistele PASTEIJAT haarukalla ja voitel kanmunalla, kuten Joulutortut.
PAISTA. VAHDI.
Laita Pasteijat ja Tortut erikseen Leivinliinan alle esim. LEIVINPELLILLE tai Kulhoon ja leivinliina sen päälle.
ANNA JÄÄHTYÄ. Herkuttele ja Pakasta.
Minä teen myös Lahjaksi LEIVONNAISIA
esim. Kakkuja, pipareita, torttuja ja Pasteijoita.
PASTEIJAT ovat PERINTEISIÄ suosittuja ja tykättyjä Joulun aikaan, pieninä suolapaloina kaikkien Herkkujen ja Kinkun syönnin kekskellä.
MAISTUVAT HYVILTÄ…NAM.
Lisään jatkoksi Meidän perheen Suosikki Kuivakakun ja uudella….
Meillä Tykätään ja syödään enemmän Kuivakkuja kuin Täytekakkuja, joten leivon erilaisia kuivakkkuja, muffinseja, torttuja jne SESONKIEN mukaan…
LEIVONNAISIA ja RUOKIA, VOI MYÖS PAKASTAA, on aina vierasvaraa kahvipöytään. HYMY
VALMIIT JOULUPIPARKAKUT osa kannattaa koristella ja suurin osa PIPAREISTA EI Koristella. SÄILYTYS kannellisessa Keksipurkissa.
PIPARIT säilyvät pitkään viikkoja, ilman koristeluja.
MINULLA on KEKSIPURKKEJA Peltisiä ja Lasisisia PIPARIPURKKEJA.
TYKKÄÄN JA NAUTIN PIPAREIDEN KORISTELUSTA….Vie paljon aikaa, jotka eivät valmistu hetkessä ja vaatii harjoittelua, tekemistä ja kärsivällisyyttä…
SUOSITTELEN Lämpimästi. HYMY
PIPARIMÖKKI vm. 2016 Minun Tyyli, Tonttujen koti ja Ihania ykistyskohtia…
PIPARIMÖKKI…PIPARKAKKUTALO
KORISTELU Toumusokermassa eli PIKEERIT
Valmiita Koristelupikeereitä tuubissa, löytyy kaupoista erivärisiä.
KÄTEVÄ JA HELPPO KÄYTTÄÄ. Myös Lapset osaavat.
Ja/TAI
TEE ITSE PIKEERI….
RESEPTI
3 dl TOMUSOKERIA
1 kananmunan valkuainen tai vettä
Voi lisätä väriaineita, esim. Punaista. VALMISTA eri massat, erivärisinä.
VALKUAISEN Eroittaminen Keltuaisesta
Napauta kananmunaa vatkauskulhon reunaan. Ota kaksi kättä käyttöön ja siirtele, kaada ja valuta valkuainen, kuorien välistä vatkauskulhoon. Kun valkuainen on kaikki valunut pois, jäljelle jää vain Kananmunan keltuainen, kuten minulla kuvassa.
LISÄÄ Vatkauskulhoon, Tomusokeri pikkuhiljaa ja sekoita.
SEKOITA Hyvin ja tasainen massa, PIKEERI.
Koostumus pitää olla jäykähkö, ei liian paljon ei liian vähän tomusokeria. HARJOITTELULLA JA KOKEILULLA ONNISTUT JA TIEDÄT, Opit kyllä.
NOSTA Lusikalla Pikeeri PURSOTIN PUSSIIN. Leikkaa pieni suuaukko pursotin pussiin, helpompi tehdä pieniä koristeluja.
TARVIKKEET KORISTEINA…
Erilaiset mompparellit, Karkit, väripikeerit esim. Minulla PIKEEREITÄ, vihreä ja vaaleanpunainen, PERINTEISEN ja Kauniin VALKOISEN lisäksi. TOMUSOKERIA…
PIPARITALON OSAT ja POHJA
PIPARITALON OSAT ja POHJA…
LEIVO, PAISTAja TEE ja KORISTELE kaikki PIPARITALON, MÖKIN OSAT.
VALMISTA Myös pohja, mallaa mökin osia TIEDÄT, minkä kokoisen pohjan tarvitset.
KORISTELUA voi lisätä myös valmiiseen ja koottoon mökkiin. Minä koristelen ennen kokoamista ja myös jälkeen kokoamisen, kun mökki on kasassa.
UUSI IDEA…
UUSI …LEIMASIN PIPARIT
IHANIA. Kuin Ostettuja Pipareita vai Mitä?
LEIVONTA
Valmista Joulupiapri ja paina Leimasimella pinta.
Leivo Pyöreä pipari, mallaa oikea koko ja Paista pipari.
LEIVO sokerimassasta levy ja paina levyn pinta. LIITÄ Pipari ja levy yhteen, käytä Pikeeriä apuna. PIKEERILLÄ sokerimassa levy ns. Liimataan pipariin ja kestää kiinni piparissa.
VALKOINEN ja PUNAINEN PIPARI. Sokerimassasta leivotaan levy, josta painetaan Leimasimella IHANA&Jouluinen kuvio pintaan.
RUSKEA Kuvioi Joulupipari.
VALMIS LEIVOTTU pipari, paina Leimasimella pinta ja PAISTA.
…
PIPARIMÖKIN KOKOAMINEN…
Tomusokeria paistinpannulle, odotetaan että on sulaa ja ruskean väristä. KANNATTAA hämmentää ja VAHTIA, ettei pala. PALAA helposti.
VARO SORMIASI erittäin Kuumaa. MINULLA on monta palovammaa edellisistä kokoamis kerroista, Auu….KÄYTÄ käsien suojana esim. VANHOJA NAHKAHANSKOJA.
TOINEN vaihtoehto TOMUSOKERIMASSA,
ei kovetu heti.
Tomusokeria pannulla, VALMISTA Sulanutta ja Ruskeaa massaa…
VINKIT…
Järjestä Piparimökin osat kiinnitys järjestykseen leivinpaperin päälle. Muista myös Piparimökin POHJALEVY.
OLEN tehnyt Piparimökin kerran ilman pohjaa ja huomasin, mökki menee helposti Rikki ilman pohjaa, kun kuljetin sitä Lahjaksi Sellofaanissa. HYMY
HYVÄ Lahja Idea myös…. Olen tehnyt aj anatanut myös Lahjaksi.
KOKOA Piparimökki osa kerrallaan. KASTA Kiinnitys renoja Kuumaan ja polttavaan, Sulaneeseen tomusokeri massaan. MIETI Kokoamis järjestys valmiiksi. PAINA osia yhteen tiukasti, VARO ettei osat halkea.
TEE erivärisillä Pikeerimassoilla ja Koristeilla vielä, VIIMEISTELYT Piparimökkiin.
VALMISTA YKSITYISKOHTIA Oman maun mukaan…
HAVUT ja Valot Ikkunassa, IHANIA myös Kodeissa….
YKSITYISKOHDAT…TONTUT jne..
LEIVO ja muotoile Sokerimassataikinasta TONTUT, Kissa ja Lumiukko.
Käytä tomusokeria apuna leipomisessa, käytä kaulinta ja käsiä.
Koristele Pikeerimassalla ja kakunkoristeilla Piha Kuusi.
Käytä Suklaarakeita ja Pikeeriä apuna, Muotoile LUMILYHTY.
LOPUKSI Ripottele vasta satanutta LUNTA eli Tomusokeria, siivilän läpi koko Piha-alueelle ja mökin päälle.
ANNA KUIVUA. NOSTA Tarjoilu astialle.
VINKIT…
MINÄ laitan SELLOFAANIIN, tänään kun Koristelut ovat Hyvin kuivaneet. Sellofaani ympäri mökkiä ja pohjaa, SULJE Tiiviisti. Sellofaanissa säilyy Pitkään, hyvänä ja syömäkelpoisena.
Meillä PERINTEISESTI Piparkakkumökki syödään JOULUN JÄLKEEN viimekstään Uutena Vuotena.
KATTO on kaikkien Perheenjäsenien herkkua, erityisesti Lapset tykkää…HYMY
…
KUUSI….
JOULUPIPARIT&LISUKE, TÄYTE
Tein viime Jouluna 2015, EKA KERRAN KUUSEN ja Täytteen.
ERINOMAINEN Maku yhdistelmä Piparit ja Täyte.
SUOSITTELEN.
Tänä vuonna en valmista kuusta, pehmenee helposti kun on vähemmän syöjiä.
Laitan PIPARIT ja Täytteen erikseen tänä Jouluna-16 Tarjolle, Joulu ajan Kahvipöytään. LISÄÄN UUSIA Kuvia myöhemmin…kun teen täytteen.
Tässä vielä JOULUN 2015 kuvia vielä muistuttamaan KUUSEN TEOSTA, KATSO info Joulu 2015….
KATSO kaikki 3/3 JOULUPIPARIT jutut ja myös JOULU 2015 jutut….
NYT on aika siirtyä Pipari jutuista eteenpäin. Tykkään erilaista Pipareista, ostan valmiina tai Leivon itse. Herkuttelen sellaisenaan tai esim.kahvin kanssa.
SEURAAVAKSI JATKETAAN Joulu ajan JÄLKIRUAT….ja sitten Ruoka ja Sisutusjuttuja kun Koti&Joulu valmistelut edistyvät ja JOULU Lähenee.
Ihania Joulu valmisteluja kaikille!
Joulu valmisteluja kannattaa tehdä koko perheen kanssa yhdessä, jokainen voi tehdä jotakin, isovanhemmissta lapsiin, lapsenlapsiin…
Muista Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.
Kun kaikki on valmis ja JOULU AATTO saapuu on aika Nauttia, herkutella ja Viettää aikaa kaikessa Rauhassa Lähimpien ja Perheen kanssa.
VATKAA ensin Leivnmargariini ja sokeri hyvin sekaisin. ALOITA Yleiskoneen Pallovatkaimella.
LISÄÄ kananmunat yksitellen, jatkaen ja HYVIN vatkaten.
VAIHDA K vatkain.
LISÄÄ vehnajauhot, joihin on lisätty sooda, pikkuhiljaa. Jatka samalla vatkaamista.
JATKA ja Sekoita tasainen taikina.
OTA OSA taikinasta leivinalustalle ja kaulitse tasainen levy. Käytä apuna jauhoja.
LEIVOIN Myös muutaman ihan VAALEAN JOULUPIPARIN ja lisäksi enemmän näitä UUSIA kaksivärisiä JOULU PIPAREITA. Minusta myös MINI Piparit, ovat kivoja.
AIKA IHANAN näköisiä ja erilaisia JOULUPIPAREITA 2016 JOULUKSI.
TYKKÄÄN. SINÄ?
MINUN VINKIT…
OTA KAKSIVÄRISIIN Joulupipareihin,
Toisella muotilla tavallisesta piparitaikinasta ISOMPI muotti, Pipari. Ota toisella pienmmällä muotilla, Isomman piparin sisältä muotti ja ota pala pois. LAITA vaalea Pipari, ruskean Piparin sisälle. Kuten minä kokeilin erilaisia versioita kuvissa. PIENIÄ pipareita voi laittaa myös suoraan Isomman ja myös erimuotoisemman Joulupiparin päälle.
IDEA SYNTYI….
Minä Löysin jo viime JOULUNA, kivan kuvan INTERNETISTÄ 3 värisistä Joulupipareista. KOKEILIN NYT EKA KERRAN ja ensin yhdellä värillä.
PAISTA Normaalisti. VAHDI.
TUMMUVAT ja melkein palavat ERITTÄIN NOPEASTI kuten kuvistakin näkyy.
….
UUSI Minulle….IHANAT
IKKUNA JOULUPIPARIT
IDEA saatu KOTIKOKKI verkkosivulta…JO viimevuonna, tein EKA KERRAN NYT.
TEE Pienemmällä Piparimuotilla ns. IKKUNA eli pienempi pipari ja ota se pois Isommasta Piparista. PAISTA myös, SAAT kivoja MINI PIPAREITA.
MURENNA KOVIA Karkkeja esim. JOULU Karkkikeppejä, kuten minulla kuvassa.
LISÄÄ Murennettua Karkkia, Piparin aukon kohdalle, saa olla reilusti.
PAISTA normaalisti. ANNA jäähtyä ennenkuin siirrät pois pelliltä. Kuuma karkkimassa sulaa paiston aikana, jäähtyessään muodostuu IKKUNA.
IKKUNAPIPARIT….KAKSIVÄRISET PIPARIT
LISÄÄN Tähän vielä kuvia…NYT Kuvat lisätty 9.12.2016
UUSI IDEA….Laita Narua ympärille, voit tehdä reiän Pipariin. RIPUSTA ja Laita KOTI&SISUSTUS Koristeeksi….Kuusenkin koriste IDEA.
SUOSITTELEN LEIPOMISTA ITSE ja reippaasti kokeilemaan erilaisia leivonnaisia.
NIIN minäkin teen ja PARHAIMMAT ja minun, perheen makuun sopivammat jäävät käyttöön, myös jatkossa Kotona Kokkaillessa ja leipoessa.
SÄILYTÄN PERINTEITÄ mutta lisään myös UUTTA, INNOSTUSTA ja VAIHTELU myös virkistää…
NYT ANSAITULLE Vapaalle&Viikonlopun viettoon …Mielenkiintoista….
Ensi viikolla jatketaan JOULU LEIVONTAA ja mietitään uutta JÄKIRUOKA vaihtoehtoa jne. SEURAA BLOGIA, lisään JOULUUN asti Joulu juttuja ja UUSI VUOSI myös, on vielä JUHLAN AIKAA.
KARJALANPIIRAKAT JA EHDOTTOAMASTI MUNAVOI kuuluvat TARJOILTAVAKSI YHTÄIKAA… Juhla ja Joulu päivinä, KARJALAISEN PERINTEEN MUKAAN.
MYÖS SYÖTÄVÄÄ ja TARJOTTAVAA pitää olla tarpeeksi, riittävästi ja REILUSTI, ettei mikään lopu kesken. VIERAANVARAISIA KARJALAISIA IHMISIÄ ja PERINTEITÄ Arvostaen ja Kunnoittaen. Minun Valinta&ELÄMÄNTYYLI. SUOSITTELEN. HYMY
MINÄ, JOULU AIKA&RAUHA…
Meidän Lapsuuden perheessä aloitettiin Jouluvalmistelut ajoissa, koko perheen kanssa. MEITÄ oli ÄITI, isä ja 3 Tytärtä. Leipomiset, siivoukset jne. Hoidettiin ja valmistettiin yhdessä, jokainen teki ja osallistui Kodin arkeen ja erilaisiin tehtäviin ns. Kotihommiin.
HERKUTTELU, nauttiminen ja Ajan viettäminen Läheiste, Perheen kanssa alkoi kun…. PERINTEINEN Turussa JOULU RAUHA Julistettiin. Haudoilla, Kirkossa käytiin ja Joluaatto Perheen parissa, Joulupukkikin kävi useana vuonna…Oman Perheen kanssa olen jatkanut samantyyppisiä Rakkaita, Ihania Perinteitä. Lämmöllä ja Haikeana Muistelen, Lapsuuden Ihania JOULUN &Yhdessä Tekemisen&Nauttimisen aikoja.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. YHDESSÄ TEKEMISTÄ&AJAN VIETTÄMISTÄ, Perheen, Ystävien ja Läheisten kanssa. TÄRKEÄÄ ELÄMÄSSÄ….IHMISET.
TYKKÄÄN. NAUTIN. HYMY
VALMISTA ja TEE ENSIN TÄYTTEET
Katso Reseptit, jutun lopusta.
ALOITETAAN KARJALAPIIRAKOILLA eli RIISIPIIRAKOILLA.
KUORI/POHJAT 20 – 30 kpl
2 dl Kylmää VETTÄ
1 tl suolaa
1 dl Vehnäjuhoja
4 dl RUISJAUHOJA
LISÄÄ jauhot, suola ja vesi. SEKOITA Hyvin sekaisin. VALMISTIN Kädellä taikinan. Taikina Ei liikaa jauhoja.
Tein 3 erilaista videota. YRITÄN Liittää näin Eka kerralla 1. VIDEON
LIIAN paljon jauhoja Minun taikinassa. Lisäsin hieman vettä, Taikina ok leipoa.
LEIVO taikinasta tanko, jaa taikina n. 20 -25 osaan.
Käytä apuna veitseä tai leivinlastaa. MINÄ Tein Piirakoita pitkästä aikaan, ja leikkasin vain 18 kpl. ISOMPIA Piirakaoita. JOS haluat PIENIÄ ns. KOKTAIL PIIRAKOITA, leikkaa pienempiä pohjia. Minä tykkään ja käytän kumpiakin kokoja.
PYÖRITÄ palat palloiksi ja paina matalaksi. ALOITA Piirakan kuoren kaulitseminen, Käytä apuna Piirakka pulikkaa. ERI muotoinen kuin tavallinen Kaulin eli pulikka.
KÄYTÄ RUISJAUHOJA apuna, käännä pohjaa ylösalaisin ja kaulitse myös reunat.
Alkuun minullakin, ei reunat tulleet tasaisiksi kuten kuvist aj videoista näkyy. TAIDOT ovat kuitenkin tallella, vaikka En ole thnyt piirakpita pitkään aikaan. Muutaman harjotus pohjan jälkeen, vanha Rutiinimja Pohja oli jo ok, ulkonökö.
VINKIT
POHJAT kannattaa kaulita ohueksi. NOSTAA pinoon odottamaan, leivinliinan alle. Käytä reilusti jauhoja, eivöt tartu kiinni toisiinsa. LEIPOA kaikki pohjat yhdellä kertaa. TÄYTTÄÄ kaikki Piirakkapohjat kun, pohjat ja täytteet ovat valmiita.
LEIVON yleensä RIISI- JA PERUNAPIIRAKOITA. Muutamia pyöreitä Perunapiirakoita.
OTA reilisti täytettä lusikalla. LEVITÄ koko pohjanaluuelle, jätä reunat tyhjiksi. LEVITÄ tasaiseksi joko lusikalla ja/tai veitsellä kuten minä kuvissa?
LISÄÄ TÄYTE. RYPYTÄ
KÄYTÄ Rypytykseen kahta kättä. MINÄ en voinut kuvata itseäni, käyttämällä kahta kättä. VIDEOLLA kyllä näkyy oikein tehtynä. HYMY
TÄYTETTÄ kannattaa laittaa reilusti ja reunoille saakka melkein. TASOITUKSEN Keskeltä, täytteen päältä voi tehdä voiveitsellä.
PERINTEINEN RIISIPIIRAKKA RYPYTETTYNÄ
PIIIRAKOITA voi tehdä myös eri muotoisia, yleinen on myös PYÖREÄ PERUNAPIIRAKKA.
ENNEN PAISTOA
VOITELE vatkatulla kanamunalla, piirakoiden keskus eli täyte osa.
PAISTA 275 C n. 15 min
Tuoreet&HERKULLISET KARJALAN PIIRAKAT n. 18 kpl . VAMIINA&Uunista otettuina
VOITELE VALMIIT Piirakat
n. 2 dl maito tai vettä
n. 50 g VOITA
SULATA, Lämmitä ja VOITELE sudilla, ympäri piirakkaa. EI kuitenkaan täyte aluetta.
VARO Sormiasi, kun voitelet Just uunista otettuja, Kuumia ja Tuoreita Karjalanpiirakoita. MINULLA OLI SIIS RIISIPIIRAKOITA JA PERUNAPIIRAKOITA, jotka ovat yleisiä Karjalaisen Perinteiden mukaisesti. MAKU ASIOITA.
Minä Tykkään molemmista piirakoista. HARVEMMIN Kyllä syön Perunapiirakoita, Riisipiirakoita tulee ostettua Tuoreena tai Raakapakasteena, KOTIMAISIA.
Minä käytin apuna kaksinkertaista Talouspaperia ja toimi, voitelun ajan ihan ok.
SIIRRÄ valmiiksi voidellut Piirakat, kulhoon ja laita Leiviniina päälle. Leivinliinan alla, piirakat hautuvat ja kestävät IHANAN Tuoreina ja Lämpiminä. NAM
JÄÄHDYTÄ.
NAUTI&HERKUTTELE. REILUSTI MUNVOITA tai Voita päälle…
NAM. HERKULLISIA. Tykkään&NAUTIN, etenkin Lämpiminä&Tuoreina. NAM
LAITA PAKKASEEN, myöhempää käyttöä varten, kuten minä teen.
…
VALITSE oman maun mukaan TÄYTE
TÄYTTEET/TÄYTE
RIISIPUURO
KEITÄ ja VALMISTA RIISPUURO
2 – 3 dl RISELLA Puuro riisiä
5 dl vettä
1 l VALIO Kevyt MAITOA
1 tl suolaa
Nokare voita ja 1 Kanamuna valmiiseen puuroon
JÄÄHDYTÄ
RIISIPUURON Valmistus
LAITA vesi ja Riisit kiehumaan. TAI kiehauta vesi ja lisää riisi. KEITÄ n. 5 min.
LISÄÄ Maito, kun riisit ovat imeneet veden. SEKOITA. MAUSTA Suolalla.
SEKOITA. VAHDI. Palaa helposti pohjaan, jos Hella liian isolla tai ei vahdi, sekoita.
KEITÄ n. 30 – 40 min. HELLA 3-4
VALMIS, Löysä RIISIPUURO.
LISÄÄ VALMISEEN Puuroon 1 kanamuna ja Nokare voita. SEKOITA
PERUNAMUUSSI…
LAITETAAN ohje myöhemmin…..ja muutakin on tulossa.
NAUTITAAN Joulu valmisteluista, Me kaikki Joulu Ihmiset…
Kun aloittaa Joulu valmistelut AINA ajoissa ja Pikkuhiljaa tekee jotakin, EI Tule Stressiä tai Kiire. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. HYMY
KAIKILLE Oikein HERKULLISTA Viikonloppua!
Ensiviikolla jatketaan lupaamallani, kulttuuri jutuilla.
Tietysti myös Joulu juttuja lisää, AINA Jouluun asti…