JUHANNUS KOKKO&POLTTAMINEN rannalla tai Vedenpäällä.
SAUNA VASTA tai Vihta. Tehty koivunoksista, käytetään Saunassa.
Nuoria koivuja, Ulos oven molemmin puolin.
Juhannus TAIKOJEN Tekeminen mm.
KUKKIEN JA KASVIEN& KERÄÄMINEN, jotka laitettiin Tyynyn alle NÄKI tulevan Sulhasen.
Jne.
Saunavasta ja Kiulu
MINÄ SAUNA&JUHANNUS…
MILLAISIA SINUN JUHANNUKSET&MUISTOT?
Minä olen viettänyt hyvin erilaisia Juhannuksia Vuosien, vuosikymmenien varrella. Olen ollut Omakotitalossa, Erilaisissa JUHANNUSJUHLISSA, Kerrostalossa, Rivitalossa, erilaisilla mökeillä ja erilaisilla ryhminä, Kaupunki ja LAIVA JUHANNUS ja viimeiset vuodet Kaupunki JUHANNUS.
RAKKAIMMAT ja IHANIMMAT Minun Mieleiset JUHANNUKSET ovat olleet Mökillä, veden äärellä ja Metsän keskellä, Omalla pienellä porukalla. Juhannus aika on kulunuta Rauhallisissa merkeissä LUONNON RAUHASTA ja IHMEELLISYYDESTÄ, IHANUUDESTA NAUTTIEN mm. Metsässä ja Rannoilla kävellen, Kalastaen yleensä Mato Onki, myös verkkoja laskenut ja Virveliä heitellyt, Soudeltu, Otettu aurinkoa, lepäilty, pelailtu, Saunottu ja Uitu, Savustettu ja Grillailtu Ruokaa, erilaisia herkkuja ja paistettu Muurinpohjalettuja, Tuoreilla Mansikoilla ja Kermavaahdolla tietysti…
Rannalla ja LUONNOSSA on vietetty aikaa Nauttien, Viihtyen ja Ihastellen UPEITA Auringonlaskuja ja Nousuja…ITIKAT ja muut ötökät Kuuluvat MÖKKIELÄMÄÄN. Ei alkuun sähköjä, SÄHKÖT ja Tie perille myöhemmin, alkuun kuljettiin veneellä Mökille. Ei sisävessaa, Televisioita, videoita ja muita viihdevehkeitä tai MUKAVUUKSIA. Pelkkä RADIO, josta kuunneltu uutisia ja Musiikkia.
Olen käynyt myös erilaisissa paikoissa ja paikkakunnilla SAUNASSA ja UIMASSA. Savusaunassa, puu ja Sähkölämmitteisissä Saunoissa, erikokoisissa ja erilaississa saunoissa. Yleisissä saunoissa Uimahalleissa, Rantasaunoissa, Kylpylöissä, Leirintäaluiden, Hotellien ja Laivojen Saunassa jne. Myös HETIVALMIS kiuas, Turkkilainen ja Höyrysauna ovat tulleet tutuiksi.
Tykkään ja NAUTIN Erityisesti MÖKKISAUNOISTA, joista pääsee UIMAAN ja KYLPYLÖIDEN saunoista myös HÖYRYSAUNOISTS, koska pääsee Kylpylään, vesihierontaan ja veteen. Kesäisin käyn ahkerasti Saunassa, jos on mahdollista ja pääsee samalla Uimaan , Syksy-Talviaikaan vähemmän.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
Wikipedian kuva ja info
SAUNA on Wikipedian mukaan Hikoilukylpyä ja Peseytymistä varten rakennettu huone tai Rakennus. 1900 luvulla yleistyivät ulospäinläpiävät KIUKAAT, siis Hormi liitettiin kiukaaseen kuten NYT YLEISIN SAUNA, Meille Suomalasille niin tuttu.
…
SAUNAKUVAT
150 KUVAA KILPILUSSA. PARASTA PALKITTIIN 3 SARJASSA…
Mielestäni Sauna Perinteisesti on Omakotitalon tai MAALAISTALON, Puulämmitteinen sauna, ulkosauna eli erillinen saunarakennus, jossa sauna ja peseytymistilat. Minun Varhaisimmat Sauna muistot ovat Lapsuuden ajalta Maalaistalon Puulämmitteinen tai Savusauna ja Omakotitalo ja Sähkösauna. MökkiElämä, Sauna ja Uiminen kuuluivat myös minun ELÄMÄÄN, joita pidin itsestään selvyytenä. Viihdyin, Nautin ja Tykkäsin…Vapaudesta, Rauhasta ja LUONNON RAUHASTA JA HILJAISUUDESTA.
NYKYAIKANA on monenlaisia asumismuotoja ja myös SAUNOJA. Perinteisiä, Uusia ja Tulevia TRENDEJÄ.
…
SEURAAN UUTISIA&TRENDEJÄ…Huomioni on kiinnittynyt
On UUSI YLEISAUNOJEN NOUSU AIKA….Ympäri Suomea. Esim. Tampereelle ja eripuolille Helsinkiä, on suunnitteilla uusia saunoja.
SAUNA UUTTA&TRENDIKÄSTÄ 2016…
HELSINGISSÄ YLEISISAUNOJA; Kallio ARLA ja KOTIHARJU ja Hermannissa, SAUNA HERMANNI. KULTTUURISAUNA, Merenrannalla Merihaassa.
MAAILMAN KALLEIN SAUNA…
YLEINEN JA YHTEINEN SAUNA.. LÖYLY
…HELSINKI, HERNESAARI
UUSI Aukesi 23.5.2016…
SAUNOTAAN YHDESSÄ, Uimapuvut päällä.
TARJOLLA on 3 Erilaista puulämmitteistä Löylytyyppiä; Kertakäyttöinen Sauna, Savusauna ja Tilaussauna.
Minulla on AINA Valkoisia kukkia, Amppeleissa ja Irtoruukuissa.
MARKETTOJA eli Päivänkakkaraa ja joitakin muita värejä, TÄNÄ KESÄNÄ Vaaleanpunaisia, roosan värisiä Neilikoita, Petyniöitä ja Lopelioita
NÄMÄ Kukat ovat kestäneet kauan…Hyviä taimia. Ensin Miniruusu oli sisällä ja siirsin sen ulos, leikkaisn ja Nyt se Kukkii jo uudestaan. Tykkään Ruusuista ja Marketoista.
KASTELUKANNU ja Hyvät TYÖVÄLINEET ovat tärkeitä Puutarhassa
Minulla on ISO Kastelukannu ja tämä Kätevä, Pieni Peltinen kannnu. Myös Lannotteita kannattaa käyttää esim. Kanankakkaa istutusvaiheessa ja Lannoitetta Kasteluveden sekaan sekoitettuna. LANNOTTEIDEN avulla, kukat ja kasvit Kestävä Pitempää ja Paremmassa kunnossa koko kasvukaude, Kesän.
Vanhat ja kuluneet työvälineet… Hyvät ja toimivat.
AMPPELIKUKAT…
LUMIHIUTALE, PETYNIÖITÄ ja LOPELIOTA, roikkuvia. On myös pystymallia.
PUUT ja PENSAAT…
KORKEAT ja ISOT RUUKUT
Tämä EI talvehtinut parvekkeella, joten OSTIN uuden taimenen. Kiva, Nätti ja kestää pitkään.
UUDET KUKKA ja KASVIPEDIT…
Tämä MAUSTE&YRTTI TORNI on Kiva ja UUSI
UUSIIN, Itse koottuihin KASVIPETEIHIN EHDIN jo Istuttaa MANSIKAN taimia ja CLEMANTIKSEN.
Vielä pitäsi siemeniä kylvää, Tuoksuhernettä, Salaattia jne.
IHANAN Mauste&Yrtti Tornin lisäksi, minulla on Istutuspedeissä KOTIKEITTIÖSSÄ Tarvittavia vihanneksia, kasveja…Siemen itävät tai eivät?…Odotetaan, Katsotaan ja Tutkitaan miten käy tänä Kesänä, Vuonna 2016…
LAITAN Vielä myöhemmin kuvia Istutspedeistä, kun näkyy jo Maanpinnallakin jotain. LISÄKSI tarvitsen vielä Lisää multaa, loppui kesken…aina on jotain tarvittavaa, puuhaa ja lisättävää.
Pyöreä PUKSIPUU on Kiva ja kestävä, Ei talvehdi parvekkeella testasin myös. OSTIN Uuden taimenen ja lisäski ruukussa MURATTI, roikkuva.
KELLOKÖYNNÖS eli Sundaville, Ihanat&Isot, kellomaiset kukat.
Nyt Kesäkuunlopussa PUUTARHA näyttää tältä, osa taimista jo kasvuvaiheessa osa vasta itämässä mullan seassa.
MAUSTE&YRTTI TORNI…
Kätevä ja Toimiva, kun Minä olen INNOKAS&Ahkera KOTIKOKKAILIJA ja KESÄISIN myös GRILLILIJA. Tulen tästä ottamaan, mitä tarvian kun teen Ruokaa, Salaattia jne. vähintään, joka toinen päivä.
Tähän Istutin vielä RUOHOSIPULIN. Minun Herkkua, syön sellaisenaan ja käytän Ruuan, salaatin seassa. NAM
TERVEELLINEN ELÄMÄNTAPA…
PUUTARHA ja KOKKAILU on RAKAS&IHANA Harrastus Minulle.
TUTKITTAVAA ja Opittavaa riittää, Tieteellistäkin…Selailen Lehtiä ja Kirjoja, Verkkosivuja. KATSELEN, ETSIN Vinkkejä, Ideoita jne…SEURAAN Uutuuksia ja Trendejä, MESSUJA…
ELÄMÄN ILOJA&Nautintoja Lisäävä. AINA on jotain Ajateltavaa & Pikku Puuhaa….EI ole Koskaan valmis, MIELENKIINTO Säilyy. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI. HYMY
JATKAN tästä kun PUUTARHASSA, PARVEKKEELLA tapahtuu muutoksia…
NYT muita juttuja ja Viikonloppuna 3 osa GRILLAUKSESTA.
Tämä oli Alku Kesän ja Istutuksen jälkeinen Puutarha Näkymä ja KEVÄT Alku tilanne.
NYT TÄSTÄ jatketaan…
KESÄ 2016 TRENDEJÄ. UUSIA IDEOITA&VINKKEJÄ
Etsin lehdistä, verkkosivuilta ja kaupoista ideoita Parempaan ja toimvaan Puutarha, kasvatus puoleeni Minun Tilavasta Parvekkeesta.
TÄMÄ on Kiva ja Nätti Idea, ehkä toteutan sen vielä Ensi Kesänä…
KEVÄT KESÄ Trendikäs Idea LINNUNPÖNTÖT Sisustuksessa ja Puutarhoissa, Pihalla…
ISTUTUSPEDIT ja -LAATIKOT. KEHIKOT, SÄLEIKÖT
Myymälöissä mm. Katselin ja etsin Valmiita Istutus RATKAISUJA…Istuslaatikot Eivät sopineet minulle Kooltaan, malliltaan…ETSIN mahdollisuttaa tehdä itse Omien mittojen mukaan KUKKA-KASVIPEDIT…En löytänyt Osien leikkaajaa ja aikaakin olisi mennyt enemmän. Jatkoin Etsimistä ja Etsin Verkkosivuilta ja Katselin PINTERESTISTÄ Ihania Kuvia ja Ideoita…Miten Toteuttaa Omassa Puutarhassa?
Katselin ja etsin Verkkosivuilta, valmiita mahdollisimman Hyviä ja toimivia Minulle. Löysinkin yhdet ihan OK, kooltaan ja väriltään sopivat. TILASIN netinkautta…YLLÄTYKSEKSI&IHMEEKSENI Tulivat Pian. Helppo ja Nopea Kokoaminen, vaikka rakkula Käteen Kokoamisest tulikin. ONNISTUNUT Ratkaisu Täksi Kesäksi…Pyörät voisi vielä Lisätä Kukkalaatikoiden alle, olisi Helppo siirellä tarvittaessa.
TYYLIKÄS, VIEHÄTTÄVÄ Ja Kaunis Värien Yhdistelmä. Sopii Minun Tyyliin, Minulla on Ruskeaa, valkoista ja mustaa Puutarhakalusteissa…
VANHAAA ja UUTTA…
KESÄ 2015 PUUTARHA, PARVEKE
VANHA ihan toimiva malli…Liian matala ja pieni, Nykyiselle tarpeelleni.
Lisäksi IHANAT Viime KESÄN -15 PAJUISET Kukkapedit. Nyt Viime 1. Kesästä PARVEKE Puutarhan Pitäjänä, pitkästä aikaan Pihan jälkeen…Kokemuksesta viisastuneena ja Tekemällä, kokeilemalla Opettelemalla…HALUSIN ja TARVITSIN Uudenlaiset ja TOIMIVAT RATKAISUT.
PUUTARHA, PARVEKKEELLA on AINA jotain Tekemistä, parantamista jne…Jatkuva PROSESSI, jota parannellaan, lisätään ja poistetaan kasveja, kukkia jne…IHMETELLÄÄN, KATSELLAAN, TUTKITAAN JA KOKEILLAAN Mikä Toimii ja KASVAA ja Mikä Ei…
KESÄ 2016 UUTTA ja VANHAA…
Minun Rakkaat&Ihanat Lemmikitkin Kissat, Viihtyvät Kevät-Kesäisin paljon Ulkosalla, Parvekkeellaa…On omat paikkansa kaikille…Minulle, Kissoille ja KASVEILLE, KUKILLE…Grillaukselle, Syömiselle ja Oleilulle. Oma VIIHTYISÄ ja Toimiva Puutarha&Parveke. Tykkään&NAUTIN. HYMY
IHANA, KAUNIS ja TYYLIKÄS KUKKAKRANSSI…AMMATTITITOISET&Taitavat KUKKAKAUPPIAAT. Annoin Muodon ja Väri Ideat….Suosittelen LÄMPIMÄSTI. HYMY
PAJUISET SISUSTUS JUTUT. PALLOT…KIVA IDEA Ympärivuotinen Käyttö ja toimiva, ilman valojakin…
KAUNIITA, ERILAISIA KUKKA- ja KASVIKRANSSEJA
VESI…SUIHKULÄHDE
Yksi Hyvä ja toimiva malli toteuttaa…ETSIN Vielä itselleni sopivaa Ratkaisua…
Minun KESÄ 2016 TYYLIÄ…
IHASTUTTAVIA KUKKAKRANSSEJA…Juhlan Aikaan Pääkoristeena ja KODIN Sistuksessa Sisällä ja Ulkona, PUUTARHASSA…Runsaasti erilaisia muotoja ja malleja…Minulla on jo Risu, Kukka malli ja Yksi on vielä tulossa…
n. 200 g KYLMÄSAVULOHTA Minulla 400g paketti, riitti myös koristeeksi
1 kpl Punasipuli
2-4 rkl LIME mehua
3 Liivatelehteä
Suolaa ja Pippuria Myllystä
KATKARAPUTÄYTE
300 g VALIO Tillituorejuustoa
1 prk VALIO Kermaviiliä
180 g katkarapuja, jätä myös koristeeksi
1 dl Tilliä, en laittanut
2-4 rkl LIME mehua
Suolaa ja Pippuria Myllystä
PINNALLE KORISTELUUN
Lime siivuja, Tilliä, Kylmäsavulohta siivuina ja Katkarapuja.
ALOITA
Tee ensin POHJA.
Leikkaa ja Murenna kuten minä tai käytä tehosekoitinta, Saaristoleivän pilkkomiseen.
SULATA Voi kattilassa, älä Polta
SEKOITA HYVIN Keskenään.
VUORAA Irtopohjavuoka leivinpaperilla. LAITA 1/2 Saaristoleipä-voi pohjataikinasta Irtopohjavuan pohjalle. Vuan pohja halkaisija n. 24 cm.
TEE TÄYTTEET
KYLMÄSAVULOHITÄYTE…
Leikkaa Kylmäsavulohensiivut pieiksi paloiksi. KUORI ja leikkaa Punasipuli, pieniksi kuutioiksi.
Laita liivate lehdet Kylmään veteen. Halkaise Lime ja puserra Mehu, lusikan avulla. Lämmitä, Kuumenna Lime mehu kasarissa.
SEKOITA muut Täyteaineet, sekaisin. Lämmitä, Kuumenna lime mehu kattilassa. Puserra käsin, liivatteista vesi pois. LIUETA ja sekoita Liivatteet lämpimään Lime mehuun. SEKOITA tasainen seos. Lisää limemehu seos muun täytteen joukkoon ja SEKOITA Tasaiseksi.
LEVITÄ Kylmäsavulohitäyte tasaisesti Pohjan päälle. Laita vuoka, jossa toinen täyte Jääkaappiin siksi aikaan kun teet toisen täytteen.
KATKARAPUTÄYTE
VALUTA katkaravut ja pilko pieniksi.
Tee samalla tavalla kuin Kylmäsavulohitäyte. SEKOITA Ensin kaikki muut paitsi Lime mehu. Kuumenna Lime mehu ja liueta Liivateet mehuun, SEKOITA. LISÄÄ Lime-liivateseos Täytteen sekaan. SEKOITA Tasaiseksi.
LEVITÄ loppu Saaristoleipä-voi Pohjatäyte, Hieman jähmettyneen Kylmäsavulohi täytteen päälle. LEVITÄ toinen, Katkaraputäyte pohjataikinan päälle. LEVITÄ Tasaiseksi. LAITA JÄHMETTYMÄÄN ja maustumaan, Jääkaappiin n. 5 tunniksi, mieluiten Yön yli.
TEE PINTA ja KORISTELE
Minä tein koristelun seuraavana aamuna. Oma Mielikuvitus on Rajana.
AIKUISTEN JÄLKKÄRI VINKKI…
MEHUJÄÄTÄ ja LIKÖÖRIÄ, Nam Herkullista
JUHANNUKSEN ja JUHLAPYHIEN aikana Herkutellaan ja NAUTITAAN Ruoasta, Jälkiruista ja Juomista. NAM. HERKULLISTA…
NYT SYÖDÄÄN TERVEELLISIÄ&KOTIMAISIA VIHANNEKSIA, PERUNOITA ja MANSIKOITA. NAM
UUDET PERUNAT&TILLIÄ
Minä aloitin pesemällä perunat ja ottamalla nipun tilliä. LAITOIN KATTILAAN Vettä valmiiksi, pestyt perunat ja Tilliä Reilusti päälle.
KEITETTY SUOMALAINEN KUKKAKAALI
Pese ja pilko SUOMALAINEN kukkakaali. NYT löytyy Kaupoista Kotimaisia. LISÄÄ kattilaan pilkotut Kukkakaalit ja päälle vettä, niin että kukkakaalit melkein peittyvät. LISÄÄ REILUSTI Voita. KEITÄ ja HAUDUTA Hiljalleen, kypsäksi. HERKULLISTA.
VÄRIKÄSTÄ SALAATTIA…
1/2 Keltainen paprika, pilkottuna kuutioiksi
1/2 Punainenpaprika, pilkottuna kuutioiksi
Pesin ja pilkoin Lehtisalattia vadin pohjalle.
Pesin ja pilkoin keltaista ja punaista paprikaa. Lisäsin papika kuutiot, salatti lehtien päälle.
HUNAJAISET KANAVARTAAT 4 kpl VALMIINA,
Tällä kertaa.
ITSE TEHDYT AURAJUUSTO-PAPRIKA JAUHELIHAVARTAAT…
LIHAPULLA-LIHAMUREKE… PERUSRESEPTI
Jauhelihaa n. 500 g, kananmunia, korppujauhoja ja mausteita.
KATSO aiempi Resepti LIHAMUREKE..
LAPSET ja Aikuisetkin tykkää jauhelihavartaista. JAUHELIHAA erimuodossa, nyt Ei Perinteisiä lihapullia.
LISÄKSI…VARTAISIIN TARVITSET
1 pkt VALIO AURA Juustoa 200 g
1/2 Punainen paprika, kuutioina
1 Punasipuli, kuutioina
NIPPU RUOHOSIPULIA, lekkattu pieneksi. NAM
ALOITA…
Pese ja pilko Punainen paprika 1/2 puolikas, kuutioiksi.
KUORI ja pilko Punasipuli kuutioiksi.
Pilko Aurajuusto, pieniksi kuutioiksi.
SEKOITA Jauhelihataikina. LISÄÄ kuutioitu paprika ja Aurajuusto. SEKOITA.
HAE Puutarhasta Ruohosipuli nippu, kuten minä tai käytä KAUPAN Valmiita. Leikkaa saksilla pieniksi. MAISTUU Herkulliselta sellaisenaan pureskeltuna, TYKKÄÄN. NAM.
KASTELE ja UITA GRILLAUSTIKKUJA VEDESSÄ ennen Grillausta.
MUOTOILE Aurajuusto-jauheliha taikinasta, vartaan muotoinen, pötkilö. Minä Tein VARTAANpituuden noin 1/3 vartaasta, muotoillen taikinasta pötkilön vartaan ympärille.
LISUKKEITA
GRILLATTAVIA HERKKUJA…
PEKONI-HERKKUSIENI VARTAAT…
GRILLATTAVAA JUUSTOA, HERKKUSIENI-PEKONIVARTAAT JA MAISSIPALOJA
VALMISTE GRILLI ja GRILLAUSPAIKKA, TARVIKKEET
KANNA kaikki Tarvikkeet ja Grillattavat valmiiksi, Grillin viereen.
ALOITA GRILLAUS…
GRILLAA Kypsymis järjestyksessä…
Ensin Lihat ja kanat. Minulla siis KANAVARTAAT, valmiina ja Aurajuusto-jauhelihavartaa, itse valmistetut.
KÄÄNTELE, Grillaa, joka puolelta. HAUDUTA kääntelyjen välillä, siis Grillin kansi kiinni. VALELE Kanavartaita Grillauskastikkeella, paiston aikana.
LAITA PERUNAT KIEHUMAAN n. 10-15 min.
KATA PÖYTÄ, jos et ole vielä Kattanut.
Kun liha ja Kanavartaat ovat valmiit, vie ne Uuniin n. 100 C, odottamaan loppujen Grillausta.
LOPUKSI GRILLAA
Pekoni-Herkkusienivartaat ja Grillijuusto palat. Grillijuustopalat voi pilkkoa, myös Salaatin joukkoon, kuten Minä teen toisena päivänä.
Tämä on minun Herkku Annos. Alkuruaksi Pala Maissia.
NAM.. HERKULLISTA.
KIPPIS!
HERKULLISTA ja RAUHALLISTA,
ILOISTA KESÄÄ& JUHAHANNUSTA KAIKILLE!
NYT Vietetään JUHANNUSTA…
MUISTA Myös HERKKU&Jälkiruoka VINKIT.
Tästä jatketaan myöhemmin… vielä Loppu Ruoka jutuilla ja Juoma vinkit.
PULLAPITKO Itse tehty, kuten minä otin pakkasesta tai ostettu
1 prk VALIO KUOHU kermaa
TUOREITA KOTIMAISIA MANSIKOITA tai Mansikkahilloa
Maitoa, Sokeria ja Vaniliinisokeria.
VALMISTUS
VATKAA Kuohukerma VAAHDOKSI. Lisää sokerit ja MAISTA. Laita jääkaappiin odottamaan, Kesäaikaan ja Helteillä Kermavaahto menee äkkiä löysäksi.
Käytin Valmista Mansikkahilloa koska…
Ei ollut kaupassa Eilen enää Mansikoita joten, lisään tähän tänään velä VERSION TUOREISTA Mansikoista.Ota mansikoista kannat pois ja leikkaa siivuiksi tai survo Raaka Mansikkahilloksi.
Lisään kuvan, muutamn kun teen näitä Juhannus Ruokailun yhteydessä.
Leikkaa pullapitko paloiksi, siivuiksi
Laita pullapala yksitellen syvälle lautaselle, jossa on maitoa. KÄÄNNÄ, kumpakin puoli.
LAITA Paistinpannulle VOITA. Nosta 2-3 maidossa uitettua pullapalaa paistinpannullea. Lyhyt PAISTO, Käännä. Ruskeat molemmin puolin.
ERITTÄIN HERKULLISTA jos Sinulla on OMA TEKEMÄÄ MEHUA esim. MANSIKKA, OMENA ja SEKAMEHU Musta-Punaviinimarja ovat Minun SUOSIKIT…
Tästä jatketaan vielä Tänään myöhemmin…
No niin Nyt jatketaan. Löysin Tuoreita, Suomalaisia
Ja HERKULLISIA MANSIKOITA ja Herneitä.
KATSO… Uusi RESPTI 2017
PÄÄRYNÄMEHUJÄÄTELÖÄ ja
PÄÄRYNÄ-MANSIKKAMEHUJÄÄTELÖÄ
HEDELMÄ MEHUJÄÄTELÖÄ
KUORI ja pilko Päärynät. Ovat Erittäin Herkullisia ja Mehukkaita.
TYKKÄÄN. NAM. Kuten kuvasta näkee.
KAADA MEHUA n. puoleenväliin Jäätelömuottia.
LISÄÄ pilkotut Päärynäpalat. JÄÄDYTÄ.
Lisää Mehua ja lisää Päärynöitä. Lisäksi Minä Lisäsin 2 muotiin Mansikkasiisvuja. LAITA Uudestaan pakkaseen, JÄÄDYTÄ LOPPUUN. ANNA Jäätyä YÖN YLI.
Seuraavana päivänä Ota Jäätelö muotit pois pakkasesta ja valuta lämmintä vettä muotin päälle. Vesi autta, että Jäätelöt lähtevät irti muotista. Minä irrotin vain 2, että sain kuvat otettua.
I think SUMMER Wedding is Good, Pretty&Style wear Light Colours, not Black for Summer wedding. I have been several Funerals and there Black is Good choice allways not Summer Wedding, I think so. Not All White either, its Traditional Hapit… Only BRIDE wear White in Summer and WEDDING Allways. I APPRECIATE TRADITIONAL and New too.
VOGUE EDITORS CHOICE to SUMMER WEDDING
BEST DRESSED QUEST
Depending on who you ask, wedding season can inspire joy or serious dread. On one hand, weddings are fun, festive, and romantic, plus they give you an excuse to take a day off work! But there’s also the traveling expenses, the gift-giving, the bridesmaid duties . . . Here at Vogue.com, we’re (naturally) most concerned…
Your Own Style, Wear You Pants or Dress. How much Make up and Jewelrys. My Advice is…FEW and Simple is Best&BEAUTY I think so.
NOW Weekend Here in FINLAND is
SUMMER PARTY TIME…
PERINTEINEN JUHANNUS
I usually spend Juhannus in Summer Cottage or somwhere near to Lake, whit Family and Friends. Now Days I can Spend it City too. My CELEBRATE Style is Good Food, Desserts and Cold Drink. Look Pretty and Wear Nice&Party Cloths. Wether is cold or warm, never Know. Hope Best&Warm DAYS. NATURE, DAY NOT END, ENDLESS DAY…LIGHT, Mystery and ENJOY Summer Time. LOVELY&ENJOY…Simple&Beauty. Smiling