Muruina lisätty Valmiseen kastikkeeseen, Hauduta n. 10 min.
NYT PÄÄSIÄINEN 2018
VALMIS AURAJUUSTO-KERMAKASTIKE..
VALMISTA KASTIKE…
LAITA Murennettu lihaliemikuutio kattilaan, Lisää vesi. LISÄÄ 1/2 kerma.
KEITÄ Kastikepohjaa ilman kantta. Noin 15 min.
SEKOITA Keltuainen ja 1 dl kylmää kermaa tasaiseksi seokseksi.
LISÄÄ sekoitettu keltuais-maito seos, kastikepohjan joukkoon.
MAUSTA. SEKOITA Tasaiseksi Kastikkeeksi.
Lisää Nestettä Tarvittaessa…vettä
VOIT Myös SUURUSTAA eli laittaa Vehjäjauhoja Kastikkeeseen ja sekoita tasiseksi Vispilällä, Kuten min Tein. Perhe ja Minä Tykätään PAKSUISTA KASTIKKEISTA
EROTA Kananumunasta keltuainen. NAPAUTA kananmunaa sekoituskulhon reunaan. Anna valkuaisen valua pois. SIIRTELE keltuaista, munankuoren puolelta toiselle, näin saat KELTUAISEN erilleen. Kaada keltuainen sekoituskulhoon.
LISÄÄ kylmä ja loput kermasta 1 dl, keltuaisen sekaan.
SEKOITA. KIEHAUTA. VAHDI. ÄLÄ polta.
MAUSTA kastike. MAISTA. Lisää mausteita tarvittaessa.
VINKKI…
Voi tehdä erimakuisia kastikkeita, mausteita ja yrttejä vaihtamalla.
VALMIS HERKULLINEN KERMAKASTIKE. NAM
AURAJUUSTO-KERMAKASTIKE Pääsiäinem 2018…
…
TÄMÄ EI Pääsiäinen…Tein kokeiluversion Pääsiäisen Kermakastikkeesta. NAM…LISÄSIN Valmiin Kermakastikkeen joukkoon, ruskistetun jauhelihan.
KERMAINEN JAUHELIHAKASTIKE…
VALMISTUS RUSKISTA JAUHELIHA. MAUSTA.
SEKOITA Ruskistettu ja maustettu jauheliha, Kermakastikkeen joukkoon.
LISUKKEENA KEITÄ…. KEITETTY SPAGETTI
ARVIOI Spagetin määrä, syöjien lukumäärän mukaan.
KEITÄ Spagetti ohjeen mukaan.
Yleensä n. 20 min, VALMISTA
JAUHELIHAKSTIKE, SPAGETTI JA JUUSTORAASTE on YKSI meidän Perheen Suosikki Ruoka. Myös Minä tykkään erilaisista paksuista kastikkeista. NAM.
HERKULLISTA Jauhelihakastiketta, Spagettia&Juustoraastetta. YKSI Meidän perheen Suosikki& Herkku Ruoka. HYMY
KATSO myös MUUT TERVEELLISET SALAATTI, SMOOTHIE ja RAHKA RESEPTIT…
Pitää Tunnustaa Olen Huono Syömään SALAATTEJA…
SYÖN Enemmän TEVEELLISIÄ Salaatteja KESÄ jaSYKSY AIKAAN kun saaKOTIMAISIA ja TERVEELLISIÄ Kasviksia, Vihanneksia ja Marjoja, Sieniä…
Lisäsin Tähän MOZARELLA SALAATTIIn Paistettua Pekonia ja SALAATTIKASTIKETTA, saan syötyä paremmin Salaattia näin Kevät Talvi aikaan. PAREMPI Syödä Kastikeen kanssa Salaattia, kuin Ei ollenkaan vai mitä?
**
KAUNIS KIITOS…Täällä BLOGISSA myös HYVINVOINTI, TERVEYS Ruoka, Leivonta ja Juoma…. Jutut ja ARTIKKELIT KIINNOSTAVAT.
TUOREMOZZARELLAA VALILTA Uutuus Palloina ja Kokonainen Mozzarella palana…Aika kivat yhdessä vai mitä, Kuva?
IHANAT&HERKULLISET JUUSTOT
TYKKÄÄN JUUSTOISTA, Olen Käyttänyt Aiemmin Kokonaista TUOREMOZZARELLAA, kuten kuvassa ja Juustoraasteena. NYT KOKEILIN ja Valmistin Salaatin EKA KERRAN, VALION UUTUUS Luomu TUORMOZZARELLA PALLOISTA. Pallot siksi kun tykkään Palloista ja Ympyröistä….
KATSO Aiempi JUUSTOTARJOTIN Artikkeli…
VALMISTIN SALATTI LOUNAAN LAUTASELLE… ja Toisen osan laitoin PURKKIIN ja söin LOUNAAKSI Seuraavana päivänä.
AVAA TUOREMOZZARELLA Paketti ja KAADAA Neste pois, pieni määrä. Jätä Lautaselle odottamaan, kuten minä kuvassa.
PESE ja Huuhtele KASVIKSET….
PILKO 1/2 Salaatista Tarjoilu alustalle, vadille.
Revin käsin Salaatin pienemmiksi.
PILKO Tomaatit lohkoiksi ja kuutoiksi.
KUORI ja LEIKKAA, PILKO PUNASIPULIT…
Minä leikkasin 1/2 ja siivutin, irrotin siivut toisistaan. Poistin keskiosan.
TUOREMOZZRELLA SALAATTI VALMIINA…
SALAATTI ilman Kastiketta….PAISTETUT PEKONIT
PAISTEUT PEKONIT ja SALAATTI LAUTASELLA…
SALAATIN PÄÄLLE KASTIKETTA…
PAISTA PEKONIT PAISTIN PANNULLA…
Käännä ja ota pois kun pinta ruskettuu. RIPOTTELE Suolaa Paistettujen Pekonisiivujen päälle. Olen tehnyt myös GRILLISSÄ KESÄLLÄ….VOIvalmistaa myös Mikrossa.
NAM HERKULLISTA…Lämpimänä ja Kylmänä
JÄÄHDYTÄ ja Pilko Pekonisiivut käsin, ovat rapeita. LISÄÄ Salaatin päälle
KUVASSA Paistetut PEKONISIIVUT Jäähtymässä, pilkotaan kun ovat jäähtyneet…
PAISTOIN Kaikki Pekonit yhtäaikaa…Kokosin Loput Salaatit EVÄÄKSI ja LOUNAAKSI PURKKIN, Seuraavalle päivälle…SÄILYTYS JÄÄKAAPISSA. LISÄSIN Salaatti Kastikkeen vasta kun AVASIN EVÄSPURKIN ja aloin Syömään..
VALMISTAN RUOKAA Säännöllisesti, BLOGISSA VINKIT&RESEPTIT Vuoroviikoin LEIVON tai TEEN RUOKAA Yleensä…JUHLAPYHÄT ovat Erilaisia, kuten tuleva PÄÄSIÄISEN AIKA.
KEITETYT ja VALUTETUT RIISIT, Joihin lisätään KERMAISTA KOOKKOSTA…
Anna Vetäytyä muutamia minuutteja. On aluksi löysää, mutta jähmetyy.
TRENDIKÄS KOOKKOS…
OLEN MAISTANUT AIEMMIN KOOKKOSMAITOA, Maku EI miellyttänyt.
LÖYSIN NYT TAVARATALOSTA Uutuus Tuotteen… Pääsin maistamaan ja Lisäämään Kuvat AIEMPAAN 10.2. RESEPTIIN.
Tässä UUTUUS VALION Tuotteessa on Mielestäni, miedompi Kookkoksen makuja, MAKU ON OK. 27 % Kookkosjauhetta
MINULLA On tarkka Maku-aisti, jonka olen Perinyt EMÄNTÄNÄ Toimineelta Äidiltäni, joka on jo kuollut. LAPSUUDENPERHESSÄ Syötiin Terveellistä ja Herkullistaa KOTIRUOKAA, Säännölliseti Koko PERHE YHDESSÄ. OLEN myös siirtänyt Seuraavalle Sukupolvelle Tarkan ja Vaativan MAKU AISTIN ja Toivottavasti myös ARVOSTUKSEN PERINTEITÄ ja KOTIRUOKAA KOHTAAN ….HYMY
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
PESE ja PILKO KASVIKSET, PAPRIKAT
1/2 PAPRIKAT, jos on Punainen ja Keltainen kuten minulla
PILKO PIENIKSI Paloiksi, kuutioiksi.
VINKKI
PUSSITA ja PAKASTA Loput Paprika palat, myöhempää käyttöä varten.
LISÄÄ WOKKIIN, PANNULLE…
ÖLJYÄ ja Pilkotut Paprikat…
PAISTA ja KÄÄNTELE…
MINI MAISSIT on NYKYSIN vaikea löytää kaupasta, MISSÄ?
Miunulla oli PAKASTE MAISSI pussi. Lisätään Wokkiin, jäisenä tai hieman sulaneena.
1/2 PRK ANANASRENKAAT, Pilkotaan paloiksi ja myös ANANASMEHU, Lisätäään Wokkiin.
1/2 GRILATTU KANA, KANALIHAT…
MYYMÄLÖIDEN ja TAVARATALOJEN LIHA-TISKI Valmiiksi Grillattu…
IRROTA ja PILKO Kananlihat. Minä Teen ihan KÄSIN, Murea Kanaliha lähtee helposti irti käsillä. Samalla Irrotan ja pilkon pienmmiksi paloiksi. Maistan myös…NAM
Pussita ja PAKASTA toinen puoli Kananlihoista.
PAPRIKA KUUTIOT Öljyssä ovat paistuneet…
Lisää Pilkotut anansrenkaat, palat ja PILKOTUT KANANPALAT.
MAUSTA Curryllä ja Valkosipulirouheella, Kääntele ja ANNA HAUTUA Kannen alla.
N. 10 min
LISÄÄ Maissit ja Keitetty Riisi.
SEKOITA….LISÄÄ Soijakastike ja Ruokakema. SEKOITA.
LISÄÄ Lopuksi WOKIN Pinnalle, Juustoraaste tai Juustosiivut….HAUDUTA
ANNA HAUTUA Kannen alla n. 10 -15 min. SEKOITA Välillä…
VALMISTA KANA-RIISIWOKKIA…
KANA-RIISI-KASVISPANNUA
Minun HERKULLINEN ja TERVEELLINEN
KANA-RIISIWOKKI ANNOS…NAM Herkullista
TÄLLÄ KERRALLA…EI ollut kotona mitään Ylimääräistä, jolla olisivoinut KORISTELLA ja VIIMEISTELLÄ ANNOKSEN.
MAKU on ERINOMAINEN….YKSI minun ja Perheen SUOSIKKI RUOKA.
Käytän Tuotteet ja Elintarvikkeet mahdollsimman tarkkaan, Roskikseen menee vähän.
OIKEIN HERKULLISTA ja REIPASTA KEVÄT TALVISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE…Suomessa on nyt HIIHTOLOMA aika KOULULAISILLA, Porrastetutusti.
IHANAA, AURINKOISTA JA REIPASTA KEVÄT TALVEA, ULKOILKAA…ja Liikkukaa, puuhailkaa ulkona, Luonnossa, pihoilla, Puistoissa jne.
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI
Ensi VIIKOLLA BLOGISSA taas tuttuun Tapaan Kulttuuria ja Muotia.
OLEN KIINNOSTUNUT myös MAAILMAN KEITTIÖISTÄ…SEURAAN, Nautin&Tutkin Uutuuksia&Trendejä… Maistella. Eritysesti ITÄMAINEN Keittiö kiinnostaa
INNOSTUIN jo Nuorempana…
ITÄMAISEEN, Kiinalaiseen Keittiöön ja FAJITAKSIIN/TORTILLOIHIN Lehtijutun Perusteella.
Silloin EI ollut kaupassa valmiita TORTILLA, FAJITAS pohjia tms POHJATKIN LEIVOIN ITSE. LISÄÄN ohjeen jossain vaiheessa vielä tähän, Myöhemmin. Eikä ollut valikoimaa Täytteistä ja Lisukkeista, kuten nykyään kauapsta löytyy Runsaasti.
MEIDÄN Perheessä SUOSITTUA, Fajitakset&Tortillat, joihin joakinen saa itse lisätä ja valita OMAT TÄYTTEET, KASVIKSIA, Jauhelihaa, Lihaa vai kanaa? …Raejuustoa/Juustoraastetta jne. KASTIKKEITA erilaisia myös…
LAPSET&LASTENKUTSUJEN SUOSIKKI Myös…
KOKO PERHE TYKKÄÄ….
Sopii ARKI ja JUHLARUAKSI
TARVIKKEET…
2 HLÖ
Syödään 2 päivää samaa ruokaa
Käytetään 2 hlö noin 1/2 salaatista jne…
KANASALAATTI
1 pkt Kanaleikkeitä, SUOMALAISTA KANAA
1 Lehtisalaattia 100 g
1 Miniluumutomaatti pkt 250g
1 Maissi-herene-paprika pussi, PAKASTE
1 Maissa Pussi, PAKSTE
1 Punasipuli
1 Valkosipuli, siis kokonainen ja irrota kynnet
RAEJUUSTOA, Juustokuutioita tai Juustoraastettta
Kurkkua
OMAN MAUN MUKAAN Voi lisätä LISUKKEITA
SALATTI KASTIKKEITA Valmiina… Tai voi VALMISTAA ITSE
Kevyt Kartanoakstike ja Sweet Chili Sauce
Myös Majoneesi on hyvä
TORTILLA/FAJITAKSET Lisäksi
Tortilla pohjia 1 pkt
3 Eri KOKOA POHJIA, kaupoissa minulla on Yleensä näitä pieniä, kuvassa ja Keskikokoisia. VOI Syödä usemman…
LISÄÄNVALION VINKIN KOOKKOSRIISIN…. kun löydän kaupasta VALION Kookos purkin, meidän Lahikaupoista, EI löydy kaikkia tarvittavia aineksia.
LISÄYS 23.2.
THAI JASMIN RIISI,….Keitto aika 10 min
Valutin veden pois.
LISÄSIN KERMAISEN KOOKKOKSEN ja SEKOITA.
ANNA olla kannen allan. 10 min.
MEIDÄN AIKUISTENKIN Pitäisi SYÖDÄ RIITTÄVÄSTI KASVIKSIA…VIHANNEKSI ja HEDELMIÄ…
Minäkin Yritän lisätä TERVEELLISIÄ aineksia, kun VALMISTAN KOTI RUOKAA.
VALMISTAN…
NYHTÖKANAA, KANASALAATTIA, TORTILLOITA Kana- ja Kasvistäytteillä….
LISÄKSI… NYHTÖKANAA ja RIISIÄ
KOTI&KEITTIÖ
OSTOKSET&PAKASTAMINEN…VARA-RUOKA
OSTAN KAUPASSA käydessäni Suuremman määrän yhdellä kerralla, EI tarviste käydä useasti/Viikossa kaupassa. VARARUOKAA on AINA Kotona, PAKASTEESSA ja Kuivatavaroina. TEEN Pieniä ostoksia viikolla ja viikonloppuna, aina tarvittaessa esim. Maitoa.
AIKAISEMMIN OSTAMANI KANANLEIKKEET otin pois pakstimesta, sulatan jääkapissa. PAISTAN Nyt SULANEET KANANLEIKKEET ja valmistan niistä TRENDIKÄSTÄ NYHTÖKANAA…
SALAATTI KUVASSA, josta tulee KANASALAATTIA… kun lisään Paistetuttua kanaa myöhemmin.
SAMAT KANANLEIKKEET… Osan valmistan Trendikkääksi NYHTÖKANAKSI.
TRENDIKÄS NYHTÖ KANA JA LIHA…
Olen valmistanut Kerran aikaisemmin Nyhtökana ja Lihaa. ERITTÄIN HERKULLISTA
SUOSITTELEN
KANASALATTI VALMIINA…
SALAATIN ESIVALMISTELUT ja VALMISTUS…
MINILUUMUTOMAATIT 250g ovat Makeita näin TALVIAIKAA…
Tarvitset noin 1/2 pkt
PESE ja Leikkaa Paloiksi. Minä Leikkaisn vain 4 osaan.
JÄÄSALAATTI …100g
Tarvitset noin 1/2 ps
Pese ja Revi pieniksi paloiksi…Pienet palat on helpompi syödä ja laittaa Täytteeksi Tortilloiden, Fajitoksien väliin.
PUNASIPULI…..VALKOSIPULI
SIPULIT ovat Terveellisiä, Tykkään ja PERHE Tykkää. SINÄ?
KUORI ja PILKO SIPULIT…
PUNASIPULI…Leikasin renkaiksi ja Pikkupaloiksi
1 VALKOSIPULI
IRROTA Valkosipulin KYNNET ja Kuori…PILKO Pieniksi siivuiksi
VALKOSIPULIN KYNSI, Leikkaisn Kynnet siivuksi…nam
MAISSI-Paprika-Herne SEKOITUS, PAKASTE
LISÄKSI…MAISSI, Pakaste
SULATA Mikrossa, käännä välillä ja sulata loppuun.
VOI Valmistaa myös kattilassa pikku tilkka vettä ja nokare voita, Hauduta Kypsäksi.
NYT on MEIDÄN PERHEEN RUOKA-AIKA…
VALMISTAN RUAN LOPPUUN kun on PERHEEN RUOKA AIKA, Viikonloppuisin aiemmin kuin viikolla.
ESIVALMISTELUT…
KANANLEIKKEET ovat Sulamassa Jääkapissaa, Sulavat yön yli…
ENSIN SULATAN ja PAISTAN KANANLEIKKEET UUNISSA….
LISÄÄN KANAA SALAATTIIN….KANASALAATTI
LISÄKSI VALMISTAN Paistetuista KANANLEIKKEISTÄ…
TRENDIKÄSTÄ NYHTÖKANAA, josta valmistan 2 ERILAISET RUOJA&ANNOKSET…
SULANEET Hunajamarinoidut Kotimaiset KANANLEIKKEET….Ota huoneen lämpöön n. 30 min ennen paistamista
Pyörittele Kananleikkeitä vielä Marinaadissa ja laita PYREX
-VADILLE. LISÄÄN AINA omia Mausteita Pinnalle, nyt CURRYÄ ja VALKOSIPULIROUHETTA
Vaihteeksi ostan myös Maustamattomia mm. Kanaleikkeitä ja Valmistan marinadin itse.
PAISTO 150 – 175 C n. 1 tunti
LAITA puolessävälissä tai alusta alkaen, FOLIOPAPERIA Leikkeiden päälle tiiviisti.
VALMIIT ja PISTETUT KANLEIKKEET….
ANNA VETÄYTYÄ ja JÄÄHTYÄ Folion alla n. 15 min…
VALMIS ja PAISTETTU KANANLEIKE…
KANASALAATTI…
LEIKKAA Hieman jäähtyneet KANANLEIKKEET Siivuiksi ja Nostele Salaatin päälle…
NAM… HERKULLISTA, Terveellistä ja Värikästä Kanasalaattia vai mitä?
VALMISTA NYHTÖKANA ja LIEMI…
VALMIS ANNOS Nyhtökanaa ja Riisiä…
NYHTÖKANAA ja RIISIÄ…
NYHTÖKANA-KASVIS TORTILLA…
NYHTÖKANA ja KASVIS TORTILLA…
1 Vaihtoehto taitella ja Syödä tortilla…
NYHTÖKANA…
VALMISTA LIEMI
LIEMI RESEPTI…
ÖLJY, Soijakastike, sinappi, Ketsuppi, Siirappi, Hunaja, Suola ja Pippuri myllystä
SEKOITA Hyvin…
LAITA KATTILAAN…
NYHTÖKANAN VALMISTUS…
JÄÄHTYNEET KANALEIKKEET…
Nosta yksitellen Leipälaudalle ja ota 2 haarukkaa…
NYHDÄ eli Irroita ja REVI kanleikkeestä kanalihaa, 2 haarukkaa apuna käyttäen…
NYHDÄ Kananleikkeestä Kahdella haarukalla Kananlihaa irti…
LISÄÄ NYHDETYT KANANLIHAT LIEMEN Sekaan kattilaan….ja LÄMMITÄ
LISÄÄ mikrossa lämmitetylle TORTILLA Pohjalle, KASVIKSIA ja NYHTÖKANAA…
TORTILLAPOHJAN VOI TEHDÄ myös ITSE….LISÄÄN joskun myöhemminRESEOTIN. Alkuun valmistin Ensin AINA TORTILLAPOHJAT myös itse, Viikonloppu ja Juhla Ruokaa.
LISÄÄ KASTIKETTA….
KÄÄRI TÄYTETTY TORTILLA RULLALLE….
TORTILLAN MUOTOILU ja TAITTELU….
Kun Täytteet ja akstikeet on lisätty, Tortillapohjan päälle…RULLAA Tortilla Rullalle.
TORTILLAN Tosen pään voi Kääntää Ylös, Pussi ja täytteet kestävät sisällä.
SYÖMINEN ja Haukkaaminen toisesta, avonaisesta päästä
TORTILLA taitettuna Toinen pääpussiksi….
TORTILLAN Voi leikata 2 Osaan….
tai Leikata kokonaan siivuiksi…SUOLAPALOIKSI
KATSO Aiempi PAISTI RESEPTI ja Vinkki…
RUOKA&JUOMA…
KYLMÄ VESI on minun SUOSIKKI JUOMA…Sinun?
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI….
SYÖKÄÄ KANAA…Terveellistä ja Herkullista..
Herkullista ja Rauhallista VIIKONLOPPUA KAIKILLE…
Ensiviikolla Jatketaan Poikeukselliseti…
jo Alkuviikosta ennen YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 14.2. Leivonnisten ja Herkkujen Vinkeillä…
Katso OMA RESEPTI&VINKIT…VALMISTUS&PAISTAMINEN UUNISSA
JATKETAAN Vielä Huomenna… VIIKONLOPPUNA HERKUTELLAAN …VALMISTAN Ruokaa Perheelle, kuten yleensä. Valmistan sellaista Ruokaa, jota Kaikki perheenjäsenet syövät.
VÄLILLÄ HEMMOTELEN Perheenjäseniä ja teen erilaisia versioita, en usein, enkä Arkiaikaan…. SUOSITTELEN LÄMPIMäSTI
KATSELLAAN, TUTKITAAN VALION Uutuuksia, Vinkkejä ja RESEPTEJÄ…
MUISTAKAA Myös LASKISENAJAN HERKUT ja YSTÄVÄNPÄIVÄ 14.2.2018…