KUKAT&KYNTTILÄT kuuluvat minun KOTI&SISUSTUKSEEN, Sisä- ja ulkotiloissa, Ympärivuoden… vaihdellen Sesonkien mukaan.
KODINONNI sama taimi, on säilynyt alku Keväästä lähtien, KEITTIÖN PÖYDÄLLÄ.
Tykkään Ruukkukukkien ja kasvien lisäksi myös, Leikkokukista esim. RUUSUISTA.
SYKSY 2017 SISUSTUS Tyyliä Keittiö, arki
KEITTIÖ SISUSTUS&TYYLIÄ
AAMUPALA, VÄLIPALA, LOUNAS tai ILTAPALA AIKAAN…
Tervelliset&Herkulliset SMOOTHIET
AINO AALTO DESIG Lasit ja Kannu…
BÖLGEBLIG SARJA v. 1936 –
RUOKA AIKA&RUOKA PÖYTÄ
AINO AALTO DESIG, JUOMALASEJA…
on 2 kokoa, 22 cl ja 33 cl
Tavallinen JUOMALASI, koko 22 cl, pienempi lasi
ja 33cl Korkeampi, Hyvä pirtelö lasi.
AINO AALTO KAADIN, 120 cl
Meillä päivittäin Käytössä kaikki Lasit ja Kaadin, VESI ja MEHUKANNUNA
LASI, KIRKAS on minun Suosikki.
LASI TUOTTEIDEN Värejä on monia, Sesonkien mukaan vaihtuvia myös.
TUOTTEITA ja SARJOJA LISÄKSI löytyy;
lautasia, alustoja, kulhoja, kynttiläkuppeja ja vaaseja.
IITTALA…KASTEHELMI sarjaa
LISÄKSI Minulla on KOTI&KEITIÖSSÄ käytössä KASTEHELMI -sarjaa, jota olen alkanut kerämään vasta viime vuosina. Muita lasia astioita on helppo yhdistää IITALN DESIG, Kirkas lasisarjoihin ALTO&KASTEHELMI.
ja Kahvi-astiasto 6 hlölle, kuvissa keltaiset astiat. Keltaisia asstioita Ei ole enää tuotannossa, harmi. Teema sarjaa löytyy muunvärisenä mm. Musta ja valkoinen.
Olen leiponut aiemmin mm. Rouhe- ja Kasvissämpylöitä, Lepuskoita, Patonkia jne.
En aiemmin leipää, kun kone leipää ei lasketa.
KAUNIS KIITOS 2020…. yli 268…..LISÄYS 20202, 167 krt….
SUOSIKKI Sämpylät ja/tai LEIPÄ
EKA KERTA LEIVOIN….
VUOKALEIPÄ,
Vaalea, Kaurahiutale&Seasamsimenet
RESEPTI, oma versio
6 dl maitoa
1 kpl, pala hiiva
1 tl suolaa
Luraus hunajaa
4 dl kaurahiutaleita
1-2 dl sesaminsiemeniä
noin 10 dl vehnäjauhoja
n. 4 rkl Auringonkukka öljyä, luraus
PAISTO 175 C n. 45 min
TAIKINAN VALMISTUS VIDEO, YLEISKONEELLA Loppu vaihe…
OLEN Pahoillani edelleen ONGELMIA Videoiden kanssa ja en näe + alaosaa Blogista itse….
Virhe
Videota ei löydy.
Lämmitä osa maidosta mikrossa, kahvimukissa. Murenna hiiva vatkauskulhoon ja kaada kaikki maidot kerralla hiivan päälle, voit sekoittaa.
LISÄÄ kaikkia aineet, Kaurahiutaleet ja Seasamsiemenet ja osa jauhoista.
ALOITA Sekoittaminen. Käytin tällä kertaa YLEISKONETTA ja Taikinavatkainta, kuvassa.
LISÄÄ jauhoja pikkuhiljaa, samalla jatkaen sekoittamista.
TAIKINA alkaa irtoamaan kulhon renoista, kun taikina alkaa olla valmista.
LOPUKSI lisää Taikinaan, Reilu Loraus Öljyä.
SEKOITA TAIKINA Tasaiseksi.
Minä olen tottunut taikinan tekijä, silloin kun aloittelin lapsuudessa jo leipomisen TYKKÄSIN Käsillä tekemisestä, myös taikinoiden teosta. Vaikka käytän myös koneita, käsivatkainta ja Yleiskonetta, riippuen mitä taikinaa valmstan ja leivon.
TEEN YLEENSÄ, EKA KERRAN taikinan käsin, NYT tein loppu tarkastuksen taikinanpehmeydestä onko sopivasti jauhoja ja nestettä, käsin kokeilemalla.
PEHMEÄ ja HYVÄ TAIKINA, HYVÄ Lopputulos Paiston jäkeen.
ANNA KOHOTA, NOUSTA Leivinliinan alla n. 1 tunti.
KUN taikina on kohonnut, kaada ja nosta taikina Leivinalustalle, jossa on jauhoja.
JAA taikina 1/2 Osaan, kuten minä kuvassa. 2 VALMISTA VUOKALEIPÄÄ
MUOTOILE TAIKINASTA pötkilö, käyttämällä apuna jauhoja ja käsiä.
Leivinmargariinilla sudita Leipävuoka joka puolelta, sisäpuolelta vuokaa
KUN olet saanut taikinan, pötkylän muotoiseksi, kuten minä kuvassa. NOSTA Taikina pötkilö VOIDELTUUN, LEIPÄVUOKAAN.
VUOKALEIPÄ Ennen lopullista kohotusta…
TEE toinen taikina samalla tavalla, muotoile pötkilö. Nosta toinenkin taikinapötkilö Leipävuokaan.
LAITA taas leivinliinan alle, nousemaan n. 20-30 min.
ANNA KOHOTA
VUOKALEIPÄ Kohotuksen jälkeen, VALMIINA Paistettavaksi
LAITA VUOKALEIVÄT Uuniin paistumaan, keskitasolle ritilän päälle.
PAISTA 175 C n. 45 min
MINÄ Paistan aina ENSIN vain osan ajasta, tarkastan ja paistan lopuun.
Minä RIPOTTELIN Pinnalle Seasaminsiemeniä ja kaurahiutaleita, Kokeilin, ennen paistoa…Eivät kyllä kestäneet päällä. PITÄÄ seuraavalla kerralla voidella ensin esim. Maidolla ja sitten simenet päälle
PUNAINEN on Silikoni Leipävuoka, Leipä levisi paiston aikana.
TUMMAHARMAA on Teflon Leipävuoka, LEIPÄ pysyi kasassa ja kauniin muotoisena, myös paiston aikana ja jälkeen.
MINÄ&Perhe maistoimme ja söimme ensin rumemman, silikonivuoassa paistetun Vuokaleivän. MAKU ja paisto oli ok. NAM…
TÄMÄ on tehty Teflon LEIPÄVUALLA…LAITOIN pakastepussiin ja pakkaaseen.
Alapuolen kuvassa oli käytössä Silikonivuoka, leipä pullistui keskiosalta paiston aikana ja muoto muuttui.
Tämä on Silikonivualla valmistettu Vuokaleipä, joka on jo syöty…
VUOKALEIPÄ oli herkullista, pehmeää ja hyvää.
UUNI LÄMPIMÄNÄ, TUOREENA JA TUOKSUVANA…
Voi suli päällä, Nam…
Helppo ja yksinkertainen Resepti ja valmistus.
Hyvää ja Herkullista leipää, Teen myös uudestaan.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
Ensi viikolla jatketaan täällä Blogissa Muoti ja Kulttuuri jutuilla.
Ihanaa ja Herkullista Syksyistä Viikonloppua Kaikille.
KOTIKOKISSA harjoittelin 2015-2016 RUOKA Bloggausta, julkaisua ja Kirjoittelua. SUOSITTU, Yksinkertainen ja Toimiva RESEPTI
KOTIMAISTA, SUOMALAISTA
KUKKAKAALIA KEITETTYNÄ
KOKONAINEN KUKKAKAALI, Vihreät lehdet poistettu
YKSINKERTAINEN JA HELPPO VALMISTUS
KUKKAKAALI, Tertut irroitettu kannasta, leikattu ja pilkottu, valmiina keitettäväksi
Pese ja ota vihreät lehdet pois, Kukkakaalin ympäriltä.
Ota myös Kukkakaalin tertut irti, kannasta. Leikkaa paksua kantaaa pienemmäksi.
LAITA Kattilaan vettä ja Reilusti VALIO VOITA.
KEITÄ ja HAUDUTA 10 – 15 min.
Sulje välillä kansi ja anna hautua.
KEITTO-AIKA Riippuen kuinka kypsiksi Kukkakaalit haluat. Voit välillä hämmentää Kukkakaaleja, paksumpi kanta-osa kypsyy hitaammin kun kukka ja Terttu osat.
Kukkakaalit keittämisen jäleen, pehmenevät ja hajoav helposti…
Kun kukkakaalit ovat SOPIVAN KYPSÄT ja valmiina, Kaada vesi-voi seos pois kokonaan kattilasta.
KEITETYT KUKKAKAALIT valmiina Herkuteltavaksi…Nam
KEITETYT KUKKAKAALIT ovat hyvänmakuisia
ja Hyvä Lisuke ruoan kanssa, kuten minulla kuvassa. NAM
KATSO AIEMPIA RESEPTEJÄ KASVIKSET&VIHANNEKSET KESÄ 2015, 2016…
Kesän loputtua, ALKU SYKSYSTÄ PORKKANOITA saa tuoreina ja Maukkaina TOREILTA ja Myymälöistä…Minäkin ostin mm. PIKNIKKORIIN Tuoreita Porkkanoita Torilta, Nam….Makeita ja Herkullisia ihan sellaisenaan naposteltaviksi. SUOSITTELEN
TERVEELLISIÄ PORKKANOITA Meidän Perheessä
Sellaisenaan, Tuoreeltaan Kesäaikkaan
Kuorittuna, Pilkottuna ja tikkkuina, naposteltavaksi esim. RUOKAPÖYTÄÄN tai Dipattavaksi
Toiset Tykkäävät myös Keittää tai hauduttaa Porkkanoita, minä en.
Vanhemmat porkkanat on Hyvä kuoria ensin, kuten minä kuvassa.
TUOREET SUOMALAISET ja oma kasvattamat Porkkanat voi syödä sellaisenaan.
PORKKANARAASTETTA voit valmistaa RAASTINRAUDALLA, Raastimella tai Yleiskoneen raaste-osalla.
Minä Valmistan pienet määrät Raastetta näin, Käsiraastimella, kuten kuvissa.
VARO SORMIASI porkkanan lopussa, tulee helposti haavoja.
KUORITUT Porkkanat, Ota yksitellen ja raasta. Paina Porkkanaa Raastinta vasten alhaalta ylös, samalla painaen. LAITA Lautanen Raastimen alle, ennen kuin aloitat.
VALMIS RAASTE jää Raastimen sisälle, voit välillä poistaa raasteen sieltä ja siirtää tarjoilu astiaan.
RAASTINRAUDASSA on erilaisia puolia ja Raasteen malleja ja kokoja.
KOKEILEMALLA selviää, mistä puolesta tulee minkälaista ja kokoista
VALMISTA RAASTETTA
PORKKANAT Kuorittuna ja PORKKANARAASTEENA
ERITTÄIN HERKULLISIA ja TERVEELLISIÄ LISUKKEITA
Meidän perheen SUOSIKKEJA…
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
UUDET ja VARHAISPERUNAT ovat myös KESÄAIKAAN Todella Herkullisia ja maukkaita.
1 prk VALIO Maitorahkaa, minulla oli Pehemeä maitorahkaa
TÄYTE
120 g Valio Smetanaa
TAI Maitoa
2 kpl kanamunia
1 tai 1/2 ps Juustoraastetta n. 175 g
1-2 kpl Sipuli, pilkottunapieneksi paloiksi
SIENIÄ
SUOMALAISIA KANTTARELLEJÄ 0,5 l pilkottuna
MAUSTEITA
Suolaa ja Pippuria myllystä
PAISTO 200 C n. 40 min
LEIVO Ensin POHJATAIKINA
Nopea ja Helppo taikina leipoa käsin.
Lisää huoneenlämpöinen leivinmargariini, jauhot joihin sekoita leivinjauheen vatkauskulhoon. Lisää maitorahka.
SEKOITA ja nypi margariini jauhojen ja maitorahkan kanssa hyvin sekaisin.
VALMIS taikina on tasainen ja taikinakasa, möykky.
VALMISTA TÄYTE
PILKO SIENET terävällä veitsellä pieniksi paloiksi. LISÄÄ pilkotut Kanttarellit paistinpannulle, kuullota kanttarellejä niin että vesi poistuu. SEKOITA.
Kuori ja pilko sipuli tai sipulit. Minä laitoin 2 keskikokoista sipulia, tykkään apistetusta sipulsita Nam…
LISÄÄ reilu nokare VOITA
Lisää Pilkotut sipulit Kanttarellien joukkoon ja paista.
Hauduta n. 10 min
MUOTOILE VALMIS POHJA TAIKINA
Pyrex tai uunivuokaan, Piirakkavuoka on pyöreä yleisin.
Muotoile käsin taikina piirakkavuan pohjalle ja reunoille. Painelemalla taikinaa, tasaisesti ympäri Piirakkavuokaa.
SEKOITA TÄYTE
Lisää smetana tai minulla oli maitoa, kananmunat keskenään vatkauskulhossa. Käytä vispilää apuna.
KOTIKEITTIÖSSÄ aina sattuu ja tapahtuu…
Minulla jäi Smetana vahingossa ostamatta ja Tein maidosta ja kanamunista, onnistui ja maistu ihan ok.
KUN taikina on levitetty tasaisesti ympäri Piirakkavuan pohjaa ja reunoja,
LISÄÄ Kanttarelli-sipuli sekoitus pohjan päälle. Levitä ja tasoita koko pohjan aluaeelle.
LISÄÄ LOPUKSI Smetana/maito ja kanamuna SEOS sienien päälle.
LAITA UUNIIN ja PAISTA
PAISTO 200 C n. 40 min
Noin 10 min ennen täyttä aikaa, LISÄÄ JUUSTORAASTE päällimmäiseksi tasaisesti koko Kanttarellipiirakan pinnalle.
PAISTA Piirakka loppuun
VALMIS KANTTARELLIPIIRKKA
Juustoraasteen päältä voi jöttää myös pois.
ERITTÄIN Herkullinen ja Ihana KANTTARELLIPIIRAKKA, yksi minun Suosikki Suolainenpiirakka.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
JATKETAAN ensiviikolla Blogissa Muoti ja Kulttuuri aiheilla ja jutuilla.
NYT viikonlopun viettoon…
Ihanaa ja Herkullista SYKSYISTÄ VIIKONLOPPUA kaikille!
Minun eilinen ARTIKKELI, 1 päivä…. keräsi yli 40 katselu kertaa ja yli 30 vierailua. KIITOS, kiinnostusta BLOGISSA on myös edellisiin Laurin Talo ja muihin sisutus juttuihin.
Minun SUOSIKIT Laurin mallistosta ovat STRING&KUMA.
KATSO, tutustu ja Tutki koko Kevät&Kesä 2017 VALLILA Mallisto
Mikä on Sinun Kotiin ja Tyyliin sopivaa? Mistä tykkäät?
KOTIMAINEN DESIG, hyvä laatu ja hinta suhde SISUSTUSTEKSTIILIT.
Tykkään&Käytän Omassa Koti&Sisustuksessa edelleen.
MINÄ&VALLILA
Ihanat Perhos kuosit ja Värit…Värit ovat pesussa haalenneet, ei muuta….
MAKUHUONEEN Sängyn TYYNYNPÄÄLISET… PAPILLON, Minna Parikka DESIG.
Viimeeksi ostin olohuoneen IHANAT verhot.
Samasta Sisusutuskankaasta Ompelin itse Sisutustyynyt, olohuoneen sohvalle. Hymy
Ihana Läpinäkyvä Kukka kuosi ja värit, Lintu musta ja harmaa. Tyylikäs ja Ajaton Desig. Haittana Kankaan ohuus ja heikkous, Kissat ovat saaneet reiän aikaiseksi….
TILHI, Mathleena Issakainen Desig.
Seuraan SISUSTUS Uutuuksia ja Trendejä…
Mallistoja,
Käytän Verkkopalvelua ja käyn Vallila osastoilla.
NYT en ole vähään aikaan käynyt, pitääkin käydä tsekkaamassa uuttuudet. Viimeekai kävin Vallila osastolla, Joulun aikaan.
Ehdin käydä vain kerran, Helsingin Vallilan omassa, kivassa ja tyylikkäässä myymälässä. Joka kuitenkin lopetti? Aiemmin kävin Anttilan tavaratalojen, Vallila osastoilla.
PARHAITEN Siustuskankaat näkyvät ja helpompi vertailla, suunnitella kun näkee Verhot, Tyynynpäälliset ja kankaat luonnossa, eli myymälässä. Jatkossa on helpomi Tilata ja käyttää myös verkkokauppaa, kun tietää miltä kankaat näyttävät käytännössä ja Luonnossa. Verkkosivut, aina vähän vääristävät mielestäni.
SUOSTTELEN Lämpimästi
Minä IHASTUIN VALLILAN kankaisiin kun etsin 2015 Uuteen asuntooni, Verhoja ja sisustustekstiilejä. Sisustin Ensin minulle ERITTÄIN TÄRKEÄN KEITTIÖN, pöytäliina, Kaitaliinat ja sivuverhot Kesä ja talvi käytöön. Seuraavaksi oli vuorossa Makuhuone, Verhot. Lopuksi Olohuone, verhot ja Sohvan Tyynyn päälliset samasta kankaasta. VALMISVERHOT ja Itse ompelin Kivat Tyynynpäälliset.
NYT tarviaisin jo Uudet Olohuoneen verhot, etsin ja ostan kun löytyy mieleiset.
Kävin kyllä muitakin Kotimaisia Vamistajia läpi mm. MARMEKKO, FINLAYSON, mutta en löytänyt itselleni sopivia kuoseja ja värejä.
Minä seuraan ja tykkään Sisustus jutuista. Vaihtelen Omassa Kodissa SESONKIEN mukaan ainakin Tyynynpällisiä, jos en aina Verhoja.
Kevät/Kesä aikaan värikkäimpiä, Kivoja kuoseja ja kevyempiä ja Syksy/Talvella tummempia värejä ja paksumpia materiaaleja.
Seuraan erilaisia, Lehtiä, TV ohjelmia kuten Laurin talot, Suomen Kaunein koti ja Piha, Rakkaudesta Puutarhaan jne…
MYÖS Kesä aikaan TERASSI ja Ruokapöytä ja penkit tarvitsevat, Sisustustekstiilejä, kasvien ja kukkien lisäksi. Mm. TUOLINPÄÄLLISET ja pehmusteet, Peitot ja viltit. KATSO lisää Puutarha jutuista.
Katselen, tutustun ja tutkin mitä Uutta ja Trendikästä on tarjolla Sesonkien vaihtuessa. Mikä sopisi minun Kotiin&Tyyliin ja väreihin jne. Ensin kataonn ja mietin, mitä tarvitsen.
ASUNTOMESSUT SEINÄJOKI 2016…
MIKKELI 2017
Mielenkiintoista Koti&SISUSTUS…Aina jotain Uutta ja Trendikästä, mitä Katsella, tutustua ja tutkia. Miettiä, Mikä Sopii Omaan Kotiin&Tyylin ja mikä Ei miellytä Omaa silmää ja makuja, lempivärejä jne.
Koti&SISUSTUS jutuista jatketaan ULKOTILOISTA,
Puutarhan, Parvekkeen puolelta myöhemmin.
SEURAAVAKSI MUOTIA AJANKOHTAISTA ja Juhlapöydän kattauksesta, Leivonta ja miten Juhlat menivät, Lopputulos….
Ystävän ja Valion Sitrusrahkakku Resepti Vinkki&Idea
POHJA
200 -350 g DOMINO keksejä, muruina
100 -150 g Voita tai margariinia, sulatettuna
TÄYTE
2,5 dl Flora Vispikermaa
150 – 200 g VALKOSUKLAATA
0,5 dl sokeria
1 prk, 200 g Valio maitorahkaa, maustamaton
1 – 2 Limetin kuori, mehu
3 kpl liivatetta
KIILLE, PÄÄLLYS
2 dl Limetin mehua
0,5 dl vettä
1 dl sokeria
3 kpl Liivatetta
Lisäksi pari tippaa elintarvikeväriä, vihreä
TEE Ensin pohja
Murusta keksit. KÄYTÄ Pirtelö, Tehosekoitinta, kuvassa kuten minä.
Laita Dominokeksit Tehosekoittimeen, voi jäädä isompia muruja myös.
SULATA margariini kasarissa ja lisää keksimurujen joukkoon.
SEKOITA tasainen pohjataikina. IRTOPOHJAVUAN Halkaisija 24 tai 26, kuten minulla. LEVITÄ pohjataikina Irtovuan pohjalle tasaisesti.
PESE ensin limet. Raaasta 2 Limen kuorta täytteesseen.
PURISTA lopuista Limeistä mehua…
LIMEN KÄSITTELY kuvia…
TÄYTE
Paloittele ja sukata suklaa, Vesihauteessa.
VATKAA Vispikerma vaahdoksi, käytä apuna Käsivatakainta, kuten minä tai Yleiskonetta.
LISÄÄ Sokeri ja rahka.
PESE ja Raasta 2 Lime.
VINKKI MEHUN PURISTAMISEEN…
LEIKKAA 2 raastettua Limeä kahteen osaan. Purista Lusikan avulla, siivilän läpi Limestä tuleva mehu. TAI käytä Sitruspuserrinta, käsi tai Sähkökäyttöinen kuten minulla.
PURISTA liivatelehdet kuivksi ja lisää kuumennettuun mehuun. Sekoita.
Kaada Lime-liivatemehu seos, Vispikerman joukkoon. SEKOITA Tasaiseksi.
Lisää Täyte seos, keskimuru pohjan päälle. Tasoita.
LAITA Kylmään. Mielummin yön yli, jähmettyy ja maustuu.
VOI myös pakastaa.
PEITÄ Tuorekelmulla.
PÄÄLLE KIILLE
LIOTA liivatteet Kylmässä vedessä. KATSO yläpuolen ohje, Tee kuten täytteessä.
Kuumenna lIme Mehu, vesi ja lisää sokeri.
SEKOITA.
Värjää vihreällä elintarvikevärillä, lisää muutama tippa.
JÄÄHDYTÄ n. 15 min
LAITA KIILLE Täytteen päälle. Laita Kylmään jäähtymään, jääkappi.
PEITÄ Tuorekelmulla.
JÄÄHDYTÄ Kiille, Useita tuntejaa jääkaapissa.
Leikkaa Terävällä veitsellä Reunat irti vuasta, ennen reunojen irroittamista.
VINKIT
Tee TÄYTE edellisenä päivänä. MAKU paranee ja ehtii jähmettymään.
VALMISTA Kiille ajoissa. JÄÄHDYTÄ ja jähmetä Kiillettä ensin ja lisää vasta sitten täytteen päälle. Minulla meni Eka Kerta pieleen, kun kiille hävisi ja upposi kakkuun…
170 g HK American Pekonia, pikottuna ja ruskistetettuna
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
(1 dl juustoraastetta En laittanut tällä kertalla)
MAUSTEITA Suola ja Pippuri Myllystä.
PAISTO 225 C n. 40 min
KATSO Aiempia RESEPTEJÄ, RUOKA&LEIVONTA, SUOLAPALA ja PIIRAKKA RESEPTEJÄ….
Piirakat on Helppo ja nopea valmistaa.
POHJATAIKINAA JA TÄYTTEITÄ vaihtamalla saa kivaa vaihtelua Suolaisten piirakoiden makuihin. TYKKÄÄN. SUOSITTELEN… HYMY
PILKO ja RUSKISTA pekonit ensin.
Sillä aikaa kun pilkotut Pekonit, ruskistuvat paistinpannulla…
LEIVO POHJA
Lisää kaikki aineet vatkauskulhoon.
SOTKE leivinjauhe aina, jauhojen joukkoon.
Minä Leivoin ja valmistin tämänkin, pienen taikinan käsin.
VOI tehdä myös esim. Käsivatkaimella.
VALMIS pohjataikina levitettynä vuan pohajlle ja reunoille
VATKAA kananmunat ja ruokakerma.
Valmis ja tasainen ruokakerma-kanmuna seos..
LEVITÄ Täytteet piirakkapohjan päälle tasaisesti, koko pohjan alueelle.
LISÄÄ mausteet täytteiden päälle.
Kaada ja lisää seos koko pohjan aluuelle.
PAISTA 225 C n. 30 – 40 min
Piirakka on jo jäähtynyt ja ollut jääkapissa Odottamssa syntiä, kuvassa
PIIRAKKA säilyy jääkaapissa useita päiviä….
LÄMMITYS MIKOROSSA…On kuin vastapaistettua ja Herkullista NAM…
Mietin VAPUN MENUA ja koska Pääsiäsenä oli kanaa ja yleensä Grillataan jotain lihaa tai kanaa Kesän aikana. Päädyin Perinteisiin makkaroihin ja Pizoihin, jotka valmistetaan GRILLISSÄ.
MINÄ ja Perhe Tykätään Pitsoista ja silloin tällöin myös Makkaroista.
TUOKSUKIN on Huumaava. Etenkin näin Talven jäkeen Kaikki Grilliruat maistuvat erityisen Herkulliselta… NAM…
…
EKA KERTA GRILLAUS Vappu 2017…
GRILLATAAN Perinteisesti Ekaks MAKKARAA, Grillimakkaraa Omien makujen mukaan. Perheenjäsenillä on Omat Suosikki Makkarat. HYMY
Mikä tai mitkä ovat SINUN SUOSIKKI MAKKARAT?
LISÄKSI…
EKAKAS GRILLATAAN
TEHDÄÄN Pikkupizzoja GRILLISSÄ…
tai voi valmistaa myös uunissa
Kotona valmistettua PANNUPZZAA&PIZOJA
KATSO AIEMMT RESEPTIT&Info PIZZAA Pellillinen, pohja
SEKOITA hyvin sekaisin, käytän yleensä vain lusikkaa. VOI tejähdä myös käsivatakimella.
VINKKI
LÖYSÄHKÖ Taikina, Rapeat Piparit..
Eli Nestettä reilusti
SEKOITA kaikki aineet sekaisin. OTA LUSIKLLA pienä kököjä ja laita leivinpaperinpäälle tarpeeksi kauaksi toistaan. Kasvavat ja leviävät paiston aikana.
PAISTO 200 C n. 5 – 10 min. VAHDI
PALAVAT HELPOSTI Ensin reunoilta.
SÄILYTÄ PIPAREITA&KEKSEJÄ Umpinaisessa, kannellisessa KEKSIPURKISSA. Minulla on useampi kiva purkki. Kuvassa SUOSIKKI&Trendikäs Keksipurkki.
Keksit Eivät Kyllä meidän perheessä akuan säily purkissa, vaan Herkulliset piparit tulevat syötyä pian…HYMY
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI…
NAM miten Herkullisia…MEIDÄN Perheen Suosikkeja…
HELPPO, YKSINKERTAISET RESEPTIT JA NOPEAT VALMISTAA.
Olen leiponut Kauralastuja myös lapsuudesta asti, piirakkaa myöhemmin.
Nämä KAURALASTUT Ovat Suosittuja Lasten ja Lasten kutsujen keskuudessa, Maistuvat myös Meille Aikuisille.
Meidän Perheen Herkku Mammanmarjapiirakkaa kastikkeella tai Maistuu myös ilman kasiketta. TOINEN minun Herkku on OMENA-RAHKAPIIRKKA jonka Resepti löytyy myös.
TÄSTÄ Herkkujen valmistelusta jatketaan sitten Suolapalojen ja VAPPU RUAN&MENUN….
RESEPTIEN&VINKKIEN Pariin vielä huomenna Perjantaina…